Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?

Olen (N, 50+) ollut nyt sinkkuna muutaman vuoden ja haussa on parisuhde.

Onnea matkaan! Vilpittömästi! Tulet sitä tarvitsemaan :-D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesnäkökulmaa vielä. Eiköhän se tosiaan isolta osin niin mene, että 45+ miehillä testosteronitaso laskee, eikä seksi tai sen jahtaaminen pyöritä elämää samaan tapaan kuin vielä 30+ miehillä. Vanhempana mies laskee naisen tapaan plussat ja miinukset, mitä parisuhde elämään tuo. Ja kuten kaikki aikuiset tietää, parisuhteen täytyy olla todella hyvä ja toimiva, että se menee ohi hyvästä ja toimivasta yksinelosta. Ja kun ikää on tarpeeksi, omat särmät ja outoudet vain lisääntyy, joten ei se ihme ole, että niiden sovittaminen yhteen toisen särmiintyneen ja omanlaisekseen kasvaneen keski-ikäisen kanssa tuntuu mukavaan ja hallittavaan elämään verrattuna vaivaloiselta ja riskaabelilta.

Ja kun työelämä loppuu on edessä yksinäiset päivät.

No niihin on ehtinyt tottua jo paljon ennen!

Vierailija kirjoitti:

Jäin leskeksi 55-vuotiaana, kun vaimoni aivan yllättäen kuoli. Kun sitten aloittelin leskimiehen elämää, huomasin sen olevan hyvin yksinäistä. Missä sen ikäinen mies enää tutustuu naisiin? Mihin minä avioliittoni aikana olisin tarvinnut tindereitä ym. Nyt huomasin, että aika oli ajanut minusta täydellisesti ohitse. Olen niitä miehiä, jotka ovat totaalisia tumpuloita tekniikassa ja teknologiassa. Kävin muutaman kerran keskustan yöelämässä, mutta oman havaintoni mukaan "kaikki" muut oliosivat voineet ikäeron puolesta olla lapsiani.

Minä kuitenkin pidin ja pidän todella paljon seksistä. Alkoi tuntua epärealistiselta ajatukselta, että voisin jostain edes löytää tilapäistä seksiseuraa naisista. Miehistä olisin varmaankin löytänyt, mutta se kynnys oli liian korkea. Kun sitten elämääni ilmaantui yllättäen leskinainen, olin heti kiinnostunut parisuhteesta. Avioiduimme aika pikaisesti, hankimme uuden asunnon. Se oli tärkeätä, että elämme suhteessa kodissa, joka ei ollut kummankaan entinen. Parisuhteen lisäksi sain myös seksisuhteen, nyt eläkeiän kynnyksellä meillä on edelleen seksiä pari-kolme-neljä kertaa viikossa.

Tuo on varmasti tärkeä asia toisella kierroksella yhteenmuutettaessa ettei ole kummankaan entinen koti. Tai ainakaan sellainen jossa toinen on viettänyt aikaisempaa perhe-elämäänsä. Itsellä sellainen tilanne että yhteenmuutto olisi ajankohtainen, mutta käytännössä se ei onnistu. Minua on ruvennut ahdistamaan toisen koti, jonka ovat rakentaneet exänsä kanssa. En edes halua enää viettää ylimääräistä aikaa siellä, ainoastaan silloin kun ei ole mahdollista olla muualla. Mutta tosiasia on myös se että se on vielä muutaman vuoden ainoa järkevä vaihtoehto hänelle. Vasta kun lapsensa ovat muuttaneet omilleen, voi ruveta puhumaan yhteenmuutosta molemmille uuteen osoitteeseen. Sitä odotellessa pelkään että tunteet laimenee ja hyvin alkanut suhde laimenee vain tapailuksi seksin merkeissä.

Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oletteko jaksaneet odottaa lasten muuttoa tai onko toisen kotiin muutto kuitenkin ollut hyvä ratkaisu vaikka tuntunut että on vain kylässä jonkun toisen perheen kodissa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta kysyn: onko kukaan viisikymppinen pystynyt muodostamaan toisen viisikymppisen kanssa parisuhdetta, jossa olisi aktiivinen ja molempien osapuolten mielestä hyvä seksielämä?

