Mitä kadut elämässäsi eniten?

Viestintätieteiden opiskelua. "Valmistaa" ammattiin, jota todellisuudessa voi tehdä vaikka minkälaisella koulutuksella. Sen takia onkin sitten hirveä kilpailu työpaikoista, paljon työttömiä tai korkeintaan freelancereita.

Muutenkin koko "tiede" oli ihan diibadaabaa.

Vierailija kirjoitti:

Viestintätieteiden opiskelua. "Valmistaa" ammattiin, jota todellisuudessa voi tehdä vaikka minkälaisella koulutuksella. Sen takia onkin sitten hirveä kilpailu työpaikoista, paljon työttömiä tai korkeintaan freelancereita.
Muutenkin koko "tiede" oli ihan diibadaabaa.

Tein parikymmentä vuotta toimittajan töitä toisella tutkinnolla, kunnes lopetin huonojen sopimusten takia. En ole katunut. Moni hakeutuu tiedottajaksi, niitä töitä tein neljä vuotta ja kouluttauduin toiselle alalle lähes viisikymppisenä eli tein toisen maisterin tutkinnon. Voit hakeutua sinäkin suoraan maisteriohjelmaan ja tehdä toisen tutkinnon.

Lasta, yritin parhaani mutta kaveriporukka vei pojan väärille raiteille ja on nyt 28v. täysi narkomaani, olen joutunut hakemaan turvakieltoa koska on vaatimuksineen ja uhkailuineen saanut minut pelosta sekaisin eli asun osoitteessa jota ei tiedä kuin viranomaiset.

En varsinaisesti mitään, mutta kysymys oli, että mitä eniten, joten vastaan, että sitä, etten laihduttanut ajoissa. Vuosikymmenestä toiseen valtavasti ylipainoa, mikä ihan varmasti johtaa johonkin ongelmaan vielä. Ainoa millä luulen, että voisin tästä jotenkin selvitä on se, että harrastan paljon erilaista liikuntaa, käyn salilla ja pelaan joukkuelajeja, joten kunto kuitenkin on hyvä.

Oikeastaan mitään. Älykkyyteni avulla hahmotan tämän maailman helposti ja päädyin olemaan itsekseni kun olen parasta seuraa kuitenkin. Teleportaatio olisi hyvä tekniikka seikkailla omassa rauhassa tehokkaasti. Pitääpä laittaa mietintään.

Vierailija kirjoitti:

Väärä ammatinvalinta ,mutta enää 10 vuotta työelämää jäljellä.
Toki silloin kun aloitin työelämän se oli kivaa mutta ei enää.

Oletko sinäkin opettaja kuten minä? Tiedän tunteen. Tämä työ on muuttunut todella paljon. Enpä olisi arvannut, että siitä ihan tällaista tulee.

Minä en varsinaisesti kadu mitään, koska en ole näihin asioihin itse juurikaan voinut vaikuttaa. Minua harmittaa oma, laiska perusluonteeni. Minua harmittaa myös liian myöhään diagnosoitu ADHD, ikää on jo niin paljon että en näe mitään syytä kiusata itseäni lisäopinnoilla (se laiskuuskin tässä!), kun en usko että opinnoista olisi muuta hyötyä kuin että olisin aivan ylikoulutettu työhöni. Tässä iässä en enää muuta työtä tule saamaan, varsinkin kun alallani on aivan älytön ylitarjonta muutenkin. Harmittaa etten koskaan löytänyt omaa intohimoani, vaan ajauduin vain tähän tilanteeseen.

Harmittaa myös, että puolisoni on alkoholisoitunut vuosien varrella, mutta en jaksa enää aloittaa alustakaan, joutuisin luopumaan kaikesta itselleni tärkeästä ja iloa tuottavasta jos eroaisin, kuten omasta pihasta, koirasta, ja sitä myötä myös koiran kanssa harrastamisesta. Tuota meidän viettihyrrää ei nimittäin voi kerrostaloon viedä, liian kova vahti. Täällä maalla missä asutaan ei haittaa vaikka haukkuu kaikki rusakoista alkaen.

Rokotusten väli ei ole ollut optimaalinen ja nyt tuntuu, että  alle 5-vuotiaat lapset on aivan unohdettu.

