Lue keskustelun säännöt.
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keski-iässä tulee avioeropiikki, kun naiset menettävät sen minkä vuoksi miehet heistä kiinnostuvat.
Vain tyhmät miehet ajattelevat näin.
Se on ihan tilastollinen fakta. Enkä ole mies.
eli olet muunsukupuolinen, sekin on tilastollinen fakta...Missähän pääsee tutustumaan sinun faktasi tilastoihin, vai onko ne faktasi vain katkeran peräkammarin persun uhriutumista....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.
Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Keski-iän kriisi on liian helppo jätettyjen selitys sille miksi ero tuli. Keski-iän kriisi on siis ihan määritelmällisestikin pettymystä omaan elämään sekä tarve muutokselle. Pitäisikö pitkässä parisuhteessa(kin) elävien keski-ikäisten pysähtyä joskus miettimään, että onko tämä parisuhde sellainen, joka ei saa jossain vaiheessa miettimään, että täytyy olla jotain parempaa. Jos ei ole, niin tarttisko tehdä jotain?
Ollaan vaan ja öllötetään kuin lämpimässä vedessä köllisi, kunhan on vaan helppoa eikä mitään koskaan tarvitsisi muuttaa. Puolisolle ei tarvi jutella tai sen kanssa harrastaa kun onhan lapset ja some. Seksi on pakkopullaa, toisen tärkein ominaisuus on kotityöapu ja palkkakuitti. Sitten ivallisesti huudellaan viidenkympin villitystä kun jompikumpi päättää viimein elämän rajallisuuden ymmärtäessään ottaa onnensa omiin käsiinsä.
Epävakaan ylimiellyttäjän puhetta ja selittelyä.
ei suinkaan, vaan sellaisen joka lähti ja elää parempaa elämää nyt toisen keski-iän kriiseilijän kanssa.
kaikki nuoren perheen virheet takana, ihan jokaikinen:
-liian nuorena sitoutuminen
-liiallinen symbioosissa eläminen
-appivanhempien päästäminen liian lähelle mielipiteineen
-hellyyden ja lämmön merkityksen aliarvioiminen
-haavoittava raatorehellisyys
-vauhtisokeus
-projektielämä jossa hankintaa seuraa seuraava hankinta, jonka aikana suunnitellaan jo seuraavaa -hirveä kiire rakentaa naistenlehtien näköinen elämä
-omien henkisten tarpeiden ymmärtämättömyys ja laiminlyöminen kaiken edellämainitun saavuttamiseksi ja sitä kautta syvä väsymys ja kyynisyys
-eroon saakka vaivautuminen vasta kun ihastui toiseen
katsos kun jotkut meistä osaa analysoida myös niitä omia virheitä ja sitä kautta sanoa, että keski-iän kriisi on liian helppo selitys sellaisen suhteen päättymiseen mitä kumpikaan ei ole vaivautunut hoivaamaan tai edes arvostamaan
Jokainen kohta on ihan perusjuttuja. Kannattaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään miksi jätit tahallasi hoitamatta noita asioita paremmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Keski-iän kriisi on liian helppo jätettyjen selitys sille miksi ero tuli. Keski-iän kriisi on siis ihan määritelmällisestikin pettymystä omaan elämään sekä tarve muutokselle. Pitäisikö pitkässä parisuhteessa(kin) elävien keski-ikäisten pysähtyä joskus miettimään, että onko tämä parisuhde sellainen, joka ei saa jossain vaiheessa miettimään, että täytyy olla jotain parempaa. Jos ei ole, niin tarttisko tehdä jotain?
Ollaan vaan ja öllötetään kuin lämpimässä vedessä köllisi, kunhan on vaan helppoa eikä mitään koskaan tarvitsisi muuttaa. Puolisolle ei tarvi jutella tai sen kanssa harrastaa kun onhan lapset ja some. Seksi on pakkopullaa, toisen tärkein ominaisuus on kotityöapu ja palkkakuitti. Sitten ivallisesti huudellaan viidenkympin villitystä kun jompikumpi päättää viimein elämän rajallisuuden ymmärtäessään ottaa onnensa omiin käsiinsä.
