Miten muuttaa tätä erikoista dynamiikkaa lapsiperheessä?

Vierailija kirjoitti:

Jospa se mies ei uskalla antaa ruokaa lapsille kun Fru on joskus illalla poissa. Kun hän tekee sen kuitenkin väärin.

Kos mies on joskus yrittänyt ja saanut sellaisen läksytyksen miten ja mitä olisi pitänyt tehdä.

Mies on sitten luovuttanut ja ajattelee, että tehköön sitten itse.

Sama on hotellien tai matkalippujen varaamisessa. Jos mies tietää tai epäilee kokemuksesta, ettei hänen järjestelynsä ja varaamansa hotelli tyydyttäisi Fruta.

En tiedä onko näin. Mutta tiedän, että tällaisia naisia on ihan oikeasti olemassa.

Jos Fru on tästä miehelle jutellut ja mies on sanonut toimettomuutensa syyksi juuri nuo seikat niin Fru on väittänyt vastaan: enhän minä nyt ole sellainen, eihän tuo nyt pidä alkuunkaan paikkaansa, tuo ei nyt ole kyllä totta jne.

Monet ovat sokeita omalle toiminnalleen ja syyttävät toista, että kun se ei koskaan mitään.

Ei v**tu. Kyllä se yksinkertainen syy on se, että miestä ei vaan kiinnosta ja se "Fru" tekee sen kuitenkin, niin ei tarvitse vaivautua. Se on ihan fakta, että hyvin moni mies on ihan h**vetin itsekäs ja ajattelee vaan omaa napaa ja kaikki on hyvin siihen saakka, kun mies ja muna voi hyvin, muusta viis.

Mies kertoo muille, että osallistuu. Järjestä

tilanne niin, että muut ovat paikalla. Lähtekää matkaan ystävä pariskunnan kanssa. Sovi ystävien kanssa etukäteen, että miehet hoitavat lasten iltatoimet tms.

Toinen neuvo suutu miehelle täysillä. Äitini oli kuin sinä. Hän itse kertoi, että sai isäni kunnioituksen vasta, kun kerran suuttui ihan täysillä. Laittoi isäni 2 päiväksi mökille miettimään jatkuuko suhde vai ei. Isäni päätti jatkaa suhdetta ja muutti käytöstä. (Toki riski on, että päätös on toinen, mutta onko sinulla hävittävää?)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varmaan mennä paritetapiaan. Paremmin saatte vastauksia ja muutosehdotuksia pariskuntana.

Pariterapiasta ei ole hyötyä, jos nainen on kuin ap eli ei suostu katsomaan kokonaisuutta. Terapeutit saavat usein kuulla sen toisen totuuden, jossa mies kokee olevansa vankilassa, jossa mikään ei kelpaa, teit mitä tahansa. Lopulta mies luovuttaa, koska rakastaa. Ei vain enää jaksa jatkuvia vaatimuksia, jotka ovat osin ristiriidassa keskenään ja joissa mies saa aina kuulla, että ei osaa, ei viitsi, ei ota huomioon ja pelkästään kiusaa puolisoaan, vaikka yrittää kaikkensa.

Näille miehille parasta pariterapiaa on sivusuhde, jossa ei vaadita mitään, jossa saa avoimesti kertoa tunteensa ja tulee kuulluksi. Seksi on vain sivujuonne, tärkeämpää on se, että ei koko ajan saa kuulla olevansa huono.

Millä perusteella isä joka on ulkoistanut kaiken lapsiin liittyvän vaimolleen on tehnyt kaikkensa ?

Jostain häntä näemmä pitää ymmärtää sääliä ja päästää vieraisiin toipumaan, mutta ehkä osaat kertoa mikä niissä lapsissa on niin ahdistavaa, ettei miestä saisi vaivata millään niihin liittyvällä?

Juuri tämä - meillä on vain ap:n katkera oma kokemus, jota hän auliisti jakelee. Miehen kertomus on toisenlainen ja totuus on jossain puolivälissä.

Lapsissa ei välttämättä ole mitään ahdistavaa, ongelmia perheeseen tuo marttyyriäiti.

Laittakaapa ap:n kertomukseen minämuodon sijalle kertojaksi anoppi ja huomaatte, että tarina on klassinen palstatrolli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varmaan mennä paritetapiaan. Paremmin saatte vastauksia ja muutosehdotuksia pariskuntana.

Pariterapiasta ei ole hyötyä, jos nainen on kuin ap eli ei suostu katsomaan kokonaisuutta. Terapeutit saavat usein kuulla sen toisen totuuden, jossa mies kokee olevansa vankilassa, jossa mikään ei kelpaa, teit mitä tahansa. Lopulta mies luovuttaa, koska rakastaa. Ei vain enää jaksa jatkuvia vaatimuksia, jotka ovat osin ristiriidassa keskenään ja joissa mies saa aina kuulla, että ei osaa, ei viitsi, ei ota huomioon ja pelkästään kiusaa puolisoaan, vaikka yrittää kaikkensa.

