Mua ahdistaa niin paljon olla 3kymppinen.. haluan nuoruuden takas

Totuushan on että kun elät parasta aikaa elämässäsi, et sitä silloin itse tiedä. Jollekin se voi olla just vuodet 15-25 jollekin se kun saa lapsia eli tyyliin 30-40. Jollekin eläkeikä. Ymmärrän ap:ta koska itse elän nyt sellaista ikää että just se 23-27v oli parasta aikaa elämässäni ja en saa sitä takaisin koska asiat ja ihmiset ovat muuttuneet. Toivon että lähi tulevaisuudessa koittaa taas sellainen ajanjakso kuin silloin. Ihminen aina suunnittelee ja toivoo että sitten olen onnellinen kun saavutan tämän ja tämän, hassua olin silloin köyhempi ja tuntui kuin minulla olisi ollut kaikki mitä tarvitsen eli onni

En nyt sinänsä kohdista tätä suhun ap mutta yleisenä toteamuksena sanonpa vaan sen, että takuuvarma merkki siitä että joku on vähän sellainen heikkolahjainen luuseri on se, että ikuisesti haikailee kakskymppisyyttään. Normaalit ihmiset kun yleensä oppii, kehittyy ja rakentaa mielekästä elämää. Sitten on ne jotka ei siihen pysty, ja käävät ikuisesti haikailemaan parhaita hetkiään = viina ja ulkonäkö.

Miesten huomion takia haluat palata parikymppiseksi? Surullista.

Vierailija kirjoitti:

En nyt sinänsä kohdista tätä suhun ap mutta yleisenä toteamuksena sanonpa vaan sen, että takuuvarma merkki siitä että joku on vähän sellainen heikkolahjainen luuseri on se, että ikuisesti haikailee kakskymppisyyttään. Normaalit ihmiset kun yleensä oppii, kehittyy ja rakentaa mielekästä elämää. Sitten on ne jotka ei siihen pysty, ja käävät ikuisesti haikailemaan parhaita hetkiään = viina ja ulkonäkö.

Mutta mitä jos se ulkonäkö on loppujenlopuksi kaikki mitä on? Kaikki ei esim. ole erityisen älykkäitä (niin että voisivat rakentaa mielenkiintoisen uran) jne.

Surullistahan se on. Ei munkaan elämässä paljon muuta mukavaa ole. Kauniit vaatteet ja laittaituminen on mulle tärkeitä.

Pitää aina muistaa myös se toinen puoli ennen kun alkaa haukkua pinnalliseksi tyhjäpääksi. Surullistahan se on, mutta joidenkin elämä on tyhjää.

N31

Aika on ihmeellinen juttu. Muistan kriiseilleeni ikääntymisestä jo parikymppisenä, seuraavan kerran kolmekymppisenä, sitten nelikymppisenä ja nyt viisikymppisenä tajuan, että ei sillä ole väliä minkä ikäinen on, ainoa keino päästä ikääntymisen kriisistä on hyväksyä oma katoavaisuus ja siis ikääntyminen. Vaikka nyt pääsisin takaisin parikymppiseksi, ei se olisi mikään ratkaisu koska minulla olisi kriisi siinäkin iässä, en voisi hyvin ja sitä paitsi siinä ei menisi kuin hetki kun olisin jo taas viisikymppinen.

.

Tämän kun on tajunnut niin elämä on muuttunut. Ikääntyminen on aika kiinnostavaa, on jonkin ihan täysin uuden äärellä josta ei juuri mitään missään puhuta. 

.

Samalla tuntuu kaukaiselta että on joskus oikeasti lähes epätoivoisesti janonnut kehuja toisilta ihmisiltä. Mitä niillä tekee? Nyt tuntuisi oudolta jos joku vieras mies kehuisi tissejä. Oma mies kehuu, ja se on toki kivaa mutta voisin kyllä elää vaikka kukaan ei kehuisikaan. Olen jotain niin paljon suurempaa kuin tissit tai ikä. On uskomattoman piristävää kun noista asioista murehtimisen potentiaali vapautuu muuhun.

