Miksi työttömät ei hae töitä
Olen pienen yrityksen yrittäjä ja toimitusjohtaja. Aktiivisesti ei käydä rekrykampanjaa mutta esim. nettisivuilla on työpaikat-osio ja kehoitus ottaa yhteyttä.Tänä vuonna on ollut yksi ainoa hakija. Toki toimitaan it-alalla ja edellytetään ohjelmointitaitoa, mutta esim. keskustelupalstoilla tuntuu olevan paljonkin ohjelmointitaitoisia, jotka valittavat työnantajien ikärasismia. Yhtään näistä ei vain ole koskaan ollut yhteydessä.Työnhakijoiden passiivisuus on jotain ihan käsittämätöntä. Miksi työttömät eivät hae töitä?
Kommentit (214)
Sain kuluvana kuukautena 1408,32e asumis- ja toimeentulotukea. Riittäisiköhän olla 1600e:n butto tuohon, mutta ei kattamaan matkakuluja, kuten HKL-lippua?
Varmaan 2500e olisi minimi, millä teorissa edes olisi mielekästä hakea työtä. Lisäksi siinä määrin onnekas olen, että nämä hakemuksien lähettelypakot eivät kosketa minua, sillä olen "ikuisessa karenssissa" niin kauan, kunnes teen virheen ja olen vähintään 12viikkoa kokopäivätyössä, opiskelen omatoimisesti, toimin yrittäjänä tai osallistun työvoimapoliittiseen koulutukseen tai kuntoukseen.
Sellaiseen rumbaan en kyllä lähde, sillä karenssissa byrokratia ja hakemusten määrä tukiin on vähentynyt niin paljon, että tämä huomattavasti lungimpaa, kuin se TE-keskuksen pompottelu ja työtarjouksien vastaanottaminen.
Kerrytän verotonta lisäansiota ohi Kelan keräämällä myöskin panttipulloja ympäristöstä, jolloin minun ei tarvitse edes tehdä niin suuria valintoja taloudessa mennäkseni keskiluokkaisesta habituksesta.
herra työnantaja... paljonko olet valmis maksamaan minulle vapaa-ajasta jonka ostat minulta?. jos sun tarjous on 1300€ kk/37,5h......niin unohda
Vierailija kirjoitti:
So?
Suomessa on 292 377 yritystä (Tilastokeskus, Yritysrekisteri 2019) pois lukien maa-, metsä- ja kalatalous. Miten nuo 10% ehtisi noihin kaikkiin soittaa?
Ja pitäisikö heidän sopia keskenään, että kaikkiin firmoihin varmasti kanssa soitetaan?
18500 puhelua/päivä, 250 työpäivää/vuosi, 4,6 miljoonaa puhelua. Aika erikoinen jakauma on, jos jokaiseen netistä löydettävissä olevaan firmaan ei tule useita soittoja. Mahdollista vain, jos niitä soittoja ei yksinkertaisesti tehdä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkällä siimalla onkiminen on verrannollinen yrityksen rekrytointiin panostamiseen. Kalan nappaamattomuuden tulkitseminen meren kalattomuudeksi on verrannollinen toimitusjohtajan kykyyn tulkita omaa rekrytointiprosessiaan ja ihmisiä. Toivottavasti luvut ovat paremmin hallinnassa.
Kun työttömiä on Suomessa 185 000 ja yhteydenottoja ei tule lainkaan, niin eivätkö nämä luvut kerro, että edes 10% näistä 185 000 työttömästä ei aktiivisesti hae piilotyöpaikkoja? Jos edes 10%, 18500, soittaisi vaikka vain yhteen yritykseen päivässä, niin jokaiseen yritykseen tulisi soitto keskimäärin joka toinen viikko. Riippumatta yrityksen prosesseista. Mutta kun ei tule.
Mahtava matematiikka sinulla.
Otit tässä varmaan huomioon:
-Rovaniemeltä ei soitella Helsinkiin.
-Lähihoitaja ei soita it-firmaan, eikä koodari vanhusten taloon.
