Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Maholla naisella ei ole miehelle joka haluaa lapsia kuin pelkkä viihdearvo. Toki säännöllisellä seksinsaannillakin on puolensa mutta mistä tiedät onko nainen valmis antamaan tarpeitasi vastaavaa määrää? En näe miehenä mitään syytä jos nainen ei tuota minulle jälkeläisiä miksi suostuisin joustamaa naisen oikkujen mukaan.

Ei sillä miehelläkään välttämättä ole naiselle mitään arvoa, ellei nainen sitten etsi hyvää parisuhdetta ja on hetero. Eikä kaikki naiset halua joustaa miesten oikkujen mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50+ naiset on pahimpia. He ovat niin täynnä itseään ja unelmiaan. Toisen sietokyky on nolla. Kun mieheltä jää kerran vessanpöntön kansi sulkematta, suhde on siinä. Ehkä se vaan on niin, että vain hedelmällisessä iässä olevat naiset sietävät miestä. Kun vaihdevuodet tulevat, kaikki pidäkkeet poistuvat ja miehestä tehdään vaan aukkoon sopivan palikan kantaja.

Eihän tuo koske vain yli 50+ vuotiaita. Syntyvyys on Suomessa suorastaan romahtanut ja tutkitusti ysiselitteinen syy tähän on se, että suomalaiset miehet ei kelpaa suomalaisille naisille. Naiset on vieneet vaatimukset niin tappiin, että Suomi tulee kansana häviämään maailmankartalta.

Hmm no syntyvyys on romahtamassa muuallakin kuin Suomessa (Japani, Italia, ym), syynä naisten taloudellinen ja muu itsenäisyys. Näinhän sen pitääkin olla?? Miksi te haluaisitte täyttää maan yhä uusilla ihmisillä, kun ei vanhatkaan täällä sovussa pärjää? Kyllä naiset voivat hakea miehiä ulkomailta, jos ei oman maan miehet kelpaa, ts. ei ole siitä kysymys. Etelämpää varsinkin niin miehet tuppaavat olemaan vähemmän tasa-arvoisia kuin täällä naiset odottavat. Eli nollasummapeli ts. mikään ei kelepaa ;).

Ei ole syynä naisten itsenäisyys, vaan se ettei sopivaa kumppania tahdo löytyä. Jos et löydä muualta, netissä miehet etsivät lähes pelkästään seksisuhteita. Oma otanta oli 90%. Loput jotain jotka etsivät pelastusta ja on aikamoista tuuria löytää se yksi helmi jostain. Ja sellaista ei nykyaikana löydy. 

Deittailu on tänä päivänä pinnallista ja brutaalia, niin miehille kuin naisillekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen. 

 

Kas tässä:

40-60 vuotiaat naiset ovat ihan uitun vaikeita. Ja vapaina luonnollisesti ne juurikin vaikeimmat yksilöt (joita kyllä riittää)

Jossakin vaiheessa mies huomaa, että on kannattavampaa käydä maksamassa 100 euroa tsekkiläiselle instabeibelle kerran viikossa, kuin tuhlata aikaansa luulotautisiin mummoihin. Varsinkin jos parisuhde-elämä on jo koettu ja nähty.

Tai sitten sun taso on se, että voit saada vain niitä vaikeimpia yksilöitä. Ymmärtänet, että ne, jotka eivät ole vaikeita, voivat myös valikoida enemmän. Lienee joku syy, miksi heidän valintansa ei kohdistu sinuun.

Ne sepä hyvä ettei se parisuhteen löytyminen ollutkaan niin vaikeaa, kun miehiä löytyy enemmänkin mistä valita. Turhaan ap siis ulisee.

Joillekin on, joillekin ei.

Niinhän tuo edellinen kommentoija selitti että niillä naisilla jotka eivät ole vaikeita on valinnan varaa. Vaikeimmilla yksilöillä taas on vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50+ naiset on pahimpia. He ovat niin täynnä itseään ja unelmiaan. Toisen sietokyky on nolla. Kun mieheltä jää kerran vessanpöntön kansi sulkematta, suhde on siinä. Ehkä se vaan on niin, että vain hedelmällisessä iässä olevat naiset sietävät miestä. Kun vaihdevuodet tulevat, kaikki pidäkkeet poistuvat ja miehestä tehdään vaan aukkoon sopivan palikan kantaja.

Eihän tuo koske vain yli 50+ vuotiaita. Syntyvyys on Suomessa suorastaan romahtanut ja tutkitusti ysiselitteinen syy tähän on se, että suomalaiset miehet ei kelpaa suomalaisille naisille. Naiset on vieneet vaatimukset niin tappiin, että Suomi tulee kansana häviämään maailmankartalta.

Hmm no syntyvyys on romahtamassa muuallakin kuin Suomessa (Japani, Italia, ym), syynä naisten taloudellinen ja muu itsenäisyys. Näinhän sen pitääkin olla?? Miksi te haluaisitte täyttää maan yhä uusilla ihmisillä, kun ei vanhatkaan täällä sovussa pärjää? Kyllä naiset voivat hakea miehiä ulkomailta, jos ei oman maan miehet kelpaa, ts. ei ole siitä kysymys. Etelämpää varsinkin niin miehet tuppaavat olemaan vähemmän tasa-arvoisia kuin täällä naiset odottavat. Eli nollasummapeli ts. mikään ei kelepaa ;).

Ei ole syynä naisten itsenäisyys, vaan se ettei sopivaa kumppania tahdo löytyä. Jos et löydä muualta, netissä miehet etsivät lähes pelkästään seksisuhteita. Oma otanta oli 90%. Loput jotain jotka etsivät pelastusta ja on aikamoista tuuria löytää se yksi helmi jostain. Ja sellaista ei nykyaikana löydy. 

Deittailu on tänä päivänä pinnallista ja brutaalia, niin miehille kuin naisillekin. 

En deittaile. Jos en luomuna tapaa niin olkoon.

t Mies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjusmarja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet on seonneet tähän taso-paskaan ja kuvittelevat, että voivat poimia rusinat pullasta ja pokata kauniita naisia vain seksintarpeeseensa, koska DiCapriokin voi.

Heidän pitäisi ymmärtää, että kyllä tavismiehelle paras tae seksistä on se oma vakituinen mamma kainalossa.

Höpöllöpö, jotkut miehet varmaan ovat mutta suurin osa aikuisista miehistä (kuten naisistakaan) ei kuvittele sellaisia asioita joita elämänkokemuksen kerryttämä todistusaineisto ei puolla. Taas ihan ihme yleistys.

Sinäkö haluaisit (siis olettaen että olet nainen?) että omaan kainaloosi päätyisi mies, joka noudattaa neuvoasi; tyytyy parisuhteeseen saadakseen varmemmin seksiä?

Eikö se, että miehet eivät seksin takia hakeudu suhteeseen, ole hyvä asia eikä huono? Ei tarvitse kuluttaa vuosia sellaiseen yksilöön jonka tarkoitusperät ovat pohjimmillaan erit? Itse olen mies, en tällä hetkellä sinkku, mutta jos olisin, niin ilman muuta hakisin seksiseuraa jos olisin vailla seksiseuraa, enkä hakeutuisi suhteeseen jos pääasia on jokin kevyempi juttu.

Mutta tässäkin on aivan turha yleistys että mies hakisi vain seksiä, aina. Mies voi hakea myös kitkatonta kanssakäymistä, ajan viettämistä, keskustelua, ja ehkä sitä kautta vähintään sivutuotteena tutustumisen syvenemistäkin, mutta ilman ns normaalin parisuhteen kahlitsevia normeja. Pelkän seksin ja avioliittoon verrattavan elämän jakamisen ja kaikessa yhteen pelaamisen välissä on laaja skaala harmaansävyjä.

Esim itse en ole koskaan kiinnostunut pelkistä panosuhteista, vaan FWB on itseäni ainakin aikaisemmin miellyttänyt; siinä ei yhtä helposti mene hukkaan se oma itse ja oma elämä, kun yhteisen kanssakäymisen ehtona on se, sopiiko aidosti juuri nyt ja onko aidosti nyt sellainen olo. Olen tykännyt siitä että voin säädellä omia rajojani ilman että se on väärin tehty, kun taas suhteessa ei voi noin vain tilanteen mukaan rajata suhteen ehtoja ja muuttaa suhteen ilmenemismuotoa ainakaan ilman toisen loukkaamista. Olen tykännyt siitä, että voin arvottaa itseni omista lähtökohdistani enkä suhteen tilan kautta. That said, olen minä tässä nyt ollut pitkään jo suhteessakin, mutta jos en olisi, niin edellä mainituista syistä FWB kiinnostaisi lähtökohtaisesti enemmän; se vuorovaikutus ja tutustuminen voi siinäkin olla ihan aitoa. Ja seksin mielenkiintoisuus on ehkä vähän helpompi säilyttää, myös.

