Miksi työttömät ei hae töitä
Olen pienen yrityksen yrittäjä ja toimitusjohtaja. Aktiivisesti ei käydä rekrykampanjaa mutta esim. nettisivuilla on työpaikat-osio ja kehoitus ottaa yhteyttä.Tänä vuonna on ollut yksi ainoa hakija. Toki toimitaan it-alalla ja edellytetään ohjelmointitaitoa, mutta esim. keskustelupalstoilla tuntuu olevan paljonkin ohjelmointitaitoisia, jotka valittavat työnantajien ikärasismia. Yhtään näistä ei vain ole koskaan ollut yhteydessä.Työnhakijoiden passiivisuus on jotain ihan käsittämätöntä. Miksi työttömät eivät hae töitä?
Kommentit (214)
Työttömäksi jää ihminen monista syistä, enkä halua alkaa ketään solvaamaan. Jostakin luin taas kerran, että Suomessa ei kannata mennä töihin, kun luukuilta saa enemmän euroja. Tottakai se houkuttelee. Säälin nuoria, ei tule senttiäkään eläke-etuja, olet siis kehdosta hautaan eri luukuilla kerjäämässä. Perustat perheen siinä ajankuluksi, a sama jatkuu sukupolvelta toiselle, surullista.
Ihmisiä ei voi pakottaa, eikä lapamatoa pystyyn nostaa. Kaikki me emme ole yhtä älykkäitä, vaikka huudetaan että jokainen pystyy jos haluaa.
Kaikista ei tule maistereita ja tohtoreita ja kädentaitokin on lahja, onko siin yhä useampi ihminen turha, tarpeeton.
Olen sanomattoman kiitollinen vahemmilleni, eivät olleet suinkaan raharikkaita akateemisia, isiän viesti oli että töitä pitää tehdä, varastaa ei saa ja kotiin saa aina tulla, jos maailmalla tulee pahaa eteen.
Näillä me kaikki eteenpäin mentiin ja mennään, kukaan ei ole ollut työttömänä.
Vierailija kirjoitti:
Vuokratyö pitäisi kieltää. Tarjolla on vain vuokratöitä ja työnhakijat karttavat sitä kuin ruttoa. Vuokratyö sopii ainoastaan opiskelijoille osa-aikatyöksi.
Ei vuiokratyö itsessään ole paha, minulla oli useampi kuukauden sopimus, keskimäärin 7,5 tuntia päivä, mutta minä ja muut vuokratyöntekijät saimme itse päättää töiden riittävyyden perusteella teimmekö jonain päivänä lyhyempää ja toisina vastaavasti pisempää päivää. Sopimustani jatkettiin sitten pestin lopulla viikko kerrallaan kolmeen kertaan. Ei valittamista.
Vierailija kirjoitti:
Eli ette erikseen hae mut teidän sivuilla on joku epämääränen kehotus ottaa yhteyttä, ja vika on nyt hakijoissa kun ne ei löydä sitä ja sit viä erikseen tulkitte sitä oikein?
Suomalaiset ei ala tommoseen kyräilyyn, ole selkeä ja älä jätä tulkinnan varaa tai vika on sussa.
Nimenomaan näin. Laita kioskisi kotisivujen etusivuille isolla että haetaan esim. kielitaitoista (suomi, ruotsi, englanti) jäätelön myyjää iltahommiin klo 15-21 (myös viikonloppuisin), ikä vähintään 16v ja voimassaoleva hygieniapassi sekä hyvä asenne asiakaspalveluun. Työsuhteen kesto 1.6. - 15.8. 30 tuntia viikossa ja palkka 9 euroa tunti.
Vierailija kirjoitti:
kaikki yrityksen työpaikat
näppisvirhe, po. kaikki yritykset, työpaikat
Vierailija kirjoitti:
2.5. jälkeen hakee niin, että voi pikkufirmoissa rekrypomolla perse revetä.
Pikkufirmoissa ei ole erikseen rekrypomoa, mutta hyvä, että hakee.
Tämä uhoaminen kuitenkin osoittaa, että ainakin tälle palstalle on pesiytynyt paljon työttömiä, jotka eivät edes hae työtä. Nämä kun uskovat työhakemusten kasvavan ihan räjähdymäisesti, jos työttämät tekevät edes sen yhden hakemuksen viikossa.