Epävakaan ylimiellyttäjän puhetta ja selittelyä.
ei suinkaan, vaan sellaisen joka lähti ja elää parempaa elämää nyt toisen keski-iän kriiseilijän kanssa.
kaikki nuoren perheen virheet takana, ihan jokaikinen:
-liian nuorena sitoutuminen
-liiallinen symbioosissa eläminen
-appivanhempien päästäminen liian lähelle mielipiteineen
-hellyyden ja lämmön merkityksen aliarvioiminen
-haavoittava raatorehellisyys
-vauhtisokeus
-projektielämä jossa hankintaa seuraa seuraava hankinta, jonka aikana suunnitellaan jo seuraavaa -hirveä kiire rakentaa naistenlehtien näköinen elämä
-omien henkisten tarpeiden ymmärtämättömyys ja laiminlyöminen kaiken edellämainitun saavuttamiseksi ja sitä kautta syvä väsymys ja kyynisyys
-eroon saakka vaivautuminen vasta kun ihastui toiseen
katsos kun jotkut meistä osaa analysoida myös niitä omia virheitä ja sitä kautta sanoa, että keski-iän kriisi on liian helppo selitys sellaisen suhteen päättymiseen mitä kumpikaan ei ole vaivautunut hoivaamaan tai edes arvostamaan
Jokainen kohta on ihan perusjuttuja. Kannattaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään miksi jätit tahallasi hoitamatta noita asioita paremmaksi.
kaikkein fiksuimmat ei tee virheitä alunperinkään. Vähän vähemmän fiksut huomaa sitten jälkikäteen eikä enää toista virhettään. ja kaikkein vähä-älyisimmät tai harhaisimmat kuittaa eron sillä, että toisella täytyi olla joky henkilökohtainen kriisi eli itsessä ei mitään vikaa, tietenkään.
Oot täysin oikeassa siinä, että nuo on niiiiin perusvirheitä mitä suomalaisista nuorista pariskunnista valtaosa tekee kukin vuorollaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Keski-iän kriisi on liian helppo jätettyjen selitys sille miksi ero tuli. Keski-iän kriisi on siis ihan määritelmällisestikin pettymystä omaan elämään sekä tarve muutokselle. Pitäisikö pitkässä parisuhteessa(kin) elävien keski-ikäisten pysähtyä joskus miettimään, että onko tämä parisuhde sellainen, joka ei saa jossain vaiheessa miettimään, että täytyy olla jotain parempaa. Jos ei ole, niin tarttisko tehdä jotain?
Ollaan vaan ja öllötetään kuin lämpimässä vedessä köllisi, kunhan on vaan helppoa eikä mitään koskaan tarvitsisi muuttaa. Puolisolle ei tarvi jutella tai sen kanssa harrastaa kun onhan lapset ja some. Seksi on pakkopullaa, toisen tärkein ominaisuus on kotityöapu ja palkkakuitti. Sitten ivallisesti huudellaan viidenkympin villitystä kun jompikumpi päättää viimein elämän rajallisuuden ymmärtäessään ottaa onnensa omiin käsiinsä.
Epävakaan ylimiellyttäjän puhetta ja selittelyä.
ei suinkaan, vaan sellaisen joka lähti ja elää parempaa elämää nyt toisen keski-iän kriiseilijän kanssa.
kaikki nuoren perheen virheet takana, ihan jokaikinen:
-liian nuorena sitoutuminen
-liiallinen symbioosissa eläminen
-appivanhempien päästäminen liian lähelle mielipiteineen
-hellyyden ja lämmön merkityksen aliarvioiminen
-haavoittava raatorehellisyys
-vauhtisokeus
-projektielämä jossa hankintaa seuraa seuraava hankinta, jonka aikana suunnitellaan jo seuraavaa -hirveä kiire rakentaa naistenlehtien näköinen elämä
-omien henkisten tarpeiden ymmärtämättömyys ja laiminlyöminen kaiken edellämainitun saavuttamiseksi ja sitä kautta syvä väsymys ja kyynisyys
-eroon saakka vaivautuminen vasta kun ihastui toiseen
katsos kun jotkut meistä osaa analysoida myös niitä omia virheitä ja sitä kautta sanoa, että keski-iän kriisi on liian helppo selitys sellaisen suhteen päättymiseen mitä kumpikaan ei ole vaivautunut hoivaamaan tai edes arvostamaan
Jokainen kohta on ihan perusjuttuja. Kannattaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään miksi jätit tahallasi hoitamatta noita asioita paremmaksi.
