Lue keskustelun säännöt.
Millä lopettaa itku (äitienpäivä)?
08.05.2022 |
En halua olla ilonpilaaja ja en odota mitään isompaa juhlintaa äitienpäivänä, mutta silti itkettää. Kavereiden ja sukulaisten insta-päivitykset juhlinnasta tekevät pahaa. Tiedän, että eihän se kuva kerro välttämättä totuutta, ties mikä riita siellä on päällä, mutta kuitenkin olen kateellinen.
Olin ihan cool siihen asti, kun teini-ikäinen lapseni virnuili, että on hänellä jotain minulle. Post-it lapulle kirjoitettu Onnea! En ollut odottanut mitään, mutta odotukset nousivat heti, kun tuli sanomaan, että jotain on. Nyt van itkettää. Tämä lapsi siis on taiteilija, joka käytti eilenkin varmaan 10 t piirtelyyn. Eli parissa minuutissa olisi piirtänyt minulle oikean kortin.
Miten tässä saa koottua itsensä? En haluaisi taas viettää äitienpäivää itkien.
Nyt ruoanlaittoon. Tuli jo kyselyä, mitä on ruoaksi ja ruoan kuultuaan lapsi tokaisi, että ai taas. Teki mieli sanoa, että olisitte voinut iskän kanssa keksiä jotain muutakin, mutta mä nyt päätin tämän hyvän ja helpon ruoan, kun se pitää kuitenkin itse tehdä, enkä halua viettää koko päivää keittiössä.
Kommentit (390)
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on jo teini-ikäinen, voisiko sitä kasvattaa tässä kohtaa? Sanoa, että hei, tiedän ettet varmaan tarkoittanut pahalla vaan se oli vitsi, mutta tulit todella surulliseksi tuosta lapusta. Että olit hyväksynyt sen, että sinua ei muisteta, mutta tuo tarkoituksellisen surkea lappunen sai sinut tuntemaan, että lapsesi kokee ettet ole onnitteluja ansainnut. Kysy vaikka, mitä lapsesi ajattee äitienpäivästä? Eikö ole laisinkaan kiinnostunut, ajatteleeko että sinua itseäsi ei kiinnosta tämän päivän juhlistus vai kokeeko, että et ole muistamisen arvoinen?
Sitten voit kertoa että sinusta olisi todella mukava saada vaikka ihan vilpitön toivotus; "hyvää äitienpäivää".
Juuri näin. Teinit voivat olla vielä niin omassa "kotelossaan" että eivät oikein tajua nähdä asioita muiden näkökulmasta. Voivat kokea myös oman äidin onnittelemisen jotenkin nolona joka vielä nostaa kynnystä muistaa sitä äitiä.
Meillä painittiin saman asian kanssa aika monta vuotta kun lapset olivat nuorempia teinejä. Mies onneksi "paikkasi" tilannetta monena vuonna todella hyvin muistamalla minua kaikin tavoin mutta kyllä hän näki miten minua koski kun lapset eivät oikein olleet mukana onnittelemassa vaan enemmänkin vain nauttivat mukana kaikesta siitä mitä mies minulle tarjoili niin kuin he olisivat illeet juhlan kohde.
Mutta kun mies riittävän moneta kertaa suunnilleen pakotti teinit hankkimaan edes jotain niin vähitellen asia alkoi muuttua. Tänä vuonna sain jo toiselta lapseltani ihanan kukkakimpun ja halauksen ja toiselta oikeasti minua ilahduttavan lahjan ja kortin (halaus ei vielä luonnistunut). Olivat miehen mukaan ihan itse ne hankkineet ja hän oli vain etukäteen varmistanut että muistavathan varmasti että tuleva sunnuntai on äitienpäivä.
Joten kyllä uskon että monet nuoret alkavat kasvettuaan tajuta miten tärkeä päivä tämä äideille on.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Jotenkin minusta tuntuu että tässä olet sinä se joka ei oikein osaa nähdä toisten tunteita. Toisen tunne on aina aito, myös se äidin pettymys ja itku vaikka se olisi erilainen tunne ja reaktio kuin mitä sinä tuntisit siinä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Jotenkin minusta tuntuu että tässä olet sinä se joka ei oikein osaa nähdä toisten tunteita. Toisen tunne on aina aito, myös se äidin pettymys ja itku vaikka se olisi erilainen tunne ja reaktio kuin mitä sinä tuntisit siinä tilanteessa.
