Lue keskustelun säännöt.
Tuomitsin ennen itse pettäjät. En ymmärtänyt heitä. Nyt olenkin itse ns. pettäjä. Kysy minulta mitä haluat. Vastaan, jotta ymmärtäisitte....
15.05.2022 |
Niin. Otsikossa se jo tulikin. Olen naimisissa ja siltikin minulla on ns. säätöä toisen miehen kanssa. Mieskin on varattu omalla tahollaan.
Kysy jotain, niin vastaan.
Ja siksi, että itse tuomitsin ennen kaikki pettäjät. En ymmärtänyt heitä. Ja nyt olenkin itse tässä tilanteessa.
Kommentit (225)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Ei tuo ole mitään rakastumista. Ihastumista ja himoa korkeintaan ja menee ohi jos sitä ei ruoki millään tavalla.
Sitä helposti alkaa kuvitella että kyseessä on joku elämää suurempi rakkaus kun se toinen ei ole koko ajan saatavilla ja suhde perustuu salailulle.Niinpä. Tottakai jokaisella tulee pitkässä suhteessa ihastumisia, jos yhtään on toisen sukupuolen kanssa tekemisissä. Fiksut aikuiset, joilla on normaali impulssikontrolli, vaan ymmärtävät mistä on kyse eivätkä pilaa hyvää parisuhdetta hetken huuman takia.
Kun siitä ihastumisen tunteesta voi nauttia vähän samaan tapaan kuin kauniista maisemasta. Maisemakin muuten muuttuu vähemmän kauniiksi, jos ei ihastele etäältä, vaan menee sinne sen keskelle...
Pitkään naimisissa olleena naisena voin muuten neuvoa takuuvarman niksin, millä vältytte pettämiseltä. Aina, kun tunnette jonkinlaista ihastumista jotakin miestä kohtaan, kertokaa siitä aviomiehelleni. Tämän voi tehdä täysin rakastavaan ja kunnioittavaan sävyyn, ja oikein tehtynä vain vahvistaa sitä parisuhdetta ja parantaa makuukamarin puolellakin.
Entä jos se aviomies ei sittenkään ole Se Oikea? Täytyykö olla väkisin suhteessa, koska meni naimisiin ja luuli onnen kestävän ikuisesti? Nyt se onni löytyisikin jonkun toisen luota, mutta tästä onnesta on kieltäydyttävä, miksi? Ja tarkoitan nyt suhteen lopettamista, en salaa pettämistä.
Jos puoliso ei ole se oikea, normaali aikuinen ihminen eroaa ja on hetken yksikseen selvittääkseen itselleen, kuka on ja mitä haluaa.
Jos tajuaa ettei se puoliso ole se oikea vasta, kun kolmas osapuoli ilmestyy kuvioihin... No, sellaiset ihmiset ei yleensä kykene sitten sen uudenkaan kanssa pitkään suhteeseen. Koska ovat tuuliviirejä.
Muutenkaan en tajua näitä juttuja, että on mukulatkin tehtyinä ja sitten vasta tajutaan, etten minä tästä pertistä tykkääkään yhtään. Täytyy olla aika pitkät piuhat.
Rakastin miestäni kyllä. Alettiin seurustella nuorina. Kasvettiin aikuisiksi yhdessä. Saatiin lapset jne. Ja nyt vaan, kun lapset alkaa olla isoja, itse haluaisin keskustella, viettää aikaa yhdessä, harrastaa yhdessä. Mutta meillä ei ole mitään. Ei mitään. Mies käy töissä, ei muuta. On puhelimella tai katsoo tv:tä.
Eikä puhu mistään, koskaan.
Joo, kuulostaa tylyltä puheelta, mutta tällasta tää on ollu jo muutaman vuoden.
Sitten ihastuin tähän toiseen mieheen.
-apHaluaisitko edes enää koittaa parantaa suhdetta mieheesi?
