Bonuslapsessa ärsyttää välillä kaikki, sanoo uusperheen äiti

Vierailija kirjoitti:

Jos otat puolisokseksi isän tai äidin , tiedät että lapset on otettava aina huomioon. Jos et tähän pysty, älä suunnittele yhteiselämää isien/äitien kanssa.

Minä olen bonusäiti, joka ei oikeastaan pidä miehen lapsesta. Minulla on itselläni useampi lähes samanikäinen lapsi. Tulen erinomaisesti toimeen omien lasteni ja heidän kavereidensa kanssa. Seurusteltiin monta vuotta ennen yhteenmuuttoa. Silti tuli yllätyksenä yhteenmuuton jälkeen, että miehen lapsen, exänsä ja miehenkin mielestä kaiken olisi pitänyt jatkua ennallaan tämän lapsen kohdalta ja minun lasteni olisi pitänyt sopeutua. Sanomista on tullut mm. siitä, että tehdään _myös_ mun lasten lempiruokia. Pitäisi tehdä vaan bonuksen lempiruokia. Bonukselta ei saa vaatia kotitöihin osallistumista. Siinäpä sitten selitin omille miksi heidän kuitenkin pitää. Jos bonus tarvitsee seuraavaksi päiväksi mustan paidan ja omani valkean eikä molempia ehdi pestä, bonus saa automaattisesti paitansa. Mieluiten minun pesemänä, koska itsehän tämä esiteini ei kotitöitä tee. Jos on joku meno molemmilla yhtä aikaa, bonuksen meno voittaa. Jos pidän omia puoliani tai lasteni puolta, olen kamala äitipuoli. Bonus on ollut palvottu ainoa lapsi ja minun odotetaan ottavan palvontaan osaa. Tämä on mun näkökanta. Jos bonukselta tai äidiltään kysytään, olen kamala ihminen joka ei ota bonusta huomioon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos otat puolisokseksi isän tai äidin , tiedät että lapset on otettava aina huomioon. Jos et tähän pysty, älä suunnittele yhteiselämää isien/äitien kanssa.

Minä olen bonusäiti, joka ei oikeastaan pidä miehen lapsesta. Minulla on itselläni useampi lähes samanikäinen lapsi. Tulen erinomaisesti toimeen omien lasteni ja heidän kavereidensa kanssa. Seurusteltiin monta vuotta ennen yhteenmuuttoa. Silti tuli yllätyksenä yhteenmuuton jälkeen, että miehen lapsen, exänsä ja miehenkin mielestä kaiken olisi pitänyt jatkua ennallaan tämän lapsen kohdalta ja minun lasteni olisi pitänyt sopeutua. Sanomista on tullut mm. siitä, että tehdään _myös_ mun lasten lempiruokia. Pitäisi tehdä vaan bonuksen lempiruokia. Bonukselta ei saa vaatia kotitöihin osallistumista. Siinäpä sitten selitin omille miksi heidän kuitenkin pitää. Jos bonus tarvitsee seuraavaksi päiväksi mustan paidan ja omani valkean eikä molempia ehdi pestä, bonus saa automaattisesti paitansa. Mieluiten minun pesemänä, koska itsehän tämä esiteini ei kotitöitä tee. Jos on joku meno molemmilla yhtä aikaa, bonuksen meno voittaa. Jos pidän omia puoliani tai lasteni puolta, olen kamala äitipuoli. Bonus on ollut palvottu ainoa lapsi ja minun odotetaan ottavan palvontaan osaa. Tämä on mun näkökanta. Jos bonukselta tai äidiltään kysytään, olen kamala ihminen joka ei ota bonusta huomioon.

Pitäisikö sinun omien lastesi äitinä pakata laukut ja muuttaa omien lastesi kanssa pois? Minkä ihmeen takia sinä suostut aikuisena ihmisenä siihen että lapsi, ja hänen vanhempansa kiusaavat sinun lapsiasi?

