Lue keskustelun säännöt.
Mitä kadut elämässäsi eniten?
Itse kadun sitä että koulu ei kiinnostanut silloin kun sen olisi pitänyt kiinnostaa.Nyt ollaan sitten huonolla palkalla raatamassa.
Kommentit (1388)
Vierailija kirjoitti:
Sitä että sain lapsia. Olisi pitänyt edes sen ensimmäisen jälkeen lopettaa, mutta teinkin kolme. Nyt kaduttaa, sillä elämä on tosi raskasta paskaa. Koko ajan joku huutaa ja marisee, kaikki rahat menee heidän tarpeisiinsa ja yhtään ei oo omaa aikaa tai hiljaisuutta kotona. Ja tämä on katumuksen aiheena sellainen josta ei saa kenelläkään mainita.
Täällä toinen joka katuu sitä, että on koskaan lapsia tehnyt. Omat on onneksi jo aikuisia, eli asuvat omillaan. Kyllästyin kuitenkin lapsiini niin pahasti, että en heitä välitä vieläkään pahemmin nähdä. Nyt toivon että olisin keskittynyt uraan ja omaan hyvinvointiini tuon 25 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin nuori ja hölmö.Humalassa tuli tehtyä pahoja virheitä.Niillä oli vakavat seuraukset.
Harmittaa ja kaduttaa kovasti nyt vielä 40 vuoden jälkeenkin.
Etten tehnyt enempää lapsia kun olisi vielä kerennyt. Lasten kanssa oleminen ja heidän elämänsä seuraaminen on ihan huippua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opiskelin kuvataiteilijaksi adhd-huurussa. Toki tuolloin en tiennyt että olinkin oikeasti nepsy ja sen takia tyhmänrohkea... diagnoosin sain vasta äsken, melkein nelikymppisenä. Nyt sitten ensikertalaiskiintiön takia en pääse opiskelemaan oikeaa ammattia.
Miten niin et pääse ensikertalaisuuskiintiön takia? Itsekin olen vähän päälle 40 v. ja opiskelen yliopistossa täysin toisella alalla mitä aiemmin olen puuhaillut.
Senkun haet. Minäkin olen addari ja teen jo kolmatta yliopistotutkintoani. Ei ne kiintiöt estä hakemasta ja pääsemästä jos on tarpeeksi hyvä. Ei vaan voi enää saada kahta paikkaa samassa haussa mutta sitä en suosittelekaan kenellekään.
Yliopisto-opintojen katkeamista liialliseen alkohollinkäyttöön. Seurauksena äärimmäisen repalainen työura, pitkäaikaistyöttömyys ja vanhuus takuueläkkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä että sain lapsia. Olisi pitänyt edes sen ensimmäisen jälkeen lopettaa, mutta teinkin kolme. Nyt kaduttaa, sillä elämä on tosi raskasta paskaa. Koko ajan joku huutaa ja marisee, kaikki rahat menee heidän tarpeisiinsa ja yhtään ei oo omaa aikaa tai hiljaisuutta kotona. Ja tämä on katumuksen aiheena sellainen josta ei saa kenelläkään mainita.
Äh. Jaksamista sinne. Minäkin olen ajoittain katunut että en lähtenyt nuorena reissaamaan vaan juhlin kotikylässä kaikki vuodet.
Nyt ei ole moista vapautta kahden lapsen äitinä. Juhlia en halua edes, mutta hitto kun pääsis reppureissulle.
Kuulon pilaamista musiikin kuuntelulla liian kovalla. Korvissa tinnittää ja keskustelun seuraaminen on hankalaa kuulonaleneman takia. Joudun pitämään korvatulppia autoillessa rengasmelun takia jos ajetaan yli 60 km/h, konserteissa ja elokuvissa ei tee enää mieli käydä kun äännet on niissä aina niin kovalla.
Lisäksi kaduttaa että lopetin liikunnan harrastamisen joskus parikymmentä vuotta sitten. Nyt on huono kunto ja ylipainoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En hakenut yliopistoon opiskelemaan historiaa, koska se oli korvamerkitty parhaalle ystävälleni. Siedin 20 vuotta ex-miestäni ja hänen narsistisia oikkujaan .
Roikuin vuosikausia ihan paskassa parisuhteessa, vaikka koko ajan kuvittelin, että kyllä kaikki tästä lähtee jossain vaiheessa parempaan. Kissan v...tut. Onneksi tajusin edes nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kadun sitä että menetin poikuuteni 12 vuotiaana n. 40-50v samassa taloyhtiössä asuneelle naiselle. Olisi pitänyt osata odottaa ja välttää menemästä tämän naisen luokse. Siihen aikaan oli vaan kiire kasvaa mieheksi.