Siis varmaan onkin, etten osaa nähdä. En ihan oikeasti ymmärrä näiden lahjojen yms merkitystä. Kiuten sanoin, varmaan on monenlaista kämmiä tullut tehdyksi tämän takia, mutta pahaa en ole tarkoittanut.
Eikö äiti usko lapsen rakastavan itseään, mikäli tämä ei tee kunnollista äitienpäiväkorttia?
Minä en edes tiedä, mikä päivä on isänpäivä, se menisi ohi ihan huomaamatta, jos joku ei kertoisi.
No, en ole isäkään, enkä puoliso. Varmaankin koska olen niin tunteeton ja tyhmä. Äitienpäiväkortin kyllä ole äidille antanut usein, jos vain suinkin olen muistanut. Mutta olisin varmaan panostanut asioihin enemmän, jos olisin tajunnut, että tällaiset asiat ihan oikeasti ovat naisille niin tärkeitä. En minä muista mitään tapaamisten vuosipäiviäkään enkä syntymäpäiviä. En vaan muista niitä, eikä se tarkoita, ettenkö silti rakastaisi toista ihmistä.
Teinille voi olla vaikea näyttää tunteitaan tuollaisessa asiassa, ja äidin merkitystä ei pysty mitenkään ilmaisemaan yhdessä kortissa, eikä kortin puute kerro välttämättä lapsen tunteista sinua kohtaan tai merkityksestäsi. Se voi kertoa jostakin muusta. Jos sinulla on lasten isä kotona, varmasti hänen esimerkkinsä vaikuttaa asiaan. Isän tehtävänä olisi tehdä äitienpäivästä iso juttu, siis parhaassa tapauksessa, ja lapsetkin oppivat millä tavalla voisi äitienpäivänä ilahduttaa äitiä, ja miksi se on tärkeää - eli mitä kaikkea äitienpäivänä juhlitaan.
On tosi ikävää, ettei sinua ole huomioitu äitienpäivänä. Minullekin lapseni isä soitti vasta illalla myöhään ja ilmeisesti oli unohtanut koko asian, kun onnitteli vasta, kun olin kertonut äitienpäivän vietosta. Mutta en odottanutkaan häneltä mitään ihmeellistä. Sen sijaan menin äitini luokse lapseni kanssa, ja tehtiin äitienpäivästä ihana meille kaikille. Myös kerroin lapselleni, miten ihanaa on olla äiti hänelle, ja juhlittiin mummoa yhdessä ja mietittiin äitiyttä ja muisteltiin omia äitejämme lapsuudessamme.
Joskus olen viettänyt äitienpäivää yhdessä lähtemällä matkoille yh-ystäväni kanssa.
Minusta voit aivan hyvin kertoa, miltä sinusta tuntuu, vaikka se onkin vaikeaa. Etenkin teini-ikäisille lapsille. Heilläkin on hankaluuksia tunteista kertomisessa ja niiden ilmaisemisessa, voit toimia esimerkkinä. Tekisin sen lähtökohtaisesti ilman syyttelyä ja vain tekemällä tiettäväksi, miksi asia sinua satuttaa. Kun eivät näköjään muuten ymmärrä. Jatkossa miettisin, millä tavalla voi järjestää itselleen kivan äitienpäivän, jos perheenjäsenet eivät sitä osaa itse tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen jo vuosia koordinoinut itse oman äitienpäiväni, ei tule pettymyksiä näin. Ostan kauniin kukan ed päivänä, ja yleensä jonkin hemmottelulahjan, kuten kivan kasvovoiteen lahjapakkauksessa. Sit asettelen ne illalla ruokapöydällä ja teen muutoinkin nätin kattauksen aamuksi valmiiksi. Ihana herätä aamulla, vaikka kaikki onkin ite tehtyä. Lapset vien ulos syömään iltapäivällä, en halua viettää itse keittiössä äitienpäivääni. Lähtökohtaisesti siis en odota keneltäkään mitään, järkkäillen ite pientä mukavaa etukäteen itselleni. Kuulostaa erikoiselta, mutta toimii.