Tämä on asia joka jaksaa aina ihmetyttää, että ollaan valmiita uhraamaan oma lapsi. Ei ikinä näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos otat puolisokseksi isän tai äidin , tiedät että lapset on otettava aina huomioon. Jos et tähän pysty, älä suunnittele yhteiselämää isien/äitien kanssa.

Minä olen bonusäiti, joka ei oikeastaan pidä miehen lapsesta. Minulla on itselläni useampi lähes samanikäinen lapsi. Tulen erinomaisesti toimeen omien lasteni ja heidän kavereidensa kanssa. Seurusteltiin monta vuotta ennen yhteenmuuttoa. Silti tuli yllätyksenä yhteenmuuton jälkeen, että miehen lapsen, exänsä ja miehenkin mielestä kaiken olisi pitänyt jatkua ennallaan tämän lapsen kohdalta ja minun lasteni olisi pitänyt sopeutua. Sanomista on tullut mm. siitä, että tehdään _myös_ mun lasten lempiruokia. Pitäisi tehdä vaan bonuksen lempiruokia. Bonukselta ei saa vaatia kotitöihin osallistumista. Siinäpä sitten selitin omille miksi heidän kuitenkin pitää. Jos bonus tarvitsee seuraavaksi päiväksi mustan paidan ja omani valkean eikä molempia ehdi pestä, bonus saa automaattisesti paitansa. Mieluiten minun pesemänä, koska itsehän tämä esiteini ei kotitöitä tee. Jos on joku meno molemmilla yhtä aikaa, bonuksen meno voittaa. Jos pidän omia puoliani tai lasteni puolta, olen kamala äitipuoli. Bonus on ollut palvottu ainoa lapsi ja minun odotetaan ottavan palvontaan osaa. Tämä on mun näkökanta. Jos bonukselta tai äidiltään kysytään, olen kamala ihminen joka ei ota bonusta huomioon.

Pitäisikö sinun omien lastesi äitinä pakata laukut ja muuttaa omien lastesi kanssa pois? Minkä ihmeen takia sinä suostut aikuisena ihmisenä siihen että lapsi, ja hänen vanhempansa kiusaavat sinun lapsiasi?

Tämä on asia joka jaksaa aina ihmetyttää, että ollaan valmiita uhraamaan oma lapsi. Ei ikinä näin.

En ole uhrannut. En pese tuossa tilanteessa bonuksen vaatetta ja teen omienkin lempiruokia. Tästä vaan piti käydä hirveä vääntö. Omani ovat ihan tyytyväisiä siihen, että bonuskin huomioidaan. Bonus ei ole tyytyväinen, että en tee asioita hän ykkösenä aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos otat puolisokseksi isän tai äidin , tiedät että lapset on otettava aina huomioon. Jos et tähän pysty, älä suunnittele yhteiselämää isien/äitien kanssa.

Minä olen bonusäiti, joka ei oikeastaan pidä miehen lapsesta. Minulla on itselläni useampi lähes samanikäinen lapsi. Tulen erinomaisesti toimeen omien lasteni ja heidän kavereidensa kanssa. Seurusteltiin monta vuotta ennen yhteenmuuttoa. Silti tuli yllätyksenä yhteenmuuton jälkeen, että miehen lapsen, exänsä ja miehenkin mielestä kaiken olisi pitänyt jatkua ennallaan tämän lapsen kohdalta ja minun lasteni olisi pitänyt sopeutua. Sanomista on tullut mm. siitä, että tehdään _myös_ mun lasten lempiruokia. Pitäisi tehdä vaan bonuksen lempiruokia. Bonukselta ei saa vaatia kotitöihin osallistumista. Siinäpä sitten selitin omille miksi heidän kuitenkin pitää. Jos bonus tarvitsee seuraavaksi päiväksi mustan paidan ja omani valkean eikä molempia ehdi pestä, bonus saa automaattisesti paitansa. Mieluiten minun pesemänä, koska itsehän tämä esiteini ei kotitöitä tee. Jos on joku meno molemmilla yhtä aikaa, bonuksen meno voittaa. Jos pidän omia puoliani tai lasteni puolta, olen kamala äitipuoli. Bonus on ollut palvottu ainoa lapsi ja minun odotetaan ottavan palvontaan osaa. Tämä on mun näkökanta. Jos bonukselta tai äidiltään kysytään, olen kamala ihminen joka ei ota bonusta huomioon.