Toivoisin kaikille että etsii ja hakeutuu siihen tilanteeseen kuin itse haluaa eikä syyllistäisi toisia osapuolia siitä, jos omat toiveet eivät ole sen toisen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Turha yrittää miehiä ymmärtää jonkun DiCabrio-yliminän kautta vain siksi jos seksi kiinnostaa enemmän kuin yhteenmuutto.

Ja se seksi voi tosiaan ihan hyvin kehkeytyä joksikin hyväksi, ilman perinteistä suhdettakin, jos siinä sellaiseen on edellytykset.

Minä haluaisin miehenä siinä mielessä myös FWB-suhteen, koska kaipaisin sekä hyvää ystäväää naisesta, että seksiä ja läheisyyttä. Mutta koska FWB-suhde tarkoittaa sitä, että osapuolet eivät sitoudu toisiinsa eivätkä näin ollen sulje pois myös muiden osapuolien tapailua, en halua sitä.

Haluaisin parisuhteen aikuiseen naiseen. Sellaisen suhteen, joka ei edellytä naimisiin menoa eikä välttämättä edes yhteen muuttamista ja uusperheen rakentamista (kaikkine hankaluuksineen).

Haluaisin parisuhteen sellaisen naisen kanssa, joka perustuisi sille, että voisimme tuoda toistemme elämään hyviä ja positiivisia asioita. Voisimme olla hyvät ystävät, viettäisimme yhdessä aikaa, harrastaisimme ehkä samanlaisia asioita, voisimme retkeillä yhdessä, auttaa ja tukea toinen toisiamme ja voisimme olla toistemme uskottuja ja luotettuja. Voisimme tuoda toistemme elämään sitä kaivattua läheisyyttä, kosketusta ja seksuaalista intohimoa, rakkautta sekä henkisessä että fyysisessä muodossa.

Mutta mielelläni haluaisin tämän kaiken sellaisen naisen kanssa, jolle minä en olisi koko elämän sisältö, ja jolla olisi myös oma elämä: omat lapset ja ystävät, oma koti ja omat harrastukset. Samaten itse haluaisin asua omassa kodissani lasteni kanssa, hoitaa oma kotini ja omat asiani itse, tavata omalla ajalla omia ystäviäni, tehdä omannäköisiäni asioita ja harrastaa omia harrastuksiani itsekseni ja lasteni kanssa.

Vaikka pärjään yksin enkä tosiaankaan TARVITSE ketään asumaan ja elämään kanssani, se ei poista sitä, ettenkö HALUAISI löytää itselleni naisystävää ja rakastettua - koska kaipaan romanttista rakkautta ja sitä, että voisin rakastaa toista ihmistä, naista.

Tätä ketjua lukiessa tulee välillä mieleen, että Suomeesa on vielä nykyäänkin ihmisiä, jotka ovat uskovaisia ja joiden oma uskonto kieltää seksisuhteet avioliiton ulkopuolella, ainakin pitkäaikaiset suhteet ilman  tarkoitusta sitoutua. Nämä ihmiset, vaikka olisivat miten sopivia ja mukavia ihmisinä, joutuvat sitten jäämään yksin.  Ajattele sekä tutumpia että vieraampia uskontokuntia.

Uskovaiset lesket yrittävät -halutessaan, eivätkä kaikki halua uutta liittoa- löytyy uuden puolison omiensa joukosta, omasta seurakunnasta ym. Näin se menee luonnollisesti. Samoin meidän nuoret löytävät aviopuolisot toisista uskovaisista. Miksi ihmeessä haluaisivat yhteen aivan erilaisen maailmankuvan omaavan kanssa? Ei ole järkeä, eikä toimisi. Kun molemmat ajattelevat, että seksi kuuluu avioliittoon, on helpompi toimia. Melkein ne alle 30-vuotiaat jotka nykyisin menevät naimisiin ovat uskovaisia, monet muut eivät halua/uskalla sitoutua.

Muut pystyvät sitoutumaan myös ilman avioliittoa. Siksi heillä ei ole samalla lailla kiire naimisiin jo nuorena.

Ai ne jotka menevät naimisiin nuorempina eivät todellisuudessa pysty sitoutumaan muuten? Taas tätä asioiden päälaelleen kääntämistä... Eikö tämänkin ketjun myötä ole huomattu, että monet eivät löydä itselleen sitoutumiskykyistä kumppania? Pikkaisen ristiriitaisia väitteitä sinulla, mutta sun tarkoitushan olikin vain mollata eri tavalla eläviä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Olen vähän eri mieltä. Romanttinen rakkaus voi myös jatkua vuodesta toiseen, eikä alkuihastuksen ja rakastumisen syventyminen rakkaudeksi tarvitse tarkoittaa sitä, että se olisi vain jotain arkista molemminpuolista auttamista ja yhdessä puurtamista. Ainakin oman kokemukseni mukaan se voi olla myös merkitykselliseltä tuntuvaa rakkautta, jossa toiseen tuntee syvää yhteenkuuluvuutta ja tunteet ovat todella suuria ja syviä - ja tämäkin voi tuntua hyvinkin romanttiselta rakkaudelta. Oman kokemukseni mukaan tämä ei vaadi "työtä" - en edes ymmärrä, miksi jotkut aina hokevat, että rakkaus ja parisuhde vaativat työtä. Ihan luonnostaan ja helposti se suhde pysyy ja syvenee, kun on oikeanlaisen ihmisen kanssa, ja ainakin itse koen, että pitkäaikaisen kumppanin kanssa on helppoa ja ihanaa olla. Oman kokemukseni mukaan vain ne suhteet ovat erikseen vaatineet "työtä", jotka eivät oikein ole toimineet.

Hienoa että teillä kaikki on tuntunut ihanalta ja helpolta itsestään. Kaikilla ei näin kuitenkaan ole, mutta silti ei haluta heti erota.

Ihmisillä on erilaisia taustoja, toisilla enemmän traumoja kuin toisilla. Minusta se, että minulla ja/tai miehelläni on omia ongelmia lapsuudesta johtuen ei ole syy erota. Onko pakko jos ei halua? Eikö vain voitais käydä nähdä vaivaa ja terapiassa, jotta oppisimme parempia kommunikaatiota ja kasvaa ihmisinä? 

Minusta on loukkaavaa, jos joku sanoo, että emme vain ole oikeita toisillemme, erotkaa! Mielestäni saamme nähdä liittomme just niin paljon "työtä ja vaivaa" kuin haluamme.

ps. poikkeus on tietenkin väkivalta, silloin tilanne olisi toinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Romanttista rakkautta juuri pitäisikin vaalia! "Parisuhderakkaus" on aivan syyttä suotta nostettu jalustalle, eipä ihme että henkinen(feminiinini)/fyysinen(maskuliini) väkivalta, alkoholisimi ja itsemurhat sekä erot ovat niin yleisiä. Rakkauden maissa , kuten Ranskassa ja Italiassa onkin yleistä, että on sen parisuhteen ulkopuolisia intohimosuhteita. Näin kaikki, rakkaus myöskin, voivat vain voittaa! Meillä kuitenkin on otettu myös takapakkia, kun suomalaisten suhtautuminen rakaauteen, erokseen ja romantiikkaan on osin takapajuisempaa, perustuen agraariajoilta omistukseen ja teollistumisen ajan patriarkaattiseen kontrolliin. :(

Näin pitkänäperjantaina voisi puhua paljonkin Oikeasta Rakkaudesta. Se on uhrautuvaa, palvelevaa, epäitsekästä ym. "Ei ole suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä toisen edestä".

Itse olen onnekas koska minulla on mies, joka voisi kuolla puolestani. On näin sanonut ja tiedän että voisi uhrautua. Hän ei osaa olla kovinkaan romanttinen, mutta palvelee perhettämme monin tavoin, paremmin kuin minä ikinä osaan <3

Intohimorakkaus ja sen ikuinen etsiminen on itsekästä, kyspymätöntä ja hedonistista, siitä ei ole esikuvaksi kenellekään.

Pääsääntöisesti tuo "antaa henkensä toisen edestä" ei suomalaisten pariskuntien kohdalla tule koskaan konkretisoitumaan, eli tällaista lupausta ei ikinä tarvitse lunastaa. Kyllä suhde paremmin toimii, kun tässä ihan elämän aikana normaalissa arjessa on romantiikkaa, toisen huomioimista ja merkityksellisyyden kokemusta. Vähän lapselliselta tuntuvat tällaiset "voisi kuolla toisen puolesta" -puheet juuri sen vuoksi, että lähinnähän ne ovat vähän tyhjiä lauseita. 

