Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Meidän tavat elää ei vaan ikinä kohdanneet. Ongelmia oli alusta asti mutta jotenkin vaan ajateltiin, että kyllä se hyvä hetki ja paremmat ajat vielä koittaa. Kun sitten taas yhden riidan päätteksi pidettiin miehen kanssa kahden kuukauden mykkäkoulu, jonka aikana hän ei puhunut juurikaan edes lapsille, päätin että riittää. Mies on impulsiivinen, elää omaa elämäänsä ja minä taas jalat maassa realisti ja suunnitelmallinen, hoidan lapset ja kodin velvollisuudet. Ei opittu toistemme parhaista puolista vaan keskityttiin liikaa siihen, mikä oli huonosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Me olemme molemmat kokeneet yksinäisyyden tuskan ennen seurustelua/avioliittoa. Nyt olemme pitäneet huolta että kummallekaan ei ole tullut tällaista tunnetta. Toisen huomioiminen tärkeää, sen eteen pitää tehdä molempien jotakin. Joillekin se on luontevaa ja moni osaa tulkita oikein toisen viestintää. Pitää osata keskustella ja kuunnella, tuoda julki mikä itselle on tärkeää, ja tiedostaa mikä toiselle tärkeää. Ja pitää myös osata joustaa jotta molemmilla hyvä olla.
Usein erotaan kun pinnalla on vain omat itsekkäät tarpeet. Ei olla alusta astikaan selvillä mitä toisen päässä liikkuu. Alkuhuumassa kaikki tuntuu helpolta ja kivalta, sitten myöhemmin ei kestetä ristiriitoja eikä osata rakentavasti selvitellä niitä. Ei ole tahtoa rakastaa vaikeampien kausien yli.
Me ei jakseta kauheasti riidellä. Tykätään rauhallisesta elämästä jossa ei tarvitse olla yksin. Ei tarvita päivittäin suuria tunnekuohuja. Nautitaan siitä että voi tarvittaessa auttaa toista ja saada itse apua monenlaisissa elämän asioissa. Turvallinen luotettava kumppani tuo rauhaa elämään, ei tarvitse miettiä elämässä muita mahdollisia polkuja, niitä on miljoonia jos on seikkailunhaluinen, mutta niistä ei löydy rauhaa sisimpään.
Vierailija kirjoitti:
Puolison vapaamatkustajuus. Ei huvittanut mennä kauppaan, joten hän ei mennyt. Ei huvittanut siivota, joten ei siivonnut. Ei huvittanut viedä lapsia harrastuksiin, joten ei vienyt. Minä vaikka keskeytin ruuanlaiton ja kävin viemässä ja hakemassa.
Lisäksi alituinen marina ruuasta. Jos oli makaronilaatikko, kysyi, miksen voi tehdä vaikka lasagnea. Jos olin käynyt 500 eurolla jo siinä kuussa kaupassa ja joutunut ostamaan halvempaa, kauhea huuto siitä, miksi olen taas raahannut jotain halpiskahvia. Jos vastasin, että ei riitä minun palkka muuhun, koska olen kuukauden sisällä ostanut niin paljon ruokaa, hän haukkui, etten osaa käyttää rahaa.
Jos sanoin vastaan tai pyysin, että jaetaan kotityöt, hän syytti nalkuttamisesta. Silloin tällöin jopa suuttui ja lähti ajelemaan autolla suutuspäissään. Mikään ei ikinä muuttunut.
Minussakin oli vikaa. Riitojen pelossa alustuin. Olisi pitänyt olla jämäkämpi ja vaatia, että kotityöt tasan. Olisi pitänyt vaatia molempien käyttävän yhtä paljon rahaa kotitalouteen. Pelkäsin yhteenottoja, koska hän oli aika pelottava suuttuessaan. En halunnut, että alan itkeä lasten nähden enkä halunnut, että he saavat isästään hirviömäisen kuvan. Lapset ei koskaan tienneet, millaista on piilossa oleva taloudellinen hyväksikäyttö meidän perheessä. Eivät he ymmärtäneet sitäkään, miten kurjalta minusta tuntui, että pikku hiljaa minut oli pakotettu tekemään kaikki kotityöt. Toki lapset myös osallistuivat ikätasonsa mukaisesti.
