Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miesystävä järkyttyi parisuhdefilosofiastani
17.05.2022 |
Ollaan seurusteltu puoli vuotta ja käytiin nyt viikonloppuna keskustelua siitä mitä molemmat odottavat suhteelta, tulevaisuudelta jne. Olemme hieman eri kartalla...
Mies itse olettaa, että seurustelu itsessään on merkki siitä että suhde on vakava. Hänen mielestään tämän enempää ei tarvitse sitoutua, mutta haluaisi muuttaa yhteen nyt kesän aikana. Itse taas olen vähän eri linjoilla.
Minulle seurustelu on ns. tarkasteluajanjakso, jolloin nautitaan tietty ensihuumasta, mutta myös pidetään ehdollisena että onko tämä nyt ihminen johon on hyvä sitoutua tosissaan.
Otan itse seurustelun aika kevyesti, pettäminen ei tietenkään koskaan tule kuuloonkaan, mutta jos toisesta paljastuu epämiellyttäviä puolia, suhde alkuhuuman laannuttua latistuu liian arkiseksi tms niin seurusteluvaiheessa on sopivaa nostaa niinsanotusti kytkintä matalalla kynnyksellä. Oletan, että seurustellessa ei aktiivisesti etsitä muita, mutta mikäli jotain parempaa kävelee eteen, on ok päättää suhde ja aloittaa uusi. En siis näe seurustelua vielä varsinaisena sitoutumisena, enemmänkin suhteen koeaikana. Seurusteluvaiheessa näen, että kumpikin hoitaa oman kotinsa ja taloutensa, ne pidetään erillään.
Sitten taas jos päätetään sitoutua oikeasti pariskunnaksi, niin sitten sitoudutaan kunnolla ja molemmat panostavat suhteeseen enemmän. Sitten vasta muutetaan yhteen ja aletaan elämään yhteistä elämää johon kuuluu mm naimisiinmeno ja sen jälkeen vasta ollaan siinä oletuksessa että yhdessä pysytään loppuun asti ja ongelmat pyritään ratkaisemaan sen sijaan että lähdetään kävelemään suhteesta.
Jos olen tyttöystävä, otan suhteen kevyesti, jos olen vaimo otan suhteen vakavasti. Mielestäni tämä on hyvä ja selkeä filosofia.
Mies on nyt kiukutellut tuon keskustelun jälkeen, koska oletti saavansa vaimoasteisen sitoutumisen antamalla itse minulle vain poikaystävä-asteisen sitoutumisen. Hän ei osaa sanoa mikä tuossa on niin väärin ja ahdistavaa. Hän ei halua että voin erota hänestä "liian kevyin perustein", mutta hän ei myöskään halua kenties koskaan sitoutua virallisesti enempää kuin se yhteenmuutto, johon hänellä taas tuntuu olevan hirveä kiire. Itsehän siis koen että seurustelun olisi hyvä kestää ainakin se 2-3 vuotta jotta selviää, onko alkuhuuman jälkeen mitään jäljellä.
(Lapsia ei ole tulossa, joten ei biologisia aikarajoja)
Kommentit (562)
Kylmää on nykyparisuhteissa, tunteista ei tietoakaan. Koeaikoja, etuja ja ehtoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kylmää on nykyparisuhteissa, tunteista ei tietoakaan. Koeaikoja, etuja ja ehtoja.
Joo, mutta pitää muistaa, että nämä on näitä vauvapalstan parisuhteita. Oikeassa elämässä onkin sitten ihan toisin.
Vierailija kirjoitti:
Ap on on samis minun i kanssani. Eli olen täysin samaa mieltä kuin ap.
Pidä pintasi vain, itse en pitänyt vaan ajauduin suhteeseen jossa meillä on yhteinen asuntolaina, mutta häitä ei ole tulossa. Häitä ei siis tule siksi koska minä en niitä enää halua :D
Ajauduit?
Eli ulkoistat oman vastuusi jollekkin ajautumistapahtumalle.
Vai olisiko niin että jätit tekemättä päätöksiä jotka eivät olisi olleet helppoja/mukavia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän AP:n näkökannan. Toisin kuin jotkut täällä vaahtoaa, hän ei ole sanonut hakevansa ketään toista, eikä harkinnut pettävänsä. Puoli vuotta seurustelua on lyhyt aika, eikä siinä ajassa vielä tiedä toisesta yhtään mitään. Seurustelu on vasta toiseen tutustumista, joten yhteenmuuttoa on turha kiirehtiä. Ei siinäkään mitään väärää ole, että AP on tehnyt selväksi sen, että kun hän on valmis avoliittoon, on hän valmis myös kihlautumiseen ja avioliittoon. Hän on tehnyt selväksi omat periaatteensa ja arvonsa. Jos mies vetää herneen nenäänsä siitä että AP:lle ei pelkkä avoliitto riitä, niin hän on vapaa tekemään oman ratkaisunsa. Valehdellakko AP:n pitäisi, ja luopua omista haaveistaan?
Rakkaudesta tai ihastumisesta ei sanaakaan aloituksessa. Toivon, että aloittaja on kertonut miehelle nostavansa kytkintä, jos "jotain parempaa kävelee eteen" ja mies voi tosiaan tehdä omat johtopäätöksensä.