Minulla oli vastaava kuvio. Yritin itse kehittää itseäni ja parisuhdetta omalta osaltani, keskustella miehen kanssa, mutta ei, hän ei halunnut. Mies pelkäsi ristiriitatilanteita valtavasti ja aina pakeni ulos tai tietokoneelle, jos yritti puhua syvällisiä. (Hänen lapsuudenkodissaan isotkin asiat lakaistiin maton alle.) Totesin lopulta vuosien yrittämisen jälkeen ettei yksi ihminen voi korjata parisuhdetta. Olin myös henkisesti etääntynyt hänestä ja hän tuntui lähinnä veljeltä. Oli kuitenkin kyllä kova paikka erota pitkästä parisuhteesta, joka oli pitkään tuntunut loppuelämän suhteelta. Syvää yhteyttä ja ymmärrystä siinä ei ollut koskaan, mutta rakkautta ja voimakasta kiintymystä kyllä.
Kuulostaa tosi tutulta. Munkin mies pelkää ristiriitatilanteita ja käytösmalli on hiljaisuus. Sitten tajuaa, että nyt pitäis puhua, eikä enää ainakaan pysty puhumaan.
Tämä ongelma on siis ristiriitatilanteissa, mutta ei kuutenkaan keskustele.
En tiedä jaksaisinko taas kerran yrittää parantaa suhdetta. Ehkä olen ymmärtänyt , että ei tämä muuksi muutu.
Mutta kuten sanoit, vaikea erota tai edes oikeasti miettiä eroa. Kyllähän mä sitä rakastan, en vaan romanttisessa mielessä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos olet rakastunut toiseen mieheen (joka on myös parisuhteessa), miksi ihmeessä et eronnut siitä aikaisemmasta miehestäsi? Miksi petät parisuhteessa olevan miehen kanssa? Miksi myös hän pettää? Jos jatkuvasti tekee mieli uutta miestä (etkä pysty sitoutumaan), mikset pysy sinkkuna?
Ei tee jatkuvasti milloin uutta miestä. :D Avioliittomme on kestänyt todella monta vuotta. Menimme nuorina naimisiin. Ehkä se legendaarinen erilleen kasvaminen on tapahtunut. En vaan rakasta miestäni enää. Ei hänestä ole mitään pahaa sanottavaa.
En voi vastata toisen puolesta. En siis tiedä miksi tämä toinen mies ei eroa.
-apSitten kysymys kuuluu, miksi olet yhdessä miehen kanssa, jota et rakasta? Sanoit itse, ettet halua satuttaa häntä eroamalla, mutta se, että häntä petetään selän takana ja koko kylä tietää siitä häntä ennen ei muka satuta tätä aviomiestäsi?
Milloin olit ajatellut kertoa pettämisestäsi aviomiehelle? Ajattelitko kertoa kakkosmiehen kumppanille myös?
En ole ajatellut kertoa. Monien vuosien avioliiton kuvioita ei selitetä kirjoittaen kovin nopeasti. Mutta lyhyesti sanottuna meillä ei ole mitään yhteistä. Mies ei kykene puhumaan tunteistaan ollenkaan. Hän on mykkäkoulun pitäjä. Vuosien saatossa olen kyllästunyt olemaan se terapeutti, joka kyselee mikä ongelma.
Arki sujuu kahden ihmisen tuloilla jne. Minulla ei ole ollut syytä tai halua erota. Ja olen varma, että mieheni ei saisi ikinä sanottua, että haluaa erota. En edes tiedä mitä hän ajattelee liitostamme. Ei tosin hänkään, että mitä minä, kun emme tosiaan ikinä juttele.
Parhaiten menee, kun työvuorot osuvat niin, että olemme eri aikaan kotona.
-ap
Kuulostaa siltä, että elämänne menevät hukkaan. Sitä ei sivusuhde pelasta. Lapsia käy sääliksi tuollaiset perheet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nyt tällä kertaa päätit/ajauduit pettämään?
Elämään tuli ihminen johon ihastuin ja myöhemmin rakastuin. Ja avioliitto niin huonolla tolalla, että olin vastaanottavainen ihastumiselle. Ehkä se etten rakasta miestäni enää, on se avainasia. Ei kai rakastamaansa ihmistä pettäisi.
-ap
Mielenkiintoionen moraali, että kaikkia paitsi rakastamaansa ihmistä saa pettää.
Vierailija kirjoitti:
Monta avioliittoa pelastuisi, jos ihmiset uskaltaisivat kokeilla avointa suhdetta. On oikeastaan aika outoa miksi rehellistä avointa suhdetta/polyamoriaa paheksutaan, kun ottaa huomioon miten paljon pitkissä suhteissa ihastutaan muihin ja petetään.