En ikinä mene enää naimisiin. Minulla on vapaus, josta en luovu.
Kauhea tyyppi! Minulla oli myös ex-avomiehen kanssa samoja haasteita, mutta ei noin pahoja. Opiskelin silloin amk:ssa. Yksin käytännössä hain kaiken ruuan meidän talouteen. Ex kävi pari iltaa bileissä ja rahat meni ja osti bussikortin lisäksi ja omat harrastusmenonsa. Ruokaa ei ostanut koskaan. Korkeintaan makkaraperunat grilliltä. Onneksi vuokra sentään meni suoraveloituksena puoliksi molemmilta. Kotityötkin oli hänelle tuntematon käsite. Äiti oli kotona passannut piloille. Minulle huusi pyykinpesusta, että miksi ketussa en ole voinut pestä hänen farkkujaan samalla kun pesin omia pyykkejäni. Ei tapahtunut kerran, vaan ikuisuushuuto. Koska pesulan kortti oli minun nimissä ja minä olin ladannut siihen saldoa, sehän esti häntä hoitamasta mitään pyykkiasioita.
Itse ei aina voi vaikuttaa siihen tuleeko ero. Se toinen voi haluta sitä ja sä et voi sille mitään, vaikka kuinka et haluaisi erota. Olet luullut että kaikki on hyvin, mutta ei ollutkaan etkä voinut tietää kun ei toinen ollut puhunut mitään.
Mulle kävi niin mies rakastui toiseen jonka kanssa perusti heti perheen ja meidän lapset kulkee viikko- viikko systeemillä.
Tätä en halunnut et saan vaan puolet vuodesta olla lasten elämässä mukana. Ja elämä on aikataulutettu/ rytmitetty viikko- viikko systeemillä.
Kurjaa lapsille ja itelle. Mutta minkäs teet kun eksä halusi näin.
Ee oo tunteita ollu koskaa. Kaverpohja pohjana. Ja liitto kestäny 40vuotta. Arkea elämä o eikä siinä muuta. Vaihtamalla sama arki jatkuu. Ei silti masennusta ;-) t. yx nätti muija pst. Ero ei ratkaisu ja muksut kärsivät . Onni on vaikka kahvihetki tai hyvä tv ohjelma. Jess!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erosimme exän kanssa, koska rakastuin toiseen niin kiihkeän tulisen palavasti, että avioliiton jatkuminen ei ollut enää mitenkään mahdollista. Maksan hintaa siitä vielä nytkin ja tunnen syyllisyyttä lapseni ongelmista.
Pelkään tunteitani nykyään
Vierailija kirjoitti:
Me olemme molemmat kokeneet yksinäisyyden tuskan ennen seurustelua/avioliittoa. Nyt olemme pitäneet huolta että kummallekaan ei ole tullut tällaista tunnetta. Toisen huomioiminen tärkeää, sen eteen pitää tehdä molempien jotakin. Joillekin se on luontevaa ja moni osaa tulkita oikein toisen viestintää. Pitää osata keskustella ja kuunnella, tuoda julki mikä itselle on tärkeää, ja tiedostaa mikä toiselle tärkeää. Ja pitää myös osata joustaa jotta molemmilla hyvä olla.
Usein erotaan kun pinnalla on vain omat itsekkäät tarpeet. Ei olla alusta astikaan selvillä mitä toisen päässä liikkuu. Alkuhuumassa kaikki tuntuu helpolta ja kivalta, sitten myöhemmin ei kestetä ristiriitoja eikä osata rakentavasti selvitellä niitä. Ei ole tahtoa rakastaa vaikeampien kausien yli.
