En kestä enää pienen pientäkään stressiä. Miten saada takaisin edes vähän sietokykyä?

Pitkäaikainen paineen alla eläminen jättää jäljet. Noin 20 vuotta avioliittoa alkoholistin kanssa, lisänä talouskriisit ja rankka työelämä sekä lapsiperheestä yksin huolehtiminen vei henkisen/fyysisen resilienssini eli venymiskykyni. Tavallaan arpeuduin rankasta elämästä niin että uudet stressitilanteet saavat minut hälytystilaan.

Nukkuminen ollut vuosikaudet melko olematonta edellä mainittujen syiden ja vuorotyön (hoitajana) vuoksi.

Elän eri eväillä kuin ne jotka ovat saaneet elää turvallisessa elämässä.

En ole saanut ammattiapua enkä kyllä sen uskoisi auttavankaan.

Nyt olen vaihtanut hiukan vähemmän stressaavaan työhön, joskin ylitunnollisena koen siinäkin painetta.

Tämän kaiken seurauksena olen vältellyt uusia ihmissuhteita koska koen että en pysty niitä "suorittamaan" kunnolla.

Pitäisi oppia, että muutkaan eivät suorita, vasn osaavat saada tukea läheisiltään.

Koitan kuitenkin vähän astua ulos maailmaan. Toivon että en taas uuvu.

Hyvää äitienpäivää ja meille mummuille myös.

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä palata tähän ketjuun. Itsellä ilmenee hengityksen kanssa myös paljon "ongelmia" nyt kun olen ollut stressaantunut. En pysty rauhoittumaan ja hengitys jotenkin raskasta, mutta samalla pinnallista. Ei mene sellaisessa hyvässä rytmissä ja en monestikaan pysty sitä rauhoittamaan. Ei kuitenkaan ole paniikkikohtaus kyseessä vaan sellainen pidempikestoinen tilanne. Tämä varmaan vaikeuttaa myös nukkumista, kun en pysty rauhoittumaan. Nyt itseä stressaa hammaslääkäri myös. On jäänyt hoito kesken ja hampaat vähän vaivaavat. Pitäisi kesäksi saada kuntoon. Tuo hammaslääkäri itselle vaan melko epämiellyttävä juttu. Olen yleensä mennyt ja en sillä tavalla paljon sitä pelkää, mutta kuitenkin nostaa stressiä ja hampaat kipeät paikkauksen jälkeen. Sitten taas yöuni voi häiriintyä entisestään. Samalla itseä stressaa se jos hammaslääkäri tekee omia päätöksiään kertomatta minulle. Viimeksi luulin, että saan virallisen paikan, mutta olikin laitettu väliaikainen. Samalla toinen hammas jäi paikkaamatta. Nyt stressaan jo valmiiksi jos taas laitetaan väliaikaista paikkaa ja taas joudun menemään sinne vähän ajan päästä. En meinaa nyt kestää edes tätä.

Toivoisin, että se hammaslääkäri vaan paikkaisi pysyvällä paikalla ja näin saataisiin hoito päätökseen. Itsellä on ennenkin paikattu hampaita näin, vaikka isokin reikä ollut ja ne ovat rauhoittuneet. Ei yleensä edes särje hampaat muutenkaan. Ikävästi tämäkin menee siihen, että väliaikaista paikkaa vaan ja taas pitää sinne mennä. Juurihoitoa en edes haluaisi. Ymmärrän hammaslääkärin ajatuksen, että varmistaa etteivät hampaat tulehdu, mutta kerran yksikin kipeä hammas vaan paikattiin normaalisti ja rauhoittui. Nyt saan pelätä miten seuraavaksi käy. Olen mielessäni ja käynyt läpi kuinka kerron etten halua juurihoitoa ja haluaisin vaan tavalliset paikat, mutta sitten kuitenkaan en saa kunnolla sanottua ja pelkään makaava tuolissa lääkärin tehdessä juurihoitoa minun ollessa täysin tietämätön siitä. Sitä en tahtoisi. Alkaa tuo pelkokin ja jännitys kasvaa taas vuosien jälkeen. Valitan nyt tänne, kun mietin mennäkö vai ollako menemättä. Tietysti ongelmat edessä jos en mene.

Huh! täällä sama. Musta tuntuu, kuin mä olisin puolikuollut orava joka pyörii siinä pyörässään ja jota samalla pommitetaan kävyillä.

