Nyt nähdään päiväkotien pyörivän hienosti ilman opejakin. Hoitajista monet ei lakossa, koska kuuluvat Tehyyn ja Superiin.

Huomasin vasta tämän keskustelun mutta eikö kukaan huomannut miten outoa on se että taas kerrottiin valtion hallinnon virkojen palkoista, 16000/kk ja 22000/kk tienaavia ja siitä ylöspäin edelleen... kuka veronmaksaja muka on antanut luvan moiseen... ei ihme että täällä ollaan köyhiä... piilokorruptio kukoistaa Suomessa ja pieni eliitti rikastuu veronmaksajien kustannuksella... ja tätä peitellään maksetun median otsikoilla siitä että pienipalkkaiset ryhmät kuten hoitajat ja opettajat  ja päiväkodin henkilöstö yms. ovat ahneita… se on totalitarismia parhaimmillaan, eliitti ja maksettu media kertovat yhden sallitun mielipiteen muita ei saa olla…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

No tuo nyt on ihan tyypillistä akateemisten erityisasiantuntijoiden toimintaa että tärkeintä on opsin mukaiset sanat, joita ripotellaan puheeseen. Osallisuus, moniaistisuus, tunnetaidot. Kyllä nyt on hienoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesasta puuttuu tavallisena arkenakin se 900 vakaopea. Homma on jo kauan pyörinyt lähinnä hoitajien voimin. Ryhmissä pitäisi olla 2 vakaopea lain mukaan, käytännössä näistä lähes aina vähintään toinen on kuitenkin lastenhoitaja, koska opettajia ei saada.

Henkilökuntarakennetta tai koulutusohjelmaa tulisi muuttaa, koska nykyinen malli ei toimi. Vakaopeilla on kenties vähän liian korkea koulutus kys. hommaan, joka toki on tärkeää, mutta käytännössä kuitenkin sellaista ettei siitä varmaan voida kaikille opeille yli 3000 egen akateemisia palkkoja maksaa. Työ on hyvin käytännönläheistä vaikka olisikin asiantuntija koulutus taustalla. Työstä on myös mielestäni pyritty keinotekoisesti tekemään asiantuntijatyötä, kehittämällä sen ympärille valtava määrä ns. paperityötä. Vaikka hoitajan/ open läsnäolo on työssä tärkeintä ja monet asiat on kyllä ihan maalaisjärjellä hoidettavia (toki sitäkään ei kaikilta löydy).

T. Ex-lastenhoitaja

Päiväkotien tuleva henkilökuntarakenne on vakaopettaja, varhaiskasvatuksen sosionomi ja lastenhoitaja. Helsingissä tämä jo toteutuu. Opettaja vastaa lapsen yksilöllisstä opetuksesta ja tuen tarpeista. Nämä sovitaan vuosittain vanhempien kanssa käytävissä vasukeskusteluissa. varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänä on tukea laajemmin koko lapsen perhettä. Lastenhoitajan tehtävä on käytännönläheisempi päiväkodin arjessa tapahtuvaa työtä. Vakaopettajia puuttuu alalta valtavasti. Heikko palkkaus on varmastikin yksi syy. Palkalla on vaikea tulla toimeen pääkaupunkiseudulla. Toivottavasti lakolla on tähän asiaan myönteistä kehitystä. Toinen syy työvoimapulaan on varmastikin päiväkotien heikko työhyvinvointi. Ilmeisestikin lastenhoitajien on äärimmäisen vaikeaa hyväksyä sitä, että opettajilla on eri koulutus, toimenkuva ja palkka ja opettajia kohdellaan päivkotien arjessa syrjivästi. Tähän tulisi johtamisessa puuttua jyrkästi. 