Mitä sitten ruoanlaitto tai pyykin pesu on, jos ei toisen huomiomista? Lapsellista on se, että tuomitaan toisten suhteet ja väitetään, että on joko romanttinen tai käytännönläheinen rakkaus. Voi olla molemmat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjusmarja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet on seonneet tähän taso-paskaan ja kuvittelevat, että voivat poimia rusinat pullasta ja pokata kauniita naisia vain seksintarpeeseensa, koska DiCapriokin voi.

Heidän pitäisi ymmärtää, että kyllä tavismiehelle paras tae seksistä on se oma vakituinen mamma kainalossa.

Höpöllöpö, jotkut miehet varmaan ovat mutta suurin osa aikuisista miehistä (kuten naisistakaan) ei kuvittele sellaisia asioita joita elämänkokemuksen kerryttämä todistusaineisto ei puolla. Taas ihan ihme yleistys.

Sinäkö haluaisit (siis olettaen että olet nainen?) että omaan kainaloosi päätyisi mies, joka noudattaa neuvoasi; tyytyy parisuhteeseen saadakseen varmemmin seksiä?

Eikö se, että miehet eivät seksin takia hakeudu suhteeseen, ole hyvä asia eikä huono? Ei tarvitse kuluttaa vuosia sellaiseen yksilöön jonka tarkoitusperät ovat pohjimmillaan erit? Itse olen mies, en tällä hetkellä sinkku, mutta jos olisin, niin ilman muuta hakisin seksiseuraa jos olisin vailla seksiseuraa, enkä hakeutuisi suhteeseen jos pääasia on jokin kevyempi juttu.

Mutta tässäkin on aivan turha yleistys että mies hakisi vain seksiä, aina. Mies voi hakea myös kitkatonta kanssakäymistä, ajan viettämistä, keskustelua, ja ehkä sitä kautta vähintään sivutuotteena tutustumisen syvenemistäkin, mutta ilman ns normaalin parisuhteen kahlitsevia normeja. Pelkän seksin ja avioliittoon verrattavan elämän jakamisen ja kaikessa yhteen pelaamisen välissä on laaja skaala harmaansävyjä.

Esim itse en ole koskaan kiinnostunut pelkistä panosuhteista, vaan FWB on itseäni ainakin aikaisemmin miellyttänyt; siinä ei yhtä helposti mene hukkaan se oma itse ja oma elämä, kun yhteisen kanssakäymisen ehtona on se, sopiiko aidosti juuri nyt ja onko aidosti nyt sellainen olo. Olen tykännyt siitä että voin säädellä omia rajojani ilman että se on väärin tehty, kun taas suhteessa ei voi noin vain tilanteen mukaan rajata suhteen ehtoja ja muuttaa suhteen ilmenemismuotoa ainakaan ilman toisen loukkaamista. Olen tykännyt siitä, että voin arvottaa itseni omista lähtökohdistani enkä suhteen tilan kautta. That said, olen minä tässä nyt ollut pitkään jo suhteessakin, mutta jos en olisi, niin edellä mainituista syistä FWB kiinnostaisi lähtökohtaisesti enemmän; se vuorovaikutus ja tutustuminen voi siinäkin olla ihan aitoa. Ja seksin mielenkiintoisuus on ehkä vähän helpompi säilyttää, myös.

Toivoisin kaikille että etsii ja hakeutuu siihen tilanteeseen kuin itse haluaa eikä syyllistäisi toisia osapuolia siitä, jos omat toiveet eivät ole sen toisen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Turha yrittää miehiä ymmärtää jonkun DiCabrio-yliminän kautta vain siksi jos seksi kiinnostaa enemmän kuin yhteenmuutto.

Ja se seksi voi tosiaan ihan hyvin kehkeytyä joksikin hyväksi, ilman perinteistä suhdettakin, jos siinä sellaiseen on edellytykset.

Minä haluaisin miehenä siinä mielessä myös FWB-suhteen, koska kaipaisin sekä hyvää ystäväää naisesta, että seksiä ja läheisyyttä. Mutta koska FWB-suhde tarkoittaa sitä, että osapuolet eivät sitoudu toisiinsa eivätkä näin ollen sulje pois myös muiden osapuolien tapailua, en halua sitä.

Haluaisin parisuhteen aikuiseen naiseen. Sellaisen suhteen, joka ei edellytä naimisiin menoa eikä välttämättä edes yhteen muuttamista ja uusperheen rakentamista (kaikkine hankaluuksineen).

Haluaisin parisuhteen sellaisen naisen kanssa, joka perustuisi sille, että voisimme tuoda toistemme elämään hyviä ja positiivisia asioita. Voisimme olla hyvät ystävät, viettäisimme yhdessä aikaa, harrastaisimme ehkä samanlaisia asioita, voisimme retkeillä yhdessä, auttaa ja tukea toinen toisiamme ja voisimme olla toistemme uskottuja ja luotettuja. Voisimme tuoda toistemme elämään sitä kaivattua läheisyyttä, kosketusta ja seksuaalista intohimoa, rakkautta sekä henkisessä että fyysisessä muodossa.

Mutta mielelläni haluaisin tämän kaiken sellaisen naisen kanssa, jolle minä en olisi koko elämän sisältö, ja jolla olisi myös oma elämä: omat lapset ja ystävät, oma koti ja omat harrastukset. Samaten itse haluaisin asua omassa kodissani lasteni kanssa, hoitaa oma kotini ja omat asiani itse, tavata omalla ajalla omia ystäviäni, tehdä omannäköisiäni asioita ja harrastaa omia harrastuksiani itsekseni ja lasteni kanssa.

Vaikka pärjään yksin enkä tosiaankaan TARVITSE ketään asumaan ja elämään kanssani, se ei poista sitä, ettenkö HALUAISI löytää itselleni naisystävää ja rakastettua - koska kaipaan romanttista rakkautta ja sitä, että voisin rakastaa toista ihmistä, naista.

Tätä ketjua lukiessa tulee välillä mieleen, että Suomeesa on vielä nykyäänkin ihmisiä, jotka ovat uskovaisia ja joiden oma uskonto kieltää seksisuhteet avioliiton ulkopuolella, ainakin pitkäaikaiset suhteet ilman  tarkoitusta sitoutua. Nämä ihmiset, vaikka olisivat miten sopivia ja mukavia ihmisinä, joutuvat sitten jäämään yksin.  Ajattele sekä tutumpia että vieraampia uskontokuntia.

Uskovaiset lesket yrittävät -halutessaan, eivätkä kaikki halua uutta liittoa- löytyy uuden puolison omiensa joukosta, omasta seurakunnasta ym. Näin se menee luonnollisesti. Samoin meidän nuoret löytävät aviopuolisot toisista uskovaisista. Miksi ihmeessä haluaisivat yhteen aivan erilaisen maailmankuvan omaavan kanssa? Ei ole järkeä, eikä toimisi. Kun molemmat ajattelevat, että seksi kuuluu avioliittoon, on helpompi toimia. Melkein ne alle 30-vuotiaat jotka nykyisin menevät naimisiin ovat uskovaisia, monet muut eivät halua/uskalla sitoutua.

Muut pystyvät sitoutumaan myös ilman avioliittoa. Siksi heillä ei ole samalla lailla kiire naimisiin jo nuorena.

Ai ne jotka menevät naimisiin nuorempina eivät todellisuudessa pysty sitoutumaan muuten? Taas tätä asioiden päälaelleen kääntämistä... Eikö tämänkin ketjun myötä ole huomattu, että monet eivät löydä itselleen sitoutumiskykyistä kumppania? Pikkaisen ristiriitaisia väitteitä sinulla, mutta sun tarkoitushan olikin vain mollata eri tavalla eläviä.

Ei, minä en kääntänyt asioita päälaelleen, vaan sinä teit sen itse. Tuossahan puhuttiin uskovaisista, jotka menevät naimisiin nuorena, ja tarkoitin sitä, että ei-uskiksilla ei avioliitolla ole samaa symbolista merkitystä, koska ei-uskovaisten mielestä on ihan ok elää yhdessä ilman avioliittoakin, eikä avioliitto ole heille ainoa tapa elää sitoutuneena toiseen. Avioliitolla on käytännössä jokaisessa uskonnossa korostettu merkitys, joten sen sekä symbolinen että käytännön merkitys on uskovaisille toinen kuin maallistuneelle väestölle. 

