Heli näyttää kahden päivän ruokansa nämä 11 kuvaa suomalaisten arjesta kiteyttävät rahapulan.

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tulonsiirtojen varassa eläminen ei ole ainakaan lisännyt sinulla henkistä kapasiteettia, jos vingut yhteiskuntaluokkia takaisin. Mutta kiva että loisit muiden rahoilla, typerä trolli. 

[/quote]

Ajattelen osin samoin. Tosin ne yhteiskuntaluokat näkyisivät käytännössä siinä, että lapset olisivat eri kouluissa luokkansa mukaan ja käytännössä ponnistaminen yliopistoon jostain "alemman tason" koulusta olisi vaikeaa. Ei voi ajatella, että nykyisen kaltaisen peruskoulun luokilla olisi lapsia, jotka olisi jotenkin karsinoitu omiin "luokkiinsa". Peruskoulua voi moittia ja usein syystäkin, mutta kyllähän sen kuningasajatus on ollut aidosti antaa samoja mahdollisuuksia erilaisista perheistä tuleville lapsille. Olen itse duunariperheestä ja vaikea on kuvitella, että olisin yliopistoon mennyt ilman tällaista koulusysteemiä. Sitten taas minun ja myös korkeasti koulutetun mieheni lapsi opiskeli rekkakuskiksi. Jossain määrin sitä taivasteltiin ympäristössä, mutta voisin kuvitella, että monessa muussa kulttuurissa tämä olisi ollut ihan mahdotonta tai vähintään lapsi olisi potkaistu suvusta pois. Ja alavalinnan nuori teki siis oman kiinnostuksensa mukaan, eikä ole katunut. Voi siis sanoa, että kannatan lämpimästi vapaata liikkumista "luokasta" toiseen, en kaipaa tänne mitään poteroita.

Mutta sitten toisaalta on totta, että tasa-arvon ajatus on viety ehkä liiankin pitkälle, mutta en näe, että tämä liittyy vain yhteiskuntaluokkiin. Enemmän kyse on yleisestä "mun on mahdollista saada kaikki heti"-ajattelusta, jonka mukaan jokainen kiekuja voi mennä laulukisaan ja tähdätä huippuartistiksi, "koska mä voin", vaikkei laulunlahjoja ole ja motivaatiota tehdä työtä vielä vähemmän. Meillä on erilaiset lähtökohdat oppia, mutta nykyisin ei saa enää puhua esim. matikka- ja kielipäästä, koska se nyt vain on rumaa. Käytännössähän se, ettei jotain "päätä" ole paljon, tarkoittaa vain sitä, että täytyy tehdä enemmän työtä asian eteen. Mutta ei lapsi ymmärrä tällaista, että luin kokeeseen kolme tuntia ja sain kuutosen, kaveri ei lukenut ja sai kympin ja samanaikaisesti olette molemmat lähtökohdiltanne yhtä hyviä. Ei lapsia voi k*settaa noin. Mutta toki sitä huonompaa oppijaa pitää kannustaa ja riemuita sitten yhdessä vaikka siitä seiskasta, joka tuli aherruksen jälkeen. Sehän se vasta jotain opettaa elämää varten. 

Ihan tätä samaa ajattelua on sitten sekin, että mä voin hankkia tuon merkkilaukun, koska Pirjollakin on sellainen. Hei, ei Pirjo ole mua parempi! Ei tajuta, että lähtökohdat on vähän eri, jos Pirjon tulot ovat paljon paremmat. Mutta minusta tähän realismin voittoon ei kuitenkaan tarvittaisi mitään tiukkoja yhteiskuntaluokkia.[/quote]

Kiitos erittäin hyvästä kommentista!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Sun kaltaiset ihmiset pitäisi toimittaa jollain aikakoneella 100-150 vuotta taaksepäin ajassa. Sinäkin nauttisit olostasi keppikerjäläisenä tai vaivaistalon asukkina. Tai prostituoituna, jos olet nainen (niin kuin oletan sinun olevan). Kun kaikki inhimillinen, sosiaalinen kehitys on näköjään pahasta.

Nyt on kyllä taas kaukaa haettua. Tuo kirjoittajahan nimenomaa kirjoitti, että nyky-yhteiskunnassa on asiat hyvin, kun koulutuksesta ja terveydenhuollosta huolehditaan. Tähän voisi vielä lisätä, että jokainen saa katon päänsä päälle ja yhteiskunta kustantaa elämisen tarvittaessa. 

Eli jos joku erehtyy sanomaan, että asiat ovat huomattavasti paremmin kuin ennen, hänet pitäisi lähettää heti sinne entisaikohin. Sanoisin, että tuolla logikaalla sinne pitäisi lähettää ihan joku muu oppimaan kiitolllisuutta.

Ensinnäkin meillä on nyt jo jonkinasteinen luokkayhteiskunta, paljon isommat kuilut luokkien välillä kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Ja tämä henkilö haluaa kasvattaa niistä kuiluista entistä jyrkempiä. Eli palata menneisyyteen, vähemmän tasa-arvoiseen aikaan.