Tärkeintä äitienpäivänä on kuitenkin muistaa, että myös mukava äiti voi olla seksuaalirikollinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luin koko ketjun ja otin monta kuvakaappausta hyvistä kommenteista! Oma lapseni on vielä vauva, mutta miehessäni näkyy samanlaisia piirteitä, mitä täällä monen muunkin miehessä.
Tänä äitienpäivänä minua ei muistettu mitenkään, mutta se ei nyt haitannut kun oltiin miehen kanssa molemmat niin väsyneitä kun tässä on ollut kaikkea muuta hässäkkää. Mutta luin tästä ketjusta muutaman kommentin ääneen miehelleni ja mieheni kommentoi hieman hälyttävästi niihin, että ei hän ole sellainen ihminen, joka osaa toista muistaa tai juhlia juhlistaa....
Ilmeisesti minun täytyy alkaa keskustelemaan miehen kanssa äitienpäivästä ja muistakin juhlista, että toivoisin, että niitä yleisesti ottaen vietetään. Ja isänkin kuuluu osallistua juhlan tunnun luomiseen, en halua että kaikki on minun vastuulla. Ja tosiaan äitienpäivänä isän kuuluu lapsen kanssa muistaa äitiä ja isänpäivänä sitten taas minä muistan lapsen kanssa isää.
No lapsemme on tosiaan vielä vauva, nyt alan petaamaan tulevaisuutta niin, että minun ei tarvitse itkeä äitienpäivänä kun kukaan ei muistanut taaskaan. Oikeasti tuntuu surulliselta täällä monen puolesta :( Luulen, että suomalainen puhumattomuuden kulttuuri on syynä monien suruun, minunkin suhteessani se vaivaa ja ei auta muuta kuin alkaa sitä purkamaan ja opettelemaan puhumaan ja kertomaan omat tarpeet ja myös ottamaan toinen huomioon. Varmasti niin minulla kuin miehelläni on paljon opeteltavaa tämän asian suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Tässä keskustelussa on käsitelty sitä, että moni äiti odottaa edes jonkinlaista huomioimista. Kaikki ei todellakaan ole hyvin, jos huomioiminen on "laskelmoivaa" ja todennäköisesti silloin myös kylmää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Ap vastaa:
Haluaisin sanoa, että "päivät" eivät ole tärkeitä ja tätä olen yrittänyt itselleni uskotella, mutta nähtävästi silti ovat. Asiasta on siis keskusteltu (ja riidelty) vuosien myötä monta kertaa ja minulle on tolkutettu sitä samaa, mitä jotkut ovat tässäkin ketjussa sanoneet. "Ei se yksi lahja, kukka, kortti, halaus ole merkityksellinen, vaan se kaikki muu arki on. Se arki, jossa rakkaus ja välittäminen näkyy." Siksi yritin hammasta purren yritin sunnuntaina olla välittämättä, mutta huonostipa se onnistui. Ymmärrän, että perheenjäsenilleni tällaiset asiat eivät ole tärkeitä, mutta he eivät myöskään ymmärrä, että minulle on. Yritän ajatella, että he eivät tarkoita sillä pahaa, vaan eivät vaan muista/huomaa/ajattele, mutta silti kerrasta toiseen petyn, vaikka kuinka päätän olla pettymättä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä olen jo vuosia koordinoinut itse oman äitienpäiväni, ei tule pettymyksiä näin. Ostan kauniin kukan ed päivänä, ja yleensä jonkin hemmottelulahjan, kuten kivan kasvovoiteen lahjapakkauksessa. Sit asettelen ne illalla ruokapöydällä ja teen muutoinkin nätin kattauksen aamuksi valmiiksi. Ihana herätä aamulla, vaikka kaikki onkin ite tehtyä. Lapset vien ulos syömään iltapäivällä, en halua viettää itse keittiössä äitienpäivääni. Lähtökohtaisesti siis en odota keneltäkään mitään, järkkäillen ite pientä mukavaa etukäteen itselleni. Kuulostaa erikoiselta, mutta toimii.