Näille miehille parasta pariterapiaa on sivusuhde, jossa ei vaadita mitään, jossa saa avoimesti kertoa tunteensa ja tulee kuulluksi. Seksi on vain sivujuonne, tärkeämpää on se, että ei koko ajan saa kuulla olevansa huono.

Millä perusteella isä joka on ulkoistanut kaiken lapsiin liittyvän vaimolleen on tehnyt kaikkensa ?

Jostain häntä näemmä pitää ymmärtää sääliä ja päästää vieraisiin toipumaan, mutta ehkä osaat kertoa mikä niissä lapsissa on niin ahdistavaa, ettei miestä saisi vaivata millään niihin liittyvällä?

Juuri tämä - meillä on vain ap:n katkera oma kokemus, jota hän auliisti jakelee. Miehen kertomus on toisenlainen ja totuus on jossain puolivälissä.

Lapsissa ei välttämättä ole mitään ahdistavaa, ongelmia perheeseen tuo marttyyriäiti.

Laittakaapa ap:n kertomukseen minämuodon sijalle kertojaksi anoppi ja huomaatte, että tarina on klassinen palstatrolli.

Mies kostaa lapsilleen oman munattomuutensa. 

Tuo anoppijuttu on nyt aivan turhaa olkiukkoilua. Vaihda täti sedäksi, musta valkoiseksi....

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa varmaan mennä paritetapiaan. Paremmin saatte vastauksia ja muutosehdotuksia pariskuntana.

Pariterapiasta ei ole hyötyä, jos nainen on kuin ap eli ei suostu katsomaan kokonaisuutta. Terapeutit saavat usein kuulla sen toisen totuuden, jossa mies kokee olevansa vankilassa, jossa mikään ei kelpaa, teit mitä tahansa. Lopulta mies luovuttaa, koska rakastaa. Ei vain enää jaksa jatkuvia vaatimuksia, jotka ovat osin ristiriidassa keskenään ja joissa mies saa aina kuulla, että ei osaa, ei viitsi, ei ota huomioon ja pelkästään kiusaa puolisoaan, vaikka yrittää kaikkensa.

Näille miehille parasta pariterapiaa on sivusuhde, jossa ei vaadita mitään, jossa saa avoimesti kertoa tunteensa ja tulee kuulluksi. Seksi on vain sivujuonne, tärkeämpää on se, että ei koko ajan saa kuulla olevansa huono.

Millä perusteella isä joka on ulkoistanut kaiken lapsiin liittyvän vaimolleen on tehnyt kaikkensa ?

Jostain häntä näemmä pitää ymmärtää sääliä ja päästää vieraisiin toipumaan, mutta ehkä osaat kertoa mikä niissä lapsissa on niin ahdistavaa, ettei miestä saisi vaivata millään niihin liittyvällä?

Juuri tämä - meillä on vain ap:n katkera oma kokemus, jota hän auliisti jakelee. Miehen kertomus on toisenlainen ja totuus on jossain puolivälissä.

Lapsissa ei välttämättä ole mitään ahdistavaa, ongelmia perheeseen tuo marttyyriäiti.

Laittakaapa ap:n kertomukseen minämuodon sijalle kertojaksi anoppi ja huomaatte, että tarina on klassinen palstatrolli.

Anopeillehan asia ei kuuluisikaan. Lapsistaan vastuussa oleville vanhemmille sitäkin enemmän. Hyvä kuitenkin, että kehitit tähän ratkaisun: kun äiti ihmettelee, miksi hänen miehensä ei tee yhteisten lasten eteen yhtään mitään kyse on siitä, että nainen on marttyyri ja valehtelija, miehen ahdistusta ei ymmärretä ja mies pitää päästää vieraisiin, jossa toinen nainen ei vaadi mitään. Problem solved! Upean muotokuvan miehen sielunmaisemaan onnistuikin luomaan.

Varmasti paras ratkaisu myös niiden lasten kannalta!

(Taas tuntee itsensä valtavan onnekkaaksi, kun on löytänyt miehen, jota omat lapset kiinnostaa, ja jonka kanssa eläessä arjessa on vastavuoroisuutta)

Ei teidän tilannetta voi muuttaa. Olet sen eteen jo kaikkesi tehnyt. Nyt voit vain hyväksyä tilanteen tai erota.

Onko, ap, sun miehellä taustaa kristillisissä liikkeissä? Siis kotoa sellainen malli, että vaimo tekee ihan kaiken ja mies vain on olemassa, ottamatta lapsiin mitään kontaktia (muuten kuin ehkä rankaisutilanteissa, sitten kun lapset on teinejä)?

