Millainen ihminen on lapseton vielä 33v? Välttämättä ei ole miestäkään.

en pidä lapsista miksi siis niitä hankkisin.



Maailmassa on ihmisiä muutenkin jo liikaa. En ole Kiinan ihmisoikeuspolitiikan suurin kannattaja, mutta yksi asia siellä on jotenkin oikein hoidettu ja se on yhden lapsen politiikka, eli siis väestöä pitää saada vähemmäksi. Näin pitäisi tehdä kautta maailman, koska väestönkasvu on pahin globaalinen ongelma ja nälänhädän yms ongelmien syy



Miehistä pidän mutten halua heitä kanssani asumaan vaan käytän (varattuja) miehiä seksiin, romantiikkaan, silloin kun hänelle ja minulle sopii. Olen aina yhden miehen kanssa kerrallaan, joskus viikkoja joskus kuukausia tapaillaan, kunnes jompikumpi kyllästyy.



Tässä vaan pitää sopia homman pelisäännöt selväksi, itse kerron heti alkuvaiheessa että en halua perustaa perhettä miehen kanssa ja että minun takiani ei kannata miettiä oman vaimon/tyttöystävän jättämistä, vaan että nautitaan toisistamme niin kauan kuin se molemmista hyvältä tuntuu. Poikkeuksetta mies on innolla ollut mukana, tuohan se vaihtelua hänellekin.



Varattuja miehiä käytän siksi, että heidän kanssaan on pienempi riski siihen että mies alkaa haluta liikaa eli vakiintumista, seurustelua jne. En halua ketään kanssani asumaan, haluan että tavarat on siinä mihin itse ne olen laittanut, teen juuri sitä mitä itse haluan ja miloin haluan. Käytän rahani mihin itse haluan.

Eli en halua ketään sotkemaan elämääni, olen tyytyväinen juuri näin.



Aikoinaan nuorempana hoidin sisareni ja veljeni ja naapurinkin lapsia, ja silloin jo tiesin että lapset ei ole se "minun juttuni". Ei ole mitään biologista tikittävää kelloa tullut, päinvastoin, seuratessani monien "lapsellisten" ystävieni elämää, olen aina huokaissut tyytyväisenä itsekseni siitä että minä elän itselleni enkä toisia varten.



Ai niin, nyt moni miettii seksitauteja....vaadin että mies käy testeissä (HIV, klamydia, tippuri, sääli ettei herpestä voi testata ) ennen kuin pääsee kanssani rakastelemaan, ja aina kun mies vaihtuu, käyn myös itse testissä. En pidä kondomista, kerron miehelle että jos hän haluaa sitä käytettävän se sopii, mutta eipä kukaan ole vielä halunnut. Tautejakaan ei ole kyllä ollut, mutta onneksi ne on lääkkeillä hoidettavissa jos sattuu tulemaan.



Ja vielä, olen ihan tavallinen pullea suomalainen naisihminen, lähempänä 40 kuin 30 ikävuotta, itse en pidä itseäni kovin kauniina , päinvastoin, mutta miehistä ei ole ollut pulaa. Saa nähdä sitten tulevaisuudessa, mutta enpä murehdi etukäteen ;-)



tulipas pitkä kertomus...iloista syksyn jatkoa kaikille!

Nyt olen melkein 37-vuotias kolmen pienen lapsen äiti.

Olen opiskellut kaksi korkeakoulututkintoaja asunut vuosia ulkomailla. Olen kyllä aina halunnut lapsia ja perheen, mutta löysinpä "sen oikean" vasta kolmekymppsisenä ja menimme naimisiin, kun olin 32 v.

Korkeasti koulutettu. Itsekäs oman navan ympärillä pyörivä ihminen. Kranttu todellakin miesten suhteen. Vähän lapsellinen jotenkin. Ei ole vielä ymmärtänyt ettei elämää opi vaan kirjoista lukemalla!

Korkeasti koulutettu. Itsekäs oman navan ympärillä pyörivä ihminen. Kranttu todellakin miesten suhteen. Vähän lapsellinen jotenkin. Ei ole vielä ymmärtänyt ettei elämää opi vaan kirjoista lukemalla!

likaiseen puuhaan lähde mukaan.Taitaa olla aivot avaruuden puolella..

mutta lapseton en kyllä haluaisi olla.

Lastentekohan se enemmin vaatisi selityksiä. Miksi lastentekemistä jossain tietyssä iässä pidetään normaalina?

Vaikkapa vain nautinnon vuoksi.

Näkee elämässä muitakin mahdollisuuksia kuin lapsiperheen. Ei ehkä ole löytänyt vielä sopivaa kumppania. Kypsä ihminen, koska ei tee lasta, koska "se pitää tehdä". Elää omaa elämäänsä, eikä köki kotona.