-Mistä ihmisen pitäisi löytää lista yrityksistä, tietää niiden toimiala? Noita listoja yrityksillekin myydään kovaan hintaan.
-Usea työtön on työtön vain hetken, esim. 3kk tauko työpaikkojen välissä. Eli nuo 18 500 suurin osa vaihtuu jatkuvasti. Ja jos olisi joku mystinen lista niin todennäköisesti firma Aaltosen aallonmurtajat saisi tuhansia soittoja ja Örkkien örvelöt ei yhtään, kun työpaikka löytyisi tai kiinnostus lopahtaisi ennen aakkosten loppua.
-Haja-asutusalueella puhelut olisi soiteltu viikossa ja kaupungissa menee aika niiden ihan näkyvillä olevien työpaikkojen haussa ja yritysten tutkimisessa.
-Ei jokainen yritys ole työnantajana kiinnostava ja aloilla missä ei ole ylitarjontaa on varaa valita.
Plussaaa myös piilotyöpaikan käsitteen täydellisestä väärin ymmärtämisestä.Eiköhän kuitenkin ihan myönnetä tosiasiat: 90 työtöntä sadasta ei ole soittanut yhtään ainutta työnhakupuhelua.
Se oli silloin lankapuhelinten aikaan kun puhelimella soitettiin puheluja. Onko teidän firmassa mitään työnhaku-chattia, tai omaa Tik Tak Tok- kanavaa?
Kuule pomo. En ole sinun alan ihminen, mutta muun. Itse laitan vähintään 12 hakemusta joka kuukausi, oman alan, ja muun alan töihin, joihin minulla osaaminen. En pääse edes haastatteluun. Kun ikää on + 50,niin näin se vaan on. Et sinäkään ottaisi. Olet kuin muut, eli haluat max 30 vuotiaan,15 vuotta työkokemusta omaavan huippuosaaja velan, joka ei koskaan sairasta ja on kone. Me viisikymppiset, oikeat osaajat olemme tyämarkkinoiden kuonaa
T. maisteri, opistotason koulutus+ 10 muuta, 30 vuoden työkokemus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksatko oikeasti palkkaakin? Monta kertaa huomaa kuinka työnantajat narisevat turhasta kun itse eivät halua maksaa. Halutaan ammattitaitoista työvoimaa mutta ilmaiseksi.
Kyse ei ole siitä, että rektytointi jäisi kiinni matalasta palkkatarjouksesta. Se jää kiinni siitä, että työnhakijat eivät ole lainkaan yhteydessä.
Itse kysymykseen. Maksan palkkaa. Ilmaisia harjoittelijoita olisi tulossa kyllä yllinkyllin kaikenmaailman systeemien kautta, mutta ammattilaisia, joilla on alalla kova palkka, ei. Töitä ei oikeasti haeta.
Meillä tuntilaskutus lähellä tai yli kolminumeroinen, kyllä ihan hyvää palkkaa voidaan maksaa.
Ilmeisesti vaatimukset ovat niin kovat, että ei ne täyttäviä ole enää työttömänä vaan niin hyväpalkkaisissa töissä, että ei kannata vaihtaa.
Kokeilepa ehdottaa oppisopimuskoulutusta. Silloin ehkä joku rohkenisi hakea, vaikka ei täytä sinun tähtitieteellisiä osaamisvaatimuksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuule pomo. En ole sinun alan ihminen, mutta muun. Itse laitan vähintään 12 hakemusta joka kuukausi, oman alan, ja muun alan töihin, joihin minulla osaaminen. En pääse edes haastatteluun. Kun ikää on + 50,niin näin se vaan on. Et sinäkään ottaisi. Olet kuin muut, eli haluat max 30 vuotiaan,15 vuotta työkokemusta omaavan huippuosaaja velan, joka ei koskaan sairasta ja on kone. Me viisikymppiset, oikeat osaajat olemme tyämarkkinoiden kuonaa
T. maisteri, opistotason koulutus+ 10 muuta, 30 vuoden työkokemus
... ja mikä pahinta - nainen!
