Kaveriperheen erityislapsi

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se AP toivoi, ketju täynnä diagnosoitujen lasten haukkumista, että diagnooseja käytetään selityksenä väkivaltaiselle käytökselle. Vaikka näin ei ole. Suurin osa diagnosoitujen lasten vanhemmista on valmiita antamaan vahvan lääkityksen lapselleen, jotta tämä ei satuta muita. Monilla nepsyillä menee yhdistelmänä ADHD lääke sekä antipsykootti risperidon. Ja kotonahan nämä lapset usein ovatkin, ei ole asiaa täyspäiväiseen kouluun eikä varsinkaan iltapäiväkerhoon. Väkivaltaisen erityislapsen äiti on yleensä omaoshoitaja ja luopunut urastaan, kun lapsi ei voi koulua käydä. Sitten isommalla lapsella on usein myös siinä lisänä itsemurhariski, jota vanhempi valvoo yöt päivät.

Tämän ketjun tapauksessa todellisuudessa kukaan muu ei ole diagnooseja pohtinut kyseiselle lapselle kuin AP. Kertokaa av-haukat, miten ne vanhemmat käyttävät lapsen erityisyyttä nyt tekosyynä lapsen käytökselle, kun itse vanhemmat eivät ole mitään diagnoosia lapselleen hakeneet, pohtineet tai millään tavalla erityislapsen leimaa lapselleen hankkineet? Miten tuo siis nyt tämän AP:n kuvaaman lapsen kohdalla tapahtuu? Vai oliko tarkoitus oksentaa kaikki se viha, mitä tunnette erityislapsia kohtaan?

Kyllä minä autistisen kevalapsen äiti tiedän, ettei omalla lapsellani ole paikkaa tässä maailmassa ilman vahvaa lääkitystä. Kertokaa minulle, miten tuon 3-vuotiaan vanhemmat käyttävät diagnooseja tekosyynä, kun eivät itse ole mistään diagnooseista edes tietoisia lapsensa kohdalla?

Kun se ainoa eri

Ei ADHD tarkoita sitä että rääkkää eläimiä ja rikkoo paikkoja. Oli lääkitty tai ei lääkitty.

Itse heittäisin heidät pihalle, anteeksi vaan. Voi niitä ystäviä nähdä toisellakin tavalla kuin tuolla yökyläilyllä.

Rääkkää eläimiä, paiskoo paikat ja pahoipitelee toisia? Hyi kauhee.

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se AP toivoi, ketju täynnä diagnosoitujen lasten haukkumista, että diagnooseja käytetään selityksenä väkivaltaiselle käytökselle. Vaikka näin ei ole. Suurin osa diagnosoitujen lasten vanhemmista on valmiita antamaan vahvan lääkityksen lapselleen, jotta tämä ei satuta muita. Monilla nepsyillä menee yhdistelmänä ADHD lääke sekä antipsykootti risperidon. Ja kotonahan nämä lapset usein ovatkin, ei ole asiaa täyspäiväiseen kouluun eikä varsinkaan iltapäiväkerhoon. Väkivaltaisen erityislapsen äiti on yleensä omaoshoitaja ja luopunut urastaan, kun lapsi ei voi koulua käydä. Sitten isommalla lapsella on usein myös siinä lisänä itsemurhariski, jota vanhempi valvoo yöt päivät.

Tämän ketjun tapauksessa todellisuudessa kukaan muu ei ole diagnooseja pohtinut kyseiselle lapselle kuin AP. Kertokaa av-haukat, miten ne vanhemmat käyttävät lapsen erityisyyttä nyt tekosyynä lapsen käytökselle, kun itse vanhemmat eivät ole mitään diagnoosia lapselleen hakeneet, pohtineet tai millään tavalla erityislapsen leimaa lapselleen hankkineet? Miten tuo siis nyt tämän AP:n kuvaaman lapsen kohdalla tapahtuu? Vai oliko tarkoitus oksentaa kaikki se viha, mitä tunnette erityislapsia kohtaan?

Kyllä minä autistisen kevalapsen äiti tiedän, ettei omalla lapsellani ole paikkaa tässä maailmassa ilman vahvaa lääkitystä. Kertokaa minulle, miten tuon 3-vuotiaan vanhemmat käyttävät diagnooseja tekosyynä, kun eivät itse ole mistään diagnooseista edes tietoisia lapsensa kohdalla?