Kaveripiirissä paljon vanhempiakin lapsettomia kun 33v. Koulutus ja ura yleensä saavat lykkäämään lasten hankintaa, mutta usein taustalla on parisuhdeongelmat, miehen vastustus tai miehen puuttuminen. Myös lapsettomuus on yllättävän yleistä, eipä siitäkään kaikille kerrota, nyt on lähipiirissä tullut ilmi useampikin tapaus missä lapsi on saatu vasta vuosien hoitojen jälkeen. Näistäkin ihmisistä olin luullut että he ovat lapsettomia mukavuudenhaluista, urasta tms. "pinnallisista" syistä johtuen.

outolintu, ei tommosia naisia olekaan

mennä valtaväestön odotusten mukaan vaan elää omaa elämäänsä.

minkäs teet kun on jo kaksi vakavaa suhdetta mennyt mönkään? Olisiko pitänyt alkaa tehdä väkisin lapsia vaikka suhde ei olekaan oikeasti kestävän tuntuinen?

33 vee lapseton sinkku ilmoittautuu! En halua miestä tai lapsia "vaivoikseni". Olen itsekäs. Haluan tehdä kotona asiat oman mielen mukaan, hallita kaukosäädintä, nukkua tai surffata netissä vaikka koko päivän, matkustella, tulla ja mennä muista välittämättä. Nukkua yöni hyvin. Enkä kaipaa sitä kaikkea parisuhdepaskaa mistä saa lukea kun naiset valittaa että mies sotkee, ei tee kotitöitä, ei osallistu lastenhoitoon, menee omia menojaan poikien kanssa yms yms.

Olen asunut avoliitossa.

Ei heissä ole mitään vikaa mihinkään suuntaan. He haluavat elämältä jotain muuta. Suotakoon se heille. Meillä ne pallot on jalassa.

Joskus kyllä kadehdin niin suuresti ihmisiä, jotka saa elää vain itselleen.

Ei yksinkertaisesti erityisemmin pidä pienistä ihmisistä eikä tunne tarvetta hankkia semmoista itse?

ja tajunnut, että en perhana halua tuommoista elämää?

Molemmat ovat tosi ihania ihmisiä, hyvännäköisiä, korkeasti koulutettuja - ja lapsirakkaita. Molemmilla on ollut miessuhteissa tosi huono onni. On ollut kaiken maailman kypsymättömiä nulikoita, jotka haluavat mahdollisesti isäksi viisikymppisenä jos silloinkaan. Kukaan ei ole ollut tyyppiä "mennään naimisiin ja perustetaan perhe". Sydäntä särkee, kun molemmat olisivat halunneet lapsia jo siinä 25-vuotiaina, mutta kerta toisensa jälkeen rakastuvat aina samanlaisiin henkisesti teini-ikäisiin miehiin. Käyttävät sitten aikaansa omistusasuntonsa laittamiseen, matkusteluun ja vaatteisiin ja ovat kummeina sisarusten ja ystävien lapsille vähän surunsekaisin tuntein. Toivoisin molemmille pian hyvän miehen ja äitiyden ilon.

Mulla se johtui siitä, etten yksinkertaisesti tavannut miestä, jonka kanssa olisin halunnut perhettä perustaa. Jossain vaiheessa lopetin sitten seurustelutkin. Kun ei kiinnosta väärän miehen kanssa olla, niin ei kiinnosta. Ennemmin sitten yksin. Sanoisin, että siihen yksinoloon tarvitaan vahva itsetunto. Mullekin tuli koko ajan kyselyjä (varsinkin sukujuhlissa), että eikös ole vieläkään miestä löytynyt :(



Lopulta se löytyi. Nyt onnellisesti naimisissa, 2 lasta ja ikää jo 45 vuotta. Olin 35, kun löysin tämän puuttuvan puoliskoni. Aina se vain ei tapahdu parikymppisenä. En halunnut tyytyä mihinkään korvikkeeseen, vaikka lapsia olin halunnutkin jo pidempään. Minä halusin perustaa perheen sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa elän sitten lopun elämääni. Ja onneksi hän löysi minut. Parempi myöhään :)

... minä olin vielä neljä kuukautta sitten 33- vuotias, lapseton ja vapaa. So what? Mitä omituista siinä on? Nykyaikana?



Nyt olen 33-vuotias, odotan esikoistani ja mieskin on/olisi. Olenko siis nyt jotenkin enemmän "nainen", kenties peräti "parempi ihminen" tai onko elämäni jotenkin arvokkaampaa siksi, että minusta tulee myös äiti? Ei lapsi lisää ihmisarvoani tai arvoani naisena; lapsi on itseisarvo sinänsä, ei välikappale millekään muulle. Miehestä puhumattakaan.