Toi hengitysjuttu on mullakin, eli en enää "hengitä" vaan ikään kuin huokailen. hengitys on pinnallista ja jotenkin lamassa.

Siihen itsellä on auttanut jooga ja se että yrittää istua suorassa. kun istuu rentona tuolissa niin rintakehä ja pallea menee ikään kuin lyttyyn ja happitasot laskee.

Joo, noi hammaslääkärit! Mulla on aikuiselämässä ehkä 3-4 kertaa ollut reikä hampaassa ja 3 kertaa on tehty myös juurihoito siihen paikattuun hampaaseen jälkikäteen ja ei ole mennyt kuin pari kuukautta, kun se juurihoidettu hammas on haljennut!

Mun espanjalainen ystävä kertoi, että hän kävi Suomessa asuessaan kotona Espanjassa ja hän kävi hammaslääkärissä, kun Suomessa paikattu hammas alkoi oireilla. Hammaslääkäri katsoi hampaita ja sanoi, että rouvan ei olisi kyllä kannattanut itse yrittää paikata hampaitaan...

Vierailija kirjoitti:

Mä en kestä valvomista ollenkaan. En ole ikinä kestänyt. Yksikin valvottu tai huonosti nukuttu yö ja olen rasvaamassa köyttä. Onneksi nykyinen psykiatrini ymmärtää tämän ja kirjoittaa nukahtamislääkkeet mukisematta. Käytän niitä vain äärimmäisessä tarpeessa, silloin kun itse_murha-ajatukset valtaavat mielen.

En jaksa nukuttuanikaan paljonkaan. En mitään ulkoa tulevia odotuksia liittyen yhtään mihinkään. Jaksan tätä elämää, kun saan olla kotona ja toimia omilla ehdoillani. En pysty esimerkiksi lainaamaan kirjastosta kirjoja, koska pelkään niiden palauttamisen käyvän ylivoimaiseksi. Jos tuleekin huono kausi, enkä pysty menemään bussiin paniikkihäiriön takia. Kirjat stressaisivat mua ja luultavasti yrittäisin ahmia niitä uupumukseen asti, että pääsisin palauttamaan. Unohtelen myös asioita helposti.

Ei tämä hääviä ole.

Paniikkihäiriöitä lukuunottamatta mulla on noita samoja oireita eli kun joku on tyyppiä "hyvä ruoka, hyvä mieli" eli he muuttuvat nälkäisinä äkäisiksi. Itsellä se on "hyvä uni, hyvä mieli", eli taannun 4-vuotiaaksi kiukkupussiksi valvotun yön jälkeen ja olen aamuäreä, jos yöunet on jääneet vähille. Nälkä ei vaikuta luonteeseeni juuri mitenkään.

Mua myös stressaa älyttömästi nämä "lainaa, vuokraa, palauta"-jutut.

kirjastokirjoissa on hyvä, että voi netissä uusia lainat. Jos se ei olisi mahdollista, en varmaan jaksaisi koko touhua.

Opettele pysyyn vireystilojen säätelyssä oikeassa ikkunassa. Olet varmaan ylikierrostilassa

Sama. Surullista lukea miten monella on sama ongelma.

Olen nyt 47 M ja olen kestänyt sitä stressiä aikaisemmin kai suht hyvin. On ollut eroa, vastoinkäymisiä, yksi burnout urani takia jne. mutta eteenpäin on menty. Kunnes vuosi sitten putosin henkisesti kivipohjaan. Monien asioiden, myös eron summa, pienellä viiveellä, mutta yhtäkkiä en kestänyt mitään vastoinkäymisiä. Ahdistusta, stressiä, nukkumattomuutta, paniikkia. Voimaton olo jota en uskonut olevan olemassa.

Ajan kanssa irtisanoutuin töistä, lopetin oman firman ja olen ajautunut poispäin kavereistani vaikka aikaisemmin olin se porukan moottori. Sama on tapahtunut lasteni suuntaan. En vain halua, että kukaan näkisi minua sellaisenaan enkä halua olla muille taakaksi. Kaikilla on omakin elämä.

Stressinsietokyky on nolla ja on päiviä jolloin en pärjää ees perusasioiden kanssa. Ja olen huomannut, että ympäristö ei oikein hyväksy eikä ymmärrä sitä. Pillerit ja alkoholi turruttaa, mutta ei niistä ole lääkäriksi pitkällä tähtäimellä.