Ja me vanhemmat aletaan olla kevyesti sanottuna v*ttuuntuneita ettei enää ole saatavilla hoitopaikkaa työpäivien ajaksi vaan järkyttävän byrokraattinen järjestelmä, jossa on meneillään milloin mikäkin projekti. Lapset alkaa olla sivuosassa tämän takia. Jatkuvasti kilkkaa sähköposti, on wilmaviestiä, daisy-viestiä. Ei, minua ei vieläkään innosta infopläjäykset kestävän kehityksen teemassa tuotetuista askarteluista, mutta toivoisin että pienelle lapselle olisi saatavilla hoivaa ja huolenpitoa työpäiväni ajaksi. Nykypäivän varhaiskasvatus tuntuu lähtevän siitä teemasta, että vanhemmat ei osaa mitään, kaikilta löytyy joku erityisen tuen tarve jne, samaan aikaan todellisuus on sitä että 4-vuotiaan ryhmässä on vuoden sijaan aikuiset vaihtuneet kolme kertaa. Mutta löytyisikö tähän joku diagnoosi, kun lapsi ei tule vieraan aikuisen syliin?

Vielä 10 vuotta sitten pienessä päiväkodissa pieni lapsi voi hyvin. Vanhemmat tunsivat niiden hoitajat, eikä työssäkäyviä vanhempia rasitettu jatkuvasti osallisuudella päiväkodin toimintaan. Kiitos, edelleen riittäisi se että hoitajat tuntee perheeni, lapseni voisi luottaa pysyvyyteen, saisi riittävästi leikkiä, unta ja ruokaa päivän aikana ja päiväkoti helpottaisi vanhemman työssäkäyntiä. Kuopuslapseni on sen sijaan palloteltu viidessä eri ryhmässä, kaupungin resurssien takia. Päiväkodit muuttuneet satapäisiksi laitokseksi, jossa vaihtuu henkilökunta jatkuvasti. Mutta on se hienoa kun paperilla meillä on näitä erityislastentarhanopettajia, täytetään milloin mitäkin suunnitelmaa ja osallistutaan varhaiskasvatusiltoihin. Jep. Jotain on pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Ennen ei ihan oikeasti osattu kiinnittää huomiota tunnetaitoihin, kun niistä ei puhuttu. Esimerkiksi tappelussa olleita lapsia saatettiin rangaista, mikä vain heikensi lasten tunnetaitoja eikä suinkaan parantanut niitä. Tiedostaminen tulee siitä, että asia osataan sanoittaa, eli sanoa että kyse on juuri tunnetaidoista ja että tunnetaidot ovat lapselle tärkeät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Ennen ei ihan oikeasti osattu kiinnittää huomiota tunnetaitoihin, kun niistä ei puhuttu. Esimerkiksi tappelussa olleita lapsia saatettiin rangaista, mikä vain heikensi lasten tunnetaitoja eikä suinkaan parantanut niitä. Tiedostaminen tulee siitä, että asia osataan sanoittaa, eli sanoa että kyse on juuri tunnetaidoista ja että tunnetaidot ovat lapselle tärkeät.

Mitenkähän ihmiskunta on ylipäätään satoja tuhansia vuosia selvinnyt olemassa ilman varhaiskasvatuksen opettajien sanoittamisopastusta!

Mistä muuten ne tunnetaidot yhtäkkiä sitten ilmestyivät maapallolle, kun niitä ei ennen ollut?

Ehkä tässä varhaiskasvatuksen vaikeassa tilanteessa on oma osuutensa silläkin, että on vaikea saada arvostusta jos ei itse arvosta myös menneitä sukupolvia ja muidenkin osaamista.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä tässä varhaiskasvatuksen vaikeassa tilanteessa on oma osuutensa silläkin, että on vaikea saada arvostusta jos ei itse arvosta myös menneitä sukupolvia ja muidenkin osaamista.

