Lue keskustelun säännöt.
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1816)
Jossain vaiheessa havaitsin että olen vain rahantuotantovälinen miehelle yrityksesämme. Hän alkoi piilottaa yhteisiä tulojamme ulkomaille ja lisäsi aina työtä minulle, lopuksi tein osan vuodesta 12 tuntia--- 16 joka pv ja muuloinkin yli 8 tuntia. Siis työtä ilman vapaata,tai lomia. Eristi sukulaisista, moitti ja haukkui koko sukuni ja minua. Vaikka todellisuudessa sukuni on mm. oppineempi kuin hänen
Tajusin että voimani loppuvat, jos en lähde, olihan työ raskasta fyysisesti ja minulla oli iso vastuualue.Niinpä läksin lähes 30 v jälkeen. Kostona teki kaikkensa eristääkseen lapset minusta ja vei lähes 10 v ennen kuin sain osuuteni varoista, En toki kaikkia minulle kuuluvaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse asiassa en oo varma ja mies lähti, mihin sitä omasta kodista lähtee . Todennäköisesti olisin lähtenyt jos asuimme vuokralla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
Tämä kuulostaa hyvin tutulta. Meillä tähän vielä liittyi se, ettei meillä ikinä opittu puhumaan asioista. Varsinkaan mies ei osannut puhua, joten meillä jäi varmaati paljon asioita väliin kaihertamaan, mikä ajan mittaan ajoi meitä toisistamme erilleen. Sovussa erottiin, mutta mulle jäi pieni katkeruus.
Ap:lle vinkki, että uskaltakaa puhua ja kuunnella, olkaa kiinnostuneita toisistamme oikeasti. Kysykää toisiltanne kuulumisia ja kuunnelkaa piolisonne vastaus.
Miten säilyttää puheyhteys, kun toinen aina vaiennetaan? Jos sanoo oman mielipiteensä, esim. "Nyt on kuuma", niin toinen vastaa "Eihän enää ole niin kuuma, kuin eilen" ja jatkaa oman suunnitelmansa toteuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
Kaikille ei paikkaansa pitävä, oli fakta tai ei.
lumi
KUINKA SAIN EXIN AVIOMEEHENI TAKAISIN LOITSUJEN LAUTAJAN {PAPPI ADU} AVULLA JA HÄNEN JÄLLEENYTTÄMISRAKKAUDEN LOITSUNSA VOIMANA 7 PÄIVÄN SISÄLLÄ. LÄHETÄ HÄNELLE SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN (PRIESTADU@GMAIL.COM)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seksiä pitää olla vähintään kahdesti viikossa, välipäivinä halailua ja suukottelua. Naimisissa yli 50 vuotta, ei olla erottu, koska helllyyttä on aina ollut. Mummo70v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On hienoa, että aloittaja haluaa pitkää liittoa ja neuvoja sen onnistumiseen! Tuolla asenteella saattaa todella onnistuakin, vaikka tangoon tarvitaan tietysti kaksi.
Olin nelikymppinen kun menin naimisiin reilusti nuoremman tytön kanssa. Vuosia meni hienosti ilman erikoisia vaikeuksia. Pankkitili oli yhteinen, jonne palkkani meni ja molemmat saivat käyttää tiliä vapaasti harkintansa mukaan. Ei mitään ongelmaa. Lasten vaipoista vaihdoin ainakin puolet ja yövalvomisista suuremman osan (jotta vaimokulta saisi nukkua enemmän). Käytiin pyöräretkillä teltan kanssa ennen lapsia ja telttailemassa ilman pyörää (=autolla) lasten kanssa. Monenlaista mukavaa vaihtelua. Kumpikaan ei ikinä käytä alkotuotteita eikä juossut vieraissa, joten ne eivät elämää pilanneet.