Tämä kysymys tuli mieleeni, sillä lapseni päiväkotikaverilla on tällainen perhe. Tilanteet on ihan sellaisia, että ollaan vaikka porukalla reissussa, mennään leikkipuistoon ja lapset alkavat kiipeillä. Heidän lapsensa kiipeää niin ylös, ettei uskalla tulla sieltä omin avuin alas. Silloin tämän perheen isä käskee (usein päännyökkäyksellä, käden eleellä tai vain katseella, ei siis ääneen komentaen) vaimonsa hakemaan lapsen. Ei itse tee yhtään mitään, vaikka lapsi on putoamisvaarassa.

Ensimmäisen kerran tajusin tämän sairastuneen dynamiikan, kun olimme piknikillä eräässä puutarhassa. Miehet ja lapset istuivat viltillä, me äidit kiertelimme puutarhaa. Yhtäkkiä kaukaisuudesta kuuluu, kun tää mies huutaa vaimoaan: heidän lapsensa on kaatanut lautasensa viltille. Ei puhettakaan, että mies itse siinä vieressä istuessaan olisi nostanut lautasen ja auttanut lasta.

Kaikki tapaamiset tän perheen kanssa on sitä, että mies vain juttelee meille kuin omille uusille kavereilleen. On kuin hän ei edes näkisi omaa perhettään ympärillään vaan ainoastaan meidät. Hän saattaa esitellä meille harrastusvälineitään tai näyttää kuvia puhelimeltaan, selostaen omia yksilötason asioitaan. Siis siinä tilanteessa, missä me vaikka istutaan kaikki ruokapöydässä.

Mies ei mitenkään sisäistä, että me ollaan siellä vain, koska pienet lapsemme ovat kavereita keskenään. Emme hänen takiaan.

Mun mies on koettanut näyttää esimerkkiä ja on aina mukana ruoanlaitossa, korjaa astiat, hakee laastaria kun heidän lapsi on kaatunut pihalla jne. Yrittää aloittaa keskustelua tuon toisen isän kanssa tämän perheestä. Viedä huomiota tämän lapseen.

Nykyään me tavataan tätä perhettä paitsi lasten ystävyyden vuoksi myös sen vuoksi jotta voisimme tarjota perheen äidille edes hetken hengähdystauon.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan tuosta matkusteluesimerkistä että valittamisen lisäksi mies siis ihmettelee miksi emme matkustele. Se ihmettely kuvaa tätä erikoista dynamiikkaa. Hän ei vain ymmärrä miksi en halua matkustella (vaikka olen syyn kyllä kertonut). Hän ei vain ymmärrä mikä ongelma siinä lasten kanssa matkustelussa nyt voi olla. Miksi ei vain voida mennä. Kun kysyn että miten sinun mielestä hotellissa saadaan iltapuurot lapsille niin mies katsoo minua silmät pyöreinä eikä sano mitään. Ihan kuin asia ei häntä edes koskettaisi, onhan hän kuin vain minun miesystävä, joka kyllä kannustaa minua äitinä hoitamaan lasten asiat mutta ei puutu niihin mitenkään edes päätään sekunnin verran niillä vaivaamalla.

Ap

En ymmärrä minäkään.

Moni nainen kiljuisi onnesta, jos mies haluaisi matkustaa perheen kanssa.

Nuo "iltapuurot lapsille" on vahva veikkaus trollin puolesta.

Se, että ap:n mies tekee kotitöitä, osoittaa sitäkin, että niissä hänellä on lupa toimia. Muita asioita hän ei pysty ap:n mukaan hoitamaan, kuten matkojen varaamista hotelleineen ja sopivine sänkyineen. Ehkäpä hyvinkin osaisi, mutta madame kun on torpannut matkailumahdollisuuden.

Ja mies osaa kuvitella sen valituksen määrän ja laadun, mikä seuraisi, jos hänen järjestämälleen matkalle lähdettäisiin ja asiat olisivat eri tavoin kuin kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jospa se mies ei uskalla antaa ruokaa lapsille kun Fru on joskus illalla poissa. Kun hän tekee sen kuitenkin väärin.

Kos mies on joskus yrittänyt ja saanut sellaisen läksytyksen miten ja mitä olisi pitänyt tehdä.

Mies on sitten luovuttanut ja ajattelee, että tehköön sitten itse.

Sama on hotellien tai matkalippujen varaamisessa. Jos mies tietää tai epäilee kokemuksesta, ettei hänen järjestelynsä ja varaamansa hotelli tyydyttäisi Fruta.

En tiedä onko näin. Mutta tiedän, että tällaisia naisia on ihan oikeasti olemassa.

Jos Fru on tästä miehelle jutellut ja mies on sanonut toimettomuutensa syyksi juuri nuo seikat niin Fru on väittänyt vastaan: enhän minä nyt ole sellainen, eihän tuo nyt pidä alkuunkaan paikkaansa, tuo ei nyt ole kyllä totta jne.