Ja onhan Suomessa asiat aika hyvin, mutta voisivat ne paremminkin olla. Mielestäni kaikkien maailman köyhien elintasoa pitäisi nostaa, eniten siellä missä on eniten tarvetta, vähiten siellä missä on vähiten tarvetta. Varaahan siihen olisi, jos olisi tahtoa.

Kiitollinen voi olla ja silti ylläpitää toivoa paremmasta. Esim. minä olen aidosti kiitollinen, etten sairasta mitään vakavaa sairautta, mutta en mielelläni ole silti flunssassa tai päänsäryssäkään 24/7/365.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tuo muutos tapahtui peruskouluun siirtymisen myötä. Peruskoulun tavoite kun oli, että kaikki lapset olisivat tasa-arvoisia perusopetuksen suhteen. Ajan myötä siitä vain tipahti pois tuo "perusopetuksen suhteen". 

Jos ei tasa-arvo nappaa, niin kannatatko esim. orjuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tuo muutos tapahtui peruskouluun siirtymisen myötä. Peruskoulun tavoite kun oli, että kaikki lapset olisivat tasa-arvoisia perusopetuksen suhteen. Ajan myötä siitä vain tipahti pois tuo "perusopetuksen suhteen". 

Jos ei tasa-arvo nappaa, niin kannatatko esim. orjuutta?

Ohis . Peruskoulun lähtökohta on väärä. Toki kaikille pitää taata mahdollisuus ilmaiseen koulutukseen ja jatkomahdollisuuksiin, mutta nykyään ei tunnusteta sitä, että kaikki laoset eivät ole yhtä älykkäitä, saa kotoa tukea samalla lailla ja isolla osalla on lusäksi kaikenlaisia nepsy-ongelmia. Tasa-arvon nimissä koulussa edetään sen heikomman aineksen mukaan, koska voimavaroja ei ole tarpeeksi. Keskinkertaiset ja hyvät jäävät tuuliajolle ja varsinkin monet pojat jää alisuoriutujiksi. Koulutusjärjestelmää pitäisi olla käytössä apu- ja erityiskouluja erityistä tukea tarvitseville ja ne oppimashaluttomat pitäisi siirtää jonkinmoiseen koulukoti/kasvatuslaitossysteemiin. Nyt eletään tasa-arvo harvassa ja eroja ei tunnusteta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Sun kaltaiset ihmiset pitäisi toimittaa jollain aikakoneella 100-150 vuotta taaksepäin ajassa. Sinäkin nauttisit olostasi keppikerjäläisenä tai vaivaistalon asukkina. Tai prostituoituna, jos olet nainen (niin kuin oletan sinun olevan). Kun kaikki inhimillinen, sosiaalinen kehitys on näköjään pahasta.

Nyt on kyllä taas kaukaa haettua. Tuo kirjoittajahan nimenomaa kirjoitti, että nyky-yhteiskunnassa on asiat hyvin, kun koulutuksesta ja terveydenhuollosta huolehditaan. Tähän voisi vielä lisätä, että jokainen saa katon päänsä päälle ja yhteiskunta kustantaa elämisen tarvittaessa. 

Eli jos joku erehtyy sanomaan, että asiat ovat huomattavasti paremmin kuin ennen, hänet pitäisi lähettää heti sinne entisaikohin. Sanoisin, että tuolla logikaalla sinne pitäisi lähettää ihan joku muu oppimaan kiitolllisuutta.

Ensinnäkin meillä on nyt jo jonkinasteinen luokkayhteiskunta, paljon isommat kuilut luokkien välillä kuin vaikka parikymmentä vuotta sitten. Ja tämä henkilö haluaa kasvattaa niistä kuiluista entistä jyrkempiä. Eli palata menneisyyteen, vähemmän tasa-arvoiseen aikaan.

Ja onhan Suomessa asiat aika hyvin, mutta voisivat ne paremminkin olla. Mielestäni kaikkien maailman köyhien elintasoa pitäisi nostaa, eniten siellä missä on eniten tarvetta, vähiten siellä missä on vähiten tarvetta. Varaahan siihen olisi, jos olisi tahtoa.

Kiitollinen voi olla ja silti ylläpitää toivoa paremmasta. Esim. minä olen aidosti kiitollinen, etten sairasta mitään vakavaa sairautta, mutta en mielelläni ole silti flunssassa tai päänsäryssäkään 24/7/365.

Isot kuilut syntyvät siitä, että yhä useammin puoliso valitaan suunnilleen samasta sosiaaliluokasta kuin mitä itsekin on. Ei suurituloinen valitse puolisokseen tavallista pienituloista. Pienituloinen valitsee pienituloisen, keskituloinen keskituloisen ja suurituloinen suurituloisen. On aivan selvää, että kahden pienituloisen taloudessa on vähemmän rahaa kuin kahden keskituloisen tai kahden suurituloisen. Lisäksi Suomessa suurin osa kotitalouksista on nykyisin yhden hengen talouksia. On ihan eri asia maksaa vaikkapa vuokra yksin kuin puoliksi toisen kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tuo muutos tapahtui peruskouluun siirtymisen myötä. Peruskoulun tavoite kun oli, että kaikki lapset olisivat tasa-arvoisia perusopetuksen suhteen. Ajan myötä siitä vain tipahti pois tuo "perusopetuksen suhteen". 