kaikkein fiksuimmat ei tee virheitä alunperinkään. Vähän vähemmän fiksut huomaa sitten jälkikäteen eikä enää toista virhettään. ja kaikkein vähä-älyisimmät tai harhaisimmat kuittaa eron sillä, että toisella täytyi olla joky henkilökohtainen kriisi eli itsessä ei mitään vikaa, tietenkään.
Oot täysin oikeassa siinä, että nuo on niiiiin perusvirheitä mitä suomalaisista nuorista pariskunnista valtaosa tekee kukin vuorollaan.
Jep, sellaista tilannetta ei joidenkin mielestä vain ole että pääsyy voisikin olla toisen henkilökohtaisissa ominaisuuksissa ja henk.koht. kriiseilyssä jota on peitelty pitkään puhumatta siitä lainkaan toiselle. Perustapaus oman vastuun pakoilijasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten pinnallista erota kun toinen haluaa enemmän seksiä.
Ei pinnallista, vaan eräs parhaista syistä erota.
Jos seksihalut eivät käy lainkaan yksiin - toinen haluaa esimerkiksi pari kertaa viikossa, toinen kerran kuukaudessa - on parasta vaan alkaa lähtemään eri suuntiin, vaikka tunteitakin olisi. Miksi? No siksi, koska tuollaisessa tilanteessa seksistä tulee riidan aihe, vallankäytön väline, ja lopulta halujen eriparisuudesta seuraa kaikkea kamalaa - pettämistä, p**noaddiktio, katkeruutta, vihaa, pettymyksiä, valheita, etääntymistä, puhumattomuutta, kontrollointia, mustasukkaisuutta, intiimiasioiden levittelyä ulkopuolisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain yksinkertaisesti kestänyt seksittömyyttä.
Avioliitto oli muuten hyvä: ei riitoja, ei ongelmia, tulimme hyvin toimeen, olimme toistemme parhaat ystävät. Lapset kasvatettiin isoiksi yhdessä, ja kaikki sujui hyvin.
Ainut ongelma oli seksuaalisen yhteensopimattomuuden syntyminen, kun lapset kasvoivat. Jossakin vaiheessa vaimoni vain totesi, että ei enää halua seksiä, ja voi ihan hyvin elää ilman sitä. Minä olin tässä vaiheessa jo pohtinut ajatusta, valmistautunut tähän ja tulevaan eroon, joten melko pian totesin, että meidän ei ole enää aika jatkaa yhdessä. Tämä oli tietenkin aika järkytys vaimolle, ja tästä seurasi enemmän ja vähemmän riitaisaa aikaa, mutta siitä huolimatta hän totesi, että ei olisi edes halunnut mihinkään parisuhde- tai seksuaaliterapiaan. Loppujen lopuksi hänkin ymmärsi, että ei voi pitää minua liitossa, jossa haluni ei kerta kaikkiaan täyty. Ilmeisen vaikeaa hänelle tämä oli, ja hän syytti minua erosta, mutta totesin, että en hyväksy syytöksiäsi, en ole enää kiinnostunut tarinastasi, jota kerrot tästä asiasta.
Itselleni ratkaisu oli loppujen lopuksi helppo, vaikka koko elämä meni uusiksi, omaisuus myytiin jne. Olen nyt selkeästi onnellisempi, ja olen tapaillut erästä naista, jonka kanssa myös seksi ja seksuaalisuus sopii erittäin hyvin yhteen.
Eli taitosi eivät riittäneet sytyttämään vaimoasi. Onnea vaan uuteen yritykseen. Tosi rakastaja huolehtii toki omasta onnen täyttymyksestään.
Älä välitä tästä miesvihaajasta. Minulle kävi aivan samalla tavoin, enkä ole huono sängyssä. Nainen ei kyennyt enää seksuaalisuuteen, jonka jälkeen vuoden jaksoin, kunnes alkoi olemaan melko mahdoton tilanne. En koskaan pettänyt häntä. Sovimme asiat.
