Hyvästelin eilen 30% säästöistäni. Rahat on kiinni USA:n pörssissä ja eihän se hyvältä näytä :(
Saa olla viimeinen kerta kun lähden tähän hulluuteen mukaan. Jatkossa mieluummin vaikka Lottoa.
Kommentit (169)
Minulla USA indeksirahasto on parhaiten plussalla. Just laitoin sinne vähän lisää. Olen ostanut sitä aina notkahdusten kohdalla, en säännöllisesti. Muutenkin juuri indeksirahastot yhtä lukuunottamatta pysytelleet vihreänä, mutta suorissa osakkeissa aivan järkyttävä tiputus.
Nyt vaan jäitä hattuun.
Jos tämä hermostuttaa niin lotto on aivan varmasti parempi.
Miksi ihmeessä menit myymään nyt?
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sijoittaa vaan sen verran, jonka on valmis häviämään.
Tällä periaatteella minäkin aloitin ja ymmärrän logiikan. Mutta noin niin kuin psykologisesti, kun niitä rahoja joita on valmis häviämään on kertynyt ajan saatossa semmonen 30 000 niin yhtäkkiä sitä ei sitten olisikaan valmis häviämään tämmöisenä taviksena, joka ei olisi vielä 10 vuotta sitten osannut ajatellakaan omaavansa tällaisia säästöjä.
Mutta tuo on toki hyvä periaate aina. Laitan vain sen ns, ylimääräisen rahan sillä periaatteella, että tiedän pärjääväni ilmankin.
Kannattaa katsoa historiaa, pörssit nousee ja laskee. Hävinnyt on vasta jos ne myy miinuksella. Jos uskoo laskuun kannattaa myydä ja ostaa takaisin vielä halvemmalla- tappiot voi vähentää useampana vuotena, jos uskoo nousuun niin antaa olla. Jos uskoo että tilanne jää pysyväksi- ei myöskään kannatta tehdä mitään. Itse uskon että 20-25 vuoden aikana tullaan näkemään uusi nousukausi- tunnetusti sotien jälkeen tulee kulutusjuhlat.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sijoittaa vaan sen verran, jonka on valmis häviämään.
Minä en ole valmis häviämään vähistä muutaman kymmenen tuhannen säästöistäni yhtään joten en sijoita vaikka meinasin aloittaa viime syksynä.
Great reset!
Ei tule nousua enää. Valtio vie kaikkien omaisuuden, rahat, asunnot, autot, mökit.
Helsingin pörssi avautui juuri. -1.79% välittömästi.
Ap sä et ole tajunnu sijoittamisen ideaa. Minä aattelin ostella lisää sellaisia firmoja jotka ovat markkinajohtajia. Mä en ole hyvästelly säästöjäni koska tulen saamaan joka sentin takaisin vuosien saatossa osinkoina ja arvonnousuja kun sijoitushorisonttini on kymmeniä vuosia.
Ihan turha itsesäälivalitus tuo aloitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja ne piti heti myydä koska? Odotat vaan pari vuotta ja olet luultavasti plussalla.
En myynyt, mutta onhan tuo saldo nyt ihan lohduton näky. Pitää yrittää vaan olla katsomatta vaikka vaikeaa onkin. Siksi siis hyvästit. Niitä rahoja ei enää ole olemassa minulle.
ap
Kuule urpo osakkeiden arvo nousee kyllä takaisin. Nyt on hyvä aika laskea keskihintaa. Toki toivon että salkussasi on muutakin kuin spekulatiivisia kasvuyhtiöitä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa sijoittaa vaan sen verran, jonka on valmis häviämään.
Minä en ole valmis häviämään vähistä muutaman kymmenen tuhannen säästöistäni yhtään joten en sijoita vaikka meinasin aloittaa viime syksynä.
Ikävä kyllä inflaatio syö säästöjäsi koko ajan eli häviät joka tapauksessa :).
12 000 euroa tulossa netto-osinkoja tänä vuonna jenkeistä, ensi vuonna vielä enemmän koska osakkeet alessa. Jei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso tilanne uudelleen 10 vuoden kuluttua.
Noinhan aina sanotaan mutta entä jos tarvitsen rahat esim. vuoden-kahden päästä?
ap
Sä et ole tehnyt kotiläksyjä: Älä sijoita rahaa jota tarvitset alle viiden vuoden kuluttua.
Amatööri!
Katsellaan syksyllä kannattaisiko palata pörssiin. Myin omani ennen koronaromahdusta enkä lähtenyt mukaan sitä seuraavaan nousuun koska ajattelen itsekin pitkäjänteisesti. Nyt on edessä laskutrendi kansainvälisesti nousevien ohjauskorkojen takia, älkääkä tulko väittämään että se on muka jo hinnoissa sisällä koska ei ole. Jos olisi niin kurssit olisivat matalammalla kuin nyt oman ajatteluni mukaan.
Vierailija kirjoitti:
12 000 euroa tulossa netto-osinkoja tänä vuonna jenkeistä, ensi vuonna vielä enemmän koska osakkeet alessa. Jei.
Miten iso salkku sinulla oikein on? USAssa maksetaan niin matalia osinkoja että summan täytyy olla todella suuri.
Jenkkien laskussa tuli lisättyä salkkuun vakaita ja hyvän brändin omaavia yhtiöitä lisää. Tankkasin Starbucksia, Coca Colaa ja Pfizeria lähes kymppitonnilla.
Vierailija kirjoitti:
Jenkkien laskussa tuli lisättyä salkkuun vakaita ja hyvän brändin omaavia yhtiöitä lisää. Tankkasin Starbucksia, Coca Colaa ja Pfizeria lähes kymppitonnilla.
No hyvä että joit aamukahvit ennen sänkytouhuja. Ota se sininen pilleri ajoissa. Hommien jälkeen maistuukin kylmä cola!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
12 000 euroa tulossa netto-osinkoja tänä vuonna jenkeistä, ensi vuonna vielä enemmän koska osakkeet alessa. Jei.
Miten iso salkku sinulla oikein on? USAssa maksetaan niin matalia osinkoja että summan täytyy olla todella suuri.
Mulla on kahta kiinteistä REITtiä USAsta, osingot kuukausittain ja isommat kun suomesta keskimäärin. Mutta sanoisin että 12 000 osingoilla on n 500 000 salkku.
Ei se ole keskustelua, että valehtelee. "mua hirvittää katsoa kuinka kaikki on punaisella" miten muuten tämän voi tulkita kuin siten, että kaikki 15 vuoden aikana rahastoihin säästämäsi on miinuksella?
Sinullahan on hyvä kokemus peruskansalaisen rahastosijoittamisesta, säästöt ovat edelleen reilusti plussalla, etkä edes tarvitse niitä juuri nyt, vaan voit jatkaa säästämistä "edullisemmilla hinnoilla". Jos joskus tarvitset säästöjä, lunastus tapahtuu niistä vanhimmista, jotka ovat tälläkin hetkellä selvästi voitollisia.