Bonuslapsessa ärsyttää välillä kaikki, sanoo uusperheen äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jotenkin sairas ajatus asettaa etenkin lapseton nainen sellaiseen asemaan, että "hänen uusi lapsensa" on joku häntä vihaava mököttäjä, jonka kanssa pitää tehdä vuosia töitä, että saa edes luottamuksen ja neutraalit välit. Ja sanon "uusi lapsi", koska hänen odotetaan toimivan käytännössä sellaisessa roolissa. Kun taas nainen synnyttää lapsen, syntyy side ehkä kuukaudessa eikä se edes rikkoudu vaikka äidillä kuoriutuisi mikä urpo. Jokainen normaali ja hyvä äiti/äitipuoli ansaitsee tulla lapsen rakastavaksi, ei vihaamaksi. Siksi en suosittelelaan uusperhettä, vaikka sellaisessa itse elän. Se vain aiheuttaa traumoja.

Eikös siihen asemaan ihan itse ja innoissaan tungeta? Ei kukaan sinua aseta asemaan missä pitäisi olla lapsen kanssa josta et pidä. Älä itse tunge siihen. Lapsen etu menee aina edelle. Äitipuoli ei ansaitse lapselta yhtään mitään.

Meillä on tällain kasvatettu bonustytteli; äitinsä on antanut ymmärtää että vain osa ihmisistä on tärkeitä ja vain osaa pitää kunnioittaa sen mukaan kuinka tärkeitä nämä ihmiset ovat äidille. Lopputuloksena lapsikin on oppinut valikoimaan milloin pitää kunnioittaa, harmillisesti vain omana erillisenä olentonaan nämä kunnioituksen kohteet valikoituvat lapsentasoisesti. Kuten opettajaa ei tarvitse kunnioittaa, eikä kouluun tarvitse ihan aina mennä. Eikä kotiinkaan tarvitse mennä sovitusti, jos on jotain kivempaa.

En koe että voisin vaatia bonuslapselta kunnioitusta, olen hankkinut sen vuosien kuluessa. Ymmärrän kyllä ajatuksen. Mutta lapsen äiti on tehnyt itselleen ja lapselleen suuren karhunpalveluksen opettaessaan että aikuisia voi laittaa järjestykseen ja osaa voi kohdella kuin ilmaa.

No edelleenkään ei ole pakko tunkea kuvioihin joissa on sinun mielestä huonosti kasvatettu lapsi ja typerä

äiti.

Joten aiheuttaisin lapselle lisää ongelmia hylkäämällä hänet kuuden vuoden läheisen suhteen jälkeen? Hyvä logiikka.

Sille, joka kertoi tässä ketjussa inhoavansa bonuslapsi-sanaa: mikä olisi parempi? 

Itse olen bonusäiti kolmelle ja mielestäni bonus-sana on just hyvä. Eivät nuo mukelot ole mitään puolikkaita, enkä minäkään ole mikään puolikas äiti. Olen saanut heidät elämääni bonuksena, iloisena sellaisena! Minua heidän ei tarvitse tietenkään kutsua millään bonusäiti-nimellä, mutta koen sen käteväksi termiksi jos itsestäni kertoessa pitää jotenkin kuvailla omaa perhetilannetta. 

Vierailija kirjoitti:

Joskus on hetkiä jolloin ärsyttää omakin lapsi niin ei musta kyllä varmaan ikinä olisi äitipuoleksi.

No kyllä minua ärsyttävät nuo kumppanin lapset toisinaan. En kuitenkaan lakkaa tervehtimästä heitä tai kiusaa muutenkaan. Heillä on keskenkasvuisen tunteensäätely, minulla aikuisen.

Paljon useammin saa herkistyä, kun lapsi/nuori sanoo kauniisti tai tekee jotain kivaa. Sanomattakin on selvää, että pyrin sanomaan ja tekemään kauniisti itsekin. Se kannattaa. Kyllä lapsi sellaisen huomaa, ja huomaa sen, että hänestä välitetään, tykätään ja häntä rakastetaan.

