Lue keskustelun säännöt.
Millä lopettaa itku (äitienpäivä)?
08.05.2022 |
En halua olla ilonpilaaja ja en odota mitään isompaa juhlintaa äitienpäivänä, mutta silti itkettää. Kavereiden ja sukulaisten insta-päivitykset juhlinnasta tekevät pahaa. Tiedän, että eihän se kuva kerro välttämättä totuutta, ties mikä riita siellä on päällä, mutta kuitenkin olen kateellinen.
Olin ihan cool siihen asti, kun teini-ikäinen lapseni virnuili, että on hänellä jotain minulle. Post-it lapulle kirjoitettu Onnea! En ollut odottanut mitään, mutta odotukset nousivat heti, kun tuli sanomaan, että jotain on. Nyt van itkettää. Tämä lapsi siis on taiteilija, joka käytti eilenkin varmaan 10 t piirtelyyn. Eli parissa minuutissa olisi piirtänyt minulle oikean kortin.
Miten tässä saa koottua itsensä? En haluaisi taas viettää äitienpäivää itkien.
Nyt ruoanlaittoon. Tuli jo kyselyä, mitä on ruoaksi ja ruoan kuultuaan lapsi tokaisi, että ai taas. Teki mieli sanoa, että olisitte voinut iskän kanssa keksiä jotain muutakin, mutta mä nyt päätin tämän hyvän ja helpon ruoan, kun se pitää kuitenkin itse tehdä, enkä halua viettää koko päivää keittiössä.
Kommentit (390)
Vierailija kirjoitti:
Itsestäkin se tuntuu vähän pahalta, kun lapsi tekee mummolle hienon kortin ja isälle isänpäivänä hienon kortin, mutta minulle ei koskaan mitään. Olen joskus kertonut, että tulisin iloiseksi kortista.
Eilen annoin rahaa, että kävisivät ostamassa ruusun tai muun kukan. Sellaisen myös sain tänään :) Nyt teemme yhdessä kakkua. Kohta lähdemme yhdessä kävelylle. En ole itkenyt, koska tiedän lasteni rakastavan minua. Lasten isän toivoisin kyllä patistavat lapsia kortin tekoon. Mutta hän ei ole omassa lapsuudessaan siihen tottunut. Nämä on vaikeita asioita, mutta marttyyrius on asiaa taakka lapselle kantaa.
Ei sinun kuulu antaa sitä rahaa heille suoraan, vaan heidän kuuluu lahja hankkia ainakin osittain omistaan. Jotta he oikeasti osallistuvat. Se on ok, että isä antaisi heille sen rahan, mutta tuossa vesität asian täysin kun annat sen itse.
Et ole marttyyri jos asetat vaatimuksia ja viet ne läpi jossain muodossa, ja teet selväksi että se mikä tänä vuonna mokataan pitää ensi vuonna olla paremmin, mieheltä myös. Päin vastoin, marttyyri tekee sen epäsuorasti ja vinkuu silti. Salaitkijät ovat marttyyreitä myös kuvitellessaan, ettei heidän paha mielensä vaikuta perheilmastoon, jos kukaan ei kyyneleitä näe.
Näet nyt itse perheessäsi, mitä hallaa tekee kun miehesi ei ole tottunut lapsena ottamaan toisia huomioon eikä taivu siihen nytkään. Älä opeta lapsiasi edes puoliksi samaan. Se on karhunpalvelus. Sana on nykyisin alikäytössä vaikka karhunpalvelukset eivät ole kadonneet minnekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos se oli vitsi?
Meillä ainakin osaisin kuvitella et teini tekisi vastaavaa ja luulen et molemmat vaan nauraisi. Vielä kun erikseen mainitsee, et on jotain.
Juu, se oli vitsi. Siksi ei ollutkaan kiva, kun en vaan pystynyt reagoimaan naurulla (kuten normaalisti), vaan aloin itkeä.
Enkä halua mielenosoituksellisesti lähteä minnekään yksin syömään, vaan viettää ihan normaalin päivän. Hankalaa vaan, kun koko ajan itkettää.