Jos ei tasa-arvo nappaa, niin kannatatko esim. orjuutta?

Tasa-arvo nappaa siinä mielestä, että ihmisinä olemme tasa-arvoisia. Tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi saada yhtä paljon rahaa. Tai että kaikkien pitäisi voida asua Westendissä omakotitalossa tai Kaivopuistossa jugend-talossa. Tai että kaikkien pitäisi saada Tesla, purjevene, oma hevonen ja ties mitä. Tasa-arvo on sitä, että meillä kaikilla 18 vuotta täyttäneillä on äänioikeus ja jokaisella yksi ääni. Että meillä jokaisella on oikeus käyttää julkisia palveluita kuten joukkoliikennettä, kirjastoja, uimahalleja, terveyskeskuspalveluita, päivähoitoa jne. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tuo muutos tapahtui peruskouluun siirtymisen myötä. Peruskoulun tavoite kun oli, että kaikki lapset olisivat tasa-arvoisia perusopetuksen suhteen. Ajan myötä siitä vain tipahti pois tuo "perusopetuksen suhteen". 

Jos ei tasa-arvo nappaa, niin kannatatko esim. orjuutta?

Tasa-arvo nappaa siinä mielestä, että ihmisinä olemme tasa-arvoisia. Tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi saada yhtä paljon rahaa. Tai että kaikkien pitäisi voida asua Westendissä omakotitalossa tai Kaivopuistossa jugend-talossa. Tai että kaikkien pitäisi saada Tesla, purjevene, oma hevonen ja ties mitä. Tasa-arvo on sitä, että meillä kaikilla 18 vuotta täyttäneillä on äänioikeus ja jokaisella yksi ääni. Että meillä jokaisella on oikeus käyttää julkisia palveluita kuten joukkoliikennettä, kirjastoja, uimahalleja, terveyskeskuspalveluita, päivähoitoa jne. 

Mitä ihmettä höpiset?

Vierailija kirjoitti:

Itse en ole köyhä, mutta paikkailen vaatteita. Olen ulko housuni paikannut 5 kertaa ja takkiani vähän "säädellyt" oman ulkonäköni mukaan. Tykkään kaalilaatikosta ja syön sitä paljon, kuten myös kaurapuuroa. Ja käyn myös paljon kirpputorilla eettisyyden takia.

Noi on sun omia valintoja. Turvallisuudentunne sulla on tallella. Ei oikeasti mitenkään verrannollista todelliseen köyhään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tuo muutos tapahtui peruskouluun siirtymisen myötä. Peruskoulun tavoite kun oli, että kaikki lapset olisivat tasa-arvoisia perusopetuksen suhteen. Ajan myötä siitä vain tipahti pois tuo "perusopetuksen suhteen". 

Jos ei tasa-arvo nappaa, niin kannatatko esim. orjuutta?

Tasa-arvo nappaa siinä mielestä, että ihmisinä olemme tasa-arvoisia. Tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi saada yhtä paljon rahaa. Tai että kaikkien pitäisi voida asua Westendissä omakotitalossa tai Kaivopuistossa jugend-talossa. Tai että kaikkien pitäisi saada Tesla, purjevene, oma hevonen ja ties mitä. Tasa-arvo on sitä, että meillä kaikilla 18 vuotta täyttäneillä on äänioikeus ja jokaisella yksi ääni. Että meillä jokaisella on oikeus käyttää julkisia palveluita kuten joukkoliikennettä, kirjastoja, uimahalleja, terveyskeskuspalveluita, päivähoitoa jne. 

Mitä ihmettä höpiset?

Kaikilla ihmisillä ,niin köyhillä kuin rikkailla, on sama ihmisarvo. Suomalainen yhteiskunta on tasa-arvoinen siinä suhteessa, että jokaiselle tarjotaan terveydenhoito, koulutus ja samat palvelut. Jokaisella on myös vaaleissa yksi ääni tuloihin ja asemaan katsomatta. Koska elämme markkinataloudessa emmekä kommunismissa tasa-arvosta ei seuraa sitä että kaikilla on samat tulot käytettävissään.

Kannattaa lukea se viestiketju kokonaan mihin tulee aikoinaan päätään.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tämä taisi tulla Kokoomuksen puoluetoimistosta. :)

No tuskinpa vain. Eiköhän jokainen normaalijärkinen ihminen tajua, että jos välttämättä haluaa verrata itseään johonkin toiseen, kannattaa verrata sellaiseen, joka on samanlaisessa tilanteessa. Jollain tässä maailmassa on aina asiat paremmin kuin itsellä on. Ja samoin huonommin. 