Niinpä, ylimielinen asenne ei tuo arvostusta. Itse ainakin havainnoin kunkin työntekijän panosta ja asennoitumista ihan käytännössä. Muutama ikävämpi vakatyöntekijä osunut omallekin kohdalle ja se väheksyvä asenne esim. vanhempia tai muita työntekijöitä kohtaan vain lannistaa ja satuttaa enkä todellakaan arvosta noita ihmisiä oli sitten kuinka hieno koulutus tai puheet ja tavoitteet tahansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Taitaa olla tätä päivää että suunnitelmiin sisällytetään hienolta kuulostavia sanoja ja ollaan niin olevinaan, aivan kuin ennen ei oltaisi muka osattu mitään. Kuitenkin varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten on monessa yhteydessä sanottu olevan levottomampia ja aggressiivisempia kuin ennen.

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miksi pienten ryhmissä edes on näitä varh,kasv opeja. Luulisi todellakin turhauttavan heitä itseäänkin kun työ nyt on yksinkertaisesti pukemista, riisumista, vaipan vaihtoa, pyllyn pesua, ruokkimista, syöttämistä. Tämän ikäisten virikkeisiin ei yliopistoja tarvita.

Persoona ja luovuus ylipäätään on tärkein.

Työssämme kaikkein tärkeintä on se, miten toteutamme vuorovaikutusta näissä kaikissa arjen toiminnoissa. Miten otamme lapset vastaan, mihin sävyyn ja millä sanavalinnoilla puhumme lapsille sekä työkavereillemme, miten kuuntelemme ja lohdutamme lapsia (joilla on aivan valtavasti asiaa ja hyvin, hyvin suuri aikuisen huomion nälkä!), miten huolehdimme tasavertaisuudesta ja lasten turvallisuuden tunteesta, millä asenteella kohtaamme lasten vanhemmat ja kerromme kuulumiset jne. Tämä kaikki vaatii myös koulutusta ja etenkin kykyä itsereflektoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Taitaa olla tätä päivää että suunnitelmiin sisällytetään hienolta kuulostavia sanoja ja ollaan niin olevinaan, aivan kuin ennen ei oltaisi muka osattu mitään. Kuitenkin varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten on monessa yhteydessä sanottu olevan levottomampia ja aggressiivisempia kuin ennen.

Levottomuus tulee levottomasta nykyajasta. Ennen ulkoiltiin paljon enemmän ja ruutuaikaa oli sen puoli tuntia pikkukakkosta loppuiltapäivästä, kun muuta ei ollut tarjolla. Myöskään vanhemmat eivät olleet uppoutuneita älylaitteisiin, kun ei niitä ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miksi pienten ryhmissä edes on näitä varh,kasv opeja. Luulisi todellakin turhauttavan heitä itseäänkin kun työ nyt on yksinkertaisesti pukemista, riisumista, vaipan vaihtoa, pyllyn pesua, ruokkimista, syöttämistä. Tämän ikäisten virikkeisiin ei yliopistoja tarvita.

Persoona ja luovuus ylipäätään on tärkein.

Työssämme kaikkein tärkeintä on se, miten toteutamme vuorovaikutusta näissä kaikissa arjen toiminnoissa. Miten otamme lapset vastaan, mihin sävyyn ja millä sanavalinnoilla puhumme lapsille sekä työkavereillemme, miten kuuntelemme ja lohdutamme lapsia (joilla on aivan valtavasti asiaa ja hyvin, hyvin suuri aikuisen huomion nälkä!), miten huolehdimme tasavertaisuudesta ja lasten turvallisuuden tunteesta, millä asenteella kohtaamme lasten vanhemmat ja kerromme kuulumiset jne. Tämä kaikki vaatii myös koulutusta ja etenkin kykyä itsereflektoon.

Tärkeitä asioita kaikki, kieltämättä! Mutta kun kerran sanot, että sanavalinnat ovat tärkeitä, niin tavallaan tuokin paljastaa jotain, että "toteutatte" vuorovaikutusta. Yleensä vuorovaikutuksessa ollaan, sitä ei toteuteta.

