Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?
Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.
Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.
Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.
Kommentit (1809)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsista ei oo muuta kuin harmia!
Miehistä ja parisuhteista ei ole muuta kuin harmia! Olkaa naiset itsellisiä, hankkikaa omat rahat ja kunnon ammatit opiskelemalla. Se on ihan mitä tavallisin tarina, että mies alkaa kiukutella seksin puutetta, kun ensin on saateltu seksin seuraukset maailmaan. Eihän sitä jaksa kuunnella vanha Erkkikään. Mikä muu nisäkäsnaaras katselee urosta 24/7 samassa asumuksessa? Ja mitkä nisäkäsurokset osallistuvat jälkikasvun hoitamiseen?
Perhe-elämä rakkaan kanssa on vain parempaa. Ei minun mies ainakaan kiukuttele seksin puutetta, ennemminkin minä! Mutta ei sovi valittaa, saan kuitenkin 3x viikossa hyvin varustettua komeaa miestä ja mies huolehtii lapsesta, kodista ja minusta :) Kodista enemmänkin minä, mutta se sopii hyvin kun voin olla kodin hengettärenä lapsen kanssa ja mies tuo elannon taloon <3 Joskus lapsen kasvaessa toki itsekin alan rahallista panosta tuomaan enemmän perheeseen, mutta me nähdään meidän perhe nimenomaan perheenä, ei meillä katsota kuka maksaa ja mitä.
Väitätkin olevasi harvinaisuus. Palstamammat kun haluavat että mies tuo rahat talouteen, hoitaa lasta ainakin 50% ja siivoaa kämpän (naisen sotkut). Sitten kun näin ei tapahdu, mies on itsekäs paska,
Palstaa seuraten voisikin kuvitella että suurin osa naisista on miehiä vihaavia pirttihirmuja, mutta oikeassa elämässä niin mieheni ystävät kuin ystävieni miehet ovat kaikki varsin vastuuntuntoisia perhetouhuihin osallistuvia yksilöitä, eivätkä naisetkaan pihtaa seksin suhteen, päin vastoin. Joskus tämä palsta tuntuu täysin vaihtoehtotodellisuudelta... Kaikki voisivat hieman löysätä pipoaan :)
Kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.
Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.
No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?
Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.
Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.
Itse korvaisin sanan "viikko" sanalla "kuukausi". 3 kertaa seksiä viikossa kuulostaa enemmänkin suhteen ensimmäiseltä vuodelta.
Kolmisen kertaa (hyvää) seksiä kuukaudessa on pitkissä parisuhteissa varmaan sellainen määrä, johon suurin osa ihmisistä voisi olla tyytyväinen. Osa ehkä vähän vähempään, osa toivoisi ehkä hieman enemmän. Itse olen suhteessa, joka on toiminut 18 vuotta ja jossa seksiä on tuon verran, enkä oikeastaan toivo enempää.
Jos puhutaan tosiaan tilanteesta, jossa toimivan parisuhteen pitäisi olla - eli siis raskaus-, vauva- ja yöheräilyvuodet ovat takanapäin, kummallakaan ei ole isoja fyysisiä vaivoja, parisuhde toimii henkisellä tasolla, vastuunjaon tasolla ja taloudellisella tasolla - on mielestäni ihan tavanomaista ja normaalia toivoa, että seksiä olisi ehkä noin kerran viikossa, tai vaikkapa kolmisen kertaa kuussa.
Hyvässä, toimivassa parisuhteessa seksi tulee kuvioihin itsestään.
Itse miettisin lähinnä sitä, mitä parisuhteessa on vialla, jos kumppanille seksi ei yksinkertaisesti maistu (ei siis tarkoita tietenkään kuormittavia tilanteita, sairautta, tms). Suurimmaksi osaksi pitkissäkin parisuhteissa on säännöllinen seksielämä, joka toimii.
Säännöllisyys voi toki esimerkiksi iän myötä tarkoittaa harvempaa määrää seksikertoja, mutta sitä kuitenkin suhteessa on.
Kohta tietysti joku tulee kertomaan, että "hyvä parisuhde voi olla ilman seksielämääkin".
Kyllä, VOI olla. Mutta se on äärimmäisen epätodennäköistä - täysin seksittömistä parisuhteista noin 10% on onnellisia sellaisia. 90% seksittömistä parisuhteista on joko onnettomia tai vähintäänkin ei-onnellisia, lähinnä olosuhteiden pakosta yhdessä elämistä.
