Mitä kadut elämässäsi eniten?

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt monesti että mihin asti taaksepäin pitäisi mennä elämässä että olisi mahdollisuus siihen että olisin onnellinen tänään. Varmaan pitäisi mennä lukion jälkeiseen aikaan. Ei olisi pitänyt ottaa vastaan sitä opiskelupaikkaa minkä otin vaan hakea sinnikkäästi muualle ja toiseen kaupunkiin kuin pääsin. Olisi jäänyt kurja ala opiskelematta ja exmies löytämättä. Nyt kaupungissa jossa en viihdy, työssä joka ei ole minkäänlainen intohimo ja sen ikäinen että jää varmaan lapset tekemättä.

Mä olen miettinyt tuota vuosien aikana paljon ja tullut siihen lopputulokseen, että mun pitäisi päästä sinne asti kun yläaste alkoi. Jotenkin kaikki alkoi mennä pieleen vaikka en siis mikään kovis/pahis edes ollut vaan päinvastoin ja se olikin jopa pahempi juttu. Olin nimittäin huonoitsetuntoinen, epävarma, arka ja ujo sekä hukassa itseni kanssa, joten olin sitten valmis menemään vaikka solmuun jotta tulisin hyväksytyksi ja pääsisin mukaan kun olisin kuin muut. Eihän sitä sitten uskaltanut edes tykätä sellaisesta aineesta jonka opiskelua oli odottanut jo pari vuotta koska muiden mielestä se oli ihan tyhmä kieli. Siinä sitten tuli juotua ekat kännitkin ja huomattua, että kännissähän onkin kivaa ja voi olla ihan eri ihminen.

Siinä sitten tuli hukattua itsensä lopullisesti parissa vuodessa ja valinnat jatko-opiskelun ym suhteen olikin sitten sen mukaisia eikä oikeastaan enempää pieleen olisi voinut edes mennä. Jossain vaiheessa parikymppisenä sitä sitten alkoi olla jo tosi paha olla, kun kaikki elämässä oli jotenkin väärin ja itselle epäsopivaa, mutta jostain syystä sitä silloin kuvitteli, että sinniteltävä vaan sitä on koska elämä nyt vaan on tällaista ja itsepähän olet valintasi tehnyt. Ettei vaan voi vaihtaa suuntaa tai edes myöntää että pieleen meni. Sitä pahaa oloa oli sitten helppoa korjata alkoholilla josta tuli lopulta ainakin jonkinlainen ongelmakin vaikka varsinaisesti alkoholistiksi en ikinä päätynytkään.

Sitä kuvitteli, että ei sellaista vaihtoehtoa ole olemassakaan että voisi aloittaa alusta. Että olisihan se hölmöä heittää ihan hukkaan se kaikki vaivannäkö jota tämä ei-omannäköinen elämä oli siihen mennessä vaatinut. Ja sitähän sitten oikeasti oli riittänytkin, kun mikään ei mennyt sujuvasti tai helposti vaan kaikki pikkujututkin oli hirmuista tahkoamista. Siitä olisi tietenkin jo pitänyt ymmärtää, että neliön palaa ei kannata yrittää pyöreään aukkoon ja kaikki on vaikeaa/työlästä vaan siksi, että asiat on menossa kokoajan itselle väärään suuntaan. Mutta ei, mitä pidempään tuo jatkui sitä "normaalimmalta" kaikki tuntui vaikeuksista huolimatta ja siihen sopeutui, ettei missään asiassa ollut valittavanakaan sitä vaihtoehtoa joka olisi ollut aidosti se itselle oikea. Oli vaan valittava huonoista se vähiten huonoin.

Ja niin se on edelleen eikä muuksi muutu. Ei vaan voi elää sellaista elämää mikä olisi itselle se oikea, koska joskus tuli tehtyä se yksi väärä valinta täydellisen väärässä kohdassa.

Etten ole uskonut itseeni tarpeeksi ja lähtenyt opiskelemaan nuorena kunnon ammattia. Jääminen huonoon parisuhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, etten nuoruudessa nussinut/bilettänyt/ryypännyt/tapellut kuin muut miehet vaan olin nössö mitäänsanomaton hissukka vailla kunnianhimoa. Nyt elämässä ei ole mitään muuta kuin tyhjyyttä, yksinäisyyttä, huonopalkkainen työ ja videopelien pelaaminen.

Tiedän paljon miehiä, joita harmittaa se, ettei ole koskaan ns. rymynnyt. Kyllä se vaan taitaa jollain lailla oikeastikin kuulua miespsyykkeeseen, vaikka nykymaailman normit koettaa kovasti vastaan puhua.

Itsekin siis olen ollut nuoruudessani 95% kiltti poika.