Avoin suhde on miehelle epäreilu. Nainen saa helposti kymmeniä panoja siinä kun mies saa ehkä yhden.
Haet vain hyväksyntää omalle teollesi. Ei ole mitään kysyttävää pettäjiltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo. Ei tuo ole mitään rakastumista. Ihastumista ja himoa korkeintaan ja menee ohi jos sitä ei ruoki millään tavalla.
Sitä helposti alkaa kuvitella että kyseessä on joku elämää suurempi rakkaus kun se toinen ei ole koko ajan saatavilla ja suhde perustuu salailulle.Niinpä. Tottakai jokaisella tulee pitkässä suhteessa ihastumisia, jos yhtään on toisen sukupuolen kanssa tekemisissä. Fiksut aikuiset, joilla on normaali impulssikontrolli, vaan ymmärtävät mistä on kyse eivätkä pilaa hyvää parisuhdetta hetken huuman takia.
Kun siitä ihastumisen tunteesta voi nauttia vähän samaan tapaan kuin kauniista maisemasta. Maisemakin muuten muuttuu vähemmän kauniiksi, jos ei ihastele etäältä, vaan menee sinne sen keskelle...
Pitkään naimisissa olleena naisena voin muuten neuvoa takuuvarman niksin, millä vältytte pettämiseltä. Aina, kun tunnette jonkinlaista ihastumista jotakin miestä kohtaan, kertokaa siitä aviomiehelleni. Tämän voi tehdä täysin rakastavaan ja kunnioittavaan sävyyn, ja oikein tehtynä vain vahvistaa sitä parisuhdetta ja parantaa makuukamarin puolellakin.
Entä jos se aviomies ei sittenkään ole Se Oikea? Täytyykö olla väkisin suhteessa, koska meni naimisiin ja luuli onnen kestävän ikuisesti? Nyt se onni löytyisikin jonkun toisen luota, mutta tästä onnesta on kieltäydyttävä, miksi? Ja tarkoitan nyt suhteen lopettamista, en salaa pettämistä.
Jos puoliso ei ole se oikea, normaali aikuinen ihminen eroaa ja on hetken yksikseen selvittääkseen itselleen, kuka on ja mitä haluaa.
Jos tajuaa ettei se puoliso ole se oikea vasta, kun kolmas osapuoli ilmestyy kuvioihin... No, sellaiset ihmiset ei yleensä kykene sitten sen uudenkaan kanssa pitkään suhteeseen. Koska ovat tuuliviirejä.
Muutenkaan en tajua näitä juttuja, että on mukulatkin tehtyinä ja sitten vasta tajutaan, etten minä tästä pertistä tykkääkään yhtään. Täytyy olla aika pitkät piuhat.
Rakastin miestäni kyllä. Alettiin seurustella nuorina. Kasvettiin aikuisiksi yhdessä. Saatiin lapset jne. Ja nyt vaan, kun lapset alkaa olla isoja, itse haluaisin keskustella, viettää aikaa yhdessä, harrastaa yhdessä. Mutta meillä ei ole mitään. Ei mitään. Mies käy töissä, ei muuta. On puhelimella tai katsoo tv:tä.
Eikä puhu mistään, koskaan.
Joo, kuulostaa tylyltä puheelta, mutta tällasta tää on ollu jo muutaman vuoden.
Sitten ihastuin tähän toiseen mieheen.
-apHaluaisitko edes enää koittaa parantaa suhdetta mieheesi?
Minulla oli vastaava kuvio. Yritin itse kehittää itseäni ja parisuhdetta omalta osaltani, keskustella miehen kanssa, mutta ei, hän ei halunnut. Mies pelkäsi ristiriitatilanteita valtavasti ja aina pakeni ulos tai tietokoneelle, jos yritti puhua syvällisiä. (Hänen lapsuudenkodissaan isotkin asiat lakaistiin maton alle.) Totesin lopulta vuosien yrittämisen jälkeen ettei yksi ihminen voi korjata parisuhdetta. Olin myös henkisesti etääntynyt hänestä ja hän tuntui lähinnä veljeltä. Oli kuitenkin kyllä kova paikka erota pitkästä parisuhteesta, joka oli pitkään tuntunut loppuelämän suhteelta. Syvää yhteyttä ja ymmärrystä siinä ei ollut koskaan, mutta rakkautta ja voimakasta kiintymystä kyllä.