Toivottavasti näin kypsiä miehiä löytyisi enemmänkin.
Tuossa tilanteessa on parempi lähteä, lopettaa, laskea tappionsa ja siirtyä elämässä eteenpäin. Kun lähtee, kohtelee kunnioittavasti, eikä petä, niin on vielä mahdollisuus hoitaa eronkin jälkeen tarvittavat asiat ystävyydessä.
Miehet ovat liian laiskoja lähtemään huonoista parisuhteista.
Netissä valitetaan, kuinka seksiä ei ole kuin korkeintaan kerran kuussa, mutta siltikään ei ymmärretä lopettaa huonoa ja seksitöntä suhdetta. Ennemmin sinnitellään, kitkutellaan, eristäydytään ja riidellään.
Miksi ei vain voi lähteä kävelemään?
Itse olen jo etukäteen tehnyt päätöksen, että jos parisuhteemme väljähtyy seksittömäksi, intohimottomaksi ja kuolleeksi liitoksi (nimenomaan väljähtää, eikä johdu esim. terveyssyistä), yritän ratkaista tilannetta 6 kuukauden ajan panostamalla parisuhteeseen, mutta jos mikään ei muutu, lähden. Tuo 6 kuukautta on ihan asiantuntijoiden suosittelema takaraja, jonka jälkeen jotakin on syytä tehdä, tai mikään ei mene ainakaan parempaan suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosin uusperheessä kun en enää vain jaksanut miehen jatkuvaa draamailua ja mielialojen vaihteluja.
Piti ajatella lasten etua.
Nyt suhteessa vakaan peruskalliomiehen kanssa joka osaa puhua vaikeista tunteistaan ilman siirappia tai yletöntä draaman sävyttämää monologia.
Vierailija kirjoitti:
Erosin uusperheessä kun en enää vain jaksanut miehen jatkuvaa draamailua ja mielialojen vaihteluja.
Piti ajatella lasten etua.
Nyt suhteessa vakaan peruskalliomiehen kanssa joka osaa puhua vaikeista tunteistaan ilman siirappia tai yletöntä draaman sävyttämää monologia.
Todella hyvä syy erota ja lapset aina ensin tietenkin.
Kuka oikeasti jaksaisi epävakaata joka kieltäytyy hakemasta pitkäkestoista apua ongelmiinsa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Keski-iän kriisi on liian helppo jätettyjen selitys sille miksi ero tuli. Keski-iän kriisi on siis ihan määritelmällisestikin pettymystä omaan elämään sekä tarve muutokselle. Pitäisikö pitkässä parisuhteessa(kin) elävien keski-ikäisten pysähtyä joskus miettimään, että onko tämä parisuhde sellainen, joka ei saa jossain vaiheessa miettimään, että täytyy olla jotain parempaa. Jos ei ole, niin tarttisko tehdä jotain?
Ollaan vaan ja öllötetään kuin lämpimässä vedessä köllisi, kunhan on vaan helppoa eikä mitään koskaan tarvitsisi muuttaa. Puolisolle ei tarvi jutella tai sen kanssa harrastaa kun onhan lapset ja some. Seksi on pakkopullaa, toisen tärkein ominaisuus on kotityöapu ja palkkakuitti. Sitten ivallisesti huudellaan viidenkympin villitystä kun jompikumpi päättää viimein elämän rajallisuuden ymmärtäessään ottaa onnensa omiin käsiinsä.
Epävakaan ylimiellyttäjän puhetta ja selittelyä.
ei suinkaan, vaan sellaisen joka lähti ja elää parempaa elämää nyt toisen keski-iän kriiseilijän kanssa.