En ole aivan vakuuttunut siitä, että jatkuva tiedostaminen ja tiedostuminen sekä tavoitteellisuus (ja siitä tiedostuminen) ovat avaimet hyvinvointiin ja terveeseen kasvuun. Itse työssäni nuorten parissa näen, että he reflektoivat kaikkea hieman liikaakin. Ja ovat liian tavoitteellisia.

Ehkä rentoudelle ja suhteellisuudentajulle pitäisi keksiä hienot pedagogiset termit, että niitäkin voisi alkaa toteuttaa varhaiskasvatuksessa. Nimittäin vaka-opet itsekin uupuvat työnsä vaatimusten alle, vaikka ei niitä asioita tarvitse niin perin juurin pedantisti tehdä. Se ei palvele ketään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Taitaa olla tätä päivää että suunnitelmiin sisällytetään hienolta kuulostavia sanoja ja ollaan niin olevinaan, aivan kuin ennen ei oltaisi muka osattu mitään. Kuitenkin varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten on monessa yhteydessä sanottu olevan levottomampia ja aggressiivisempia kuin ennen.

Levottomuus tulee levottomasta nykyajasta. Ennen ulkoiltiin paljon enemmän ja ruutuaikaa oli sen puoli tuntia pikkukakkosta loppuiltapäivästä, kun muuta ei ollut tarjolla. Myöskään vanhemmat eivät olleet uppoutuneita älylaitteisiin, kun ei niitä ollut.

Ennen lapset siis pysyivät rauhallisina vaikka heillä ei ollutkaan tunnetaitoja, koska ulkoiltiin enemmän ja ei ollut älylaitteita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Taitaa olla tätä päivää että suunnitelmiin sisällytetään hienolta kuulostavia sanoja ja ollaan niin olevinaan, aivan kuin ennen ei oltaisi muka osattu mitään. Kuitenkin varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten on monessa yhteydessä sanottu olevan levottomampia ja aggressiivisempia kuin ennen.

Levottomuus tulee levottomasta nykyajasta. Ennen ulkoiltiin paljon enemmän ja ruutuaikaa oli sen puoli tuntia pikkukakkosta loppuiltapäivästä, kun muuta ei ollut tarjolla. Myöskään vanhemmat eivät olleet uppoutuneita älylaitteisiin, kun ei niitä ollut.

Lisääntyneellä ruutuajalla voi toki olla vaikutuksensa mutta niin on myös aiempaa monimutkaisemmalla kommunikointityylillä. Edelleen on sitä paitsi myös paljon lapsia jotka ulkoilevat paljon eivätkä roiku jatkuvasti älylaitteilla.

Moni puhetta ymmärtäväkään lapsi ei vielä yksinkertaisesti ole valmis pelkkiin sanoittamisiin vaan tarvitsisi usein selkeämmän merkin, jonka perusteella ymmärtäisi esim. toimineensa väärin. Keskustelu ja sanallinen ohjaaminen on tietysti hyvin tärkeää mutta rajansa kaikella. Liiallinen ja/tai vaikeasti ymmärrettävä kommunikointi vain hämmentää lasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Opettajien määrää voisi varmaan vähentää jos heitä todella kiinnostaa vain se opettaminen eikä niinkään hoitotyö. Opettajat voisivat kiertää ryhmissä/päiväkodeissa pitämässä opetustuokioitaan lapsille ja arvioida niiden toteutumista (vaikka etänä omassa kodissaan) ja sieltä raportoida tulokset hoitajille ja vanhemmille. Yhden opettajan vastuulla voisi olla muutama ryhmä, ja hoitajat/avustajat toki tarpeen mukaan avustaisi opettajaa oppituntien aikana. Esikoulussa opetusta voisi tietysti olla enemmän mutta sitä nuoremmille riittäisi varmaan joku pari tuntia viikossa. Muuten tavallista puuhaa eli ulkoilua, satuja, laulamista, leikkimistä jne.

Vaka-opettajan työ on tärkeää, mutta minusta tarve varsinaiselle opettamiselle, arvioinnille yms. ei ole niin suuri kuin annetaan ymmärtää.