Kun se ainoa eri

No tuolla kommentoijalla ainakin on patoutumia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap nostan hattua sinulle, meikäläinen ei jaksaisi paria tuntia enempää tota vierailua.

Tämä. Jo vierailu ilman erityislasta on kuormittava, sellainen tavallinen 3-4 tunnin vierailu. Ja nuo olisivat viikon?

Olen työskennellyt nuorempana itse päiväkodilla ja minulla on lehmän hermot mitä tulee lapsiin, mutta nyt alkaa minullakin mitta olla jo täynnä. Mies tuossa jo eilen huppelissa murahti aika kovaa kun lapsi paukutti lelua keittiönpöytää vasten. Tämäkin tilanne sattui kun kello oli jo lähempänä kymmentä. Mies kehoitti vanhempia ottamaan lelun takavarikkoon tai hän ottaa sen jos ei usko kieltoja. Siinäkin tilanteessa vanhemmat vain pyörittelivät silmiään, mutta ottivat lelun lopulta pois.

Siis mitä ihmettä, eikö kolmivuotias ole vielä iltakymmeneltä nukkumassa!?

En ihmettele ongelmia, jos lapsilla ei ole turvallisia rajoja. Aikuiset huppelissa, ja taaperot hereillä!?

Minusta vaikuttaa siltä että lapsi oikein hakemalla hakee rajojaan ja on kummallista että hänen omat vanhempansa eivät aseta niitä rajoja. Jos eivät aseta, on kolme vaihtoehtoa: Hyväksytte tilanteen ja koko ajan pahenevan käytöksen kaikkine seuraamuksineen, pakotatte vanhemmat reagoimaan häiriköintiin tai puututte siihen itse. Kaikki ymmärtävät että ensinmainittu vaihtoehto ei ole käyttökelpoinen. Jos lapsen vanhemmat eivät halua/pysty laittamaan lastaan kuriin niin laittakaa itse. Jos tuo perhe ei enää käy luonanne tuon vuoksi, se ei ole vahinko.

Tämä on oma kokemukseni ja koskee vain yhtä erityislasta, jonka kanssa jouduin viettämään viikon kun lapsen perheessä oli hätätilanne.

Lapsi oli hyvin pitkälle täällä kuvatun kaltainen ja itsellä ei ollut silloin omia lapsia eikä juurikaan kokemuksia lapsista saatika erityislapsista.

Ratkaisin hepuloinnin niin, että lähdin tenavan kanssa ulos "koheltamaan" eli esim. pelattiin palloa ja ryönättiin metsässä, pompittiin trampoliinilla.

Se auttoi hänen tapauksessaan. kun hän sai ylimääräisen energian tuhlattua, hän oli rauhallisempi kotona ja pystyi keskittymään paremmin.

Opin tämän kun Itsellä oli korkeaenergisiä koiria, joille piti tarjota paljon liikuntaa ja virikkeitä, jos halusi, että kämppä ja kamppeet pysyi ehjänä ja että koira pystyi keskittymään koulutukseen.

Minusta tuntui, että se mun tapaus ei ollut erityislapsi ollenkaan vaan korkeaenerginen koheltaja, joka tarvitsi vaan paljon enemmän liikuntaa ja fyysistä tekemistä ylimääräisen energian purkamiseen ennen kuin pystyi keskittymään mihinkään muuhun, esim. ajatteluun ja oppimiseen.

Hänen vanhemmillaan ei kuitenkaan ollut aikaa tai resursseja tarjota lapselleen mielekästä liikuntaa joten lapsi oli levoton ja turhautunut kuten korkeaenerginen koira jolle ei tarjota riittävästi liikuntaa.

Tämä koskee siis yhtä lasta, eikä sitä tietenkään missään nimessä voi yleistää ja toivotan voimia kaikille erityislasten vanhemmille!