No kerropa nyt sitten ihan avoimesti mikä firma, vai onko normaalia trollausta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika idioottia odottaa et erikoisosaamista vaativaan työhön ottais siihen kelpaamattomat ihmiset yhteyttä vaan todistaakseen aplle jotain työttömistä, luoja mikä ego.
Kaikki on varmaan kuulleet piilotyöpaikoista? Että auki olevien paikkojen lisäksi on paljon työpaikkoja, jotka eivät ole avoimessa haussa. Miten ihmeessä työttömät kuvittelevat löytävänsä nämä työpaikat, jos eivät olemalla yrityksiin yhteydessä?
En ymmärrä, mitä työttömät tekevät päivät pitkät, kun yrityksiä he eivät ainakaan kontaktoi.
Siis isossa kaupungissa ole yhtään ainutta työtöntä, joka systemaattisesti soittaisi kaikki yrityksen työpaikat läpi. Jos olisi, niin hän olisi ollut minuun yhteydessä. Koska olen sellaisessa roolissa, egon kanssa ei asialla ole mitään tekemistä.
Kas kun ottaa yhteyttää firmaan, sieltä ei vastata tai saa kuulla, että ei meillä oikeasti ole paikkaa auki. Mainoksena pidetään, paitsi jos yksisarvinen heinäpalkalla vastaisi.
Vierailija kirjoitti:
Työttömäksi jää ihminen monista syistä, enkä halua alkaa ketään solvaamaan. Jostakin luin taas kerran, että Suomessa ei kannata mennä töihin, kun luukuilta saa enemmän euroja. Tottakai se houkuttelee. Säälin nuoria, ei tule senttiäkään eläke-etuja, olet siis kehdosta hautaan eri luukuilla kerjäämässä. Perustat perheen siinä ajankuluksi, a sama jatkuu sukupolvelta toiselle, surullista.
Ihmisiä ei voi pakottaa, eikä lapamatoa pystyyn nostaa. Kaikki me emme ole yhtä älykkäitä, vaikka huudetaan että jokainen pystyy jos haluaa.
Kaikista ei tule maistereita ja tohtoreita ja kädentaitokin on lahja, onko siin yhä useampi ihminen turha, tarpeeton.
Olen sanomattoman kiitollinen vahemmilleni, eivät olleet suinkaan raharikkaita akateemisia, isiän viesti oli että töitä pitää tehdä, varastaa ei saa ja kotiin saa aina tulla, jos maailmalla tulee pahaa eteen.
Näillä me kaikki eteenpäin mentiin ja mennään, kukaan ei ole ollut työttömänä.
Aika erikoista tajunnanvirtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2.5. jälkeen hakee niin, että voi pikkufirmoissa rekrypomolla perse revetä.
Pikkufirmoissa ei ole erikseen rekrypomoa, mutta hyvä, että hakee.
Tämä uhoaminen kuitenkin osoittaa, että ainakin tälle palstalle on pesiytynyt paljon työttömiä, jotka eivät edes hae työtä. Nämä kun uskovat työhakemusten kasvavan ihan räjähdymäisesti, jos työttämät tekevät edes sen yhden hakemuksen viikossa.
Ohjelmoijat eivät ole työttömiä. Ei-ohjelmoijat eivät vastaa ohjelmointipaikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
No kerropa nyt sitten ihan avoimesti mikä firma, vai onko normaalia trollausta?
No en kai mä voi anonyymillä palstalla julkaista mitään ei anonyymiä. Jos työtön ei itse osaa etsiä piilotyöpaikkaa kovalla vaivalla, niin ei se ansaitse työtä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika idioottia odottaa et erikoisosaamista vaativaan työhön ottais siihen kelpaamattomat ihmiset yhteyttä vaan todistaakseen aplle jotain työttömistä, luoja mikä ego.
Kaikki on varmaan kuulleet piilotyöpaikoista? Että auki olevien paikkojen lisäksi on paljon työpaikkoja, jotka eivät ole avoimessa haussa. Miten ihmeessä työttömät kuvittelevat löytävänsä nämä työpaikat, jos eivät olemalla yrityksiin yhteydessä?
En ymmärrä, mitä työttömät tekevät päivät pitkät, kun yrityksiä he eivät ainakaan kontaktoi.