Vierailija kirjoitti:
Olen pienen yrityksen yrittäjä ja toimitusjohtaja. Aktiivisesti ei käydä rekrykampanjaa mutta esim. nettisivuilla on työpaikat-osio ja kehoitus ottaa yhteyttä.
Ehkäpä en tiedä pienen yrityksesi olemassaolosta käydäkseni sen nettisivuilla ja ottaakseni yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin Suomea tämä yritys on?
Tampere.
Ok, liian kaukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maksatko oikeasti palkkaakin? Monta kertaa huomaa kuinka työnantajat narisevat turhasta kun itse eivät halua maksaa. Halutaan ammattitaitoista työvoimaa mutta ilmaiseksi.
Kyse ei ole siitä, että rektytointi jäisi kiinni matalasta palkkatarjouksesta. Se jää kiinni siitä, että työnhakijat eivät ole lainkaan yhteydessä.
Itse kysymykseen. Maksan palkkaa. Ilmaisia harjoittelijoita olisi tulossa kyllä yllinkyllin kaikenmaailman systeemien kautta, mutta ammattilaisia, joilla on alalla kova palkka, ei. Töitä ei oikeasti haeta.
Meillä tuntilaskutus lähellä tai yli kolminumeroinen, kyllä ihan hyvää palkkaa voidaan maksaa.
Ainakaan minä en pidä itseäni niin kovan luokan ammatitlaisena, että tuollaisen tuntilaskutuksen firmasta kehtaisin töitä hakea. Haen vain vähemmän vaativiin tehtäviin.
Tietysti voi olla että kärsin vain ns. huijarisyndroomasta. Ja on sekin jossain tutkimuksessa todettu, että keskinkertaisilla osaajilla on korkeimmat käsitykset taidoistaan. Todella hyvät ovat vaatimattomampia. Itse kyllä uskon aidosti olevani keskinkertainen. Työnantajan haluavat huippuosaajia, tapelkoot niistä sitten keskenään, ei se minun vikani ole. (Ja joo kyllä opiskelen tässä työnhaun ohessa lisää, toki työkkäriltä salassa koska se on kiellettyä.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin Suomea tämä yritys on?
Tampere.
Asun Tampereella ja olen työtön koodari, ja voisin tulla teille töihin, mutta en edelleenkään yhtään tiedä, mikä firmanne on. Koska et sitä täällä kuitenkaan halua paljastaa, voisitko antaa edes vähän vinkkiä, missä päin tai millä alalla tarkemmin vaikutatte?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkällä siimalla onkiminen on verrannollinen yrityksen rekrytointiin panostamiseen. Kalan nappaamattomuuden tulkitseminen meren kalattomuudeksi on verrannollinen toimitusjohtajan kykyyn tulkita omaa rekrytointiprosessiaan ja ihmisiä. Toivottavasti luvut ovat paremmin hallinnassa.
Kun työttömiä on Suomessa 185 000 ja yhteydenottoja ei tule lainkaan, niin eivätkö nämä luvut kerro, että edes 10% näistä 185 000 työttömästä ei aktiivisesti hae piilotyöpaikkoja? Jos edes 10%, 18500, soittaisi vaikka vain yhteen yritykseen päivässä, niin jokaiseen yritykseen tulisi soitto keskimäärin joka toinen viikko. Riippumatta yrityksen prosesseista. Mutta kun ei tule.
Mahtava matematiikka sinulla.
Otit tässä varmaan huomioon:
-Rovaniemeltä ei soitella Helsinkiin.
-Lähihoitaja ei soita it-firmaan, eikä koodari vanhusten taloon.
-Mistä ihmisen pitäisi löytää lista yrityksistä, tietää niiden toimiala? Noita listoja yrityksillekin myydään kovaan hintaan.
-Usea työtön on työtön vain hetken, esim. 3kk tauko työpaikkojen välissä. Eli nuo 18 500 suurin osa vaihtuu jatkuvasti. Ja jos olisi joku mystinen lista niin todennäköisesti firma Aaltosen aallonmurtajat saisi tuhansia soittoja ja Örkkien örvelöt ei yhtään, kun työpaikka löytyisi tai kiinnostus lopahtaisi ennen aakkosten loppua.