Monet ovat sokeita omalle toiminnalleen ja syyttävät toista, että kun se ei koskaan mitään.

Ei v**tu. Kyllä se yksinkertainen syy on se, että miestä ei vaan kiinnosta ja se "Fru" tekee sen kuitenkin, niin ei tarvitse vaivautua. Se on ihan fakta, että hyvin moni mies on ihan h**vetin itsekäs ja ajattelee vaan omaa napaa ja kaikki on hyvin siihen saakka, kun mies ja muna voi hyvin, muusta viis.

Niin, ja mielestäsi on aivan mahdotonta tuon kaltainen toiminta naiselta josta kerroin?

Suljetko silmäsi täysin siltä, että olisi edes jotenkin mahdollista, että on olemassa myös tämä vaihtoehto?

Ettehän voi tietää miten todellisuudessa on tähän tilanteeseen tultu.

Itse tunnen montakin naista jotka valittavat, että kun joutuvat "aivan kaiken" tekemään perheessä itse. Kuitenkin totuuu on, että heille ei kelpaa muu kuin se oma näkemys ja tapa tehdä asioita.

Ovat torpedoineet miehen toiminnan. Jotenkin itsekin kuitenkin nauttivat kun asiat tehdään naisen tavalla ja hän on ikäänkuin se joka saa asiat toimimasn "oikein".

Iltapuurojuttu on tässäkin ihan totta. Aloittaja nyt veti sen takaisin ja alkoi muka tehdä myönnytyksiä kun huomasi, että jotkut siihen kiinnittivät huomiota.

En usko, että oikeasti pystyy luopumaan puurorutiineistaan yms.

Miksi yksipuolisesti "miestä ei vain kiinnosta, mies on itsekäs"?

Yleensä kun parisuhteessa on hämminkiä ja dynamiikka on pielessä on siihen molemmilla osuutta miksi näin on.

Toinen ei ole pyhimys ja toinen demoni.

Meillä mies oli tuommoinen, saanut mallin kotoaan. Hänen isä ei ollut lapsille läsnä mitenkään, suoritti vaan omaa elämäänsä ja muut taipui siihen. Kivinen tie on tämän suhteen ollut. Isoin apu oli siitä kun oli pakko jäädä lapsen kanssa keskenään kotiin kun minä menin vuorotyöhön. Alkuun tuli kiukuttelu viestejä töihin mutta aloin niihinkin vastaamaan "en voi asialle täältä töistä mitään", loppui ne viestit sitten ajallaan. 

Nykyään taistelen siitä että osallistuisi muutenkin elämäämme kun ei halua koskaan tehdä mitään meidän kanssa, voivottelee silti miten erkaantuu lapsista. Nykyään keskustellaan omista lapsuuden ajoista ja vanhemmista, käydään läpi niitä asioita mitkä on tehnyt meistä sellaisia kuin olemme ja miten voisimme olla parempia vanhempia ja kumppaneita, se tuo toivoa tähän yhteiseen elämään kun erotakaan ei haluta. Se että sain miehen lähtemään tuohon touhuun on vaatinut sen että minä masennuin välissä vuosiksi ja lopulta totesin että jos ei asiat muutu se on se ero ainoa vaihtoehto että minä jaksan.  Hirveä savotta kyllä ollut. Tässä on mennyt jo kohta 10 vuotta. Jos saisi mennä ajassa taaksepäin ja valita uudelleen, en lähtisi tähän kelkkaan. 

Olen todennut ja mieskin sen sanonut että kun on lapsesta asti miehet opetettu sulkemaan kaikki tunteet sisälle, sitä on hirveän vaikea avata itseään ja päästää ketään lähelle. Edes niitä omia lapsia ja puolisoa. Kovan työn takana muuttaa opitut käytösmallit. Me ollaan luettu aihetta käsitteleviä kirjoja, ne auttaa jäsentelemään asioita ja niistä saa aiheita keskusteluihin. mm Tunnelukkosi kirja on hyvä, ja Trauma ja rakkaus.  

Tietysti nämä jutut, lukemiset ja keskustelut, vaatii molemmilta sitoutumista. Jos sitä ei ole, ei mikään auta. Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan tuosta matkusteluesimerkistä että valittamisen lisäksi mies siis ihmettelee miksi emme matkustele. Se ihmettely kuvaa tätä erikoista dynamiikkaa. Hän ei vain ymmärrä miksi en halua matkustella (vaikka olen syyn kyllä kertonut). Hän ei vain ymmärrä mikä ongelma siinä lasten kanssa matkustelussa nyt voi olla. Miksi ei vain voida mennä. Kun kysyn että miten sinun mielestä hotellissa saadaan iltapuurot lapsille niin mies katsoo minua silmät pyöreinä eikä sano mitään. Ihan kuin asia ei häntä edes koskettaisi, onhan hän kuin vain minun miesystävä, joka kyllä kannustaa minua äitinä hoitamaan lasten asiat mutta ei puutu niihin mitenkään edes päätään sekunnin verran niillä vaivaamalla.