Suuri osa suomalaisista ei sitten ole normaalijärkisiä. Vähintään Kardashianin elintaso kuuluu kaikille.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja tästä syystä se tuillaeläjä ei ole juurikaan huonomassa asemassa kuin se joka joutuu pienestä palkastaan maksamaan kaiken itse. Sitten kun siirrytään johonkin 3000 e/ kk palkkoihin, progressio alkaa leikata tehokkaasti sitä omaan käyttöön jäävää rahaa.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja hyvä niin. Eroja kuitenkin on ja hyvä niin.

Mutta nämä puheet siitä, että köyhät havittelisivat jotain miljonäärien tai edes keskiluokkaisten elämää, on ihan höpöhöpöä, jos siis yhtään laajemmassa mittakaavassa puhutaan. Poikkeuksia on tietysti aina.

Tässä on jotain outoa harhaisuutta tai jokin sokea piste ilmeisesti joillain. Ihmettelen aina tätä näissä keskusteluissa.

Ei se ole mitään harhaisuutta. On ihan tavallista, että lapsi haluaisi samoja leluja, joita kaverillakin on. Mutta jos lapsen äiti on pienituloinen yh ja kaverin vanhemmat suurituloisia, tietenkään lapsi ei voi saada haluamaansa. Kuitenkin se yh-äiti toivoisi voivansa ostaa lapselleen saman kuin kaverillakin on. Pahimmassa tapauksessa vielä tuntee syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, kun ei voi. Tilanne vielä kärjistyy, kun lapsi tulee teini-ikään. Lelujen sijasta lapsi haluaisi samanlaisia vaatteita, puhelimia, harrastuksia ja huvituksia kuin kavereillakin on. Haluaisi kavereiden kanssa leffaan tai kahvilaan, mutta koska äidillä ei ole varaa sellaiseen, ei voi lähteä muiden mukaan. Tästä on lapsiasiainvaltuutettukin puhunut jo vuosia sitten. Lapset ja ennen kaikkea nuoret kokevat osattomuutta, kun eivät voi osallistua muiden mukana erilaisiin asioihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tuo muutos tapahtui peruskouluun siirtymisen myötä. Peruskoulun tavoite kun oli, että kaikki lapset olisivat tasa-arvoisia perusopetuksen suhteen. Ajan myötä siitä vain tipahti pois tuo "perusopetuksen suhteen". 

Jos ei tasa-arvo nappaa, niin kannatatko esim. orjuutta?

Tasa-arvo nappaa siinä mielestä, että ihmisinä olemme tasa-arvoisia. Tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi saada yhtä paljon rahaa. Tai että kaikkien pitäisi voida asua Westendissä omakotitalossa tai Kaivopuistossa jugend-talossa. Tai että kaikkien pitäisi saada Tesla, purjevene, oma hevonen ja ties mitä. Tasa-arvo on sitä, että meillä kaikilla 18 vuotta täyttäneillä on äänioikeus ja jokaisella yksi ääni. Että meillä jokaisella on oikeus käyttää julkisia palveluita kuten joukkoliikennettä, kirjastoja, uimahalleja, terveyskeskuspalveluita, päivähoitoa jne. 

Mitä ihmettä höpiset?

Kaikilla ihmisillä ,niin köyhillä kuin rikkailla, on sama ihmisarvo. Suomalainen yhteiskunta on tasa-arvoinen siinä suhteessa, että jokaiselle tarjotaan terveydenhoito, koulutus ja samat palvelut. Jokaisella on myös vaaleissa yksi ääni tuloihin ja asemaan katsomatta. Koska elämme markkinataloudessa emmekä kommunismissa tasa-arvosta ei seuraa sitä että kaikilla on samat tulot käytettävissään.

Kannattaa lukea se viestiketju kokonaan mihin tulee aikoinaan päätään.

-eri

Mä tunnen paljon köyhiä eikä niistä kukaan haluaisi elää kovin hulppeasti. Pikemminkin sitä vierastetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tämä taisi tulla Kokoomuksen puoluetoimistosta. :)

No tuskinpa vain. Eiköhän jokainen normaalijärkinen ihminen tajua, että jos välttämättä haluaa verrata itseään johonkin toiseen, kannattaa verrata sellaiseen, joka on samanlaisessa tilanteessa. Jollain tässä maailmassa on aina asiat paremmin kuin itsellä on. Ja samoin huonommin. 

Suuri osa suomalaisista ei sitten ole normaalijärkisiä. Vähintään Kardashianin elintaso kuuluu kaikille.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja tästä syystä se tuillaeläjä ei ole juurikaan huonomassa asemassa kuin se joka joutuu pienestä palkastaan maksamaan kaiken itse. Sitten kun siirrytään johonkin 3000 e/ kk palkkoihin, progressio alkaa leikata tehokkaasti sitä omaan käyttöön jäävää rahaa.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja hyvä niin. Eroja kuitenkin on ja hyvä niin.

Mutta nämä puheet siitä, että köyhät havittelisivat jotain miljonäärien tai edes keskiluokkaisten elämää, on ihan höpöhöpöä, jos siis yhtään laajemmassa mittakaavassa puhutaan. Poikkeuksia on tietysti aina.