Pidän sitä intestäänselvänä että kiinnostusta toiseen on, kun kerta seurustelee, vaikka ei sitä kirjoittanutkaan. Seurustelu on alkuvaihetta, varsinkin puolen vuoden jälkeen. AP suhtautuu ihan järkevästi, eikä haahuile näin lyhyessä ajassa vaaleanpunaiset lasit silmillä. Niitäkin avo- ja avioliittoja on nähty, joihin rynnätään kauhealla kiireellä, kunnes lusikat laitetaan jakoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä tässä nyt on saanut lukea??
Vaimon velvollisuudet ja vaimon edut, mitä hittoa.
Olimme miehen kanssa olleet 12 v yhdessä, joista avoparina 9 v ja sen jälkeen menimme naimisiin, jota on nyt jatkunut 30+.
Missään vaiheessa suhdetta mulla ei ole ollut mitään erilaisia etuja tai velvollisuuksia, kyllä elo on ollut ihan samaa koko ajan perusteeltaan. Avo- ja avioliitossa on eletty ihan samaa arkea, molemmat siis hoitaa kotia, osallistuu rahallisesti, sitoutuu, jne. Juridiset seikat poislukien, ei meidän arjessa tai liitossa mitkään etuisuudet kasvaneet avioliiton myötä.
Onko siis ajatus, että pariskunnan välillä ja arjessa jotain radikaalisti muuttuu avioliiton myötä? Ja tapahtuuko tämä vain naiselle, vai tuleeko miehelle jotain etuisuuksia myös?
Vai onko kyse vain siitä, että ne velvollisuudet, joita esim. ap kertoi antaneensa, siivoaminen, ruuanlaitto ja mökin käyttöoikeus ei vituta, kun sen tekee vaimona, mutta vituttaa avovaimona?
En mä ymmärrä, en. Ja kun kysytään kuitenkin, niin kyllä mekin mentiin naimisiin siinä vaiheessa, kun tajuttiin, miten paljon helpompaa kaikki juridisesti on naimisissa. Toisaalta meillä ei ollut yhtään ainutta syytä olla menemättä.
Voimasuhteiden vääntöä jo ennen avioliittoa. Aivan valtava red flag kokeneen miehen silmissä. Arvokas mies vaihtaa eukkoa nopeammin kuin tämä kaunis nuorikko osaa sanoa "patriarkk....".
Kysymys kuuluu, miten saa arvokkaan miehen? Olemalla hankala vai olemalla myöntyväinen, jonka puolesta mennään tonne maailmaan. Luuletteko, että meillä ei ole muka varaa valita?
Vaimo on eri asia kuin tyttöystävä. Ei jatkoon.
Red Pill Uncle
Sulla alkoi kasetti alusta. Käännä se.
On tämä silti hauska, kun mähän olen siis ollut 1) tyttöystävä 3 vuotta, 2) avovaimo 9 vuotta 3) vaimo yli 18 + vuotta näillä samoilla spekseillä, niin miten tämä red flag siis aidosti toimii?
Onko mieheni nyt siis arvoton, koska hän ei laittanut nuorikkoa luiskaan vaiko arvokas, koska häntä ei ole nollattu?
Eli tiedoksi pilleripallero, hyvin usein tyttöystävä todellakin on sama asia kuin vaimo. Ajan mittaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi vaimouden hyötyjä. No ihan alkuun tietysti häät ja sormus! Kukapa ei häitä haluaisi. Kyllä se vaan jotain merkitsee tunnustaa sitoutumisensa julkisesti kummankin suvun edessä ja usein vielä Jumalankin. On se eri tason sitoutuminen kuin avoliitto, joka on kahdenvälinen kauppa.
Minulle ainakin olisi tärkeää, että mieheni sitoutuu minuun myös yhteiskunnan tasolla, ei vain meidän välisesti.
Vaimon status on tietyissä piireissä parempi kuin avovaimon. Jos olet vaan tyttöystävä, ei sulle välttämättä edes ilmoiteta sairaalasta jos miehellesi sattuu jotain, kun ei sun nimi ole missään papereissa.
Matkaillessa konservatiivisissa maissa on helpompaa jos on rouva.
Erityisesti, jos on aikomus tehdä lapsia on hullua olla menemättä naimisiin. Jos ei mies uskalla naimisiin, ei se kestä perhe-elämääkään.
Kommentin sävystä näkee, että tarkoituskin oli vain provota, mutta koska joku voi alkaa ajatella asioita toisin, niin vastaan ihan asiallisesti:
Monikaan ei halua häitä. Olen ollut naimisissa, vihittiin maistraatissa, sormuksia emme edes vaihtaneet emmekä siis koskaan myöskään käyttäneet.
Nykyinen avopuolisoni on sitoutunut minuun yhteiskunnan tasolla. Jos meistä jompikumpi tarvitsisi tukia, toisenkin tulot otettaisiin niitä haettaessa huomioon. Avoliitonkin perusteella on nykyisin mahdollista saada erottua hyvitystä, olkoonkin että se on hyvin harvinaista - onneksi. Meillä on myös yhteinen taloustili pankissa ja olemme kirjoilla samassa osoitteessa. Yhteiskunnallisia asioita kaikki.
Sairaalasta ilmoitetaan ja annetaan tasan tarkkaan tietoja sille, jonka on lähiomaiseksi ilmoittanut. Jos ei sen vertaa saa aikaiseksi, että ilmoittaa avopuolisonsa, niin se on ihan oma moka.
