Asioita joita laihtuneet ei kertoneet
Olen laihtunut 20kg ja nyt normaalipainon häämöttäessä olen huomannut paljon muitakin muutoksia kuin kehollisen.
*Makuaisti on tarkempi. Nautin enemmän tavallisesta ruuasta, kun saan siitä enemmän irti. Raa'at kasvikset ja hedelmät maistuu runsaanmalta.
*Sokeri aiheuttaa huonovointisuuden. Jos erehdyn vaikka juhlissa syömään silleen kuten söin lihavana, niin mahaani alkaa koskea ja saan ripulin. Syön siis kyllä edelleen herkkuja, mutta pieniä määriä kerrallaan.
*Asiat mitkä ennen oli herkkua on nyt pettymyksiä. Tämä liittyy varmaan makuaistin muutokseen. Ennen tykkäsin hesen juustohampurilaisesta, mutta nyt se sämpylä maistuu pullalta ja pihvi suolaiselta rasvamöykyltä.
*Sitten on ne perusjutut jotka kaikki varmaa on kuullut tai tietää, että uni on parempaa, on energisempi jne.
Silloin kun omasin huonot elintavat ja olin ylipainoinen, niin luulin laihtuneiden ihmisten olevan ylimielisiä, kun he kertoivat etteivät voi syödä vaikka sipsiä. Ei se näköjään ollutkaan. Olisi pitänyt ottaa oma pää pois perseestä, että se ei ollut loukkaus minua kohtaan vaan puhuivat totta.
Muita asioita joita olette huomanneet?
Kommentit (83)
Kasvot kun kaventuneet, niin iho tuntuu ja näyttää liian isolta!
Muita asioita oli se, että koko vaatevarasto meni uusiksi.
Ja se että nyt vanhempana laihtuessa, kasvot valahti pahasti ja käsivarret jäivät riippumaan löysinä.
Ei keski-ikäisellä enää ole samaa kimmoisuutta lihaksistossa kuin nuorella.
Käsivarret saa kiinteytettyä jonkin verran, mutta kasvoja ei enää koskaan.
Myös rypyt näkyy todella selvästi, kun se rasva vei kimmoisuuden ihosta.
Eli oikeasti kyseessä ei ollutkaan asiat joita laihtuneet eivät kertoneet vaan asiat joita sinä et ennen laihtumistasi uskonut vaan pidit ylimielisenä.
Miehet kiinnostuu, saa tasokkaampaa seuraa.
Lihavat ystävät kadehtii, kun hoikistuu.
Vierailija kirjoitti:
Muita asioita oli se, että koko vaatevarasto meni uusiksi.
Ja se että nyt vanhempana laihtuessa, kasvot valahti pahasti ja käsivarret jäivät riippumaan löysinä.Ei keski-ikäisellä enää ole samaa kimmoisuutta lihaksistossa kuin nuorella.
Käsivarret saa kiinteytettyä jonkin verran, mutta kasvoja ei enää koskaan.
Myös rypyt näkyy todella selvästi, kun se rasva vei kimmoisuuden ihosta.
Samantapaista kokemusta. Laihtuminen noin viisikymppisenä vanhentaa naista yhtäkkiä monta vuotta. Rinnat alkavat roikkua niin, että yölläkin on mukavampi pitää rintaliivejä kuin olla ilman. Pyöreänaamaisella ei ole ryppyjä, mutta kun pyöreys katoaa, juonteet näkyvät ja niitä tulee lisää. Yhtäkkiä sitä tuntee olevansa vanha.
Tästä huolimatta on mielenkiintoista huomata, että missä tahansa asioidessa tuntuu saavan parempaa palvelua kuin ylipainoisena sai. On kiusallista tulla huomatuksi, kun ennen oli 100-pros näkymätön.
Allekirjoitan ap:n listan täysin. Listassa mainitut hyvät puolet painavat vaakakupissa huonoja enemmän, enkä kadu enkä aio palata takaisin vanhaan elämäntapaan. En halua kiloja takaisin, garderoobikin on juuri uusittu 10 kokoa pienemmillä vaatteilla ja vanhat viety kierrätykseen.
Vierailija kirjoitti:
Lihavat ystävät kadehtii, kun hoikistuu.