Tässä on jotain outoa harhaisuutta tai jokin sokea piste ilmeisesti joillain. Ihmettelen aina tätä näissä keskusteluissa.

Ei se ole mitään harhaisuutta. On ihan tavallista, että lapsi haluaisi samoja leluja, joita kaverillakin on. Mutta jos lapsen äiti on pienituloinen yh ja kaverin vanhemmat suurituloisia, tietenkään lapsi ei voi saada haluamaansa. Kuitenkin se yh-äiti toivoisi voivansa ostaa lapselleen saman kuin kaverillakin on. Pahimmassa tapauksessa vielä tuntee syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, kun ei voi. Tilanne vielä kärjistyy, kun lapsi tulee teini-ikään. Lelujen sijasta lapsi haluaisi samanlaisia vaatteita, puhelimia, harrastuksia ja huvituksia kuin kavereillakin on. Haluaisi kavereiden kanssa leffaan tai kahvilaan, mutta koska äidillä ei ole varaa sellaiseen, ei voi lähteä muiden mukaan. Tästä on lapsiasiainvaltuutettukin puhunut jo vuosia sitten. Lapset ja ennen kaikkea nuoret kokevat osattomuutta, kun eivät voi osallistua muiden mukana erilaisiin asioihin. 

"Lika barn leka bäst" ei ole tuulesta temmattu sanonta. Kun lapset ovat samoissa päiväkodeissa ja kouluissa, kaverisuhteet syntyy vain lasten välillä. Alussa tämä onkin ihan ok, kun kavereiden kanssa tehdään vain asioita, jotka eivät maksa mitään tai ainakaan kovin paljoa. Sitten, kun aletaan tehdä, asetelma muuttuu. 

Ei köyhä kaipaa hulppeata elämää.

Mutta hän kaipaa elämäänsä vakautta ja tunnetta, että voi luottaa tulevansa toimeen ilman jatkuvaa murehtimista.

Myös olisi joskus mukavaa suunnitella ja toteuttaa jotain pientä extraa elämäänsä.

Ettei elämä kuluisi ja olisi vain jatkuvaa päivästä toiseen selviytymistä tai sen rajalla keikkumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tämä taisi tulla Kokoomuksen puoluetoimistosta. :)

No tuskinpa vain. Eiköhän jokainen normaalijärkinen ihminen tajua, että jos välttämättä haluaa verrata itseään johonkin toiseen, kannattaa verrata sellaiseen, joka on samanlaisessa tilanteessa. Jollain tässä maailmassa on aina asiat paremmin kuin itsellä on. Ja samoin huonommin. 

Suuri osa suomalaisista ei sitten ole normaalijärkisiä. Vähintään Kardashianin elintaso kuuluu kaikille.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja tästä syystä se tuillaeläjä ei ole juurikaan huonomassa asemassa kuin se joka joutuu pienestä palkastaan maksamaan kaiken itse. Sitten kun siirrytään johonkin 3000 e/ kk palkkoihin, progressio alkaa leikata tehokkaasti sitä omaan käyttöön jäävää rahaa.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja hyvä niin. Eroja kuitenkin on ja hyvä niin.

Mutta nämä puheet siitä, että köyhät havittelisivat jotain miljonäärien tai edes keskiluokkaisten elämää, on ihan höpöhöpöä, jos siis yhtään laajemmassa mittakaavassa puhutaan. Poikkeuksia on tietysti aina.

Tässä on jotain outoa harhaisuutta tai jokin sokea piste ilmeisesti joillain. Ihmettelen aina tätä näissä keskusteluissa.

Ei se ole mitään harhaisuutta. On ihan tavallista, että lapsi haluaisi samoja leluja, joita kaverillakin on. Mutta jos lapsen äiti on pienituloinen yh ja kaverin vanhemmat suurituloisia, tietenkään lapsi ei voi saada haluamaansa. Kuitenkin se yh-äiti toivoisi voivansa ostaa lapselleen saman kuin kaverillakin on. Pahimmassa tapauksessa vielä tuntee syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, kun ei voi. Tilanne vielä kärjistyy, kun lapsi tulee teini-ikään. Lelujen sijasta lapsi haluaisi samanlaisia vaatteita, puhelimia, harrastuksia ja huvituksia kuin kavereillakin on. Haluaisi kavereiden kanssa leffaan tai kahvilaan, mutta koska äidillä ei ole varaa sellaiseen, ei voi lähteä muiden mukaan. Tästä on lapsiasiainvaltuutettukin puhunut jo vuosia sitten. Lapset ja ennen kaikkea nuoret kokevat osattomuutta, kun eivät voi osallistua muiden mukana erilaisiin asioihin. 

Joo, oli ehkä moka jättää lapset huomiotta tässä, ajattelin lähnnä kaltaisiani yksinasuvia köyhiä, joita lähinnä tunnen (ja jonkun pariskunnan). Mutta eipä tuo viestin kirjoittaja, jolle vastasin tainnut lapsiin viitata hänkään.

