Positiivinen kasvatus ja tunnetaitojen opettaminen, kokemuksia?

Tunnetaidot opitaan elämällä normaalia elämää. Ei siihen mitään erillisiä sanoituksia tms tarvita. 

Tapasin eilen äidin, joka luuli, että lapselle pitää opettaa leikkimistä :)  Onko tämä vähän sama asia? Että lapsi ei opi tuntemaan oikein, jos aikuinen ei koko ajan lässytä vieressä? Tunnetteko koskaan itseänne vähän idiootiksi, vaikka jossain Prismassa, kun "sanoitatte" uhmaikäisen kokemusta ihan täysillä ja kiusaantunut isä haluaisi vain kantaa mukulan ulos?  :) Meillä on kyllä kohta käsissä niin ahdistunut sukupolvi, ettei mitään rajaa. Hellittäkää nyt vähän. Parin vuoden päästä on keksitty uusi käänteentekevä pedagogia, jolla tenavasta tulee superihminen ja silloin tämä lässyttämisen muistelu todennäköisesti hävettää :)

Nykyajan ongelma on, että kaikkea analysoidaan liikaa. Opetelkaa elämään miettimättä ja analysoimatta jokaista käännettä, tunnetta ja sanaa.

Onneksi sain kasvaa 90-luvulla, jolloin kukaan ei yrittänyt mitään sanoitus-pelleilyjä. Silti opin olemaan iloinen, surullinen, vihainen jne. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyajan ongelma on, että kaikkea analysoidaan liikaa. Opetelkaa elämään miettimättä ja analysoimatta jokaista käännettä, tunnetta ja sanaa.

Suuri osa eroistakin vältettäisiin sillä, että ei ylianalysoitaisi. Vähemmästäkin tekee mieli erota, jos toinen vatvoo jokaista sanaa ja sivulauseessa tullutta heittoa viikko kausia. 

Lapsi oppii tunnetaitoja parhaiten silloin, kun aikuinen sanoittaa omia tunteitaan. Ei lapsen. 

Kun aikuinen on väsynyt ja kiukkuinen, hän sanoo ääneen; nyt mä olen väsynyt ja kiukkuinen. Haluaisin nukkua hetken, niin olo olis parempi. Kun hän on iloinen, hän on hyväntuulinen ja sanoo sen ääneen. Onpas kiva päivä. Kun on surullinen, niin sanoo, että mua itkettää, kun toi lintu kuoli. 

Ja tietysti sanoo lapselle, että rakastaa.

Tästä lapsi oppii sanoittamaan omia tunteitaan. 

Inhoaisin maailman eniten hössöttäviä ja lässyttäviä tätejä, jotka yrittävät arvuutella, mitä minun pääni sisällä tapahtuu. Sanoisivat edes suoraan, että olen ihan kuutamolla siitä, miten mun pitäis toimia kun sä raivoat ja luin tällasen kirjan, jossa sulle käskettiin lässyttämään, mutta ei se taida auttaa. Kohta mä suutun itsekin. Ollaan sit kumpikin vihaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaidot opitaan elämällä normaalia elämää. Ei siihen mitään erillisiä sanoituksia tms tarvita. 

Niinhän sen kuuluisi mennä. Osalla on vanhemmat, jotka eivät tunnista edes omia tunteitaan saati osaa opettaa sitä lapsilleen. Sitten niitä ongelmia korjaillaan terapiassa.

Just tällaisen takia lähdin alalta pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaidot opitaan elämällä normaalia elämää. Ei siihen mitään erillisiä sanoituksia tms tarvita. 

Niinhän sen kuuluisi mennä. Osalla on vanhemmat, jotka eivät tunnista edes omia tunteitaan saati osaa opettaa sitä lapsilleen. Sitten niitä ongelmia korjaillaan terapiassa.

Terapiaa tarvitsevat eniten ne lapset, joille asioista on sanoitettu liikaa. Ovat ihan hukassa aikuisena, kun mamma ei olekaan kertomassa, mikä tunne tämä nyt on ja miksi nyt onkin tällainen ole jne.