Kyllä mä sanoisin näin. Seksiä harrastetaan noin kuutena päivänä viikossa, usein kahdesti peräkkäin. Seksistä on helppo puhua. Koko ajan tulee lisää uusia juttuja ja tuntuu että on vielä niin paljon kokeilematta yhdessä. Kipinä ja jännite meidän välillä on koko ajan pysynyt yllä ja vain kasvanut. Elän seksuaalisesti tyydyttävintä aikaa elämässäni ja tää alkoi kun oltiin molemmat 47, nyt ollaan molemmat 53.

Mielenkiintoista, minkälaisia olette ulkonäöltänne ja elintavoiltanne? Epäilen että pidätte itsestänne huolta niin toisen kuin itsenne viihtyvyyden vuoksi, olette kunnoltanne niin sanotusti samalla tasolla ja alkoholi ja känni ei ole pääasia illanvietoissa ja vapaa-ajan tekemisissä. Olette tasa-arvoisia ja myös huomioitte toista normaalissa arjessa.

Monesti epäsuhta kunnossa, siisteydessä (hygienia) ja elintavoissa alkaa todella näkyä pariskunnan välillä vanhemmiten. Ja uskon että vaikuttaa varsinkin seksielämään.

Ihan tavallisia pulliaisia ollaan. Tasa-arvoisia, toista huomioivia ja hygieenisiä kyllä :)

Nautitaan viinistä ja oluesta mutta ei joka viikko. Koitetaan epätoivoisesti pysyä erossa herkuista mutta sorrutaan kyllä melko usein. Nautitaan elämästä niin sängyssä kuin muutenkin. Ollaan rakastuneita ja jotenkin se himo lähtee jännitteestä meidän välillä, ei ulkonäöstä joka ei kummallakaan ole tietenkään enää sama kuin nuorena. Molemmilla on painokin vaihdellut suhteen aikana aika reilusti, tällä hetkellä minä olen hoikassa kunnossa ja miehelle kertyy mahaa. Alkuun oli toisinpäin. Ei ole vaikuttanut seksiin mitenkään.

Siis vanhat ukot etsivät seksiseuraa? Oikeastiko joku niille vielä antaa. Seisooko niillä edes. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M-52 kirjoitti:

Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?

Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.

Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.

Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.

Mitäs sitten, kun lapset on jo lentäneet pesästä ja perustaneet perheet. Ja itse olet eläkkeellä. Yksinkö vaan olla möllötät kodissasi? Laitatko lapset huolehtimaan sinusta, kun olet vanha, vaikka voisitte kumppanin kanssa huolehtia toisistanne?

Ihan käsittämätön kommentti!!!! Tai no  jos itse et voi koskaan poistua kodistasi muuta kuin puolisosi kanssa, niin ymmärrän. Mä erosin 30-vuotiaana, lapset olivat silloin pieniä. Nyt olen 60-vuotias enkä ole eroni jälkeen edes seurustellut. Odotan jo kovasti eläkepäiviä. Kenen kanssa aion silloin viettää aikaani? No ihan niiden samojen ihmisten kanssa kuin viimeiset 30 vuottakin. Enkä tarvitse puolisoa minusta huolehtimaan. En edes eläkkeellä. Ja voisihan siinä käydä niinkin, että puoliso saisi vaikka aivohalvauksen, Parkinsonin taudin tai jotain muuta ja minä itseni lisäksi huolehtisin myös toisesta. Siihen sitten kaatuisi kaikki toiveet ja suunnitelmat mukavista eläkepäivistä, kun joutuisikin olemaan vain kotona omaishoitajana. Ei kiitos. 

N60

Anoppi jäi leskeksi. (60+ ikäisenä).

Hän on tosi sosiaalinen ja mukava ihminen, ja ajan kuluessa hän myös löysi itselleen varsin sosiaalisen elämän, paljon harrastuksia ja paljon tuttuja.

Hänellä myös on ollut pari myöhempää miespuolista ystävää - mutta viisauden sanainen häneltä: tuossa iässä miehet etsii itselleen vanhuuden omaishoitajaa. Yksinäisyyden pelko on miehissä suuri, paljon suurempi kuin naisilla.