Joten jos parisuhteista 7-8% on totaaliseksittömiä (seksiä enintään muutamia kertoja vuodessa, ei edes kerran kuussa), onnellisessa JA seksittömässä parisuhteessa on ehkä 0,7-0,8% parisuhteessa olevista.
Tämä johtuu siitä, että yksinkertaisesti parisuhteessa on jotakin muuta vikaa - seksittömyys (jos siihen ei ole päädytty yhteisestä sopimuksesta) on useammin OIRE viallisesta parisuhteesta kuin asia, joka rikkoo "muuten hyvän parisuhteen".
Juuri näin. Jos rakastaa kumppaniaan ja haluaa hänelle hyvää, on aika epätodennäköistä että haluaa hänen elävän vasten tahtoaan seksitöntä elämää. Kun ajaudutaan tilanteeseen jossa seksi loppuu (ilman ainakin toisen tahtoa) kaikissa muodoissaan, on jotain isoa tapahtunut jo sitä ennen suhteen muilla osa-alueilla. Kyllä sitä puolisoa pystyy hellimään jos vain halua ja tahtoa riittää edes jonkin verran vaikka kuinka oltaisiin väsyneitäkin.
Ja juuri säännöllisyys pitää seksielämän parhaiten hengissä läpi vaikeampien vaiheiden. Jos seksi pääsee hiipumaan ja ikäänkuin unohtumaan suhteesta, se on paljon vaikeampi enää elvyttää kuin jos sitä olisi pidetty yllä edes jonkun verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.
Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen.
Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.
Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.
Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.
Aloittajankin tapauksessa vain mies on typerä. Vain mies on unohtanut parisuhteen ja sen puolison jonka parasta miehen kuuluisi ajatella. Se ei ole parisuhde että naisen pitää huomioida ja hemmotella miestä ja mies ei tee samaa naiselle.
Muutenkin minusta on käsittämätöntä kuinka ajattrelemattomla miehet on kun vaimo on juuri synnyttänyt ja vasta toipumassa. Kun mies on nähnyt minkä helve tin nainen käy läpi synnytyksessä ja kuinka kipeä on sen jälkeen niin on hyvin outoa että mies ei hoivaa ja hemmottele naista, varmista levähtäminen ja riittävä uni naiselle. Päinvastoin vinkuvat seksiä itselle. Siinä lähtee jo paljon vikaan.
Missä miesten tilannetaju, taju siitä että itse pitää välillä ja vuorostaan huomioida toisia vaikka ei itse sas juuri samaa siinä takaisin, että pitää osata aikuisena joskus laittaa itsensä vasta toisten jälkeen, ymmärtää oma vähäisyytensä toisten tärkeämpien tarpeiden vuoksi?
Katkeruus naisen mielessä vauva-ajoista on siemen eroon.Jos kaksi vuotta ei riitä synnytksestä toipumiseen niin mikä sit riittää? Se katkeruus ei synny siitä etteikö mies olisi läsnä tai hyvä, se syntyy siitä, että ei itse osaa nauttia vauva-arkesta. Tällöin jokainen miehen teko nähdään olevan itseltä pois. Ihan kun sen miehen pitäisi tehdä samat virheet ja jämähtää kotiin.
Esimerkiksi itselläni jäi vatsalihasten erkauma joka aiheuttaaselkäkipuja, pukamat ja liitoskipuja niin etten pysty kovalla alustalla maata ollenkaan selälläni. Lapdi täytti juuri kaksi. Nainen ei välttämättä palaudu fyysisesti ennalleen! Osa joutuu vaippoihin.
Ja katkeruus syntyi juuri siitä, että mä olin itse huonossa kunnossa jo ekan raskauden aikana, mies vähätteli kaikkia vaivoja ja kehotti nauttimaan.olin kipeä ja pahassa anemiassa joten se siitä nauttimisesta. Synnytyksen jälkeen mies tuli kotiin iltaisin klo 19-20 eikä tehnyt mitään kotitöitä. Vielä ei olla lopullisesti erottu nutta asuttu erillään jo jonkin aikaa. *ituttaa väjemmän kun eintarvitse katsella miestä sohvalla kun itse raataa ilman taukoja.
