Ärsyttääkö teitäkin äidit, jotka ovat aivan tolaltaan, kun lapsi muuttaa pois kotoa?

En minä siksi itke että haluaisin lapseni ikuisesti kotiin lukita, itsenäistyminen on hieno asia!

Itken haikeudesta ja liikutuksesta, siitä että pieni vauvani on jo muka niin iso että lähtee omilleen.

On se vähän kumma kun aikuisen pitää tehdä itsestään iso numero ja olla keskipisteenä, vaikka sille omilleen muuttavalle lapsellehan se iso muutos on.

Mun äitini suorastaan ajoi mua pois ja lähdinkin kyllä heti kun vain sain töitä ja asunnon - Ruotsista. Silloin äiti kehitti hirveän haloon siitä kun lähden, oli äkkiä mukamas kuolemankielissä. Ja sanoi vielä, että jos kuolen siellä niin hän haluaa kyllä ruumiini sitten koti-Suomeen.

Sellaset eväät juu. Draaman kera.

Minun äitini oli reissussa sekä 18v synttärini että muuttoni aikaan. That's fine, mutta olisi se jonkun mikrosekunnin haikean ilmeen voinut esittää joko ennen tai jälkeen reissun, siitä "tää sänky varmaan mahtuu jos käännät takapenkit" ja "moro" jäi vähän viileä fiilis. Olisi tuntunut hyvältä jos äidille olisi vähän tullut ikävä, vaikka en toki nilkkaan ripustautumista toivonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kuuluukin lentää pesästään.

Todellakin huvittavia nämä itkuvirret. Lapsi on lainaa

Jokainen täysijärkinen ymmärtää että lasten kuuluu lentää pesästä. Ei kukaan itke siksi että haluaisi pitää lapsen aina kotona vaan siksi että on haikeaa kun yksi pitkä aikakausi päättyy ja lastaan ei enää välttämättä näe niin usein. Kuinka tyhmä olet kun et tätä ymmärrä? Kuinka kylmä ja tunteeton voi vanhempi olla jos potkii lapsensa vihaisena kotoa pois? Luulen että tuollaiseen perheeseen ei lapsi tule edes kylään pitkään aikaan. Meillä ovi on aina avoin jos elämä kolhii, luo turvaa nuorelle kun tämän tietää, että saa tulla kotiin milloin vain.

Kyllä olen kade noille joiden vanhemmat tukee ja "ovi on aina auki".

Mulle ei koskaan ollut, tuskin uskalsin edes mitään ikävää kertoa, kun sieltä syydettiin heti että oma syy ja älä meitä rasita noilla. Saati että olisin voinut mennä kotiin asumaan vähäksi aikaa jos oli vaikeaa.

Ehkä olen perheen syntipukki. Veljeä ja siskoa kohdeltiin eri lailla, he asuivat molemmat monta vuotta lapsuudenkodissa erilaisten vaikeuksien kohdatessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheltä tulee seurattua erästä äitiä joka asuu yhä aikuisten lastensa kanssa. Nämä pojat ovat 32 ja 33 vuotiaita miehiä. Eivät ole mitenkään kehitysvammaisia, tms. mutta äiti sanoo, että tulee halvemmaksi asua yhdessä. Tosiasiassa napanuora ei ole vieläkään katkennut. Sääliksi käy nuoret miehet.

Mikkosten tulevaisuus.

Minkälainen se mahtaa olla? Asuvatko Mikkosen pojat vielä äitinsä kanssa? Ei aikuisia lapsia saisi sitoa itseensä ja kotiinsa. Joku mättää pahasti jos yli 3-kymppiset hyyräävät äidin helmoissa.

Ei ärsytä, mutta itse olen vain tyytyväinen: omaa aikaa harrastuksia, ihania omia juttuja. Eikä tullut suru puseroon kun lähtivät: en oo vastuussa yli 18 vuotiaasta.

Vierailija kirjoitti:

Ei, ymmärrän hyvin. Olemme tehneet lapsia, koska halusimme perheen. Kun lapsi muuttaa kotoa, niin tämä ydinperhe rikkoutuu. Kyllä se aiheuttaa surua ja äidillä on aina huoli, miten pärjäävät omillaan.

Olen sanonut, että saa asua kotona vielä, ennenkuin on oikeasti valmis muuttamaan ja ottamaan vastuun itsestään.

Todella paljon kummeksun heitä, jotka vaan odottavat lastensa muuttoa.

t. äiti, lapset 16 v. ja 19 v.

Sama. Rakastan lapsiani, ja he saavat itse päättää, milloin irtiotto äidin helmoista on heille ajankohtainen. Tunnen jo nyt haikeutta, ja huoltakin, miten elämäni muuttuu, kun ovat omillaan. Jää tyhjä tila elämään, jotain täytyy keksiä, että elämä on mielekästä sittenkin, kun ei ole enää huollettavia. Aloittaja ei joko ole perheellinen, tai sitten on ehkä heitä, jotka suurin piirtein potkivat lapsen kotoa pois, kun täyttänyt 18.

