Lue keskustelun säännöt.
Mitä kadut elämässäsi eniten?
Itse kadun sitä että koulu ei kiinnostanut silloin kun sen olisi pitänyt kiinnostaa.Nyt ollaan sitten huonolla palkalla raatamassa.
Kommentit (1388)
Kun olin siinä 20v, elämässäni tapahtui traumaattisia asioita. Kadun sitä, etten käsitellyt traumojani ennen kuin vasta vuosia myöhemmin. Elämäni olisi ollut todella erilaista, jos olisin uskaltanut kohdata traumani aikaisemmin. Ymmärrän miksi pelotti ja miksi välttelin asioiden käsittelyä viimeiseen asti, enkä soimaa itseäni siitä. Mutta harmittaahan se näin jälkeenpäin, että viivyttelin ja siirsin asiaa aina vain siihen asti, kunnes olin romahtamispisteessä.
Sanonta "minkä taakseen jättää, sen eestään löytää" pitää niin paljon paikkansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kadun sitä, että join ja biletin nuorena liikaa, mutta oli myös paljon kasvukipuja joista dokailu varmaan johtui.
Sitä että liikuin väärissä piireissä ja ajauduin suhteisiin naisten kanssa. Olimme olevinaan parempia kuin muut. Haukuimme miehiä ja vihasimme myös.
Myöhemmin aikuistuin, opiskelin ja rakastuin mieheen. Tajusin että se feministitouhu meni todella yli ja typeriä sanomisia ei saa pois. Jos olisi mahdollisuus pyytää anteeksi kaikilta niin pyytäisin.
Kadun sitä että menetin poikuuteni 12 vuotiaana n. 40-50v samassa taloyhtiössä asuneelle naiselle. Olisi pitänyt osata odottaa ja välttää menemästä tämän naisen luokse. Siihen aikaan oli vaan kiire kasvaa mieheksi.
Exän kanssa olisi voinut luovuttaa paljon aiemmin.
Olisinpa opiskellut kieliä nuorempana, olen englannissakin surkea vaikka olen korkeakoulutettu.
Olisinpa panostanut ystäviin enemmän nuorempana, kaduttaa ja hävettää oma huono käytös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En miettinyt tulevaisutta tarpeeksi yläasteella ja lukiossa. Aina vaan lykkäsin ja lykkäsin ja nyt parikymppisenä en ole koskaan ollut missään töissä (yhtä työkokeilua lukuun ottamatta) eikä mikään tunnu kiinnostavan. Koulumenestyskin sen verran huonoa että varmaan amis ainoa vaihtoehto, ja sieltäkin jo kahdesti tullut lähdettyä kesken kaiken pois kun kumpikaan ala ei ollut se oikea.
Vierailija kirjoitti:
En miettinyt tulevaisutta tarpeeksi yläasteella ja lukiossa. Aina vaan lykkäsin ja lykkäsin ja nyt parikymppisenä en ole koskaan ollut missään töissä (yhtä työkokeilua lukuun ottamatta) eikä mikään tunnu kiinnostavan. Koulumenestyskin sen verran huonoa että varmaan amis ainoa vaihtoehto, ja sieltäkin jo kahdesti tullut lähdettyä kesken kaiken pois kun kumpikaan ala ei ollut se oikea.
Tsemppiä! Muista että sinulla on vielä aikaa löytää paikkasi. Älä murehdi, äläkä ota paineita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä että päästin kaveripiiriimme tyypin jonka veljen tiesin sekopäiseksi. Aavistin että se on huono idea ja tein kantani selväksi. Ennen pitkää sitten kyseinen henkilö pilasi suht meidän kaikkien elämän. En kerro enempää ettei tunnisteta, mutta kiroan asiaa edelleen vaikka en ole ollut kyseisen henkilön kanssa tekemissä kahteen vuosikymmeneen.
Vierailija kirjoitti:
Se kaduttaa että otin nössön "luonnonsuojelijan" mieheksi. Vegeruoka on vienyt niin lihakset, hampaat, ulkonäön ja potenssin vaikka ikää on vasta reilut 30...
Pettäminen kaduttaa myös mutta en voi vastustaa karskeja lihaksikkaita miehiä, jotka ottavat naisen kuten kuuluu.
Hei kohtalosisko
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En viitsi edes kertoa. Moni tuntemistani ihmisistä takuulla katkaisisi välit jos saisi tietää, enkä ihmettele sitä yhtään. Kyseessä ei ole rikos, mutta asia josta todellakin sietää tuntea syyllisyyttä koko loppuelämänsä. Olen miettinyt itsemurhaakin, mutta toisaalta sekin olisi raukkamainen teko tässä tilanteessa.
