Lue keskustelun säännöt.
Miten parisuhteen muodostamisesta aikuisena tuli näin vaikeaa?
Täällä näyttää olevan jo ketju parikymppisistä, mutta oma ihmettely kohdistuu nyt sellaisiin 40-50 -vuotiaisiin.Olen (N, 50+) ollut nyt sinkkuna muutaman vuoden ja haussa on parisuhde. Treffiäpit ja deittisivustot testattu, livessäkin käyty (koronaa ennen ja koronan jälkeen), mutta huonolla tuloksella.Ravintoloissa on ollut enimmäkseen varattuja, Tinderissä ym. vain seksiseura haussa.Varsinkin nyt viime vuosina on tullut selkeä trendi, että miehet eivät näytä haluavan parisuhdetta. Kaikki tuntuvat haluavan vai seksiseuraa, FWB, FB, ONS, mitänäitänyton.Varsinkin Tinderissä on ilmiönä, että mies SANOO haluavansa parisuhdetta, mutta juttelun alettua onkin kiinnostunut vain pelkästä seksiseurasta. Ei missään nimessä mitään pysyvää, vakituista, jotain kestävämpää.Ja mietityttää että MIKSI?Onko sormet palanu niin pahasti, että ei enää parisuhde kiinnosta?Onko maailma muuttunut niin, että tämän ikäluokan miehet eivät enää halua kumppanuutta, yhdessäoloa, ehkä jopa yhdessäasumista?
Kommentit (2361)
ei keski-ikäisenä miehenä kannata enään uuteen suhteeseen lähteä.niinkuin joku totesikin niin joutuu antaan paljon enemmän kuin saa.itse en oikeastaan kaipaa kuin seksiä sillontällön ja sitä saa rahallakin ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin leskeksi 55-vuotiaana, kun vaimoni aivan yllättäen kuoli. Kun sitten aloittelin leskimiehen elämää, huomasin sen olevan hyvin yksinäistä. Missä sen ikäinen mies enää tutustuu naisiin? Mihin minä avioliittoni aikana olisin tarvinnut tindereitä ym. Nyt huomasin, että aika oli ajanut minusta täydellisesti ohitse. Olen niitä miehiä, jotka ovat totaalisia tumpuloita tekniikassa ja teknologiassa. Kävin muutaman kerran keskustan yöelämässä, mutta oman havaintoni mukaan "kaikki" muut oliosivat voineet ikäeron puolesta olla lapsiani.
Minä kuitenkin pidin ja pidän todella paljon seksistä. Alkoi tuntua epärealistiselta ajatukselta, että voisin jostain edes löytää tilapäistä seksiseuraa naisista. Miehistä olisin varmaankin löytänyt, mutta se kynnys oli liian korkea. Kun sitten elämääni ilmaantui yllättäen leskinainen, olin heti kiinnostunut parisuhteesta. Avioiduimme aika pikaisesti, hankimme uuden asunnon. Se oli tärkeätä, että elämme suhteessa kodissa, joka ei ollut kummankaan entinen. Parisuhteen lisäksi sain myös seksisuhteen, nyt eläkeiän kynnyksellä meillä on edelleen seksiä pari-kolme-neljä kertaa viikossa.
Tuo on varmasti tärkeä asia toisella kierroksella yhteenmuutettaessa ettei ole kummankaan entinen koti. Tai ainakaan sellainen jossa toinen on viettänyt aikaisempaa perhe-elämäänsä. Itsellä sellainen tilanne että yhteenmuutto olisi ajankohtainen, mutta käytännössä se ei onnistu. Minua on ruvennut ahdistamaan toisen koti, jonka ovat rakentaneet exänsä kanssa. En edes halua enää viettää ylimääräistä aikaa siellä, ainoastaan silloin kun ei ole mahdollista olla muualla. Mutta tosiasia on myös se että se on vielä muutaman vuoden ainoa järkevä vaihtoehto hänelle. Vasta kun lapsensa ovat muuttaneet omilleen, voi ruveta puhumaan yhteenmuutosta molemmille uuteen osoitteeseen. Sitä odotellessa pelkään että tunteet laimenee ja hyvin alkanut suhde laimenee vain tapailuksi seksin merkeissä.
Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oletteko jaksaneet odottaa lasten muuttoa tai onko toisen kotiin muutto kuitenkin ollut hyvä ratkaisu vaikka tuntunut että on vain kylässä jonkun toisen perheen kodissa,
Tässä on hyvää pohdintaa. Haastaisin sinut vielä pohtimaan lisää sitä, miksi koet että tunteiden säilyminen vaatisi yhdessä asumisen. Mistä se kumpuaa? Onko se jotain alitajuista pelkoa, että jos ette asu saman katon alla, et olekaan rakas ja tärkeä toiselle ihmiselle? Että hän ei olekaan sinuun sitoutunut? Vaatiiko rakkaus oikeasti katon jakamisen ja jos vaatii, miksi?
Minun suhteessani se ei sitä vaadi. Emme ehkä muuta yhteen edes sitten kun lapseni lähtevät maailmalle. Olemme silti rakastuneita ja sitoutuneita. Tietenkään missään parisuhteessa ei ole takuita ja rakkaus voi loppua ja tunteet laimeta siellä samankin katon alla, mutta itse en usko että suhteemme siihen kaatuu. Kuitenkin monille muille meidän suhteemme on vaikea ymmärtää. Sitä kutsutaan kevytsuhteeksi, tapailuksi, seksisuhteeksi. Minusta sellaiset heijastavat jotain näiden ihmisten omia pelkoja.
Ihmiset kokevat läheisyyden eri tavalla. Toisille läheiseksi suhteeksi riittää ajatus toisesta. Itselleni se on konkreettisesti lähellä olemista, samalla sohvalla, saman ruokapöydän ääressä, samassa sängyssä...
Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen.
selaa niitä kommentteja, jotka ovat saaneet eniten alapeukkuja. mammat kieltäytyvät uskomasta totuutta ja alapeukuttavat. totuus satuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen.
Nyt on miesten näkemyksiä nähty. Tulimmeko hullua hurskaammiksi?
Itsenäisiä aikuisia miehiäkin selvästi askarruttaa se, tarjoaako kiinteä parisuhde onnellisempaa elämää kuin jonkinlainen löyhä tapailusuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla suppealla otoksellani väitän, että naiset tarvitsevat kotiin jonkun kuuntelemaan naisen juttuja. Naisilla - yleistäen - on tarve puhua, puhua ja puhua. Miehillä ei samanlaista tarvetta ole, miehet pärjäävät hiljaisuudessa aivan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen.
Nyt on miesten näkemyksiä nähty. Tulimmeko hullua hurskaammiksi?
Itsenäisiä aikuisia miehiäkin selvästi askarruttaa se, tarjoaako kiinteä parisuhde onnellisempaa elämää kuin jonkinlainen löyhä tapailusuhde.
Älköön sitten marisko, jos sitä löyhää tapailusuhdetta ei ole tarjolla. Tai nainen vaihtaa lennosta tapailusuhteen oikeaan suhteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omalla suppealla otoksellani väitän, että naiset tarvitsevat kotiin jonkun kuuntelemaan naisen juttuja. Naisilla - yleistäen - on tarve puhua, puhua ja puhua. Miehillä ei samanlaista tarvetta ole, miehet pärjäävät hiljaisuudessa aivan hyvin.
Jostain kumman syystä itse olen törmännyt varsinaisiin moottoriturpamiehiin. Todella väsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin leskeksi 55-vuotiaana, kun vaimoni aivan yllättäen kuoli. Kun sitten aloittelin leskimiehen elämää, huomasin sen olevan hyvin yksinäistä. Missä sen ikäinen mies enää tutustuu naisiin? Mihin minä avioliittoni aikana olisin tarvinnut tindereitä ym. Nyt huomasin, että aika oli ajanut minusta täydellisesti ohitse. Olen niitä miehiä, jotka ovat totaalisia tumpuloita tekniikassa ja teknologiassa. Kävin muutaman kerran keskustan yöelämässä, mutta oman havaintoni mukaan "kaikki" muut oliosivat voineet ikäeron puolesta olla lapsiani.