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini oli reissussa sekä 18v synttärini että muuttoni aikaan. That's fine, mutta olisi se jonkun mikrosekunnin haikean ilmeen voinut esittää joko ennen tai jälkeen reissun, siitä "tää sänky varmaan mahtuu jos käännät takapenkit" ja "moro" jäi vähän viileä fiilis. Olisi tuntunut hyvältä jos äidille olisi vähän tullut ikävä, vaikka en toki nilkkaan ripustautumista toivonut.

Kaikki eivät omle äidillisillä tunteilla siunattuja, vaikka jostain kumman syystä äideiksi tulevatkin. Lapsillee sellainen äiti ei todellakaan ole paras mahdollinen, syy ei siis ole lapsessa.

Vierailija kirjoitti:

En minä siksi itke että haluaisin lapseni ikuisesti kotiin lukita, itsenäistyminen on hieno asia!

Itken haikeudesta ja liikutuksesta, siitä että pieni vauvani on jo muka niin iso että lähtee omilleen.

Meille lapsiamme rakastaville äideille tämä on itsestäänselvyys, aloittaja toista maata. Ei ymmärrä rautalangasta taivuteltunakaan.

Äiti tekee karhunpalveluksen lapselleen takertumalla häneen ja pitämällä "äidin tuneilla" lähellään täysi-ikäistä.

Oman äitini suhtautuminen oli terve ja sain vapaasti lähteä Ausseihin au-pairiksi 18vuotiaana. Hän seurasi Flightradarilta menoani ja lähetti peukkuja ja tsemppejä.

T.Äidin tyttö kaukana maailmalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini oli reissussa sekä 18v synttärini että muuttoni aikaan. That's fine, mutta olisi se jonkun mikrosekunnin haikean ilmeen voinut esittää joko ennen tai jälkeen reissun, siitä "tää sänky varmaan mahtuu jos käännät takapenkit" ja "moro" jäi vähän viileä fiilis. Olisi tuntunut hyvältä jos äidille olisi vähän tullut ikävä, vaikka en toki nilkkaan ripustautumista toivonut.

Kaikki eivät omle äidillisillä tunteilla siunattuja, vaikka jostain kumman syystä äideiksi tulevatkin. Lapsillee sellainen äiti ei todellakaan ole paras mahdollinen, syy ei siis ole lapsessa.

Aikuiset lapset kuin vauvat mamman vellikerhossa ei todellakaan ole tervettä äidinrakkautta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lasten kuuluukin lentää pesästään.

Todellakin huvittavia nämä itkuvirret. Lapsi on lainaa

Jokainen täysijärkinen ymmärtää että lasten kuuluu lentää pesästä. Ei kukaan itke siksi että haluaisi pitää lapsen aina kotona vaan siksi että on haikeaa kun yksi pitkä aikakausi päättyy ja lastaan ei enää välttämättä näe niin usein. Kuinka tyhmä olet kun et tätä ymmärrä? Kuinka kylmä ja tunteeton voi vanhempi olla jos potkii lapsensa vihaisena kotoa pois? Luulen että tuollaiseen perheeseen ei lapsi tule edes kylään pitkään aikaan. Meillä ovi on aina avoin jos elämä kolhii, luo turvaa nuorelle kun tämän tietää, että saa tulla kotiin milloin vain.

Kyllä olen kade noille joiden vanhemmat tukee ja "ovi on aina auki".

Mulle ei koskaan ollut, tuskin uskalsin edes mitään ikävää kertoa, kun sieltä syydettiin heti että oma syy ja älä meitä rasita noilla. Saati että olisin voinut mennä kotiin asumaan vähäksi aikaa jos oli vaikeaa.

Ehkä olen perheen syntipukki. Veljeä ja siskoa kohdeltiin eri lailla, he asuivat molemmat monta vuotta lapsuudenkodissa erilaisten vaikeuksien kohdatessa.

Olen pahoillani puolestasi! Olen tuo edellinen jolle kommentoit ja olen kokenut jotain samantyylistä kuin sinäkin lapsena ja nuorena. Kun sain omia lapsia, päätin toimia ihan eri tavalla eli "ovi on aina auki" sekä " vanhemmat ei koskaan hylkää, vaikka mitä tapahtuisi" ja "aina saa pyytää apua ja apua myös annetaan". Nyt on lapsenlapsia ja ihana nähdä miten pojista on tullut rakastavia isiä omille lapsilleen. Pitää vain päättää toimia toisin kuin miten itseä on lapsuudessa kohdeltu. Ei muuten ole helppoa antaa omille lapsilleen sitä mistä on itse jäänyt paitsi.

Ei, kunhan ei pura tuskaansa lapseen eikä yritä kontrolloida tätä.

Onhan se outoa jäädä yksin. 20 vuotta ollut ääntä ja rakkautta koko ajan. Ensin lähti toinen ja syksyllä lähtee toinen.

Olemme olleet tosi läheiset koko aina.

