Lue keskustelun säännöt.
Mieheni on vihainen kun olen priorisoitunut lapsen parisuhteemme edelle. Mutta miten muuten se voisi mennä?
Meillä on juuri kaksi täyttänyt lapsi. Yhdessä suunniteltu ja haluttu. Mies on ollut jo pidempään vihainen siitä, että olen priorisoinut vauvan ja nyttemmin taaperon parisuhteemme edelle. On katkera ja usein aloittaa riidan asiasta.
Selittäkää minulle miten muuten asia voisi olla. Vauva ja pieni lapsi tarvitsee jatkuvaa hoivaa ja huolenpitoa. Meillä ei ole mummeja ja kummeja hoitamassa lasta. Jo vauvana lapsi nukkui vain lyhyissä pätkissä (ja päiväunia vain liikkuvissa vaunuissa), yhä heräilee öisin. Ei ole ollenkaan itsekseen viihtyvää tyyppiä, ei ollut vauvanakaan, ja tällä hetkellä vauhtia on enemmän kuin järkeä eli on täysin vahdittava. Joku aikuinen on siis käytännössä koko ajan kiinni lapsen vahtimisessa tai hoitamisessa, ollut aina näin, koska ei lasta voi jättää yksin, tapahtuu tuhoja heti, vauvana huusi täyttä kurkkua jos jäi hetkeksi yksin. Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt.
Miten minä käytännössä voisin priorisoida tässä parisuhdetta? Millä ajalla? Ollaan joskus palkattu hoitaja kotiin kun ollaan käyty kaksin jossain, mutta harvoin tähän on varaa eikä se ole tilannetta muuttanut mihinkään, mies on yhä vihainen.
Kommentit (1809)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi luoja ota nyt mieheltäs p oskeen edes kerran kaksi viikossa, niin ei tarttis kuunnella marinaa siltä.
-mies
No sepäs se lähentääkin naista puolisoonsa! Että parisuhde paranisi sillä että nainen tyydyttää imemällä miehen ja saa itse vain lisää pahaa mieltä?
Sinun ja monen miehen mielestä parisuhde on sitä että nainen passaa, palvelee ja tyydyttää miehen saamatta itse mitään.Kyllähän miehet monesti maksaa enemmän laskuja ja ruokaostoksia jne. Lompakkona kelpaa kyl pitää miestä mutta auta armias jos mies vaikka lomautetaan ja joutuu kelan tuille niin äkkiähän siinä lentää mies pihalle. Naisia, lapsia ja koiria rakastetaan sellaisina kuin ovat, miehet taas saavat huomiota ja rakkautta ainoastaan jos löytyy rahaa sysätä naiseen. Sen takia on ihan loogista, että haluamme ainakin edes silloin tällöin s eksuaalisia palveluita, mutta Ap:n kävelevä lomppakko ei edes niitä saa, joten syytä on varautua eroon. Lopettakaa naiset toi nillittäminen täällä
Lomautettu ei joudu Kelan tuille, jos hän on ollut järkevä ja on maksanut työttömyyskassan jäsenmaksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ongelmanne on osaamaton lapsenkasvatus. Ei todellakaan ole normaalia olla täysin kiinni kaksivuotiaassa lapsessa koko tämän hereilläoloajan. Nyt äkkiä laitat lapsen päivähoitoon ja menet itse töihin, muuten liittonne on pian entinen.
Noin, nainen saa sitten hoitaa edelleen kaikki lapseen ja kotiin liittyvät asiat kokopäivätöiden lisäksi. Sillähän se jaksaminen paranee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloittajakin keskustelua seuraa, niin yritetään välillä jotain hänelle hyödyllisempää pohdintaa.
Kaksivuotias on täysin vahdittava ja voi valvottaa yöllä paljonkin, mutta olette jo voiton puolella. Kolmevuotias on jo paljon helpompi ja nelivuotias on lapsi eikä taapero.
Lapsen ikävuodet 4-11 tai 4-13 ovat perhe-elämän kulta-aikaa, jos sen osaa hyödyntää. Tuon ikäisten mielestä on mahtavaa tehdä asioita vanhempien kanssa ja perheenä. Mennä mökille, opetella laskettelemaan, mennä ponitalutukseen, tivoliin, sirkukseen, ihan vaan piknikille tai vaikka junalla naapurikaupunkiin.