No motä sen miehen olisi pitänyt tehdä? Voivotella sun kanssa miten paskaa kaikki on? Minäkään en pitkän työpäiväni jälkeen laita tikkua ristiin kotona, mikä järki itsensä väsyttää? On todella surullista, että antaa vaivojensa viedä parisuhteensa, niistö vaikeistakin vammoista huolimatta ihmiset etsii keinot molempia tyydyttävään parisuhteeseen, myös seksuaalisesti, tuollainen itsesäälissä rypeminen on niin turhaa. Ap kun ei kuvannut mitään tuon suuntaistakaan, on sun avautumisesi kyllä varsin turha tässä kohtaa.
Sinä valitsit ratkaisujen sijaan eron, onneksi moni muu toimii fiksummin. Fysioterapia ja leikkaushoidot on keksitty.
Ostatko kotiin kodinhoitopalveluja?
Pari kertaa vuodessa joo. Miten se mihinkään liittyy? Kukaan ei ole joka päivä töissä iltaan asti eikä kenenkään koti ole joka ilta suursiivouksen tarpeessa vaikka siellä olisi toinen ollut lapsen kanssa päivän ja olisi jättänyt kaiken tekemättä.
Minä olen pystynyt olemaan kotona mitään tekemättä arkipäivisin vain sinkkuvuosieni aikana. En pysty edes kuvittelemaan, miten se olisi onnistunut lapsien synnyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tyypillinen typerä kanaemo joka tulee jossain vaiheessa olemaan yksinhuoltaja.
Miettikääpä naiset tätä kuviota ihan oikeasti. Te menette naimisiin, toivottavasti miehen kanssa jota rakastatte. Sitten teette hänen kanssaan lapsen.
Eikö tämä ole jo selvää, kumpi on ensin ja ykkönen ja toinen sitten vasta sen jälkeen.
Ole siinä sitten yksinäsi sen jälkeenkin kun sinun ykköseksi asettama lapsi painelee pitkin kyliä ja aikuistuttuaan toivottavasti häipyy kotoaan ja tekee omat liikkunsa ja mahdollisesti perheensä.
Ja siinäkö vaiheessa mies sitten taas kelpaisi. Hyi helvetti minkälaisia typeriä naisia on olemassakin.
Aloittajankin tapauksessa vain mies on typerä. Vain mies on unohtanut parisuhteen ja sen puolison jonka parasta miehen kuuluisi ajatella. Se ei ole parisuhde että naisen pitää huomioida ja hemmotella miestä ja mies ei tee samaa naiselle.
Muutenkin minusta on käsittämätöntä kuinka ajattrelemattomla miehet on kun vaimo on juuri synnyttänyt ja vasta toipumassa. Kun mies on nähnyt minkä helve tin nainen käy läpi synnytyksessä ja kuinka kipeä on sen jälkeen niin on hyvin outoa että mies ei hoivaa ja hemmottele naista, varmista levähtäminen ja riittävä uni naiselle. Päinvastoin vinkuvat seksiä itselle. Siinä lähtee jo paljon vikaan.
Missä miesten tilannetaju, taju siitä että itse pitää välillä ja vuorostaan huomioida toisia vaikka ei itse sas juuri samaa siinä takaisin, että pitää osata aikuisena joskus laittaa itsensä vasta toisten jälkeen, ymmärtää oma vähäisyytensä toisten tärkeämpien tarpeiden vuoksi?
Katkeruus naisen mielessä vauva-ajoista on siemen eroon.Jos kaksi vuotta ei riitä synnytksestä toipumiseen niin mikä sit riittää? Se katkeruus ei synny siitä etteikö mies olisi läsnä tai hyvä, se syntyy siitä, että ei itse osaa nauttia vauva-arkesta. Tällöin jokainen miehen teko nähdään olevan itseltä pois. Ihan kun sen miehen pitäisi tehdä samat virheet ja jämähtää kotiin.
Esimerkiksi itselläni jäi vatsalihasten erkauma joka aiheuttaaselkäkipuja, pukamat ja liitoskipuja niin etten pysty kovalla alustalla maata ollenkaan selälläni. Lapdi täytti juuri kaksi. Nainen ei välttämättä palaudu fyysisesti ennalleen! Osa joutuu vaippoihin.
