Mies ei tunnu tuntevan lapsiamme ollenkaan, hämmentävää

Ap, paljonko se mies tuntee sinua ja on kiinnostunut sinusta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies ei tajua, mies ei ymmärrä, mies ei osaa, mies ei tee, mies ei __________ (lisää viivan päälle mitä vaan).
Tämä palsta toistaa samoja iänkaikkisia aiheita.

Hassua, että tämä kommentti on saanut niin paljon alapeukkuja.
Todellisuudessa kuitenkin tämän palstan noin joka viides keskustelulanka käsittelee jonkinlaista "mies ei...."-aihetta.

No milloin täällä kukaan miesten haukkuja kantais itse vastuuta mistään? Ei koskaan. Aina vika miehessä ja itse ollaan täydellisiä. Kai ne nyt tuollaista alapeukuttaa

Aika tavallista. Miehet on yleensä edes tunne vaimoaan kunnolla. Kysy mieheltäsi mikä on toinen nimesi tai lasten toiset nimet. Tuskin osaa sanoa tuosta vaan.

Olin nuorena gootti, isä osti tuliaisiksi pinkin paidan. Vihaan salmiakkia, isä osti syntymäpäivälahjaksi salmiakkijauhetta.

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallista. Miehet on yleensä edes tunne vaimoaan kunnolla. Kysy mieheltäsi mikä on toinen nimesi tai lasten toiset nimet. Tuskin osaa sanoa tuosta vaan.

Ei kai tilanne yleensä noin paha ole sentään? Tällä palstalla kuitenkin kai kirjoittelevat enimmäkseen nuoret tai ainakin alta nelikymppiset.

Entäs sitten jos molemmat vanhemmat ovat pihalla lapsensa asioista. Näin esim omalla kohdallani oli. Isä vielä enemmän ja ei ns tuntenut minua lainkaan. Ei tiennyt oikeastaan minusta mitään, vaikka luuli tietävänsä. Hyvä kun muisti syntymäpäivän. Tosin melko turhaa kun en häneltä lahjaa saanut. Ei äitikään enää nuorena ostanut mitään lahjoja. Samoin kumpikaan ei tiennyt esim mistä musiikista pidän tai yleensäkään siitä millainen ihminen olen. Se satutti eniten, kun olen ollut aika ujo ja kiltti lapsi joka esim jännittää uusia juttuja ja mielellään tarkkailee kaikkea vähän sivummalta. Sitten vanhempien kuvitelmissa minun olisi pitänyt olla se rohkean ja sosiaalisin ja odottivat sitä. Isä esim ihmetteli miksi olen vaan koulussa sen yhden tytön kanssa enkä muiden muttei ymmärtänyt ettei minulla ollut muuta hyvää ystävää. Samoin ihmetteli miksi en esim puhunut harrastusryhmässä kaikille, mutta ei tajunnut ettei kukaan oikein halunnut minua porukkaan ja jäin yksin. Tälläisiä juttuja löytyy paljon.

Äitini on myös sellainen, ettei mieti mitään ja on vahva ihminen. Hän ei voinut esim ymmärtää miksi esitelmät minulle vaikeita tai miksi minua satutti kiusaaminen niin paljon. Molemmille oli sekin liikaa ymmärtää kuinka kärsin vuosia ja olin ihan yksin. Sitten jos olin surullinen siitä niin olinkin heikko. Kamalaa on se jos vanhemmat eivät tunne lapsensa persoonaa. Siinä tulee sellainen tilanne, että minun olisi pitänyt muuttua, että kelpaisin. Kerran isäni ihmetteli kun kerroin minulla olevan koulussa kaveri nimeltä X (en viitsi nimeä laittaa). Kysyi sitten kuka tämä oikein on. Sinänsä surullista, että oli näköjään tottunut siihen, etten koskaan puhu kavereista, kun ketään ei ollut. Sitten, kun vähän aikaa oli yksi ja hänestä kerroin niin se olikin ihmettelyn aihe. Vanhemmat eivät myös koskaan kysyneet mitä kuuluu ja miten voin. Eivät koskaan. Itse sitten yritin joskus kertoa jos voin huonosti, mutta opin olemaan hiljaa.

