Yliopistossa aikuisopiskelijaa syrjitään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos pidät itseäsi jonain "aikuisopiskelijana" verrattuna kurssitovereihisi, niin taatusti saat pahaa silmää. Kaikki siellä ovat samalla tavalla opiskelemassa eivätkä ne parikymppiset ole millään nuorisolinjalla yhtään sinua enempää. Ns. piireihin et varmaan tahtoisikaan suhahtaa? Kanssaopiskelijoihin suhtaudutaan opiskelutilanteissa asiallisesti, mutta nuiva asenne varmasti saa nuivan vastauksen.

Aikuisopiskelija on neutraali termi. Virallisen määritelmän mukaan 25-64 -vuotiaana opinnot aloittava on aikuisopiskelija.

Kyllä se yliopistosta puhuttaessa on aika älytön termi. 

Ammattikoulussa ja lukiossa ihan validi, kun siellä pääsääntöisesti opiskelijat ovat nuoria. Mutta yliopistossa kaikki ovat eri-ikäisiä aikuisia.

Emma K. kirjoitti:

Yliopistossa opiskelee vain aikuisia. Ei lapsia, eikä teinejä.

Joten, aloituksen mukaan kaikkia opiskelijoita syrjitään. Outoa, todella outoa.

18-19-vuotiaat ovat vielä teinejä ja moni päälle kakskymppinenkin on vielä lapsi, varsikin, jos on jostakin pikkupaikkakunnalla ja ensimmäistä kertaa pois kotoaan. Tällainen tyyppi kuvittelee olevansa maailman napa ja kaikkien muiden kadehtivan hänen maailmanluokan menestystään.

Vierailija kirjoitti:

Mä erehdyin menemään keski-ikäisenä konservatorioon ammattilinjalle. Joka paikassa toitotettiin, että "nuoret ensin". Tuntui olevan ihan ko paikan virallinen slogan. Vanhemmat laitettiin orkestereissakin takariviin. Nuorilla parhaat opettajat. Vanhempia kohdeltiin lähinnä harrastajina.

Kyllähän se soitti taito täytyisi olla hallussa jo hyvin nuorena.

Myös yliopisto-opet saattavat syrjiä aikuisopiskelijaa. Kokemusta Helsingin yliopistosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös yli 30v enkä ole törmänny ikäni puolesta ongelmiin kenenkään kanssa. En opinnoissa enkä bileissä.

Tuntuisi hassulta mennä kolmekymppisenä joidenkin itseään täynnä olevien pikkupimatsujen ja -poikien joukkoon. Eivätkä ne kaipaa sinne vanhoja setiä tai tätejä. Olet niistä korkeintaan vähän huvittava.

Kotikatu-televisiosarjasta jäi vuosien takaa mieleen, kuinka Aake Kallialan esittämä reilusti 5-kymppinen roolihahmo kirjoitti ylioppilaaksi, lähti sitten opiskelemaan yliopistoon ja riekkui pikkupimatsujen ja -poikien kanssa opiskelijahaalareissa. Oli kyllä koomista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa nuorista myös kommentoi, että vanhat vievät nuorilta opiskelupaikan. Vaikka pääsykokeet ovat ihan yhtä vaikeat kaikille ja parhaat pääsevät sisään.

Paitsi, että osa nuorista pääsee jo pelkillä papereilla ja ensikertalaispisteillä.

Ei ensikertalaisuudesta saa pisteitä.

Vierailija kirjoitti:

Mä erehdyin menemään keski-ikäisenä konservatorioon ammattilinjalle. Joka paikassa toitotettiin, että "nuoret ensin". Tuntui olevan ihan ko paikan virallinen slogan. Vanhemmat laitettiin orkestereissakin takariviin. Nuorilla parhaat opettajat. Vanhempia kohdeltiin lähinnä harrastajina.

Mikä konservatorio? Kuulostaa siltä, etteivät opettajat olleet kovin ammattitaitoisia. Missä tahansa iässä kun voi oppia ja kehittyä.

Itse kirjoittauduin yliopistoon reilusti päälle 3-kymppisenä, gradusta korkein arvosana, lopulta väitöskirjasta korkein arvosana. Huomasin kaikesta, ettei opinnäytteitäni yliopistolla muuten juuri noteerattu, olinhan ulkopuolinen. Erittäin vähän huomiota on tullut muualtakaan, jos katsoo vaikka netissä julkaistujen opinnäytteiden latausmääriä.