Kuulostaa tosi tutulta. Munkin mies pelkää ristiriitatilanteita ja käytösmalli on hiljaisuus. Sitten tajuaa, että nyt pitäis puhua, eikä enää ainakaan pysty puhumaan.
Tämä ongelma on siis ristiriitatilanteissa, mutta ei kuutenkaan keskustele.En tiedä jaksaisinko taas kerran yrittää parantaa suhdetta. Ehkä olen ymmärtänyt , että ei tämä muuksi muutu.
Mutta kuten sanoit, vaikea erota tai edes oikeasti miettiä eroa. Kyllähän mä sitä rakastan, en vaan romanttisessa mielessä.
-ap
Vaikka ero olisikin vaikea ajatus, niin sivusuhde kyllä kuitenkin rikkoo peruuttamattomasti oman virallisen suhteen, vaikka sitä ei olisi helppo itselleen myöntää. Kyllä se puoliso aistii tilanteen, vaikka ei ehkä täysin tiedostakaan sitä, ja tilanne vetää erilleen entistäkin kovemmin. Ette te kumpikaan ansaitse elää onnettomina rakkaudettomassa kodissa. Se jättää jäljet myös lapsiin ja näin ne traumat ja haitalliset käytösmallit siirtyvät sukupolvelta toiselle. Pelkäätkö turvattomuutta ja yksinäisyyttä, jos eroaisit?
Päästä se miehesi vapaaksi. Sen elämä menee nyt pilalle sun kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Päästä se miehesi vapaaksi. Sen elämä menee nyt pilalle sun kanssa.
Olen samaa mieltä, puolin ja toisin menee hukkaan elämä. Toisaalta mieskin on aikuinen ihminen ja pystyy tekemään itsekin päätoksen halutessaan. Vaikuttaa siltä, että molemmat ovat jumissa tässä tilanteessa. Mies saattaisi ryhtyä toimeen, jos tietäisi tästä. Siksi hänen pitäisi saada tietää tai sitten ap eroaisi kertomatta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos miehesi on kiltti, niin miksi haluat pilata hänenkin elämänsä? Ymmärräthän sinä, että tulet jäämään kiinni? Tai ainakin tämä asia jää kalvamaan välejänne suhteenne loppuun saakka. Toivottavasti teillä ei ole lapsia, tai ovat jo aikuisia.
En koe pilaavani hänen elämäänsä. Sillä mikään ei ole muuttunut suhteessamme, vaikka olenkin rakastunut toiseen. Samaa arkea. Mies käy töissä, minä käyn töissä. Mitään yhteistä ei ole, paitsi arki. Jos avioliitto olisi ollut kunnossa, luulen että en olisi edes rakastunut toiseen.
-ap
Teidän suhteessa on muuttunut jotain kyllä, nimittäin se, että et ole rehellinen miehellesi. Ellei toki asia ollut aiemminkin näin.
Omalla kohdalla mulla on enemmän ymmärrystä sille, että mies haluaisi ja ehkä jopa harrastaisikin seksiä jonkun muun kanssa kun taas ei yhtään ymmärrystä sille, että hän tekisi sen salaa selkäni takana ja ehkä lisäksi valehtelisi minulle. Tuo salailu ja se että en voisi luottaa hänen sanaansa olisi pahempaa kuin seksi muiden kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle kysymys: Oletteko olleet parisuhdeterapiassa tai parisuhdekurssilla? Tai ylipäätään missään ulkopuolisen auttajan luona opettelemassa kommunikaatiota parisuhteessanne?
Jos maailmankaikkeus on 13,4 miljardia vuotta vanha ja maailmankaikkeus on kuitenkin yli 90 miljardia valovuotta reunasta reunaan ja mikään ei kulje valoa nopeammin, niin miten tämä on mahdollista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ylläpito voisitte lopettaa nämä keksimänne "kysy mitä haluat" aiheet. Nämä on jo nähty.
Saako sinua pettää vai hyväksytkö ainoastaan sen että sinä itse petät?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan samanlainen pettäjä kun kaikki muutkin.
Ennen tuominnut, nyt kun itse pettää, niin "ymmärtää" yllättäen ettei kaikki pettäjät niin pahoja olekaan, ettei vaan syyllisyys tai omatunto paina liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kutsut itseäsi "ns. pettäjäksi" etkä pettäjäksi?