Mitä pienempää lasta opetetaan tavoitteellisesti, sitä suuremmat pedagogiset taidot on oltava. Vaikka sinun mielestäsi asia ei niin olisikaan.

Lapset tarvitsevat eniten pysyvyyttä, eikä kiertävä opettaja vastaa sitä.

Voidaan myös kysyä, kuinka hyvä asia se onkaan, että me koitetaan aina vain pienemmästä ja pienemmästä leipoa ns. menestyjiä. Miksi pieni lapsi ei saa olla vain pieni lapsi, ilman että on tavoiteltava maksimaalisia pedagogisia taitoja?

Pysyvyyden vaaliminen on kyllä nykyisessä systeemissä täysi vitsi. Etenkin opettajien osalta, joita ei ryhmässä pysyvästi juurikaan näy.

Eihän tässä ideana ole tuottaa megamenestyjiä, vaan varmistaa että kaikki pysyvät matkassa ja heikoimmatkin saavat ajoissa kaiken tarvitsemansa tuen ja avun. 

Ovatko ne lapset joita ei ole varhaiskasvatettu (vaan pelkästään päivähoidettu tai kotihoidettu) epäonnistujia?

Ei, mutta mikäli heillä on ollut jotain erityistarpeita, niitä ei kotihoidossa saada hoidettua. Esim. sosiaaliset taidot, kielitaito, tunnetaidot, mediataidot jne saattavat olla hyvinkin puutteellisia eikä kouluvalmius ole hyvä. 

Useimpia mainitsemiasi taitoja ole opetettu päiväkodeissakaan kuin vasta muutamien vuosien ajan. Varsinkin tunne- ja mediataitojen opetus oli vielä 6-7 vuotta sitten lähes täysin tuntematon asia.

Kävin päiväkotia 70-luvulla ja kyllä meille naperoille vaan tunnetaitoja opetettiin. Ehkä ei samalla rummunpäristyksellä ja tiedottamisella kuin nykyään, mutta opetettiin.

Työskentelin eri päiväkodeissa vuosina 2007–2014, enkä muista kenenkään maininneen sanallakaan tunnetaitoja. Myöskään varhaiskasvatus-sanaa en muista kuulleeni.

Nykyään päiväkodeissa ei ilmeisesti juuri muusta puhutakaan?

Sekö on mielestäsi tunnetaitojen opettamista, että mainitaan ääneen sana "tunnetaidot"?

Ja tälläkö kasvatustieteellisellä tasolla päiväkodeissa toimitaan?

Taitaa olla tätä päivää että suunnitelmiin sisällytetään hienolta kuulostavia sanoja ja ollaan niin olevinaan, aivan kuin ennen ei oltaisi muka osattu mitään. Kuitenkin varhaiskasvatus- ja alakouluikäisten on monessa yhteydessä sanottu olevan levottomampia ja aggressiivisempia kuin ennen.

Levottomuus tulee levottomasta nykyajasta. Ennen ulkoiltiin paljon enemmän ja ruutuaikaa oli sen puoli tuntia pikkukakkosta loppuiltapäivästä, kun muuta ei ollut tarjolla. Myöskään vanhemmat eivät olleet uppoutuneita älylaitteisiin, kun ei niitä ollut.

Kyllä se tulee myös tästä kasvatussuuntauksesta. Alan kohta nähdä punaista kuullessani sanan tunnetaidot! Jos lapsen kehitystä yhtään ymmärtää, tietää, että lapsi on vielä kaikin tavoin keskeneräinen. Suomeksi sanottuna lapsi kasvaa ja kehittyy.

1-vuotias ei vielä yleensä osaa käydä potalla tai alakoululainen ei hallitse integraalilaskentaa. Auttaako, jos näitä taitoja opetellaan väkisin?

Päiväkoti-ikäinen ei vielä hallitse tunteitaan. Auttaako se, että hänen pitää sanoittaa jotakin mitä hän ei osaa sanoittaa?

