Lue keskustelun säännöt.
Miksi teille tuli avioero?
Tavoitteeni on pitkä, jopa elinikäinen liitto toisen ihmisen kanssa. Haluan tutustua niihin mahdollisiin sudenkuoppiin ja ongelmiin mihin liitto voi kaatua jos on kaatuakseen. On varmasti paljon syitä joille ei mitään voi, mutta uskon että on myös sellaisia joita voi ehkäistä etukäteen. Ajatteletko itse, että olisit voinut tehdä jotain eron estääksesi jos olisit ryhtynyt toimenpiteisiin tarpeeksi aikaisin vai oliko ero väistämätön? Kerro myös minkä ikäisenä erosit ja kuinka pitkän liiton jälkeen. Kiitos vastauksista :)
Kommentit (1765)
Vaimo piti itsestäänselvyytenä. Seksi ei toiminut, pelkkä reikä jalkovälissä ei riitä, pitäisi vähän jaksaa panostaa. Varmasti molemmissa samaa vikaa, mutta vaimon kommentti oli "ota tai jätä, en aio muuttua" - jätin.
Jotkut asiat ei tapahdu pelkästä rakkaudesta, tarvitaan myös yritystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oltiin hirmu nuoria kun mentiin yhteen 19 ja 22v, sitten puolentoista v päästä naimisiin. Avioliitto kesti 3 v.
Mies kaipasi vapautta ja kavereiden kanssa baareissa pörräilyä. Kaunis morsmaikku piti olla esiteltävänä, mutta kaverit ja urheiluporukoiden ym saunaillat meni aina minun edelle. Myös viima maistui ja siinähän se soppa sitten olikin valmis.
Meillä oli myös kovin erilainen näkemys ja halukkuus fyysisestä kontaktista, hellyydestä ja sen määrästä, niin päin että hän oli nuoreksi mieheksi kovin passiivinen. Tästä aiheutui taas minun turhautuminen ja välillä tuntui että tulen ihan pöpiksi kun en saa läheisyyttä, siitä taas seurasi huutoa, raivoamista ja toisen vähättelyä.... ei hyvä.
Hän jätti minut vaikka kuitenkin jälkeenpäin sanoi edelleen kaipaavansa minua ja odottavan että kohtaamme vielä uudelleen, oli kuullemma halunnut aina minun kanssa lapsia.
Tämä oli minulle todella traumaattinen kokemus enkä ole koskaan mennyt naimisiin.
Hän on tahollaan naimisissa ja perustanut perheenkin. Emme ole sittemmin kohdanneet kun ohi mennen tervehtien ja muutaman sanan vaihtaen koska minä muutin heti erottuamme 400 km päähän unohtamaan menneet ja etsimään uuden elämän. Sillä tiellä olen.
Tapauksesta on jo 27 v joten ei siitä sen enempää....
Rouva jakoi lettuaan naapureille.
20 vuotta ja paljon matkaan mahtui kaikenlaista. Arkemme oli sujuvaa ja sinänsä hyvää. Mutta olimme toisillemme kuin veli ja sisko. Lopulta koin seksin harrastamisen jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaksi. En ymmärrä mikä kaikki siihen lopulta ajoi. Useiden asioiden summa varmasti.
Surullista kyllä. Uudessa suhteessa tein päätöksen, että en anna seksin harrastamisen nousta kynnykseksi ja sanoitin sen miehelle ääneenkin. Tällöin on helpompi väistää se. Ongelmia tietysti on maailmassa monia. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että parisuhde ilman seksiä ei ole parisuhde.
Hyh hyh, sai mennä kirjoitti:
Ensin mielinkielin olleesta naisesta tuli lopulta nalkuttava lohikäärme.