Ehkä kuitenkin vain kaverit, ystävät eivät kadehdi.
Myös vatsa jää roikkumaan, sorry mutta näin se vaan on. Noin 30kg laihdutus noin 50sänä.
Siitäkin huolimatta että kävin salilla 3-4 kert. viikossa.
Pia Penttala om erittäin kaunis 50v, vaikka kiloja lähti reippaasti. Ei kaikki rupsahda kasvoista. On kertonut julkisesti lihavuusleikkauksesta. - sivusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lihavat ystävät kadehtii, kun hoikistuu.
Ehkä kuitenkin vain kaverit, ystävät eivät kadehdi.
No sanotaan sitten ne "ystävät", näitähän meillä kaikilla on.
Vierailija kirjoitti:
Muita asioita oli se, että koko vaatevarasto meni uusiksi.
Ja se että nyt vanhempana laihtuessa, kasvot valahti pahasti ja käsivarret jäivät riippumaan löysinä.Ei keski-ikäisellä enää ole samaa kimmoisuutta lihaksistossa kuin nuorella.
Käsivarret saa kiinteytettyä jonkin verran, mutta kasvoja ei enää koskaan.
Myös rypyt näkyy todella selvästi, kun se rasva vei kimmoisuuden ihosta.
Tuota ajatellen olen kyllä säilyttänyt kaikki aiemmat vaatteeni ja voi sitä iloa mitä tunnen, kun sovin taas niihin.
Hieman kaukonäköisyyttä niin ei tarvitse ostella uusia pienempiä vaatteita, sillä kyllä ne sopimattomat vaatteet ehtii hävittää myöhemminkin tai laittaa kierrätykseen.
Helpoimmalla pääsee, kun ottaa itseään niskasta kiinni heti kun muutama kilo tulee. Iso urakka pudottaa kymmeniä kiloja ja usein on vartalokin pilalla prosessin jälkeen.
Eiväthän kaikki ylipainoiset syö sipsiä ja pullaa. Itse olen kasvissyöjä, syön paljon raakojakin kasviksia, en koskaan syö hampurilaisia tai vastaavia. Ylipainoa ei ole kovin paljon, mutta en myöskään uskalla laihduttaa rupsahtamisen pelossa, koska ikää on yli 50. Näin juuri äskettäin sellaisen muodonmuutoksen ikäiselläni tuttavalla, että reilu laihdutus vanhensi 20 vuotta, en tunnistanut kun kaupassa näin.
Se miten liikkuminen helpottuu. Sitä ei vaan tajua ennen kuin itse kokee! Voi mennä tuosta vaan kyykkyyn ja maha ei tule tielle, juoksu on kevyttä jne.
Miten ihanaa on pukeutua kun on hoikempi. Voi valita sellaiset vaatteet mistä tykkää, eikä sillä perusteella mikä mahtuu päälle ja piilottaisi edes osan makkaroista.
Olen ollut aina hoikka ja voi miten surullisilta nämä kommentit kuulostavat. Paino ilmeisesti todella määrittelee ihmistä?
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut aina hoikka ja voi miten surullisilta nämä kommentit kuulostavat. Paino ilmeisesti todella määrittelee ihmistä?
Olisi mielenkiintoista tietää ovatko nämä ihmiset olleet koko ikänsä ylipainoisia? Minä olen nyt ylipainoinen, mutta muuten olen ollut normaalipainoinen ja nuorena hoikka, joten en koe, että ylipaino määrittelisi minua mitenkään. En ole myöskään huomannut kohtelussani mitään eroa. Voisiko se johtua siitä, että ylipainoisena on huonompi itsetunto, ei pukeudu yhtä huolitellusti, mikä vaikuttaa yleisilmeeseen.
Farkut tuntuu hyvälle vetästä jalkaan.
Hikoilu( tihi) ja liikajarvoitus häviää.
Ai niin ja en aio avata mitä muutoksia tein, koska jokainen keho on tarpeiltaan ja aktiivisuudeltaan erilainen.
Paras neuvo mitä voin antaa on: mene ravintoterapeutille. Jos se on huono, niin etsi itsellesi sopivampi henkilö.
-ap