Tuo ei auta siihen, että toivoisi muoden muistavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Ap vastaa:
Haluaisin sanoa, että "päivät" eivät ole tärkeitä ja tätä olen yrittänyt itselleni uskotella, mutta nähtävästi silti ovat. Asiasta on siis keskusteltu (ja riidelty) vuosien myötä monta kertaa ja minulle on tolkutettu sitä samaa, mitä jotkut ovat tässäkin ketjussa sanoneet. "Ei se yksi lahja, kukka, kortti, halaus ole merkityksellinen, vaan se kaikki muu arki on. Se arki, jossa rakkaus ja välittäminen näkyy." Siksi yritin hammasta purren yritin sunnuntaina olla välittämättä, mutta huonostipa se onnistui. Ymmärrän, että perheenjäsenilleni tällaiset asiat eivät ole tärkeitä, mutta he eivät myöskään ymmärrä, että minulle on. Yritän ajatella, että he eivät tarkoita sillä pahaa, vaan eivät vaan muista/huomaa/ajattele, mutta silti kerrasta toiseen petyn, vaikka kuinka päätän olla pettymättä.
Ap
Onnitteleeko lapset esim miestäsi/isäänsä isänpäivänä? Ja odottaako mies tuolloin myös sinulta lahjoja tai esim lempiruokaansa, kunnon aamupalaa/brunssia ym?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Ap vastaa:
Haluaisin sanoa, että "päivät" eivät ole tärkeitä ja tätä olen yrittänyt itselleni uskotella, mutta nähtävästi silti ovat. Asiasta on siis keskusteltu (ja riidelty) vuosien myötä monta kertaa ja minulle on tolkutettu sitä samaa, mitä jotkut ovat tässäkin ketjussa sanoneet. "Ei se yksi lahja, kukka, kortti, halaus ole merkityksellinen, vaan se kaikki muu arki on. Se arki, jossa rakkaus ja välittäminen näkyy." Siksi yritin hammasta purren yritin sunnuntaina olla välittämättä, mutta huonostipa se onnistui. Ymmärrän, että perheenjäsenilleni tällaiset asiat eivät ole tärkeitä, mutta he eivät myöskään ymmärrä, että minulle on. Yritän ajatella, että he eivät tarkoita sillä pahaa, vaan eivät vaan muista/huomaa/ajattele, mutta silti kerrasta toiseen petyn, vaikka kuinka päätän olla pettymättä.
Ap
Onnitteleeko lapset esim miestäsi/isäänsä isänpäivänä? Ja odottaako mies tuolloin myös sinulta lahjoja tai esim lempiruokaansa, kunnon aamupalaa/brunssia ym?
Onnittelevat, koska organisoin tuon. En usko, että mies odottaa lahjoja, mutta toisaalta ei ole kokemusta siitä, että häntä ei olisi juhlittu. Ainakaan hääpäivänä ei odota lahjoja, koska ei hääpäivää yleensä muista.
En tiedä kuinka moni "en mä mistään lahjoista välitä" olisi täysin tyytyväinen esim. jouluna, jos olisi se ainoa perheenjäsen, joka ei saa yhtään lahjaa. "Äiti on tainnut olla tuhma, heh, heh."
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kohta voi alkaa jo itkee juhannusta ellei satu olemaan itkettävät yo juhlat välisdä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos lapsi on jo teini-ikäinen, voisiko sitä kasvattaa tässä kohtaa? Sanoa, että hei, tiedän ettet varmaan tarkoittanut pahalla vaan se oli vitsi, mutta tulit todella surulliseksi tuosta lapusta. Että olit hyväksynyt sen, että sinua ei muisteta, mutta tuo tarkoituksellisen surkea lappunen sai sinut tuntemaan, että lapsesi kokee ettet ole onnitteluja ansainnut. Kysy vaikka, mitä lapsesi ajattee äitienpäivästä? Eikö ole laisinkaan kiinnostunut, ajatteleeko että sinua itseäsi ei kiinnosta tämän päivän juhlistus vai kokeeko, että et ole muistamisen arvoinen?
Sitten voit kertoa että sinusta olisi todella mukava saada vaikka ihan vilpitön toivotus; "hyvää äitienpäivää".
Juuri näin. Teinit voivat olla vielä niin omassa "kotelossaan" että eivät oikein tajua nähdä asioita muiden näkökulmasta. Voivat kokea myös oman äidin onnittelemisen jotenkin nolona joka vielä nostaa kynnystä muistaa sitä äitiä.