Ja katkeruus syntyi juuri siitä, että mä olin itse huonossa kunnossa jo ekan raskauden aikana, mies vähätteli kaikkia vaivoja ja kehotti nauttimaan.olin kipeä ja pahassa anemiassa joten se siitä nauttimisesta. Synnytyksen jälkeen mies tuli kotiin iltaisin klo 19-20 eikä tehnyt mitään kotitöitä. Vielä ei olla lopullisesti erottu nutta asuttu erillään jo jonkin aikaa. *ituttaa väjemmän kun eintarvitse katsella miestä sohvalla kun itse raataa ilman taukoja.
No motä sen miehen olisi pitänyt tehdä? Voivotella sun kanssa miten paskaa kaikki on? Minäkään en pitkän työpäiväni jälkeen laita tikkua ristiin kotona, mikä järki itsensä väsyttää? On todella surullista, että antaa vaivojensa viedä parisuhteensa, niistö vaikeistakin vammoista huolimatta ihmiset etsii keinot molempia tyydyttävään parisuhteeseen, myös seksuaalisesti, tuollainen itsesäälissä rypeminen on niin turhaa. Ap kun ei kuvannut mitään tuon suuntaistakaan, on sun avautumisesi kyllä varsin turha tässä kohtaa.
Sinä valitsit ratkaisujen sijaan eron, onneksi moni muu toimii fiksummin. Fysioterapia ja leikkaushoidot on keksitty.
Ostatko kotiin kodinhoitopalveluja?
Kukaan ei tarvitse kodinhoitopalveluita jos toinen on kotona.
-eri
Edellinen kirjoittaja ei maininnut mitään tuollaista. Hän sanoi vain, että ei tee työpäivien jälkeen mitään kotona. En jaksa uskoa, että hän jättää ihan kaiken puolison tehtäväksi. Ja jos kotona olevan pitää tehdä kaikki yksin, niin työssä oleva sitten maksaa kaiken yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.
Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.
No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?
Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.
Intiimi kosketus?
AP:lle ja muille palstanartuille oli liikaa "vaadittu" että mies saisi kertoa miten työpäivä meni.
Mieheni on reissutyössä ja hän on joskus kolmekin vkoa poissa kotoa. Soitamme joka päivä videopuhelun, että lapset näkevät isänsä ja vielä toisen puhelun heidän ollessa nukkumassa. On erittäin tärkeää, että molemmat saavat kertoa miten päivä sujui. Sit, jos jotakin merkittävää on tapahtunut, pitää voida soittaa heti. Jos olen juuri imettämässä pienintä, sanon, että laitatko viestin, koskaan en sano, että ei nyt.
Hämmästyttävää, että nykyään, kun yhteyden saa jopa toiselta puolelta maapalloa, ihmiset eivät kommunikoi edes ollessaan samassa tilassa. Mieheni soittaa peruspäivänäkin, ollessaan Suomen toimistolla, vähintään kerran.
Ap ei halua että mies KIUSAA häntä kuulumisillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitkä keskustelu, mutta useimmat taisi missata olennaisen:
Ap on väsynyt, koska ei saa koskaan kunnolla nukkua eikä saa koskaan kunnolla omaa aikaa rentoutumista varten. Uupunut. Ja mies on vihainen. Ei taida ap:n väsymys miehen vihoittelusta vähentyä vaan päinvastoin. Uskoisin, että vihainen mies aiheuttaa ap:lle vain pahan parisuhdeuupumuksenkin tuon lapsiarkiuupumuksen päälle. Eikä ap:ta enää edes kiinnosta panostaa parisuhteeseen kun kumppanina on vihoitteleva äijä.
Ap (kuvitteellinen) on kyvytön keskittymään sekä lapseen että mieheen, sillä hänen kommunikointinsa miehen kanssa ei toimi: mies on liian dominoiva, ap liian alistuva. Ap on vetäytynyt siihen mikä toimii: lapsen kanssa ap on tasaveroisessa ihmissuhteessa.
Miehen kanssa ap kokee tulevansa jyrätyksi. Mies puolestaan kokee, että ap keskittyy "autistisesti" vain osaan perhettä. Ap ei pysty tätä muuttamaan, hän ignooraa miehen, sillä ei psyykkisesti riitä olemaan koko perheen käytettävissä (trauma).