Minä kuitenkin pidin ja pidän todella paljon seksistä. Alkoi tuntua epärealistiselta ajatukselta, että voisin jostain edes löytää tilapäistä seksiseuraa naisista. Miehistä olisin varmaankin löytänyt, mutta se kynnys oli liian korkea. Kun sitten elämääni ilmaantui yllättäen leskinainen, olin heti kiinnostunut parisuhteesta. Avioiduimme aika pikaisesti, hankimme uuden asunnon. Se oli tärkeätä, että elämme suhteessa kodissa, joka ei ollut kummankaan entinen. Parisuhteen lisäksi sain myös seksisuhteen, nyt eläkeiän kynnyksellä meillä on edelleen seksiä pari-kolme-neljä kertaa viikossa.
Tuo on varmasti tärkeä asia toisella kierroksella yhteenmuutettaessa ettei ole kummankaan entinen koti. Tai ainakaan sellainen jossa toinen on viettänyt aikaisempaa perhe-elämäänsä. Itsellä sellainen tilanne että yhteenmuutto olisi ajankohtainen, mutta käytännössä se ei onnistu. Minua on ruvennut ahdistamaan toisen koti, jonka ovat rakentaneet exänsä kanssa. En edes halua enää viettää ylimääräistä aikaa siellä, ainoastaan silloin kun ei ole mahdollista olla muualla. Mutta tosiasia on myös se että se on vielä muutaman vuoden ainoa järkevä vaihtoehto hänelle. Vasta kun lapsensa ovat muuttaneet omilleen, voi ruveta puhumaan yhteenmuutosta molemmille uuteen osoitteeseen. Sitä odotellessa pelkään että tunteet laimenee ja hyvin alkanut suhde laimenee vain tapailuksi seksin merkeissä.
Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oletteko jaksaneet odottaa lasten muuttoa tai onko toisen kotiin muutto kuitenkin ollut hyvä ratkaisu vaikka tuntunut että on vain kylässä jonkun toisen perheen kodissa,
Niin että ei niillä lapsilla niin väliä ja että miltä heistä tuntuu kun heidän kotiinsa muuttaa vieras ihminen? On vaan sinusta kyse? Ja kyllä, sinä nimenomaan muuttaisit toisen perheen kotiin.
Tässä ei nyt tarvitse lapsia murehtia. Heille olisi ok muuttoni sinne. Ovat jo isoja ja omissa kuvioidaan enimmäkseen. Nyt kaipaan aikuisten kokemuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
ei keski-ikäisenä miehenä kannata enään uuteen suhteeseen lähteä.niinkuin joku totesikin niin joutuu antaan paljon enemmän kuin saa.itse en oikeastaan kaipaa kuin seksiä sillontällön ja sitä saa rahallakin ;)
Sinunkaltaisia kukaan tuskin edes ottaisi suhteeseen kanssaan, kun harrastat ihmiskauppaa.
Naiset, tässä näette millaisia masentavia epäsosiaalisia möykkyjä suomalaismiehet ovat, ainakin tietyn iän jälkeen. Etsikää suosiolla joku vireä ulkomaalainen mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin leskeksi 55-vuotiaana, kun vaimoni aivan yllättäen kuoli. Kun sitten aloittelin leskimiehen elämää, huomasin sen olevan hyvin yksinäistä. Missä sen ikäinen mies enää tutustuu naisiin? Mihin minä avioliittoni aikana olisin tarvinnut tindereitä ym. Nyt huomasin, että aika oli ajanut minusta täydellisesti ohitse. Olen niitä miehiä, jotka ovat totaalisia tumpuloita tekniikassa ja teknologiassa. Kävin muutaman kerran keskustan yöelämässä, mutta oman havaintoni mukaan "kaikki" muut oliosivat voineet ikäeron puolesta olla lapsiani.