Meillä painittiin saman asian kanssa aika monta vuotta kun lapset olivat nuorempia teinejä. Mies onneksi "paikkasi" tilannetta monena vuonna todella hyvin muistamalla minua kaikin tavoin mutta kyllä hän näki miten minua koski kun lapset eivät oikein olleet mukana onnittelemassa vaan enemmänkin vain nauttivat mukana kaikesta siitä mitä mies minulle tarjoili niin kuin he olisivat illeet juhlan kohde.
Mutta kun mies riittävän moneta kertaa suunnilleen pakotti teinit hankkimaan edes jotain niin vähitellen asia alkoi muuttua. Tänä vuonna sain jo toiselta lapseltani ihanan kukkakimpun ja halauksen ja toiselta oikeasti minua ilahduttavan lahjan ja kortin (halaus ei vielä luonnistunut). Olivat miehen mukaan ihan itse ne hankkineet ja hän oli vain etukäteen varmistanut että muistavathan varmasti että tuleva sunnuntai on äitienpäivä.
Joten kyllä uskon että monet nuoret alkavat kasvettuaan tajuta miten tärkeä päivä tämä äideille on.
Miehesi vaikuttaa mukavalta ja huolehtivaiselta.
Vierailija kirjoitti:
Äitienpäivään latautuu ihan turhan paljon painetta ja odotuksia (äideillä). Oleellisempaa on ne 364 muuta päivää vuodessa, miten perheenä ja arjessa ollaan.
Oikeastaan tosi jännää, miten moni vetoaa tähän ajattelematta, että jos sitä yhtä päivää ei saa seistä omien haluamistensa takana, miten sitä voisi tehdä niinä loppuina päivinä, jolloin asiaan ei edes rohkaista.
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Paljon helpompi laskelmointi on havaita näissä tilanteissa kuin jos arjessa toisten piittaamattomuus on laskelmoitua eikä vain luontaista ajattelemattomuutta. Äitienpäivänä paljon näkymätöntä tulee näkyväksi, ja juuri siksi se on tärkeä. Se myös toimii koulutustapahtumana, josta kaikilla on mahdollisuus oppia jotain. Eli itse asiassa oma argumenttisi puolustaa paremmin vastakkaista kantaa.
Oikeasti, nykyihminen on niin lumoutunut omasta modernista loistostaan että on valmis huitaisemaan hukkaan vuosituhansien viisaudet. Rituaaleilla on tärkeä tehtävä, ja ne auttaisivat monia tarkastelemaan elämää metatasolta. Jos sinne ei kiivetä pyhän arjen yli koskaan elämme todellakin kotieläimen elämää. Emme ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis onko ihan oikeasti tällaiset päivät ja lahjat naisille tärkeitä? Ihan vilpittömästi kysyn. Olen varmasti pilannut monta hyvää suhdetta, kun en ole tajunnut naisten ja miesten (tai ainakin itseni) eroja tällaisissa asioissa. Että oikeasti tulee itku, kun oma lapsi tekee äitienpäiväkortin vitsillä. Teini, jotka ei muutenkaan osaa eikä halua tunteistaan puhua!
Siksi luulen, että tämä on trolli. Miten kaikenlaiset "päivät" on naisille niin tärkeitä? Vuosipäivät ja juhlapäivät ja rituaalit. Eikö osata nähdä oikeita, arjen tunteita, vai mikä siinä on? Miksi tällainen rituaalileikkiminen on niin tärkeää? Kun viet ruusun, niin kaikki on hyvin, vaikka olisit kuinka laskelmoiva. Se on ihan surullista.
Jotenkin minusta tuntuu että tässä olet sinä se joka ei oikein osaa nähdä toisten tunteita. Toisen tunne on aina aito, myös se äidin pettymys ja itku vaikka se olisi erilainen tunne ja reaktio kuin mitä sinä tuntisit siinä tilanteessa.
Siis varmaan onkin, etten osaa nähdä. En ihan oikeasti ymmärrä näiden lahjojen yms merkitystä. Kiuten sanoin, varmaan on monenlaista kämmiä tullut tehdyksi tämän takia, mutta pahaa en ole tarkoittanut.