Ketju ehkä käsitteli aihetta kevyemmin ja vaikka esim väärät värit tai se ettei tiedä mistä lapsi on kiinnostunut yms ovat ikävä juttu niin tärkeintä olisi silti, että vanhempi välittää ja tietää miten lapsi voi ja auttaa tarvittaessa. Eli lapsi voi puhua ja ns olla oma itsensä. Koen monesti olevani aika persoonaton ihminen jota eivät edes vanhemmat halua tuntea tai sitten ns tuntevat väärin ja luulevat olevansa oikeassa.

Kyllä se taitaa lopulta olla oikeastikin totta, että miehiä kiinnostavat asiat ja naisia ihmiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tekeekö mies paljon töitä? Oma isäni pyöritti pikkufirmaa, ja teininä huomasin, ettei hänellä ollut harmainta aavistusta, millainen ihminen olin. Ongelman siitä teki se, että hän KUVITTELI tuntevansa minut ja tietävänsä mitä ajattelen, miten käyttäydyn jne. Eli esimerkiksi loukkaantui jostain, mitä hänen mielestään minä ajattelin, ja haastoi riitaa

Joo, tuo on vielä ärsyttävämpää kuin pelkkä tietämättömyys. Esimerkiksi laitetaan jotain typeriä kliseitä omaan lapseen/vaimoon: tytöt tykkää pinkistä, naiset tykkää hajuvesistä/päiväkirjoista/romanttisista komedioista...

Kokoomus"menestyjille" tulee ensimmäisenä raha, raha, ja raha. Perhe ei kiinnosta muuten kuin kulissina ja vaimo pillureikänä.

M39

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallista. Miehet on yleensä edes tunne vaimoaan kunnolla. Kysy mieheltäsi mikä on toinen nimesi tai lasten toiset nimet. Tuskin osaa sanoa tuosta vaan.

Nyt en ymmärrä yhtään??? Eikös vaimon tehtävä ole pitää mies kartalla lasten ja kodin asioista kun mies miettii talousasioita?

Pitää vielä kirjoittaa se, että varmaan vaikuttaa myös se millainen persoona se vanhempi itse on. Omat vanhempani eivät jaksa kiinnostua yksityiskohdista tai omaa mitään suurempaa mielenkiintoa eri asioihin. Nämä esim musiikin, harrastusten, ruuan, matkustelun, elokuvien yms suhteen. Eivät siis omaa mitään suurempaa mielenkiintoa oikeastaan mihinkään. Tämä on aika ikävästi sanottu, mutta tunnen heidät niin hyvin. Saattavat esim katsoa urheilua, mutta asenteella ihan sama kuka voittaa. Radiossa voi olla yksi kiva biisi, mutta mikään musiikki ei herätä sen suurempaa tunnetta, lempivärejä ei ole tai ruokaa vaan syödään eikä sen kummemmin nautita siitä. Tälläisiltä ihmisiltä ei voi odottaa sitä, että heitä kiinnostaisi sitten joku yksittäinen juttu minussa niin paljon tai he tajuaisivat esim kuinka paljon musiikki merkitsee minulle. Tietysti itselläkin on kausia jolloin en jaksa kiinnostua asioista niin paljon, mutta vanhemmilla tuo ei muutu ja he tavallaan vain elävät eteenpäin. Ovat toisaalta ihan tyytyväisiä siihen eivätkä kaipaa mitään niin erikoista. Heidän vastakohtansa on sitten esim jotain lajia tosissaan harrastava tyyppi. Toisaalta olivat nuorempana vielä vähän enemmän aktiivisia elämässään. Sori ohiskin.