Tuossa kohtaa miehetkin oppivat helpommin olemaan lapsen kanssa, jos nyt eivät ole ihan kelvottomia. Lapsilla alkaa myös olla omia kavereita ja viihtyvät ruudun ääressä niin paljon kuin vain annetaan, jolloin vanhemmalla on taukoja siitä vanhemmuudesta.
Eli nyt ei kannata tehdä mitään hätiköityä, aika hoitaa ongelman.
Kukaan ei odota parisuhteensa kanssa neljää-viittä vuotta.
Lapsihan on kaksivuotias. Menee alle kaksi vuotta siihen, että hän täyttää neljä, ei viittä vuotta 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloittajakin keskustelua seuraa, niin yritetään välillä jotain hänelle hyödyllisempää pohdintaa.
Kaksivuotias on täysin vahdittava ja voi valvottaa yöllä paljonkin, mutta olette jo voiton puolella. Kolmevuotias on jo paljon helpompi ja nelivuotias on lapsi eikä taapero.
Lapsen ikävuodet 4-11 tai 4-13 ovat perhe-elämän kulta-aikaa, jos sen osaa hyödyntää. Tuon ikäisten mielestä on mahtavaa tehdä asioita vanhempien kanssa ja perheenä. Mennä mökille, opetella laskettelemaan, mennä ponitalutukseen, tivoliin, sirkukseen, ihan vaan piknikille tai vaikka junalla naapurikaupunkiin.
Tuossa kohtaa miehetkin oppivat helpommin olemaan lapsen kanssa, jos nyt eivät ole ihan kelvottomia. Lapsilla alkaa myös olla omia kavereita ja viihtyvät ruudun ääressä niin paljon kuin vain annetaan, jolloin vanhemmalla on taukoja siitä vanhemmuudesta.
Eli nyt ei kannata tehdä mitään hätiköityä, aika hoitaa ongelman.
Kukaan ei odota parisuhteensa kanssa neljää-viittä vuotta.
Lapsihan on kaksivuotias. Menee alle kaksi vuotta siihen, että hän täyttää neljä, ei viittä vuotta 🙄
Mutta sitä odotusta on jo takana sen kaksi vuotta, höhlä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on ilmeisesti nyt ollut reilut 2h omaa aikaa TAI sitten lapsesi osaakin leikkiä itsekseen. Kaksi tuntia olet joka tapauksessa viettänyt tässä keskustelussa aktiivisesti kommentoiden. Kyllä samassa ajassa olisi voinut myös esimerkiksi leikata kynnet tai tehdä muutakin kuin näppäillä puhelinta.
Ja se mummokin asuu miehen työmatkan varrella, vaikka avauksessa mummoja ei pitänyt olla maisemissa.
Jokin kertomassasi ei siis todellakaan täsmää.
Aha. Olen ulkona lapsen kanssa. Kaksin. Rattailla. Kirjoitan kun hän istuu rattaissa ja työnnän niitä. Ap
Lapsi istuu rattaissa, äiti työntää ja keskittyy anonyymin keskustelupalstan ihmisiin. Surullista. Kun oma lapseni oli tuon ikäinen, ihmettelimme yhdessä ympäristöä; lentokoneita, työkoneita, vesilintuja, perhosia, koiria... Meillä oli koko ajan kontakti toisiimme. Olen aivan varma, että myös sinun lapsesi kaipaisi läsnäolevaa äitiä.
Mitä ihmettä? Yhtenä päivänä ap on kävelyllä lapsen kanssa ja keskustelee samalla palstalla, ja häntä haukutaan ei-läsnäolevaksi äidiksi kun pitäisi olla koko ajan kontakti ja ihmetellä ympäristöä (mistä tiedät ettei ap tee tätä vaikka kaikkina muina viikonpäivinä?). Samaan hengenvetoon osa keskustelijoista on haukkunut kuinka ap on liian kiinni lapsessaan, että nyt pitäisi vähintään lähteä etelänlomalle yksin tms. On se nyt kumma kun ei mikään ole hyvä. Ja entäs se läsnäoleva ISÄ, jonka kanssa vois myös yhdessä ihmetellä ympäristöä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloittajakin keskustelua seuraa, niin yritetään välillä jotain hänelle hyödyllisempää pohdintaa.