kaikki nuoren perheen virheet takana, ihan jokaikinen:
-liian nuorena sitoutuminen
-liiallinen symbioosissa eläminen
-appivanhempien päästäminen liian lähelle mielipiteineen
-hellyyden ja lämmön merkityksen aliarvioiminen
-haavoittava raatorehellisyys
-vauhtisokeus
-projektielämä jossa hankintaa seuraa seuraava hankinta, jonka aikana suunnitellaan jo seuraavaa -hirveä kiire rakentaa naistenlehtien näköinen elämä
-omien henkisten tarpeiden ymmärtämättömyys ja laiminlyöminen kaiken edellämainitun saavuttamiseksi ja sitä kautta syvä väsymys ja kyynisyys
-eroon saakka vaivautuminen vasta kun ihastui toiseen
katsos kun jotkut meistä osaa analysoida myös niitä omia virheitä ja sitä kautta sanoa, että keski-iän kriisi on liian helppo selitys sellaisen suhteen päättymiseen mitä kumpikaan ei ole vaivautunut hoivaamaan tai edes arvostamaan
Jokainen kohta on ihan perusjuttuja. Kannattaa katsoa peiliin ja kysyä itseltään miksi jätit tahallasi hoitamatta noita asioita paremmaksi.
kaikkein fiksuimmat ei tee virheitä alunperinkään. Vähän vähemmän fiksut huomaa sitten jälkikäteen eikä enää toista virhettään. ja kaikkein vähä-älyisimmät tai harhaisimmat kuittaa eron sillä, että toisella täytyi olla joky henkilökohtainen kriisi eli itsessä ei mitään vikaa, tietenkään.
Oot täysin oikeassa siinä, että nuo on niiiiin perusvirheitä mitä suomalaisista nuorista pariskunnista valtaosa tekee kukin vuorollaan.
Annatko tutkimuslähteen tuolle että valtaosa tekee noita perusvirheitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Me miehet olemme aika yksinkertaisia ja valitse meistä vain se hyvä yksilö.
1. Älä hauku jatkuvasti.
2. Omena pitää lääkärin loitolla, suihinotto pitää vieraat naiset loitolla.
3. Mies turhaantuu ilman seksiä jo viikossa.
4. Mies haluaa nukkua rauhassa, emme kaipaa lusikkaa tai halausta kun nukumme.
5. Mies ei kerro kuinka hullulta näytät marimekon unikko mekossa, älä kerro meille miten meidän pitää pukeutua.
6. Jos miehellä on yksi rokki juliste nuoruudesta, anna hänen ripustaa se jonnekin.
Onko miehet todella vaativia ja hankalia?
Taidat olla aika nuori vielä?
Avioerothan ei johdu siitä, että mies kypsyy ja kyllästyy eikä saa vaatimaansa. Suurin osa eroista johtuu siitä, että nainen haluaa jotain muuta kuin kyseisen miehen. Naiset on jättäjiä, miehet jätettyjä, eikä tilanteeseen vaikuta mitenkään joku "rokki juliste nuoruudesta".Jos mies haaveilee läpi elämänsä rokkijulisteista ja suihinotoista (uhaten että lähtee pettämään jos niitä ei saa säännöllisesti), ei ihmekään ettei tuollaiselle löydy läpi elämän kestävää kumppanuutta. Ihminen kun kypsyy, kasvaa, viisastuu, rauhoittuu ja oppii arvostamaan muitakin asioita iän karttuessa. Usein erot taitavat johtua juuri siitä, että mies haluaa pysyä samanlaisena tai jopa taantuu teinivuosilleen, kun nainen rauhoittuu ja järkevöityy iän myötä. Jos ei tapahdu yhteistä kasvua, ei ole yhteistä tulevaisuutta.
Tämä.
Onneksi olen löytänyt rinnalleni viisaan ja kypsän miehen, jolla on ymmärrys ja elämäntaidot lisääntyneet elämänkokemuksen karttuessa.
Minä tajusin että onni on omassa itsessä. Ei tarvitse pönkittää toisen avulla mitään.
Näinhän se on, mutta koen liitossani suurena vahvuutena sen, kuinka jaettuna ilot tuplaantuvat ja surut puolittuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eka avioliitto: 16 vuoden helvetti. Fyysistä ja psyykkistä väkivaltaa. Minulle ja lapsille. Miksen eronnut aiemmin? Siksi, että puoliso oli just sellainen että olisi Alibista luettu lopputulosta. Kuin ihmeen kautta lopulta suostui eroon. Olen uudelleen naimisissa, onnellisesti tällä kertaa. Mutta. Lasten elämä tuhoutunut loppuiäksi. Molemmilla niin pahat traumat etteivät tänä päivänä normaaliin elämään enää pysty.