Minä kuitenkin pidin ja pidän todella paljon seksistä. Alkoi tuntua epärealistiselta ajatukselta, että voisin jostain edes löytää tilapäistä seksiseuraa naisista. Miehistä olisin varmaankin löytänyt, mutta se kynnys oli liian korkea. Kun sitten elämääni ilmaantui yllättäen leskinainen, olin heti kiinnostunut parisuhteesta. Avioiduimme aika pikaisesti, hankimme uuden asunnon. Se oli tärkeätä, että elämme suhteessa kodissa, joka ei ollut kummankaan entinen. Parisuhteen lisäksi sain myös seksisuhteen, nyt eläkeiän kynnyksellä meillä on edelleen seksiä pari-kolme-neljä kertaa viikossa.
Tuo on varmasti tärkeä asia toisella kierroksella yhteenmuutettaessa ettei ole kummankaan entinen koti. Tai ainakaan sellainen jossa toinen on viettänyt aikaisempaa perhe-elämäänsä. Itsellä sellainen tilanne että yhteenmuutto olisi ajankohtainen, mutta käytännössä se ei onnistu. Minua on ruvennut ahdistamaan toisen koti, jonka ovat rakentaneet exänsä kanssa. En edes halua enää viettää ylimääräistä aikaa siellä, ainoastaan silloin kun ei ole mahdollista olla muualla. Mutta tosiasia on myös se että se on vielä muutaman vuoden ainoa järkevä vaihtoehto hänelle. Vasta kun lapsensa ovat muuttaneet omilleen, voi ruveta puhumaan yhteenmuutosta molemmille uuteen osoitteeseen. Sitä odotellessa pelkään että tunteet laimenee ja hyvin alkanut suhde laimenee vain tapailuksi seksin merkeissä.
Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oletteko jaksaneet odottaa lasten muuttoa tai onko toisen kotiin muutto kuitenkin ollut hyvä ratkaisu vaikka tuntunut että on vain kylässä jonkun toisen perheen kodissa,
Tässä on hyvää pohdintaa. Haastaisin sinut vielä pohtimaan lisää sitä, miksi koet että tunteiden säilyminen vaatisi yhdessä asumisen. Mistä se kumpuaa? Onko se jotain alitajuista pelkoa, että jos ette asu saman katon alla, et olekaan rakas ja tärkeä toiselle ihmiselle? Että hän ei olekaan sinuun sitoutunut? Vaatiiko rakkaus oikeasti katon jakamisen ja jos vaatii, miksi?
Minun suhteessani se ei sitä vaadi. Emme ehkä muuta yhteen edes sitten kun lapseni lähtevät maailmalle. Olemme silti rakastuneita ja sitoutuneita. Tietenkään missään parisuhteessa ei ole takuita ja rakkaus voi loppua ja tunteet laimeta siellä samankin katon alla, mutta itse en usko että suhteemme siihen kaatuu. Kuitenkin monille muille meidän suhteemme on vaikea ymmärtää. Sitä kutsutaan kevytsuhteeksi, tapailuksi, seksisuhteeksi. Minusta sellaiset heijastavat jotain näiden ihmisten omia pelkoja.
Ihmiset kokevat läheisyyden eri tavalla. Toisille läheiseksi suhteeksi riittää ajatus toisesta. Itselleni se on konkreettisesti lähellä olemista, samalla sohvalla, saman ruokapöydän ääressä, samassa sängyssä...
Sivusta
No pakko sen verran kommentoida että eihän se että on eri asunnot tarkoita, että läheisyys olisi pelkkä ajatus toisesta. Kyllä silloinkin ollaan konkreettisesti samalla sohvalla, samassa sängyssä, saman ruokapöydän ääressä. Ihan samoja asioita silloin tehdään kuin muutenkin - mutta ei 24/7.
Ja silti, se että jollekin riittäisi läheisyydeksi pelkkä ajatuskin ei tarkoita sitä että hänen suhteensa olisi kevyt tapailusuhde vain siksi että jollekin toiselle läheisyys on jotain muuta.
Silti moni niin ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäin leskeksi 55-vuotiaana, kun vaimoni aivan yllättäen kuoli. Kun sitten aloittelin leskimiehen elämää, huomasin sen olevan hyvin yksinäistä. Missä sen ikäinen mies enää tutustuu naisiin? Mihin minä avioliittoni aikana olisin tarvinnut tindereitä ym. Nyt huomasin, että aika oli ajanut minusta täydellisesti ohitse. Olen niitä miehiä, jotka ovat totaalisia tumpuloita tekniikassa ja teknologiassa. Kävin muutaman kerran keskustan yöelämässä, mutta oman havaintoni mukaan "kaikki" muut oliosivat voineet ikäeron puolesta olla lapsiani.