En nyt ala arvailemaan miksi noin onnettomasti on käynyt mutta kyllä tuo ilmaus 'nalkuttava lohikäärme' saattaa joskus olla jostakin matroonasta aika osuva ilmaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli sarjana erilaisia vastoinkäymisiä. Luonne-erot korostuivat. Minä kaipasin rauhallisuutta, kohtaamista, asioiden käsittelyä edes jollakin tasolla. Mies touhusi koko ajan jotakin, ei kuunnellut yhtään minun toiveitani. Silloinkin jos menin mökille yksin kasaamaan päätäni, mies keksi kutsua talkooporukan sinne terassia kunnostamaan. Hänellä kaikkeen sosiaalisuuteen liittyi runsas alkoholin käyttö ja terveys reistasi alkoholin takia. Minulta alkoi loppumaan happi eikä mies viihtynyt enää kahdestaan kanssani, koska minusta oli tullut "negatiivinen". Sairastuin masennukseen ja oli pakko erota. Mies ei olisi halunnut. Aloin toipumaan kun vihdoin sain hiljaisen kodin ja rauhan sopeutua kaikkeen tapahtuneeseen. Ilokin palasi elämään. Erosimme sovussa. Miehen mukaan kasvoimme erillemme. Minä olisin ollut valmis jatkamaan yhdessä, jos mies olisi jollakin tavalla tukenut minua tai edes yrittänyt kuunnella.
Olemme edelleen yhteydessä silloin tällöin. Miehellä on paljon projekteja ja kaikkea menossa, edelleenkään ei viihdy hetkeäkään yksin. Minä taas viihdyn itsekseni todella hyvin ja arvostan seesteistä arkea. En kadu suhdetta tai avioliittoa, vuosia se oli hyvä suhde molemmille. Luulen, että juuri isoissa vastoinkäymisissä punnitaan mistä suhde on tehty ja tuleeko se kestämään.
Jos käännettäisiin roolit päinvastoin, niin se olisi miehen vika kun ei jaksanut elää vaan oli jämähtänyt ja näinkin päin se on miehen vika. Jännä miten se on aina miehen vika naisen mielestä.
Vierailija kirjoitti:
20 vuotta ja paljon matkaan mahtui kaikenlaista. Arkemme oli sujuvaa ja sinänsä hyvää. Mutta olimme toisillemme kuin veli ja sisko. Lopulta koin seksin harrastamisen jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaksi. En ymmärrä mikä kaikki siihen lopulta ajoi. Useiden asioiden summa varmasti.
Surullista kyllä. Uudessa suhteessa tein päätöksen, että en anna seksin harrastamisen nousta kynnykseksi ja sanoitin sen miehelle ääneenkin. Tällöin on helpompi väistää se. Ongelmia tietysti on maailmassa monia. Mutta tosiasia on kuitenkin se, että parisuhde ilman seksiä ei ole parisuhde.
Voit määritellä parisuhteen vain omalta kohdaltasi. Melko varmasti 98 ja 101-vuotiaat isovanhempani ovat mielestään parisuhteessa vaikka heillä ei seksiä enää olekaan. Avioliittoakin kuitenkin takana jo 70 vuotta...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei liittyen tuohon, että 70% avioeroista hakee nainen. Tästä oli joskus jokin lehtijuttu, jossa asiantuntija vastasi, että Suomessa nainen yleensä hoitaa perheen paperihommat (kouluun ja päiväkotiin ilmoittautumiset, solmii perheen sähkösopimukset yms.) Eron hakeminen jää siis usein samasta syystä naisen tehtäväksi. Mitäänhän se ei varsinaisesti kerro siitä, kuka on eroa alunperin halunnut tai esim. pettänyt.
Avioero tuli pääasiassa sen takia, että ex-vaimon rahankäyttö oli aika rajua.
Vähän sitä sun tätä osteli, osin salaa ja osin perusteli sen että pitää ostaa taas uutta kevät mallistoa yms.
Olisi pitänyt olla tiukempi jo paljon ennen, mutta jonkin yhteisen sovun takia menin mukana pitkään.
Ja rahaa ei todellakaan ollut mitenkään paljoa, päinvastoin jatkuvasti viimeinen viikko ennen palkkaa oli pennien laskemista, että rahat riitti bensaan ja ruokaan.
Molemmat kyllä kävi töissä, n. 2200€ molemmilla palkka.