Pitäisikö sinun omien lastesi äitinä pakata laukut ja muuttaa omien lastesi kanssa pois? Minkä ihmeen takia sinä suostut aikuisena ihmisenä siihen että lapsi, ja hänen vanhempansa kiusaavat sinun lapsiasi?

Tämä on asia joka jaksaa aina ihmetyttää, että ollaan valmiita uhraamaan oma lapsi. Ei ikinä näin.

En ole uhrannut. En pese tuossa tilanteessa bonuksen vaatetta ja teen omienkin lempiruokia. Tästä vaan piti käydä hirveä vääntö. Omani ovat ihan tyytyväisiä siihen, että bonuskin huomioidaan. Bonus ei ole tyytyväinen, että en tee asioita hän ykkösenä aina.

Ahaa, ok käsitin väärin. Itse en tuollaiseen jäisi, mutta kai sitä ihmiset tekevät sitten omista syistään kaikenlaisia valintoja.

" Sille, joka kertoi tässä ketjussa inhoavansa bonuslapsi-sanaa: mikä olisi parempi? 

Itse olen bonusäiti kolmelle ja mielestäni bonus-sana on just hyvä. Eivät nuo mukelot ole mitään puolikkaita, enkä minäkään ole mikään puolikas äiti. Olen saanut heidät elämääni bonuksena, iloisena sellaisena! Minua heidän ei tarvitse tietenkään kutsua millään bonusäiti-nimellä, mutta koen sen käteväksi termiksi jos itsestäni kertoessa pitää jotenkin kuvailla omaa perhetilannetta. "

Kai sillä lapsella on nimikin? Miksi ei voi lasta kutsua omalla nimellä silloin(kin) kun lapsesta puhutaan, tai puhua pelkkänä lapsena. 

Vakuutusyhtiöstä saa bonuksia autolleen kun ei pahemmin töppäile.

Ei lapsi ole mikään lisätty ylimääräinen bonus, vaan osa kokonaisuutta/laajempaa perheyhteisöä parhaimmassa tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos otat puolisokseksi isän tai äidin , tiedät että lapset on otettava aina huomioon. Jos et tähän pysty, älä suunnittele yhteiselämää isien/äitien kanssa.

Minä olen bonusäiti, joka ei oikeastaan pidä miehen lapsesta. Minulla on itselläni useampi lähes samanikäinen lapsi. Tulen erinomaisesti toimeen omien lasteni ja heidän kavereidensa kanssa. Seurusteltiin monta vuotta ennen yhteenmuuttoa. Silti tuli yllätyksenä yhteenmuuton jälkeen, että miehen lapsen, exänsä ja miehenkin mielestä kaiken olisi pitänyt jatkua ennallaan tämän lapsen kohdalta ja minun lasteni olisi pitänyt sopeutua. Sanomista on tullut mm. siitä, että tehdään _myös_ mun lasten lempiruokia. Pitäisi tehdä vaan bonuksen lempiruokia. Bonukselta ei saa vaatia kotitöihin osallistumista. Siinäpä sitten selitin omille miksi heidän kuitenkin pitää. Jos bonus tarvitsee seuraavaksi päiväksi mustan paidan ja omani valkean eikä molempia ehdi pestä, bonus saa automaattisesti paitansa. Mieluiten minun pesemänä, koska itsehän tämä esiteini ei kotitöitä tee. Jos on joku meno molemmilla yhtä aikaa, bonuksen meno voittaa. Jos pidän omia puoliani tai lasteni puolta, olen kamala äitipuoli. Bonus on ollut palvottu ainoa lapsi ja minun odotetaan ottavan palvontaan osaa. Tämä on mun näkökanta. Jos bonukselta tai äidiltään kysytään, olen kamala ihminen joka ei ota bonusta huomioon.