Oli sitten mies tai nainen, jotkut jämähtää ja lakkaa kehittymästä. Tämä näkyy tyylissä ja jutuissa. On kyllä hyvin hämmentävää, että perhe asuu samassa asunnossa, mutta ei tunne toisiaan. Eihän tämä mikään yllätys ole, koska se tarkoittaa sitä, ettei lasten kanssa ole vietetty yhtään aikaa. Yleisesti syynä ettei kiinnosta tai on niin pahasti aikanaan etääntynyt, ettei enää osaa rakentaa lapsen kanssa läheisiä välejä. Surullista joka tapauksessa. Mutta älkää naiset paikkailko näitä, antaa miehen mokata ja kantaa seuraus = etäiset lapset ja ero sen jälkeen kun lapset lentää pesästä. Sitten mies voikin todeta sen kuuluisan, että ihan yllätten tuli jätetyksi. hmm..

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä kirjoittaa se, että varmaan vaikuttaa myös se millainen persoona se vanhempi itse on. Omat vanhempani eivät jaksa kiinnostua yksityiskohdista tai omaa mitään suurempaa mielenkiintoa eri asioihin. Nämä esim musiikin, harrastusten, ruuan, matkustelun, elokuvien yms suhteen. Eivät siis omaa mitään suurempaa mielenkiintoa oikeastaan mihinkään. Tämä on aika ikävästi sanottu, mutta tunnen heidät niin hyvin. Saattavat esim katsoa urheilua, mutta asenteella ihan sama kuka voittaa. Radiossa voi olla yksi kiva biisi, mutta mikään musiikki ei herätä sen suurempaa tunnetta, lempivärejä ei ole tai ruokaa vaan syödään eikä sen kummemmin nautita siitä. Tälläisiltä ihmisiltä ei voi odottaa sitä, että heitä kiinnostaisi sitten joku yksittäinen juttu minussa niin paljon tai he tajuaisivat esim kuinka paljon musiikki merkitsee minulle. Tietysti itselläkin on kausia jolloin en jaksa kiinnostua asioista niin paljon, mutta vanhemmilla tuo ei muutu ja he tavallaan vain elävät eteenpäin. Ovat toisaalta ihan tyytyväisiä siihen eivätkä kaipaa mitään niin erikoista. Heidän vastakohtansa on sitten esim jotain lajia tosissaan harrastava tyyppi. Toisaalta olivat nuorempana vielä vähän enemmän aktiivisia elämässään. Sori ohiskin.

= ihan kiva ihmiset. Näitä on paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Pitää vielä kirjoittaa se, että varmaan vaikuttaa myös se millainen persoona se vanhempi itse on. Omat vanhempani eivät jaksa kiinnostua yksityiskohdista tai omaa mitään suurempaa mielenkiintoa eri asioihin. Nämä esim musiikin, harrastusten, ruuan, matkustelun, elokuvien yms suhteen. Eivät siis omaa mitään suurempaa mielenkiintoa oikeastaan mihinkään. Tämä on aika ikävästi sanottu, mutta tunnen heidät niin hyvin. Saattavat esim katsoa urheilua, mutta asenteella ihan sama kuka voittaa. Radiossa voi olla yksi kiva biisi, mutta mikään musiikki ei herätä sen suurempaa tunnetta, lempivärejä ei ole tai ruokaa vaan syödään eikä sen kummemmin nautita siitä. Tälläisiltä ihmisiltä ei voi odottaa sitä, että heitä kiinnostaisi sitten joku yksittäinen juttu minussa niin paljon tai he tajuaisivat esim kuinka paljon musiikki merkitsee minulle. Tietysti itselläkin on kausia jolloin en jaksa kiinnostua asioista niin paljon, mutta vanhemmilla tuo ei muutu ja he tavallaan vain elävät eteenpäin. Ovat toisaalta ihan tyytyväisiä siihen eivätkä kaipaa mitään niin erikoista. Heidän vastakohtansa on sitten esim jotain lajia tosissaan harrastava tyyppi. Toisaalta olivat nuorempana vielä vähän enemmän aktiivisia elämässään. Sori ohiskin.