-Haja-asutusalueella puhelut olisi soiteltu viikossa ja kaupungissa menee aika niiden ihan näkyvillä olevien työpaikkojen haussa ja yritysten tutkimisessa.
-Ei jokainen yritys ole työnantajana kiinnostava ja aloilla missä ei ole ylitarjontaa on varaa valita.
Plussaaa myös piilotyöpaikan käsitteen täydellisestä väärin ymmärtämisestä.Eiköhän kuitenkin ihan myönnetä tosiasiat: 90 työtöntä sadasta ei ole soittanut yhtään ainutta työnhakupuhelua.
En tiedä onko tuo totta, mutta myönnän: Itse soitan vasta, jos firma joko ilmoituksessaan tai kotisivuillaan kertoo, että saa soittaa ja kysyä. Olisivatko firmat muka oikeasti iloisia, jos työttömät yhtenään kyselisivät puhelimitse töitä ja sillä tavoin häiritsisivät itse työntekoa? Moni yritys jo nykyisellään on ulkoistanut rekrytoinnin alkuvaiheet, koska hakijoiden tulva tuskastuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pelkällä siimalla onkiminen on verrannollinen yrityksen rekrytointiin panostamiseen. Kalan nappaamattomuuden tulkitseminen meren kalattomuudeksi on verrannollinen toimitusjohtajan kykyyn tulkita omaa rekrytointiprosessiaan ja ihmisiä. Toivottavasti luvut ovat paremmin hallinnassa.
Kun työttömiä on Suomessa 185 000 ja yhteydenottoja ei tule lainkaan, niin eivätkö nämä luvut kerro, että edes 10% näistä 185 000 työttömästä ei aktiivisesti hae piilotyöpaikkoja? Jos edes 10%, 18500, soittaisi vaikka vain yhteen yritykseen päivässä, niin jokaiseen yritykseen tulisi soitto keskimäärin joka toinen viikko. Riippumatta yrityksen prosesseista. Mutta kun ei tule.
Mahtava matematiikka sinulla.
Otit tässä varmaan huomioon:
-Rovaniemeltä ei soitella Helsinkiin.
-Lähihoitaja ei soita it-firmaan, eikä koodari vanhusten taloon.
-Mistä ihmisen pitäisi löytää lista yrityksistä, tietää niiden toimiala? Noita listoja yrityksillekin myydään kovaan hintaan.
-Usea työtön on työtön vain hetken, esim. 3kk tauko työpaikkojen välissä. Eli nuo 18 500 suurin osa vaihtuu jatkuvasti. Ja jos olisi joku mystinen lista niin todennäköisesti firma Aaltosen aallonmurtajat saisi tuhansia soittoja ja Örkkien örvelöt ei yhtään, kun työpaikka löytyisi tai kiinnostus lopahtaisi ennen aakkosten loppua.
-Haja-asutusalueella puhelut olisi soiteltu viikossa ja kaupungissa menee aika niiden ihan näkyvillä olevien työpaikkojen haussa ja yritysten tutkimisessa.
-Ei jokainen yritys ole työnantajana kiinnostava ja aloilla missä ei ole ylitarjontaa on varaa valita.
Plussaaa myös piilotyöpaikan käsitteen täydellisestä väärin ymmärtämisestä.Eiköhän kuitenkin ihan myönnetä tosiasiat: 90 työtöntä sadasta ei ole soittanut yhtään ainutta työnhakupuhelua.
Miksi soittaisi, kun niistä ei ole mitään apua? Kylmäsoitot on puhelinmyyjällekin todella haastavia, vaikka kuka vaan tilata lehden tai ostaa bambukalsarit, käyttötavaroita. Työpaikkoja sen sijaan ei luoda sillä, että joku hyvänkuuloinen tyyppi soittaa. Ei se saa töitä, jos firmassa ei ole sellaiselle osaamiselle tarvetta.