Pitäisikö sinun omien lastesi äitinä pakata laukut ja muuttaa omien lastesi kanssa pois? Minkä ihmeen takia sinä suostut aikuisena ihmisenä siihen että lapsi, ja hänen vanhempansa kiusaavat sinun lapsiasi?

Tämä on asia joka jaksaa aina ihmetyttää, että ollaan valmiita uhraamaan oma lapsi. Ei ikinä näin.

En ole uhrannut. En pese tuossa tilanteessa bonuksen vaatetta ja teen omienkin lempiruokia. Tästä vaan piti käydä hirveä vääntö. Omani ovat ihan tyytyväisiä siihen, että bonuskin huomioidaan. Bonus ei ole tyytyväinen, että en tee asioita hän ykkösenä aina.

Ahaa, ok käsitin väärin. Itse en tuollaiseen jäisi, mutta kai sitä ihmiset tekevät sitten omista syistään kaikenlaisia valintoja.

Alunperin mieskin tosiaan oletti, että asioissa mennään aina bonus ykkösenä. Muutaman aiheesta tulleen riidan jälkeen, totesin, että jos homma ei muutu, lähden. Asiat muuttui. Bonuksen näkökanta: Ilkeä äitipuoli on käännyttänyt isän. Miksi en lähde: Nyt asiat ovat enimmäkseen ihan hyvin. Mulla on aivan huippu parisuhde, lapseni pitävät miehestäni ja enimmäkseen on kivaa. Iskäviikoilla vain harmittaa bonuksen naama, joka aina nurinpäin. Toivon, että se vielä joskus kääntyy oikein päinkin, mutta jos ei käänny uhraamatta otseäni tai lapsiani, niin sitten ei käänny. No can do.

Aikuiset tekee päätökset, ja sopimuksen mukaan määritellään se kummalla vanhemmalla lapset ovat milloinkin. Sen sijaan se että yhteinen lapsi saa olla koko ajan kotona, mutta toisilta lapsilta kielletään kotiin tulo, vaikka tämä yhteinen lapsi sillä on, on jo lähtökohtaisesti omiaan aiheuttamaan mielenterveysongelmia sille lapselle joka ei ole tervetullut. Oikeastiko sanoisit omalle lapsellesi että et voi tulla kotiin, vaikka hän itkien ilmestyisi oven taakse?[/quote]

Lapseni ovat oppineet, että heillä on kaksi vanhempaa, jotka osaavat auttaa jos on ongelmia. Eli en hoida tälläisiä tilanteita kun lapset ovat isällään, hän osaa kyllä hanskata tilanteen.  En myöskään haluaisi antaa lapsille kuvaa että heidän isänsä ei  tähän kykenisi eli jos sattuisin olemaan kotona niin keskustelun jälkeen varmaan soittaisin exän hakemaan lapsen. Mutta tosiaan aika teoreettista, kun lapset ovat tottuneet liikkumaan kodista toiseen sopimuksen mukaan ja se vanhempi, jonka luona ovat auttaa ongelmissa. 

Voivat kyllä välillä käydä täällä esimerkiksi hakemassa tavaroita  tms.

Vierailija kirjoitti:

" Sille, joka kertoi tässä ketjussa inhoavansa bonuslapsi-sanaa: mikä olisi parempi? 

Itse olen bonusäiti kolmelle ja mielestäni bonus-sana on just hyvä. Eivät nuo mukelot ole mitään puolikkaita, enkä minäkään ole mikään puolikas äiti. Olen saanut heidät elämääni bonuksena, iloisena sellaisena! Minua heidän ei tarvitse tietenkään kutsua millään bonusäiti-nimellä, mutta koen sen käteväksi termiksi jos itsestäni kertoessa pitää jotenkin kuvailla omaa perhetilannetta. "

Kai sillä lapsella on nimikin? Miksi ei voi lasta kutsua omalla nimellä silloin(kin) kun lapsesta puhutaan, tai puhua pelkkänä lapsena. 