Olen mies ja totean, että näin reilu nelikymppisenä tunne on vielä ihan saatanan paljon pahempi. Nyt muistelee ja haikailee aikoja 20 vuoden takaa ja samalla ajattelee, että 20 vuoden päästä sitä on jo kuusikymppinen, eli melkein sama kuin kuollut.

jos kerran nykyään on ok ahdistua väärästä sukupuolesta niin tottakai sitten ikääntymisestä

Vierailija kirjoitti:

Minä ainakin odotin nuorena aina sitä aikaa, kun voin vihdoin ja viimein olla yli 30v. Taakse jää kaikki ne sairaat miehet, jotka himoitsee vain nuoria ihmisiä ja edessäpäin ovat oikeasti aikuiset ja tervejärkiset miehet. 

Mua ainakin ahdisti olla himon kohde sen takia, koska olin nuori. Vihasin sitä huomiota. Olin kuin seksi objekti miehille.

Seksiobjekti on yhdyssana.

Terv. tissejä tuijotteleva mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt sinänsä kohdista tätä suhun ap mutta yleisenä toteamuksena sanonpa vaan sen, että takuuvarma merkki siitä että joku on vähän sellainen heikkolahjainen luuseri on se, että ikuisesti haikailee kakskymppisyyttään. Normaalit ihmiset kun yleensä oppii, kehittyy ja rakentaa mielekästä elämää. Sitten on ne jotka ei siihen pysty, ja käävät ikuisesti haikailemaan parhaita hetkiään = viina ja ulkonäkö.

Mutta mitä jos se ulkonäkö on loppujenlopuksi kaikki mitä on? Kaikki ei esim. ole erityisen älykkäitä (niin että voisivat rakentaa mielenkiintoisen uran) jne.

Surullistahan se on. Ei munkaan elämässä paljon muuta mukavaa ole. Kauniit vaatteet ja laittaituminen on mulle tärkeitä.

Pitää aina muistaa myös se toinen puoli ennen kun alkaa haukkua pinnalliseksi tyhjäpääksi. Surullistahan se on, mutta joidenkin elämä on tyhjää.

N31

Jos ulkonäkö on kaikki mitä henkilöllä on, niin tämä henkilö on silloin juurikin pinnallinen tyhjäpää. Ei vaadi sen kummoisempaa älykkyyttä että elämässä on muutakin kuin ulkomuoto, turha mennä älyn taakse. Todella moni vähemmän älykäs saa merkitystä elämäänsä ihan samoista jutuista kuin älykkäämmätkin, eli perhe, läheiset, harrastukset, luonto, uskonto yms.

Älä välitä. Mä oon 26 ja totesin tänään et näytän hyvältä hämärässä ja se riittää. Ei maksa paljon ostaa sellaset valot mitä voi säätää, ja voi valita usean eri värisenä ja kirkkautena ne valot niin osta sellaset niin näytät aina hyvältä jos tulee miehiä kylään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt sinänsä kohdista tätä suhun ap mutta yleisenä toteamuksena sanonpa vaan sen, että takuuvarma merkki siitä että joku on vähän sellainen heikkolahjainen luuseri on se, että ikuisesti haikailee kakskymppisyyttään. Normaalit ihmiset kun yleensä oppii, kehittyy ja rakentaa mielekästä elämää. Sitten on ne jotka ei siihen pysty, ja käävät ikuisesti haikailemaan parhaita hetkiään = viina ja ulkonäkö.

Mutta mitä jos se ulkonäkö on loppujenlopuksi kaikki mitä on? Kaikki ei esim. ole erityisen älykkäitä (niin että voisivat rakentaa mielenkiintoisen uran) jne.

Surullistahan se on. Ei munkaan elämässä paljon muuta mukavaa ole. Kauniit vaatteet ja laittaituminen on mulle tärkeitä.

Pitää aina muistaa myös se toinen puoli ennen kun alkaa haukkua pinnalliseksi tyhjäpääksi. Surullistahan se on, mutta joidenkin elämä on tyhjää.