Me ei jakseta kauheasti riidellä. Tykätään rauhallisesta elämästä jossa ei tarvitse olla yksin. Ei tarvita päivittäin suuria tunnekuohuja. Nautitaan siitä että voi tarvittaessa auttaa toista ja saada itse apua monenlaisissa elämän asioissa. Turvallinen luotettava kumppani tuo rauhaa elämään, ei tarvitse miettiä elämässä muita mahdollisia polkuja, niitä on miljoonia jos on seikkailunhaluinen, mutta niistä ei löydy rauhaa sisimpään.
No miksi teille tuli avioero 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse ei aina voi vaikuttaa siihen tuleeko ero. Se toinen voi haluta sitä ja sä et voi sille mitään, vaikka kuinka et haluaisi erota. Olet luullut että kaikki on hyvin, mutta ei ollutkaan etkä voinut tietää kun ei toinen ollut puhunut mitään.
Mulle kävi niin mies rakastui toiseen jonka kanssa perusti heti perheen ja meidän lapset kulkee viikko- viikko systeemillä.
Tätä en halunnut et saan vaan puolet vuodesta olla lasten elämässä mukana. Ja elämä on aikataulutettu/ rytmitetty viikko- viikko systeemillä.
Kurjaa lapsille ja itelle. Mutta minkäs teet kun eksä halusi näin.
Tähän niin samastun. Ero voi tulla toiselle osapuolelle todella suurena shokkina. Meillä oli hyvä suhde, ei riidelty ja seksielämä toimi viimeiseen päivään asti. Kunnes mies vaan ilmoitti yhteisen 30 vuoden jälkeen, että ei tiedä mitä elämältään haluaa ja ei rakasta enää. Kyseessä varmasti jonkinnäköinen 50v kriisi, mutta minkäs teet kun mies lähtee ja jättää minut + tyttäremme päivän varoitusajalla. Meillä tyttäret jo lähellä aikuisuutta, eli jäivät asumaan kanssani ja mies elää täysin omaa uutta elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Oman kokemuksen pohjalta (taustalla nuorena vuosien seurustelun jälkeen solmittu avioliitto ja lyhyeksi jäänyt avioliitto, kun mies petti ja lähti):
1. Sama arvopohja. Jos itse arvostat liitossa vakautta, uskollisuutta ja yhteen hiileen puhaltamista, niin kumppanin pitäisi olla samanlainen. Monet asiat elämässä voi muuttua, mutta yleensä arvopohja on melko pysyvä. Minä en niin nuorena osannut katsoa tuota arvopohjaa, vaan painotin enemmän sitä, että meillä oli silloin nuorena samoja mielenkiinnonkohteita (ei ollut enää myöhemmin, kun ymmärrettävästi aikuistuessa muututtiin).
2. Katso, millainen kumppanin vanhempien parisuhde on. Siitä saa hyvässä ja pahassa osviittaa: miten kriiseihin suhtaudutaan, puhutaanko avoimesti, kunnioitetaanko toista jne. Kumppani todennäköisesti joko tiedostaen tai tiedostamatta ottaa mallia vanhempiensa parisuhdetavoista. Ex-mieheni isä oli uskoton miehen äitiä kohtaan ja exäni toisti tätä samaa kaavaa meidän liitossa, vaikka oli nähnyt, kuinka onnettomaksi hänen äitinsä tuon pettämisen seurauksena tuli.
3. Hyväksy se, että voit muuttaa vain itseäsi. Kumppaniasi ei voi pakottaa muuttumaan mihinkään suuntaan. Jotkut piirteet ihmisessä myös tuppaavat korostumaan iän myötä entisestään. Jos kumppani on nuorena esim. herkästi suuttuva, pitkävihainen tai vaikka kontrolloiva, niin yleensä nuo piirteet vain iän myötä korostuvat. Tottakai kaikissa meissä on huonot puolensa, mutta mitä tahansa ei parisuhteessakaan tarvitse sietää.