Vakuutusyhtiöstä saa bonuksia autolleen kun ei pahemmin töppäile.

Ei lapsi ole mikään lisätty ylimääräinen bonus, vaan osa kokonaisuutta/laajempaa perheyhteisöä parhaimmassa tapauksessa.

Bonuslapsi on perheenjäsentä kuvaava sana. Arjessa lasta puhutellaan tietenkin nimellä.

Kumpi on täällä ymmärrettävämpi lause:

Pirkkoa harmittaa, kun ei saa puhua Juhasta ja Liisasta kotonaan.

Vai:

Bonuslasta harmittaa, kun ei saa puhua bonusisästään ja äidistä kotonaan.

Sana on samaa sarjaa kuin sisarus, täti, käly yms.

Vierailija kirjoitti:

Epäilen, että perhe on sossun asiakas. Taaperon äidillä on ilmeisesti jotain ongelmia, kun ei pysty pitämään sovituista tapaamisista kiinni.

Minullekin tuli tuosta suhdesähläämisestä, huikentelevaisesta bioäidistä ja henkiseltä kehitykseltään hyvin alamittaisesta Sannasta vankkumattomat elämämkouluvibat.

Olen myös satavarma siitä, että *ärsyttävä* bonuslapsi on tyttö.

Pieni kulta, joka ikkunassa odottaa äitiä, joka ei koskaan tule. Jolla ei ole ketään, kenen puoleen kääntyä. Hän on kyllä ihmisten ympäröimä, mutta täysin yksin 💔

Vierailija kirjoitti:

Minä lopetin aikoinaan suhteen heti alkuunsa, kun selvisi, että miehellä on ajoittain väkivaltaisesti oireileva erityislapsi ja kilari eksä. Joku voi pitää tylynä vetona, mutta koitin kuvitella sitä elämää parin vuoden päähän ja totesin, että tähän p as kaan en kajoa.

Mitäs tylyä tuossa nyt muka oli? Teit itsellesi selväksi omista lähtökohdistasi suhteen ominaispiirteet, ja totesit ettei sinusta ole siihen. Siis tervettä rajanvetoa ja omien voimavarojen suojelemista, eihän lapsen oireilu tai eksän kilarointi ollut millään muotoa sinun aikaansaannostasi.

Nostan hattua, naiset, näin se on tehtävä! Etenkin miehille lisää kasvatusvastuuta jälkikasvustaan myös eron jälkeen, ja toisekseen elämän parisuhteessa pitää olla laadullisesti ratkaisevan paljon parempaa kuin ilman sitä. Muu ei kannata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Voi jessus. Lapset on tuollaisia. Ne narisee, vinkuu, nirsoilee ja hölmöilee. Toiset kehittyvät nopeammin, toisilla on puhevikoja tai hassu intonaatio. Mikään noista ei yksinään tee lasta erityislasta. Aivan kuten tuo ymmärtämättömyytesi ei tee sinusta erityistä aikuista. Erikoisen vain.

-Ydinperheen äiti.

No eikä ole lapset tuollaisia, mikäli niiden ei anneta kasvaa kuin sika pellossa. Lapsia pitää kasvattaa ja ohjata huonosta käytöksestä pois. Kitinällä , vinkunalla ja temputtelemalla ei saa saada huomiota ja tahtoaan perille.

Olen uusperheen äiti. Minulla on omia lapsia. Yhteisiä ei ole. Mieheni teini on juuri tällainen. Hänellä ei ole kavereita. En ihmettele. Ei kukaan kaverikaan jaksa aina tehdä kaikkea yhden mielen mukaan. Tätä lasta ei ole kasvatettu. Mieheni ihmettelee usein miten minun samanikäiset lapseni selviävät sosiaalisista tilanteista ja monista arkipäivän jutuista paremmin. Hän aidosti tuntuu luulevan, että se osaaminen on tullut heille luonnostaan. Eihän se tietenkään ole, vaan heidät on pienestä pitäen opetettu maistamaan uusia ruokia, opetettu ratkomaan ristiriitatilanteita, opetettu miten ravintolassa tai juhlissa käyttäydytään. En ole viiden vuoden aikana kertaakaan nähnyt miehen ohjaavan lastaan. Hän kieltäytyy täysin näkemästä sitä, että lapsensa ei ole muille ihmisille kovinkaan mukava tyyppi. Lapsen tulee kuulemma saada olla oma itsensä eikä häntä saa muuttaa. Harmi, että tämä muuttaminen sisältää myös kaiken kasvatuksen.