Lapset oikeasti tarvitsevat rajoja ja johdonmukaisuutta. Ei päiväkoti-ikäisen pidä vielä joutua miettimään ja päättämään monistakaan häntä koskevista asioista. Hänen kuuluu saada leikkiä ilman arviointia!

Koululaitos on jo mennyt aika pahasti metsään ja vielä syvemmälle skuttaan mennään, kun on alettu matkia muista maista pre-school -järjestelmää.

Vierailija kirjoitti:

Päiväkoti-ikäinen ei vielä hallitse tunteitaan. Auttaako se, että hänen pitää sanoittaa jotakin mitä hän ei osaa sanoittaa?

Siksi niitä tunteita opetellaan sanoittamaan aikuisen kanssa! Ei tunnetaitojen harjoittelu tarkoita sitä, että vaadittaisiin päiväkoti-ikäiseltä kyseistä taitoa jo valmiina. Ennen kaikkea pyritään siihen, että kasvatetaan tulevaisuuteen aikuisia, jotka osaavat puhua tunteistaan ja hallita tunnepuuskia, ettei tarvitse pitää puolisolle viikon mykkäkoulua siksi, kun ei saada sanottua, että joku asia ärsyttää, tai ettei tarvitse ratkaista riitaa nyrkeillä, kun muuta keinoa ei olla opeteltu raivon taltuttamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Päiväkoti-ikäinen ei vielä hallitse tunteitaan. Auttaako se, että hänen pitää sanoittaa jotakin mitä hän ei osaa sanoittaa?

Siksi niitä tunteita opetellaan sanoittamaan aikuisen kanssa! Ei tunnetaitojen harjoittelu tarkoita sitä, että vaadittaisiin päiväkoti-ikäiseltä kyseistä taitoa jo valmiina. Ennen kaikkea pyritään siihen, että kasvatetaan tulevaisuuteen aikuisia, jotka osaavat puhua tunteistaan ja hallita tunnepuuskia, ettei tarvitse pitää puolisolle viikon mykkäkoulua siksi, kun ei saada sanottua, että joku asia ärsyttää, tai ettei tarvitse ratkaista riitaa nyrkeillä, kun muuta keinoa ei olla opeteltu raivon taltuttamiseen.

Kuulostaa melkoiselta utopialta. Maalaillaan paratiisin toteutuvan, kunhan vaan tämä meidän ideologia (tunnekasvatus) saadaan kunnolla ajettua läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ymmärrä miksi pienten ryhmissä edes on näitä varh,kasv opeja. Luulisi todellakin turhauttavan heitä itseäänkin kun työ nyt on yksinkertaisesti pukemista, riisumista, vaipan vaihtoa, pyllyn pesua, ruokkimista, syöttämistä. Tämän ikäisten virikkeisiin ei yliopistoja tarvita.

Persoona ja luovuus ylipäätään on tärkein.

Työssämme kaikkein tärkeintä on se, miten toteutamme vuorovaikutusta näissä kaikissa arjen toiminnoissa. Miten otamme lapset vastaan, mihin sävyyn ja millä sanavalinnoilla puhumme lapsille sekä työkavereillemme, miten kuuntelemme ja lohdutamme lapsia (joilla on aivan valtavasti asiaa ja hyvin, hyvin suuri aikuisen huomion nälkä!), miten huolehdimme tasavertaisuudesta ja lasten turvallisuuden tunteesta, millä asenteella kohtaamme lasten vanhemmat ja kerromme kuulumiset jne. Tämä kaikki vaatii myös koulutusta ja etenkin kykyä itsereflektoon.

Nuo kaikki on sellaisia asioita, jotka moni saattaa hallita hyvin ilman minkäänlaista koulutusta mutta joita kouluttautunut ei välttämättä hallitse. Enemmänkin luonteesta kiinni. Opinnot voi ehkä vahvistaa noita piirteitä ja taitoja mutta eivät siis varsinaisesti ole mitenkään sidoksissa koulutukseen.