Mutta iso asuntolaina ja kolme lasta niin menotkin oli suuret.
Erottiin noin 10 vuotta sitten.
Nyt mulla menee loistavasti, ex:llä vähemmän yllättäen ei kovin hyvin, sillä ulosotossa joku 15t€
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
Olisi kannattanut silloin tällöin pitää vähän hauskaa kahdestaan, niin lopputuloskin voisi olla eri.
Muutamat siiderit/oluet kotona ja kahdestaan ajan viettämistä.
Parantaa taatusti kaikkien parisuhdetta.
Mun eka liitto päättyi siihen, et olin henkisesti väkivaltainen ja seksiä meillä ei ollut juuri koskaan. Tämä kaikki tapahtui vähin erin.
Ei näitä rakastuneena huomaa, vaan siihen voi mennä monta vuotta et sen toisen todellisen luonteen näkee. Toinen ei muutu, ellei hän itse hae apua.
Uuden liiton aikana terapia on pelastanut paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä menin naimisiin naisen kanssa, jota oikeasti en rakastanut. Hän oli kiva, muttei mikään fantasioiden kohde. Alttarilla iski pakokauhu mutta sanoin tahdon koska mihinkäs siitä enää pääsee. Lapsia siunaantui pari, melkein aikuisia jo ovat. Liitto loppui vuosia sitten. Jos jälkikäteen elämän voisi elää uudelleen, niin eläisin, mutten voi.
Mulla aivan samanlainen tarina takana, onneksi eronnut jo ajat sitten.
Kolikolla on kaksi puolta.
Minun:
-hoidan lapset yksin 99%ajasta.Mies sanoo huomenta ja hyvää yötä lapsille ja halaa ja joskus hyvin harvoin keskustelee lasten kanssa
-hoidan kodin, ruuat, harrastuskuskaukset,pyykit,kouluun ja päiväkotiin liittyvät asiat yksin
-emme vietä aikaa yhtään perheenä, minä teen lasten kanssa hauskoja asioita ilman miestä
-ilen hyvin uupunut olemaan yksin jatkuvasti, en saa tukea
-meillä ei ole juurikaan puhuttavaa
-en saa tyydytystä seksistä
-olen haluton, max kerran kuussa himoitsen miestä
-en ole enää rakastunut, kaipaan sitä tunnetta
MIes (hän sanonut minusta):
-ei tunne henkistä yhteyttä minuun
-meillä ei ole intimiteettiä
-olen haluton
-käytän häntä seksileluna-seksiä on vain kun minä haluan
-mäkätän (En tosiaan tarpeeksi, nytkään en ole jaksanut tuoda uupumustani tai muutakaan esille moneen kuukauteen)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ero viisikymppisenä minun tahdostani. Mies ei suostunut ("en osaa") laittamaan ruokaa, pesemään pyykkiä, huolehtimaan mistään metatyöstä. Hän kuskasi mielellään lapsia autolla, muita kotitöitä ei tehnyt koskaan. Ei myöskään niitä "miesten töitä".
Aamulla hän odotti autossa, kun minä laitoin lapset valmiiksi päiväkotiin ja kouluun, ei ostanut minulle yhtäkään lahjaa koskaan ("en osaa"). Ja mieshän on siis akateemisesti koulutettu.
Tästä kaikesta riideltiin vuosia, päivän kaksi hän jaksoi vähän yrittää, sitten löpsähti taas entiseen.
Oli sitten pahoillaan erosta, minä taas huojentunut.
Vierailija kirjoitti:
Miehellä oli naisia puolella ja hän päätti sitten maksaa kullankaivajan. Nainen ei edes asu Suomessa, mutta mies matkustaa mielellään joka viikonloppu maksaakseen kullankaivajan. Mies teeskentelee olevansa hyvä ihminen, mutta on naisten hyväksikäyttäjä ja elää valehtelemalla.
Mitä tarkoitat kullankaivajalla?