Minä kuitenkin pidin ja pidän todella paljon seksistä. Alkoi tuntua epärealistiselta ajatukselta, että voisin jostain edes löytää tilapäistä seksiseuraa naisista. Miehistä olisin varmaankin löytänyt, mutta se kynnys oli liian korkea. Kun sitten elämääni ilmaantui yllättäen leskinainen, olin heti kiinnostunut parisuhteesta. Avioiduimme aika pikaisesti, hankimme uuden asunnon. Se oli tärkeätä, että elämme suhteessa kodissa, joka ei ollut kummankaan entinen. Parisuhteen lisäksi sain myös seksisuhteen, nyt eläkeiän kynnyksellä meillä on edelleen seksiä pari-kolme-neljä kertaa viikossa.
Tuo on varmasti tärkeä asia toisella kierroksella yhteenmuutettaessa ettei ole kummankaan entinen koti. Tai ainakaan sellainen jossa toinen on viettänyt aikaisempaa perhe-elämäänsä. Itsellä sellainen tilanne että yhteenmuutto olisi ajankohtainen, mutta käytännössä se ei onnistu. Minua on ruvennut ahdistamaan toisen koti, jonka ovat rakentaneet exänsä kanssa. En edes halua enää viettää ylimääräistä aikaa siellä, ainoastaan silloin kun ei ole mahdollista olla muualla. Mutta tosiasia on myös se että se on vielä muutaman vuoden ainoa järkevä vaihtoehto hänelle. Vasta kun lapsensa ovat muuttaneet omilleen, voi ruveta puhumaan yhteenmuutosta molemmille uuteen osoitteeseen. Sitä odotellessa pelkään että tunteet laimenee ja hyvin alkanut suhde laimenee vain tapailuksi seksin merkeissä.
Tähän olisikin mielenkiintoista kuulla kokemuksia, oletteko jaksaneet odottaa lasten muuttoa tai onko toisen kotiin muutto kuitenkin ollut hyvä ratkaisu vaikka tuntunut että on vain kylässä jonkun toisen perheen kodissa,
Tässä on hyvää pohdintaa. Haastaisin sinut vielä pohtimaan lisää sitä, miksi koet että tunteiden säilyminen vaatisi yhdessä asumisen. Mistä se kumpuaa? Onko se jotain alitajuista pelkoa, että jos ette asu saman katon alla, et olekaan rakas ja tärkeä toiselle ihmiselle? Että hän ei olekaan sinuun sitoutunut? Vaatiiko rakkaus oikeasti katon jakamisen ja jos vaatii, miksi?
Minun suhteessani se ei sitä vaadi. Emme ehkä muuta yhteen edes sitten kun lapseni lähtevät maailmalle. Olemme silti rakastuneita ja sitoutuneita. Tietenkään missään parisuhteessa ei ole takuita ja rakkaus voi loppua ja tunteet laimeta siellä samankin katon alla, mutta itse en usko että suhteemme siihen kaatuu. Kuitenkin monille muille meidän suhteemme on vaikea ymmärtää. Sitä kutsutaan kevytsuhteeksi, tapailuksi, seksisuhteeksi. Minusta sellaiset heijastavat jotain näiden ihmisten omia pelkoja.
Olen kyllä miettinyt sitä, oikeastaan olemme molemmat. Tällä hetkellä olisi tahto asua yhdessä ja jakaa arki, koska molemmilla on omat kiireensä ja työt vievät luonnollisesti oman osansa. Nyt näemme aika epäsäännöllisesti tiiviimmän alun jälkeen. Ikävä vaivaa jatkuvasti j harmikseni olen huomannut torjuvani ikävää työntämällä häntä ajatuksissani kauemmaksi. Sen vuoksi pelkään tunteiden laimenemista, ikäänkuin itseni suojaamisen vuoksi. Vaikea ehkä selittää. Mielelläni löytäisin toisen keinon käsitellä ikävää. Sitä en epäile ettenkö olisi hänelle rakas tai tärkeä.