Aikuisopiskelijat jäi aika vieraiksi ja olivat kaikki samanlaisia, eli tekivät tehtävät ajoissa ja olivat jotenkin niin hirvittävän motivoituneita. Ryhmätöissä jotenkin "raskaita", koska panostivat mielestäni liikaa.

Tämä varmaan johtui siitä, että ensinnäkin opiskelu on paljon helpompaa jos alla on jo opintoja ja työkokemusta. Kirjoitan graduni tasoisia papereita useamman vuodessa nykyään ja gradua väänsin tuskassa puoli vuotta. Ihan huvittaa, kuinka vaikeaa se muka oli. Perusopiskelijana tuli helposti olo, että on ihan hölmö verrattuna näihin ihmisiin. Ja olinkin, en ymmärtänyt miten olisin voinut oppia ja ottaa mallia.

Toisekseen, itse olen opiskellut lisää ja niillä avoimen kursseilla joilla on myös nuoria, huomaan kaiken olevan mulle paljon helpompaa. Olin aikanaan tasainen kolmosen tyyppi, nyt olen saanut kymmenestä kurssista putkeen vitoset, enkä ole erityisemmin sykkinyt asioiden eteen. Tehnyt vaan perussuorituksen, samalla lailla kuin töissä. Syvennän siis alaa jolla nyt olen. Nämä opiskelijat ovat kuitenkin usein jopa pyytäneet mua työryhmiin, koska minusta on heille hyötyä. Tiedon lisäksi ajan porukkaa eteenpäin, koska mulla on normaali päivätyö, perhe ja elämässä muutenkin kaikenlaista hässäkkää. Jotta opiskelu edes on mahdollista, on tehtäville järjestettävä aikaa ja etenen tosi strukturoidusti verrattuna nuorempana harrastamaani vanumiseen ja yötä myöten pänttäämiseen. Eli teen juuri niin kuin aikanaan ohjeistettiin ja opiskelen koko kurssin ajan tasaisesti.

Kolmas asia lienee motivaatio. Ei todellakaan opiskella jotain kun muutakaan ei keksinyt vaan aikuisopiskelijalle ylipäätään opiskelu on iso panostus ajankäytöllisesti ja/tai taloudellisesti. Ei silloin halua sluibailla vaan etenee päämäärätietoisesti tavoitteeseen nopeasti. Se voi tuntua raskaalta jos itselle kurssi on joku evvk pakkopulla. Ei tavallaan ole kirkastunut, että elämä ei aina ole kivaa ja kaikki asiat ei kiinnosta, mutta ne on tehtävä silti.

Monet ovat voineet tottua siihen, että vanhempi on esihenkilö. Kun joku sitten on opiskelutoveri, eivät osaa suhtautua. Menepä myöhemmin töihin nuorempien joukkoon ja voit huomata lisää samaa.

Töissä yleensä sujuu mukavasti, mutta jos pomo sitten nostaa nuoremman ohi vaativampiin töihin, kuten usein käy, voi yli nostettu alkaa suhtautua nokkavasti. Tajuamatta, että pomo vaan haluaa noudattaa "nätein nuori ja näppärä ohi"-periaatetta. Välttämättä ei edes työpanosta ole katsonut, mutta onhan nuori jo päässyt samaan alhaiseen asemaan kuin vanhempi ja ulkonäkö kohdallaan niin uralla ylöspäin vaan. Näppärä nuori on jo päässyt ystävystymään muihin ja puhumaan kokeneille, jopa sille joka jostain syystä on suostunut tulemaan töihin alhaiseen asemaan.

Opiskelin täydennystä nelikymppisenä. Eiväthän ne nuoret minulle näyttäneet haluavan jutella, moikkasivat sentään. Ehkä syynä oli heidän sosiaaliset kuviot ja keskenäiset kaveerailut. Tavallaan ymmärsin.

Vierailija kirjoitti:

Itse kirjoittauduin yliopistoon reilusti päälle 3-kymppisenä, gradusta korkein arvosana, lopulta väitöskirjasta korkein arvosana. Huomasin kaikesta, ettei opinnäytteitäni yliopistolla muuten juuri noteerattu, olinhan ulkopuolinen. Erittäin vähän huomiota on tullut muualtakaan, jos katsoo vaikka netissä julkaistujen opinnäytteiden latausmääriä.

Lukisin mielelläni, sekä gradusi että väitöksen. Voitko ystävällisesti linkata tänne, kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osa nuorista myös kommentoi, että vanhat vievät nuorilta opiskelupaikan. Vaikka pääsykokeet ovat ihan yhtä vaikeat kaikille ja parhaat pääsevät sisään.