Tuo mikään poikuuden menetys ollut, vaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, eikä millään tavalla sinun vastuullasi.
En mitään, syitä toki olis yhtä paljon kuin naapurillakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sitä että sain lapsia. Olisi pitänyt edes sen ensimmäisen jälkeen lopettaa, mutta teinkin kolme. Nyt kaduttaa, sillä elämä on tosi raskasta paskaa. Koko ajan joku huutaa ja marisee, kaikki rahat menee heidän tarpeisiinsa ja yhtään ei oo omaa aikaa tai hiljaisuutta kotona. Ja tämä on katumuksen aiheena sellainen josta ei saa kenelläkään mainita.
Kyllä saa ja olet rohkea!
Toivottavasti tämän ns "ääneen sanominen" edes vähän helpottaa.
Itse olen vähän samankaltaisessa tilanteessa.
Kadun (ja harmittaa) kun luotin ystäväni olevan sitä mitä esitti. Hän kannusti puhumaan avoimesti, kuunteli ja itsekin kertoi omista asioistaan. Avuduin hänelle elämästäni ja haasteistani. Olipa ikävää kuulla yhteiseltä tutulta että moittii ja kummastelee minua, elämäntapaani ja persoonaani seläntakana.
Olisi pitänyt vetää hänellekin jotain teattetiroolia, eikä luottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun etten nuorena sanonut rakastamalleni miehelle kuinka olin häntä kaivannut, rakastin häntä edelleen ja että minäkin olisin halunnut hänet. Sittemmin oli liian myöhäistä. En tarttunut hetkeen jota elämä toi eteeni.
Olen katunut tätä siitä hetkestä saakka kun tajusin mitä tapahtui.
Toivon että elämä toisi eteeni vielä uuden tilaisuuden.
Kaduttaa että en vienyt eteenpäin ja nostanut syytettä pomoani vastaan räikeästä epäasiallisesta ja eriarvoisesta kohtelusta. En vaan jaksanut, piti lähteä pois että järki säilyi.
Join työpaikkani.
T. Nykyään raitis työtön
Miksi en eronnut aiemmin eksästä. Menetin ns parhaat vuoteni henkiselle ja fyysiselle väkivallalle ja altistin lapset epäterveelle parisuhdemallille.
Että en uskonut tätä palstaa silloin aikoinaan kun lasteni isä jäi ensimmäisen kerran kiinni pettämisestä.
Kirjoitin tänne ja kyselin kokemuksia, että kannattaako jatkaa ja yrittää avioliittoa ja yrittää pelastaa perhe, jossa pieniä lapsia. Suurin osa täällä sanoi että lähde, kerran pettäjä on aina pettäjä ja että ei se liitto enää korjaannu. Osa sanoi, että anna anteeksi, kyllä se siitä ja liitto voi muuttua paremmaksi.
Sydämeni sanoi, että ei se siitä korjaannu. Annoin miehelle mahdollisuuden.
Eikä liittomme koskaan palannut entiselleen, saatikka parantunut. En luottanut enää mieheen ja koko ajan oli sellainen vitutus ja halveksunta häntä kohtaan ihmisenä. Yritin ja yritin. Ei meillä riitoja ollut, mutta mun ei enää tehnyt mieli edes oma-aloitteisesti koskea miestä, toki meillä oli perusseksit pari kertaa viikossa.
Sain kahden vuoden kuluttua ekasta pettämisestä tietää, että mies petti taas, kun löysin hänen treffi-ilmot netistä. Siinä meni se pieni toivonkipinä, että jonain päivänä elämämme olisi parempaa.
Kun sain tietää miehen uusista pettämisistä, MIES laittoi avioeron vireille. Sanoi minulle, että ei ole rakastanut minua enää pitkään aikaan. Miksi sitten roikkui liitossa kanssani ja petti koko ajan? En edelleenkään tiedä.
Sisaret, jos se pettäminen alkaa niin lähtekää heti. Ei parisuhde korjaannu pettämisestä. Se tuhoaa jotain pysyvästi eikä sitä korjaa mikään.
Etten lopettanut alkoholin käyttöä aikaisemmin tai parempi etten olisi koskaan maistanutkaan
Miten niin et pääse ensikertalaisuuskiintiön takia? Itsekin olen vähän päälle 40 v. ja opiskelen yliopistossa täysin toisella alalla mitä aiemmin olen puuhaillut.