4. Tiedosta, että voit vain omasta puolestasi päättää "tahtoa". Vaikka itse tahtoisit yrittää jatkaa avioliittoa, työstää parisuhdekriisiä jne, niin kumppanisi ei välttämättä halua. Et voi kumppanisi puolesta tahtoa, etkä yksin pelastaa liittoa, jos toinen päättää luovuttaa. Minulle tämä oli yksi isoimpia oivalluksia. Olisimme joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin päätyneet miehen aloitteesta eroon ja minä en olisi voinut asialle yhtään mitään. Jos toisella ei tahtoa ole, niin ei sitä voi toiselle antaa. Tämän vuoksi sanonkin, että koskaan ei voi olla täysin varma, että joku avioliitto kestäisi. Ketkä tahansa voivat erota, vaikka se joidenkin pariskuntien kohdalla tosi epätodennäköiseltä tuntuukin.
2. Kumppaniehdokkaan vanhempien parisuhteesta (ja samoin omienkin vanhempien osalta).
Ennen kaikkea on syytä selvittää mitä mieltä se ehdokas itse on niistä mahdollisista varjoisista piirteistä ja onko hänellä aikomusta ja millaista välttää niitä omalta osaltaan. - Ja vastaavasti seikat omien vanhempien osalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän tympeä vastaus, mutta kannattaa valita sellainen kumppani, joka ei itse tule eroperheestä ja jolle nimenomaan pitkä avioliitto on arvo itsessään. Nykyään aika harvinaista.
Erot ja lapsuudenperheen mallit puskee tosi herkästi päälle. Ja tilastojenkin valossa vanhempien ero lisää lapsen eroriskiä.
Meilläkin mies vain kyllästyi lopulta. Myönsi, ettei kiinnostanut enää. Ei ollut tahtoa, ei ollut lapsuuden kodin mallia, kannatti kuulemma erota aiemmin kuin myöhemmin. Lapsiakin oli.
Älä yleistä. Meillä se oli nimenomaan ydinperheessä kasvanut, joka halusi erota, mi (avioeroperheen lapsi) olisin halunnut jatkaa ja selvittää asiat.
"Älä yleistä." - No eipähän hän itse tainnut yleistää, kertoi vain sen mikä oli tutkimuksinkin todettu yleisemmäksi. Valitettavasti Sinun kohdallasi kävi niin että se vähemmän yleinen toteutui.
Vierailija kirjoitti:
Minä menin naimisiin naisen kanssa, jota oikeasti en rakastanut. Hän oli kiva, muttei mikään fantasioiden kohde. Alttarilla iski pakokauhu mutta sanoin tahdon koska mihinkäs siitä enää pääsee. Lapsia siunaantui pari, melkein aikuisia jo ovat. Liitto loppui vuosia sitten. Jos jälkikäteen elämän voisi elää uudelleen, niin eläisin, mutten voi.
No kyllä sitä voi vielä alttarillakin peräytyä, ehkä jopa peruuttaa "tahdon" jälkeenkin jos onnistuu tekemään sen todella pikaisesti ennen kuin pappi ehtii antaa 'mies vaimo -julistuksensa'. (Ei taida ihan jokaisella olla kanttia tuollaiseen.)