Kirjoitit kuin omasta elämästäni. Halaus sinulle!

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. En valitettavasti osaa sanoa, missä mättää, mutta itse hämmästelen myös, miten ulalla mieheni välillä on tässä asiassa. Jotenkin esim. vitsitasolla jumittaa edelleen sellaisiin asioihin, mitkä nauratti lapsia ehkä joskus tarha- ja ala-asteiässä ja voin kertoa, että aikuisuutta hipovia teinejä se ärsyttää ihan tosissaan. Välillä edelleen esim. perheenä autoiltaessa mies saattaa osoittaa pojallemme (18 v.), että katsopa mikä kaivuri! Välillä ei tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Poikaa kaivurit kiinnostivat ehkä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten. Huolestuttavampaa on mielestäni kuitenkin se, että sellainen henkisellä tasolla kohtaaminen on miehelle tosi haastavaa. Jos jostain asiasta pitää nuorelle esim. huomauttaa, miehellä on pettämätön kyky tehdä se tavalla, joka saa sadasosasekunnissa kauhean riidan aikaiseksi. Itse taas olen jo vuosia sitten huomannut, että pystyn keskustelemaan ikävistäkin asioista lasten kanssa, kun pidän asiat asioina enkä heti ala nalkuttaa ja kettuilla. 

Höpsistä höö. Kyllä ne isien kanssa leikityt leikit ovat niitä parhaimpia ja iskällä on hauskimmat tarinat ja aina jotain kivaa meneillään. Äiti on sitten se vaatettaja, huolehtija ja laittaa ruuan pöytään. Näin se menee. Kateellisten ja katkerien av-mammojen nilitystä täällä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla kuitenkin kai kirjoittelevat enimmäkseen nuoret tai ainakin alta nelikymppiset.

Mistä moinen käsitys? Täällähän on paljon väkeä palstan alkuajoiltakin, he ovat jo viidenkymmenen kieppeillä. Epävirallisessa kyselyssä eniten oli 70-luvulla syntyneitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. En valitettavasti osaa sanoa, missä mättää, mutta itse hämmästelen myös, miten ulalla mieheni välillä on tässä asiassa. Jotenkin esim. vitsitasolla jumittaa edelleen sellaisiin asioihin, mitkä nauratti lapsia ehkä joskus tarha- ja ala-asteiässä ja voin kertoa, että aikuisuutta hipovia teinejä se ärsyttää ihan tosissaan. Välillä edelleen esim. perheenä autoiltaessa mies saattaa osoittaa pojallemme (18 v.), että katsopa mikä kaivuri! Välillä ei tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Poikaa kaivurit kiinnostivat ehkä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten. Huolestuttavampaa on mielestäni kuitenkin se, että sellainen henkisellä tasolla kohtaaminen on miehelle tosi haastavaa. Jos jostain asiasta pitää nuorelle esim. huomauttaa, miehellä on pettämätön kyky tehdä se tavalla, joka saa sadasosasekunnissa kauhean riidan aikaiseksi. Itse taas olen jo vuosia sitten huomannut, että pystyn keskustelemaan ikävistäkin asioista lasten kanssa, kun pidän asiat asioina enkä heti ala nalkuttaa ja kettuilla. 

Höpsistä höö. Kyllä ne isien kanssa leikityt leikit ovat niitä parhaimpia ja iskällä on hauskimmat tarinat ja aina jotain kivaa meneillään. Äiti on sitten se vaatettaja, huolehtija ja laittaa ruuan pöytään. Näin se menee. Kateellisten ja katkerien av-mammojen nilitystä täällä...

Kirjoitti Markku 62 v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika tavallista. Miehet on yleensä edes tunne vaimoaan kunnolla. Kysy mieheltäsi mikä on toinen nimesi tai lasten toiset nimet. Tuskin osaa sanoa tuosta vaan.

Nyt en ymmärrä yhtään??? Eikös vaimon tehtävä ole pitää mies kartalla lasten ja kodin asioista kun mies miettii talousasioita?