Toivottavasti se kuuluisa "aika" parantaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi tuntua vittuilulta kun sanotaan, että perusteet kuntoon, mutta niin se vaan on, jos joku noista palikoista ontuu, niin koko talo sortuu. (kuten olette huomanneet)

Ei siinä auta kun miettiä miksi joku noista kolmesta ei onnistu. Mikä ap:n unta häiritsee? Heräätkö joka aamu samaan aikaan? Menet sänkyyn samaan aikaan? Unihygienia kunnossa? Oletko ilman ruutua vähintään 2h ennen nukkumaanmenoa? Oletko tehnyt mielenterveyden perusharjoituksia esim. huolipäiväkirja, mindfullnes harjoitukset, keskustellut ja pysähtynyt mieltä painavien teemojen äärelle? Syömis ja liikkumisrytmiä rukattu unta tukevaksi?

Olen tosiaan jo vuosia sitten saanut näihin hoitajan, lääkärin ja psykologin apua. Ja lisäksi lukenut aiheesta itse paljon. Eli perusasiat on kunnossa, on olleet jo vuosikausia. Unihygienia, ruokailu jne.

Telkkaria katson hyvin harvoin, mieluummin luen hyvää kirjaa. Huolipäiväkirjasta ei ole ollut minulle hyötyä, olen sitä yrittänyt mutta se aiheutti vain paljon lisää stressiä. En niinkään murehdi eikä mieltäni enää niin pahasti asiat paina. Ne rankat elämäntapahtumat on takana ja olen niitä keskusteluhoidossa käynyt läpi niin etten enää niitä mieti kuin harvoin. En tiedä miksi en nuku. En osaa enää nukkua.

Jäin jotenkin rikkinäiseksi sen työuupumuksen ja rankkojen elämäntapahtumien jälkeen. Ihan kuin kehossani ja aivoissani olisi jotain pysyvästi rampautunut niiden vuoksi.

Ap

Sen takia sinun pitääkin "uudelleenohjelmoida" aivosi ajattelemaan ero tavalla. Tietyllä tapaa riuhtaista itsesi irti vanhoista ajatusmalleista. Kannattaa kuunnella meitä, jotka ovat siinä onnistuneet! Uni ym tulee kuntoon, kun aivot on kunnossa, mutta nukkumalla et saa muutettua omia ajatusmallejasi.

Miksi tämä kommentti on saanut paljon alapeukkuja, kun muutkin vaihtoehtoisia toimintatapoja ehdottavat viestit? Ja vielä ihan toimiva ja järkevä ehdotus, joka perustuu uupumuksen hoitomalleihin.

Joo, pienellä v*ttumaisella "pure hammasta ja jyrsi porkkanaa" -twistillä. Siksi. 

Vierailija kirjoitti:

Sama. Surullista lukea miten monella on sama ongelma.

Olen nyt 47 M ja olen kestänyt sitä stressiä aikaisemmin kai suht hyvin. On ollut eroa, vastoinkäymisiä, yksi burnout urani takia jne. mutta eteenpäin on menty. Kunnes vuosi sitten putosin henkisesti kivipohjaan. Monien asioiden, myös eron summa, pienellä viiveellä, mutta yhtäkkiä en kestänyt mitään vastoinkäymisiä. Ahdistusta, stressiä, nukkumattomuutta, paniikkia. Voimaton olo jota en uskonut olevan olemassa.

Ajan kanssa irtisanoutuin töistä, lopetin oman firman ja olen ajautunut poispäin kavereistani vaikka aikaisemmin olin se porukan moottori. Sama on tapahtunut lasteni suuntaan. En vain halua, että kukaan näkisi minua sellaisenaan enkä halua olla muille taakaksi. Kaikilla on omakin elämä.

Stressinsietokyky on nolla ja on päiviä jolloin en pärjää ees perusasioiden kanssa. Ja olen huomannut, että ympäristö ei oikein hyväksy eikä ymmärrä sitä. Pillerit ja alkoholi turruttaa, mutta ei niistä ole lääkäriksi pitkällä tähtäimellä.

Toivottavasti se kuuluisa "aika" parantaisi.

Vuosi on aika lyhyt aika isojen muutosten jälkeen. Kun on jo muutenkin jaksamisen puolesta veitsenterällä, ei ole muutokseen vaadittavia voimia. Edes positiiviseen, saati negatiiviseen muutokseen. 