"Lasten elämä... pahat traumat..."
Vaikka traumat varmasti voivat ollakin pahat, niin minä uskon että 'normaali' elämäkin voi olla mahdollista, sillä Raamattu kertoo, että
"Uudeksi minä teen kaikki."
[/quote] Niin tai sitten vaan opettelet olemaan niin mukava, hellä, huolehtivainen, kannustava ja iloinen, että mies haluaa viettää loppuelämänsä kanssasi.[/quote]
Eipä tuokaan taida kaikkien miesten suhteen auttaa vaikka olisi aina tuollainen eikä itse koskaan millään tavalla vähäisemmässäkään määrin sairastaisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Murtakaa kaikki itsessänne uskollisuuden ja rehellisyyden ahtaat roolimallit ja olkaa vapauden ilmentymiä. Se on ainoa oikea rakkauden muoto. Kaikki muu on kulissia.
[/quote] No täytyy sanoa että ikävän monella on sellainen lapsuudenkodin malli että isä on ryypännyt, pettänyt tai lyönyt ehkä jopa kaikkia näitä. Mutta avioliitto on jatkunut koska eihän sitä voi erota kun on papin edessä aamenet sanottu![/quote]
Tuollainen ajatuskulku on kyllä hieman outo, Raamatun mukaan kun haureellinen uskottomuus on sallittu peruste avioerolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
miehille tulee viidenkympin villitys, viimeinen epätoivoinen yritys olla nuori ja lisääntyä ja siksi yleensä potkivat samanikäisen rupsahtaneen eukkonsa pois ja ottavat uuden nuoren naisen, toki yrittävät hölistä että rakkaus vain loppui, mutta tosiasia on että eivät saa enää munaa seisomaan oman lihoneen vaimonsa kanssa niin jotainhan sitä pitää yrittää ja hetken aikaa se toimiikin kun vierellä on nuori ja kaunis nainen, ennen pitkää tosiasioita on kuitenkin miehenkin katsottava silmiin
Tai sitten se 50 villitys tulee naiselle. Vaihdevuodet kolkuttelevat, ja omalle miehen vieressä ei enää tehdä muuta kuin pieraista reiteen, koska "ei ole enää yhteyttä".
Mutta sitten tyttöjen illassa löytyykin taianomaisesti Mies, jonka kanssa yhteys syntyy heti saman illan aikana, nainen "tuntee itsensä nähdyksi" ja päätyy samaan hyttiin/hotellihuoneeseen/mökkiin ja harrastaa villiä seksiä vailla katumusta. Tätä jatkuu sitten säännöllisen epäsäännöllisesti, kunnes mies saa selville tai nainen vain yksinkertaisesti lähtee menemään jonkun nuoremman/"komeamman" tai "kipinöivämmän" miehen matkaan; eihän sillä ole niin väliä, lapsetkin ovat jo melkein omillaan...
Itse olen siinä tilanteessa, että mieheni jätti minut ja lapsemme yhteisen 28 vuoden jälkeen. Ikää nyt 50 vuotta. Jonkinlaisesta ikäkriisistä kyse, joka masennukseksi asti pääsi. Ykskaks mies ei enää tiennyt mitä elämältään haluaa ja tuli myös tietoiseksi, että ei ole ikinä asunut yksin, eli muutti kanssani yhteen suoraan lapsuuden kodista. Kun täytimme 30v ja 40v niin ikäkriisejä ei ollut, mutta tämä 50v on todella paha. Haluan korostaa, että en ollut pirttihirmu, makuuhuoneessa tapahtui edelleen paljon, emme riidelleet jne. Raainta oli, että mies ei varoittanut vaan esitti loppuun asti että kaikki on hyvin. Sitten kaikki oli siinä, mies muutti pois. Vielä tämän 9 kk:n aikana en ole miesseuraa hakenut on sydän ollut niin verillä, mutta tiedostan että kaipaus toisen iholle kasvaa koko ajan. En usko, että ikinä enää haluan asua kenenkään kanssa, kiva olisi kuitenkin joskus vielä löytää rinnalle toinen ihminen jonka kanssa viettää aikaa. Tosin vielä ei ole sen aika, ensin täytyy toipua tästä elämänmuutoksesta.