Ap
Hei, miksi sitten itket, jos et halua osoittaa, että paha mieli jo riittää ja haluat huomiota. Suosittelen todella, että lähdet ja jätät ruuat tekemättä, ihan oman terveytesi takia. Se tekee hyvää, itse olen tämän saman kokenut. Lähinnä mies on ollut hyvin välinpitämätön juhlien suhteen, kunnes tein selväksi että nyt riittää. Eka reissu yksin tuttavien luo oli karmeaa ikävävää ja huonoa omaatuntoa, mutta ei ole enää, kun jo viides reissu on tulossa. Kyllä tekee hyvää. Kummasti on mies oppinut siivoaa ja ruokaa laittamaan ja sanoo, ettei tykkää olla yksin.
elämänohje numero 1: jos toivot, että sinua muistetaan merkkipäivinä, kerro siitä niille, joiden toivot muistavan, älä vain toivo, että muistetaan.
En lukenut kaikkia kommentteja. Mielestäni sinä voisit sanoa suoraan että odotat enemmän kuin post it -lappua. Minä yksinhuoltajana jouduin kovistelemaan omaa kouluikäistä poikaani hakemaan ne valkovuokot. Monta kertaa. Nyt hän ne jo tuo pyytämättä.
Samaten kun hän oli koulun käsitöissä tehnyt äidille pyyhkeen ja mietti pitäisikö sen kuitenkin mieluummin itse. Sanoin että se on minulle tehty joten pidän sen.
Ei lapsi ymmärrä, hänelle pitää sanoa, pitää opettaa kuinka äitiä tai isää kohdellaan juhlapäivänä. Siitä opitaan myös miten tulevaa puolisoa huomioidaan. Mielestäni tämä kasvatus on monilla aivan retuperällä. Opettakaa lapsianne.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin nyt vaan itkettää, kun olin antanut itseni odottaa jotain kivaa ja en saanut mitään. Edellisenä vuonna meni samoin, miehen mielestä on lasten homma hoitaa omat äitinsä ja lapsemme oli silloin vauva. Silloin sanoin että miehen kuuluu auttaa lasta äitienpäivän järjestämisessä ja haettiin sitten yhdessä kävelyllä kakku ja kukkakimppu. Tänä vuonna sanoin jo aiemmin, että joku kiva aamupala ja kortti olisi kiva. Tai joku muu muistaminen. Ei tullut. Kysyin lounaalla eikö mies ole miettinyt mitään, voisiko sitten vaikka keksiä jotain äkkiä ja kertoa minulle. Hän vain väisti asian. Ja minä itkeskelen nyt makuuhuoneessa.
Nythän sinäkin voit väistellä ja ohitella jatkossa kaikki miehen tarpeet ja sitten vaikka erota. Älä laita ainakaan enää tikkua ristiin tuon eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Teki mieli sanoa, että olisitte voinut iskän kanssa keksiä jotain muutakin..."
No miks et sanonut? Ihme nyhveröintiä. 🙄 Ihmekös, ettei perhe kunnioita.
Koska parina vuonna selvästi etukäteen sanoin, että nyt muut saavat ideoida ja valmistaa ruoan kun on äitienpäivä. Ei onnistunut se ruoan teko, vaan tuli valtava koko perheen riita. Mies halusi, että lapset tekevät sapuskan ja sitten mm. saatiin periaatteellinen riita siitä, pitääkö vegaanin paistaa perheelle pihvit ja syödä sitä pihviä, kun kerran on kalliit pihvit ostettu. Kun siis toisellakaan kerralla tuo ruoan ideointi ja teko ei onnistunut, päätin, että ei maksa vaivaa. Teen sen itse. Teini tuli kyllä auttamaan ihan omatoimisesti ja kivaa oli. Ja ruokakin hyvää.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Suoraan puhumista ja tunteiden näyttöä olen jo kokeillut useina äitienpäivinä. Siksipä pari vuotta sitten päätin, että äitienpäivä olkoon ihan normipäivä muiden joukossa. Kivempaa niin itsellekin.
Eipä siitä itkusta ja huudosta aiempina vuosina seurannut mitään hyvää. Tai no, nyt mies osasi sanoa minulle eilen, kun lähdin kauppaan,että osta itsellesi jotain kukkia ja kakku äitienpäiväksi. Ostin siis.
Lasta muistutin, että voisi tehdä jonkun kortin mummolleen. Teki sen ja hienon tekikin. Sanoin suoraan, että myös minä tykkäisin kovasti jostain kuvasta, jota voisin vaikka työpaikalla ihastella. Siksi varmaan vitsailikin sillä lapulla.