Jos lapsi on poikapuolinen niin siinähän inselöityy kovaa vauhtia.

Eipähän tarvitse erikseen palkata vauvalle spämminsuoltajia tulevaisuudessakaan.

Vieraidenilija kirjoitti:

SANNA TAPASI miehensä viitisen vuotta sitten. Molemmilla oli entuudestaan yksi lapsi. Ensimmäinen yhteinen jälkeläinen syntyi reilu vuosi tapaamisen jälkeen, parin vuoden päästä toinen. Kaikki neljä lasta asuvat Sannan ja hänen miehensä luona.

Sukset menivät ristiin jo alkumetreillä. Sanna vierasti taaperoikäisen bonuslapsen aikuismaista käytöstä. Hän ei juuri koskaan leikkinyt, vaan teki aikuisten hommia: siivosi, leikkasi nurmikkoa ja yritti laittaa ruokaa.

Bonus olisi halunnut vaihtaa minun lapselleni vaipat ja nukuttaa tätä. Aivan kuin hänestä olisi tulossa se uusperheen vanhempi. Koin, ettei meille molemmille ole tilaa saman katon alla.

Jos lapsi ei leiki hänellä ei ole turvallinen olo. Leikkiä ei voi pakottaa.

Silloin, jos ei edes aiota hankkia yhteisiä lapsia, ei pidä muuttaa yhteen henkilön kanssa, jolla on alaikäisiä lapsia.

Lapsiparka. Aikuiset ajattelevat erotilanteessa ja uusperhettä perustaessaan vain itseään ja naiivisti kuvittelevat, että lapset sopeutuvat yhtäkkiä uusiin kuvioihin täydellisesti. Kun näin ei tapahdukaan, syytetään viatonta lasta huonosta käytöksestä. Vanhempien ero on aina lapselle lähes kuolemaan verrattava trauman aiheuttaja. Lapsella ei ole keinoja käsitellä järkytystä itsekseen. Terve lapsi protestoi ja kiukuttelee, mitä keskinäisen kiimansa sokaisemat uusperhevanhemmat eivät tajua. Kyllä vika on aina aikuisessa, jos perhedynamiikka ei toimi. Olipa lapsi minkä ikäinen tahansa, hän tarvitsee kaikkien aikuisten ja myös perheen ulkopuolisten tukea vanhempien erottua. Itse olin 13-vuotias, kun isäni muutti toisen naisen luo. Kaikkien ristiriitojen ja syyllistämisen seurauksena minulle puhkesi paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö, joihin sain apua vasta aikuisena. Kukaan ei kysynyt silloin lapsena, miten minä voin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiparka. Aikuiset ajattelevat erotilanteessa ja uusperhettä perustaessaan vain itseään ja naiivisti kuvittelevat, että lapset sopeutuvat yhtäkkiä uusiin kuvioihin täydellisesti. Kun näin ei tapahdukaan, syytetään viatonta lasta huonosta käytöksestä. Vanhempien ero on aina lapselle lähes kuolemaan verrattava trauman aiheuttaja. Lapsella ei ole keinoja käsitellä järkytystä itsekseen. Terve lapsi protestoi ja kiukuttelee, mitä keskinäisen kiimansa sokaisemat uusperhevanhemmat eivät tajua. Kyllä vika on aina aikuisessa, jos perhedynamiikka ei toimi. Olipa lapsi minkä ikäinen tahansa, hän tarvitsee kaikkien aikuisten ja myös perheen ulkopuolisten tukea vanhempien erottua. Itse olin 13-vuotias, kun isäni muutti toisen naisen luo. Kaikkien ristiriitojen ja syyllistämisen seurauksena minulle puhkesi paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö, joihin sain apua vasta aikuisena. Kukaan ei kysynyt silloin lapsena, miten minä voin.