Kuljetatko konservatiivisissa maissa oikeasti mukana vihkitodistusta? Oletko käännättänyt sen virallisella kääntäjällä englanniksi ja hankkinut notaarilta leimat osoittamaan, että se on virallinen suomalainen vihkitodistus? Kun majoitutte hotelliin, esitätte vihkitodistuksen? Kun menette ravintolaan, esitätte vihkitodistuksen? Vai mistä paikalliset matkailu- ja ravintolayrittäjät näkevät, että olette puolisosi kanssa naimisissa?
Vierailija kirjoitti:
Siis mitä tässä nyt on saanut lukea??
Vaimon velvollisuudet ja vaimon edut, mitä hittoa.
Olimme miehen kanssa olleet 12 v yhdessä, joista avoparina 9 v ja sen jälkeen menimme naimisiin, jota on nyt jatkunut 30+.
Missään vaiheessa suhdetta mulla ei ole ollut mitään erilaisia etuja tai velvollisuuksia, kyllä elo on ollut ihan samaa koko ajan perusteeltaan. Avo- ja avioliitossa on eletty ihan samaa arkea, molemmat siis hoitaa kotia, osallistuu rahallisesti, sitoutuu, jne. Juridiset seikat poislukien, ei meidän arjessa tai liitossa mitkään etuisuudet kasvaneet avioliiton myötä.
Onko siis ajatus, että pariskunnan välillä ja arjessa jotain radikaalisti muuttuu avioliiton myötä? Ja tapahtuuko tämä vain naiselle, vai tuleeko miehelle jotain etuisuuksia myös?
Vai onko kyse vain siitä, että ne velvollisuudet, joita esim. ap kertoi antaneensa, siivoaminen, ruuanlaitto ja mökin käyttöoikeus ei vituta, kun sen tekee vaimona, mutta vituttaa avovaimona?
En mä ymmärrä, en. Ja kun kysytään kuitenkin, niin kyllä mekin mentiin naimisiin siinä vaiheessa, kun tajuttiin, miten paljon helpompaa kaikki juridisesti on naimisissa. Toisaalta meillä ei ollut yhtään ainutta syytä olla menemättä.
Tulin ihan katsomaan, olisiko tähän saatu vastaus, koska tää kiinnostaa muakin. Täällä on ollut aika monta naista, jotka kertovat, että heille on tärkeää naimisiin meno, yksi taisi sanoa jotain siihen suuntaan, että ei asiaa lihapatojen ääreen ilman sormusta.
Onko se siis oikeasti niin, että ollaan ihan tyytyväisiä siihen, että vaikka siivotaan ja kokataan, kunhan sen saa tehdä rouvana?
Ton yhden pilleristin vastauksiin en aio huomiota kiinnittää, toivottavasti vastaisi joku, jolle naimisiin meno on tärkeää ennen yhdessä asumista tai yleensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo miten määrittelet seurustelun, on tapailua.
Mies taas on sisäistänyt seurustelu sanan merkityksen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi vaimouden hyötyjä. No ihan alkuun tietysti häät ja sormus! Kukapa ei häitä haluaisi. Kyllä se vaan jotain merkitsee tunnustaa sitoutumisensa julkisesti kummankin suvun edessä ja usein vielä Jumalankin. On se eri tason sitoutuminen kuin avoliitto, joka on kahdenvälinen kauppa.
Minulle ainakin olisi tärkeää, että mieheni sitoutuu minuun myös yhteiskunnan tasolla, ei vain meidän välisesti.
Vaimon status on tietyissä piireissä parempi kuin avovaimon. Jos olet vaan tyttöystävä, ei sulle välttämättä edes ilmoiteta sairaalasta jos miehellesi sattuu jotain, kun ei sun nimi ole missään papereissa.
Matkaillessa konservatiivisissa maissa on helpompaa jos on rouva.
Erityisesti, jos on aikomus tehdä lapsia on hullua olla menemättä naimisiin. Jos ei mies uskalla naimisiin, ei se kestä perhe-elämääkään.
Kommentin sävystä näkee, että tarkoituskin oli vain provota, mutta koska joku voi alkaa ajatella asioita toisin, niin vastaan ihan asiallisesti:
Monikaan ei halua häitä. Olen ollut naimisissa, vihittiin maistraatissa, sormuksia emme edes vaihtaneet emmekä siis koskaan myöskään käyttäneet.
Nykyinen avopuolisoni on sitoutunut minuun yhteiskunnan tasolla. Jos meistä jompikumpi tarvitsisi tukia, toisenkin tulot otettaisiin niitä haettaessa huomioon. Avoliitonkin perusteella on nykyisin mahdollista saada erottua hyvitystä, olkoonkin että se on hyvin harvinaista - onneksi. Meillä on myös yhteinen taloustili pankissa ja olemme kirjoilla samassa osoitteessa. Yhteiskunnallisia asioita kaikki.
Sairaalasta ilmoitetaan ja annetaan tasan tarkkaan tietoja sille, jonka on lähiomaiseksi ilmoittanut. Jos ei sen vertaa saa aikaiseksi, että ilmoittaa avopuolisonsa, niin se on ihan oma moka.