Kaksivuotias on täysin vahdittava ja voi valvottaa yöllä paljonkin, mutta olette jo voiton puolella. Kolmevuotias on jo paljon helpompi ja nelivuotias on lapsi eikä taapero.
Lapsen ikävuodet 4-11 tai 4-13 ovat perhe-elämän kulta-aikaa, jos sen osaa hyödyntää. Tuon ikäisten mielestä on mahtavaa tehdä asioita vanhempien kanssa ja perheenä. Mennä mökille, opetella laskettelemaan, mennä ponitalutukseen, tivoliin, sirkukseen, ihan vaan piknikille tai vaikka junalla naapurikaupunkiin.
Tuossa kohtaa miehetkin oppivat helpommin olemaan lapsen kanssa, jos nyt eivät ole ihan kelvottomia. Lapsilla alkaa myös olla omia kavereita ja viihtyvät ruudun ääressä niin paljon kuin vain annetaan, jolloin vanhemmalla on taukoja siitä vanhemmuudesta.
Eli nyt ei kannata tehdä mitään hätiköityä, aika hoitaa ongelman.
Kukaan ei odota parisuhteensa kanssa neljää-viittä vuotta.
Lapsihan on kaksivuotias. Menee alle kaksi vuotta siihen, että hän täyttää neljä, ei viittä vuotta 🙄
Mutta sitä odotusta on jo takana sen kaksi vuotta, höhlä.
Uponneita kustannuksia ei pidä huomioida tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa. Sivistä itseäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloittajakin keskustelua seuraa, niin yritetään välillä jotain hänelle hyödyllisempää pohdintaa.
Kaksivuotias on täysin vahdittava ja voi valvottaa yöllä paljonkin, mutta olette jo voiton puolella. Kolmevuotias on jo paljon helpompi ja nelivuotias on lapsi eikä taapero.
Lapsen ikävuodet 4-11 tai 4-13 ovat perhe-elämän kulta-aikaa, jos sen osaa hyödyntää. Tuon ikäisten mielestä on mahtavaa tehdä asioita vanhempien kanssa ja perheenä. Mennä mökille, opetella laskettelemaan, mennä ponitalutukseen, tivoliin, sirkukseen, ihan vaan piknikille tai vaikka junalla naapurikaupunkiin.
Tuossa kohtaa miehetkin oppivat helpommin olemaan lapsen kanssa, jos nyt eivät ole ihan kelvottomia. Lapsilla alkaa myös olla omia kavereita ja viihtyvät ruudun ääressä niin paljon kuin vain annetaan, jolloin vanhemmalla on taukoja siitä vanhemmuudesta.
Eli nyt ei kannata tehdä mitään hätiköityä, aika hoitaa ongelman.
Kukaan ei odota parisuhteensa kanssa neljää-viittä vuotta.
Lapsihan on kaksivuotias. Menee alle kaksi vuotta siihen, että hän täyttää neljä, ei viittä vuotta 🙄
Mutta sitä odotusta on jo takana sen kaksi vuotta, höhlä.
Uponneita kustannuksia ei pidä huomioida tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa. Sivistä itseäsi.
Aivan, kyllä. Kun odottaa vielä vuoden, niin sit aika onkin enää vuosi. Ja sit, kun odottaa sen neljä vuotta, ei ole odottanut yhtään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuinka moni nainen hyväksyisi parisuhteen joka lapsen syntymän myötä muuttuisi siihen että sinulla itsellä ei ole mitään muuta arvoa kuin palvelijan ja sylkykypin rooli jota ei arvosteta millään tavalla vaikka kuinka autat ja huomioit toista?
Suomessa on epidemia nämä narsisti äidit jotka osittain itse uskovat siihen että lapsi tarvitsee JUURI HEITÄ eikä isää 24/7, useimmiten toivovat että mies kyllästyy syyllistämiseen ja lähtee suhteesta että voivat muille uhriutua miten "paska mies ei auta yhtään". VAROKAA miehet näitä naisia, jos on tarkka niin merkit on helppo nähdä etukäteen älkääkä ikinä menkö näiden kanssa suhteeseen. 60¨70% naisista suomessa on tälläisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saas nähdä miten tuossa käy. Kaverini mies on mieslapsi. Pinnaa kiristyy heti jos pitää lasten kanssa aikaa viettää, se oma telkkarin katselu ja pelaaminen on niin paljon tärkeämpää. Jossain kohtaa alle 10-vuotiaana vanhempi lapsista jo pyysi äidiltään, että eikö me voitaisi asua ilman isää. Ikävä kyllä kaverini itsepäisesti haluaa pitää perheen kasassa, vaikka siinä kärsivät eniten ne lapset.