Tekisi mieli sanoa, että älä ajattele itseäsi taakkana. Tiedän silti itsekin, millaista on, kun ei jaksa edes kurkottaa apua pyytääkseen. Olethan yrittänyt olla ammattilaisiin yhteyksissä, he tekevät sitä työkseen, niin ei tarvitse senkään vertaa tuntea huonoa omaatuntoa. 

Kuulostat tosi symppikseltä. Halaus kohtalotoverilta. 

N49

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten nykynuorista on tullut niin heikkoja? Fyysisesti ja erityisesti henkisesti? Käsittämätöntä. Pienistä asioista valitetaan ja haetaan sairaslomaa. Ei kestetä stressiä tai painetta. Syynä tähän taitaa olla liian helppo elämä Suomessa. 

Muistutan, että moni asia on muuttunut. Itse aloitin työuran -90-luvulla, jolloin oli paha lama. Eivät ihmiset silloinkaan voineet hyvin. Moni joutui myymään talonsa, velkaantui, jopa vahingoitti itseään. Masennus ja mielenterveysongelmat olivat piilossa ja silti tiedossa, ihmisten hyvinvointi muuttui pahoinvoinniksi.

Osa perheistä kasvatti silloin 90-luvulla pieniä lapsiaan epätoivon keskellä. Me jotka aloiteltiin työelämässä, saatiin niskaamme liian kovat paineet. Piti olla tehokkaampi, tehdä enemmän kuin koskaan aiemmin työpaikalla. Kohdattiin myös kateutta, että helppohan meidän on. Väitän, että minun sukupolveni kohtaama vastustus ja epävarmuus työpaikoilla on siirtynyt jossain määrin myös meidän jälkeläisille. Myönnän itsekin antaneeni ohjeita omalle lapselle, että työn varaan ei kannata identiteettiään rakentaa.

Työelämä on noista ajoista vieläkin tiukentunut. Koko ajan jokin muuttuu ja muutostahti kiihtyy. Organisaatioita uudistettiin ennen lamaa noin 8 vuoden sykleissä. Moni on ehkä lukenut, että nyt se muutossykli on 2-5 vuotta. Se tarkoittaa jatkuvaa epävarmuutta. Nuoret naiset eivät saa toistaiseksi voimassa olevia työsopimuksia (paitsi hoitoalalla). Hyvän ystäväni tytär valmistui opettajaksi 7 vuotta sitten keväällä, eikä hänellä edelleenkään ole pysyvää työsuhdetta. Sijaisuus voi olla esim. elokuun puolivälistä kesäkuun alkuun ja sitten on työtön. Tai voi olla lyhyempikin. Lasten hankintaa ei uskalla harkita, kun elää epävarmuudessa. En tietysti tiedä, haluaako juuri hän lapsia hankkiakaan, mutta yleisellä tasolla.

Omasta lapsestani tiedän, että koulussa opetetaan nykyisin kaikenlaista diipadaapaa. Kun minä olin lukiossa, oli selkeä oppiaine, kirja ja tehtävät kotiläksynä. Lapseni vääntää iltaisin jotain monialaisia tutkielmia höpöhöpö-aiheista. Pitää olla niin digidigiä ja kestävää kehitystä ja globaalia ajattelua. Pelkkä tekstiäkään ei riitä, kun pitää olla visuaalisesti houkutteleva ja lähteitä saa käyttää muttei plagioida jne. Minun lukioaikaan sen esitelmän sai kyllä tehdä ihan pelkkää oppikirjaa apuna käyttäen ja kynällä ruutupaperille. Ei meillä tietysti tietokoneita ollutkaan eikä internetiä ollut keksitty. Enemmän me kuitenkin perusasioita opittiin, muttei ehkä niin digisti ja globaalisti.

Tosiaan lapsilta odotetaan jo melkoisia suorituksia. Oma ekaluokkalainen kertoi, että ilmiöviikon tulokset oli pitänyt kirjoittaa Powerpointilla ja oli ollut vaikeaa kirjoittaa näppiksellä ja käyttää sitä ohjelmaa.

Ennen riitti kynä ja piirtoheitinkalvo. Kyllä sen PPn oppisi myöhemminkin.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Sama. Surullista lukea miten monella on sama ongelma.