Olen tosi pahoillani puolestasi. Onneksi sait edes aikuisena apua, joka sinulle olisi kuulunut lapsena.

Onneksi aika monien ihmisten erot eivät ole noin dramaattisia. Moni eroaa kavereina ja moni on jonkin aikaa ihan itsekseen ennen kuin pariutuu uudelleen.

Olen itse uusperheellinen. Lapsillani on kaksi mukavaa ja turvallista kotia. He eivät ole traumatisoituneita. Olen ihan varma, koska ovat itse sanoneet, että oli hyvä, että minä ja isä erosimme. Tykkäävät miehestäni ja bonusäidistään. Pärjäävät koulussa hyvin ja saavat harrastuksista positiivista palautetta. Kavereita on paljon.

Toi Sannahan on hullu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut vielä ketjua. Sanoisin kuitenkin, että kukaan lapsi tuskin lähtökohtaisesti haluaa elämäänsä äiti- tai isäpuolta.

Tämä ei pidä paikkaansa näin mustavalkoisesti. Lapset ei halua elämäänsä ikävää, hankalaa ja itsekästä äiti- tai isäpuolta. Sen sijaan hyvä, reilu ja mukava uusi aikuinen voi olla lasten mielestä todella kiva lisä heidän elämäänsä. On paljon tapauksia, joissa lapsilla on hyvin lämpivät välit vanhemman puolisoon, ja yhteyttä pidetään vielä aikuisenakin jopa biologisen vanhemman kuoleman tai eron jälkeen.

Kyllä lapset hyvän äiti- tai isäpuolen haluaa. Sellainen tyyppihän lisää koko perheen onnellisuutta läsnäolollaan. Pahan ilman lintua lapset eivät kaipaa.

Kyllä, ja tähän päästään helpoiten niin että exä ei ole katkera exän uudesta kumppanista ja käännä lasta tätä vastaan, vaan antaa heidän hoitaa itse perheensä.

Aamen!

Vierailija kirjoitti:

Toi Sannahan on hullu.

Jonkinlainen persoonallisuushäiriö ja narsismia/psykopatiaa Sannalta kyllä varmasti löytyy.

Terve aikuinen ei syyttele pientä lasta tuolla tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Lapsiparka. Aikuiset ajattelevat erotilanteessa ja uusperhettä perustaessaan vain itseään ja naiivisti kuvittelevat, että lapset sopeutuvat yhtäkkiä uusiin kuvioihin täydellisesti. Kun näin ei tapahdukaan, syytetään viatonta lasta huonosta käytöksestä. Vanhempien ero on aina lapselle lähes kuolemaan verrattava trauman aiheuttaja. Lapsella ei ole keinoja käsitellä järkytystä itsekseen. Terve lapsi protestoi ja kiukuttelee, mitä keskinäisen kiimansa sokaisemat uusperhevanhemmat eivät tajua. Kyllä vika on aina aikuisessa, jos perhedynamiikka ei toimi. Olipa lapsi minkä ikäinen tahansa, hän tarvitsee kaikkien aikuisten ja myös perheen ulkopuolisten tukea vanhempien erottua. Itse olin 13-vuotias, kun isäni muutti toisen naisen luo. Kaikkien ristiriitojen ja syyllistämisen seurauksena minulle puhkesi paniikkihäiriö ja yleinen ahdistuneisuushäiriö, joihin sain apua vasta aikuisena. Kukaan ei kysynyt silloin lapsena, miten minä voin.