Kuljetatko konservatiivisissa maissa oikeasti mukana vihkitodistusta? Oletko käännättänyt sen virallisella kääntäjällä englanniksi ja hankkinut notaarilta leimat osoittamaan, että se on virallinen suomalainen vihkitodistus? Kun majoitutte hotelliin, esitätte vihkitodistuksen? Kun menette ravintolaan, esitätte vihkitodistuksen? Vai mistä paikalliset matkailu- ja ravintolayrittäjät näkevät, että olette puolisosi kanssa naimisissa?
Olen tuo, joka kirjoitti olleensa kaikissa rooleissa, tyttöystävän, avo- ja aviovaimon:-) Totta kai tuo varmaan oli provo, mutta kyllähän meilläkin naimisiinmeno oli jonkunnäköinen statement, tarkoitan, että kun oltiin oltu pitkään yhdessä ja asuttu yhdessä, niin jossain vaiheessa vain tuli tunne, että voishan sitä oikeastikin naimisiin mennä, kun muutama järkisyykin sille on.
Lisäksi oltiin jo sen verran "aikuisia", että oli varaa pitää juhlatkin, tosin verrattuna nykyisiin spektaakkeleihin ne oli aika vaatimattomat.
Luulen, että meidän tarina on se kaikkein tavallisin. Eri asia on, jos avioliittoon on oikeasti joku kanta, eli esim. missään nimessä ei sitä halua. Itselle asia tosiaan oli aika neutraali, ihan arjen asioiden, kuten kotitöiden jakaantuminen tai rahat se ei kyllä muuttanut mitään. Enkä muutellut sukunimeäni tms. Ehkä tosiaankin vain status yhteiskunnan silmissä on toinen, eli olihan se rehellisesti sanottuna tietyllä tapaa sitten varmaan asiaan vaikuttava seikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi vaimouden hyötyjä. No ihan alkuun tietysti häät ja sormus! Kukapa ei häitä haluaisi. Kyllä se vaan jotain merkitsee tunnustaa sitoutumisensa julkisesti kummankin suvun edessä ja usein vielä Jumalankin. On se eri tason sitoutuminen kuin avoliitto, joka on kahdenvälinen kauppa.
Minulle ainakin olisi tärkeää, että mieheni sitoutuu minuun myös yhteiskunnan tasolla, ei vain meidän välisesti.
Vaimon status on tietyissä piireissä parempi kuin avovaimon. Jos olet vaan tyttöystävä, ei sulle välttämättä edes ilmoiteta sairaalasta jos miehellesi sattuu jotain, kun ei sun nimi ole missään papereissa.
Matkaillessa konservatiivisissa maissa on helpompaa jos on rouva.
Erityisesti, jos on aikomus tehdä lapsia on hullua olla menemättä naimisiin. Jos ei mies uskalla naimisiin, ei se kestä perhe-elämääkään.
Kommentin sävystä näkee, että tarkoituskin oli vain provota, mutta koska joku voi alkaa ajatella asioita toisin, niin vastaan ihan asiallisesti:
Monikaan ei halua häitä. Olen ollut naimisissa, vihittiin maistraatissa, sormuksia emme edes vaihtaneet emmekä siis koskaan myöskään käyttäneet.
Nykyinen avopuolisoni on sitoutunut minuun yhteiskunnan tasolla. Jos meistä jompikumpi tarvitsisi tukia, toisenkin tulot otettaisiin niitä haettaessa huomioon. Avoliitonkin perusteella on nykyisin mahdollista saada erottua hyvitystä, olkoonkin että se on hyvin harvinaista - onneksi. Meillä on myös yhteinen taloustili pankissa ja olemme kirjoilla samassa osoitteessa. Yhteiskunnallisia asioita kaikki.
Sairaalasta ilmoitetaan ja annetaan tasan tarkkaan tietoja sille, jonka on lähiomaiseksi ilmoittanut. Jos ei sen vertaa saa aikaiseksi, että ilmoittaa avopuolisonsa, niin se on ihan oma moka.
Kuljetatko konservatiivisissa maissa oikeasti mukana vihkitodistusta? Oletko käännättänyt sen virallisella kääntäjällä englanniksi ja hankkinut notaarilta leimat osoittamaan, että se on virallinen suomalainen vihkitodistus? Kun majoitutte hotelliin, esitätte vihkitodistuksen? Kun menette ravintolaan, esitätte vihkitodistuksen? Vai mistä paikalliset matkailu- ja ravintolayrittäjät näkevät, että olette puolisosi kanssa naimisissa?
Olen tuo, joka kirjoitti olleensa kaikissa rooleissa, tyttöystävän, avo- ja aviovaimon:-) Totta kai tuo varmaan oli provo, mutta kyllähän meilläkin naimisiinmeno oli jonkunnäköinen statement, tarkoitan, että kun oltiin oltu pitkään yhdessä ja asuttu yhdessä, niin jossain vaiheessa vain tuli tunne, että voishan sitä oikeastikin naimisiin mennä, kun muutama järkisyykin sille on.
Lisäksi oltiin jo sen verran "aikuisia", että oli varaa pitää juhlatkin, tosin verrattuna nykyisiin spektaakkeleihin ne oli aika vaatimattomat.