Lasten ei tietenkään pitäisi joutua kärsimään vanhempien köyhyydestä. En tarkoita, että pitäisi olla kaikki mahdolliset lelut, vehkeet ja härpäkkeet mitä "kaikilla muillakin", mutta ei sen köyhyyden pitäisi olla mitenkään silmiinpistäväkään. Varmaan kaikki tietävät, että ulkopuolisuus, osattomuus ja häpeä voivat olla hyvin traumaattisia kokemuksia. Riippuu tietysti siitäkin, miten paljon muita köyhiä on kavereina, samalla luokalla tai koulussa jne.

Eli kun lapsista on kyse, niin köyhillä vanhemmilla on mielestäni oikeutta jotain vaatiakin.

Jos ajatellaan afrikkalaisia, jotka ei syö, jos eivät saa päivässä tienattua ruokarahaa. Mutta nekään köyhät ei kelpaa tänne. Heitä haukutaan elintasopakol.siksi. he tosiaan ovat usein kokeneet nälän ja ihan totaalisen köyhyyden. Köyhä, joka haluaa parempaa ei kelpaa. Se on se ongelma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tämä taisi tulla Kokoomuksen puoluetoimistosta. :)

No tuskinpa vain. Eiköhän jokainen normaalijärkinen ihminen tajua, että jos välttämättä haluaa verrata itseään johonkin toiseen, kannattaa verrata sellaiseen, joka on samanlaisessa tilanteessa. Jollain tässä maailmassa on aina asiat paremmin kuin itsellä on. Ja samoin huonommin. 

Suuri osa suomalaisista ei sitten ole normaalijärkisiä. Vähintään Kardashianin elintaso kuuluu kaikille.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja tästä syystä se tuillaeläjä ei ole juurikaan huonomassa asemassa kuin se joka joutuu pienestä palkastaan maksamaan kaiken itse. Sitten kun siirrytään johonkin 3000 e/ kk palkkoihin, progressio alkaa leikata tehokkaasti sitä omaan käyttöön jäävää rahaa.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja hyvä niin. Eroja kuitenkin on ja hyvä niin.

Mutta nämä puheet siitä, että köyhät havittelisivat jotain miljonäärien tai edes keskiluokkaisten elämää, on ihan höpöhöpöä, jos siis yhtään laajemmassa mittakaavassa puhutaan. Poikkeuksia on tietysti aina.

Tässä on jotain outoa harhaisuutta tai jokin sokea piste ilmeisesti joillain. Ihmettelen aina tätä näissä keskusteluissa.

Ei se ole mitään harhaisuutta. On ihan tavallista, että lapsi haluaisi samoja leluja, joita kaverillakin on. Mutta jos lapsen äiti on pienituloinen yh ja kaverin vanhemmat suurituloisia, tietenkään lapsi ei voi saada haluamaansa. Kuitenkin se yh-äiti toivoisi voivansa ostaa lapselleen saman kuin kaverillakin on. Pahimmassa tapauksessa vielä tuntee syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, kun ei voi. Tilanne vielä kärjistyy, kun lapsi tulee teini-ikään. Lelujen sijasta lapsi haluaisi samanlaisia vaatteita, puhelimia, harrastuksia ja huvituksia kuin kavereillakin on. Haluaisi kavereiden kanssa leffaan tai kahvilaan, mutta koska äidillä ei ole varaa sellaiseen, ei voi lähteä muiden mukaan. Tästä on lapsiasiainvaltuutettukin puhunut jo vuosia sitten. Lapset ja ennen kaikkea nuoret kokevat osattomuutta, kun eivät voi osallistua muiden mukana erilaisiin asioihin. 

Joo, oli ehkä moka jättää lapset huomiotta tässä, ajattelin lähnnä kaltaisiani yksinasuvia köyhiä, joita lähinnä tunnen (ja jonkun pariskunnan). Mutta eipä tuo viestin kirjoittaja, jolle vastasin tainnut lapsiin viitata hänkään.

Lasten ei tietenkään pitäisi joutua kärsimään vanhempien köyhyydestä. En tarkoita, että pitäisi olla kaikki mahdolliset lelut, vehkeet ja härpäkkeet mitä "kaikilla muillakin", mutta ei sen köyhyyden pitäisi olla mitenkään silmiinpistäväkään. Varmaan kaikki tietävät, että ulkopuolisuus, osattomuus ja häpeä voivat olla hyvin traumaattisia kokemuksia. Riippuu tietysti siitäkin, miten paljon muita köyhiä on kavereina, samalla luokalla tai koulussa jne.

Eli kun lapsista on kyse, niin köyhillä vanhemmilla on mielestäni oikeutta jotain vaatiakin.

Juuri näin. On hieman eri asia olla ilman juttua X, jos 30 oppilaan luokassa vain 4:llä on juttu X, kuin jos luokalla 26:lla on juttu X ja 4:llä ei ole. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tämä taisi tulla Kokoomuksen puoluetoimistosta. :)

No tuskinpa vain. Eiköhän jokainen normaalijärkinen ihminen tajua, että jos välttämättä haluaa verrata itseään johonkin toiseen, kannattaa verrata sellaiseen, joka on samanlaisessa tilanteessa. Jollain tässä maailmassa on aina asiat paremmin kuin itsellä on. Ja samoin huonommin. 