Se pitää vaan aukaista se suu ja sanoa että tuollainen peli ei menettele. Itse aikani katsoin kun miehen kaverin lapsi kiusasi meidän nuorinta poikaa, kiusasi lemmikkejämme ja teki kaikkea muuta. Sitten viimeisin niitti oli kun hän oli avannut meidän lasivitriinin oven missä meillä oli meidän kalliita iittalan, riihimäen lasin ym, perintölasiastioita ja muuta, ja vaan tyynenä, pieni virne huulessa tämä lapsi otti niitä ja oli kerennyt tiputtaa ja hajottaa melkein kaikki. Kun kysyin miksi teki noin, hän kikatti ja totesi että "äiti aina sanoo että olisi hyvä jos teidän hieno lasiastiasto menisi rikki" eli siis selvisi että vanhemmat olivat paljon meistä kakkaa puhuneet ym (puhuneet pahaa mm meidän nuorimmasta pojasta joka tykkää leikkiä barbeilla), ja tää lapsi jotenkin sekosi aina meillä ollessaan. Suoraan puhuttiin vanhemmille, annettiin lasku mitä piti maksaa noista hajotetuista astioista (minkä he pitkin hampain maksoivat) ja sanoimme että tää peli ei enään menettele. Et jos teillä on jotain vihaa ym meitä kohtaan, niin sanokaa h*mmetti suoraan älkääkä lapseenne sillä vaikuttako. Suuttuivat lopulta ja välit menivät poikki seuraavalla kerralla kun kävivät ja kun tää poika oli kiskonut kaikki mun kasvihuoneen kasvit ja ulkokukat istutuksistaan pois.

Ei ole sen vaikeampaa sanot suoraan että nyt riitti pyydät heitä poistumaan ja siinä se

Mitä tässä on kyselemistä? Mikset ite ota sitä kersaa puhutteluun ja kerro miten teillä eletään.

Paljon on väkivaltaisia ja röyhkeitä kakaroita vaikka ei olisi mitään diagnooseja, kun ei saa enää kasvattaa eikä kurittaa(en tarkoita hakkaamista tms) ei saa moittia, ei saa asettaa rajoja ei tehdä mitään ettei vaan lapselle tulis paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Diagnooseja8 tai ei, minä puutun heti pikku vieraiden käytökseen, jos näyttää siltä, ettei tapoja ole eikä vanhemmilla kykyä saati aikomusta puuttua tuholaisen käytökseen.

Puhun suoraan sen kanssa, jonka käytöstä en hyväksy. Kerron lapselle, että tämä on minun taloni, nämä kaikki tavarat ovat minun lelujani. Näillä tavaroilla (lelulaatikon tavarat) saat leikkiä kauniisti. Jos kosket muihin tavaroihini ilman lupaani, tulen hyvin vihaiseksi. Puutun epätoivottuun käytökseen.

Tämä keskustelu käydään siinä vanhempien nähden ja kuullen. Jos hankala perhe ottaa nokkiinsa, hyvä vain - ei tule ikävä.

Lapsi, joka käyttäytyy kotona hyvin, tekee sen siksi, että kodissa on voimassa jotkin säännöt. Normaalikin pieni lapsi mennessään kylään, saattaa kuitenkin unohtaa ne kodin toimivat säännöt ja ajatella, etteivät ne ole voimassa kyläpaikassa vaan siellä voi riehua, kuten jossain hoplopissa. Esim. kotona ei saa hyppiä sängyissä, mutta kyläpaikan parivuode on trampoliini. Siis "kiltillekin" lapselle pitää välillä kertoa, mitä meillä saa tehdä ja mitä ei.

(Olen usean lapsen mukavuudenhaluinen äiti ja on monta lapsenlastakin, joten tiedän kyllä, miten aikuisen tulee toimia, jotta kaikilla olisi kivaa.)

Mulla oli kerran tuttava, joka oli kaikkien muiden lapsille tosi tiukka ja komenteleva ja sääntöjä edellyttävä mutta omat lapset saivat kiusata muita mielin määrin tai aiheuttaa esim.kaupassa vahinkoa. Oltiin sitten heidän luonaan tai puistossa, niin tämä äiti komensi muiden lapsia vaikka komennettavan lapsen omat vanhemmat olivat paikalla.

Tämän komentelijan kotona oli vieraiden lapsille todella tiukat säännöt. Kummallista oli, että omien lastensa tekemisiin tämä äiti ei puuttunut. Kaupassakin nauroi vaan, että kappas lasta.

Ei edes silloin puuttunut, kun oma isompi lapsensa kiusasi taaperoikäistä sisarustaan aina, kun aikuisen silmä vältti.

