Aikuinen, miksi et käytä pyöräilykypärää?
Yllättävän moni aikuinen ihminen pyöräilee ilman kypärää. Miksi ette käytä kypärää? Se on kuitenkin aika halpa ja hyvä turvavaruste. Vähän niinkuin turvavyö autossa.
Kommentit (1063)
En käyttänyt aiemmin. Sitten menin töihin neurologian osastolle, jossa yritetään kuntouttaa kovasta pään iskusta aivovamman saaneita. Joukossa on ollut monia pyöräilijöitä ja esim luistelijoita, jotka eivät ole viitsineet käyttää kypärää, kun "koskaan ennenkään ei ole sattunut mitään" . Sitten se on ollut yksi horjahtaminen ja pää sopivassa kulmassa asfalttiin tai jäähän ja tiedossa loppuelämä vaikeiden oireiden kanssa mikä olis sillä potalla ollut täysin estettävissä.
On niin typerää touhua etten viitti. Osaan ajaa pyörää enkä perseile sillä liikkuessani. Enkä ole lapsi. Siksi.
Teen päätöksen pyörän valitsemisesta kävelyn sijaan vasta rappukäytävässä, jos lähden kilometrin päähän kauppaan. Missään muussa kaupungissa fillaroinnista ei tehdä sellaista numeroa kuin Helsingissä.
Ostin aikuiselämäni ensimmäisen kypärän, koska liikenne on nykyään täynnä sähköpotkulautailijoita, jotka ovat vaaraksi sekä itselleen että muille. On ollut hassu huomata, miten syvässä on se teini-iän tunne, että kypärän käytössä on jotain noloa. Hampaat irvessä on pitänyt opetella, mutta kyllä se on sen arvoista.
Samasta syystä ihmiset ei käytä kypärää kun eivät käyttäneet maskejakaan. Siinä yhdistyy joku kummallinen käsitys yksilönvapaudesta ja ns. uskottavuudesta. Erityisen useinhan ne ovat miehiä, jotka eivät käytä kumpaakaan. Mutta eipä se kovin vapaata tai uskottavaa ole, jos makaa aivokuolleena teho-osastolla tai joutuu opettelemaan uudestaan kaikki elämän perustoiminnot.
Vierailija kirjoitti:
On niin typerää touhua etten viitti. Osaan ajaa pyörää enkä perseile sillä liikkuessani. Enkä ole lapsi. Siksi.
Käytän kypärää ja eilenkin pyörälenkillä joku kaversinsa kanssa vastaantuleva lapsi meinasi aiheuttaa kolarin, katsoi eteenpäin ajaessaan taaksepäin kohti kaveriaan ja samalla ajautui kohti minua, ajoradalla lisäksi tuli auto juuri sillä kohtaa joten en olisi voinut väistää ajoradan puolellekaan, jouduin jarruttamaan ja huutamaan sille että VARO!, sitten vasta älysi vilkaista eteenpäin ja korjasi suuntaansa.
2000-luvun alussa minun kotikunnassa sattui onnettomuus, jossa kaikille tuttu perheen isä kaatui pyörällä alamäessä, löi päänsä asfalttiin ja menehtyi. Kypärä olisi pelastanut hänen henkensä. Sen jälkeen omakin isä alkoi käyttää kypärää.
En pyöräile siksi en käyttää..
Muissa maissa ei taideta pitää pyöräilykypäriä senkään vertaa kuin Suomessa. Olen käyttänyt kypärää 30 vuotta pyöräillessä ja ihmettelen miten niiden käytännöllisyys ja mukavuus ei ole yhtään kehittynyt sinä aikana.
Vierailija kirjoitti:
En käyttänyt aiemmin. Sitten menin töihin neurologian osastolle, jossa yritetään kuntouttaa kovasta pään iskusta aivovamman saaneita. Joukossa on ollut monia pyöräilijöitä ja esim luistelijoita, jotka eivät ole viitsineet käyttää kypärää, kun "koskaan ennenkään ei ole sattunut mitään" . Sitten se on ollut yksi horjahtaminen ja pää sopivassa kulmassa asfalttiin tai jäähän ja tiedossa loppuelämä vaikeiden oireiden kanssa mikä olis sillä potalla ollut täysin estettävissä.
Käytäthän myös kävellessä kypärää? Kävelijöitä kuolee ja loukkaantuu kaatumisten takia moninkymmenkertaisesti pyöräilijöiden verrattuna. Myös muita kuin vanhuksia.
Joskus laskin vammautumis- ja kuolemanriskiä niin kävelyssä se oli huomattavasti suurempi kuin pyöräilyssä.
Käytäthän kypärää myös autossa? Moni saa onnettomuudessa vakavia päävammoja, jotka olisi estettävissä kypärällä.
Olen M53, tänä keväänä ostin ensimmäisen pyöräilykypäräni.
Syitä on kaksi.
Liikenne on ihan villistä lännestä eikä kukaan tunnu enää osaavan saati välittävän säännöistä.
Toisekseen huomaa itsestään, että reaktiokyky heikkenee ja ennenkaikkea tuo kissamaisen pehmeä ainajaloilleen-laskeutuminen on kadonnut.
Miksi te kypärän käyttäjät ette käytä myös kyynär- ja polvisuojia? Niihinkin voi tulla peruuttamattomia vammoja.
Olen sukupolvea, joka pelasi lätkääkin ilman pottaa-vanha koira ei opi helposti uusia temppuja. Lapsellani on kylläkin ehdoton kypäräpakko ja näytän melko huonoa esimerkkiä tässä, joten olen vakavasti kyllä harkinnut kypärän hankintaa :D
Miksi et käytä kävellessä kypärää? Voit kompastua ja lyödä pääsi.
Miksi et käytä nukkuessa kypärää? Voit pudota sängystä ja lyödä pääsi. Miksi et-kysymyksiä on loputtomasti ja mitä voi tapahtua-selityksiä loputtomasti. Siksi en käytä kypärää.
Jokainen meistä on onnettomuus-ja kuoleman vaarassa 24/7, se olisi hyvä ymmärtää.
Tapahtuma voi olla sisäinen tai ulkoinen, itsen tai toisen aiheuttama. Aiemmin terve pumppu leikkaa kiinni yms. Tuhat muuta syytä.
Minulla on kypärä mutta vintillä ja avain hukassa. Tarkoitus on ostaa kypärä.
Aikuinen, miksi et käytä kävely-, autoilu- tai suihkukypärää? Niissä sattuu tuhansia kertoja enemmän aivovammoja aiheuttavia onnettomuuksia kuin pyöräilyssä
Juu, et ole ihminen turvassa onnettomuuksilta tai kuolemalta, vaikka olisit kypärä päässä 24/7
En käyttänyt kypärää pyöräillessä, mutta kaaduin äskettäin, haavoja ja mustelmia jalkoihin ja käsiin. Olisi voinut käydä pahemmin. Nyt kypärä päässä. Pyöräily on vaarallista. Tilanteet tulee yllättäen. Patempi katsoa kuin katua.
Hyvin kirjoitettu