Mitä kadut elämässäsi eniten?

Vierailija kirjoitti:

Että menin sen paskiaisen kanssa naimisiin.

Meitä näyttää olevan monta

Tein paskapalkalla töitä, nyt eläkkeellä saan puolet paskapalkasta. Opiskelkaa erikoistukaa huono palkka kostautuu.

Olisi pitänyt ymmärtää kertoa vanhemmilleni heidän eläessään, kuinka kiitollinen olen kaikesta siitä hyvästä mitä olen heiltä saanut ja mitä he ovat eteeni tehneet.

Ihan rehellisesti täytyy sanoa, että tällä hetkellä kadun sitä että annoin itseni repsahtaa onnistuneen laihdutuksen ja parin vuoden optimaalisen painon ylläpitämisen jälkeen. En tiedä oliko syy muuttuneessa elämäntilanteessa, korona-ajassa vai parissa hyvin surullisessa elämääni kohdanneessa tapahtumassa, mutta tässä sitä ollaan, samassa lähtöruudussa kuin 6 vuotta sitten. Kaduttaa oma tyhmyys tämän suhteen todella.

Aika hölmön pinnallinen juttu, mutta en koe katuvani suurempia valintojani.

Olen päästänyt itseni kamalaan kuntoon. Olen aina ollut vahva ja nopea, mutta masennus, muutama keskenmeno, muutama raskaus ja pikkulapsiarki on imeny musta kaiken. Minulla on tullut painosta ja heikkoudesta johtuvia kipuja ja sairauksia. Tiedän mitä pitäisi tehdä, mutta en vain jaksa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elin unelmieni elämää 20 - 30 v. kaupungissa, jossa opiskelin ja jossa minulla oli ihania ystäviä. Pilasin kaiken kun muutin työharjoittelupaikan takia toiselle puolelle maata ja sain sieltä vakityön ja lapsen. Työkokemuksen karttumisen jälkeen olisi ollut tarkoitus muuttaa takaisin rakkaaseen kaupunkiin, mutta mies jäi kiinni pettämisestä, ja sen myötä tuli raskaita vuosia eikä energia riittänyt takaisinmuuttoon. Nyt lasten ja työn takia jumissa kaupungissa, johon liittyy paljon ikäviä muistoja ja ajanjaksoja ja johon tulin vain alunperin käymään en jäämään. Ei tämän elämän näin pitänyt mennä.

Sama täällä. Olen yksinäinen ja katkera. Mies petti usein ja loukkasi, nyt löysi uuden naisen joka leikkii kotia ja passaa. Asuvat maalla, minä vuokralla täällä missä inhoan olla eniten maailmassa.

Vähän kuin minun elämästäni. Sillä erotuksella etten ole katkera. Itkin aikani sen paskan perään, en enää. Ja unelmia ei kannata olla eikä haaveita, elää pitää nyt, tässä hetkessä. Ehkä ei huomista tulekaan?

Tämä on mielestäni mahtava asenne. Aina elämä ei mene niinkuin toivoo. Silloin on vaan otettava irti se, mitä irti saa, ja oltava kiitollinen ja onnellinen siitä. Ei kannata toivoa kuuta taivaalta kun tietää toiveen mahdottomuuden ja epätodennäköisyyden. Kun tyytyy siihen mitä on, voi lopulta olla onnellinenkin. Vain jos jokin asia oikeasti tekee elämästä kestämätöntä, kannattaa lähteä tavoittelemaan muutosta. Vaikka sitä muuttoa jonnekin missä mieluummin asuisi.

Eronneisiin muijiin sekaantumista

Kadun sitä, että en arvostanut itseäni nuorena. Nykyisyyteni olisi täysin erilainen, jos olisin uskaltanut pistää vastaan.

Kadun todella huonoa miesvalintaa. Saimme lapsen. Mies osoittautui mielenterveys- ja päihdeongelmaiseksi. Nyt koetan parhaani mukaan suojella lasta isänsä haitallisilta vaikutuksilta. Ex ei välitä hillitä itseään.

Että en hylännyt vanhempaani aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Syntymää. Mielummin olisin jäänyt syntymättä.

Meitä näyttää olevan monta.

Vierailija kirjoitti:

Kadun todella huonoa miesvalintaa. Saimme lapsen. Mies osoittautui mielenterveys- ja päihdeongelmaiseksi. Nyt koetan parhaani mukaan suojella lasta isänsä haitallisilta vaikutuksilta. Ex ei välitä hillitä itseään.