Jos ap yrittää jakaa huomiotaan tässä kolmiodraamassa... hän tulee lapsensa nähden "nokituksi" - eikä pysty olemaan läsnä enää kummallekkaan. Edes itselleen. Ap siis jatkossakin elää kuplassa lapsensa ympärillä, pakenee lapsen maailmaan, joka ei suinkaan ole lapsen kannalta huono oikein tehtynä. Mies hakee haluamaansa huomiota muualta, ellei sitä jo ole tehnyt; hän rakastaa perhettään mutta on tinkimätön luonne.
Ap:n olo helpottaa viimeistään sitten, kun lapsi täyttää 10 vuotta.
Oma mies töistä tultuaan saattaa heti huudella kuulumiset jo ulko-ovelta. Jos olen keittiössä, kuten usein olen, en kuule, jos liesituuletin on päällä ja lasken vettä. Huudan etten kuule, mies vastaa samalla äänenvoimakkuudella mitä aiemmin, ja kun huudan, etten kuule vieläkään, mies saattaa möksähtää ja sanoa ei mitään. Mies voisi ihan hyvin odottaa muutaman minuutin, että ollaan kumpikin pöydän ääressä. Aloittajan mies lienee samaa sorttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsesta huolehtiminen, samaan aikaan kun "narsistinen" mies siihen tunkeutuu, on ap:lle kestämätön ristiriita. Kun ap:llä on mukava tekeminen kesken lapsen kanssa, ja mies yrittää sabotoida sen rumilla puheillaan - ajanohdasta ja kuulijoiden tunteista piittaamatta - ap kokee sen suorastaan väkivaltana.
Perheessä, jossa jokainen kunnioittaa toista, ei huudeta mistään asiasta. Kun toiselle haluaa kertoa jotain, käyttäydytään sivistyneesti, ja mennään luo. Lapsistakin tuntuu turvallisemmalta, kun vanhemmat eivät karju (oli aihe mikä tahansa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kommunikointivaikeuksien syy voi olla suuri ero älykkyydessä, mutta yleensä syy on luonteissa: traumoissa, heikkouksissa ja tavoissa käsitellä niitä (esim. vaatiminen tai pakeneminen muuhun tekemiseen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.
Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap
Vauva oppii siihen mihin opetetaan. Aloitapas opettelu, ettet työntele vaunuja, kyllä se lapsi nukkuu,kunhan huomaa ettei ihan joka inahdukseen saakaan äitiä viereensä. Ja jos kerran on jo 2-vuotias, niin eikös se oma sänky ole ihan hyvä päiväunipaikka. Enkä kyllä enää 2-vuotiasta muutenkaan vaunuissa nukuttaisi, paitsi jos ollaan reissussa ja siellä väsähtää. Väsymystä saa ulkona puistossa muiden lasten kanssa touhutessa, saat samalla omaa aikaa jutella muiden siellä olevien vanhempien kanssa.
Minun vauva oli sellainen joka nukkui vain liikkuvissa vaunuissa ja raskastahan se oli. Sain noita neuvoja että kyllä vauva oppii nukkumaan muutenkin kun vain opetat. Ja minähän yritin. En työnnellyt vaunuja vaan laitoin nukkumaan ulos vaunuihin paikoilleen. Ja yritin opettaa omaan sänkyyn päiväunille. Lopputulos oli että vauva ei enää nukkunut päiväunia. Meni monta päivää noissa opetteluissa niin että yksiäkään päiväunia vauva ei nukkunut. Nukahteli kyllä syliin koska oli niin väsynyt mutta heti kun laski sänkyyn niin heräsi eikä enää nukkunut. Hän ei kertakaikkiaan koskaan nukkunut muualla kuin liikkuvissa vaunuissa päiväunia. Ja koska se toinen vaihtoehto oli että ei nuku ollenkaan niin pakko oli niitä vaunuja työntää.
Mistä olet tällaisia neuvoja kuullut, että vauvan kuuluisi nukkua ilman liikettä? VAUVAA EI SAA VÄKISIN OPETTAA LUONNOTTOMIIN ASIOIHIN.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsiperheessä pieni lapsi menee puolison edelle. Äidin ja isän - vanhempien - perustehtäviin kuuluu omista lapsista huolehtiminen, lastenhoito ja lastenkasvatus. Jos isä ei halua hoitaa omia lapsiaan eikä isä ota vastuuta lastenkasvatuksesta ja kodista, niin silloin hänen kannattaa katsoa peiliin. Lapsiperheessä on vakavan kehityskeskustelun paikka.