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50+ naiset on pahimpia. He ovat niin täynnä itseään ja unelmiaan. Toisen sietokyky on nolla. Kun mieheltä jää kerran vessanpöntön kansi sulkematta, suhde on siinä. Ehkä se vaan on niin, että vain hedelmällisessä iässä olevat naiset sietävät miestä. Kun vaihdevuodet tulevat, kaikki pidäkkeet poistuvat ja miehestä tehdään vaan aukkoon sopivan palikan kantaja.

Eihän tuo koske vain yli 50+ vuotiaita. Syntyvyys on Suomessa suorastaan romahtanut ja tutkitusti ysiselitteinen syy tähän on se, että suomalaiset miehet ei kelpaa suomalaisille naisille. Naiset on vieneet vaatimukset niin tappiin, että Suomi tulee kansana häviämään maailmankartalta.

Hmm no syntyvyys on romahtamassa muuallakin kuin Suomessa (Japani, Italia, ym), syynä naisten taloudellinen ja muu itsenäisyys. Näinhän sen pitääkin olla?? Miksi te haluaisitte täyttää maan yhä uusilla ihmisillä, kun ei vanhatkaan täällä sovussa pärjää? Kyllä naiset voivat hakea miehiä ulkomailta, jos ei oman maan miehet kelpaa, ts. ei ole siitä kysymys. Etelämpää varsinkin niin miehet tuppaavat olemaan vähemmän tasa-arvoisia kuin täällä naiset odottavat. Eli nollasummapeli ts. mikään ei kelepaa ;).

Ei ole syynä naisten itsenäisyys, vaan se ettei sopivaa kumppania tahdo löytyä. Jos et löydä muualta, netissä miehet etsivät lähes pelkästään seksisuhteita. Oma otanta oli 90%. Loput jotain jotka etsivät pelastusta ja on aikamoista tuuria löytää se yksi helmi jostain. Ja sellaista ei nykyaikana löydy. 

Deittailu on tänä päivänä pinnallista ja brutaalia, niin miehille kuin naisillekin. 

Eli yksinkertaisesti naisten ja miesten tarpeet eivät enää kohtaa. Miehet ovat ottaneet vielä enemmän ilomielin vastaan sen, että yhteiskunta ei enää vaadi avioliittoa ja perhe-elämää, vaan voi viettää vapaata irtoseksielämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Romanttista rakkautta juuri pitäisikin vaalia! "Parisuhderakkaus" on aivan syyttä suotta nostettu jalustalle, eipä ihme että henkinen(feminiinini)/fyysinen(maskuliini) väkivalta, alkoholisimi ja itsemurhat sekä erot ovat niin yleisiä. Rakkauden maissa , kuten Ranskassa ja Italiassa onkin yleistä, että on sen parisuhteen ulkopuolisia intohimosuhteita. Näin kaikki, rakkaus myöskin, voivat vain voittaa! Meillä kuitenkin on otettu myös takapakkia, kun suomalaisten suhtautuminen rakaauteen, erokseen ja romantiikkaan on osin takapajuisempaa, perustuen agraariajoilta omistukseen ja teollistumisen ajan patriarkaattiseen kontrolliin. :(

Näin pitkänäperjantaina voisi puhua paljonkin Oikeasta Rakkaudesta. Se on uhrautuvaa, palvelevaa, epäitsekästä ym. "Ei ole suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä toisen edestä".

Itse olen onnekas koska minulla on mies, joka voisi kuolla puolestani. On näin sanonut ja tiedän että voisi uhrautua. Hän ei osaa olla kovinkaan romanttinen, mutta palvelee perhettämme monin tavoin, paremmin kuin minä ikinä osaan <3

Intohimorakkaus ja sen ikuinen etsiminen on itsekästä, kyspymätöntä ja hedonistista, siitä ei ole esikuvaksi kenellekään.

Pääsääntöisesti tuo "antaa henkensä toisen edestä" ei suomalaisten pariskuntien kohdalla tule koskaan konkretisoitumaan, eli tällaista lupausta ei ikinä tarvitse lunastaa. Kyllä suhde paremmin toimii, kun tässä ihan elämän aikana normaalissa arjessa on romantiikkaa, toisen huomioimista ja merkityksellisyyden kokemusta. Vähän lapselliselta tuntuvat tällaiset "voisi kuolla toisen puolesta" -puheet juuri sen vuoksi, että lähinnähän ne ovat vähän tyhjiä lauseita. 

Mitä sitten ruoanlaitto tai pyykin pesu on, jos ei toisen huomiomista? Lapsellista on se, että tuomitaan toisten suhteet ja väitetään, että on joko romanttinen tai käytännönläheinen rakkaus. Voi olla molemmat!

Enhän minä tuominnutkaan kenenkään suhdetta, vaan totesin, että nuo "kuolla toisen puolesta" ovat vähän kaukaahaettuja asioita eivätkä oikeasti tarkoita mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50+ naiset on pahimpia. He ovat niin täynnä itseään ja unelmiaan. Toisen sietokyky on nolla. Kun mieheltä jää kerran vessanpöntön kansi sulkematta, suhde on siinä. Ehkä se vaan on niin, että vain hedelmällisessä iässä olevat naiset sietävät miestä. Kun vaihdevuodet tulevat, kaikki pidäkkeet poistuvat ja miehestä tehdään vaan aukkoon sopivan palikan kantaja.

Eihän tuo koske vain yli 50+ vuotiaita. Syntyvyys on Suomessa suorastaan romahtanut ja tutkitusti ysiselitteinen syy tähän on se, että suomalaiset miehet ei kelpaa suomalaisille naisille. Naiset on vieneet vaatimukset niin tappiin, että Suomi tulee kansana häviämään maailmankartalta.

Hmm no syntyvyys on romahtamassa muuallakin kuin Suomessa (Japani, Italia, ym), syynä naisten taloudellinen ja muu itsenäisyys. Näinhän sen pitääkin olla?? Miksi te haluaisitte täyttää maan yhä uusilla ihmisillä, kun ei vanhatkaan täällä sovussa pärjää? Kyllä naiset voivat hakea miehiä ulkomailta, jos ei oman maan miehet kelpaa, ts. ei ole siitä kysymys. Etelämpää varsinkin niin miehet tuppaavat olemaan vähemmän tasa-arvoisia kuin täällä naiset odottavat. Eli nollasummapeli ts. mikään ei kelepaa ;).

Ei ole syynä naisten itsenäisyys, vaan se ettei sopivaa kumppania tahdo löytyä. Jos et löydä muualta, netissä miehet etsivät lähes pelkästään seksisuhteita. Oma otanta oli 90%. Loput jotain jotka etsivät pelastusta ja on aikamoista tuuria löytää se yksi helmi jostain. Ja sellaista ei nykyaikana löydy. 

Deittailu on tänä päivänä pinnallista ja brutaalia, niin miehille kuin naisillekin. 

En deittaile. Jos en luomuna tapaa niin olkoon.

t Mies

Eikös luomutapaaminenkin johda deittipyyntöön... ;)

(poislukien top10 mahtisonnit, joihin en itse lukeudu..)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Olen vähän eri mieltä. Romanttinen rakkaus voi myös jatkua vuodesta toiseen, eikä alkuihastuksen ja rakastumisen syventyminen rakkaudeksi tarvitse tarkoittaa sitä, että se olisi vain jotain arkista molemminpuolista auttamista ja yhdessä puurtamista. Ainakin oman kokemukseni mukaan se voi olla myös merkitykselliseltä tuntuvaa rakkautta, jossa toiseen tuntee syvää yhteenkuuluvuutta ja tunteet ovat todella suuria ja syviä - ja tämäkin voi tuntua hyvinkin romanttiselta rakkaudelta. Oman kokemukseni mukaan tämä ei vaadi "työtä" - en edes ymmärrä, miksi jotkut aina hokevat, että rakkaus ja parisuhde vaativat työtä. Ihan luonnostaan ja helposti se suhde pysyy ja syvenee, kun on oikeanlaisen ihmisen kanssa, ja ainakin itse koen, että pitkäaikaisen kumppanin kanssa on helppoa ja ihanaa olla. Oman kokemukseni mukaan vain ne suhteet ovat erikseen vaatineet "työtä", jotka eivät oikein ole toimineet.

Hienoa että teillä kaikki on tuntunut ihanalta ja helpolta itsestään. Kaikilla ei näin kuitenkaan ole, mutta silti ei haluta heti erota.

Ihmisillä on erilaisia taustoja, toisilla enemmän traumoja kuin toisilla. Minusta se, että minulla ja/tai miehelläni on omia ongelmia lapsuudesta johtuen ei ole syy erota. Onko pakko jos ei halua? Eikö vain voitais käydä nähdä vaivaa ja terapiassa, jotta oppisimme parempia kommunikaatiota ja kasvaa ihmisinä? 