Tuon papin julistuksen jälkeen taitaa olla sitten avioeroprosessi tarpeen ja senhän voi alkaa myös nopeasti, myös käytännössä nopeasti että sanoo heippa ja lähtee heti tilanteen jälkeen eri teitä, tai jos on häätilaisuus, niin antaa kohteliaasti häävieraiden syödä ja juoda ja kun pari sitten kai jättää häävieraat ja lähtee yhdessä niin selvittää heti sille toiselle osapuolelle tilanteen ja sanoo heippa ja lähtee eri teille (ja aloittaa heti paperisotatoimet).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tästä ketjusta! Olen lähestymässä neljääkymppiä ja pitkässä parisuhteessa, lapset ovat jo koululaisia. Olen tunnistanut itsessäni jotain kriisin merkkejä, esim haaveilen jatkuvasti toisista miehistä ja ihastun jokaiseen mieheen, joka vaan hymyileekin mulle. Olen miettinyt, että ottaisin asian puheeksi oman mieheni kanssa ja olisin ehdottanut vaikka taukoa suhteeseen (tätä olotilaani on siis kestänyt jo vuoden verran), mutta en oikeasti halua menettää tätä kaikkea hetken huumailun takia. En siis halua vajota miestenne tasolle, vaan haluan tehdä töitä parisuhteemme eteen.
Ehdota sille miehellesi että se hymyilisi sinulle, kenties useammin ja ainakin välistä oikein, oikein lämpimästi.
Vierailija kirjoitti:
Vaihdoin nuorempaan.
Niin minäkin. Nelikymppisen kahteen parikymppiseen, nyt on kiva kolmen kimppa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi syy miksi se ero tulee, on se että pidetään toista itsestäänselvyytenä - ja myös esitetään jotain muuta kuin oikeasti on, siinä alussa.
Meille on käymässä näin. Kun tapasimme, mies lupasi yhtä ja toista mitä tehdään ja seurustellessa vielä tehtiinkin näitä asioita ja avioliiton alkuaikoina mies teki vielä kotitöitäkin.
Sitten matkan varrella kävikin ilmi tämä teatterin näyttely alkuaikoina. Esille tuli nuukuus, pihiys, innottomuus tehdä muuta kuin maata sohvalla tai käydä kuntosalilla ja jättää kaikki mun pyöritettäväkseni. Äityslomalla tätä ei vielä tajunnut, kun onhan se aika selvää, että vauva on riippuvainen äidistään. Mietin eroa varmaan viimeiset 10 vuotta, mutta oma rahatilanne esti sen. Miehen mielestä mikään ei ollut pielessä. Kunhan vaan minä oppisin toimimaan kuten hän ehdottaa. Eli tekemään kaiken kuten haluaa, jotta hän voisi maata sohvalla. Onneksi ei tullut tehtyä lapsilaumaa, vain kaksi lasta. Sen toisen jälkeen jo tajusin, että tämä ei tästä muutu. Päätin että kestän, kun kuitenkaan mies ei ollut juoppo eikä kunnoton ja maksoi puolet laskuista. Se pihiys vaan korreloitui mm. siinä, että yhdessä ei voitu tehdä mitään, mikä maksoi jotain ja yhteisten tavaroiden hankinta oli hirveää riitelemistä, kun kyllähän ne pyykit voi käsinkin pestä.
Joka asiassa mitä tein, tein sen kuulemma väärin. Tämä ei mitenkään korreloi sen kanssa, miten moni kehuu sitä mitä teen tai missä autan. Ehkä mun vika on se, että olen ollut liian kiltti, mutta kun vihaan riitelemistä. Ja sitten kun yritän pitää puoleni, niin mies alkaa ärjyä ja raivota. Sama käytös lapsia kohtaan ja siitä ne on mulle sanoneetkin, että ei viitsi isälle puhua, kun se vaan huutaa ja määräilee.
Meiltä muutti alkusyksyllä nuorin lapsi pois. Vuokrasin kaksion loppiaisen jälkeen, ostin pesukoneen, sängyn ja sohvan ja vuokrasin huoltamolta pakun, raijasin muut kamani sillä ja muutin erilleni 4 viikkoa sitten. Olen nauttinut joka hetkestä. Miehelle tämä muuttokuorma tuli täydellisenä yllätyksenä, vaikka olin puhunut erosta jo keväästä asti ja maininnut sen jonkun kerran jo sitä ennen yrittäessäni saada häntä sinne terapiaan.
