Kesämökille ujuttautujat
Nyt on taas se aika alkukesästä kun kaverit alkavat innokkaasti kysellä koska olemme mökillä ja ettei vain mikään viikonlopuista x sopisi tulla kylään?
Miten torpedoitte ovelimmin kavereiden kyselyt? Ap kaipaa nasevia vastauksia "kesäkavereille", sekä tarinoita siitä miten teidän kesäkaverinne toimivat muutenkin!
Pahimpia ovat tietysti ne täyhoitoa odottavat, mutta tarkoitan nyt kaikkia jotka yrittävät ujuttautua vieraiksi muiden mökeille ihan vain minkä tahansa tekosyyn nojalla.
Ystäviä kutsumme tietysti, mutta heistä kukaan ei yritäkään väkisin tunkea kylään.
Kommentit (2108)
Suomessa ihmisellä on jo perustuslain mukaan oikeus kotirauhaan. Yllätyskyläilijät rikkovat kotirauhaa yrittäessään tunkeutua puoliväkisin toisen ihmisen kotiin. Jokaisella ihmisellä on myös oikeus olla avaamatta kotioveaan ja puolustaa kotirauhaansa.
Tehkää vastaisku! Kun röyhkeät yllätyskyläilijät ovat taas kerran pamahtaneet ovellesi ilmoittamatta ja pilanneet päiväsi, valmistaudu vastaiskuun! Pakatkaa koko perhe autoon ja pamahtakaa yllätyskyläilijöitten kotiovelle ilmoittamatta ja sopimatta! Katsokaa lokkeilijoitten reaktioita ja oletteko tervetulleita kylään, kun "kerran satuitte ajamaan tästä ohi!"
Kaikki matkailukohteiden lähellä asuvat tietävät, kuinka vapaa-ajan lokkeilusta kertyy silkkaa säästöä! Joukossamme on ihmisiä, joitten mielestä esimerkiksi Särkänniemen huvipuistopäivään tai Korkeasaaren eläinpuistoretkeen voi mainiosti yhdistää yllätyskyläilyn lähistöllä asuvan ihmisen luona. Nämä matkaililjat laskevat budjettinsa sen varaan, että matkailukohteen lähistöllä asuvat kaukaiset sukulaiset ja kumminkaimat haluavat kestitä heitä kuin viiden tähden hotellissa.
Röyhkeimmät lokkeilijat odottavat, että heillä on oikeus mennä sopimatta toisten ihmisten kotiin koska tahansa. Aikaisin aamulla, keskellä päivää ja myöhään illalla. Lokkien mielestä kyläpaikan emännnän ja isännän velvollisuus on tarjota heille ilomielin kahvia, ruokaa ja majoitusta - ja ilmaiseksi tietenkin! Matkailijoille voisi kertoa vinkkinä, että järkevät ja säästäväiset ihmiset osaavat ja viitsivät pakata omat eväät mukaan retkelleen. Matkailukohteiden lähistöllä on yleensä kahviloita, huoltoasemia, ruokaravintoloita, hotelleja ja vuokramökkejä. Näissä asiakas joutuu kuitenkin maksamaan palveluistaan ja ostoksistaan.
"Kun satuttiin ajamaan tästä ohi": MITEN kukaan onnistuu ajamaan kotisi tai kesämökkisi ohi ihan sattumalta? Kyllä sitä auton rattia käännetään ihan tarkoituksella tiettyyn suuntaan!
Vierailija kirjoitti:
Yllätyskyläilijät ovat moukkia! On ihan sama, haluavatko yllätysvieraat tunkea kotiisi vai muualle. On se kumma, että 2000-luvulla ja matkapuhelinten aikakaudella aikuinen ihminen ei osaa sopia kyläilystään etukäteen! Ilmoittamatta ja sopimatta ei mennä kenenkään kotiin!
Pidä kotisi ulko-ovi lukossa äläkä avaa ovea yllätysvieraille. Jos yllätysvieraat soittavat Sinulle viisi minuuttia aikaisemmin, että he ajavat kohta kotisi ohi, niin kehota heitä ajamaan ohi vaan!
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa elämä, niin ei tarvi pällistellä muiden junttien kanssa homeisilla mökeillä.
Mökit on kyllä aika usein ihan oikesti homeisia. Kun seuraa vaikka Huvila ja Huussi ohjelmaa, lähes joka mökiltä löytyy homeongelma. Puolimökkiä lahoa.