Siis isossa kaupungissa ole yhtään ainutta työtöntä, joka systemaattisesti soittaisi kaikki yrityksen työpaikat läpi. Jos olisi, niin hän olisi ollut minuun yhteydessä. Koska olen sellaisessa roolissa, egon kanssa ei asialla ole mitään tekemistä.
Pikkukylän piilotyöpaikat on äkkiä haettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa nyt sitten ihan avoimesti mikä firma, vai onko normaalia trollausta?
No en kai mä voi anonyymillä palstalla julkaista mitään ei anonyymiä. Jos työtön ei itse osaa etsiä piilotyöpaikkaa kovalla vaivalla, niin ei se ansaitse työtä.
Eli pidät työpaikkaa piilossa ja sitten ihmettelet, kun kukaan ei siihen vastaa.
Selvänäkijääkö te etsitte?
Miksi ihmeessä käyttäisi aikaansa lähettämällä 100 kylmähakemusta, kun 10 ilmoitukseen vastaamisella pääsee parempaan lopputulokseen?
Kysyn vaan.
Vierailija kirjoitti:
Kas kun ottaa yhteyttää firmaan, sieltä ei vastata tai saa kuulla, että ei meillä oikeasti ole paikkaa auki.
Kai sitä yhteyttä nyt otetaan useampaan kuin yhteen firmaan? Jos olisin työtön, niin soittaisin kymmeniä firmoja päivässä.
Laitapa sen firmasi www-sivu tänne näkyville.
Eikös IT alalla ole pitemminkin toisinpäin, että työnantajat tappelevat hyvistä tekijöistä. Hyviä tekijöitä vaan tulee aina olemaan rajallinen määrä, koska ala on niin haastava.
Hakevat he. Työnantajat vaan eivät työttömiä palkkaa, saadaksesi töitä pitää ainakin valehdella, että on jo työpaikka. Eipä kiinnosta valehdella, pitäkää tunkkinne.
Täyspäivätöitä on vaikea saada. Esimerkiksi opiskelijoille sopivia vajailla viikkotunneilla jne. löytyy pilvin pimein paikkoja, ettei työntekijä saa koskaan mitään oikeuksia töissään. Myös ns. nollatuntisopimuksia tehdään paljon vielä. Lisäksi ihmisiä huijataan ns. "kevytyrittäjyyteen", minkä jälkeen et pääse enää työttömyysturvan piiriin.
Jos olet vaikka oikeutettu palkkaturvaan, on aivan älytöntä mennä vähäksi aikaa tai vajailla viikkotunneilla töihin, koska se vie heti sen palkkaturvaoikeuden pois, kun käyt kaksi päivää keikkatöissä jossain...
Ahneet pskat ampuu itseään jalkaan ja sitten ihmettelee että miksi kirvelee.
Voin kertoa kokemuksesta mitä tapahtuu, kun olet pari vuotta hakenut jokaiseen sinulle sopivaan työpaikkaan ja 60% tulee vastaus kiitos hakemuksestasi ja 40% pelkkää hiljaisuutta. Käytät aikaa siihen, että räätälöit hakemuksen heidän tarpeisiin sopivaksi.
Sitä tulee mieleen, että pitäkää tunkkinne. Lähinnä tekee mieli lähettää hakemus tyyliin, *piip* tätäkään kukaan lue, imekää parsaa. Itseluottamus nollissa ja jos vahingossa joku on ihan lukenut hakemuksen ja pääsee työhaastatteluun. Ja sen tietää saako työpaikkaa, kun et enää itsekkään usko itseesi ja koulun tuomat opitkin alkaa unohtumaan, kun et missään niitä tarvitse.
Tämän jälkeen osa adaptoituu työttömyyskorvauksiin ja päihteisiin. Ja sieltä on vaikea enää nousta mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kerropa nyt sitten ihan avoimesti mikä firma, vai onko normaalia trollausta?
No en kai mä voi anonyymillä palstalla julkaista mitään ei anonyymiä. Jos työtön ei itse osaa etsiä piilotyöpaikkaa kovalla vaivalla, niin ei se ansaitse työtä.
Tämä ei ollut ap.
En ala mainostamaan julkisesti, mutta minulle voi laittaa tiedusteluja ensiksi osoitteeseen deionte15 at flevelsg.com
Aika idioottia odottaa et erikoisosaamista vaativaan työhön ottais siihen kelpaamattomat ihmiset yhteyttä vaan todistaakseen aplle jotain työttömistä, luoja mikä ego.