Saan ihottumaa termistä sanoittaa, jos sitä käytetään muussa yhteydessä kuin musiikki kappaleen sanojen tekemisessä. 

Vierailija kirjoitti:

Just tällaisen takia lähdin alalta pois.

Ymmärrän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin yksi ilta, kun tyttöni luetteli ulkomuistista päiväkodissa käytettyjen tunnekorttien tunteita ja kertoi yhdestä ristiriitatilanteesta päiväkodilla ja mitä tunnetta kukin osapuoli oli tilanteessa tuntenut.

Niin, kun aikuiset on ensin kertonut , että nyt Lasse susta tuntuu tältä , tämän asian vuoksi.

Mistäs kukaan tietää , miks jotain ketuttaa? Kai sen lapsen pitää itse pystyä se asia sanomaan? 

Muutenhan sille syötetään almiita vastauksia

No, jos lapsi vetää itkupotkuraivarin karkkihyllyn kohdalla, niin kyllä siinä voi sanoa että nyt sua harmittaa kun et saa karkkia tiistaina, (perjantaina sitten saat ja tänään voidaan tehdä herkullista hedelmäsalaattia, muistatko mistä banaanit löytyy jne.). Siitä se lapsi oppii sitten itse sanomaan että harmittaa.

Lapset ei automaattisesti tunnista tunteita, vaan tunteet hyökyy voimakkaina ja ehkä pelottavina päälle. Aikuinen kyllä usein helposti ne tunnistaa ja aikuisen pitää niistä lapselle kertoa ja opettaa.

Oon oppinut sanomaan ilman mokomaa turhaa hapatusta. Toi kuulostaa siltä, että lapsi olis jotenkin vähä-älynen. 

Minä ainakin opin kyllä "sanoittamaan tunteeni" ilman tollasta shaipaa. Niiku varmaan melkoailla kaikki. En ymmärä mitä tolla haetaan? Sanoitatte lastenne tunteet itse? Eli lapsi on oikeesti vaan helvetin väsynyt mutta sä sitten päätät, että se kiukuttelee jostain muusta? Näin kärjistettynä.

Sen ymmärrän, ettei lasten tunteita sivuuteta vaan ksytään:  Mikä harmittaa? Miksi oot vihanen? ym-

Mutei tollasta stanan lässytystä. Ihan kyysmällä siltä lapselta. Tunteet on ihan sisäänrakennettuja meille. Ei niitä tarvii sen kummemmin analysoida.

Noin auki kirjoitettunahan tuo kuulostaa ihan kauhealta lässytykseltä.

Totuus on kuitenkin se, että jollain tavalla se omien tunteiden tunnistaminen täytyy lapselle opettaa.

Ehkä ennen sanottiin lapselle Älä raivoo!

Nyt sanotaan joko Nyt sinua raivostuttaa, kun et saanut pillimehua.

Tai Mikä sua noin raivostuttaa, sekö kun et saanut pillimehua.

Kaikissa kolmessa lapsi oppii (usein toistettuna), että ahaa, tän tunteen nimi on raivo.

Kahdessa jälkimmäisessä toivottavasti lisäksi oppii, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Niin on ok tuntea, mutta ketään ei saa satuttaa tai asioita rikkoa vaikka raivostuttaisikin.

Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi. 

Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?  

Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?   

Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita? 

Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?  

Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa? 

Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi? 

Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnetaidot opitaan elämällä normaalia elämää. Ei siihen mitään erillisiä sanoituksia tms tarvita. 

Niinhän sen kuuluisi mennä. Osalla on vanhemmat, jotka eivät tunnista edes omia tunteitaan saati osaa opettaa sitä lapsilleen. Sitten niitä ongelmia korjaillaan terapiassa.

Terapiaa tarvitsevat eniten ne lapset, joille asioista on sanoitettu liikaa. Ovat ihan hukassa aikuisena, kun mamma ei olekaan kertomassa, mikä tunne tämä nyt on ja miksi nyt onkin tällainen ole jne.

Minä taas väittäisin, että eniten terapiaa tarvitsevat seksuaalisesti hyväksikäytetyt, fyysisesti pahoinpidellyt tai päihdeperheissä kasvaneet lapset.