Luulen, että meidän tarina on se kaikkein tavallisin. Eri asia on, jos avioliittoon on oikeasti joku kanta, eli esim. missään nimessä ei sitä halua. Itselle asia tosiaan oli aika neutraali, ihan arjen asioiden, kuten kotitöiden jakaantuminen tai rahat se ei kyllä muuttanut mitään. Enkä muutellut sukunimeäni tms. Ehkä tosiaankin vain status yhteiskunnan silmissä on toinen, eli olihan se rehellisesti sanottuna tietyllä tapaa sitten varmaan asiaan vaikuttava seikka.
Höpöhöpö, että status yhteiskunnan silmissä toinen. Nyt ei eletä enää 50-lukua, johon selvästi perustat ajatuksesi. Tai voithan sä toki uskotella noin itsellesi, että olet jotenkin ns. parempaa, mutta yhteiskunta ei noin ajattele, enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi vaimouden hyötyjä. No ihan alkuun tietysti häät ja sormus! Kukapa ei häitä haluaisi. Kyllä se vaan jotain merkitsee tunnustaa sitoutumisensa julkisesti kummankin suvun edessä ja usein vielä Jumalankin. On se eri tason sitoutuminen kuin avoliitto, joka on kahdenvälinen kauppa.
Minulle ainakin olisi tärkeää, että mieheni sitoutuu minuun myös yhteiskunnan tasolla, ei vain meidän välisesti.
Vaimon status on tietyissä piireissä parempi kuin avovaimon. Jos olet vaan tyttöystävä, ei sulle välttämättä edes ilmoiteta sairaalasta jos miehellesi sattuu jotain, kun ei sun nimi ole missään papereissa.
Matkaillessa konservatiivisissa maissa on helpompaa jos on rouva.
Erityisesti, jos on aikomus tehdä lapsia on hullua olla menemättä naimisiin. Jos ei mies uskalla naimisiin, ei se kestä perhe-elämääkään.
Kommentin sävystä näkee, että tarkoituskin oli vain provota, mutta koska joku voi alkaa ajatella asioita toisin, niin vastaan ihan asiallisesti:
Monikaan ei halua häitä. Olen ollut naimisissa, vihittiin maistraatissa, sormuksia emme edes vaihtaneet emmekä siis koskaan myöskään käyttäneet.
Nykyinen avopuolisoni on sitoutunut minuun yhteiskunnan tasolla. Jos meistä jompikumpi tarvitsisi tukia, toisenkin tulot otettaisiin niitä haettaessa huomioon. Avoliitonkin perusteella on nykyisin mahdollista saada erottua hyvitystä, olkoonkin että se on hyvin harvinaista - onneksi. Meillä on myös yhteinen taloustili pankissa ja olemme kirjoilla samassa osoitteessa. Yhteiskunnallisia asioita kaikki.
Sairaalasta ilmoitetaan ja annetaan tasan tarkkaan tietoja sille, jonka on lähiomaiseksi ilmoittanut. Jos ei sen vertaa saa aikaiseksi, että ilmoittaa avopuolisonsa, niin se on ihan oma moka.
Kuljetatko konservatiivisissa maissa oikeasti mukana vihkitodistusta? Oletko käännättänyt sen virallisella kääntäjällä englanniksi ja hankkinut notaarilta leimat osoittamaan, että se on virallinen suomalainen vihkitodistus? Kun majoitutte hotelliin, esitätte vihkitodistuksen? Kun menette ravintolaan, esitätte vihkitodistuksen? Vai mistä paikalliset matkailu- ja ravintolayrittäjät näkevät, että olette puolisosi kanssa naimisissa?
Olen tuo, joka kirjoitti olleensa kaikissa rooleissa, tyttöystävän, avo- ja aviovaimon:-) Totta kai tuo varmaan oli provo, mutta kyllähän meilläkin naimisiinmeno oli jonkunnäköinen statement, tarkoitan, että kun oltiin oltu pitkään yhdessä ja asuttu yhdessä, niin jossain vaiheessa vain tuli tunne, että voishan sitä oikeastikin naimisiin mennä, kun muutama järkisyykin sille on.
Lisäksi oltiin jo sen verran "aikuisia", että oli varaa pitää juhlatkin, tosin verrattuna nykyisiin spektaakkeleihin ne oli aika vaatimattomat.
Luulen, että meidän tarina on se kaikkein tavallisin. Eri asia on, jos avioliittoon on oikeasti joku kanta, eli esim. missään nimessä ei sitä halua. Itselle asia tosiaan oli aika neutraali, ihan arjen asioiden, kuten kotitöiden jakaantuminen tai rahat se ei kyllä muuttanut mitään. Enkä muutellut sukunimeäni tms. Ehkä tosiaankin vain status yhteiskunnan silmissä on toinen, eli olihan se rehellisesti sanottuna tietyllä tapaa sitten varmaan asiaan vaikuttava seikka.
Höpöhöpö, että status yhteiskunnan silmissä toinen. Nyt ei eletä enää 50-lukua, johon selvästi perustat ajatuksesi. Tai voithan sä toki uskotella noin itsellesi, että olet jotenkin ns. parempaa, mutta yhteiskunta ei noin ajattele, enää.
Anteeksi, olin huolimaton puheissani, tarkoitin siis juridinen status. Koska meillä on eri sukunimet, niin ei satunnainen random edes tiedä, ollaanko naimisissa vai ei. Lisäksi emme pidä edes sormuksia, sormet ei ole enää samankokoiset kuin naimisiinmenovuonna:-) joten siitäkään ei status tosiaan näy.