Olen nyt 47 M ja olen kestänyt sitä stressiä aikaisemmin kai suht hyvin. On ollut eroa, vastoinkäymisiä, yksi burnout urani takia jne. mutta eteenpäin on menty. Kunnes vuosi sitten putosin henkisesti kivipohjaan. Monien asioiden, myös eron summa, pienellä viiveellä, mutta yhtäkkiä en kestänyt mitään vastoinkäymisiä. Ahdistusta, stressiä, nukkumattomuutta, paniikkia. Voimaton olo jota en uskonut olevan olemassa.

Ajan kanssa irtisanoutuin töistä, lopetin oman firman ja olen ajautunut poispäin kavereistani vaikka aikaisemmin olin se porukan moottori. Sama on tapahtunut lasteni suuntaan. En vain halua, että kukaan näkisi minua sellaisenaan enkä halua olla muille taakaksi. Kaikilla on omakin elämä.

Stressinsietokyky on nolla ja on päiviä jolloin en pärjää ees perusasioiden kanssa. Ja olen huomannut, että ympäristö ei oikein hyväksy eikä ymmärrä sitä. Pillerit ja alkoholi turruttaa, mutta ei niistä ole lääkäriksi pitkällä tähtäimellä.

Toivottavasti se kuuluisa "aika" parantaisi.

Olethan hakenut apua?

Tuo ajatus taakkana olemisesta ei todennäköisesti ole totta ollenkaan, vaan uupumuksen/ahdistuksen/masennuksen tuomaa sisäistä puhetta.

Katsokaa mielenterveystalo. fi 

siellä on omahoito-ohjelmia ja harjoituksia. Tulee helpommaksi ja halvemmaksi kuin terapiaan meno. Itse saan noista omahoitoharjoituksia apua.

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito…;

Vierailija kirjoitti:

Luulenpa että yksi isoin ongelma on se että yhteiskunta ja ympäristö, joskus jopa läheiset ei yksinkertaisesti anna tarpeeksi aikaa paranemiseen. Kela myöntää terapiaa maksimillaan yleensä kolmeksi vuodeksi, eikä kukaan tunnu ymmärtävän kuinka pitkään kestää rakentaa luottamus suhde täysin vieraaseen ihmiseen. Kela myös nykyään seuraa entistä tarkemmin terapian etenemistä, täytyy käydä vähän väliä terapeutin kanssa läpi tarkasti sitä onko tavoitteisiin jo päästy. Se aiheuttaa hirveää painetta siitä että pitäisi parantua mahdollisimman nopeasti, paraneminen on tavoite siinä missä töissä vaikkapa joku projektin loppuun saaminen.

Lääkärit kirjoittaa esim kuntoutustukea ja sairaseläkettä välillä vaan 2-4kk eteenpäin. Mitä niin lyhyessä ajassa oletetaan tapahtuvan jos esim terapia on vielä ihan alussa ja käsiteltävänä pahimmassa tapauksessa vuosikymmenien ajalta vaikeita asioita? Jälleen kerran tulee se stressi ja olo että parissa kuukaudessa pitäisi päästä niihin "tavoitteisiin" tai muuten on täysin huono ihminen. Siinä sitten parin kk päästä taas menet selittämään ne täysin samat asiat ja tunnet olosi ihan typeräksi. Tulee sellainen illuusio että kaikki muut paranee tässä maailmassa muutamassa kuukaudessa ja itsessä on joku vika.

Joskus jopa läheiset saattaa jatkuvasti kysellä että no koskas palaat töihin tms. Joskus käy jopa niin että jos esim läheinen menehtyy niin joku saattaa vuoden päästä siitä ihmetellä no että vieläkö sinä sitä muka suret, elämä jatkuu.

Kun totuus on että saadakseen itsensä edes jollain tavalla parempaan kuntoon, tarvitaan aikaa. Ja sitä tarvitaan joskus todella, todella pitkään. Siihen tarvittaisiin myös tukea ympäristöltä ja oikeanlaista hoitoa, jota harva saa. Joo on saatettu käydä terapiassa ja vaikka missä mutta oliko ne sellaisia jotka sopii juuri sinulle? Esim terapia suuntauksia on aivan valtavasti, mistäpä sitä maallikko yhtäkkiä tietäisi mikä juuri itselle sopii eikä esim terapeutin vaihtaminen ole mikään yksinkertainen juttu. Sitä mennään sillä mitä on ja se mitä on, on tosi usein itselle vääränlaista ja riittämätöntä.