Aikuinen ihminen syyttää pientä lasta siitä, ettei tule toimeen lapsen kanssa. Oikein kiva äitipuoli, suhtautuiskohan samalla tavalla omaan lapseen, jos lapsi on vaikea äidilleen?

Vaiettu aihe.

Vierailija kirjoitti:

Jutusta: Bonus olisi halunnut vaihtaa minun lapselleni vaipat ja nukuttaa tätä. Aivan kuin hänestä olisi tulossa se uusperheen vanhempi. Koin, ettei meille molemmille ole tilaa saman katon alla.

***

Siis Sannaa vitutti, kun kumppanin lapsi oli kiintymässä pikkusisarukseen ja halusi hoivata! Kuinka urpo voi olla? On itse aiheuttanut nuo huonot välit. Muutenkin uskomaton, kun lapsen tapa viettää aikaa on ollut hänestä vääränlainen, kun lapsi on mieluummin siivonnut kuin leikkinyt. Alle kouluikäisenä vielä. Miten noin nuorta lasta voi dissata noin pahoin, ja vielä noin harmittomasta asiasta?

Tästä tulee todella surulliseksi 😥 Miten aikuinen voi suhtautua noin itsekeskeisesti, kylmästi ja vihamielisesti pieneen lapseen, joka haluaa osallistua pikkusisaren hoivaamiseen Järkyttävää kohtelua. Olen niin pahoillani bonuslaosen puolesta 💔

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Onneksi miehelläni on sydämensivistystä ja viisautta hyväksyä se, että minun elämässäni lapseni on oletusarvoisesti läsnä ja hänellä oikeus äitiinsä ja minulla lapseeni. Hän on itse lapsettomana ottanut teini-ikäisen poikani oikuttelut vastaan kuin aikuinen ja luonut ihan omanlaisen kaverillisen suhteen häneen. Koskaan, kertaakaan, hän ei ole kyseenalaistanut lapseni asumista tai kulkemisia minun mukanani. Hän ei varsinaisesti jaa mitään kasvatusvastuuta eriyisesti, minä pidän huolen, että lapseni käyttäytyy toiset huomioon ottavasti ja mieheni peesaa tässä minua.

Väitän, että miehen on helpompi ottaa vastaan kumppanin lapset, koska miehet eivät yleisesti tunne niin hirveästi epävarmuutta sen lasten toisen vanhemman suhteen. Naisten tuntuu olevan joskus vaikeaa hyväksyä miehensä mennyt elämä ja erottaa hänen lapsensa erillisiksi yksilöiksi äidistään..

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Voi jessus. Lapset on tuollaisia. Ne narisee, vinkuu, nirsoilee ja hölmöilee. Toiset kehittyvät nopeammin, toisilla on puhevikoja tai hassu intonaatio. Mikään noista ei yksinään tee lasta erityislasta. Aivan kuten tuo ymmärtämättömyytesi ei tee sinusta erityistä aikuista. Erikoisen vain.

-Ydinperheen äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas tätä vihervassareiden newspeakia: se on lapsipuoli.

Kenes newspeakia tämä sinun newspeakisi on? Äärioikeiston?

Minustakin nimitys bonuslapsi on huono. Se on alentava ja eufemisoiva. Kuin plussapisteet, joissa on oikeasti kyse hyväksikäytöstäsi datan keruun muodossa.

Aloin lukea tätä juttua innolla. Itsekin kun olen bonusäiti ja tulin lapsen elämään lapsettomana. Olen kipuillut roolini kanssa, koska en rakasta bonuslastani ollenkaan samalla lailla kuin omaani. Bonuslapsi on kuitenkin mukava, meillä on hyviä keskusteluja, samanlainen huumorintaju, mutta syvää rakkautta en tunne. Sittemmin olen ymmärtänyt, että tämä taso tunteita riittää. Ne ovat kuitenkin positiivisia ja meillä on ihan hyvät välit.