Hän kuulemma mielellään kokkaa ja laittaa kodeissa (ei aio enää muuttaa miehen kanssa yhteen) mutta hänen dealbreakerinsä on se, kun mies rupeaa kuvittelemaan, ettå se on hänen tehtävänsä silittää miehen vaatteet (minkä hän voi tehdä omatoimisesti, mutta ei siten, että ne on aina odottamassa koska mies on "unohtanut" miten siiitysrauta toimii). - toinen on se, jos mies rupeaa vähänkin vihjaamaan siivoamisesta "kun sinulta se sujuu niin paljon paremmin" -tyylisesti.

Viisaita neuvoja anopilta.

Uskomatonta naisellista potaskaa taas. Tämän takia meitä täysjärkisiä keski-ikäisiä miehiä ei näy missään. Me olemme kuulleet tuota samaa levyä viimeiset kolmekymmentä vuotta emmekä tarvitse hormoonipoolissa kiehuvaa rupsahtanutta kivirekeä mihinkään. Get over it.

Kun kerran miesnäkökulmaa kysyttiin, niin tässä:

Erottuani 40-vuotiaana päätin että haluan jättää kaiken turhan päänsäryn taakseni ja tehdä elämästäni yksinkertaista, helppoa ja itseni näköistä. Kokemukseni mukaan monilla naisilla on ikävä taipumus keksiä ongelmia tyhjästä. Siispä en hakenut suhdetta. Tässä auttoi varmaan sekin että osaan kokata, siivota ja pestä pyykkiä ihan itse, enkä koe kotitöitä vastenmielisinä. Ajattelin että etsisin ehkä jonkun seksisuhteen jossain välissä jos siltä tuntuu.

Kuitenkin kävi niin että pariuduin ja nyt elellään ihan tyytyväisinä yhdessä. Kuvasin tuossa edellä vain kyseisessä elämänvaiheessa kokemiani tuntemuksia. Kuvasin tietysti vain siitä minkälaisia ajatuksia itse kävin läpi eikä sen pohjalta voi tehdä yleistyksiä.

Vierailija kirjoitti:

M-52 kirjoitti:

Sellaisessa hypoteettisessa tilanteessa, että päätyisin avioliitto n:o 2:n jälkeen uusiosinkuksi, en taitaisi enää haluta uuteen, tiiviiseen parisuhteeseen. Tuskin sillä olisi enää minulle tarpeeksi annettavaa. Mukavaa olisi varmasti tapailla, käydä kulttuuririennoissa, yhteisillä lomamatkoilla tai ihan vain lenkillä jonkun läheisen naisystävän kanssa, mutta olisiko yhteinen koti, yhteinen talous, yhteiset ystävät, yhteiset harrastukset ja koko helahoito enää yli viisikymppiselle sopiva elämänmalli alusta aloitettavaksi?

Jos molemmilla on oma koti, omat lapset perheineen, oma ystäväpiiri, omat sukulaiset ja omat harrastukset, uuden puolison integroiminen näihin kaikkiin kuvioihin on melkoinen projekti - eikä onnistu ihan parissa vuodessa. Ehkä miesnäkökulmasta kiinnostusta vähentää sekin, että naiset usein ovat näissä sosiaalisissa suhteissa aktiivisempia, ja aktiivisuudellaan alkavat helposti hallita yhteistä elämää. Todennäköistä on että muutaman vuoden kuluttua koti näyttää naisen kodilta, yhteydet naisen lapsiin ovat keskiössä ja ystäväpiirikin koostuu lähinnä naisen ystävistä.

Vaikka rahan ei tietenkään pitäisi olla merkityksellistä, en ole nähnyt enkä itsekään kokenut parisuhteita, joissa nainen olisi taloudellisesti antavana osapuolena. Yhteisessä elämässä yhteisesti rahoitettavien asioiden määrä kasvaa vähitellen, ja se tarkoittaa että mies maksaa. Näin ikävuosien karttuessa sitä jo alkaa miettiä, että voisin mieluummin vaikka rahoittaa lasten perheiden elämään jotain mukavaa kuin maksaa uusien vaimojen sisustussuunnitelmia tai vaatekaapin päivityksiä.

Vähän inhorealistiselta tämä kuulostaa, mutta näin 52-vuotiaana miehenä ymmärrän hyvin, etteivät ikäiseni miehet välttämättä enää halua aloittaa uutta yhteisen pesän ja elämän rakennusprojektia.