Mies siis miettii mistä kaupasta saa halvinta kahvia ja vertailee keväthaalareiden ja vaippamerkkien hinta-laatusuhdetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. En valitettavasti osaa sanoa, missä mättää, mutta itse hämmästelen myös, miten ulalla mieheni välillä on tässä asiassa. Jotenkin esim. vitsitasolla jumittaa edelleen sellaisiin asioihin, mitkä nauratti lapsia ehkä joskus tarha- ja ala-asteiässä ja voin kertoa, että aikuisuutta hipovia teinejä se ärsyttää ihan tosissaan. Välillä edelleen esim. perheenä autoiltaessa mies saattaa osoittaa pojallemme (18 v.), että katsopa mikä kaivuri! Välillä ei tiedä, pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Poikaa kaivurit kiinnostivat ehkä viimeksi noin kymmenen vuotta sitten. Huolestuttavampaa on mielestäni kuitenkin se, että sellainen henkisellä tasolla kohtaaminen on miehelle tosi haastavaa. Jos jostain asiasta pitää nuorelle esim. huomauttaa, miehellä on pettämätön kyky tehdä se tavalla, joka saa sadasosasekunnissa kauhean riidan aikaiseksi. Itse taas olen jo vuosia sitten huomannut, että pystyn keskustelemaan ikävistäkin asioista lasten kanssa, kun pidän asiat asioina enkä heti ala nalkuttaa ja kettuilla. 

Höpsistä höö. Kyllä ne isien kanssa leikityt leikit ovat niitä parhaimpia ja iskällä on hauskimmat tarinat ja aina jotain kivaa meneillään. Äiti on sitten se vaatettaja, huolehtija ja laittaa ruuan pöytään. Näin se menee. Kateellisten ja katkerien av-mammojen nilitystä täällä...

Kirjoitti Markku 62 v.

Tuon ikäpolven isät eivät mitään erityisen kivoja leikittäjiä olleet. Lähinnä vieraaksi jääneitä miehiä, etäisiä ja etäisiä.

Meillä se menee niin päin, että kun mieheni kuskaa lapsiamme harrastuksiin, he juttelevat matkalla kaikenlaista. Sitten mieheni ihmettelee, miten minä en tiedä niistä asioista mitään, mitä lapset ovat siellä autossa hänelle kertoneet. Ja tosiaankaan teinit eivät oma-aloitteisesti kerro minulle esim. sitä, millaista musiikkia kuuntelevat. Toki, jos kysyn, niin kertovat.

Silloin, kun lapset olivat pieniä, he kertoivat minulle kaiken, jopa sen, minkä halusivat kertoa isälleen. Isänsä ei kuunnellut heitä silloin, joten lapset joutuivat "kierrättämään" isälleen tarkoitetut asiat minun kauttani. Nyt tilanne on se, että teini ei halua puhua minulle, joten jos hänellä on minulle asiaa, hän kertoo sen isälleen, ja isän pitäisi tajuta kertoa se minulle. Ei tajua. Sitten minun pitää kysyä teiniltä, joka angstaa minulle siitä, kun en tiedä, vaikka pitäisi.

Meillä ainakaan lapsi ei edes puhu niin paljon omista asioistaan isälleen. Lapsella on molempien kanssa hyvät ja läheiset, mutta todella erilaiset välit. Isän kanssa tekee yhdessä juttuja, mutta eivät juurikaan puhu mitään sen kummempaa. Minä taas juttelen tytön kanssa paljonkin ja hän kertoo minulle elämästään. Jos mieheltä kysyttäisiin mistä tyttö haaveilee, mitä kirjoja lukee tai elokuvia katsoo, millaisia vaatteita käyttää ja mihin lähtisi mieluiten lomalle jne, ei miehellä olisi mitään hajua. Haluaa kyllä ostaa lapselle mieluisia lahjoja jouluna ja synttäreinä, mutta minä ne käytännössä keksin, koska mies ei tiedä mitä ostaa.

Hyvä isä hän silti on.