Ap
Miksi sanot että tämä on kivempaa kun kuitenkin itkettää? Löytyisikö jokin kolmas tie? Voisitko puhua asiasta tyttären kanssa ja kysyä, mikä häntä tökkii oman äidin muistamisessa ja onko hänellä jotain kaunaa jota voisitte yrittää käsitellä? Sarvesta härkää ja kissat pöydälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meitä on moneksi. Itse varmaan lähtisin tuossa tilanteessa viettämään omaa päivääni kaupungille, museoon, ravintolaan tai mihin vaan. Saisi muu perhe laittaa itselleen ruoat ja keskittyä omiin napoihinsa. Seuraavana vuonna varaisin ehkä hotellihuoneen äitienpäiväksi itselleni enkä kertoisi siitä kenellekään vasta kuin edellisenä iltana. Ja nimenomaan kertoisin, että lähden nyt viettämään äitienpäivää eli omaa aikaani, heippa!
Elämänohje äideille nro 1
Se äitienpäivämuistaminen pitää ansaita.
Jos on veemäinen lapsilleen jatkuvasti, niin turha on odottaa mitään muistamista.
T:mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Teki mieli sanoa, että olisitte voinut iskän kanssa keksiä jotain muutakin..."
No miks et sanonut? Ihme nyhveröintiä. 🙄 Ihmekös, ettei perhe kunnioita.
Koska parina vuonna selvästi etukäteen sanoin, että nyt muut saavat ideoida ja valmistaa ruoan kun on äitienpäivä. Ei onnistunut se ruoan teko, vaan tuli valtava koko perheen riita. Mies halusi, että lapset tekevät sapuskan ja sitten mm. saatiin periaatteellinen riita siitä, pitääkö vegaanin paistaa perheelle pihvit ja syödä sitä pihviä, kun kerran on kalliit pihvit ostettu. Kun siis toisellakaan kerralla tuo ruoan ideointi ja teko ei onnistunut, päätin, että ei maksa vaivaa. Teen sen itse. Teini tuli kyllä auttamaan ihan omatoimisesti ja kivaa oli. Ja ruokakin hyvää.
Ap
Kuka vaati vegaania paistamaan pihvit ja syömään lihaa? Teillä on nyt ongelmia rajojen kanssa enemmänkin. Vegaani voi tehdä vegemuonaa kaikille ja isä paistakoon ne pihvit lisukkeeksi niille jotka haluavat. Älä osoita urheutta jättämällä asiat ratkomatta hautumaan. Jos kaikkea kertynyttä töhkää ei pysty perheenjäsenten väliltä putsaamaan kerralla (ei tietenkään pysty), niin olisi kuitenkin tärkeää pyrkiä sitä kohti. Ratkaisu ei ole se, että kaikki loisivat äidin kukkarolla ja tunteilla. Äitienpäivänä äiti ei tarjoa.
Vierailija kirjoitti:
Elämänohje äideille nro 1
Se äitienpäivämuistaminen pitää ansaita.
Jos on veemäinen lapsilleen jatkuvasti, niin turha on odottaa mitään muistamista.
T:mies
Mitäs sinä ansaitset kun olet veemäinen? Epäilemättä siitä huolimatta mielestäsi kaiken. Älä laita pahaa kiertämään. Ap ei ole äitisi eikä hän vaikuta olleen veemäinen. Vaan sietää ihan liikaa. Väärin sekin kyllä on, muttei veemäisyyttä.
Ylisiirappinen amerikkalainen äitienpäivälässytys tuottaa ongelmia suomalaisille ja voisimme ehkä virittää sävyä kotimaisemmaksi. Mutta jos mitään kiitollisuuden aihetta ei löydy sitä kohtaan, joka sinut ruokkii ja pitää vaatteissa, niin sitten on joko vikaa itsessäkin tai sitten on syytä hajottaa koko perheenkuvatus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollaisia tyhjästä parkujia te naiset juuri olette että itkette ja rääytte jokaisen pikku vastoinkäymisen tullen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä siellä hellan ääressä
happanet. Lähde ulos syömään itseksesi.
Minä kävin kauneushoitolassa. Varmaan lapsi vielä soittaa tänään vankilasta. Hän ei ole taiteilija vaan päihdeongelmainen. Itkeä en enää jaksa. Koitahan sinäkin jaksaa isojen ongelmiesi kanssa.