N31

Kuulostaa siltä, ettet vaan ole vielä löytänyt omaa paikkaasi/elämäntehtävääsi. Se ei vaadi huippuälykkyyttä, vaan lähinnä rehellisyyttä itselleen. Se ei ole helppo tai nopea prosessi, eikä kaikki uskalla koskaan käydä sitä läpi. Lopulta se kuitenkin palkitsee: tyhjyyden tunne katoaa, näet maailman täynnä iloja ja mahdollisuuksia.

Ajattele, että joillakin ei ole älyä EIKÄ ulkonäköä, ja silti he elävät täyttä elämää. Sanot, että laittautuminen ja vaatteet on sulle tärkeitä. Mikä siis on ongelma? Onko 31-vuotias mielestäsi liian vanha laittautumaan? Eikö kolmekymppinen voi näyttää hyvältä?

Olen itsekin 31-vuotias nainen ja olen huomannut, että monikaan ikäiseni ei enää panosta ulkonäköönsä kuten nuorena. Jos sinä panostat, erotut eduksesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En nyt sinänsä kohdista tätä suhun ap mutta yleisenä toteamuksena sanonpa vaan sen, että takuuvarma merkki siitä että joku on vähän sellainen heikkolahjainen luuseri on se, että ikuisesti haikailee kakskymppisyyttään. Normaalit ihmiset kun yleensä oppii, kehittyy ja rakentaa mielekästä elämää. Sitten on ne jotka ei siihen pysty, ja käävät ikuisesti haikailemaan parhaita hetkiään = viina ja ulkonäkö.

Mutta mitä jos se ulkonäkö on loppujenlopuksi kaikki mitä on? Kaikki ei esim. ole erityisen älykkäitä (niin että voisivat rakentaa mielenkiintoisen uran) jne.

Surullistahan se on. Ei munkaan elämässä paljon muuta mukavaa ole. Kauniit vaatteet ja laittaituminen on mulle tärkeitä.

Pitää aina muistaa myös se toinen puoli ennen kun alkaa haukkua pinnalliseksi tyhjäpääksi. Surullistahan se on, mutta joidenkin elämä on tyhjää.

N31

Kuulostaa siltä, ettet vaan ole vielä löytänyt omaa paikkaasi/elämäntehtävääsi. Se ei vaadi huippuälykkyyttä, vaan lähinnä rehellisyyttä itselleen. Se ei ole helppo tai nopea prosessi, eikä kaikki uskalla koskaan käydä sitä läpi. Lopulta se kuitenkin palkitsee: tyhjyyden tunne katoaa, näet maailman täynnä iloja ja mahdollisuuksia.

Ajattele, että joillakin ei ole älyä EIKÄ ulkonäköä, ja silti he elävät täyttä elämää. Sanot, että laittautuminen ja vaatteet on sulle tärkeitä. Mikä siis on ongelma? Onko 31-vuotias mielestäsi liian vanha laittautumaan? Eikö kolmekymppinen voi näyttää hyvältä?

Olen itsekin 31-vuotias nainen ja olen huomannut, että monikaan ikäiseni ei enää panosta ulkonäköönsä kuten nuorena. Jos sinä panostat, erotut eduksesi.

Laittaudun kyllä. Mutta on masentavaa, että ikä on "sulkenut" jo tiettyjä tyylejä pois. Tykkään esim. Japanilaisesta katumuodista ja tällä hetkellä toteutan sitä lähinnä pastellinsävyisillä vaatteilla.

Mutta harmittaa, että esim. Polvisukat tai kermakakkulolita-tyyli alkaa olemaan tän ikäisellä "noloa ja epätoivoista". Lisäksi tuntuu ihan tavallisistakin vaatteista että mitä sitä kehtaa laittaa päällensä. Tykkään vaikkapa minihameista mutta enpä juuri niitäkään enää pidä. :/

Ja siis tota lolita-tyyliä en koskaan saanut ees kokeilla. Mua kiusattiin kouluaikana niin paljon etten kehdannut pukeutua kuten haluan. Sitten kun olis ollut tavallaan sitä itsevarmuutta ja rahaakin niin sitten ei kuitenkaan uskalla pukeutua koska pelkää, että ihmiset ajattelee jotain "luuletko toi säälittävä täti olevansa teini"

Se N31

Up