Paitsi, että osa nuorista pääsee jo pelkillä papereilla ja ensikertalaispisteillä.

Ei tarvi edes olla nuori. Terv 40 vee, alla tutkinto ja papereilla inee.

Jos vanhemmalla on opettajasta eroavaa oman alan työkokemusta, opettaja voi alkaa suosia nuorempaa ja sattumalta usein kauniimpaa. Kurssikeskusteluissa tuosta on kokemusta. Kai opettaja vaan haluaa keskittyä heihin, joille on auktoriteetti ja jotka eivät voisi kyseenalaistaa opettajan osaamista. Muualla työskentely voi olla jotain hankalaa ja opettajalle vierasta tai ikävä asia.

Tuollainen voi heijastua kurssitilanteisiin siten, että kokeneempi ei loista ryhmässä opettajan silmissä. Kierre vahvistuu, että opetukseen kyseenalaistamatta suhtautuvat pärjäävät. Seurailevat kurssikaverit voivat sitten tulkita, että heidän kyseenalaistamaton tuttunsa pärjää ja uskoa, että kyseinen henkilö on osaavampi ja menestyvämpi.

Riippuu paljolti siitä, miten opettaja reagoi. Jos opettaja arvostaisi vanhempaa, kurssikaveritkin todennäköisesti ihailisivat.

Menin viiskymppisenä yliopistoon opiskelemaan sitä, mitä olin koko elämäni halunnut, mutten ollut kotioloista, jo nuoresta omillaan olosta ja pakosta tehdä työtä elinolojen vuoksi voinut mennä opiskelemaan 80-luvun lopulla. Sitä jäi kituuttamaan pienipalkkaiseen työhön. Kaverit, joilla oli vanhempiensa ja puolisoidensa tuki porskuttivat eteenpäin. Nolotti, kun Suomessa julistetaan, että kaikilla on samanlaiset mahdollisuudet opiskella ja menestyä. Ei ole. Ei taloudellisesti eikä tukiverkkojen ja sosiaalisten kanssaihmisten tai terveyden suhteen.

Yliopistossa jotkut nuoret ovat kiinnostuneita erilaisuudesta ja moninaisuudesta, tulevat juttelemaan ja pyytävät mukaan kahville, syömään tai tapahtumiin. Kertovat fb ja muista ryhmistä, joihin liittyä, jos haluaa tietoa tapahtumista. Suurin osa keskittyy omiin juttuihinsa ja opiskeluun. En ole huomannut, että tarkoituksella kiusattaisiin, eristettäisiin ja vieroksuttaisiin, aiheuttaakseen pahaa mieltä iäkkäämmälle opiskelijalle. Muutama sellainen ilkeä ja kiero tyyppi on tullut kohdalle, mutta ne nyt on sellaisia koko loppuelämänsä ja joka paikassa, aina joku kohteenaan ja tarve hissukoille hännystelijöille ympärillään. Ei sellaisten seura kiinnosta minua muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ne yliopisto-opinnot pitäisi saada suoritetuksi alle 30v. Vanhuksille on muut reitit päivittää ammattitaitoaan. Haetaan suoraan maisterivaiheeseen avoin yliopisto jne.

Yliopistoon ei ole ikärajaa. Kuka tahansa saa hakea perustutkintolinjalle ja saa siellä opiskella siinä missä muutkin.

Toki saa hakea, mutta onko se järkevää, Ei. Yhteiskunnan varojen tuhlausta, kuten sen kirjoittajan kohdalla joka opiskelee huvikseen saadakseen opiskelujaedut, eikä pienintäkään aikomusta valmistua.

Erityisen hyvä asian on mm se, että sä et päätä toisten ihmisten asioista. Keuhkota toki saa.

Olen opiskellut sattumalta yliopistoissa sekä heti lukion jälkeen että keski-ikäisenä, kun en ensimmäisellä kerralla löytänyt motivaatiota opiskeluun. Ihmettelin toisella kerralla monien opiskelijoiden asennetta, tai että he yleensä kiinnittivät huomiota ikääni, koska muistan etten itse parikymppisenä edes ihmetellyt, vaikka silloinkin opiskelemassa oli muutamia keski-ikäisiä.