Suomessa äiti on edelleen usein päävastuussa lapsista ja kodista. Äiti hoitaa lapset kotona. Äiti laittaa kotona ruoat. Äiti siivoaa kodin. Äiti huolehtii lasten arjesta ja päivärytmistä. Äiti huolehtii lasten koulunkäynnistä ja osallistuu vanhempainiltoihin. Äiti hankkii lapsille vaatteet, kengät ja harrastusvälineet. Äiti kuljettaa lapsia kerhoihin ja harrastuksiin.
Edelleen on isiä, jotka laistavat lastenhoidon, lastenkasvatuksen ja kotityöt. Mies voi tuoda myös oman lapsuudenkotinsa huonoja roolimalleja omaan perheeseen. Henkisesti ja fyysisesti poissaolevan isän roolimalli on vahingollinen. Menneitten vuosikymmenien sovinistinen hierarkia ei sovi nykyajan lapsiperheeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin itse antanut omalle miehelleni kenkää aikapäiviä sitten, jos hän ei priorisoisi lapsiamme ykköseksi.
Jos meidän koti olisi tulessa, kumpikin toivoisi että lapset pelastetaan ensin.Tulipalossa nyt varsinaisesti ei ketään aseteta toista tärkeämmäksi ja pelasteta sen perusteella. Lapsista pidetään huolta ja heidät pelastetaan, mutta sillä ei ole mitään tekemistä kyllä keskustelussa olevan asuan kanssa.
No joo, tavallaan kyllä, miten kysymyksen käsittääkin. Kun puhutaan korkeintaan parivuotiaasta taaperosta, niin jokainen täysijärkinen vanhempi ymmärtänee missä siinä vaiheessa mennään. Seksi silloin tällöin kuuluu asiaan, normaali mieskin tajuaa ettei vaimo aiempaan tapaan pysty tai jaksa. Ja että parisuhdeaika on tuolloin kortilla mutta tasapainottuu myöhemmin. Ehkä itse olen ollut puolison valinnassa onnekas?
Kyllähän seksin määrän vähenemisen ja yhteisen ajan vähenemisen ymmärtää täysin. Mutta vielä 5 vuotta syntymän jälkeenkin hyvä jos kerran vuodessa on seksiä, ei joka vuosi niinkään usein, niin ei siinä kyllä ymmärrys riitä enää. Eikä kyllä ole läheisyyttäkään. Kyllä se rikkoo mielen jos rakastaan näkee päivittäin, mutta kaikki intiimi ja läheisyys on ei. Varmasti turhaanhan sitä odottaa ja toivoo että asiat muuttuisi. Kun se on sama sitten tekeekö mitään vai ei, niin silloin se on sama sitten olla tekemättä mitään. JOS olisi mitään positiivista vaikutusta enemmän tekemällä, ihan sama mitä, niin tekisin kyllä.
Kyllä seksiä toimivassa suhteessa on vähintään 3x viikossa. Saattaisin katsella viikkoja, mutta en todellakaan kuukausia tai vuosia, tilanteen muuttumista ennenkuin lähtisin etsimään uutta kumppania. Kerran erehdyin veivaamaan vuosikausia pihtaavan naisen kanssa joka kyllä osasi pankkitilin tyhjentää ja erossa viedä tuhkatkin pesästä, tätä ei vain tule koskaan enää tapahtumaan. Siinä vaiheessa kun seksi ja läheisyys loppuu niin parempi todeta samantien että suhde ei toimi, parempi mennä eri suuntiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jakakaa lapsen hoito siten, että kumpikin tekee yhtä paljon ja, että kummallekin vanhemmalle jää yhtä paljon omaa aikaa, esim. 1 h päivässä. Silloin saat levättyä itse ja voitte viettää yhteistä aikaa illalla, kun lapsi menee nukkumaan.