Lapsiparka-asenne on myös haitallista. Meidän tapauksessa ero tapahtui lapsen ollessa taapero. Nyt hän on kohta yläasteella. Ihan läpi elämän ei voi kaikkea perustella vanhempien erolla, esim työelämässä ei kiinnosta ero-status. Joten paras on käsitellä lapsen tunteita, kuitenkin välttäen luomasta lapselle parka-uhri-roolia. Myös erolapsen on opittava kantamaan vastuu itsestään. Ja myös erolapsen on opittava ottamaan muut huomioon. Muuten elämästä tulee hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti toimittaja tai joku perheen tunteva tekee lasun. Tuo lapsi tarvitsee apua! Käytännössä joutuu elämään ympäristössä, jossa on jatkuvasti erittäin myrkyllinen aikuinen, joka ei edes puhu lapselle!

Ja mitähän se lasu tässä tapauksessa auttaa? Huostaanotto nyt ainakin vaurioittaisi lasta vielä enemmän, lapsi revitään juuriltaan, isältään ja sisarusten luota.

Joskus pitää hyväksyä, että kaikki lapset eivät saa parasta mahdollista lapsuutta. Ihan oikeasti, mitä tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Äitipuoli nyt ainakin on huomannut ongelman ja yrittää korjata sitä käymällä terapiassa. Harmi, ettei aikaisemmin huomannut tai myöntänyt ongelmaa itsessään, mutta sellaista se on, ihmiset eivät ole täydellisiä.

Äitipuoli varmaan on aiheuttanut aika paljon henkistä taakkaa tuolle bonuslapsellleen. Ehkä bonuslapsi tarvitsisi jonkun tukihenkilön, aikuisen, joka vahvistaisi hänen itsetuntoaan? Sellainen aikuinen, joka antaisi korvaavan kokemuksen sille kaikelle, mistä lapsi on jäänyt äitipuolensa henkisen kyvyttömyyden takia paitsi? Mutta voiko lastensuojelu tällaista tarjota, vai sekoittaako lasu vain entisestään jo sekaisin olevaa pakkaa? Uskon, että jälkimmäinen, ammattitaidotonta ja asenneongelmaista porukkaa lasussa työskentelee kokemukseni mukaan.

No voi nyt vit......

Mistä sä luulet sille lapselle tukihenkilön tupsahtavan? Haetaanko sellainen prismasta, kun tarvitaan? Myöntääkö koululääkäri? No ei, vaan se parjattu sosiaalitoimi, sieltä lasusta juurikin ne "ammattitaidottomat ja asenneongelmaiset" sossut niitä vanhempiensa kaltoinkohtelemillekin lapsille tukihenkilöitä myöntää, jotta siihen lapsen elämään tulisi edes se yksi turvallinen, välittävä aikuinen.

Tai se turvallinen ja välittävä aikuinen voi olla lastensuojelun perhetyöntekijä, joka käy siellä perheessä, tarkkailee sitä vuorovaikutusta, ja yrittää saada "Sannan" ja hänen miehensä kaltaisia vanhempia näkemään, miksi ja millä tavoin heidän käytöksensä on lapselle haitallista, ja miten sitä voisi muuttaa, kuuntelee ne lapsen herättämät negatiiviset tunteet, antaa tukea ja apua ja keinoja pärjätä tilanteessa. Sieltä voidaan myöntää myös esim. tukiperhe, jossa lapsi voi käydä viikonloppuisin.

Ei se lasu ole mikään huosta-automaatti. Toki äitipuolen terapia on parempi kuin ei mitään, mutta kyllä tuo koko perhe tarvitsisi apua. Ja sitä voi juuri se lasu antaa.

(Muuten; jos vaikka sun läheisellesi tulee jonkun vakavan sairauden oireita, neuvotko häntä olemaan menemättä lääkäriin, koska sulla itselläsi on "huonoja kokemuksia" lääkärissä käynnistä? Selkeä silmätulehdus, tarviisi varmaan jotkut antibiootit, mistäköhän se saisi? Eieie, lääkäriin ei kannata mennä, huonoja kokemuksia, ylimielisiä p*skoja... Et varmaan? Ihan yhtä järkevää pohtia selkeästi henkisesti kaltoinkohdellulle lapselle jotain tukihenkilöä, mutta eiei, sossuja ei saa sotkea mukaan...)