Minusta on loukkaavaa, jos joku sanoo, että emme vain ole oikeita toisillemme, erotkaa! Mielestäni saamme nähdä liittomme just niin paljon "työtä ja vaivaa" kuin haluamme.

ps. poikkeus on tietenkin väkivalta, silloin tilanne olisi toinen.

Miten tuo traumatausta sitten vaikuttaa suhteessa? 

Kaikilla on toki elämässä ollut ikävämpiäkin asioita, mutta ainakaan itse en ikinä jää sellaiseen suhteeseen, jossa esiintyy ongelmakäyttäytymistä. En halua mitään traumasidossuhteita enkä halua olla ihmisen kanssa, joka oireilee parisuhteessa mielenterveysongelmia tms. Se olisi itselleni liian raskasta ja kokisin myös tuollaisen yksipuoliseksi suhteeksi, koska itse en käyttäydy suhteessa huonosti toista kohtaan. Sen vuoksi odotan myös toiselta hyvää kohtelua, kommunikointitaitoja ja arvostusta - haluan siis toisin sanoen tasapainoisen ihmissuhteen, joka tuntuu vastavuoroiselta ja jossa molemmat voivat hyvin. Ehkä tilanne on sitten eri, jos molemmat oireilevat ja käyvät läpi vanhoja traumojaan, koska silloin voi yhdessä hakea apua terapiasta ja yhdessä alkaa etsiä niitä parisuhteen perusasioita. Itse en tosin jaksaisi, koska tuollainen terapiasuhde tuskin minulle antaisi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50+ naiset on pahimpia. He ovat niin täynnä itseään ja unelmiaan. Toisen sietokyky on nolla. Kun mieheltä jää kerran vessanpöntön kansi sulkematta, suhde on siinä. Ehkä se vaan on niin, että vain hedelmällisessä iässä olevat naiset sietävät miestä. Kun vaihdevuodet tulevat, kaikki pidäkkeet poistuvat ja miehestä tehdään vaan aukkoon sopivan palikan kantaja.

Eihän tuo koske vain yli 50+ vuotiaita. Syntyvyys on Suomessa suorastaan romahtanut ja tutkitusti ysiselitteinen syy tähän on se, että suomalaiset miehet ei kelpaa suomalaisille naisille. Naiset on vieneet vaatimukset niin tappiin, että Suomi tulee kansana häviämään maailmankartalta.

Hmm no syntyvyys on romahtamassa muuallakin kuin Suomessa (Japani, Italia, ym), syynä naisten taloudellinen ja muu itsenäisyys. Näinhän sen pitääkin olla?? Miksi te haluaisitte täyttää maan yhä uusilla ihmisillä, kun ei vanhatkaan täällä sovussa pärjää? Kyllä naiset voivat hakea miehiä ulkomailta, jos ei oman maan miehet kelpaa, ts. ei ole siitä kysymys. Etelämpää varsinkin niin miehet tuppaavat olemaan vähemmän tasa-arvoisia kuin täällä naiset odottavat. Eli nollasummapeli ts. mikään ei kelepaa ;).

Ei ole syynä naisten itsenäisyys, vaan se ettei sopivaa kumppania tahdo löytyä. Jos et löydä muualta, netissä miehet etsivät lähes pelkästään seksisuhteita. Oma otanta oli 90%. Loput jotain jotka etsivät pelastusta ja on aikamoista tuuria löytää se yksi helmi jostain. Ja sellaista ei nykyaikana löydy. 

Deittailu on tänä päivänä pinnallista ja brutaalia, niin miehille kuin naisillekin. 

Eli yksinkertaisesti naisten ja miesten tarpeet eivät enää kohtaa. Miehet ovat ottaneet vielä enemmän ilomielin vastaan sen, että yhteiskunta ei enää vaadi avioliittoa ja perhe-elämää, vaan voi viettää vapaata irtoseksielämää.

Ja lisään vielä tarkennuksen, eli miehet ovat innolla hypänneet siihen kelkkaan, että avioliittoa ja perhe-elämää ei odoteta NUORELTA ihmiseltä. Moni odottaa mielellään sinne 40-vuotiaaksi saakka, mutta silloin saattaa olla jo liian myöhäistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Olen vähän eri mieltä. Romanttinen rakkaus voi myös jatkua vuodesta toiseen, eikä alkuihastuksen ja rakastumisen syventyminen rakkaudeksi tarvitse tarkoittaa sitä, että se olisi vain jotain arkista molemminpuolista auttamista ja yhdessä puurtamista. Ainakin oman kokemukseni mukaan se voi olla myös merkitykselliseltä tuntuvaa rakkautta, jossa toiseen tuntee syvää yhteenkuuluvuutta ja tunteet ovat todella suuria ja syviä - ja tämäkin voi tuntua hyvinkin romanttiselta rakkaudelta. Oman kokemukseni mukaan tämä ei vaadi "työtä" - en edes ymmärrä, miksi jotkut aina hokevat, että rakkaus ja parisuhde vaativat työtä. Ihan luonnostaan ja helposti se suhde pysyy ja syvenee, kun on oikeanlaisen ihmisen kanssa, ja ainakin itse koen, että pitkäaikaisen kumppanin kanssa on helppoa ja ihanaa olla. Oman kokemukseni mukaan vain ne suhteet ovat erikseen vaatineet "työtä", jotka eivät oikein ole toimineet.

Hienoa että teillä kaikki on tuntunut ihanalta ja helpolta itsestään. Kaikilla ei näin kuitenkaan ole, mutta silti ei haluta heti erota.

Ihmisillä on erilaisia taustoja, toisilla enemmän traumoja kuin toisilla. Minusta se, että minulla ja/tai miehelläni on omia ongelmia lapsuudesta johtuen ei ole syy erota. Onko pakko jos ei halua? Eikö vain voitais käydä nähdä vaivaa ja terapiassa, jotta oppisimme parempia kommunikaatiota ja kasvaa ihmisinä? 

Minusta on loukkaavaa, jos joku sanoo, että emme vain ole oikeita toisillemme, erotkaa! Mielestäni saamme nähdä liittomme just niin paljon "työtä ja vaivaa" kuin haluamme.

ps. poikkeus on tietenkin väkivalta, silloin tilanne olisi toinen.

Miten tuo traumatausta sitten vaikuttaa suhteessa? 

Kaikilla on toki elämässä ollut ikävämpiäkin asioita, mutta ainakaan itse en ikinä jää sellaiseen suhteeseen, jossa esiintyy ongelmakäyttäytymistä. En halua mitään traumasidossuhteita enkä halua olla ihmisen kanssa, joka oireilee parisuhteessa mielenterveysongelmia tms. Se olisi itselleni liian raskasta ja kokisin myös tuollaisen yksipuoliseksi suhteeksi, koska itse en käyttäydy suhteessa huonosti toista kohtaan. Sen vuoksi odotan myös toiselta hyvää kohtelua, kommunikointitaitoja ja arvostusta - haluan siis toisin sanoen tasapainoisen ihmissuhteen, joka tuntuu vastavuoroiselta ja jossa molemmat voivat hyvin. Ehkä tilanne on sitten eri, jos molemmat oireilevat ja käyvät läpi vanhoja traumojaan, koska silloin voi yhdessä hakea apua terapiasta ja yhdessä alkaa etsiä niitä parisuhteen perusasioita. Itse en tosin jaksaisi, koska tuollainen terapiasuhde tuskin minulle antaisi mitään.

Valitettavasti nykyihmiset eivät voi hyvin. Aika onnekas saa olla, että löytyy jonkun joka on kuin teflonia ja jolla on kaikki mennyt hyvin. Ja joka ei kuitenkaan ole itseään ihaileva narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pohjusmarja kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet on seonneet tähän taso-paskaan ja kuvittelevat, että voivat poimia rusinat pullasta ja pokata kauniita naisia vain seksintarpeeseensa, koska DiCapriokin voi.

Heidän pitäisi ymmärtää, että kyllä tavismiehelle paras tae seksistä on se oma vakituinen mamma kainalossa.

Höpöllöpö, jotkut miehet varmaan ovat mutta suurin osa aikuisista miehistä (kuten naisistakaan) ei kuvittele sellaisia asioita joita elämänkokemuksen kerryttämä todistusaineisto ei puolla. Taas ihan ihme yleistys.

Sinäkö haluaisit (siis olettaen että olet nainen?) että omaan kainaloosi päätyisi mies, joka noudattaa neuvoasi; tyytyy parisuhteeseen saadakseen varmemmin seksiä?