Toinen asia on että hänen kotinsa on lakannut tuntua vähän vastenmieliseltä paikalta nyt kun on sielä enemmän viettänyt aikaa. Olosuhteiden pakosta on näin päin että minä olen hänen luona enemmän. Minun puolesta saisi olla toisinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaan näin 39 vuotiaan miehen näkökulmasta:
En vaan jaksa enää. Liikaa pettymyksiä ja huonoja kokemuksia. Sisäinen motivaatio hakea kumppania rinnalle on vaan jotenkin kuihtunut pois. Ja kun viime vuosina kiinnostus seksiä kohtaan on alkanut myös vähentyä selkeästi, niin ei sekään enää sitten motivoi jahtaamaan naisia kuten aiemmin.
Eli tiivistettynä: olen vaan yksinkertaisesti kyllästynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vastaan näin 39 vuotiaan miehen näkökulmasta:
En vaan jaksa enää. Liikaa pettymyksiä ja huonoja kokemuksia. Sisäinen motivaatio hakea kumppania rinnalle on vaan jotenkin kuihtunut pois. Ja kun viime vuosina kiinnostus seksiä kohtaan on alkanut myös vähentyä selkeästi, niin ei sekään enää sitten motivoi jahtaamaan naisia kuten aiemmin.
Eli tiivistettynä: olen vaan yksinkertaisesti kyllästynyt.
Sitä sattuu aina välillä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi kun joku mies tulisi tähän ketjuun kertomaan näkemyksensä. Kiinnostaisi oikeasti tietää mitä mieltä on ja mikä taustalla on syynä mahdolliseen haluttomuuteen.
Nyt on miesten näkemyksiä nähty. Tulimmeko hullua hurskaammiksi?
Itsenäisiä aikuisia miehiäkin selvästi askarruttaa se, tarjoaako kiinteä parisuhde onnellisempaa elämää kuin jonkinlainen löyhä tapailusuhde.
Älköön sitten marisko, jos sitä löyhää tapailusuhdetta ei ole tarjolla. Tai nainen vaihtaa lennosta tapailusuhteen oikeaan suhteeseen.
Lennosta nuo vaikuttaa oikeatkin suhteet vaihtuvat että ei kiitos vaan, pysyn jatkossakin sinkkuna.
Vierailija kirjoitti:
Naiset, tässä näette millaisia masentavia epäsosiaalisia möykkyjä suomalaismiehet ovat, ainakin tietyn iän jälkeen. Etsikää suosiolla joku vireä ulkomaalainen mies.
Kyllä, tehkää niin heti! Eipähän tarvitse nettipalstoilla olla kyselevinään miesten mielipiteitä.
siinä metoon aikana se vaikeutui, kun miehet lakkasivat tekemästä alotteita ja naiset ovat liian saamattomia tekemään alotteita
Niin, olen itse melkein kuusikymppinen, mielestäni sopivan kokoinen. Mistä löytyisi +50 nainen, halukas matkustelemaan ja liiaksi eivät edellisen suhteen lapset haittaa matkustelua/yhdessä oloa. Talvet ulkomailla.
Ei 53 vuotiaana miehenä pariutuminen ole niin vaikeaa. Olemalla ihan oma itsensä ja kunnioittamalla myös toista osapuolta saa parisuhteen kukoistamaan, ja myös sen parisuhteen aloitettua. Kunnioitusta ja hyväksymistä, molemmin puolin. Itsekeskeisellä jankkaamisella ei taatusti saa mitään aikaiseksi.
Olen eronnut muutama vuosi sitten ja nyt on uusi parisuhde joka on jatkunut jo useamman kuukauden, eikä parisuhde osoita väsähtämisen merkkejä. Ja kyllä, miellyttävä ja kaunis nainen.
Tarvitsee ehkä vain kohdata se oikea? Ja olla myös itse se oikea. Antakaa tilaisuus itsellenne niin kuin vastapuolellekin, niin se voi olla positiivinen yllätys. Tosin pessimisti ei pety, jos ei ole itse valmis?