Mutta mutta... jälkeen päin olen miettinyt, että ehkä tein liikaa. Nimittäin ensimmäisen pikkuisen kanssa rakkaani huomasi, ettei olekaan täydellinen äiti - kuten ei kukaan ole. Naisilla on miehiä useammin haave tehdä kaikki täydellisesti, ja pettyvät, jos se ei onnistu. Miehet taas ottavat epäonnistumiset hiukan "hällä väliä"-tyyliin, joka joskus voi olla parempi.
Tuo ei-täydellisyys oli luultavasti suurin syy masennuksen alkamiseen. Muutaman kerran kultani esitti, että antaisimme tuon ihanan pikkuisen kasvatiksi toiseen perheeseen, koska hän ei vain jaksa (puhuttiin 1-vuotiaasta). Tietysti jouduin toteamaan, että en missään nimessä voisi luopua rakkaasta pikkuisestani. Esitin jopa, että jos hän ei jaksa olla pienen kanssa niin paljon, voisi etsiä osa-aikatyön vaihtelua saadakseen, tai voisimme vuokrata jonkun pikkuasunnon, jossa hän voisi välillä olla päivän pari rauhassa. Mutta nämäkään eivät tuntuneet hänestä hyviltä ajatuksilta. Yritin siten auttaa entistä enemmän lasten hoidossa - ja nyt tullaan tuohon "mutta-muttaan".
Minä selvästi jaksoin ja suorastaan nautin ihanien lasten hoitamisesta ja heidän kanssaan leikkimisestä. Se saattoi pahentaa vaimokullan oloa, sillä omasta mielestään hänen nuorempana (kotiäitinä) pitäisi jaksaa paremmin. Eli se "liika"(??) auttaminen saattoi pahentaa masennusta, joka vähitellen kasvoi siihen pisteeseen, että hän päätti muuttaa pois.
Varmasti muitakin syitä oli, mutta yksi neuvoni kaikille on, ettei kannata pettyä, jos ei itse tai toinen ole täydellinen. Kukaan ei ole! Kaikki teemme virheitä, ja erikoisesti lasten kasvatuksen suhteen pätee pitkälle sanonta, että sen oppii vasta kun lapset ovat jo isoja.
En ole ikinä uskonut riitelyn puhdistavaan voimaan. Kun kultani välillä väsyneenä ja masentuneena suuttui ja alkoi huutamaan, en koskaan vastannut huutoon. Vastasin mahdollisimman rauhallisesti ja nätisti tai olin hiljaa, jollen osannut vastata mitään. Mutta masentuneelle molemmat tavat tarkoittivat, että en ymmärrä häntä. En vieläkään keksi, miten muuten olisin voinut toimia.
Masennus on paha tauti. Siihen ei tarvita viinaksia, eikä siitä hevillä parane. En osaa antaa viisaita neuvoja, koska oma toimintani ei tilannetta pelastanut, mutta jos joudut vastaavaan tilanteeseen, ehkä tämä kertomus antaa ajatuksia sen ratkomiseen.
Jos tässä ei mitään ihmeitä tapahdu niin ero tulee tapahtumaan vaimon yksipuolisen seksin vähentämisen takia kunhan lapset tuosta muutaman vuoden kasvavat
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kertonut vaimolleni että nyt kun ensimmäinen lapsi on lähtenyt omilleen ja kun seuraavat kaksi tekevät saman niin sitten lähden minä. Terveisin, m 52
Itse en ole eronnut, mutta menin miehen kanssa yhteen vasta melkein kolmekymppisenä kun löytyi samat speksit omaava. Eli vela, absolutisti, raha tai sosiaaliset normit ei isoja arvoja, seksi ei ollenkaan tärkeää, suuri valikoivuus/nirsous puolisoa valitessa eli osaa mielummin olla yksin, suuri halu asua keskellä metsää, tärkeä arvo vapaus, uskollisuus, rehellisyys. Niin ja piti olla todella liikunnallinen ja vahva, tarpeeksi miehekäs, itsevarma (noilla aiemmilla spekseillä löytyy paljon aika neutraaleja tai jopa hieman feminiinisiä miehiä, mikä on ymmärrettävää! Mutta viehätyn suhteeseen asti vain tosi maskuliinisista ja sen pitää tulla luonnostaan, esittämisen taustalla nimenomaan on joku piilotettu epävarmuus).