Luultavasti siksi, että en vastaa sitä stereotyyppistä kuvaa pettäjästä, jollaiseksi itse luokitteluin pettäjät aikaisemmin.
-apHöpönlöpön. Sinähän vaikutat täysin normipettäjältä. Itsekeskeinen, taipuvainen kaksinaismoraalin omaksi edukseen, huomionkipeä, epärehellinen, asettaa omat tarpeensa muiden oikeuksien edelle, jne...
Ihan tavispettäjältä vaikutat.
Näistä en tunnista itseäni ollenkaan. Joo, petän eli olen siinä mielessä paha ihminen.
Mutta muu menee pieleen. Olen aina ollut se muista huolehtia. Ammatissanikin. Ja jo lapsuudessa. Myös omista lapsistani olen aina huolehtinut. He ovat aina etusijalla. Nyt vaan jo isoja.
Omat tarpeet on ehkä unohtuneetkin viime vuosiin saakka. Nyt kun en jaksa olla miehelleni terapeutti, niin emme koskaan keskustele siis mistään. Hän ei kykene esimerkiksi tukemaan minua elämän kriiseissä mitenkään. Olen vuosia kokenut olevani täysin yksin.
-ap
Miten tämä liittyy pettämiseesi tai auttaa tuohon yksinäisyyteen? Olethan sinä suhteessasikin edelleen yksin, vaikka välillä kävisitkin hieman viettämässä "laatuaikaa"
Itse olen ollut yli 15 vuotta naimisissa ja puoliso on ollut jo vuosia pitkäaikaissairas, ei nyt pelkästään vuodepotilas vielä, mutta ei paljoa puutu. Onhan se selvä, että suhteestamme puuttuu paljon, mitä olisi ilman sitä, että puoliso olisi sairastunut. En silti lähde sitä puuttuvaa muista naisista hakemaan. Voin tehdä asioita sisarusteni kanssa, miespuolisten ystävieni kanssa tai pariskuntien. Tai sitten yksin.
Joskus tunnen olevani todella yksin, mutta rakastan vaimoani. Rakastan häntä myös niin paljon, että jos joskus en rakastaisi häntä, kertoisin sen hänelle, sillä jokainen ansaitsee kuulla totuuden. Toki huolehtisin hänestä silloinkin, mutta hänellä olisi oikeus tietää, onko se velvollisuudesta vai rakkaudesta.
toiseen rakastuminen on mahdollista ja ymmärrettävää. Mutta ettei eroa entisestä, vaan pitää tämän asiasta tietämättömänä, on alhaista. Kyllä se asia jossain vaiheessa paljastuu, niin kuin valheet yleensäkin.
Riskillä menet, vatsahaava tiedossa ja tulevaisuudessa selviteltävää ja ongelmia. Mutta kai tiedät pelin hengen.
Kerran petturi, aina petturi, luottamus ei palaudu koskaan. Olet samanlainen kuin Putin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi petät?
Olen rakastunut toiseen mieheen.
-ap
Miksi ette eroa puolisoistanne ja aloita seurustelua toistenne kanssa? Oletko sitä mieltä, että rakkaus oikeuttaa toisten huonon kohtelun? Oletko muussakin elämässäsi moraaliton silloin, kun siitä on itsellesi hyötyä?
Haluaisitko edes enää koittaa parantaa suhdetta mieheesi?
Minulla oli vastaava kuvio. Yritin itse kehittää itseäni ja parisuhdetta omalta osaltani, keskustella miehen kanssa, mutta ei, hän ei halunnut. Mies pelkäsi ristiriitatilanteita valtavasti ja aina pakeni ulos tai tietokoneelle, jos yritti puhua syvällisiä. (Hänen lapsuudenkodissaan isotkin asiat lakaistiin maton alle.) Totesin lopulta vuosien yrittämisen jälkeen ettei yksi ihminen voi korjata parisuhdetta. Olin myös henkisesti etääntynyt hänestä ja hän tuntui lähinnä veljeltä. Oli kuitenkin kyllä kova paikka erota pitkästä parisuhteesta, joka oli pitkään tuntunut loppuelämän suhteelta. Syvää yhteyttä ja ymmärrystä siinä ei ollut koskaan, mutta rakkautta ja voimakasta kiintymystä kyllä.