Mutta lakisääteisesti pääsee helpommalla monissa asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylmää on nykyparisuhteissa, tunteista ei tietoakaan. Koeaikoja, etuja ja ehtoja.
Joo, mutta pitää muistaa, että nämä on näitä vauvapalstan parisuhteita. Oikeassa elämässä onkin sitten ihan toisin.
Ei, kyllä se valitettavasti on mennyt tähän suuntaan. Kymmenien vuosien voimaantuminen on aiheuttanut sen, että nainen on miehelle laskelmoiva peto. Miehen täytyy oppia laskelmoimaan itse.
Nainen voi asua viistoista vuotta kivilinnassa ja löytää siitäkin uhriposition. Tämä laskelmoiva lähtötilanne voi johtaa siihen, että nainen kymmenen vuoden päästä kertoa, että "halusin aina omistaa taloa", jos ostat sen kivitalon. Nainen voi sanoa, että se on eriarvoisuutta, kun hänellä ei ole asuntolainaa ja sinulla on valtava kivireki selässä, etkä tiedä mitään hänen ajatuksistaan. Nainen voisi koska tahansa ottaa sen saman asuntolainan, ostaa pienen asunnon, laittaa vuokralle sen, ja ansaita itse.
Nainen selittää miehen syylliseksi aina. Silloinkin kun mies luulee tekevänsä oikein, ottaa ison lainan, ostaa talon ja nainen saa tienaamansa rahat pitää itse. Silloinkin nainen voi ihan tulla sanomaan, että tämä positio on hänen uhriasemansa, koska "nainen maksaa lapsista enemmän".
Se on sairasta! Ainoastaan nainen pystyy tällaiseen logiikkaan. Vaikka niille kuinka piirtää tätä asiaa, ne vaan käy täältä vauva palstalta hakemassa uskonvahvistusta ja on täysin varmoja, että on oikeassa vaikka ei ole. Sitten ne kehittelee sitä mustaa lientä miehen täysin tietämättä.
Go Red Pill!
Red Pill Uncle
Aika paljon jääty jumiin tuohon vaimoetuuksiin, vaikka pitäisi olla ihan selvä että ap tarkoittaa sitä että hän on panostanut edelliseen suhteeseensa 100% koska on luullut että yhteenmuuttoa seuraa avioliitto. Eron jälkeen hän on päättänyt kuitenkin, mikä ihan oikein onkin, että hän ei enää muuta yhteen ilman kihlausta, eli yhteisesti sovittua naimisiinmenoaietta, koska hän haluaa naimisiin. Eikä ap halua enää suhdetta jossa hän on antanut miehelle kaiken mitä mies tarvitsee ja haluaa, mutta ei tule saamaan itse sitä samaa mieheltä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kysyi vaimouden hyötyjä. No ihan alkuun tietysti häät ja sormus! Kukapa ei häitä haluaisi. Kyllä se vaan jotain merkitsee tunnustaa sitoutumisensa julkisesti kummankin suvun edessä ja usein vielä Jumalankin. On se eri tason sitoutuminen kuin avoliitto, joka on kahdenvälinen kauppa.
Minulle ainakin olisi tärkeää, että mieheni sitoutuu minuun myös yhteiskunnan tasolla, ei vain meidän välisesti.
Vaimon status on tietyissä piireissä parempi kuin avovaimon. Jos olet vaan tyttöystävä, ei sulle välttämättä edes ilmoiteta sairaalasta jos miehellesi sattuu jotain, kun ei sun nimi ole missään papereissa.
Matkaillessa konservatiivisissa maissa on helpompaa jos on rouva.
Erityisesti, jos on aikomus tehdä lapsia on hullua olla menemättä naimisiin. Jos ei mies uskalla naimisiin, ei se kestä perhe-elämääkään.
Kommentin sävystä näkee, että tarkoituskin oli vain provota, mutta koska joku voi alkaa ajatella asioita toisin, niin vastaan ihan asiallisesti:
Monikaan ei halua häitä. Olen ollut naimisissa, vihittiin maistraatissa, sormuksia emme edes vaihtaneet emmekä siis koskaan myöskään käyttäneet.
Nykyinen avopuolisoni on sitoutunut minuun yhteiskunnan tasolla. Jos meistä jompikumpi tarvitsisi tukia, toisenkin tulot otettaisiin niitä haettaessa huomioon. Avoliitonkin perusteella on nykyisin mahdollista saada erottua hyvitystä, olkoonkin että se on hyvin harvinaista - onneksi. Meillä on myös yhteinen taloustili pankissa ja olemme kirjoilla samassa osoitteessa. Yhteiskunnallisia asioita kaikki.
Sairaalasta ilmoitetaan ja annetaan tasan tarkkaan tietoja sille, jonka on lähiomaiseksi ilmoittanut. Jos ei sen vertaa saa aikaiseksi, että ilmoittaa avopuolisonsa, niin se on ihan oma moka.
Kuljetatko konservatiivisissa maissa oikeasti mukana vihkitodistusta? Oletko käännättänyt sen virallisella kääntäjällä englanniksi ja hankkinut notaarilta leimat osoittamaan, että se on virallinen suomalainen vihkitodistus? Kun majoitutte hotelliin, esitätte vihkitodistuksen? Kun menette ravintolaan, esitätte vihkitodistuksen? Vai mistä paikalliset matkailu- ja ravintolayrittäjät näkevät, että olette puolisosi kanssa naimisissa?