Ihan syystäkin olin sinkku ennen tätä, koska luonnollisestikaan tällaisia miehiä ei ole joka oksalla, saati että viehättyisin kaikista sopivista tai he minusta 😅
Mutta oikean kohdatessani menimme heti yhteen ja yhdessä on oltu joitain vuosia.
En voisi kuvitella meneväni yhteen miehen kanssa, jolle esimerkiksi nuoruus, seksikkyys, seksin suorittaminen, pornografia, kulutusyhteiskunta, status... Ovat tärkeitä. En pysy nuorena ikuisesti ja vaikka olen kaunis ja sukuni naisten perusteella saatan olla huomattavan kaunis vielä n. 50-vuotiaana, en vain millään haluaisi miestä joka täytyisi yrittää "pitää" seksillä, seksikkyydellä ja yleensäkin jotenkin houkuttelemalla. Halusin miehen joka on kokenut seksiä sen verran että tietää sen olevan vain seksiä jos siihen ei liity luja yhteinen suhde ja jolla seksuaalisuus on hyvin 1+1=2-tyylinen lähes yhdentekevä asia. Kuitenkin tässä on kyseessä kumppanuus jossa toisen läsnäolon pitää tuntua hyvältä kokonaisvaltaisesti, ei vain silloin jos hivelen miehen egoa juuri oikein tai "annan" hänelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaimo petti, ja jäi kiinni. Sai anteeksi, mutta luottamus katosi.
Vierailija kirjoitti:
Tasaista lapsiperhe-elämää. Täysin yllättäen miehellä tunteet loppui ja tuli ero. Lapset koululaisia. En yhtään tiedä mitä olisin voinut tehdä toisin. Olin töissä, hoidin kodin ja lapset ja pidimme päivittäin yhteyttä jos mies oli matkoilla. Mitään riitoja ei ollut vaan ihan mukavaa elämää kaikin puolin, juteltiin, naurettiin ja matkustettiin perheenä. Olin kai alkanut tuntua enemmän kaverilta sanoi mies. Hän taisi kaivata sitä alkuhuumaa ja löysikin sitten toisen naisen.
Oliko tämä "täysin yllättäen" kuitenkin vähemmän yllätys, jos lasketaan seksielämän loppuminen mukaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies sai 50 vuoden villityksen.Halusi olla vapaa.Ikäeroa meillä oli 10 vuotta,hän vanhempi.Ihan täysi paska mutta ihanat lapset saatiin.Nyt on jo mullan alla.
Jokainen ero johtuu miehen köyhyydestä.
Olen eronnut kahdesti. Eka ero johtui siitä, että mies oli mustasukkainen, fyysisesti väkivaltainen, sylki päälleni halveksuntansa merkiksi. Toinen ero tuli miehen väkivaltaisuuden, alkoholismin ja taloudellisen laskelmoivuuden takia. Kumpikin ero oli minulle suuri, suuri helpotus! Rakkaus oli minun puoleltani täysin loppunut.
Itse olen eronnut eka kerralla miehen puhumattomuuden (paitsi alkoholia juodessa ) ja jonkinlaisen miehen sielunvamman vuoksi, joka aiheutti masennusta ja sittemmin vaikeaa alkoholismia. Hänessä oli paljon hyvää, mutta kun hyvin nuorena mentiin yhteen , niin eihän tuollaisia asioita parikymppiset voi ymmmärtää, eli paljon riitaa ja väärin ymmärtämisiä puolin ja toisin.
Toisella yrityksellä törmäsin täysnarsistiin, eli ihan klassikko , ensin hurmaava, sitten sysipaska, joka vei itsetunnon moniksi vuosiksi. Onneksi tuo löysi itse uuden kiusattavan ,kun en enää jaksanut jatkaa ovimattona.