Lapsiparka

Eniten kadun 8 vuotta kestänyttä parisuhdetta täysin väärän miehen kanssa. Kuvottaa ajatuskin, että olen asunut hänen kanssaan saati että hän on edes koskenut minuun. Elätin häntä ja olin silti kuin nurkkaan ajettu koira. Lisäksi ero oli kallis minulle. Bonuksena hän oli ja on tyhmä kuin saapas, jouduin häpeämään häntä sosiaalisissa tilanteissa. Kadun että annoin itseni ajautua suhteeseen hänen kanssaan. Oli outo vaihe silloin elämässä. Menetin monta vuotta ja uusi elämä alkoi kun pääsin hänestä eroon. Toiseksi kadun, että en panostanut lukioon. Olisin helposti saanut todella hyvät paperit ja mennyt yliopistoon ja päässyt luomaan uraa paljon aikaisemmin. Tuhlasin elämääni matalapalkkatöissä monta vuotta ja siellä tuon yllä mainitun luuserinkin tapasin.

Sitä että en lähtenyt huonosta suhteesta heti. Huono itsetuntoni esti sen. Tosin tämä ei ole minun vika, vanhempani tekivät minusta tällaisen.

Kadun sitä etten ottanut mielialalääkitystä aikaisemmin. Jos olisin tajunnut, 15 vuotta nuoruudesta olisi voinut sujua paremmin eikä mennä kärvistelyyn.

Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ihan kuin olisin nyt saanut uuden elämän. Pitää vain aikuisena aloittaa elämässä siitä vaiheesta missä muut olivat 10 v sitten.

Anyway vahva suositus mielialalääkkeille.

Sosiaalisen paineen kuuntelemista. Nyt teen mitä tykkään.

En tiedä oliko syy muuttuneessa elämäntilanteessa, korona-ajassa vai parissa hyvin surullisessa elämääni kohdanneessa tapahtumassa, mutta tässä sitä ollaan, samassa lähtöruudussa kuin 6 vuotta sitten.

Usko tai älä, syy on ainoastaan siinä, että syöt liikaa.

Kaduttaa että tuhlasin melkein neljä vuotta nuoruudestani suhteeseen miehen kanssa joka oli alkoholisti ja narsisti. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja erokin oli kamala mutta onneksi pääsi irti tollasesta niljakkeesta.

Myös se että olen ollut liian kiltti ihmisille jotka vain hyötyvät toisen kiltteydestä, työpaikassa eniten.

Miksi katua, pitää vaan ottaa opikseen että ei toiste samaan lankea.

Vierailija kirjoitti:

En kadu mitään yksittäistä asiaa. Siihen haluaisin vastauksen että miksi minun roolini tuntuu olevan tässä maailmassa vain muista huolehtiminen? Uuvun tähän.
Minulla on lapsia, muutama erityinenkin. Heidän asioita olen huolehtinut 15 vuotta mutta nyt jo helpottaa. Huolehdin äitini saattohoidosta hautaan, veljeni ja ystävieni tuki olen ollut aina. Tätini ja isäni on nyt vanhainkodissa ja he turvautuvat minuun liikaa, ei olla oltu edes väleissä aikaa ennen tätä. Koko elämäni on vain muiden asioiden hoitamista, olkapäänä oloa ja itseni olen jättänyt hoitamatta. Aina huono omatunto kun yritän ottaa omaa aikaa. En jaksa edes vastata puhelimeen kun pelkään että joku taas tarvitsee minua.
En ole luonteeltani kynnysmatto. Olen tunnollinen ja aikaansaava, sekö siinä sitten on syy että minun halutaan hoitavan asiat.
Haluaisin harrastaa liikuntaa ja nauttia arjen pienistä hetkistä. Liikuntaa en ehdi harrastaa ja voin huonosti sen takia, arki on suorittamista ja koko ajan joku huoli päällä.

Sinua saattaisi hyödyttää regressioterapia tai vastaava, esim QHHT tai kvanttihypnoosi-nimellä kulkevat. Usein tällaiset jutut mitä toistaa itsekin ymmärtämättä liittyvät aiempien elämien oppiläksyihin jotka jääneet junnaamaan. Opiskelen itsekin nyt kvanttihypnoosia. Olen ollut pitkään sosiaalialalla ja todennut että ei nykyisillä keinoilla voi syvällisesti auttaa ihmisiä jos ongelmat tulevat toiselta aikalinjalta.

Kaikkea hyvää sinulle!