Eikö äiti usko lapsen rakastavan itseään, mikäli tämä ei tee kunnollista äitienpäiväkorttia?
Minä en edes tiedä, mikä päivä on isänpäivä, se menisi ohi ihan huomaamatta, jos joku ei kertoisi.
No, en ole isäkään, enkä puoliso. Varmaankin koska olen niin tunteeton ja tyhmä. Äitienpäiväkortin kyllä ole äidille antanut usein, jos vain suinkin olen muistanut. Mutta olisin varmaan panostanut asioihin enemmän, jos olisin tajunnut, että tällaiset asiat ihan oikeasti ovat naisille niin tärkeitä. En minä muista mitään tapaamisten vuosipäiviäkään enkä syntymäpäiviä. En vaan muista niitä, eikä se tarkoita, ettenkö silti rakastaisi toista ihmistä.
Niin, voihan merkkipäivät jne unohtaa. Kysymys onkin siitä, haluaako unohtaa ja jos niin miksi. Ja haluatko pitää huolta äitisi hyvinvoinnista omalta osaltasi. Tätä punaista lankaa kun aletaan kiskoa näkyviin, sieltä voisi monessa perheessä paljastua kaikenlaista hämmentävää ja odottamatonta. Jonka setviminen joko lujittaa tai hajottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kiva, mutta minkäs teet. Ei meillä kaikilla muillakaan ole välttämättä niin hohdokas äitienpäivä 😊. Some on tosi ärsyttävä kun siellä tietyt ihmiset kailottaa koko ajan onnestaan ja ihanasta elämästään, mutta liekö sekään aina puhdas totuus.
Lohtua sulle ja vietä mukava päivä kaikesta huolimatta. Itse "unohdin" antaa perinteisen nimpparilahjan tyttärelle, kun hän ei muistanut onnitella synttäripäivänä toista vuotta peräkkäin. Pitää ehkä opettaa pikkuhiljaa, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. En ilkeyttäni, vaan ihan siksi, että mielestäni lasten olisi hyvä oppia vastavuoroisuutta ja toisten huomioimista elämässään, jos itsekin saavat sellaista osakseen. Nykyään lapset vaan kasvatetaan kai vähän itsekkäiksi ja ehkä olen itsekin syyllistynyt vähän siihen
Reilua olisi lapselle ihan suoraan sanoa, että toivoisin minua muistettavan synttäripäivänäni niin kuin minä muistan teitä, se tuntuisi hyvälle. Tuollainen kostaminen ja niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan -tyyli ei opeta muuta kuin mököttämistä ja naljailua. Parempi on aina kertoa, miltä tuntuu, mitä toivoo ja mitä haluaa. Asiallisesti. Näin lapsikin oppii kertomaan tulevaisuudessa puolisolleen ja vaikka työkavereille, miten toivoo itseä kohdeltavan.
Ja sama kuin edelliselle, olen aikuiselle lapselleni sanonut monta kertaa ihan suoraan miltä minusta tuntuu ja kun oli jo toinen kerta peräkkäin. Kyllä se sitäpaitsi ihan hyvältä tuntui jättää puolestaan onnittelematta, kun ei vaan huvittanut enää oonitella. Jos vuodesta toiseen vain sinä olet se, joka tekee toisille juhlapäivän, mutta sinua ei tarvitse edes onnitella. Onhan se tietty rankkaa muistaa äitille synttäritekstari laittaa 😉. Joskus joillekin menee oppi perille vain kantapään kautta. Tough love. Opit maailmalta tulee yleensä kuitenkin kovemmassa muodossa.
Jos lapsi on aikuinen eikä onnittele sanomisenkaan jälkeen niin siellä on isommat syyt taustalla jättää onnittelematta.
Sehän on totta kyllä. Ja senkin takia on ihan hyvä, että kerran vuodessa on tilaisuus tarkastella ongelmaa kummankin osapuolen. Että missä mennään ja mihin suuntaan. Jos vaikka ongelmaa voitaisiin lähteä ratkomaan, edes toisen osapuolen suhteen jos yhteistyö on pois laskuista.
Miten? Esimerkki olisi kiva. Monet lapset/nuoret puhuvat suun avatessaan kavereistaan.
Samoja sanontoja, kiusoittelua, kiroilua. Kotivöki kauhistelee.