Mies tekee pitkää päivää töissä. Ei minulla ole ollut sellaista omaa rentoutumisaikaa vauvan syntymän jälkeen ollenkaan. Päiväunien aikana en siis ole päässyt itse lepäämään, koska pitää työntää vaunuja. Töiden jälkeen kun mies on hetken lapsen kanssa menee se aika minulla ihan omien asioiden hoitamiseen: maksan laskuja, käyn suihkussa, kirjoitan muutamat viestit, saatan laittaa ruokaa tai vaikka leikata varpaankynnet ja mitä näitä nyt on, pieniä asioita joita nyt vain pitää hoitaa. Ap
Vauva oppii siihen mihin opetetaan. Aloitapas opettelu, ettet työntele vaunuja, kyllä se lapsi nukkuu,kunhan huomaa ettei ihan joka inahdukseen saakaan äitiä viereensä. Ja jos kerran on jo 2-vuotias, niin eikös se oma sänky ole ihan hyvä päiväunipaikka. Enkä kyllä enää 2-vuotiasta muutenkaan vaunuissa nukuttaisi, paitsi jos ollaan reissussa ja siellä väsähtää. Väsymystä saa ulkona puistossa muiden lasten kanssa touhutessa, saat samalla omaa aikaa jutella muiden siellä olevien vanhempien kanssa.
Minun vauva oli sellainen joka nukkui vain liikkuvissa vaunuissa ja raskastahan se oli. Sain noita neuvoja että kyllä vauva oppii nukkumaan muutenkin kun vain opetat. Ja minähän yritin. En työnnellyt vaunuja vaan laitoin nukkumaan ulos vaunuihin paikoilleen. Ja yritin opettaa omaan sänkyyn päiväunille. Lopputulos oli että vauva ei enää nukkunut päiväunia. Meni monta päivää noissa opetteluissa niin että yksiäkään päiväunia vauva ei nukkunut. Nukahteli kyllä syliin koska oli niin väsynyt mutta heti kun laski sänkyyn niin heräsi eikä enää nukkunut. Hän ei kertakaikkiaan koskaan nukkunut muualla kuin liikkuvissa vaunuissa päiväunia. Ja koska se toinen vaihtoehto oli että ei nuku ollenkaan niin pakko oli niitä vaunuja työntää.
Mistä olet tällaisia neuvoja kuullut, että vauvan kuuluisi nukkua ilman liikettä? VAUVAA EI SAA VÄKISIN OPETTAA LUONNOTTOMIIN ASIOIHIN.
Ei ole mitenkään mahdollista, että vauva nukkuisi aina joko liikkuvissa vaunuissa tai sylissä kannettuna. Ei onnistu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos nainen on lapsen vuoksi todella väsynyt niin onhan se ymmärrettävää että väsymykseltä ei pysty panostamaan mieheen. Kun ei väsymykseltä pysty panostamaan itseensäkään. Eikä se suuttumalla tai vihaisuudella muutu se tilanne, pahenee vain. Jos mies haluaa panostusta itseensä ja parisuhteeseen niin pitää tarjota vaimolle mahdollisuuksia levätä. Kyllä se levännyt vaimo sitten taas jaksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkä keskustelu, mutta useimmat taisi missata olennaisen:
Ap on väsynyt, koska ei saa koskaan kunnolla nukkua eikä saa koskaan kunnolla omaa aikaa rentoutumista varten. Uupunut. Ja mies on vihainen. Ei taida ap:n väsymys miehen vihoittelusta vähentyä vaan päinvastoin. Uskoisin, että vihainen mies aiheuttaa ap:lle vain pahan parisuhdeuupumuksenkin tuon lapsiarkiuupumuksen päälle. Eikä ap:ta enää edes kiinnosta panostaa parisuhteeseen kun kumppanina on vihoitteleva äijä.Ap (kuvitteellinen) on kyvytön keskittymään sekä lapseen että mieheen, sillä hänen kommunikointinsa miehen kanssa ei toimi: mies on liian dominoiva, ap liian alistuva. Ap on vetäytynyt siihen mikä toimii: lapsen kanssa ap on tasaveroisessa ihmissuhteessa.
Miehen kanssa ap kokee tulevansa jyrätyksi. Mies puolestaan kokee, että ap keskittyy "autistisesti" vain osaan perhettä. Ap ei pysty tätä muuttamaan, hän ignooraa miehen, sillä ei psyykkisesti riitä olemaan koko perheen käytettävissä (trauma).