Hyvin kiteytetty. Eikö se lähes kaikissa kypsemmän ikäisten uusperheissä mene niin että yhteiseen, yleensä miehen maksamaan kotiin saa naisen aikuiset lapset tulla ja mennä miten tahtoo, miehen lapset vaan harvoin ja sillonkin pitkin hampain. Ymmärrän täysin miksei miehet tähän halua. Maksumieheksi, remonttireiskaksi ja juoksupojaksi, niin että naisen lapset, sukulaiset ja ystävät on niitä sallittuja ja mies tavatkoon omaa sukuaan vaikka abc:lla. Toki kestitykset hän saa maksaa koko naisen suvulle.

Juurikin näin. Ei todellakaan kiinnosta.

Kuulostaa niin todellisuudesta vieraantuneelta väitteet siitä, että miehet ei itse osaa pestä pyykkiä tai siivota kotiaan, että miehet etsivät kodinhoitajaa. Ehkä tämä on yleistä 80+ ikäluokassa, mutta jokainen viisikymppinen mies osaa itse pyykkinsä pestä. Se on tietysti eri asia jos vaimo on ottanut sen hoitaakseen. Kotitöillä kun on tapana jakautua omalla tavallaan. Itse hoidan yleensä pyykit, ruoanlaiton, keittiön siisteyden ja ruokakaupan. Eikä se tarkoita ettei vaimoni tarvittaessa osaisi näitä hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Siinä neli-viisikymppisenä vapautuneet miehet voivat olla niin traumautuneita ettei uusi suhde kiinnosta välttämättä koskaan. Mies on saattanut olla toistakymmentä vuotta ilman seksielämää raivoavan pirttihirviön komenneltavana ja saanut ehkä suojeltua lapsia ettei käytösmallit periydy. Kerro sitten siinä että taas pitäisi alkaa kantamaan naisen kanssa tavaroita yhteen...

Voin sanoa että kiinnostusta ei kertakaikkiaan ole. Siis se on pakkasella. Se on tapettu. On suorastaan vaivaannuttavaa kun  naiset yrittää soitella ja viestitellä, tunkee ravintolassa samaan pöytään pyytämättä, jopa ruokakaupassa alkavat jonossa edessä vilkuilla ja hakea katsekontaktia ja tikusta asiaa sun muuta jotain showta. 

Kuullostaa itsekkäältä, minä, minä, minun tarpeet. Mies haluaa poimia vaan rusinat pullasta ja sitten äkkiä omaan kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä (47v) voin sanoa, että en minä ymmärrä miksi pitäisi parisuhteeseen ryhtyä? Kauheasti vaivaa pitää naisen eteen tehdä, paljon enemmästä joutuu luopumaan kuin mitä siitä saa. Palvelijaksi sitä parisuhteessa joutuu, jos naisen seurassa asuu ja elää.

Tässä on sikäli tärkeä pointti että kannattaa ymmärtää antaako itse tarpeeksi vastineeksi verrattuna siihen mitä vaatii. Pätee ihan kaikkiin parisuhdetta etsiviin. Jos itsellä on vaikea ja vaativa luonne, miksi joku jolla on asiat kunnossa ja elää harmonisesti, ryhtyisi parisuhteeseen sellaisen kanssa?

Suurimmalla osalla 40-50-vuotiaista miehistä on vakituinen työpaikka, he tienaavat elantonsa ja he tietävät mitä haluavat. He ovat ehkä kokeneet eron ja tyytyväisiä kun ovat saaneet ihmissuhdesotkut pois tieltään ja elämänsä järjestykseen. Jos haluaa saada sellaisen miehen, kannattaa ehkä lähteä liikkeelle miettimällä että miten itse voisi tehdä hänen elämänsä vielä paremmaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesnäkökulmaa vielä. Eiköhän se tosiaan isolta osin niin mene, että 45+ miehillä testosteronitaso laskee, eikä seksi tai sen jahtaaminen pyöritä elämää samaan tapaan kuin vielä 30+ miehillä. Vanhempana mies laskee naisen tapaan plussat ja miinukset, mitä parisuhde elämään tuo. Ja kuten kaikki aikuiset tietää, parisuhteen täytyy olla todella hyvä ja toimiva, että se menee ohi hyvästä ja toimivasta yksinelosta. Ja kun ikää on tarpeeksi, omat särmät ja outoudet vain lisääntyy, joten ei se ihme ole, että niiden sovittaminen yhteen toisen särmiintyneen ja omanlaisekseen kasvaneen keski-ikäisen kanssa tuntuu mukavaan ja hallittavaan elämään verrattuna vaivaloiselta ja riskaabelilta.