Petin ex-miestä hänen isänsä kanssa. Tämä kolkuttaa vieläkin omaatuntoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Väärää ammatinvalintaa, mutta ei enää 50 vuotiaana kannata kouluttautua mihinkään.
Eikä 50 vuotiasta oteta enää muualle töihin.
Varmaan jo tullut esille mutta konarokotetta. Otin vanhempien painostuksesta vaikka itse epäröin. Juu aika nuori olen eli täysin turha riski, harmittaa etten luottanut omaan harkintaan tässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se kaduttaa että otin nössön "luonnonsuojelijan" mieheksi. Vegeruoka on vienyt niin lihakset, hampaat, ulkonäön ja potenssin vaikka ikää on vasta reilut 30...
Pettäminen kaduttaa myös mutta en voi vastustaa karskeja lihaksikkaita miehiä, jotka ottavat naisen kuten kuuluu.
Hei kohtalosisko <3 Tämä sama.
Hei kohtaloveli. Sama myös täällä.
Vierailija kirjoitti:
Etten tempaissut niitä kiusaavia pissiksiä käkättimeen, seurauksista viis.
Mulla tää sama :D Miksi, oi miksi en silloin kouluaikoina antanut mennä vaan? Tuskin mikään seuraus olisi ollut niin paha, etteikö se olisi ollut sen arvoista, että kiusaajani olisivat saaneet kuulla kunniansa tai turpiinsa edes kerran elämässään. Nyt on jo myöhäistä ja tilaisuutta tuskin enää ikinä tulee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaduttaa että en ottanut miestä sen vuoksi että hän oli persujen kannattaja. Myöhemmin sain tietää että oli hyvä ja kunnollinen mies. Ajattelin liikaa sitä mitä kaverit siitä sanoisivat.
Kaverit kannattaa pistää vaihtoon jos ei sen vertaa hyväksy! Tässä taas esimerkki vihervasemmiston suvaitsevaisuudesta. Itse en näe persuissa mitään vikaa, asiallista ja mukavaa porukkaa löytyy sieltäkin.
Persujen kohdalla kyse on suvaitsevuuden paradoksista. Jos suvaitsemme suvaitsemattomuutta niin suvaitsemattomuus pääsee valloilleen ja se on suvaitsevaisen yhteiskunnan loppu.
Itseasiassa entisenä anarkistina ja vassarina täytyy kommentoida! Olen kasvanut ulos siitä ahdasmielisestä ja vihamielisestä maailmasta. Suuri osa nykyisistä ystävistäni on persujen, kokoomuksen tai keskustan äänestäjiä. Näin ainakin oletan. He ovat hyvin vapaamielisiä eivätkä sovi siihen muottiin mihin moni heitä koittaa väkisin asettaa. Suosittelen astumaan ulos siitä omasta vasemmisto/cityvihreäkuplasta ja suhtautumaan ihmisiin avoimen myönteisesti ja ennakkoluulottomasti.
Näissä vasemmistopiireissä on todella vihamielistä porukkaa ja tämä on totta.
Et ole yksin, täällä toinen vastaavan historian omaava. Tosin minulla on aina, jopa "kettupoikavuosinani" ollut ystäviä ja kavereita vaikka mistä piireistä, jopa kokkareista.
Se on vain kasvamista päästä henkisesti ja älyllisesti yli sekä eteenpäin tuostakin lahjoista. Toisilla menee pidempään, toisilla vähemmän aikaa, mutta kaikki se on kokemusta ja opiksi!
Ns. piirit koostuvat harvinaisen ilkeistä ja pahansuovista ihmisistä ollen näin hyvin väkivaltaisia ympäristöjä kenelläkään hyvälle ihmiselle.
Henkisen väkivallan täyttämää edellistä parisuhdetta, joka vei lähes neljä vuotta elämästäni.
Siinä minut poljetiin masnrakoon, itsetunto tuhoutui ja mielenterveys meni.
Olen toipunut, onneksi, ja olen terveessä parisuhteessa nykyään, mutta nuokin vuodet olisi voinut käyttää elämästä nauttimiseen, eikä silloisen miehen sekopääperheen paskakaivona olemiseen.
Nuoruuden hölmöilyjä ja sanomisia. Nykyään olen jopa ylirauhallinen ja pidättäytyvä persoona. Monet eivät usko muutosta vaan luulevat että olen edelleen se sama ihminen.
Sitä, että menin naimisiin.. 6 vuotta avioliittoa takana, joista 4 vuotta mennyt ilman kosketusta, läheisyyttä ja seksiä. Puolisolla sairaus, joka estää yhdynnän. Mutta kaikki läheisyys on mennyt myös. Hän ei halua mua lähelleen. Ei halua, että kosken eikä halua koskettaa. Tuntuu, että kuihdun pois. Janoan kosketusta.