Niin paljon tämä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitienpäivään latautuu ihan turhan paljon painetta ja odotuksia (äideillä). Oleellisempaa on ne 364 muuta päivää vuodessa, miten perheenä ja arjessa ollaan.
Se on totta, mutta tuo päivä on vähän niin kuin autokatsastus. Jos siinä on ongelmia niin kyllä ne näkyvät arjessakin sille, joka ymmärtää näkemänsä. Perhe on kuitenkin omaan olemisentapaansa ja sen tuskallisuuteen tottunut. Liki jarruttomalla autollakin tottuu ajamaan kun aikansa harjoittelee.
Ja sinä ehdotat ratkaisuksi katsastusten lopettamista?
Vierailija kirjoitti:
No meitä on moneksi. Itse varmaan lähtisin tuossa tilanteessa viettämään omaa päivääni kaupungille, museoon, ravintolaan tai mihin vaan. Saisi muu perhe laittaa itselleen ruoat ja keskittyä omiin napoihinsa. Seuraavana vuonna varaisin ehkä hotellihuoneen äitienpäiväksi itselleni enkä kertoisi siitä kenellekään vasta kuin edellisenä iltana. Ja nimenomaan kertoisin, että lähden nyt viettämään äitienpäivää eli omaa aikaani, heippa!
Ah juuri näin! Olin tulossa kirjoittamaan, että toivon ja vietän vuosittain äitienpäivää niin, että tunnen sen ansainneeni ja sitä kunnioitetaan; en höösää, huolla, muonita, siivoa enkä leivo kakkua. Aamulla saa tulla onnittelemaan, keittää kahvia ja antaa kortteja ja sitten olen vapaa menemään museoihin, kahviloihin yms. Toki voi tulla käymään ja laittaa kahvit tippumaan, mutta kannattaa tarkistaa olenko kotona silloin.
T. neljän äiti
Ota itteäs niskasta kiinni nössö. Ei ihme että saat noin paskaa kohtelua.
Auttaisi jos lakkaisit olemasta marttyyri. En sano tätä ilkeilläkseni.
Vierailija kirjoitti:
Pois somesta. Harva teini-ikäinen muistaa yhtään milään tavoin, moni vielä nukkuu tällä hetkellä.
Lapseni on aikuinen, mutta ei hänkään muista minua. Sama koskee myös muita juhlapäiviä. Jouluna saan pienen joululahjan. Se on kuitenkin hyvä. Uskon olleeni hyvä äiti silloin, kun lapseni oli pieni. Jostain syystä hän on aikuisena ollut sitä mieltä, että en ollut hyvä äiti. Kun itse olin lapsi, yritin aina keksiä jotain kivaa omalle äidillen, mutta ei ollut rahaa käytössä. Yleensä piirsin kuvan tai poimin sinivuokkoja. Koulussa ehkä askarreltiin jotakin. Muistan äidin olleen alakuloinen melkein joka äitienpäivä. Hän oli varmaan toivonut jotain erilaista, mutta aviomies oli jättänyt hänet ja eronneen naisen elämä oli siihen aikaan vähän karua.
Olen tylsä äiti. Kaikki juhlapäivät on minulle tervanjuontia. Isompi teini on reissussa kavereiden kanssa, hän onnitteli viestillä. Nuoremman kanssa kävin mummolassa, vietiin ruusukimppu ja sydänrasia suklaata. Itse en saanut mitään, eikä haittaa. Nuorempi ei edes onnitellut. Molemmat kasvatin samalla tavalla. Minulle on tärkeää että lapsilla on hyvä olla kotona ja että he ovat terveitä. En välitä juhlista, eikä äitiyteni ole niistä kiinni. Ymmärrän toki heitä, jotka toivovat muistamista.
Oma poikaystäväni hommasi kukat äidilleen ja mummoilleen ja kävi jokaisen luona kylässä. Niin minäkin kävin hänen mukanaan ja meillä oli monta paikkaa kierrettävänä äitienpäivänä, kun käytiin myös minun äitini luona. Kun sitten itse tulin äidiksi, mies yritti väittää, että minä en ole hänen äitinsä. Monta vuotta asiasta piti vääntää, että meni miehelle perille. Isänpäivään panostin, joten senkin perusteella miehen olisi pitänyt tajuta asia.