Ja kun työelämä loppuu on edessä yksinäiset päivät.

No niihin on ehtinyt tottua jo paljon ennen!

Eläkkeellä tulee myös terveysongelmia monelle miehelle. Palvelut tosi kalliita ja niitä vaikea saada.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä (47v) voin sanoa, että en minä ymmärrä miksi pitäisi parisuhteeseen ryhtyä? Kauheasti vaivaa pitää naisen eteen tehdä, paljon enemmästä joutuu luopumaan kuin mitä siitä saa. Palvelijaksi sitä parisuhteessa joutuu, jos naisen seurassa asuu ja elää.

Tässä on sikäli tärkeä pointti että kannattaa ymmärtää antaako itse tarpeeksi vastineeksi verrattuna siihen mitä vaatii. Pätee ihan kaikkiin parisuhdetta etsiviin. Jos itsellä on vaikea ja vaativa luonne, miksi joku jolla on asiat kunnossa ja elää harmonisesti, ryhtyisi parisuhteeseen sellaisen kanssa?

Suurimmalla osalla 40-50-vuotiaista miehistä on vakituinen työpaikka, he tienaavat elantonsa ja he tietävät mitä haluavat. He ovat ehkä kokeneet eron ja tyytyväisiä kun ovat saaneet ihmissuhdesotkut pois tieltään ja elämänsä järjestykseen. Jos haluaa saada sellaisen miehen, kannattaa ehkä lähteä liikkeelle miettimällä että miten itse voisi tehdä hänen elämänsä vielä paremmaksi.

Dildoja saa kaupasta, ne on aina valmiita ja kovia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä (47v) voin sanoa, että en minä ymmärrä miksi pitäisi parisuhteeseen ryhtyä? Kauheasti vaivaa pitää naisen eteen tehdä, paljon enemmästä joutuu luopumaan kuin mitä siitä saa. Palvelijaksi sitä parisuhteessa joutuu, jos naisen seurassa asuu ja elää.

Tässä on sikäli tärkeä pointti että kannattaa ymmärtää antaako itse tarpeeksi vastineeksi verrattuna siihen mitä vaatii. Pätee ihan kaikkiin parisuhdetta etsiviin. Jos itsellä on vaikea ja vaativa luonne, miksi joku jolla on asiat kunnossa ja elää harmonisesti, ryhtyisi parisuhteeseen sellaisen kanssa?

Suurimmalla osalla 40-50-vuotiaista miehistä on vakituinen työpaikka, he tienaavat elantonsa ja he tietävät mitä haluavat. He ovat ehkä kokeneet eron ja tyytyväisiä kun ovat saaneet ihmissuhdesotkut pois tieltään ja elämänsä järjestykseen. Jos haluaa saada sellaisen miehen, kannattaa ehkä lähteä liikkeelle miettimällä että miten itse voisi tehdä hänen elämänsä vielä paremmaksi.

Dildoja saa kaupasta, ne on aina valmiita ja kovia.

Niitä voi ostaa monta eri kokoa ja nainen saa näyttää miltä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin miehenä (47v) voin sanoa, että en minä ymmärrä miksi pitäisi parisuhteeseen ryhtyä? Kauheasti vaivaa pitää naisen eteen tehdä, paljon enemmästä joutuu luopumaan kuin mitä siitä saa. Palvelijaksi sitä parisuhteessa joutuu, jos naisen seurassa asuu ja elää.

Tässä on sikäli tärkeä pointti että kannattaa ymmärtää antaako itse tarpeeksi vastineeksi verrattuna siihen mitä vaatii. Pätee ihan kaikkiin parisuhdetta etsiviin. Jos itsellä on vaikea ja vaativa luonne, miksi joku jolla on asiat kunnossa ja elää harmonisesti, ryhtyisi parisuhteeseen sellaisen kanssa?

Suurimmalla osalla 40-50-vuotiaista miehistä on vakituinen työpaikka, he tienaavat elantonsa ja he tietävät mitä haluavat. He ovat ehkä kokeneet eron ja tyytyväisiä kun ovat saaneet ihmissuhdesotkut pois tieltään ja elämänsä järjestykseen. Jos haluaa saada sellaisen miehen, kannattaa ehkä lähteä liikkeelle miettimällä että miten itse voisi tehdä hänen elämänsä vielä paremmaksi.