Minusta tuli exälle kotipiika, joka kävi töissä, maksoi puolet kuluista, siivosi, hoiti lapset, laittoi ruokaa ja pesi pyykit. Ex ajeli yhteisellä autolla töihin, kun minä menin bussilla.
Vaikka osallistuin rahallisesti ja muutekin perheen yhteiseen elämään niin jotenkin en hänen mielestään koskaan ollut tasa-arvoinen vaan jotenkin alempiarvoinen älykääpiö. Meillä ei ollut kahdenkeskisiä treffejä, ei yhteisiä harrastuksia, ei oikeastaan enää mitään yhteistä.
On vaikea harrastaa seksiä ihmisen kanssa joka selvästi halveksuu.
Ole luotettava. Puhu epäkohdista.
Luita toiseen.
Ihan hirveetä analysointia.
Elä.
Voit kompastua mihin vaan.
Mä en jaksaisi, jos mun kumppani analysois kaiken jo ennakkoon. En sitoutuisi sellaiseen.
Valitse kumppani, joka on suurpiirteisesti kuin itse olet. Valitse luotettava. Valitse hyvällä itsetunnolla varustettu. Opitte sitten toisiltanne.
ELÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meille tuli sarjana erilaisia vastoinkäymisiä. Luonne-erot korostuivat. Minä kaipasin rauhallisuutta, kohtaamista, asioiden käsittelyä edes jollakin tasolla. Mies touhusi koko ajan jotakin, ei kuunnellut yhtään minun toiveitani. Silloinkin jos menin mökille yksin kasaamaan päätäni, mies keksi kutsua talkooporukan sinne terassia kunnostamaan. Hänellä kaikkeen sosiaalisuuteen liittyi runsas alkoholin käyttö ja terveys reistasi alkoholin takia. Minulta alkoi loppumaan happi eikä mies viihtynyt enää kahdestaan kanssani, koska minusta oli tullut "negatiivinen". Sairastuin masennukseen ja oli pakko erota. Mies ei olisi halunnut. Aloin toipumaan kun vihdoin sain hiljaisen kodin ja rauhan sopeutua kaikkeen tapahtuneeseen. Ilokin palasi elämään. Erosimme sovussa. Miehen mukaan kasvoimme erillemme. Minä olisin ollut valmis jatkamaan yhdessä, jos mies olisi jollakin tavalla tukenut minua tai edes yrittänyt kuunnella.
Olemme edelleen yhteydessä silloin tällöin. Miehellä on paljon projekteja ja kaikkea menossa, edelleenkään ei viihdy hetkeäkään yksin. Minä taas viihdyn itsekseni todella hyvin ja arvostan seesteistä arkea. En kadu suhdetta tai avioliittoa, vuosia se oli hyvä suhde molemmille. Luulen, että juuri isoissa vastoinkäymisissä punnitaan mistä suhde on tehty ja tuleeko se kestämään.
Jos käännettäisiin roolit päinvastoin, niin se olisi miehen vika kun ei jaksanut elää vaan oli jämähtänyt ja näinkin päin se on miehen vika. Jännä miten se on aina miehen vika naisen mielestä.
Tuosta ei tarvitse tehdä muuta kuin huomata, että toinen oli juomassa itseään hengiltä. Ei se raitis kauaa tuollaista menoa katso olipa mitä sukupuolta tahansa. Ihan aiheellinen ero tuossakin tapaukessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhdessä 20 vuotta, 25-vuotiaasta 45-vuotiaaksi. Naimisissa siitä 17 vuotta.
Miehen rakkaus vain loppui. Ei ihmeempiä riitoja, ei edes alkoholin käyttöä ikinä (molemmat absolutisteja).
Olisi kannattanut silloin tällöin pitää vähän hauskaa kahdestaan, niin lopputuloskin voisi olla eri.
Muutamat siiderit/oluet kotona ja kahdestaan ajan viettämistä.
Parantaa taatusti kaikkien parisuhdetta.
No ei tasan taatusti. Alkoholi on syynä suurimpaan osaan avioeroista.
Suomi naine vaikea ja nalkutta paljo.