Hiirenpapanoita ja hiirenkusta ullakot täynnä.
Ja niitä tänne kirjoittavien mökitkin enimmäksee varmaan on, koska niissä on vielä ne ulkohuussit, joita satunnainen kyläilijä sitten joutuu mökkiläisen puolesta tyhjentämään.
Paremmissa ja hienommissa mökeissä on sisävessa.
Eikä ne muutenkaan ole mitään työleilejä, jonne sukulaisia/ystäviä yritetään saada tekemään remonttia ym.
Olen tullut siihen tulokseen näitä juttuja luettuani, että älkää menkö mökeille edes kutsuttuna, mikäli saatte kutsun, niin siinä on jokin koira haudattuna, ihan pelkästään siitä ei ole kyse, että tavoitteena olisi viihtyä ja jutella kuulumisia, teistä ei oikeasti pidetä, eikä teitä oikeasti sinne haluta, mikäli kutsutaan, niin ymmärrä ettet ole mitenkään edes siedettävä, mikäli et osallistu otsasi hiessä leipäsi syömään. Sinulle on isäntäperheellä oikeus silloin olla mitä tylyin, sillä eihän nyt kukaan oikeasti tule kylään välittämisen vuoksi, viihtymään, rentoutumaan. Mikäli isäntäperhe kuitenkin jostain syystä haluaa tarjota jotain muutakin ( teidän tuomisia) kuin pakastimen vanhimmasta päästä olevia ylijäämiä, niin ottakaa se kiitollisuudella vastaan. Muistakaa, teistä ei pidetä! Mikäli isäntäperhe kitsastelee, mököttää, on työn kimpussa aamusta iltaan, he haluavat päästä teistä eroon, mikäli itse tuot alkoholitonta viiniä, olet itse myös ikävä.
Talo elää tavallaan ja vieraat kulkee ajallaan. Näin oli tapana sanoa ennen vanhaan. Itselleni kävisi oikein hyvin yllättäen vierailukin kahvittelun ja jutustelun merkeissä. Mutta ei yökylään jääminen tai varsinkaan usean päivän/ vkonlopun yli oleilu. Yökyläilystä pitää sopia etukäteen. Eihän sitä muuten pysty varaamaan tarjoilujakaan. Ja yksi yö kyllä maksimi. Eikä pidä loukkaantua, jos isäntäväelle ei sovikaan.
Minua ärsyttää enemmän ne, jotka soittavat ja varmistavat vko aiemmin, että ootteko kotona just sinä tai sinä päivänä. Tultaisiin lauantaina tai sunnuntaina. Ei viititä turhaan ajaa, jos ette ookaan kitona. Sitten ootetaan vieraita koko lauantai. Soittavat sunnuntaiaamuna et tänään tultaisiin, kellonaikaa ei osata sanoo, puolenpäivän jälk ehkä. Sitten ootetaan koko sunnuntai ja illalla klo 18 saapuvat. Siihen menikin oma vapaa vkonloppu odotteluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän perheelle oli tapana kestitä näitä ujuttajia mun lapsuudessa, lapsen ja nuoren näkökulmasta ne oli kivoja, tuli eloa mökille
Kerro osoite niin tullaan Tanen, Maken ja Hantan kanssa joku kerta. Kaljaa oltava kunnolla.
Itsekin olen ajatellut perustaa mökkilokkipalvelun. Vierailisin maksua vastaan sellaisilla mökeillä, joille ei muuten lokkeilijoita ilmaannu eivätkä voi näinollen osallistua täysipainoisesti mökkilokkikeskusteluun. Kunnon sikailuista olisi maksettava ekstraa.Miksi kukaan maksaisi sulle sellaisesta? Lokkeja riittää muutenkin ilmaiseksi.
Tuossahan se luki, että voi sitten osallistua täysipainoisesti mökkilokkikeskusteluun. Ei kaikkien mökeille edes lokit eksy.
Vierailija kirjoitti:
Mutta yleensä mökkivieraat tuovat jotain mukanaan. Eivät ole lokkeja.
Kyllä emännälle kahvipaketti, isännälle kossupullo ja lenkkimakkara riittävät viikon ylöspitoon.