Olen tuo, joka kirjoitti olleensa kaikissa rooleissa, tyttöystävän, avo- ja aviovaimon:-) Totta kai tuo varmaan oli provo, mutta kyllähän meilläkin naimisiinmeno oli jonkunnäköinen statement, tarkoitan, että kun oltiin oltu pitkään yhdessä ja asuttu yhdessä, niin jossain vaiheessa vain tuli tunne, että voishan sitä oikeastikin naimisiin mennä, kun muutama järkisyykin sille on.
Lisäksi oltiin jo sen verran "aikuisia", että oli varaa pitää juhlatkin, tosin verrattuna nykyisiin spektaakkeleihin ne oli aika vaatimattomat.
Luulen, että meidän tarina on se kaikkein tavallisin. Eri asia on, jos avioliittoon on oikeasti joku kanta, eli esim. missään nimessä ei sitä halua. Itselle asia tosiaan oli aika neutraali, ihan arjen asioiden, kuten kotitöiden jakaantuminen tai rahat se ei kyllä muuttanut mitään. Enkä muutellut sukunimeäni tms. Ehkä tosiaankin vain status yhteiskunnan silmissä on toinen, eli olihan se rehellisesti sanottuna tietyllä tapaa sitten varmaan asiaan vaikuttava seikka.
Höpöhöpö, että status yhteiskunnan silmissä toinen. Nyt ei eletä enää 50-lukua, johon selvästi perustat ajatuksesi. Tai voithan sä toki uskotella noin itsellesi, että olet jotenkin ns. parempaa, mutta yhteiskunta ei noin ajattele, enää.
Anteeksi, olin huolimaton puheissani, tarkoitin siis juridinen status. Koska meillä on eri sukunimet, niin ei satunnainen random edes tiedä, ollaanko naimisissa vai ei. Lisäksi emme pidä edes sormuksia, sormet ei ole enää samankokoiset kuin naimisiinmenovuonna:-) joten siitäkään ei status tosiaan näy.
Mutta lakisääteisesti pääsee helpommalla monissa asioissa.
Listaisitko vielä ne asiat, kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Itse dumppaisin miehen joka olisi sitä mieltä että vain avioliitossa ollaan sitoutuneita.
Muuten olen samaa mieltä. En osaisi itse esimerkiksi muuttaa yhteen ihmisen kanssa jota en tunne läpikotaisin ja johon en ole sitoutunut. Eli ensin seurustelua muutama vuosi jonka aikana sitoudutaan toiseen, sitten vasta yhteenmuutto.
Kuka tuollaista jaksaa? Eli menee vuosia ennen kuin aikuiset ihmiset edes elää yhteista elämää?
Täysin järjetön ajatusmaailma!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen samoilla linjoillasi kanssa. Ehkä vähän "vakavammin" suhtaudun itse seurusteluun, mutta asia on juuri niin kuin ajattelet, jos haluaa sitoutua, niin sitten sitoudutaan kunnolla. Jotkut miehet eivät kykene antamaan mitään vastineeksi naisen sitoutumisesta. Sitten nainen pyörittää jotain avosuhdeviritystä jossakin läävässä nostaen kelan tukia, koska miehen rahoja ei saa perheen perustamiseksi käyttää mutta miehen pitää silti saada miehen oikeudet, eli säännöllistä seksiä ja paapomista naiselta.
Miksi nainen (kuka nainen?) asuu jossain läävässä? Miksi hänellä ei ole kiva, kaunis koti? Miksi hän nostaa Kelan tukia eikä käy töissä? Ap ei halunnut lapsia, joten lapsiperhe-etuuksista ei liene kysymys. Ja jos on puhe jostain muusta naisesta, joka haluaa lapsia, niin miksi hän ei jaa hoitovapaita puoliksi lapsen isän kanssa?
ei nainen voi synnytyksen jälkeen heti mennä töihin. silloin mies elättää perheen.
On se ihme että muualla maailmassa pystyy mutta ei Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse dumppaisin miehen joka olisi sitä mieltä että vain avioliitossa ollaan sitoutuneita.
Muuten olen samaa mieltä. En osaisi itse esimerkiksi muuttaa yhteen ihmisen kanssa jota en tunne läpikotaisin ja johon en ole sitoutunut. Eli ensin seurustelua muutama vuosi jonka aikana sitoudutaan toiseen, sitten vasta yhteenmuutto.
Kuka tuollaista jaksaa? Eli menee vuosia ennen kuin aikuiset ihmiset edes elää yhteista elämää?
Täysin järjetön ajatusmaailma!
Olen kirjoittanut tämän saman kommentin tähän ketjuun jo useamman kerran, mutta kirjoitan vielä:
Meille avoliitto on tarkoitettu loppuelämän sitoumukseksi. En todellakaan olisi ollut valmis luopumaan omasta kauniista, viihtyisästä kodistani, asuinalueestani ja työpaikastani, ellen olisi ollut varma, että tähän ihmiseen haluan sitoutua. Ja sittenkin lisäksi tarvittiin vielä työhöni liittyvä muutos ennen kuin aloimme keskustella yhteenmuutosta. Muutimme yhteen neljän vuoden seurustelun jälkeen. Olisi ollut myös mahdollista, että emme muuta lainkaan yhteen. Kuten sanottu, työhön liittyvä asia sai kuitenkin meidät päätymään saman katon alle.