Terveisin 15 vuotta mt-ongelmia takana ja vielä todella pitkä toipumisen tie edessä. Lisäksi pitää hyväksyä se että minusta ei koskaan tule ihmistä joka on parantunut tai ehjä. En tule koskaan olemaan energinen tehopaukkaus. Voin vain toivoa että tulisin näiden asioiden kanssa edes vähän paremmin toimeen ja voisin omalla mittapuullani edes hitusen paremmin.

Voimia kaikille

No kyllä kuulostaa tuo tukihomma ihmeelliseltä kilpajuoksulta! Eli meillä on järjestelmä, joka juoksuttaa sairastelevia ja terapiaa tarvitsevia ihmisiä vielä lisää, kuulustelee ja kyykyttää? Enpä taida tuhon rumbaan lähteäkään. Tiedä vaikka saisin Kela kuntoutuksesta potkut koska en ollutkaan riittävän tehokas, dynaaminen, ulospäinsuuntautuva, määrätietoinen ja kustannustehokas kuntoutuja?

Mitä nyt pari vuotta leikkausjonossa ei-oota saanut, yhdellä fysioterapiakäynnillä kymmenen vuotta sinnitellyt näkymätön yhteiskunnan ratas. Pääasia että valtion varat ohjautuvat yksityiselle puolelle näinkin.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on jättisuuri ongelmavyyhti.

Näitä ovat mm,

Masennus

Uupumus

Väsymys

Stressi

Unettomuus

Mt ongelmat

Alkoholismi

Päihteet

Näitä luo mm työ ja talousongelmat.

Todella sairas ja onneton kansa, valtion propaganda maailman onnellisin kansa on sikamaista valhetta.

Jatkuvasti nousevat verot ja hinnat ajavat ihmiset ahdinkoon. Ja valtio nostaa vaan veroja tahallaan koko ajan.

Niin totta.

Jos verotusta laskettaisiin olisi ihmisillä enemmän rahaa ja turvaa sekä vähemmän taloushuolia.

Miksi vasemmisto haluaa puristaa ihmisiltä heidän viimeisetkin pennoset?

Köyhänä on kurja elää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on jättisuuri ongelmavyyhti.

Näitä ovat mm,

Masennus

Uupumus

Väsymys

Stressi

Unettomuus

Mt ongelmat

Alkoholismi

Päihteet

Näitä luo mm työ ja talousongelmat.

Todella sairas ja onneton kansa, valtion propaganda maailman onnellisin kansa on sikamaista valhetta.

Jatkuvasti nousevat verot ja hinnat ajavat ihmiset ahdinkoon. Ja valtio nostaa vaan veroja tahallaan koko ajan.

Niin totta.

Jos verotusta laskettaisiin olisi ihmisillä enemmän rahaa ja turvaa sekä vähemmän taloushuolia.

Miksi vasemmisto haluaa puristaa ihmisiltä heidän viimeisetkin pennoset?

Köyhänä on kurja elää.

Veroja on laskettu yhtäjaksoisesti jo useita vuosia, alkaen 1990-luvulta. On toki nostettu kuluttamisen veroja, kuten ALV:tä ja vaikkapa polttoaineveroja, mutta työn verottamista on kevennetty vuosikymmeniä.

Lisäksi on laskettu yritysveroja ja aikanaan eriytettiin pääomatulovero ja palkkaverotus toisistaan (Ahon hallitus).

Valtion verokertymä on itseasiassa vähentynyt vuosien saatossa, mutta koska kulutuksen verotus on noussut, se ei todennäköisesti tunnu siltä. Verotus on keventynyt nimenomaan hyvätuloisilla.

Eli ennemmin katsoisin kokoomuksen ja keskustan suuntaan, kuin vasemmiston.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

KELAn kuntoutuspsykoterapia. 3 vuotta, 2 krt/vko. Suosittelen esim psykodynaaminen/interpersoonallinen viitekehys. Lyhennetty työaika 80% jonkin aikaa?

Aikaisemmat interventiot eivät vaikuta olleen riittävän tehokkaita. Todellista muutosta tilanteeseen ei ole saatu.,

Kelan terapia on olemassa joo, mutta se ei auta millään tavalla, kun terapeutit ei täysien kalentereiden vuoksi ota uusia asiakkaita, eli et edes pääse sen piiriin vaikka terapiaa tarvitsisitkin... Näin jossain päin Suomea.

On myös etäterapeutteja. Minua ainakaan ei häiritse se, että terapiani on videovastaanotto. 