No mutta eihän nyt voimaantunut feministi sellaiseen voi nöyrtyä! Mitä lahkosisaretkin sellaisesta petoksesta ajattelisivat?!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin leskeksi 55-vuotiaana, kun vaimoni aivan yllättäen kuoli. Kun sitten aloittelin leskimiehen elämää, huomasin sen olevan hyvin yksinäistä. Missä sen ikäinen mies enää tutustuu naisiin? Mihin minä avioliittoni aikana olisin tarvinnut tindereitä ym. Nyt huomasin, että aika oli ajanut minusta täydellisesti ohitse. Olen niitä miehiä, jotka ovat totaalisia tumpuloita tekniikassa ja teknologiassa. Kävin muutaman kerran keskustan yöelämässä, mutta oman havaintoni mukaan "kaikki" muut oliosivat voineet ikäeron puolesta olla lapsiani.

Minä kuitenkin pidin ja pidän todella paljon seksistä. Alkoi tuntua epärealistiselta ajatukselta, että voisin jostain edes löytää tilapäistä seksiseuraa naisista. Miehistä olisin varmaankin löytänyt, mutta se kynnys oli liian korkea. Kun sitten elämääni ilmaantui yllättäen leskinainen, olin heti kiinnostunut parisuhteesta. Avioiduimme aika pikaisesti, hankimme uuden asunnon. Se oli tärkeätä, että elämme suhteessa kodissa, joka ei ollut kummankaan entinen. Parisuhteen lisäksi sain myös seksisuhteen, nyt eläkeiän kynnyksellä meillä on edelleen seksiä pari-kolme-neljä kertaa viikossa.

Tuo on varmasti tärkeä asia toisella kierroksella yhteenmuutettaessa ettei ole kummankaan entinen koti. Tai ainakaan sellainen jossa toinen on viettänyt aikaisempaa perhe-elämäänsä. Itsellä sellainen tilanne että yhteenmuutto olisi ajankohtainen, mutta käytännössä se ei onnistu. Minua on ruvennut ahdistamaan toisen koti, jonka ovat rakentaneet exänsä kanssa. En edes halua enää viettää ylimääräistä aikaa siellä, ainoastaan silloin kun ei ole mahdollista olla muualla. Mutta tosiasia on myös se että se on vielä muutaman vuoden ainoa järkevä vaihtoehto hänelle. Vasta kun lapsensa ovat muuttaneet omilleen, voi ruveta puhumaan yhteenmuutosta molemmille uuteen osoitteeseen. Sitä odotellessa pelkään että tunteet laimenee ja hyvin alkanut suhde laimenee vain tapailuksi seksin merkeissä.

Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oletteko jaksaneet odottaa lasten muuttoa tai onko toisen kotiin muutto kuitenkin ollut hyvä ratkaisu vaikka tuntunut että on vain kylässä jonkun toisen perheen kodissa,

Niin että ei niillä lapsilla niin väliä ja että miltä heistä tuntuu kun heidän kotiinsa muuttaa vieras ihminen? On vaan sinusta kyse? Ja kyllä, sinä nimenomaan muuttaisit toisen perheen kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miesnäkökulmaa vielä. Eiköhän se tosiaan isolta osin niin mene, että 45+ miehillä testosteronitaso laskee, eikä seksi tai sen jahtaaminen pyöritä elämää samaan tapaan kuin vielä 30+ miehillä. Vanhempana mies laskee naisen tapaan plussat ja miinukset, mitä parisuhde elämään tuo. Ja kuten kaikki aikuiset tietää, parisuhteen täytyy olla todella hyvä ja toimiva, että se menee ohi hyvästä ja toimivasta yksinelosta. Ja kun ikää on tarpeeksi, omat särmät ja outoudet vain lisääntyy, joten ei se ihme ole, että niiden sovittaminen yhteen toisen särmiintyneen ja omanlaisekseen kasvaneen keski-ikäisen kanssa tuntuu mukavaan ja hallittavaan elämään verrattuna vaivaloiselta ja riskaabelilta.

Ja kun työelämä loppuu on edessä yksinäiset päivät.

No niihin on ehtinyt tottua jo paljon ennen!