Ap

En ymmärrä minäkään.

Moni nainen kiljuisi onnesta, jos mies haluaisi matkustaa perheen kanssa.

Nuo "iltapuurot lapsille" on vahva veikkaus trollin puolesta.

Se, että ap:n mies tekee kotitöitä, osoittaa sitäkin, että niissä hänellä on lupa toimia. Muita asioita hän ei pysty ap:n mukaan hoitamaan, kuten matkojen varaamista hotelleineen ja sopivine sänkyineen. Ehkäpä hyvinkin osaisi, mutta madame kun on torpannut matkailumahdollisuuden.

Ja mies osaa kuvitella sen valituksen määrän ja laadun, mikä seuraisi, jos hänen järjestämälleen matkalle lähdettäisiin ja asiat olisivat eri tavoin kuin kotona.

Eli mies ei tee sitä, mitä ap kaikkein eniten toivoisi hänen tekevän, eli osallistu lastensa asioiden hoitamiseen, koska jokin mystinen, ääneenlausumaton  "lupa toimia" puuttuu?

Ja aika ilkeää keskustelijoilta jatkuvasti jäädä kiinni yksittäisiin käytännön asioihin matkustelussa, kun ongelmahan ei ole se, ettei niitä ole mahdollista ratkaista, vaan se, että mies ei osallistu niistä yhteenkään.

Jos päiväkoti-ikäisen lapsen hoito olisi yksinomaan minun vastuullani ulkomaanmatkalla, yhden kanssa selviäisin oikein hyvin. Jos  tuon ikäisiä lapsia olisi kaksi kerralla, se tarkoittaisi jo sitä, että kädet olisivat aivan täynnä työtä, ja harkitsisin lähtisinkö ollenkaan,  vai odottaisinko että ovat isompia. 

Jos toinen aikuinen olisi mukana huolehtimassa, homma sujuisi varmasti aivan hyvin, mutta jos hän olisi vain mukana tekemättä yhtään mitään, eihän se mitään helpottaisi. 

Jos se mukana oleva aikuinen, joka ei huomioi lasten olemassaoloa yhtään mitenkään olisi myös heidän vanhempansa ja toinen laillinen huoltajansa, epäreiluuden kokemus olisi vahva.

Sanotaanko näin, että en arvosta kovin korkealle vanhempia, joilla ei ole halua /osaamista /valmiutta huolehtia omista lapsistaan siten, että kykenisivät olemaan heistä pääasiallisessa vastuussa kokonaisen vuorokauden ajan.

Vierailija kirjoitti:

Onko, ap, sun miehellä taustaa kristillisissä liikkeissä? Siis kotoa sellainen malli, että vaimo tekee ihan kaiken ja mies vain on olemassa, ottamatta lapsiin mitään kontaktia (muuten kuin ehkä rankaisutilanteissa, sitten kun lapset on teinejä)?

Tämä kysymys tuli mieleeni, sillä lapseni päiväkotikaverilla on tällainen perhe. Tilanteet on ihan sellaisia, että ollaan vaikka porukalla reissussa, mennään leikkipuistoon ja lapset alkavat kiipeillä. Heidän lapsensa kiipeää niin ylös, ettei uskalla tulla sieltä omin avuin alas. Silloin tämän perheen isä käskee (usein päännyökkäyksellä, käden eleellä tai vain katseella, ei siis ääneen komentaen) vaimonsa hakemaan lapsen. Ei itse tee yhtään mitään, vaikka lapsi on putoamisvaarassa.

Ensimmäisen kerran tajusin tämän sairastuneen dynamiikan, kun olimme piknikillä eräässä puutarhassa. Miehet ja lapset istuivat viltillä, me äidit kiertelimme puutarhaa. Yhtäkkiä kaukaisuudesta kuuluu, kun tää mies huutaa vaimoaan: heidän lapsensa on kaatanut lautasensa viltille. Ei puhettakaan, että mies itse siinä vieressä istuessaan olisi nostanut lautasen ja auttanut lasta.

Kaikki tapaamiset tän perheen kanssa on sitä, että mies vain juttelee meille kuin omille uusille kavereilleen. On kuin hän ei edes näkisi omaa perhettään ympärillään vaan ainoastaan meidät. Hän saattaa esitellä meille harrastusvälineitään tai näyttää kuvia puhelimeltaan, selostaen omia yksilötason asioitaan. Siis siinä tilanteessa, missä me vaikka istutaan kaikki ruokapöydässä.

Mies ei mitenkään sisäistä, että me ollaan siellä vain, koska pienet lapsemme ovat kavereita keskenään. Emme hänen takiaan.