Olen surullinen tästä erosta, mutta en vihainen miehelle, sillä ei toista voi omistaa ja jos toinen on onnellisempi ilman meitä niin sitten asia on niin. Toivon, että mies oppii puhumaan mahdollisen tulevan kumppanin kanssa, että ei satuttaisi toista ihmistä näin pahasti, olisin ansainnut tiedon jo aiemmin siitä että miehen rakkaus on hiipumassa enkä sitä että esitetään loppuun asti, että kaikki hyvin.Pelkään, että itse teen samalla tavalla. Vaimon kanssa on ihan OK, mutta koko ajan takaraivossa nakuttaa sellainen ajatus, joka toistaa: "elämä on elämättä" "elämä on elämättä".
Meillä kävi niin kuin tuolla jota siteerasit. Miehellä oli vielä ongelmia sukunsa ja sieltä periytyneiden piirteiden kanssa.
Jos elämä on elämättä, yritä sopia vaimosi kanssa parin-kolmen vuoden breikistä. Sen aikana tehdään mitä tehdään, kummatkin, ja sitten sovitaan jatkosta.
Ehdotin tällaista ja mieskin joissain vaiheessa, kunnes kriisi sai hänestä yliotteen. Ei hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Niin tai sitten vaan opettelet olemaan niin mukava, hellä, huolehtivainen, kannustava ja iloinen, että mies haluaa viettää loppuelämänsä kanssasi.
Eipä tuokaan taida kaikkien miesten suhteen auttaa vaikka olisi aina tuollainen eikä itse koskaan millään tavalla vähäisemmässäkään määrin sairastaisi.
Siksi onkin parasta ymmärtää se, että toista ihmistä ei voi omistaa eikä hallita. Suhde ei saa perustua siihen, että toinen osapuoli palkitsee (tai rankaisee) toista osapuolta, tai käyttäytymällä hyvin ostaa toisen uskollisuuden ja rakkauden.
Molempien ihmisten on tahdottava olla parisuhteessa, ja vieläpä hyvässä sellaisessa. Molempien on jaksettava olla hyvä toiselle. Ja jos ei itse jaksa olla aina hyvä, on pyydettävä toiselta osapuolelta anteeksi, keskusteltava, ja yritettävä uudestaan. Jos toinen osapuoli ei ole hyvä, tai rakkautta häneen ei ole, niin silloin parisuhdetta täytyy joko yrittää vaalia tai sitten päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En vain yksinkertaisesti kestänyt seksittömyyttä.
Avioliitto oli muuten hyvä: ei riitoja, ei ongelmia, tulimme hyvin toimeen, olimme toistemme parhaat ystävät. Lapset kasvatettiin isoiksi yhdessä, ja kaikki sujui hyvin.
Ainut ongelma oli seksuaalisen yhteensopimattomuuden syntyminen, kun lapset kasvoivat. Jossakin vaiheessa vaimoni vain totesi, että ei enää halua seksiä, ja voi ihan hyvin elää ilman sitä. Minä olin tässä vaiheessa jo pohtinut ajatusta, valmistautunut tähän ja tulevaan eroon, joten melko pian totesin, että meidän ei ole enää aika jatkaa yhdessä. Tämä oli tietenkin aika järkytys vaimolle, ja tästä seurasi enemmän ja vähemmän riitaisaa aikaa, mutta siitä huolimatta hän totesi, että ei olisi edes halunnut mihinkään parisuhde- tai seksuaaliterapiaan. Loppujen lopuksi hänkin ymmärsi, että ei voi pitää minua liitossa, jossa haluni ei kerta kaikkiaan täyty. Ilmeisen vaikeaa hänelle tämä oli, ja hän syytti minua erosta, mutta totesin, että en hyväksy syytöksiäsi, en ole enää kiinnostunut tarinastasi, jota kerrot tästä asiasta.
Itselleni ratkaisu oli loppujen lopuksi helppo, vaikka koko elämä meni uusiksi, omaisuus myytiin jne. Olen nyt selkeästi onnellisempi, ja olen tapaillut erästä naista, jonka kanssa myös seksi ja seksuaalisuus sopii erittäin hyvin yhteen.