Kadun noin 10 vuoden aikaa elämässäni, jolloin join paljon, sotkin asiani tehokkaasti mm. talousasiat, olin suhteissa ja tekemisissä ihan hirveiden miesten kanssa, jotka onnistuivat lyömään minut henkisesti lyttyyn. Kaikista eniten kadun sitä, etten ollut tuona ajanjaksona sellainen äiti yli 10-vuotiaille lapsilleni, joka olisin halunnut olla. Avioero ja läheisen kuolema suisti minut tuollaiseen alennustilaan. Nykyään elämäni on hallinnassa ja välit aikuisiin lapsiini  kunnossa, mutta puistattaa ajatella vuosia 2008-2018. Lisäksi olen sen verran kokenut pahaa, että epäilen, pystynkö koskaan enää olemaan parisuhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Elin unelmieni elämää 20 - 30 v. kaupungissa, jossa opiskelin ja jossa minulla oli ihania ystäviä. Pilasin kaiken kun muutin työharjoittelupaikan takia toiselle puolelle maata ja sain sieltä vakityön ja lapsen. Työkokemuksen karttumisen jälkeen olisi ollut tarkoitus muuttaa takaisin rakkaaseen kaupunkiin, mutta mies jäi kiinni pettämisestä, ja sen myötä tuli raskaita vuosia eikä energia riittänyt takaisinmuuttoon. Nyt lasten ja työn takia jumissa kaupungissa, johon liittyy paljon ikäviä muistoja ja ajanjaksoja ja johon tulin vain alunperin käymään en jäämään. Ei tämän elämän näin pitänyt mennä.

Sama täällä. Olen yksinäinen ja katkera. Mies petti usein ja loukkasi, nyt löysi uuden naisen joka leikkii kotia ja passaa. Asuvat maalla, minä vuokralla täällä missä inhoan olla eniten maailmassa.

Vähän kuin minun elämästäni. Sillä erotuksella etten ole katkera. Itkin aikani sen paskan perään, en enää. Ja unelmia ei kannata olla eikä haaveita, elää pitää nyt, tässä hetkessä. Ehkä ei huomista tulekaan?

Persujen rikoksista ei saa palstalla puhua vaikka persu yritti tappaa väkijoukon vappuna!

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-uutisten-tiedot-esplanadin-kaah…

Järjetöntä tuhlausta. Olisi pitänyt käyttää rahaa järkevämmin ja säästää . Myös, että päästin itseni näin lihavaksi syömällä ja juomalla liikaa. Nyt alkaa päivät vähetä ja mitään ei jää älykästä lapselle jättää.

Jätin nuoruuttani ja tyhmyyttäni miehen, jota vielä neljäkymmentä vuotta jälkeenpäin ajattelen ja kaipaan.

Olin koko kouluaikani rakastunut samaan poikaan. Kadun, etten edes ajatellut koskaan, että olisin voinut olla hänelle se läheinen ihminen. Kaipaan häntä vieläkin, vaikka olen jo melkein kuuskymppinen. En ole nähnyt häntä kertaakaan kouluajan jälkeen, mutta ei mene montaa päivää, etten ajattelisi häntä.

Vierailija kirjoitti:

Kadun eniten syntymääni.
M31

Voi olla että vanhempasi katuvat myös.

Vierailija kirjoitti:

Olin koko kouluaikani rakastunut samaan poikaan. Kadun, etten edes ajatellut koskaan, että olisin voinut olla hänelle se läheinen ihminen. Kaipaan häntä vieläkin, vaikka olen jo melkein kuuskymppinen. En ole nähnyt häntä kertaakaan kouluajan jälkeen, mutta ei mene montaa päivää, etten ajattelisi häntä.

Jos nyt tapaisit niin suurella todennäköisyydellä pettyisit.

Vierailija kirjoitti:

Persujen rikoksista ei saa palstalla puhua vaikka persu yritti tappaa väkijoukon vappuna!
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/mtv-uutisten-tiedot-esplanadin-kaah…

Se oli ISIS joka sen teki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin koko kouluaikani rakastunut samaan poikaan. Kadun, etten edes ajatellut koskaan, että olisin voinut olla hänelle se läheinen ihminen. Kaipaan häntä vieläkin, vaikka olen jo melkein kuuskymppinen. En ole nähnyt häntä kertaakaan kouluajan jälkeen, mutta ei mene montaa päivää, etten ajattelisi häntä.

Jos nyt tapaisit niin suurella todennäköisyydellä pettyisit.

En usko. Tosin olen itse nyt moninkertainen äiti ja hänellä on myös perhe, olen kuullut. Olisi kyllä vänkää nähdä, että vieläkö sykähdyttää. 

En opiskellut kieliä tarpeeksi enkä englantia enkä ruotsiakaan tarpeeksi hyvin.
Myöhemmin aikuisena panostin englannin opiskeluun, onneksi.
Se pelasti työurani.
Suosittelen kaikkia vanhempia neuvomaan lapsiaan kielten opiskeluun. Mitä useampia osaa sen enemmän ovet aukeavat.

Syntymää. Mielummin olisin jäänyt syntymättä.