Juttu sen sijaan kyllä aiheutti aikamoisen pettymyksen. Ongelmana on perheen aikuiset jotka eivät ole osanneet käyttäytyä kuin aikuiset. Ensinnäkin tämän Sannan suhtautuminen taaperoon ja siitä kummunneet ongelmat joita yrittää sentään jotenkin nyt ratkaista. Toisaalta tällä hetkellä perheen isän täysi sokeus sille, että perheessä on pahoinvoivia aikuisia ja lapsia. Ja nimenomaan, ettei ymmärrä ollenkaan kuinka ikävä tilanne on sille omalle lapselle eikä suostu hakemaan apua.

Tälle porukalle voisi oikeasti olla parasta erota.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Kuulostaa ihan normaalilta lapselta.

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö aikuiset ihmiset ymmärrä seuraavaa kaavaa:

Lasta kohdellaan taaperoiköisestä asti kylmästi ja torjuvasti - lapsesta tulee kylmä ja torjuva bonusvanhempaa kohtaan.

Äitipuolet kuitenkin kilpaa huutaa kuinka lapsi on hirviö. Itse kohtelette lasta niin, ja vaikka ette suoraan olisi kamalia, lapsi vaistoaa teidän inhon silti. Ja sitten kehdataan syyttää lasta tilanteesta.

Lapsi on kuin eläin, hän heijastaa ympäristöään käytöksellään ja olemuksellaan.

Harvinaisen viisasta puhetta. 

Jäi oikeastaan olo, että tällä jutulla tehdään vaan hallaa kaikille äitipuolille, koska jutun äitipuoli on niin pihalla kaikesta.

Jutun Sanna on klassinen paha äitipuoli. Persoonallisuushäiriöinen ihminen, joka on mustasukkainen pienelle lapselle isänsä rakkaudesta ja huomiosta.

Vierailija kirjoitti:

Sille, joka kertoi tässä ketjussa inhoavansa bonuslapsi-sanaa: mikä olisi parempi? 

Itse olen bonusäiti kolmelle ja mielestäni bonus-sana on just hyvä. Eivät nuo mukelot ole mitään puolikkaita, enkä minäkään ole mikään puolikas äiti. Olen saanut heidät elämääni bonuksena, iloisena sellaisena! Minua heidän ei tarvitse tietenkään kutsua millään bonusäiti-nimellä, mutta koen sen käteväksi termiksi jos itsestäni kertoessa pitää jotenkin kuvailla omaa perhetilannetta. 

En osaa äkkiseltään ehdottaa parempaa termiä. Itse en koe olevani kumppanini lasten äiti millään etuliitteellä, vaikka tunnen syvää kiintymystä heihin.

Vierastan sitä, että bonus-sana sisältää arvolatauksen ja siten oletuksen, että uusi ihminen elämässä on pystyttävä kokemaan plussana. Termiä kuulee usein käytettävän sarkastisella klangilla.

Lapsipuoli on toki vanhentunut ja negatiivisesti värittynyt ilmaus, en kaipaa sen paluuta laajempaan käyttöön.

Ehkä bonus- termin toinen sivumerkitys häiritsee minua myös: bonuslapsi tai -vanhempi nähdään *ylimääräisenä* hyvänä, ikään kuin lapset voisi leikata irti vanhemmastaan tai ikään kuin he olisivat jotain päälleliimattua omassa elämässään.

Lapset olivat perheessä ennen minua. Kunnioitan heidän oikeutta kotiinsa.

Toki kunnioitan omiakin tarpeitani ja toiveitani, mutta aikuisena on minun asiani huolehtia niiden toteutumisesta.

Tämä ajattelutapa on toiminut: olemme voineet vapaasti alkaa pitää toisistamme tai olla pitämättä, ja nyt välimme ovat lämpimät.

Käenpoikasista ei kukaan pidä. Ei kannata sekaantua uusiokäyttöön vikoihin.

Bonuslapsi, mikä hirveä nimitys lapselle. Luojan kiitos meidän suvussa ei ole yhtään lasta, jota näin rumasti nimiteltäisiin. Hyi

Sanon tässä nyt , että mieheni lapset ovat fiksuja ja viisaita, hyvin käyttäytyviä, pärjääviä ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Kuulostaa ihan tavalliselta lapselta. Se on lapsi eikä mikään aikuinen.