Eli taitosi eivät riittäneet sytyttämään vaimoasi. Onnea vaan uuteen yritykseen. Tosi rakastaja huolehtii toki omasta onnen täyttymyksestään.
Älä välitä tästä miesvihaajasta. Minulle kävi aivan samalla tavoin, enkä ole huono sängyssä. Nainen ei kyennyt enää seksuaalisuuteen, jonka jälkeen vuoden jaksoin, kunnes alkoi olemaan melko mahdoton tilanne. En koskaan pettänyt häntä. Sovimme asiat.
Toivottavasti näin kypsiä miehiä löytyisi enemmänkin.
Tuossa tilanteessa on parempi lähteä, lopettaa, laskea tappionsa ja siirtyä elämässä eteenpäin. Kun lähtee, kohtelee kunnioittavasti, eikä petä, niin on vielä mahdollisuus hoitaa eronkin jälkeen tarvittavat asiat ystävyydessä.
Miehet ovat liian laiskoja lähtemään huonoista parisuhteista.
Netissä valitetaan, kuinka seksiä ei ole kuin korkeintaan kerran kuussa, mutta siltikään ei ymmärretä lopettaa huonoa ja seksitöntä suhdetta. Ennemmin sinnitellään, kitkutellaan, eristäydytään ja riidellään.
Miksi ei vain voi lähteä kävelemään?
Itse olen jo etukäteen tehnyt päätöksen, että jos parisuhteemme väljähtyy seksittömäksi, intohimottomaksi ja kuolleeksi liitoksi (nimenomaan väljähtää, eikä johdu esim. terveyssyistä), yritän ratkaista tilannetta 6 kuukauden ajan panostamalla parisuhteeseen, mutta jos mikään ei muutu, lähden. Tuo 6 kuukautta on ihan asiantuntijoiden suosittelema takaraja, jonka jälkeen jotakin on syytä tehdä, tai mikään ei mene ainakaan parempaan suuntaan.
En edes muista milloin viimeksi meillä on ollut seksiä mieheni kanssa. Varmaan vuosi sitten. Sitä ennen n. 5 vuotta harvakseltaan. En vaan halua päästää miestä lähelleni, hän on loukannut minua niin pahasti ja kohdellut huonosti. Hän lupaa aina muuttua, mutta eihän hän eri ihmiseksi voi muuttua, ilkeä kun on luonteeltaan. Ei hän koskaan ole oikein osannut olla läsnä ja antaa huomiota. Lisäksi riidat kotitöistä jne.
Itse haluan erota, mies vielä yrittää. Mutta mitä apua yrittämisestä on, kun miehen yrittämisestä huolimatta hän on ilkeä, itsekäs ja välinpitämätön? Hän ei vaan ole huomaavainen luonteeltaan, ei kuuntele, ja riidatkin on sellaista ihmeellistä vääntämistä aina, mies ei myönnä toimineensa väärin tai suoranaisesti valehtelee asioista.
Miksi haluaisin seksiä tuollaisen ihmisen kanssa? Miksi haluan edes olla yhdessä sellaisen ihmisen kanssa? Olen mielessäni menossa jo eroa kohti. Mies ei tätäkään kuule tai ymmärrä, kun yritän kertoa. Olisi paljon helmpompaa erota, jos mies olisi samaa mieltä.
Eikä ongelma ole se, etten haluaisi seksiä ylipäänsä. Varmasti voisin jonkun muun kanssa sitä harrastaakin. Mutta vain sellaisen joka on läheisyyteni arvoinen.
Se on itsestä kiinni, jos näin kuvittelee. Vaimo on vaimo. Anoppi on anoppi ja äiti on äiti. Omasta päästä kaikki riippu, jos ruoho on aina vihreämpää naapurissa. Tulee luu käteen jossain vaiheessa. Kierrätys on kyllä muotia, mutta jokaisesta nuoresta naisesta tulee jossain vaiheessa mummutautisia. Valitettavasti!
Ja melkein jokaisesta pojasta tulee jossain vaiheessa eturauhasvaivoista kärsiviä pappoja.
Eroon ei tarvita kuin 1 tai 2 ääliötä yhdessä.