Toissijaisesti terapiaa saattaisivat tarvita ne aikuiset, jotka ovat niin lukossa omien tunteidensa kanssa että rinnastavat tunteiden sanoittamisen väkivaltaan.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi. 

Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?  

Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?   

Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita? 

Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?  

Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa? 

Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi? 

Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita? 

Miksi tässä Ukrainaan saakka pitäisi katsoa. Meillä on Suomessa ihan ensi käden tietoa, kuinka hyvin menee sota-aikana kasvaneilla lapsilla, jotka eivät ole saaneet suotta tunteitaan näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi. 

Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?  

Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?   

Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita? 

Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?  

Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa? 

Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi? 

Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita? 

Kukaan normaali suomalainen lapsi tai aikuinenkaan ei mieti tuollaisia asioita. Ensimmäinen ja tietyissä tilanteissa toinen ovat ainoita relevantteja pohdinnan kohteita tilanteessa kuin tilanteessa. Kaikki muut tuosta jotain huuhaasekoilua. 

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi. 

Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?  

Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?   

Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita? 

Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?  

Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa? 

Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi? 

Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita? 

Kyllä niillä ukrainalaisillakin on tunteet. Kuvaamasi kysymyksethän eivät suurelta osin liity mitenkään tunnetaitoihin. Tunnetaitoja on se, että tunnistaa omat ja muiden tunteet ja tietää, mitä ne tarkoittavat. 100% varmuudella pommisuojassa oleva ukrainalaislapsikin tunnistaa, että häntä ja muita hänen ympärillään pelottaa (pelko=tunne) ja pelko tarkoittaa sitä että uhkaavia asioita tapahtuu (syyn ymmärtäminen=tunnetaito). Ei ole rakettitiedettä tämä, vaan ihan ihmiseen sisäänrakennettu asia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi. 

Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?  

Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?   

Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita? 

Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?  

Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa? 

Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi? 

Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita? 

Miksi tässä Ukrainaan saakka pitäisi katsoa. Meillä on Suomessa ihan ensi käden tietoa, kuinka hyvin menee sota-aikana kasvaneilla lapsilla, jotka eivät ole saaneet suotta tunteitaan näyttää.

Oletko ihan varma, että sota-ajan traumat johtuivat siitä, ettei saanut näyttää tunteita? Itse olisin voinut kuvitella, että kaikenlaista muutakin oli tekeillä, kuten kuolemaa, nälkää, turvattomuutta jne..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin yksi ilta, kun tyttöni luetteli ulkomuistista päiväkodissa käytettyjen tunnekorttien tunteita ja kertoi yhdestä ristiriitatilanteesta päiväkodilla ja mitä tunnetta kukin osapuoli oli tilanteessa tuntenut.

Niin, kun aikuiset on ensin kertonut , että nyt Lasse susta tuntuu tältä , tämän asian vuoksi.

Mistäs kukaan tietää , miks jotain ketuttaa? Kai sen lapsen pitää itse pystyä se asia sanomaan? 

Muutenhan sille syötetään almiita vastauksia

No, jos lapsi vetää itkupotkuraivarin karkkihyllyn kohdalla, niin kyllä siinä voi sanoa että nyt sua harmittaa kun et saa karkkia tiistaina, (perjantaina sitten saat ja tänään voidaan tehdä herkullista hedelmäsalaattia, muistatko mistä banaanit löytyy jne.). Siitä se lapsi oppii sitten itse sanomaan että harmittaa.

Lapset ei automaattisesti tunnista tunteita, vaan tunteet hyökyy voimakkaina ja ehkä pelottavina päälle. Aikuinen kyllä usein helposti ne tunnistaa ja aikuisen pitää niistä lapselle kertoa ja opettaa.

Oon oppinut sanomaan ilman mokomaa turhaa hapatusta. Toi kuulostaa siltä, että lapsi olis jotenkin vähä-älynen. 