Suuri osa suomalaisista ei sitten ole normaalijärkisiä. Vähintään Kardashianin elintaso kuuluu kaikille.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja tästä syystä se tuillaeläjä ei ole juurikaan huonomassa asemassa kuin se joka joutuu pienestä palkastaan maksamaan kaiken itse. Sitten kun siirrytään johonkin 3000 e/ kk palkkoihin, progressio alkaa leikata tehokkaasti sitä omaan käyttöön jäävää rahaa.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja hyvä niin. Eroja kuitenkin on ja hyvä niin.

Mutta nämä puheet siitä, että köyhät havittelisivat jotain miljonäärien tai edes keskiluokkaisten elämää, on ihan höpöhöpöä, jos siis yhtään laajemmassa mittakaavassa puhutaan. Poikkeuksia on tietysti aina.

Tässä on jotain outoa harhaisuutta tai jokin sokea piste ilmeisesti joillain. Ihmettelen aina tätä näissä keskusteluissa.

Ei se ole mitään harhaisuutta. On ihan tavallista, että lapsi haluaisi samoja leluja, joita kaverillakin on. Mutta jos lapsen äiti on pienituloinen yh ja kaverin vanhemmat suurituloisia, tietenkään lapsi ei voi saada haluamaansa. Kuitenkin se yh-äiti toivoisi voivansa ostaa lapselleen saman kuin kaverillakin on. Pahimmassa tapauksessa vielä tuntee syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, kun ei voi. Tilanne vielä kärjistyy, kun lapsi tulee teini-ikään. Lelujen sijasta lapsi haluaisi samanlaisia vaatteita, puhelimia, harrastuksia ja huvituksia kuin kavereillakin on. Haluaisi kavereiden kanssa leffaan tai kahvilaan, mutta koska äidillä ei ole varaa sellaiseen, ei voi lähteä muiden mukaan. Tästä on lapsiasiainvaltuutettukin puhunut jo vuosia sitten. Lapset ja ennen kaikkea nuoret kokevat osattomuutta, kun eivät voi osallistua muiden mukana erilaisiin asioihin. 

Tätä osattomuutta voi kompensoida muuten . On paljon ilmaisia ja halpoja harrastuksia, joissa kehittyä ja päteä. Ei pidä opettaa lasta materialistiksi. Omien muksujen kaveripiirissä se suosituin kaveri oli se, jonka äidillä oli aikaa puuhata lasten kanssa ja järjestää kaikenlaista kivaa. Naamiaisia, vappujuhlia nyyttäriperiaatteella, luontoretkiä ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä köyhyyskeskustelut herättävät minussa aina sen saman ajatuksen:

Tarvitsemme yhteiskuntaluokat takaisin, että ihmiset alkaisivat verrata itseään kaltaisiinsa, eivät niihin joilla sattuu olemaan enemmän.

Kun suomalainen köyhyys enimmäkseen ei ole sitä, että ei olisi ruokaa, vaatetta jne. Ei, se on sitä, että köyhän lapsi ei pääse lintsille eikä saa yhtä hyvä puhelinta kuin neurokirurgin lapsi. Koko kitinä ja ongelma poistuisi, kun köyhä lakkaisi vertaamasta itseään neurokirurgiin ja lastaan tämän lapseen, ja vertaisi samoissa oloissa elävään.

On jotenkin ihan älytöntä ajatella, että ihan kaikilla pitää olla ihan kaikkea samaa. Eihän se luonnossakaan mene niin. Japanilaisessa apinalaumassakin on ne, jotka saavat istua talvella kuumassa lähteessä ja ne, jotka eivät saa. Apina voi taistella itsensä kuumassa lähteessä istujaksi, mutta ei sitä kukaan sinne kutsu.

Suomessa kun on ilmainen koulutus, se taistelu kuumassa lähteessä istujaksi on tehty kuitenkin aika helpoksi.

Entäs sitten ne, jotka sairastumisen takia putoavat istujien joukosta? Sen kanssa sitten vaan eletään ja hyväksytään, että yhteiskuntaluokka muuttui. Ei se ole mikään kiveen hakattu asia. Elämässä tapahtuu koko ajan kaikenlaista, joku rikastuu, joku köyhtyy. Niin kauan kun yhteiskunta huolehtii kaikkien perustarpeista ja esim. terveydenhuollosta, on turha itkeä ja vaatia enempää.

Olen itsekin elänyt viimeiset 10 vuotta yhteiskunnan tulonsiirroilla ja olisin täysin idiootti jos vertailisin itseäni siskooni, joka nai mijonäärin. Olihan se kova paikka kun tajusin etten enää kuuluu siihen menestyneiden uranaisten joukkoon, kun tutut ostivat samaan aikaan isoja omakotitaloja ja uusia autoja.