Erittäin hyvä ja vertaistuellinen ketju, kiitos siitä kaikille!

Itsekin havahduin muutama vuosi sitten siihen, etten kestä enää minkäänlaista stressiä, en henkistä enkä fyysistä vaan ylirasittuneena tulee helposti itsetuhoisia ajatuksia, kun taustalla on jo valmiiksi masennusta ja uupumusta. Tämä alkoi äärimmäisen stressaavasta ja kaikin puolin liian raskaasta ja ahdistavasta elämäntilanteesta ja jatkuu osittain edelleen, en ole päässyt toipumaan siitä. En kestä myöskään alkoholia (hermosto ei kestä) en kuumuutta, saunaa, kofeiinia. Säikähdän helposti ääniä ja tuntuu että keho menee helposti adrenaliiniin. Ja mitä enemmän lukee juttuja että stressi t a p p a a niin sitä enemmän alkaa ahdistaa. Toisaalta ihmisen keho kestää yllättävän paljon. Apua haettu ja terapiat käyty, mutta yksin täällä lopulta täytyy pärjätä ja keksiä ratkaisut. Itselle tulee myös huonommuuden tunnetta kun tuntuu että nykyään tosi useat puhuu uupumuksesta joka parani tyyliin parissa kuukaudessa, heti pääsi terapiaan ja heti lääkkeet toimi ja nyt on jo parempi ja virkeämpi olo, kun itsellä tämä olo ollut sattuneista syistä jo monta vuotta.

Sama täällä. Olen 63 v ja ärsyttää, ärsyttää,  siis tyhmät ihmiset. Mutta hienona  mottona ja elämänohjeena on se  , että    pitää oppia sietämään ärsyttäviä ihmisiä pitämällä turpansa kiinni.  Haastavaa se kyllä on.

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Sama täällä. Olen 63 v ja ärsyttää, ärsyttää,  siis tyhmät ihmiset. Mutta hienona  mottona ja elämänohjeena on se  , että    pitää oppia sietämään ärsyttäviä ihmisiä pitämällä turpansa kiinni.  Haastavaa se kyllä on.

Adrenaliinin jatkuva ylituotanto saa ärsytystilaan. 

Oikein itkettää kun huomaa kuinka samanlaista on monen elämä, oikeastaan ole tuosta kaaoksesta "parantunut" jonkun tason masennukseen tai apatiaan.

Kun 1,5v aikana läheinen kuoli, puoliso sairastui vakavasti, perheyritys teki konkurssin, jäin työttömäksi, lähdin opiskelemaan, osittain parantunut puoliso päätti, että työkaveri on parempi vaihtoehto kuin minä ja yksinkertaisesti marssi ulos 20v yhdessä olon jälkeen, seisoin käsi viskipullolla, joka oli jäänyt puolisoita ja ajattelin ei helvetti minulla on kotona kaksi teiniä, en hyväksyisi että he löytäisivät lohdun pullosta, en siis minäkään voi niin tehdä.

Siihen aikaan en yksinkertaisesti kehdannut pienellä paikkakunnalla lähteä hakemaan tk:sta apua puoli tutuilta naapurin rouvilta ja joku turha ylpeys esti myös, rotarynrouvan piti pitää kulissit yllä ,vaikka iltaisin muka kiireisenä hain kaupan punalappuiset elintarvikkeet.

En tiedä mihin on hävinnyt tuolta ajalta 10v, tiedän että olen saanut opiskelut valmiiksi, löytänyt hyvän työn, kivan kodin, lapset aikuistuneet, pitkällä miinuksella ollut pankkitili on lievästi plussalla, ainoa mitä muistan tapahtuneen on usein toistunut ajatus, mummokin selvisi sodan jälkeen 8 lapsen kanssa vaikka koti jäi Karjalaan ja pappa kuoli heti sodan jälkeen.

Pitkäaikainen hammaslääkäri ehdotti jotain purentakiskoa kun hänen mielestään olen alkanut öisin narskutella hampaita niin, että paikat irtoaa ja hampaat lohkeilee, en kehdannut sanoa että päivisin teen niin, että kerran olin päivystyksessä, leukanivel oli niin kipeä, että luulin vähintään aivoinfarkti kyseessä.

Kokeile joogaa. Oikeasti! Ei tarvitse mitään meditointia siis, vaan ihan joogaa parina päivänä viikossa tunti kerrallaan.