Minä ainakin opin kyllä "sanoittamaan tunteeni" ilman tollasta shaipaa. Niiku varmaan melkoailla kaikki. En ymmärä mitä tolla haetaan? Sanoitatte lastenne tunteet itse? Eli lapsi on oikeesti vaan helvetin väsynyt mutta sä sitten päätät, että se kiukuttelee jostain muusta? Näin kärjistettynä.

Sen ymmärrän, ettei lasten tunteita sivuuteta vaan ksytään:  Mikä harmittaa? Miksi oot vihanen? ym-

Mutei tollasta stanan lässytystä. Ihan kyysmällä siltä lapselta. Tunteet on ihan sisäänrakennettuja meille. Ei niitä tarvii sen kummemmin analysoida.

Noin auki kirjoitettunahan tuo kuulostaa ihan kauhealta lässytykseltä.

Totuus on kuitenkin se, että jollain tavalla se omien tunteiden tunnistaminen täytyy lapselle opettaa.

Ehkä ennen sanottiin lapselle Älä raivoo!

Nyt sanotaan joko Nyt sinua raivostuttaa, kun et saanut pillimehua.

Tai Mikä sua noin raivostuttaa, sekö kun et saanut pillimehua.

Kaikissa kolmessa lapsi oppii (usein toistettuna), että ahaa, tän tunteen nimi on raivo.

Kahdessa jälkimmäisessä toivottavasti lisäksi oppii, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Niin on ok tuntea, mutta ketään ei saa satuttaa tai asioita rikkoa vaikka raivostuttaisikin.

En ole koskaan ymmärtänyt näkemystä, että aikuisen pitää kertoa lapselle, miksi lapsi tuntee jotain tunnetta. Mieti jos sinullekin vaikka esimies tulisi lässyttämään, että "nyt sinua Mirkku-Liisaa v'tuttaa, kun Marja-Liisa sai sen ylennyksen, jota sinä havittelit. Mutta älä huoli, v'tutus on vain tunne, se menee kyllä ohi". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että lapset, joiden tunnetiloja koko ajan sanoitetaan, kasvavat narsisteiksi. He eivät opi mitään muuta kuin selostamaan muille, miltä heistä tuntuu. Ihan kuin se ketään kiinnostaisi. 

Tunnetaidot ovat muoti-huuhaata. Sellanen ensimmäisen maailman ongelma, ihmisille, joilla menee liian hyvin. Vai miettivätkö ukrainalaiset lapset pommisuojissa seuraavaa:

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?  

Missä kohdassa kehoa tunnet eri tunteet?   

Mitä haluaisit tehdä, kun tunnet erilaisia tunteita? 

Mikä väri kuvaa tunnettasi, millä värillä maalaisit sen?  

Mikä ääni voisi kuvata tunnettasi, miltä se kuulostaa? 

Mitä tuntemuksia tunne saa aikaan kehossasi? 

Mitä tekisit mieluiten, kun tunnet eri tunteita? 

Kyllä niillä ukrainalaisillakin on tunteet. Kuvaamasi kysymyksethän eivät suurelta osin liity mitenkään tunnetaitoihin. Tunnetaitoja on se, että tunnistaa omat ja muiden tunteet ja tietää, mitä ne tarkoittavat. 100% varmuudella pommisuojassa oleva ukrainalaislapsikin tunnistaa, että häntä ja muita hänen ympärillään pelottaa (pelko=tunne) ja pelko tarkoittaa sitä että uhkaavia asioita tapahtuu (syyn ymmärtäminen=tunnetaito). Ei ole rakettitiedettä tämä, vaan ihan ihmiseen sisäänrakennettu asia. 

Jos tunteet ovat niin yksinkertaisia ja sisäänrakennettuja, niin miksi aikuisetkaan eivät niitä osaa niitä tunnistaa ja osoittaa?

Esimerkiksi puolison menettämisen pelko tai suru henkisestä etäisyydestä ovat tunteita, joita hyvin harva pystyy tunnistamaan, saati viestittämään kumppanilleen. Yleensä ulos tulee joko raivoa tai välinpitämättömyyttä. Suurimmat lahopäät alkavat karkoittaa puolisoa, jos pelkäävät tämän lähtevän.