Kolmannesta joutuin eroamaan ,koska kuolema otti omansa. Ja kuten usein käy, ne parhaat lähtevät ensin. Siinä kohtaa en ole oikein koskaan ymmärtänyt Jumalan logiikkaa, että ne pahimmat kiusaajat ja tyrannit saavat jatkaa porskuttamistaan (mukaan lukien rumpit ja putlerit) mutta hyväntahtoiset ja kiltit kanssakulkijat saavat lähtökäskyn vaikka niin moni heitä täällä jää kaipaamaan.
Eli Ap:lle ehkä neuvoksi, jos rakastat, niin näytä ja kerro jos näin on . Jos et rakasta ,älä ota, jätä väliin , äläkä ainakaan kerro rakastavasi, jos et rakasta. Kohtele rakastettuasi kunnioittavasti ja kauniisti, tee pieniä hyviä arjen tekoja, älä huuda ja solvaa mutta kerro jos olet pahoittanut mielesi ja miksi. Ei niin kovin monimutkaista, mutta enhän minäkään noita vielä kaksikymppisenä osannut. Ja tuskin moni muukaan. Eli tutustu ja anna aikaa.
Kaikkea hyvää Sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
Tuohan oli kamalaa. Miten se ilmeni? Miten huomasit asian ja yritittekö korjata sitä?
Rakkaus pitäisi olla tahtotila.
Jumalan siunaama avioliitto ja molemmat tällä mielellä.
Suomessa ei paljonkaan ihmiset ole elävässä uskossa.
Useamman vuoden yhdessäolon jälkeen mentiin naimisiin. En tiennyt mihin muualle suhde olisi siitä voinut edetä, sillä oltiin nuoria ja toisillemme ensimmäiset niin pitkäaikaiset seurustelukumppanit. Pian liiton solmimisen jälkeen tulin suunnitellusti raskaaksi, mutta alkuvaiheen raskaushormonit tai mitkä ikinä olikaan iski niin rajusti päälle, että tajusin, ettei miehestä ole isäksi, eikä muuten ole missään vaiheessa ollut puolisoksikaan. Mies oli väkivaltainen, ei mitään impulssikontrollia, harjoitti taloudellista ja kaikenlaista kontrollia ja vähätteli ja nöyryytti minua koko ajan. Hän oli ollut sellainen koko ajan, mutta en ollut vain ymmärtänyt tilannetta. En kyennyt ajattelemaan itseäni yksinhuoltajana enkä sitä, että olisin ollut loppuelämäni sidottuna mieheen lapsen kautta. Tein abortin, laitoin erohakemuksen ja muutin pois.
En vieläkään täysin ymmärrä, miten näin aikanaan kävi. Kaikki tapahtui nopeasti ja tunsin syyllisyyttä asiasta. Mies ei saanut valita. Mutta ei olisi saanut lapsikaan ja olisi joutunut samaan kuin minä. Vasta lapsen kautta pystyin ajattelemaan, ettei ketään saa kohdella niin kuin hän kohteli minua.
Tästä ei ole varmaan tässä ketjussa mitään apua siihen, että miten eron voisi välttää. Mutta se voi olla opetus siitä, että jokaisessa suhteessa, jossa on lapsi joskus suunnitelmissa, pitää koko ajan ajatella, millainen toinen olisi isänä tai äitinä. Sillä puolisoltaan hyväksyy asioita, joita ei lapseen kohdistuen ikinä hyväksyisi.
Voin sanoa tosta väkivallasta.. moni nainen tekee tahallaan ja ärsyttää aviomiestä ja myös usein lapsen kautta. Todella paljon tapausta. Ja heistä suurin osaa syytä miestä. Ei ole reilua. Mutta kuitenkin jos on perhe jossa pikkulapsi, niin sulla on suu , ratkokaa asiaa, ei ärsyttämällä/huutomall vaa puhumalla. Lapsi on teidän onni, eikä avioero. Avioero on 3 hengen epäonni.((( perhe 3 hengen yhteisymmärrys ja tie tulevaisuuteen