Onkohan minussa jotain vikaa kun en ole itkenyt esikoisen poismuuttoa? Hän muutti kolmen kilometrin päähän.

Käy n. kerran viikossa ja soitellaan usein.

Ehdotin kyllä, että mitäs jos mä muuttaisin sinne ja hän jäisi kotiin, vitsillä tietysti 😉😂

Tosin hän oli kerennyt asumaan koulun asuntolassa viikot, viikonloput ja lomat kotona. Joten "surutyötä" oli tehty jo muutama vuosi.

Muutosta seuraavana päivänä olin ominut hänen huoneen itselleni: se on minun "luola" 🤗

Pikkusisarukset on teinejä ja heKIN asuvat viikot pois kotoa.

Heidän kanssa on myös tiivis yhteydenpito.

Tiedän, että voin luottavaisin mielin päästää heistäkin irti myöhemmin.

Vierailija kirjoitti:

Onkohan minussa jotain vikaa kun en ole itkenyt esikoisen poismuuttoa? Hän muutti kolmen kilometrin päähän.

Käy n. kerran viikossa ja soitellaan usein.

Ehdotin kyllä, että mitäs jos mä muuttaisin sinne ja hän jäisi kotiin, vitsillä tietysti 😉😂

Tosin hän oli kerennyt asumaan koulun asuntolassa viikot, viikonloput ja lomat kotona. Joten "surutyötä" oli tehty jo muutama vuosi.

Muutosta seuraavana päivänä olin ominut hänen huoneen itselleni: se on minun "luola" 🤗

Pikkusisarukset on teinejä ja heKIN asuvat viikot pois kotoa.

Heidän kanssa on myös tiivis yhteydenpito.

Tiedän, että voin luottavaisin mielin päästää heistäkin irti myöhemmin.

Ei ole vikaa sinussa!👍On luonnollista, että lapset lentävät pesästä kun siivet kantavat. Ihan samoin kuin linnunpoikasetkin tekevät.

Takertuvien äitien pitäisi hankkia oma elämä kun lapset muuttavat omilleen.

Totta kai se on haikeaa, onneksi omat ovat menneet ja tulleet, armeijaan ja kotiin, opiskelemaan ja kesätöihin kotipaikkakunnalle ja taas pois.

Epäilen että eivät enää tule kun molemmilla on omat perheet. Tapaan kyllä usein viikon kahden välein ja viestitellään perheryhmässä käytännössä päivittäin.

Vanhempien pitää kasvaa lasten mukana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan minussa jotain vikaa kun en ole itkenyt esikoisen poismuuttoa? Hän muutti kolmen kilometrin päähän.

Käy n. kerran viikossa ja soitellaan usein.

Ehdotin kyllä, että mitäs jos mä muuttaisin sinne ja hän jäisi kotiin, vitsillä tietysti 😉😂

Tosin hän oli kerennyt asumaan koulun asuntolassa viikot, viikonloput ja lomat kotona. Joten "surutyötä" oli tehty jo muutama vuosi.

Muutosta seuraavana päivänä olin ominut hänen huoneen itselleni: se on minun "luola" 🤗

Pikkusisarukset on teinejä ja heKIN asuvat viikot pois kotoa.

Heidän kanssa on myös tiivis yhteydenpito.

Tiedän, että voin luottavaisin mielin päästää heistäkin irti myöhemmin.

Ei ole vikaa sinussa!👍On luonnollista, että lapset lentävät pesästä kun siivet kantavat. Ihan samoin kuin linnunpoikasetkin tekevät.

Takertuvien äitien pitäisi hankkia oma elämä kun lapset muuttavat omilleen.

Mieluummin niin että elävät omaa elämäänsä kokoajan. Se ei estä rakastamasta, huolehtimasta ja kasvattamasta lasta.

Eiköhän ole täysin normaalia tuntea haikeutta, se on iso elämänmuutos kaikille osapuolille. Kyllä se ikävä siitä tasaantuu kuukausien ja vuosien kuluessa ja muodostuu uudenlainen suhde äidin ja aikuisen lapsen välille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Läheltä tulee seurattua erästä äitiä joka asuu yhä aikuisten lastensa kanssa. Nämä pojat ovat 32 ja 33 vuotiaita miehiä. Eivät ole mitenkään kehitysvammaisia, tms. mutta äiti sanoo, että tulee halvemmaksi asua yhdessä. Tosiasiassa napanuora ei ole vieläkään katkennut. Sääliksi käy nuoret miehet.

Mikkosten tulevaisuus.

Minkälainen se mahtaa olla? Asuvatko Mikkosen pojat vielä äitinsä kanssa? Ei aikuisia lapsia saisi sitoa itseensä ja kotiinsa. Joku mättää pahasti jos yli 3-kymppiset hyyräävät äidin helmoissa.

Ei voi verrata. Mikkosen pojat 18 ja 20v. Se on ihan eri juttu kuin pitkälti yli 30 vuotiaat miehet äipän helmoissa. Eiköhän Nina Mikkonen ole ihan täysjärkinen ja rakastava äiti oikealla tavalla.