Mun mies on koettanut näyttää esimerkkiä ja on aina mukana ruoanlaitossa, korjaa astiat, hakee laastaria kun heidän lapsi on kaatunut pihalla jne. Yrittää aloittaa keskustelua tuon toisen isän kanssa tämän perheestä. Viedä huomiota tämän lapseen.

Nykyään me tavataan tätä perhettä paitsi lasten ystävyyden vuoksi myös sen vuoksi jotta voisimme tarjota perheen äidille edes hetken hengähdystauon.

Halusin vain sanoa, että olette hienoja ihmisiä ja näytätte hyvää miehen malli myös lapsenne ystävälle.

Tämä ei mitenkään ratkaise itse ongelmaa, mutta voisiko anoppi tulla joskus teille yökylään ja ap lähtisit siksi aikaa pois? Miehesi joutuisi kantamaan enemmän vastuuta ja/tai anoppi näkisi millaisen urpon on kasvattanut ja varmistaisi lasten perustarpeiden toteuttamisen.

Mutta juu, itse vaan eroaisin jos mies ei suostuisi tuossa tilanteessa terapiaan.

Lähetä mies viikonloppumatkalle yksin lasten kanssa. Jos sen jälkeen on vielä menohaluja niin sitten voitte lähteä kaikki yhdessä.

Uudista työnjakoa niin, että kategorisesti kieltäydyt kaikesta työstä, mikä ei liity lapsiin.

Sinä viet ja haet lapset. Et kuljeta mitään muuta.

Käyt kaupassa, mutta haet vain lastenruuat.

Et laita ruokaa kuin lapsille.

Peset vain lasten pyykit.

Kaikkeen muuhun juoksutat miestä. Ja tomerasti!

Eihän tämä perusongelmaa ratkaise, mutta saat vähän hengähdystaukoa.

Jos mies alkaa urputtamaan, niin vastaat vaan, että en pysty, kun on nämä lapset tässä huolehdittavana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan tuosta matkusteluesimerkistä että valittamisen lisäksi mies siis ihmettelee miksi emme matkustele. Se ihmettely kuvaa tätä erikoista dynamiikkaa. Hän ei vain ymmärrä miksi en halua matkustella (vaikka olen syyn kyllä kertonut). Hän ei vain ymmärrä mikä ongelma siinä lasten kanssa matkustelussa nyt voi olla. Miksi ei vain voida mennä. Kun kysyn että miten sinun mielestä hotellissa saadaan iltapuurot lapsille niin mies katsoo minua silmät pyöreinä eikä sano mitään. Ihan kuin asia ei häntä edes koskettaisi, onhan hän kuin vain minun miesystävä, joka kyllä kannustaa minua äitinä hoitamaan lasten asiat mutta ei puutu niihin mitenkään edes päätään sekunnin verran niillä vaivaamalla.

Ap

En ymmärrä minäkään.

Moni nainen kiljuisi onnesta, jos mies haluaisi matkustaa perheen kanssa.

Nuo "iltapuurot lapsille" on vahva veikkaus trollin puolesta.

Se, että ap:n mies tekee kotitöitä, osoittaa sitäkin, että niissä hänellä on lupa toimia. Muita asioita hän ei pysty ap:n mukaan hoitamaan, kuten matkojen varaamista hotelleineen ja sopivine sänkyineen. Ehkäpä hyvinkin osaisi, mutta madame kun on torpannut matkailumahdollisuuden.

Ja mies osaa kuvitella sen valituksen määrän ja laadun, mikä seuraisi, jos hänen järjestämälleen matkalle lähdettäisiin ja asiat olisivat eri tavoin kuin kotona.

Tervetuloa äitien elämään. Pitkä imetys on väärin, tuttipullo on väärin, perhepeti on väärin, oma sänky on väärin, työssäkäynti on väärin, kotiäiteys on väärin, kantaminen on väärin, rattaat on väärin, soseruuat on väärin, turvaistuin on vääränlainen ja väärinpäin, jne. Lista on loputon. Ristiriitaisia vaatimuksia ja arvostelua tulee joka suunnalta. Mutta tiedätkö mikä ero on äideillä ja kuvailemasi kaltaisilla miehillä? Se, että äidit tajuavat ettei niitä lapsia voi vaan jättää hoitamatta vaikka kuinka tulisi arvostelusta paha mieli. Joskus se v*tuttaa, mutta lapset pitää silti ruokkia ja pukea ja nukuttaa ja kuljettaa ja leikittää. En ymmärrä, miksei se toinen vanhempi tätä elämän perusasiaa ymmärrä. Ei vanhemmuus ole koko ajan kivaa mutta se on vaan silti tehtävä kun on lapsia maailmaan halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt ei ole kyse lomasta vaan koko perheen dynamiikan korjaamisesta. Ap pitää saada ovesta ulos, mies pitää saada kiintymään lapsiinsa ja ottamaan heistä vastuuta. Ei vanhemmuudessa tarvitse aina mennä nallekarkit tasan, mutta kyllähän mies tuossa hirveästi menettää jos ei ala isäksi lapsilleen. Ap, kerrot että puhe ja listat eivät auta, unohda siis ne. Luo tilanteita joissa sun on pakko olla kotoa pois säännöllisesti: ehkä on vähän selkävaivaa jota pitää alkaa kuntouttaa salikäynneillä, ehkä ystävä tarvitsee äkillisesti tukea raskaassa elämäntilanteessa.