Aluksi luulin tietysti, että tottahan hän edellyttää omilta lapsiltaankin asiallista käytöstä, kun on niin tarkka muiden lasten käytöksestä mutta karvaasti sain oman lapseni kanssa kokea, että väärässä olin.

Mä tunnen myös tällaisen perheen, näillä on neljä ( kamalaa ) lasta. Äitinsä kirjoittaa näistä someen niin ummet ja lammet kuinka ihania ja upeita ja empaattisia jne. lapsia ovat -todellisuudessa kakarat on ihan kamalia. Kiusaavat muita, yksi uhkasi tappaa koiran karahkalla jne. Sitten äiti selittää mulle kuinka hänen varmaan täytyy käydä just puhuttelemassa yläkerran tyttö, kun ei huoli tämän äidin tytärtä leikkeihin... no ei kai, kun tyttö on 5 vuotta nuorempi kusipää - jonka lempihupia on sulkea toisia lapsia vuoronperään pois leikeistä.

Kerran yksi lapsistaan oli tuonut ulos käsikonsolin, pelasi sitä siinä muiden lasten vieressä, ja lällätti kovaan ääneen, kuinka ei aio antaa kenenkään muun lapsen pelata yhtään. Äiti siinä äitelä hymy naamallaan virnuilee vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se AP toivoi, ketju täynnä diagnosoitujen lasten haukkumista, että diagnooseja käytetään selityksenä väkivaltaiselle käytökselle. Vaikka näin ei ole. Suurin osa diagnosoitujen lasten vanhemmista on valmiita antamaan vahvan lääkityksen lapselleen, jotta tämä ei satuta muita. Monilla nepsyillä menee yhdistelmänä ADHD lääke sekä antipsykootti risperidon. Ja kotonahan nämä lapset usein ovatkin, ei ole asiaa täyspäiväiseen kouluun eikä varsinkaan iltapäiväkerhoon. Väkivaltaisen erityislapsen äiti on yleensä omaoshoitaja ja luopunut urastaan, kun lapsi ei voi koulua käydä. Sitten isommalla lapsella on usein myös siinä lisänä itsemurhariski, jota vanhempi valvoo yöt päivät.

Tämän ketjun tapauksessa todellisuudessa kukaan muu ei ole diagnooseja pohtinut kyseiselle lapselle kuin AP. Kertokaa av-haukat, miten ne vanhemmat käyttävät lapsen erityisyyttä nyt tekosyynä lapsen käytökselle, kun itse vanhemmat eivät ole mitään diagnoosia lapselleen hakeneet, pohtineet tai millään tavalla erityislapsen leimaa lapselleen hankkineet? Miten tuo siis nyt tämän AP:n kuvaaman lapsen kohdalla tapahtuu? Vai oliko tarkoitus oksentaa kaikki se viha, mitä tunnette erityislapsia kohtaan?

Kyllä minä autistisen kevalapsen äiti tiedän, ettei omalla lapsellani ole paikkaa tässä maailmassa ilman vahvaa lääkitystä. Kertokaa minulle, miten tuon 3-vuotiaan vanhemmat käyttävät diagnooseja tekosyynä, kun eivät itse ole mistään diagnooseista edes tietoisia lapsensa kohdalla?

Kun se ainoa eri

Ei ADHD tarkoita sitä että rääkkää eläimiä ja rikkoo paikkoja. Oli lääkitty tai ei lääkitty.

Ei. Mutta ei se adhd estä sitä eläinten rääkkäystä tai paikkojen hajotusta. Oli lääkitty tai ei lääkitty.

Meillä kylässä ollessaan samankaltainen lapsi traumatisoi lapsiystävällisen ja kiltin koiran sellaiseen tilaan että koira ei koskaan enää tottunut elinaikanaan lapsiin lainkaan ja tästä aiheutui todella paljon haittaa.

Lapsi mm juoksi edestakaisin olohuoneen lasipöydällä jatkuvasti ja vanhemmat istuivat hiljaa vieressä. Itselläni on yleensä hyvä auktoriteetti lasten kanssa mutta hänen kohdallaan ei millään ollut väliä.

Sama tarina kuin ap:lla eli ei oltu vuosiin tavattu ystäviä. Nykyään tapaan aina ystävien lapset vauva-ajan jälkeen ensimmäistä kertaa joko heidän kodissaan tai ulkona.