Jos ap yrittää jakaa huomiotaan tässä kolmiodraamassa... hän tulee lapsensa nähden "nokituksi" - eikä pysty olemaan läsnä enää kummallekkaan. Edes itselleen. Ap siis jatkossakin elää kuplassa lapsensa ympärillä, pakenee lapsen maailmaan, joka ei suinkaan ole lapsen kannalta huono oikein tehtynä. Mies hakee haluamaansa huomiota muualta, ellei sitä jo ole tehnyt; hän rakastaa perhettään mutta on tinkimätön luonne.
Ap:n olo helpottaa viimeistään sitten, kun lapsi täyttää 10 vuotta.
Ongelma on asenteessa toista kohtaan omien tarpeiden tyydyttäjänä. Mies haluaa sen huomion vaimoltaan, mutta vaimo haluaa antaa sen kaiken lapselleen, koska miehen vaatimus on lasta jyräävä. Vaimo koki velvollisuudekseen tehdä valinta: vauvan tarve on kriittisempi.
Parisuhde on epäbalanssissa johtuen erilaisista tavoista ottaa tarvitsemansa.
Luulen että tässä on tapahtunut jotain mitä ei kerrota aloituksessa, jotain parisuhteeseen liittyvää siis. Ap lienee pahasti pettynyt mieheensä lapsen hoidon jakamiseen liittyen, tai ehkä loukkaantunut siitä että mies juoksee menoissaan eikä ap saa koskaan omaa aikaa. Jotain tämän tyyppistä. Ja sen vuoksi ap on paennut vauvakuplaan. Ei tee mieli priorisoida parisuhdetta jos mies tuntuu itsekkäältä tai loukkaa jotenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkä keskustelu, mutta useimmat taisi missata olennaisen:
Ap on väsynyt, koska ei saa koskaan kunnolla nukkua eikä saa koskaan kunnolla omaa aikaa rentoutumista varten. Uupunut. Ja mies on vihainen. Ei taida ap:n väsymys miehen vihoittelusta vähentyä vaan päinvastoin. Uskoisin, että vihainen mies aiheuttaa ap:lle vain pahan parisuhdeuupumuksenkin tuon lapsiarkiuupumuksen päälle. Eikä ap:ta enää edes kiinnosta panostaa parisuhteeseen kun kumppanina on vihoitteleva äijä.Ap (kuvitteellinen) on kyvytön keskittymään sekä lapseen että mieheen, sillä hänen kommunikointinsa miehen kanssa ei toimi: mies on liian dominoiva, ap liian alistuva. Ap on vetäytynyt siihen mikä toimii: lapsen kanssa ap on tasaveroisessa ihmissuhteessa.
Miehen kanssa ap kokee tulevansa jyrätyksi. Mies puolestaan kokee, että ap keskittyy "autistisesti" vain osaan perhettä. Ap ei pysty tätä muuttamaan, hän ignooraa miehen, sillä ei psyykkisesti riitä olemaan koko perheen käytettävissä (trauma).
Jos ap yrittää jakaa huomiotaan tässä kolmiodraamassa... hän tulee lapsensa nähden "nokituksi" - eikä pysty olemaan läsnä enää kummallekkaan. Edes itselleen. Ap siis jatkossakin elää kuplassa lapsensa ympärillä, pakenee lapsen maailmaan, joka ei suinkaan ole lapsen kannalta huono oikein tehtynä. Mies hakee haluamaansa huomiota muualta, ellei sitä jo ole tehnyt; hän rakastaa perhettään mutta on tinkimätön luonne.
Ap:n olo helpottaa viimeistään sitten, kun lapsi täyttää 10 vuotta.
Ongelma on asenteessa toista kohtaan omien tarpeiden tyydyttäjänä. Mies haluaa sen huomion vaimoltaan, mutta vaimo haluaa antaa sen kaiken lapselleen, koska miehen vaatimus on lasta jyräävä. Vaimo koki velvollisuudekseen tehdä valinta: vauvan tarve on kriittisempi.
Lisäksi: antaakohan mies mitään huomiota ap:lle? Kyseleeköhän mies koskaan ap:n kuulumisia vai vaatii vain ap:ta kuuntelemaan omiaan, kesken imetyksenkin…
Miten mies, joka ei ole vaimon apuna ja tukena synnytyksen jälkeen, olisi sitä leikkauksen jälkeen? Tai olisi vauvan kanssa naisen fysioterapian aikana? Ihan turha sinun on huudella mitä naisen pitää tehdä, kun se ei ole mitenkään mahdollista.