Niitä haukkumasanoja en viitsi edes toistaa, mitä tästä on tullut. Onneksi talon alaovessa on puhelinkello ja numeron voi laittaa estoon.
Avioerohakemus jätetty. Osituksesta en aio riidellä, yhteiset puoliksi ja sillä selvä. (Pitäköön huonekaluista mitä haluaa, otan vain mummolani emännänkaapin.) Mökin myynti kyllä tuottaa pientä haikeeta tuskaa, mutta onhan tämä Suomi mummon mökkejä pullollaan.
Pettäminen, pettäminen, pettäminen.. Kaikki pitkät suhteet ja avioliittoni kaatuivat lopullisesti siihen, että mies petti. Ja etenkin se, että mies yritti salailla asiaa. Luottamus meni.
Exä halusi 23- vuoden yhdessäolon jälkeen tietää kelpaako muille. Petti mua sitten kaverini kanssa. Mun kaveri oli kuulemma hänen elämänsä rakkaus. Vajaa vuoden kesti se suhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuosta eroperhetaustasta. Eiköhän sillä ole väliä, mikä eron syy on ollut ja miten ero on hoidettu. Jos ero on ollut ns. kypsien aikuisten pitkän harkinnan tulos ja vanhemmat ovat hyvissä väleissä eron jälkeen vs. ero on ollut riitaisa ja vanhempien välit ovat yhä vaikeat.
Pahinta turvattomuutta aiheuttaa ero johon ei ole mitään selkeää syytä. Sopuisa toiseen kyllästyminen ja se, että alkaa vain haluta elämältä jotain muuta, on kaikkein rikkovin ero, niin lapselle, kuin sille kyllästymisen kohteelle.
Omassakin liitossa lapsi saa sitten pelätä tämän päivän koittavan, vaikka toimisi itse kuinka hyvin ja rakastavasti.
Itse jouduin tällaisen eron uhriksi ja koen turvattomuutta ja pelkoa jätetyksi tulemisesta nykyisessä muuten täydellisessä suhteessani vielä vuosienkin jälkeen.
M40+
Tällaisen avioeron sain nähdä vierestä. Se haavoitti perheen lapsia todella syvältä, koska he eivät kerta kaikkiaan voineet käsittää, miksi isi ja äiti erosivat. Paha juttu oli myös se, että nämä eronneet vanhemmat viettivät eron jälkeenkin aikaa yhdessä, grillailivat kesällä jne. niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lapset toivoivat vuosia, että vanhemmat olisivat palanneet yhteen. Näin ei vain tapahtunut. Vasta aikuisena lapset jotenkin alkoivat ymmärtää vanhempiensa eroa.
Ulospäin täydelliseltä ja sopuisalta vaikuttava parisuhde voi olla kulissien takana jotain ihan muuta. Totuuden tietävät ainoastaan suhteessa elävät itse. Olen itse kokenut tilanteen, missä perhe-elämä kyllä sujui moitteettomasti ja tulimme toimeen, mutta seksiä ei harrastettu enää vuosiin, eikä kummallakaan ollut enää mitään romanttista kiinnostusta toista kohtaan. Kyllä sitä jonkun aikaa jaksaa hampaita kiristellen lasten takia, mutta lopulta se ero vaan on ihan vääjäämätön tosiasia.
Välinpitämätön, viimeinen tikki oli kun laskin käteni olkapäille niin jäikisty kuin ois seipään niellyt se oli niin loukkaavaa että silloin tein päätöksen, 10v naimisissa
Suomi naine ei hyvä naine.
Suomi naine huono naine.
Alue: Aihe vapaa
Myös miehet menettävät sen mistä naiset heistä kiinnostuivat. Viisaat naiset ajattelevat että kun pieni sininen pillerikään ei auta niin kyllä tämä nyt riittää.