Pika-avoliitot sopivat nuorille, joilla ei ole kuin opiskelu- tai muu kämppä, josta lähteä, ja jos tulee ero niin voi hakea kunnalta uutta vuokra-asuntoa. Siinä kohtaa, kun on koti, jossa on asunut vuosia tai vuosikymmeniä; jonka on laittanut mieluisakseen jne., sitä ei ihan joka päähänpistosta halua myydä tai laittaa vuokralle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tapailuvaiheessa tutustutaan toiseen ja katsotaan onko suhteella tulevaisuutta. Siinä vaiheessa, kun tapailu on vaihtunut seurusteluksi, pitäisi suhteen olla vakaalla pohjalla eikä todellakaan mietitä tulisiko jotain parempaa vastaan. Ap selkeästi haluaa vasta tapailla ja ap:n mies luulee suhdetta seurustelusuhteeksi. Sääliksi käy miestä.
Ne on vain eri kohdissa menossa. Turha miehen on loukkaantua siitä että nainen haluaa sitoutua yhtä vahvasti kuin mieskin, ja niinhän ap haluaa. Ei muuta kuin sormusta sormeen ja häitä suunnittelemaan, vai eikö mies haluakaan vakavaa suhdetta?
Miksei voi olla vakavassa suhteessa ilman avioliittoa ja sormuksia?
Tottakai voi. Miksi ei voi mennä naimisiin jos on vakavassa suhteessa?
Jos ei halua mennä naimisiin.
Sitten ei halua parisuhdettakaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse dumppaisin miehen joka olisi sitä mieltä että vain avioliitossa ollaan sitoutuneita.
Muuten olen samaa mieltä. En osaisi itse esimerkiksi muuttaa yhteen ihmisen kanssa jota en tunne läpikotaisin ja johon en ole sitoutunut. Eli ensin seurustelua muutama vuosi jonka aikana sitoudutaan toiseen, sitten vasta yhteenmuutto.
Kuka tuollaista jaksaa? Eli menee vuosia ennen kuin aikuiset ihmiset edes elää yhteista elämää?
Täysin järjetön ajatusmaailma!
Olen kirjoittanut tämän saman kommentin tähän ketjuun jo useamman kerran, mutta kirjoitan vielä:
Meille avoliitto on tarkoitettu loppuelämän sitoumukseksi. En todellakaan olisi ollut valmis luopumaan omasta kauniista, viihtyisästä kodistani, asuinalueestani ja työpaikastani, ellen olisi ollut varma, että tähän ihmiseen haluan sitoutua. Ja sittenkin lisäksi tarvittiin vielä työhöni liittyvä muutos ennen kuin aloimme keskustella yhteenmuutosta. Muutimme yhteen neljän vuoden seurustelun jälkeen. Olisi ollut myös mahdollista, että emme muuta lainkaan yhteen. Kuten sanottu, työhön liittyvä asia sai kuitenkin meidät päätymään saman katon alle.
Pika-avoliitot sopivat nuorille, joilla ei ole kuin opiskelu- tai muu kämppä, josta lähteä, ja jos tulee ero niin voi hakea kunnalta uutta vuokra-asuntoa. Siinä kohtaa, kun on koti, jossa on asunut vuosia tai vuosikymmeniä; jonka on laittanut mieluisakseen jne., sitä ei ihan joka päähänpistosta halua myydä tai laittaa vuokralle.
Jos jollain asunnolla on merkitystä sinulle niin sinä et tippaakaan edes rakasta kumppaniasi.
Alue: Aihe vapaa
Siis mitä tässä nyt on saanut lukea??
Vaimon velvollisuudet ja vaimon edut, mitä hittoa.
Olimme miehen kanssa olleet 12 v yhdessä, joista avoparina 9 v ja sen jälkeen menimme naimisiin, jota on nyt jatkunut 30+.
Missään vaiheessa suhdetta mulla ei ole ollut mitään erilaisia etuja tai velvollisuuksia, kyllä elo on ollut ihan samaa koko ajan perusteeltaan. Avo- ja avioliitossa on eletty ihan samaa arkea, molemmat siis hoitaa kotia, osallistuu rahallisesti, sitoutuu, jne. Juridiset seikat poislukien, ei meidän arjessa tai liitossa mitkään etuisuudet kasvaneet avioliiton myötä.
Onko siis ajatus, että pariskunnan välillä ja arjessa jotain radikaalisti muuttuu avioliiton myötä? Ja tapahtuuko tämä vain naiselle, vai tuleeko miehelle jotain etuisuuksia myös?
Vai onko kyse vain siitä, että ne velvollisuudet, joita esim. ap kertoi antaneensa, siivoaminen, ruuanlaitto ja mökin käyttöoikeus ei vituta, kun sen tekee vaimona, mutta vituttaa avovaimona?
En mä ymmärrä, en. Ja kun kysytään kuitenkin, niin kyllä mekin mentiin naimisiin siinä vaiheessa, kun tajuttiin, miten paljon helpompaa kaikki juridisesti on naimisissa. Toisaalta meillä ei ollut yhtään ainutta syytä olla menemättä.