Ei tosiaan ole kyse lomasta vaan dynamiikasta, kuten otsikoinkin aloituksen. Ja olen minä välillä omissa menoissani ja mies lasten kanssa, mutta joka kerta on unohtunut antaa ruokaa ajallaan, minua odottaa kaksi nälkäistä lasta ja mies tekosyiden kera. Jos olen illalla myöhempään menoissani niin lapsia ei ole laitettu nukkumaan (ei ne kuulemma halunneet mennä). Ap

Jatkan tähän vielä, että olen sitten itse ajautunut vain siihen, että hoidan sitten kaiken itse, vaikka en niin haluakaan. Mutta lasten hyvinvointi on minulle ykkössijalla, ja jos joku toinen ei siitä huolehdi niin sitten minä huolehdin. Kun sen hyvinvoinnin laiminlyömisestä tulee joka kerta seurauksia, jotka minä joudun kuitenkin huolehtimaan (esim. nälkäkiukku). Ja koska minusta vain on todella väärin pitää lapsia nälässä jonkun parisuhdeväännön takia.

Ap

Kyllä sinä voit muutaman kerran antaa olla lasten nälässä tai antaa olla menemättä nukkumaan. Jos mies ei ole laittanut lapsia nukkumaan siihen aikaan kun pitäisi ja ne kukkuu klo 23 vieläkin niin älä tee mitään vaan sanot miehellesi, että mehän sovittiin että sinä hoidat lapset nukkumaan ja sitten menet johonkin toiseen huoneeseen, etkä tee yhtään mitään. Ihan sama vaikka lapset kiljuu väsymystään, odotat että mies ottaa vastuun. Luulisi nyt että aikuinen ihminen viimein ottaa vastuun kun hän huomaa, että sinä et todellakaan tällä kertaa tee yhtään mitään, enintään annat miehelleni iltasatukuvakirjat käteen tai vinkkaat jonkun musiikin jota lapset tykkäävät kuunnella nukkumaanmennessä, jos hän ei tosiaan muka edes tiedä iltarutiineista mitään. Näin minä tein.

Useammankin kerran vain kuuntelin lasten huutoa sietämättömän kauan, mutta lopulta se törppö mieheni tajusi lopettaa pelaamisen tai kännykän selaamisen ja alkoi selvittää tilannetta. Ensimmäiset kerrat miehellä meni tosi huonosti, mutta en puuttunut. Yrityksen ja erehdyksen kautta mieskin alkoi oppimaan, että mikä toimii nukkumaanmennessä ja mikä ei.

Ja jos lapsia ei ole syötetty sovitusti niin et syötä niitä vaan lykkäät nälkäkiukkuisen lapsen miehellesi ja lukittaudut vaikka vessaan selaamaan kännykkää. Luulisi että miehesikään ei kestä kuunnella sitä huutoa ja viimein syöttää lapsensa. Sinun vain pitää kestää kuunnella sitä lasten hätää ja huutoa normaalia kauemmin.

Lopulta mies alkaa syöttämään ilman tällaista tahtojen taistelua ja vessaan lukittautumista kun tarpeeksi monta kertaa on toistunut. Joo lasten piti vähän kärsiä ja huutaa turhaan nälkäänsä ja väsymystään, mutta kannatti se. Saivat osallistuvan isän tällä tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Onko, ap, sun miehellä taustaa kristillisissä liikkeissä? Siis kotoa sellainen malli, että vaimo tekee ihan kaiken ja mies vain on olemassa, ottamatta lapsiin mitään kontaktia (muuten kuin ehkä rankaisutilanteissa, sitten kun lapset on teinejä)?

Tämä kysymys tuli mieleeni, sillä lapseni päiväkotikaverilla on tällainen perhe. Tilanteet on ihan sellaisia, että ollaan vaikka porukalla reissussa, mennään leikkipuistoon ja lapset alkavat kiipeillä. Heidän lapsensa kiipeää niin ylös, ettei uskalla tulla sieltä omin avuin alas. Silloin tämän perheen isä käskee (usein päännyökkäyksellä, käden eleellä tai vain katseella, ei siis ääneen komentaen) vaimonsa hakemaan lapsen. Ei itse tee yhtään mitään, vaikka lapsi on putoamisvaarassa.