Mökkilokki voi olla myös omistaja. Suvun yhteinen paikka, jota yksi pitää yllä ja toiset pelmahtaa paikalle sopivasti vasta, kun paikat on saatu kuntoon. Ja lähtevät tietysti myös pois niin, että yhteisten tilojen siivoukset jää muille. Naamat pitkinä venkuilevat, kun pitäisi tiskata, tyhjätä vessa, kantaa puita. Syövät, paskovat ja saunovat kyllä sujuvasti. En tiedä mistä tulee ajatus, että heitä aikuisia ihmisiä pitäisi yhteisellä mökillä muiden hyysätä. Jos ei erikseen käske, ei mitään tapahdu. Suunnitelmissa on joskus jättää ne mökille tiskivuoren ja siivouksen keskelle samalla tavalla kuin he tekevät meille. Luultavasti vastassa on sotkut kun menemme seuraavan kerran, tai sitten iäkkäät appivanhemmat rientävät pelastamaan.
Mökki on vähän kuin suomiläskin terassikesä. Pitää olla nii perke leen kännissä, koska ei muuten viihtyisi/pystyisi helteen takia olemaan.
Kerran olimme mökillä kutsuttuina. Auto hurahti pihaan ja sieltä tuli ulos isä, äiti ja ja kaksi poikaa. Ajateltiin tulla teidän mökille uimaan! Ihan vaan noin 100 km.
Meillä on nälkä, huutelivat pojat uinnin jälkeen. No, me siinä isäntäväen kanssa laitoimme ruokiamme yhteen saadaksemme koko porukalle ruokaa pöytään.
Vastahakoisesti lähtivät kotimatkalle kun mökillä ei ollut kaikille nukkumatilaa. Ja varsinkin isää harmitti kovasti kun näki, että juomaakin oli varattuna. Piti itse ajaa kun vaimolla ei ollut ajokorttia.
Siinä ajattelin, että mökilläolijat laskevat ruokatarpeensa omien tarpeittensa mukaan. Siinäpä sitten ihmetellään kun vieraat saapuvat tyhjin käsin ja kauppaan on matkaa.
Meillä on iso suku ja siihen kuuluu yhteensä 4 perhettä (suurin osa samaa sukuhaaraa), jotka ovat mökkilokkeja. Käyttävät muiden mökkejä ihan kuin se olisi oletus, että heille lainataan. Nykyään eivät enää joka mökille pääse mutta röyhkeitä ovat kaikessa muussakin.
Pahin lokki on "harras uskovainen", joka kävelee törkeästi "meidän pakanoiden" yli joka tilanteessa.
Tekisi mieli lyödä raamatulla päähän ja pyytää lukemaan sieltä muiden ihmisten kohtelusta, varastamisesta, kymmenestä käskystä ym ym...
Muiden mökkilomiakin voi varastaa vaikka ei edes omista mökkiä. Menee vaan toisen antamalla vara-avaimella lomalle ja olettaa että omistajan jälkeläinen väistyy. Minä en väistä, jos omalle kohdalle osuu niin soitan poliisin paikalle kotirauhahäirikköä häätämään.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on iso suku ja siihen kuuluu yhteensä 4 perhettä (suurin osa samaa sukuhaaraa), jotka ovat mökkilokkeja. Käyttävät muiden mökkejä ihan kuin se olisi oletus, että heille lainataan. Nykyään eivät enää joka mökille pääse mutta röyhkeitä ovat kaikessa muussakin.
Pahin lokki on "harras uskovainen", joka kävelee törkeästi "meidän pakanoiden" yli joka tilanteessa.
Tekisi mieli lyödä raamatulla päähän ja pyytää lukemaan sieltä muiden ihmisten kohtelusta, varastamisesta, kymmenestä käskystä ym ym...
Muiden mökkilomiakin voi varastaa vaikka ei edes omista mökkiä. Menee vaan toisen antamalla vara-avaimella lomalle ja olettaa että omistajan jälkeläinen väistyy. Minä en väistä, jos omalle kohdalle osuu niin soitan poliisin paikalle kotirauhahäirikköä häätämään.
Just näin, röyhkeimmät lokit tottelevat vain haulikkoa.
Kyllä näitä oikeasti taitaa olla vaikka en aiemmin olisi uskonut.
Olen saamassa suhtkoht mukavan perinnön, lapsettomalta tädiltä. Nyt on jo kyselty pääseekö mökille vaikka en tietääkseni ole sellaista ostamassa. Ajattelin ostaa kerrostaloneliön keskustasta.