Eikö se, että miehet eivät seksin takia hakeudu suhteeseen, ole hyvä asia eikä huono? Ei tarvitse kuluttaa vuosia sellaiseen yksilöön jonka tarkoitusperät ovat pohjimmillaan erit? Itse olen mies, en tällä hetkellä sinkku, mutta jos olisin, niin ilman muuta hakisin seksiseuraa jos olisin vailla seksiseuraa, enkä hakeutuisi suhteeseen jos pääasia on jokin kevyempi juttu.

Mutta tässäkin on aivan turha yleistys että mies hakisi vain seksiä, aina. Mies voi hakea myös kitkatonta kanssakäymistä, ajan viettämistä, keskustelua, ja ehkä sitä kautta vähintään sivutuotteena tutustumisen syvenemistäkin, mutta ilman ns normaalin parisuhteen kahlitsevia normeja. Pelkän seksin ja avioliittoon verrattavan elämän jakamisen ja kaikessa yhteen pelaamisen välissä on laaja skaala harmaansävyjä.

Esim itse en ole koskaan kiinnostunut pelkistä panosuhteista, vaan FWB on itseäni ainakin aikaisemmin miellyttänyt; siinä ei yhtä helposti mene hukkaan se oma itse ja oma elämä, kun yhteisen kanssakäymisen ehtona on se, sopiiko aidosti juuri nyt ja onko aidosti nyt sellainen olo. Olen tykännyt siitä että voin säädellä omia rajojani ilman että se on väärin tehty, kun taas suhteessa ei voi noin vain tilanteen mukaan rajata suhteen ehtoja ja muuttaa suhteen ilmenemismuotoa ainakaan ilman toisen loukkaamista. Olen tykännyt siitä, että voin arvottaa itseni omista lähtökohdistani enkä suhteen tilan kautta. That said, olen minä tässä nyt ollut pitkään jo suhteessakin, mutta jos en olisi, niin edellä mainituista syistä FWB kiinnostaisi lähtökohtaisesti enemmän; se vuorovaikutus ja tutustuminen voi siinäkin olla ihan aitoa. Ja seksin mielenkiintoisuus on ehkä vähän helpompi säilyttää, myös.

Toivoisin kaikille että etsii ja hakeutuu siihen tilanteeseen kuin itse haluaa eikä syyllistäisi toisia osapuolia siitä, jos omat toiveet eivät ole sen toisen tärkeysjärjestyksen kärjessä. Turha yrittää miehiä ymmärtää jonkun DiCabrio-yliminän kautta vain siksi jos seksi kiinnostaa enemmän kuin yhteenmuutto.

Ja se seksi voi tosiaan ihan hyvin kehkeytyä joksikin hyväksi, ilman perinteistä suhdettakin, jos siinä sellaiseen on edellytykset.

Minä haluaisin miehenä siinä mielessä myös FWB-suhteen, koska kaipaisin sekä hyvää ystäväää naisesta, että seksiä ja läheisyyttä. Mutta koska FWB-suhde tarkoittaa sitä, että osapuolet eivät sitoudu toisiinsa eivätkä näin ollen sulje pois myös muiden osapuolien tapailua, en halua sitä.

Haluaisin parisuhteen aikuiseen naiseen. Sellaisen suhteen, joka ei edellytä naimisiin menoa eikä välttämättä edes yhteen muuttamista ja uusperheen rakentamista (kaikkine hankaluuksineen).

Haluaisin parisuhteen sellaisen naisen kanssa, joka perustuisi sille, että voisimme tuoda toistemme elämään hyviä ja positiivisia asioita. Voisimme olla hyvät ystävät, viettäisimme yhdessä aikaa, harrastaisimme ehkä samanlaisia asioita, voisimme retkeillä yhdessä, auttaa ja tukea toinen toisiamme ja voisimme olla toistemme uskottuja ja luotettuja. Voisimme tuoda toistemme elämään sitä kaivattua läheisyyttä, kosketusta ja seksuaalista intohimoa, rakkautta sekä henkisessä että fyysisessä muodossa.

Mutta mielelläni haluaisin tämän kaiken sellaisen naisen kanssa, jolle minä en olisi koko elämän sisältö, ja jolla olisi myös oma elämä: omat lapset ja ystävät, oma koti ja omat harrastukset. Samaten itse haluaisin asua omassa kodissani lasteni kanssa, hoitaa oma kotini ja omat asiani itse, tavata omalla ajalla omia ystäviäni, tehdä omannäköisiäni asioita ja harrastaa omia harrastuksiani itsekseni ja lasteni kanssa.

Vaikka pärjään yksin enkä tosiaankaan TARVITSE ketään asumaan ja elämään kanssani, se ei poista sitä, ettenkö HALUAISI löytää itselleni naisystävää ja rakastettua - koska kaipaan romanttista rakkautta ja sitä, että voisin rakastaa toista ihmistä, naista.

Tätä ketjua lukiessa tulee välillä mieleen, että Suomeesa on vielä nykyäänkin ihmisiä, jotka ovat uskovaisia ja joiden oma uskonto kieltää seksisuhteet avioliiton ulkopuolella, ainakin pitkäaikaiset suhteet ilman  tarkoitusta sitoutua. Nämä ihmiset, vaikka olisivat miten sopivia ja mukavia ihmisinä, joutuvat sitten jäämään yksin.  Ajattele sekä tutumpia että vieraampia uskontokuntia.

Uskovaiset lesket yrittävät -halutessaan, eivätkä kaikki halua uutta liittoa- löytyy uuden puolison omiensa joukosta, omasta seurakunnasta ym. Näin se menee luonnollisesti. Samoin meidän nuoret löytävät aviopuolisot toisista uskovaisista. Miksi ihmeessä haluaisivat yhteen aivan erilaisen maailmankuvan omaavan kanssa? Ei ole järkeä, eikä toimisi. Kun molemmat ajattelevat, että seksi kuuluu avioliittoon, on helpompi toimia. Melkein ne alle 30-vuotiaat jotka nykyisin menevät naimisiin ovat uskovaisia, monet muut eivät halua/uskalla sitoutua.

Muut pystyvät sitoutumaan myös ilman avioliittoa. Siksi heillä ei ole samalla lailla kiire naimisiin jo nuorena.

Ai ne jotka menevät naimisiin nuorempina eivät todellisuudessa pysty sitoutumaan muuten? Taas tätä asioiden päälaelleen kääntämistä... Eikö tämänkin ketjun myötä ole huomattu, että monet eivät löydä itselleen sitoutumiskykyistä kumppania? Pikkaisen ristiriitaisia väitteitä sinulla, mutta sun tarkoitushan olikin vain mollata eri tavalla eläviä.

Ei, minä en kääntänyt asioita päälaelleen, vaan sinä teit sen itse. Tuossahan puhuttiin uskovaisista, jotka menevät naimisiin nuorena, ja tarkoitin sitä, että ei-uskiksilla ei avioliitolla ole samaa symbolista merkitystä, koska ei-uskovaisten mielestä on ihan ok elää yhdessä ilman avioliittoakin, eikä avioliitto ole heille ainoa tapa elää sitoutuneena toiseen. Avioliitolla on käytännössä jokaisessa uskonnossa korostettu merkitys, joten sen sekä symbolinen että käytännön merkitys on uskovaisille toinen kuin maallistuneelle väestölle. 

 

Kiitos selvennyksestä,  nyt ymmärsin pointtisi ihan eri tavalla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Olen vähän eri mieltä. Romanttinen rakkaus voi myös jatkua vuodesta toiseen, eikä alkuihastuksen ja rakastumisen syventyminen rakkaudeksi tarvitse tarkoittaa sitä, että se olisi vain jotain arkista molemminpuolista auttamista ja yhdessä puurtamista. Ainakin oman kokemukseni mukaan se voi olla myös merkitykselliseltä tuntuvaa rakkautta, jossa toiseen tuntee syvää yhteenkuuluvuutta ja tunteet ovat todella suuria ja syviä - ja tämäkin voi tuntua hyvinkin romanttiselta rakkaudelta. Oman kokemukseni mukaan tämä ei vaadi "työtä" - en edes ymmärrä, miksi jotkut aina hokevat, että rakkaus ja parisuhde vaativat työtä. Ihan luonnostaan ja helposti se suhde pysyy ja syvenee, kun on oikeanlaisen ihmisen kanssa, ja ainakin itse koen, että pitkäaikaisen kumppanin kanssa on helppoa ja ihanaa olla. Oman kokemukseni mukaan vain ne suhteet ovat erikseen vaatineet "työtä", jotka eivät oikein ole toimineet.

Hienoa että teillä kaikki on tuntunut ihanalta ja helpolta itsestään. Kaikilla ei näin kuitenkaan ole, mutta silti ei haluta heti erota.