Ensimmäisen kerran tajusin tämän sairastuneen dynamiikan, kun olimme piknikillä eräässä puutarhassa. Miehet ja lapset istuivat viltillä, me äidit kiertelimme puutarhaa. Yhtäkkiä kaukaisuudesta kuuluu, kun tää mies huutaa vaimoaan: heidän lapsensa on kaatanut lautasensa viltille. Ei puhettakaan, että mies itse siinä vieressä istuessaan olisi nostanut lautasen ja auttanut lasta.

Kaikki tapaamiset tän perheen kanssa on sitä, että mies vain juttelee meille kuin omille uusille kavereilleen. On kuin hän ei edes näkisi omaa perhettään ympärillään vaan ainoastaan meidät. Hän saattaa esitellä meille harrastusvälineitään tai näyttää kuvia puhelimeltaan, selostaen omia yksilötason asioitaan. Siis siinä tilanteessa, missä me vaikka istutaan kaikki ruokapöydässä.

Mies ei mitenkään sisäistä, että me ollaan siellä vain, koska pienet lapsemme ovat kavereita keskenään. Emme hänen takiaan.

Mun mies on koettanut näyttää esimerkkiä ja on aina mukana ruoanlaitossa, korjaa astiat, hakee laastaria kun heidän lapsi on kaatunut pihalla jne. Yrittää aloittaa keskustelua tuon toisen isän kanssa tämän perheestä. Viedä huomiota tämän lapseen.

Nykyään me tavataan tätä perhettä paitsi lasten ystävyyden vuoksi myös sen vuoksi jotta voisimme tarjota perheen äidille edes hetken hengähdystauon.

Ei tartte olla uskontoa, voi olla autistisia piirteitä.

Vierailija kirjoitti:

Jatkan tuosta matkusteluesimerkistä että valittamisen lisäksi mies siis ihmettelee miksi emme matkustele. Se ihmettely kuvaa tätä erikoista dynamiikkaa. Hän ei vain ymmärrä miksi en halua matkustella (vaikka olen syyn kyllä kertonut). Hän ei vain ymmärrä mikä ongelma siinä lasten kanssa matkustelussa nyt voi olla. Miksi ei vain voida mennä. Kun kysyn että miten sinun mielestä hotellissa saadaan iltapuurot lapsille niin mies katsoo minua silmät pyöreinä eikä sano mitään. Ihan kuin asia ei häntä edes koskettaisi, onhan hän kuin vain minun miesystävä, joka kyllä kannustaa minua äitinä hoitamaan lasten asiat mutta ei puutu niihin mitenkään edes päätään sekunnin verran niillä vaivaamalla.

Ap

Miksi se iltapuuro on niin tärkeä? Eikö muksut voi syödä sitä mitä nyt reissussa sattuu olemaan tarjolla? Laitat nyt iltapuuron tärkeämmäksi kuin sun parisuhteen. Älä itke kun mies lähtee jonkun ajan päästä kun kokee, että parisuhdetta ei enää ole vaan on vain maksaja teidän taloudessa. Miksi naiset hukkaa kaiken muun elämässä kun tulee lapsia🤦🏻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jatkan tuosta matkusteluesimerkistä että valittamisen lisäksi mies siis ihmettelee miksi emme matkustele. Se ihmettely kuvaa tätä erikoista dynamiikkaa. Hän ei vain ymmärrä miksi en halua matkustella (vaikka olen syyn kyllä kertonut). Hän ei vain ymmärrä mikä ongelma siinä lasten kanssa matkustelussa nyt voi olla. Miksi ei vain voida mennä. Kun kysyn että miten sinun mielestä hotellissa saadaan iltapuurot lapsille niin mies katsoo minua silmät pyöreinä eikä sano mitään. Ihan kuin asia ei häntä edes koskettaisi, onhan hän kuin vain minun miesystävä, joka kyllä kannustaa minua äitinä hoitamaan lasten asiat mutta ei puutu niihin mitenkään edes päätään sekunnin verran niillä vaivaamalla.

Ap

Miksi se iltapuuro on niin tärkeä? Eikö muksut voi syödä sitä mitä nyt reissussa sattuu olemaan tarjolla? Laitat nyt iltapuuron tärkeämmäksi kuin sun parisuhteen. Älä itke kun mies lähtee jonkun ajan päästä kun kokee, että parisuhdetta ei enää ole vaan on vain maksaja teidän taloudessa. Miksi naiset hukkaa kaiken muun elämässä kun tulee lapsia🤦🏻

Samaa mieltä, miksi pitää suorittaa äitiyttä hampaat irvessä. Pipoa vähän löysemmälle, kyllä ne lapset pysyy hengissä vaikka parina iltana reissussa söisivät vaikka jäätelöä sen puuron sijasta.