Keski-ikäisenä opiskellessa en ollut edes kaikista vanhimpia opiskelijoita ja pyrin olemaan mahdollisimman ei-silmiinpistävä pukeutumalla yksinkertaisen vaatimattomasti. Olin aikonut liittyä opiskelijajärjestöön, mutta heti ensimmäisellä viikolla sitä toimintaa esiteltiin mainostamalla kuinka sieltä löytää kumppanin. Joten tietenkään en voinut sen jälkeen liittyä jäseneksi, kun muuten olisi luultu minun jahtaavan huomattavasti nuorempaa kumppania. Olin vähän pettynyt siihen, etenkin kun opiskeluryhmissä muut saman ikäiset olivat ihan eri elämäntilanteissa kuin itse olin ja joku jopa opiskeli pelkkänä harrastuksena kotirouvana ollessaan. En siis päässyt sisälle ryhmiin, mutta minulle oli muutenkin pääasia opiskella ja vapaa-ajan kuviot oli muualla.

Ainoa huomaamani pahempi ongelma oli, että tärkeimmät lopputyön tekemiseen liittyvät vinkit kulkivat opiskelijoilla suullisena tietona, minkä ymmärsin vasta myöhemmin. Jostain kumman syystä paria oleellista asiaa hyvän lopputyön kriteereistä ei kerrottu yhdelläkään kurssilla. Olin joka tunnilla paikalla ja ajoissa, ja tein silti omassa lopputyössäni virheen tuossa oleellisessa asiassa, koska asiasta ei koskaan opetettu mitään kursseilla.

Noin kerran vuodessa sattui tilanteita, joissa vaikkapa kirjallisuustentissä joku fiksu huusi kovaan ääneen "onpa vanha opiskelija" mutta se oli vain siitä outoa, kun tosiaan samassa yliopistossa oli jopa viisikymppisiä ja sitä vanhempia maisterintutkintoa suorittavia opiskelijoita. Eipä sitten harmittanut, kun kypsemmässä iässä minun oli helpompaa ymmärtää tenttikysymyksiä ja yleensä istuin muutaman tunnin ajan kirjoittamassa vastauksia kynä sauhuten ja kiitettäviä arvosanoja helposti napsien. Vieressä nuoret usein vain tuskailivat ja ihmettelivät pitkiä aikoja kysymyksiä.

Kielten opiskelu tuotti minulle eniten tuskaa, koska olin opiskellut niitä viimeksi yli 10 vuotta sitten. En tiennyt etukäteen yhtään millä tavoilla niitä opiskeltaisiin ja kuinka pärjäisin. Muuten kaikki sujui niillä kursseilla ihmeen hyvin, mutta jouduin tekemään ryhmätyötä ryhmässä, johon osui parhaat ruotsin osaajat, mm. yksi oli oikeasti suomenruotsalainen, ja he yrittivät kurssin suorittamiseen kuuluvassa suullisessa kokeessa (joka suoritettiin opettajan johdolla ryhmäkeskusteluna) esittää että olisin muka vastannut jotenkin väärin, kun vastasin aika lyhyesti mutta oikein opettajan kysymykseen käyttäen mm. kysytyn asian synonyymia. He jatkoivat keskenään sujuvasti kysymyksestä keskustelua, mutta tietenkään se ei hämännyt opettajaa vaan sain kurssin läpi. Mutta se oli läpinäkyvää ja todella outoa sabotaasia.

Eniten ikäero näkyi muutaman kerran siinä, että minulle kiukuteltiin selvästi aiheista, joista nuoret eivät olleet voineet kiukutella omille vanhemmilleen. Kursseilla sattumalta keskusteltiin aiheista, jotka nostivat muutamilla pintaan täysin opiskeluun liittymättömiä tunteita, ja niitä yritettiin purkaa minuun. En ottanut sitä henkilökohtaisesti, koska oli niin selvää mistä oli oikeasti kyse. Hieman huvitti kohdata sellaista lapsellista uhmaa, johon en itse mitenkään provosoinut.

Vierailija kirjoitti:

Myös yliopisto-opet saattavat syrjiä aikuisopiskelijaa. Kokemusta Helsingin yliopistosta.

Sama kokemus Tampereelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös yliopisto-opet saattavat syrjiä aikuisopiskelijaa. Kokemusta Helsingin yliopistosta.

Sama kokemus Tampereelta.

Miksi aikuista kiinnostaisi tällainen pätkiksen vertaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös yliopisto-opet saattavat syrjiä aikuisopiskelijaa. Kokemusta Helsingin yliopistosta.

Sama kokemus Tampereelta.

Miksi aikuista kiinnostaisi tällainen pätkiksen vertaa?

Ei ihmisen tunneelämä kuole mihinkään vaikka olisi aikuinen?