Ihan hämmentävää touhua vanhempien puolelta.

oi aikoja kirjoitti:

Mitä tässä on kyselemistä? Mikset ite ota sitä kersaa puhutteluun ja kerro miten teillä eletään.

Voi kun tämä auttaisikin.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on oma kokemukseni ja koskee vain yhtä erityislasta, jonka kanssa jouduin viettämään viikon kun lapsen perheessä oli hätätilanne.

Lapsi oli hyvin pitkälle täällä kuvatun kaltainen ja itsellä ei ollut silloin omia lapsia eikä juurikaan kokemuksia lapsista saatika erityislapsista.

Ratkaisin hepuloinnin niin, että lähdin tenavan kanssa ulos "koheltamaan" eli esim. pelattiin palloa ja ryönättiin metsässä, pompittiin trampoliinilla.

Se auttoi hänen tapauksessaan. kun hän sai ylimääräisen energian tuhlattua, hän oli rauhallisempi kotona ja pystyi keskittymään paremmin.

Opin tämän kun Itsellä oli korkeaenergisiä koiria, joille piti tarjota paljon liikuntaa ja virikkeitä, jos halusi, että kämppä ja kamppeet pysyi ehjänä ja että koira pystyi keskittymään koulutukseen.

Minusta tuntui, että se mun tapaus ei ollut erityislapsi ollenkaan vaan korkeaenerginen koheltaja, joka tarvitsi vaan paljon enemmän liikuntaa ja fyysistä tekemistä ylimääräisen energian purkamiseen ennen kuin pystyi keskittymään mihinkään muuhun, esim. ajatteluun ja oppimiseen.

Hänen vanhemmillaan ei kuitenkaan ollut aikaa tai resursseja tarjota lapselleen mielekästä liikuntaa joten lapsi oli levoton ja turhautunut kuten korkeaenerginen koira jolle ei tarjota riittävästi liikuntaa.

Tämä koskee siis yhtä lasta, eikä sitä tietenkään missään nimessä voi yleistää ja toivotan voimia kaikille erityislasten vanhemmille!

Ihmisissäkin on korkea- ja matalaenergisiä tapauksia. Lähipiiristäni löytyy 3 korkeaenergistä aikuista, joiden pitää päivittäin päästä liikkumaan paljon ja uuvuttamaan itsensä näin. Muutoin ajatukset eivät pysy kasassa, on levoton ja vihainen olo, ahdistaa.

Itse olen matalan energian persoona ja minun pitää taas päivittäin saada olla rauhassa, koska liika koheltaminen ja tekeminen ajaa minut uuvuksiin.

Ilmiselvää helikopterivanhemmuutta: ei käsitellä ikäviä tunteita. Toki sama meno on nykyään joka ikisessä perheessä, oli lapsella diagnoosia tai ei, ja ollaan tyyliin kavereita lasten kanssa. Onneksi minua, jolla on liikuntavamma, ei ole kasvatettu noin, eikä ole ylisuojeltukaan. On rangaistu ja annettu kokea pettymyksiä, jos perseilin tai epäonnistuin/en saanut haluamaani. Ja varmasti sain kuulla kunniani ja esim. syömättä jättämisestäni uhattiin jo sillä, etten muuten voi katsoa lempiohjelmaani. Tämä koski ihan muitakin sisaruksiani heidän ollessa lapsia. Muistan kyllä, kun rikoin kyseistä kieltoa niin tuntui se pahalta ja jossain vaihteessa opin noudattamaan sitä, mitä äiti tai isä sanoi. Mitähän minusta olisi tullut, jos olisi vain päätä silitelty ja toitotettu, että "kyllähän sinä nyt saat katsoa lempiohjelmaasi tai saat sen suklaavanukkaan, vaikka käyttäydyitkin ikävästi blaablaablaa".

Ensinnäkin olin helpottunut kun luin tän sun kirjoituksen, koska sain siitä perspektiiviä omaan kokemukseeni. Tilanne omalla kohdalla on se, että miehen sisarukset ja heidän vanhempansa toimivat täsmälleen samoilla tavoilla, siis sekä lapset että vanhemmat, ja ikää on siis lapsilla nyt 40v!