Eipä ole ollut sen kummempaa ongelmaa,kun olen maininnut et mökki on yhteismökki ja jokaisella omat viikkonsa. Sanon vain,et ei oo mun viikko ja kyselijät on hävinneet vähitellen.Harvoin tulee käytyä,kun on talo puutarhoineen ja vene.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hankkikaa elämä, niin ei tarvi pällistellä muiden junttien kanssa homeisilla mökeillä.
Mökit on kyllä aika usein ihan oikesti homeisia. Kun seuraa vaikka Huvila ja Huussi ohjelmaa, lähes joka mökiltä löytyy homeongelma. Puolimökkiä lahoa.
Hiirenpapanoita ja hiirenkusta ullakot täynnä.
Ja niitä tänne kirjoittavien mökitkin enimmäksee varmaan on, koska niissä on vielä ne ulkohuussit, joita satunnainen kyläilijä sitten joutuu mökkiläisen puolesta tyhjentämään.
Paremmissa ja hienommissa mökeissä on sisävessa.
Eikä ne muutenkaan ole mitään työleilejä, jonne sukulaisia/ystäviä yritetään saada tekemään remonttia ym.
Meillä on kelomökki, jossa sekä sisävessa että ulkohuussi (jota ei käytä juuri kukaan) niin vessan tyhjennyskin on ehkä kolmen vuoden välein. Mökki keskellä peltoa, istutuksia ei ole, vain tuulessa humisevat kuuset. Ei talkoohommia. Ei remontteja hyvintehdyssä vähän yli vuosikymmenen ikäisessä pikkumökissä. Ei hirveästi yöpymistilaakaan. Pari kertaa on vietetty naisten viikonloppu täällä , ei ole kukaan tunkemassa kylään koskaan. Kaikilla omat majapaikat. Pari kertaa on lainattu mökkiä kaveripariskunnille, koska ovat kavereita ja ok. Koskaan ei ongelmia, mökki ollut siistimmässä kunnossa kuin ennen tuloansa.
Eikös ole kiva kun mökillä käy vieraita? Voidaan grillata ja saunoa yhdessä. Käydä kalassa ja marjastamassa.
Kivaa yhdessäoloa.
Vierailija kirjoitti:
Painajaisia tunkeutujista.
Ne on pahempia kuin ujuttautujat.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen KUTSUU mökille työkavereitaan, eikä varaa näille mitään muuta tarjottavaa, kuin pelkän kahvin?
Ja sitten paheksuu näitä vieraita, kun eivät tuoneet eväitä mukanaan ja ruokkineet niillä emäntääkin🙄
Oudoksi on mennyt ihmisten vieraan vastaisuus.
Kutsutaan ihmisiä mökille ja odotetaan, että nämä tuo kaiken tarjottavan.
Olisi edes sanonut näille kutsutuille, että kyseessä on NYYTTIKESTIT ja hän tarjoaa vain kahvit.
Kuules, kirjoituksesi osoittaa, että olet itse pahemman luokan lokkeilija, joka menee kotiin tai mökeille kädet kahta puolta heiluen. Et vie edes sitä kahvipakettia. Et tiedä taustoja, mutta haukut meikäläisen. Kerronpa mikä on totuus tässä, että lakkaat haukkumasta. Ensinnäkin työkaverit kinusivat, että koska kutsut saunomaan. En ollut hirveän innokas kutsumaan, koska itselläkin on sinne ajomatkaa. Olin vain kesätöissä, joten palkka ei häävi ollut enkä voi edellyttää mieheni tarjoamaan täysin vieraille ihmisille. En kutsunut mihinkään grillibileisiin enkä syömään. Olin leiponut kahvin kanssa syötävää, kannoin vedet ja puut saunaan ja lämmitin, keitin kahvit. Tämä kaikki työpäivän jälkeen. Olin aika väsynyt, mutta nuorena jaksaa. Sinä olisit edellyttänyt, että minun olisi tarvinnut vielä alkaa grillailla ja tarjota tietysti vielä kaljatkin. Tässä on aikaa jonkun verran, joten silloinen taloudellinen tilanteeni oli aivan eri kuin nyt. Kiitos kuitenkin sinulle, kun neuvoit minua, sinua luultavasti reilusti vanhempaa naisihmistä. Tekisi mieli sanoa, että fuck you, mutta en sano, kun osaan käyttäytyä. :-)
Mee töihin (!)huutelija ei siis pääse maneeristaan lomallakaan, aina kärttynen! Teettää mielellään ilmaista työtä muilla. Ihme vankileirejä nuo kesämökit, sitten palataan naama happamana töihin.