Ihmisillä on erilaisia taustoja, toisilla enemmän traumoja kuin toisilla. Minusta se, että minulla ja/tai miehelläni on omia ongelmia lapsuudesta johtuen ei ole syy erota. Onko pakko jos ei halua? Eikö vain voitais käydä nähdä vaivaa ja terapiassa, jotta oppisimme parempia kommunikaatiota ja kasvaa ihmisinä? 

Minusta on loukkaavaa, jos joku sanoo, että emme vain ole oikeita toisillemme, erotkaa! Mielestäni saamme nähdä liittomme just niin paljon "työtä ja vaivaa" kuin haluamme.

ps. poikkeus on tietenkin väkivalta, silloin tilanne olisi toinen.

Miten tuo traumatausta sitten vaikuttaa suhteessa? 

Kaikilla on toki elämässä ollut ikävämpiäkin asioita, mutta ainakaan itse en ikinä jää sellaiseen suhteeseen, jossa esiintyy ongelmakäyttäytymistä. En halua mitään traumasidossuhteita enkä halua olla ihmisen kanssa, joka oireilee parisuhteessa mielenterveysongelmia tms. Se olisi itselleni liian raskasta ja kokisin myös tuollaisen yksipuoliseksi suhteeksi, koska itse en käyttäydy suhteessa huonosti toista kohtaan. Sen vuoksi odotan myös toiselta hyvää kohtelua, kommunikointitaitoja ja arvostusta - haluan siis toisin sanoen tasapainoisen ihmissuhteen, joka tuntuu vastavuoroiselta ja jossa molemmat voivat hyvin. Ehkä tilanne on sitten eri, jos molemmat oireilevat ja käyvät läpi vanhoja traumojaan, koska silloin voi yhdessä hakea apua terapiasta ja yhdessä alkaa etsiä niitä parisuhteen perusasioita. Itse en tosin jaksaisi, koska tuollainen terapiasuhde tuskin minulle antaisi mitään.

Valitettavasti nykyihmiset eivät voi hyvin. Aika onnekas saa olla, että löytyy jonkun joka on kuin teflonia ja jolla on kaikki mennyt hyvin. Ja joka ei kuitenkaan ole itseään ihaileva narsisti.

Itse asiassa ihmisellä on voinut olla vastoinkäymisiä menneisyydessään, mutta hän voi silti kyetä tasapainoiseen suhteeseen. Ei jokainen vastoinkäyminen tarkoita sitä, että kiusaa kumppaniaan ja kehittää draamaa asiasta kuin asiasta. Esimerkiksi itse lopettaisin suhteen heti, jos huomaisin, että toinen hakee draamaa, riitaa tai alkaa sekoilla/kontrolloida/vainoharhailla tms. Koittakaa nyt ymmärtää, että draama ja kyvyttömyys olla lähisuhteessa EI OLE NORMAALIA, vaan se on häiriötila. Valitettavan monella sellaisia ongelmia on, mutta se ei todellakaan ole hyvän suhteen perusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Romanttista rakkautta juuri pitäisikin vaalia! "Parisuhderakkaus" on aivan syyttä suotta nostettu jalustalle, eipä ihme että henkinen(feminiinini)/fyysinen(maskuliini) väkivalta, alkoholisimi ja itsemurhat sekä erot ovat niin yleisiä. Rakkauden maissa , kuten Ranskassa ja Italiassa onkin yleistä, että on sen parisuhteen ulkopuolisia intohimosuhteita. Näin kaikki, rakkaus myöskin, voivat vain voittaa! Meillä kuitenkin on otettu myös takapakkia, kun suomalaisten suhtautuminen rakaauteen, erokseen ja romantiikkaan on osin takapajuisempaa, perustuen agraariajoilta omistukseen ja teollistumisen ajan patriarkaattiseen kontrolliin. :(

Näin pitkänäperjantaina voisi puhua paljonkin Oikeasta Rakkaudesta. Se on uhrautuvaa, palvelevaa, epäitsekästä ym. "Ei ole suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä toisen edestä".

Itse olen onnekas koska minulla on mies, joka voisi kuolla puolestani. On näin sanonut ja tiedän että voisi uhrautua. Hän ei osaa olla kovinkaan romanttinen, mutta palvelee perhettämme monin tavoin, paremmin kuin minä ikinä osaan <3

Intohimorakkaus ja sen ikuinen etsiminen on itsekästä, kyspymätöntä ja hedonistista, siitä ei ole esikuvaksi kenellekään.

Pääsääntöisesti tuo "antaa henkensä toisen edestä" ei suomalaisten pariskuntien kohdalla tule koskaan konkretisoitumaan, eli tällaista lupausta ei ikinä tarvitse lunastaa. Kyllä suhde paremmin toimii, kun tässä ihan elämän aikana normaalissa arjessa on romantiikkaa, toisen huomioimista ja merkityksellisyyden kokemusta. Vähän lapselliselta tuntuvat tällaiset "voisi kuolla toisen puolesta" -puheet juuri sen vuoksi, että lähinnähän ne ovat vähän tyhjiä lauseita. 

Mitä sitten ruoanlaitto tai pyykin pesu on, jos ei toisen huomiomista? Lapsellista on se, että tuomitaan toisten suhteet ja väitetään, että on joko romanttinen tai käytännönläheinen rakkaus. Voi olla molemmat!

Enhän minä tuominnutkaan kenenkään suhdetta, vaan totesin, että nuo "kuolla toisen puolesta" ovat vähän kaukaahaettuja asioita eivätkä oikeasti tarkoita mitään.

Tuomitsit nuo sanat. Et voi sanoa muiden puolesta, tarkoittavatko ne mitään vai ei, vaikka onkin kaukaa haettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

50+ naiset on pahimpia. He ovat niin täynnä itseään ja unelmiaan. Toisen sietokyky on nolla. Kun mieheltä jää kerran vessanpöntön kansi sulkematta, suhde on siinä. Ehkä se vaan on niin, että vain hedelmällisessä iässä olevat naiset sietävät miestä. Kun vaihdevuodet tulevat, kaikki pidäkkeet poistuvat ja miehestä tehdään vaan aukkoon sopivan palikan kantaja.

Eihän tuo koske vain yli 50+ vuotiaita. Syntyvyys on Suomessa suorastaan romahtanut ja tutkitusti ysiselitteinen syy tähän on se, että suomalaiset miehet ei kelpaa suomalaisille naisille. Naiset on vieneet vaatimukset niin tappiin, että Suomi tulee kansana häviämään maailmankartalta.

Hmm no syntyvyys on romahtamassa muuallakin kuin Suomessa (Japani, Italia, ym), syynä naisten taloudellinen ja muu itsenäisyys. Näinhän sen pitääkin olla?? Miksi te haluaisitte täyttää maan yhä uusilla ihmisillä, kun ei vanhatkaan täällä sovussa pärjää? Kyllä naiset voivat hakea miehiä ulkomailta, jos ei oman maan miehet kelpaa, ts. ei ole siitä kysymys. Etelämpää varsinkin niin miehet tuppaavat olemaan vähemmän tasa-arvoisia kuin täällä naiset odottavat. Eli nollasummapeli ts. mikään ei kelepaa ;).

Ei ole syynä naisten itsenäisyys, vaan se ettei sopivaa kumppania tahdo löytyä. Jos et löydä muualta, netissä miehet etsivät lähes pelkästään seksisuhteita. Oma otanta oli 90%. Loput jotain jotka etsivät pelastusta ja on aikamoista tuuria löytää se yksi helmi jostain. Ja sellaista ei nykyaikana löydy. 

Deittailu on tänä päivänä pinnallista ja brutaalia, niin miehille kuin naisillekin. 

En deittaile. Jos en luomuna tapaa niin olkoon.

t Mies

Eikös luomutapaaminenkin johda deittipyyntöön... ;)

(poislukien top10 mahtisonnit, joihin en itse lukeudu..)

En pyydä enää. Ehkä olen naisten suosiossa kun joskus pyytävät mutta en lähde kun ei ole ollut aitoa molemminpuolista kiinnostusta. En ole ilmainen gigolo, enää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Romanttista rakkautta juuri pitäisikin vaalia! "Parisuhderakkaus" on aivan syyttä suotta nostettu jalustalle, eipä ihme että henkinen(feminiinini)/fyysinen(maskuliini) väkivalta, alkoholisimi ja itsemurhat sekä erot ovat niin yleisiä. Rakkauden maissa , kuten Ranskassa ja Italiassa onkin yleistä, että on sen parisuhteen ulkopuolisia intohimosuhteita. Näin kaikki, rakkaus myöskin, voivat vain voittaa! Meillä kuitenkin on otettu myös takapakkia, kun suomalaisten suhtautuminen rakaauteen, erokseen ja romantiikkaan on osin takapajuisempaa, perustuen agraariajoilta omistukseen ja teollistumisen ajan patriarkaattiseen kontrolliin. :(

Näin pitkänäperjantaina voisi puhua paljonkin Oikeasta Rakkaudesta. Se on uhrautuvaa, palvelevaa, epäitsekästä ym. "Ei ole suurempaa rakkautta kuin antaa henkensä toisen edestä".