Hauska siis saada jonkinlaista historiallista perspektiiviä, miten se kasvatus on mennyt, että on päädytty tähän pisteeseen, että itsekin aina heidän kyläillessään tulee ihan sama kokemus, että nyt pitäisi vetää rajoja, mutta miten sen tekisi sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla.

He siis aivan todella käyttäytyvät, siis nyt aikuiset ihmiset, kuin kuvailemasi lapset, eli penkovat kaappeja, säikyttelevät eläimiä ja pieniä lapsia, eivät käsitä minkäänlaisia rajoja, ja kun heille sanoo, että älä mielellään sitä tai tätä, niin vanhemmat pyörittelevät silmiään.

Vanhemmat, erityisesti äiti, ei halua, että hänen lapsiaan rajoitetaan yhtään, jos lapsensa haluavat jotain, niin hän yrittää järjestää asian niin, että saavat mitä haluavat, ja itsensäkin kohdalla toimii niin. Juuri tuo myös, että ei pidä siitä että pahoitetaan mieli, ja siitä onkin keskeytynyt melkoinen ongelmavyyhti nyt 40v lapsosilleen, kun nää lapsi-aikuiset käyttäytyy niin, että jos heille tulee paha mieli, niin haluavat sitten tämän kostaa pahoittamalla toisen mielen tahallaan. Siis käyttäytyvät kuin 2-4vuotiaat. 

Heidän seurassaan tulee ihan todella sellainen olo, että on vanhemmat ottaneet lapset mukaan, kun tulevat kyläilemään, eli tuntuu kuin tulisivat pienten lasten kanssa kylään. Ja heilläkin on joku adhd disgnoosi, mutta mielestäni kasvatuksessa on vikaa, kun ei rajoa aseteta. 

Outo kuvio, kun ei aseteta rajoja, lapsi on rajaton, ja sitten kun homma tietty läsähtää monella alueella, niin hankitaan joku adhd diagnoosi. Toki on niitäkin kenellä tätä adhd:ta ihan oiekasti on, mutta jos kasvatus on tän tyylistä, niin herää kysymys että missä se vika lopulta piilee. 

Eli tässä sulle fast forward 40vuotta :D

Voihan tuossa tilanteessa koittaa puhua vanhemmille, mutta en näe siitä koituvan mitään hyödyllistä. Ohittaisin vanhemmat, ja ilmoittaisin kauhukakaralle, että tässä on nyt meidän kodin säännöt. Jokaisesta rikkeestä tulee rangaistus. Ja sitten alat luettelemaan

1. Pysy kaukana lemmikeistä

2. Ei juoksemista sisällä

Jne.

Meillä myös ystäväperhe, jonka neljällä pojalla käytös oli vähän samanlaista. Heillä ei ole mitään diagnooseja, ovat vain villejä. Heillä kotona ei ole juurikaan huonekaluja ja pojat saattoivat kotonaan leikkiessään esim. hyppiä takan päältä kirjoituspöydän päälle, sieltä sohvalle, mistä matka jatkui nojatuolin päälle ja sieltä takaisin takan päälle. Oma poikamme katsoi menoa ihan kauhuissaan, kun hänelle oli opetettu, että ei huonekalujen päälle saa hyppiä.

Meillä on kauniisti sisustettu koti, maljakoita, huonekasveja runsaasti, siellä täällä jostain koriste-esineitä, eivätkä huonekalutkaan kestä hyppimistä. He ovat kyläilleet meillä vain kerran ja se oli järkyttävä kokemus! Pojat yrittivät hyppiä samanlaista rallia meillä kuin kotonaan, komentelin heitä jatkuvasti alas huonekaluilta ja nostin viherkasveja suojaan keittiön kaappien päälle. Olin aivan uupunut!

Vanhemmat lisäksi naljailivat koko ajan meidän "liian hienosta" kodista, joka rajoittaa kuulemma lasten luovuutta. Kai sitä pitää joku raja lapsillakin olla! Meillä on lisäksi 10 vuotias sisäkissa ja perheen isä naljaili koko ajan, että ollaan eläinrääkkääjiä, kun ei päästetä kissaa vapaasti ulos "toteuttamaan luontoaan" ja uhkasi monta kertaa päästää kissan ovesta ulos. Huh! Onneksi ei olla vuosiin nähty! (Terveisiä vaan tutuille, joku ehkä tunnistaakin tämän kyläilyreissun😉)