M38

Kadun sitä että olin nuorena liian ylpeä ja kostonhimoinen antamaan exälleni anteeksi hänen töppäilynsä vaikka oikeasti olisin halunnut hänet takaisin ja olen kaivannut häntä koko aikuisikäni jollain tapaa.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat lähes virheetöntä kielioppia. Hankalatkin yhdyssanat ovat oikein ja ilmaisu on kiinnostavaa. En pitäisi sinua ollenkaan menetettynä tapauksena. Tsekkaa vaikka iltalukion kursseja jos oikeasti kiinnostaa esim se enkku. Ja yleissivistystä voi hankkia muualtakin. Aina voi kehittää itseään. Tsemppiä!
 

Heh, miten kirjoitetaan lähes virheetöntä kielioppia?

Juuri tällä hetkellä ,tällä nimenomaisella sitä, että sanoin miehelleni "ero voi tulla pikaisestikin" ja samalla hetkellä katusin sanomaani.  Minua otti päähän kyseisellä hetkellä miehen alkoholinkäyttö , joten erolla uhkaamisen sijaan olisi pitänyt sanoa " vitt...aa tuo sun viinan otto"..Nyt tuntuu siltä ,että haluaisin juosta päin seinää, mutta ei se mitään auta, sanottuja sanojani en takaisin saa. Mies otti asian raskaasti, luottamus meni, ja ymmärrän sen.

Että olen ollut liikaa kynnysmatto ja antanut kohdella itseäni huonosti ystävyyssuhteissa. Olisi vaan pitänyt heti nostaa kytkintä, ja keskittyä niihin oikeasti hyviin ystäviin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt monesti että mihin asti taaksepäin pitäisi mennä elämässä että olisi mahdollisuus siihen että olisin onnellinen tänään. Varmaan pitäisi mennä lukion jälkeiseen aikaan. Ei olisi pitänyt ottaa vastaan sitä opiskelupaikkaa minkä otin vaan hakea sinnikkäästi muualle ja toiseen kaupunkiin kuin pääsin. Olisi jäänyt kurja ala opiskelematta ja exmies löytämättä. Nyt kaupungissa jossa en viihdy, työssä joka ei ole minkäänlainen intohimo ja sen ikäinen että jää varmaan lapset tekemättä.

Mä olen miettinyt tuota vuosien aikana paljon ja tullut siihen lopputulokseen, että mun pitäisi päästä sinne asti kun yläaste alkoi. Jotenkin kaikki alkoi mennä pieleen vaikka en siis mikään kovis/pahis edes ollut vaan päinvastoin ja se olikin jopa pahempi juttu. Olin nimittäin huonoitsetuntoinen, epävarma, arka ja ujo sekä hukassa itseni kanssa, joten olin sitten valmis menemään vaikka solmuun jotta tulisin hyväksytyksi ja pääsisin mukaan kun olisin kuin muut. Eihän sitä sitten uskaltanut edes tykätä sellaisesta aineesta jonka opiskelua oli odottanut jo pari vuotta koska muiden mielestä se oli ihan tyhmä kieli. Siinä sitten tuli juotua ekat kännitkin ja huomattua, että kännissähän onkin kivaa ja voi olla ihan eri ihminen.
Siinä sitten tuli hukattua itsensä lopullisesti parissa vuodessa ja valinnat jatko-opiskelun ym suhteen olikin sitten sen mukaisia eikä oikeastaan enempää pieleen olisi voinut edes mennä. Jossain vaiheessa parikymppisenä sitä sitten alkoi olla jo tosi paha olla, kun kaikki elämässä oli jotenkin väärin ja itselle epäsopivaa, mutta jostain syystä sitä silloin kuvitteli, että sinniteltävä vaan sitä on koska elämä nyt vaan on tällaista ja itsepähän olet valintasi tehnyt. Ettei vaan voi vaihtaa suuntaa tai edes myöntää että pieleen meni. Sitä pahaa oloa oli sitten helppoa korjata alkoholilla josta tuli lopulta ainakin jonkinlainen ongelmakin vaikka varsinaisesti alkoholistiksi en ikinä päätynytkään.
Sitä kuvitteli, että ei sellaista vaihtoehtoa ole olemassakaan että voisi aloittaa alusta. Että olisihan se hölmöä heittää ihan hukkaan se kaikki vaivannäkö jota tämä ei-omannäköinen elämä oli siihen mennessä vaatinut. Ja sitähän sitten oikeasti oli riittänytkin, kun mikään ei mennyt sujuvasti tai helposti vaan kaikki pikkujututkin oli hirmuista tahkoamista. Siitä olisi tietenkin jo pitänyt ymmärtää, että neliön palaa ei kannata yrittää pyöreään aukkoon ja kaikki on vaikeaa/työlästä vaan siksi, että asiat on menossa kokoajan itselle väärään suuntaan. Mutta ei, mitä pidempään tuo jatkui sitä "normaalimmalta" kaikki tuntui vaikeuksista huolimatta ja siihen sopeutui, ettei missään asiassa ollut valittavanakaan sitä vaihtoehtoa joka olisi ollut aidosti se itselle oikea. Oli vaan valittava huonoista se vähiten huonoin.
Ja niin se on edelleen eikä muuksi muutu. Ei vaan voi elää sellaista elämää mikä olisi itselle se oikea, koska joskus tuli tehtyä se yksi väärä valinta täydellisen väärässä kohdassa.