7 vuotta tässä hakenut töitä sisältäen merkonomi opiskelut työttömyysetuudella.
Montahan vuotta itse jaksaisit näitä hakemuksia lähetellä, kun suurinpaan osaan et saa edes vastausta että et kelpaa. Tämä on työttömien henkistä kiusaamista.
500000 työtöntä ja työpaikkoja noin 100000, kaikille nyt vaan ei riitä.
Sinun kaltasissa firmoissa on aina vain juoksupojan duuneja tarjolla paskoilla työehdoilla ja paskalla palkalla, montaa satasta tuosta ei tulotaso parane ja sitten on repiny ittensä hajalle, niin miksihän ei sinunlaisiin työn antajiin olla yhteyksissä... HMMMMM?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä päin Suomea tämä yritys on?
Tampere.
Asun Tampereella ja olen työtön koodari, ja voisin tulla teille töihin, mutta en edelleenkään yhtään tiedä, mikä firmanne on. Koska et sitä täällä kuitenkaan halua paljastaa, voisitko antaa edes vähän vinkkiä, missä päin tai millä alalla tarkemmin vaikutatte?
Tuolla aiemmin oli spostiosoite, mistä voi kysyä lisää.
Kerronyt ees mitä on tarjolla ja millasillä ehdoilla ja millä alueella, muuten olet vaan trolli :7
Maz kirjoitti:
7 vuotta tässä hakenut töitä sisältäen merkonomi opiskelut työttömyysetuudella.
Montahan vuotta itse jaksaisit näitä hakemuksia lähetellä, kun suurinpaan osaan et saa edes vastausta että et kelpaa. Tämä on työttömien henkistä kiusaamista.
500000 työtöntä ja työpaikkoja noin 100000, kaikille nyt vaan ei riitä.
Sinun kaltasissa firmoissa on aina vain juoksupojan duuneja tarjolla paskoilla työehdoilla ja paskalla palkalla, montaa satasta tuosta ei tulotaso parane ja sitten on repiny ittensä hajalle, niin miksihän ei sinunlaisiin työn antajiin olla yhteyksissä... HMMMMM?
En ole kehoittanut ketään lähettämään hakemuksia. Olen kehoittanut soittamaan. En usko, että kukaan pääsee tuhanteen puheluun työllistymättä. Siihen ei mene seitsemää vuotta.
"500000 työtöntä ja työpaikkoja noin 100000, kaikille nyt vaan ei riitä." Kahden virtaussuureen hetkittäisten arvojen vertailu on älytöntä, lisäksi sun luvut on väärin.
AP.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuule pomo. En ole sinun alan ihminen, mutta muun. Itse laitan vähintään 12 hakemusta joka kuukausi, oman alan, ja muun alan töihin, joihin minulla osaaminen. En pääse edes haastatteluun. Kun ikää on + 50,niin näin se vaan on. Et sinäkään ottaisi. Olet kuin muut, eli haluat max 30 vuotiaan,15 vuotta työkokemusta omaavan huippuosaaja velan, joka ei koskaan sairasta ja on kone. Me viisikymppiset, oikeat osaajat olemme tyämarkkinoiden kuonaa
T. maisteri, opistotason koulutus+ 10 muuta, 30 vuoden työkokemus... ja mikä pahinta - nainen!
Vierailija kirjoitti:
[
-Mistä ihmisen pitäisi löytää lista yrityksistä, tietää niiden toimiala? Noita listoja yrityksillekin myydään kovaan hintaan.
Jos lasketaan, että aktiivisen työhaun ansiosta työttömyys lyhenee kuudesta kahteen kuukauteen, työllistyminen tuottaa työttömyyskorvaukseen verrattuna palkka, edut ja eläke huomioiden 2500 e lisää, niin neljän kuukauden tuotto on 10 000 euroa. Jos tuhannen hyvin valikoidun kontaktin lista maksaa 500 euroa, niin sehän on halpa kuin mikä.
Eiköhän kuitenkin ihan myönnetä tosiasiat: 90 työtöntä sadasta ei ole soittanut yhtään ainutta työnhakupuhelua.