Mutta näin se meni minun kohdallani ja kusen vain omiin muroihini, jos vertailen koko ajan niihin joilla ei osunut tunkio tuulimyllyyn. Minä elän nyt vähävaraisen elämää ja teen siitä niin hyvää kuin mahdollista.

Sellainen suck it up, buttercup -asenne on joskus kuulkaa tosi terveellinen.

Tämä taisi tulla Kokoomuksen puoluetoimistosta. :)

No tuskinpa vain. Eiköhän jokainen normaalijärkinen ihminen tajua, että jos välttämättä haluaa verrata itseään johonkin toiseen, kannattaa verrata sellaiseen, joka on samanlaisessa tilanteessa. Jollain tässä maailmassa on aina asiat paremmin kuin itsellä on. Ja samoin huonommin. 

Suuri osa suomalaisista ei sitten ole normaalijärkisiä. Vähintään Kardashianin elintaso kuuluu kaikille.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja tästä syystä se tuillaeläjä ei ole juurikaan huonomassa asemassa kuin se joka joutuu pienestä palkastaan maksamaan kaiken itse. Sitten kun siirrytään johonkin 3000 e/ kk palkkoihin, progressio alkaa leikata tehokkaasti sitä omaan käyttöön jäävää rahaa.

Suomessa tuloerot ovat pieniä ja hyvä niin. Eroja kuitenkin on ja hyvä niin.

Mutta nämä puheet siitä, että köyhät havittelisivat jotain miljonäärien tai edes keskiluokkaisten elämää, on ihan höpöhöpöä, jos siis yhtään laajemmassa mittakaavassa puhutaan. Poikkeuksia on tietysti aina.

Tässä on jotain outoa harhaisuutta tai jokin sokea piste ilmeisesti joillain. Ihmettelen aina tätä näissä keskusteluissa.

Ei se ole mitään harhaisuutta. On ihan tavallista, että lapsi haluaisi samoja leluja, joita kaverillakin on. Mutta jos lapsen äiti on pienituloinen yh ja kaverin vanhemmat suurituloisia, tietenkään lapsi ei voi saada haluamaansa. Kuitenkin se yh-äiti toivoisi voivansa ostaa lapselleen saman kuin kaverillakin on. Pahimmassa tapauksessa vielä tuntee syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa, kun ei voi. Tilanne vielä kärjistyy, kun lapsi tulee teini-ikään. Lelujen sijasta lapsi haluaisi samanlaisia vaatteita, puhelimia, harrastuksia ja huvituksia kuin kavereillakin on. Haluaisi kavereiden kanssa leffaan tai kahvilaan, mutta koska äidillä ei ole varaa sellaiseen, ei voi lähteä muiden mukaan. Tästä on lapsiasiainvaltuutettukin puhunut jo vuosia sitten. Lapset ja ennen kaikkea nuoret kokevat osattomuutta, kun eivät voi osallistua muiden mukana erilaisiin asioihin. 

Tätä osattomuutta voi kompensoida muuten . On paljon ilmaisia ja halpoja harrastuksia, joissa kehittyä ja päteä. Ei pidä opettaa lasta materialistiksi. Omien muksujen kaveripiirissä se suosituin kaveri oli se, jonka äidillä oli aikaa puuhata lasten kanssa ja järjestää kaikenlaista kivaa. Naamiaisia, vappujuhlia nyyttäriperiaatteella, luontoretkiä ym.

Tämä pitää paikkansa. Mutta tuo ilmaisten juttujen arvostaminen ja järjestäminen pitäisi aloittaa jo ennenkuin lapsi on teini-iässä. Siis ettei pääse edes syntymään tilannetta, jolloin teinin kaveriporukasta muut haluavat tehdä jotain ihan muuta ja se yksi ei rahanpuutteen vuoksi pääse mukaan. Mitä isommaksi lapsi tulee, sitä vaikeampaa on löytää uusia kavereita. 

Valitettavan usein kuitenkin on niin, että vähävaraisessa perheessä vanhempien energia menee talousvaikeuksista selviytymiseen. Ei ole yksinkertaisesti voimia alkaa järjestämään naamiaisia, vappujuhlia, luontoretkiä tai muutakaan. 

Köyhyys on sellaista ettei ole mitään odotettavaa ikinä, ei tulevaisuutta. Ei lomia poissa kotoa jossain muualla. Tuntuu ettei mikään koske sinua, uudet ravintolat, teatterinäytökset kun tiedät ettei kuitenkaan ole varaa. Koko elämä on selviytymistä, stressaamista masentuneena. Miettii mikä seuraavaksi hajoaa, puhelin vai kengät tai se vanha tabletti.

Ei se ruoka ole se ongelma, vaan se että on aina vaan kotona, käy kaupassa, mitään muuta ei ole. Yksi kahvilareissu ei tilannetta paranna. Eikä edes halua tehdä mitään, ei vaan ole energiaa. Ja kun tietää että terveys tästä vaan huononee, tekee oikeasti mieli lopettaa kaikki kärsimys.