Tämä voisi olla melkein minun kirjoittamani. Olin hirveän ujo koulussa, opettajat eivät minua mitenkään noteeranneet. Osa opettajista välitti minulle asioita kaverini kautta, mikä oli erityisen loukkaavaa. Aivan kuin minulle ei olisi haluttu puhuakaan. Olin kuitenkin hyvä oppilas, mikä sekin ehkä vain ärsytti joitakin opettajia: kuinka tuollainen rääpäle osaakin noin hyvin. Kaikessa yksinäisyydessäni en oppinut tuntemaan itseäni, en tajunnut, että minullakin olisi oikeus onneen. Tein todella tyhmiä valintoja lukion jälkeen. Ja noille valinnoille johdonmukaisesti ajauduin kurjiin työpaikkoihin. Näillä mennään, onnettomasti hamaan loppuun asti.

Tatuointeja. Kaikki tuntemani järjevät ihmiset ovat jättäneet tatskat väliin. Itse olen typerys.

Etten kysellyt tarkemmin veljeni vointia. Tiesin ettei hänellä mennyt hyvin, mutta halusin antaa hänelle tilaa. Nyt en enää voi kysyä.

Hedelmöittymiseni hetkeä ihan eniten

Vierailija kirjoitti:

Suostuin kaikkeen inhottavaan lapsena lähisukulaisen kanssa.

Ei tämä ollut sinun syysi. Oletko saanut apua ja terapiaa, onko hänet ilmiannettu niin, että ei toista tekojaan toisen lapsen kohdalla?

Aleksis Kiven katua, Pasilasta Kallioon.

Vierailija kirjoitti:

Tatuointeja. Kaikki tuntemani järjevät ihmiset ovat jättäneet tatskat väliin. Itse olen typerys.

Olet varmasti melkoinen lähiölupiini.

Ettei ollut jakoavainta mukana, kun oli tarvetta. Sen takia piti kävellä kotiin, kun pyörällä ei päässyt.

Itseäni kaduttaa edelleen yli nelikymppisenä se, että en uskaltanut arkana seurustella yläasteella. Olin tosi ihastunut yhteen tyyppiin ja tiesin, että hän muhun mutta kumpikaan ei tehnyt sitä aloitetta. Tai hän omalla tavallaan mutta miksi mun piti olla niin arka... Onneksi vuodet ovat opettaneet ja olen löytänyt itseni enkä ole arka ollenkaan. Opiskelin korkeakoulututkinnon ja jonkun aikaa tämän alan töitä tehtyäni sain lapset ja opiskelin toisen korkeakoulututkinnon, koska ensimmäinen ei tuntunut enää omalta. Nyt taas jonkun aikaa töitä tehneenä pohdin, josko opiskelisi taas jotain ihan muuta. 😊

Kadun sitä että annoin Äitini pelotella itseäni siten etten ole koskaan uskaltanut seurustella, koska se sano että vie kaikki miehet multa ja tuhosikin ensimmäiset ehdokkaat.
Hän ollut väkivaltainen ja järjesti jopa pedofiilin kimppuun 10-v.
Rahaa on aina tahtonut.

Sitä että olen auttanut ihmisiä.Sitä ei arvosteta vaan ihmisistä tulee ahneita ja halveksivat auttajaansa.Selän takana mustamaalaavat törkeästi.Tämän takia en tee enää vapaaehtoishommia.

Ei kalu kestänyt sen 20v nymfon vauhdissa. 5-6 kertaa päivässä olis pitänyt tampata joka asennosta ja meisseli oli suussa heti, kun pienikin tauko tuli. Kyllä sitä 1,5v jaksoi, mutta ei kauempaa...

T: M40

Ei ole elämässä tapahtunut sellaista, mitä katuisin, koska olen toiminut käytettävissä olevin tiedoin oikein.

Mutta syntymääni kadun. Täällä ei ole oikein mitään syytä, miksi pitäisi roikkua aina vaan.