Itse olen onnekas koska minulla on mies, joka voisi kuolla puolestani. On näin sanonut ja tiedän että voisi uhrautua. Hän ei osaa olla kovinkaan romanttinen, mutta palvelee perhettämme monin tavoin, paremmin kuin minä ikinä osaan <3

Intohimorakkaus ja sen ikuinen etsiminen on itsekästä, kyspymätöntä ja hedonistista, siitä ei ole esikuvaksi kenellekään.

Pääsääntöisesti tuo "antaa henkensä toisen edestä" ei suomalaisten pariskuntien kohdalla tule koskaan konkretisoitumaan, eli tällaista lupausta ei ikinä tarvitse lunastaa. Kyllä suhde paremmin toimii, kun tässä ihan elämän aikana normaalissa arjessa on romantiikkaa, toisen huomioimista ja merkityksellisyyden kokemusta. Vähän lapselliselta tuntuvat tällaiset "voisi kuolla toisen puolesta" -puheet juuri sen vuoksi, että lähinnähän ne ovat vähän tyhjiä lauseita. 

Mitä sitten ruoanlaitto tai pyykin pesu on, jos ei toisen huomiomista? Lapsellista on se, että tuomitaan toisten suhteet ja väitetään, että on joko romanttinen tai käytännönläheinen rakkaus. Voi olla molemmat!

Enhän minä tuominnutkaan kenenkään suhdetta, vaan totesin, että nuo "kuolla toisen puolesta" ovat vähän kaukaahaettuja asioita eivätkä oikeasti tarkoita mitään.

Tuomitsit nuo sanat. Et voi sanoa muiden puolesta, tarkoittavatko ne mitään vai ei, vaikka onkin kaukaa haettua.

No, olen sitä mieltä, että jos sanotaan, että kumppani ei ole romanttinen, mutta hän kuitenkin voisi kuolla toisen puolesta, niin jää hieman epäselväksi, miten se rakastaminen sitten käytännössä ilmenee - onko jotain muutakin kuin tuo optio kuolemisesta, jota ei koskaan tarvitse lunastaa? Henkilö, joka itse otti tämän puheeksi, tuomitsi intohimon mm. kypsymättömäksi perustelematta mitenkään. Minä kuitenkin perustelin oman näkemykseni. Miksi hän (sinä?) sitten "tuomitsi" intihimoiset suhteet kypsymättömiksi? Mitä kypsymätöntä siinä edes on? Minusta intohimo suhteessa on varsin positiivinen asia, ja ainakin itselleni se antaa paljon. Sehän ei myöskään sulje pois muunlaista toisen huomioimista ja syvällistä rakkautta - ainakin itselläni intihimoa on sitä enemmän, mitä rakkaampi toinen minulle on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska romanttinen rakkaus ei ole muuta kuin Hollywoodin tuottamaa illuusiota. Mies ja nainen eivät koskaan tule ymmärtämään toisiaan täydellisesti, ei ainakaan niin kuin elokuvissa "opetetaan".

Romanttinen rakkaus on olemassa, mutta vain lyhyen aikaa. Siinä alkuvaiheessa, kun ollaan päättömän rakastuneita ja hormoonit hyrrää. Miesten estrogeenitaso nousee ja he ovat pehmeämpiä, ja naisten testosteronitaso nousee, jolloin seksihalut on normia suuremmat.

Miten tämä tila sitten muuttuu palvelevaksi parisuhderakkaudeksi, se on se kompastuskivi. Täydellisesti ei voi kukaan oppia ymmärtämään toista (edes naiset keskenään), mutta hyvä kommunikaatio ja tahtotila, ja arkinen rakkaus voi kukoistaa. Vaatii työtä, mutta sitä rakkaus on!

Olen vähän eri mieltä. Romanttinen rakkaus voi myös jatkua vuodesta toiseen, eikä alkuihastuksen ja rakastumisen syventyminen rakkaudeksi tarvitse tarkoittaa sitä, että se olisi vain jotain arkista molemminpuolista auttamista ja yhdessä puurtamista. Ainakin oman kokemukseni mukaan se voi olla myös merkitykselliseltä tuntuvaa rakkautta, jossa toiseen tuntee syvää yhteenkuuluvuutta ja tunteet ovat todella suuria ja syviä - ja tämäkin voi tuntua hyvinkin romanttiselta rakkaudelta. Oman kokemukseni mukaan tämä ei vaadi "työtä" - en edes ymmärrä, miksi jotkut aina hokevat, että rakkaus ja parisuhde vaativat työtä. Ihan luonnostaan ja helposti se suhde pysyy ja syvenee, kun on oikeanlaisen ihmisen kanssa, ja ainakin itse koen, että pitkäaikaisen kumppanin kanssa on helppoa ja ihanaa olla. Oman kokemukseni mukaan vain ne suhteet ovat erikseen vaatineet "työtä", jotka eivät oikein ole toimineet.

Hienoa että teillä kaikki on tuntunut ihanalta ja helpolta itsestään. Kaikilla ei näin kuitenkaan ole, mutta silti ei haluta heti erota.

Ihmisillä on erilaisia taustoja, toisilla enemmän traumoja kuin toisilla. Minusta se, että minulla ja/tai miehelläni on omia ongelmia lapsuudesta johtuen ei ole syy erota. Onko pakko jos ei halua? Eikö vain voitais käydä nähdä vaivaa ja terapiassa, jotta oppisimme parempia kommunikaatiota ja kasvaa ihmisinä? 

Minusta on loukkaavaa, jos joku sanoo, että emme vain ole oikeita toisillemme, erotkaa! Mielestäni saamme nähdä liittomme just niin paljon "työtä ja vaivaa" kuin haluamme.

ps. poikkeus on tietenkin väkivalta, silloin tilanne olisi toinen.

Miten tuo traumatausta sitten vaikuttaa suhteessa? 

Kaikilla on toki elämässä ollut ikävämpiäkin asioita, mutta ainakaan itse en ikinä jää sellaiseen suhteeseen, jossa esiintyy ongelmakäyttäytymistä. En halua mitään traumasidossuhteita enkä halua olla ihmisen kanssa, joka oireilee parisuhteessa mielenterveysongelmia tms. Se olisi itselleni liian raskasta ja kokisin myös tuollaisen yksipuoliseksi suhteeksi, koska itse en käyttäydy suhteessa huonosti toista kohtaan. Sen vuoksi odotan myös toiselta hyvää kohtelua, kommunikointitaitoja ja arvostusta - haluan siis toisin sanoen tasapainoisen ihmissuhteen, joka tuntuu vastavuoroiselta ja jossa molemmat voivat hyvin. Ehkä tilanne on sitten eri, jos molemmat oireilevat ja käyvät läpi vanhoja traumojaan, koska silloin voi yhdessä hakea apua terapiasta ja yhdessä alkaa etsiä niitä parisuhteen perusasioita. Itse en tosin jaksaisi, koska tuollainen terapiasuhde tuskin minulle antaisi mitään.

Varmasti erilaiset traumat vaikuttaa eri suhteissa ja eri ihmisillä eri tavalla. 

Ongelmat voivat olla lieviäkin, jotka kuitenkin haittaavat arkea, esim. puutteelliset komminikointitavat. Kotoa on opittu vaikkapa sarkastinen piikittely tai mykkäkoulu. Nämä on asioita, jotka todistetusti saadaan kyllä kitkettyä itseltä jos vain tahtoa on. Onko pakko erota heti, koska yhtään ei viitsittäis nähdä vaivaa?

Minä ajattelen, että jokainen syvällinen suhde on ainakin hieman terapiasuhde. En arvosta sitä, että etsitään ja etsitään kunnes ehkä löydetään se täydellinen ihminen, koska en usko sellaiseen. Jossain kohtaa ihmisen säröt alkavat näkyä, olemme kaikki rikkinäisiä, enemmän vähemmän. Jos joku muuta väittää, ei ole rapsuttanut tarpeeksi syvälle pinnan alle, toista tai varsinkaan itseään. 

Parisuhteessa tärkeintä on anteeksipyytämisen ja -antamisen taito, ei se että on aina helppoa <3