Eläkkeellä tulee myös terveysongelmia monelle miehelle. Palvelut tosi kalliita ja niitä vaikea saada.

Eihän se ole kovin tasa-arvoista, jos eläkeiän terveysongelmat osuvat vain miehille. Olen kyllä joskus nähnyt naisiakin sairaalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jäin leskeksi 55-vuotiaana, kun vaimoni aivan yllättäen kuoli. Kun sitten aloittelin leskimiehen elämää, huomasin sen olevan hyvin yksinäistä. Missä sen ikäinen mies enää tutustuu naisiin? Mihin minä avioliittoni aikana olisin tarvinnut tindereitä ym. Nyt huomasin, että aika oli ajanut minusta täydellisesti ohitse. Olen niitä miehiä, jotka ovat totaalisia tumpuloita tekniikassa ja teknologiassa. Kävin muutaman kerran keskustan yöelämässä, mutta oman havaintoni mukaan "kaikki" muut oliosivat voineet ikäeron puolesta olla lapsiani.

Minä kuitenkin pidin ja pidän todella paljon seksistä. Alkoi tuntua epärealistiselta ajatukselta, että voisin jostain edes löytää tilapäistä seksiseuraa naisista. Miehistä olisin varmaankin löytänyt, mutta se kynnys oli liian korkea. Kun sitten elämääni ilmaantui yllättäen leskinainen, olin heti kiinnostunut parisuhteesta. Avioiduimme aika pikaisesti, hankimme uuden asunnon. Se oli tärkeätä, että elämme suhteessa kodissa, joka ei ollut kummankaan entinen. Parisuhteen lisäksi sain myös seksisuhteen, nyt eläkeiän kynnyksellä meillä on edelleen seksiä pari-kolme-neljä kertaa viikossa.

Tuo on varmasti tärkeä asia toisella kierroksella yhteenmuutettaessa ettei ole kummankaan entinen koti. Tai ainakaan sellainen jossa toinen on viettänyt aikaisempaa perhe-elämäänsä. Itsellä sellainen tilanne että yhteenmuutto olisi ajankohtainen, mutta käytännössä se ei onnistu. Minua on ruvennut ahdistamaan toisen koti, jonka ovat rakentaneet exänsä kanssa. En edes halua enää viettää ylimääräistä aikaa siellä, ainoastaan silloin kun ei ole mahdollista olla muualla. Mutta tosiasia on myös se että se on vielä muutaman vuoden ainoa järkevä vaihtoehto hänelle. Vasta kun lapsensa ovat muuttaneet omilleen, voi ruveta puhumaan yhteenmuutosta molemmille uuteen osoitteeseen. Sitä odotellessa pelkään että tunteet laimenee ja hyvin alkanut suhde laimenee vain tapailuksi seksin merkeissä.

Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oletteko jaksaneet odottaa lasten muuttoa tai onko toisen kotiin muutto kuitenkin ollut hyvä ratkaisu vaikka tuntunut että on vain kylässä jonkun toisen perheen kodissa,

Tässä on hyvää pohdintaa. Haastaisin sinut vielä pohtimaan lisää sitä, miksi koet että tunteiden säilyminen vaatisi yhdessä asumisen. Mistä se kumpuaa? Onko se jotain alitajuista pelkoa, että jos ette asu saman katon alla, et olekaan rakas ja tärkeä toiselle ihmiselle? Että hän ei olekaan sinuun sitoutunut? Vaatiiko rakkaus oikeasti katon jakamisen ja jos vaatii, miksi?

Minun suhteessani se ei sitä vaadi. Emme ehkä muuta yhteen edes sitten kun lapseni lähtevät maailmalle. Olemme silti rakastuneita ja sitoutuneita. Tietenkään missään parisuhteessa ei ole takuita ja rakkaus voi loppua ja tunteet laimeta siellä samankin katon alla, mutta itse en usko että suhteemme siihen kaatuu. Kuitenkin monille muille meidän suhteemme on vaikea ymmärtää. Sitä kutsutaan kevytsuhteeksi, tapailuksi, seksisuhteeksi. Minusta sellaiset heijastavat jotain näiden ihmisten omia pelkoja.

Niiltä miehiltä puuttuu tunteet. Kun iän myötä seksuaalivietti hälvenee, niin jäljelle ei jää mitään positiivista parisuhteen rakennuspalikoiksi.