Ihanaa voimaantumista, ja aina nämä tarinat on joltain kaverilta.
No ei voi oikein itsestä kirjoittaa kun on lapseton, enkä kyllä tiedä mikä tuossa on ”voimaantumista”. Olisiko parempi jos sanoisin että mun parhaan ystäväni? Mun mies on kanssa mieslapsi, mutta ei se näin lapsettomana mikään ongelma ole. Siitä tulee ongelma vasta kun on se lapsi mistä pitäisi vastuu kantaa, mutta sitten ei halutakaan ottaa vastuuta. Sitä on välillä vaikea ennustaa kummin käy, päättääkö ihminen ottaa sen askeleen vai ei.
Voimaantumista on se että keksit tarinan miehestä joka ei tee asioita oikein, naisen ollessa täydellinen
Onko voimaantumista myös se, että väittää muiden keksivän tarinoita, ja itse myös "tietää" tarinan opetuksen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun aloittajakin keskustelua seuraa, niin yritetään välillä jotain hänelle hyödyllisempää pohdintaa.
Kaksivuotias on täysin vahdittava ja voi valvottaa yöllä paljonkin, mutta olette jo voiton puolella. Kolmevuotias on jo paljon helpompi ja nelivuotias on lapsi eikä taapero.
Lapsen ikävuodet 4-11 tai 4-13 ovat perhe-elämän kulta-aikaa, jos sen osaa hyödyntää. Tuon ikäisten mielestä on mahtavaa tehdä asioita vanhempien kanssa ja perheenä. Mennä mökille, opetella laskettelemaan, mennä ponitalutukseen, tivoliin, sirkukseen, ihan vaan piknikille tai vaikka junalla naapurikaupunkiin.
Tuossa kohtaa miehetkin oppivat helpommin olemaan lapsen kanssa, jos nyt eivät ole ihan kelvottomia. Lapsilla alkaa myös olla omia kavereita ja viihtyvät ruudun ääressä niin paljon kuin vain annetaan, jolloin vanhemmalla on taukoja siitä vanhemmuudesta.
Eli nyt ei kannata tehdä mitään hätiköityä, aika hoitaa ongelman.
Kukaan ei odota parisuhteensa kanssa neljää-viittä vuotta.
Lapsihan on kaksivuotias. Menee alle kaksi vuotta siihen, että hän täyttää neljä, ei viittä vuotta 🙄
Mutta sitä odotusta on jo takana sen kaksi vuotta, höhlä.
Uponneita kustannuksia ei pidä huomioida tulevaisuutta koskevassa päätöksenteossa. Sivistä itseäsi.
Tää toimii sit myös toisinpäin. Ap unohtaa menneet kaksi vuotta ja on tyytyväinen, kun kajden vuoden päästä helpottaa. Hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni nainen hyväksyisi parisuhteen joka lapsen syntymän myötä muuttuisi siihen että sinulla itsellä ei ole mitään muuta arvoa kuin palvelijan ja sylkykypin rooli jota ei arvosteta millään tavalla vaikka kuinka autat ja huomioit toista?
? No sitähän se perinteinen äidin rooli on ollut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ja useimmiten se olen minä joka ole lapsen vahtimisessa/hoitamisessa kiinni koko ajan. Ja olen tietenkin iltaisin aika väsynyt, kaadun sänkyyn ja nukahdan. Olen päivisinkin usein väsynyt."
Ymmärsinkö oikein, että mies on jättänyt yhteisen lapsenne hoidon sinulle ja suuttuu kun hänelle ei jää huomiota? Tuleeko jommalle kummalle tiestä mieleen eräs yksinkertainen ratkaisu, joka voisi muuttaa tilannetta?
Ap on nimenomaan ottanut lapsen hoidon itselleen ja uhriutuu. Hänen tulisi antaa isän ottaa vastuuta, mutta eipä tule varmasti onnistumaan.
Se mies on aina töissä ja käy vielä auttamassa vanhempiaankin.
No mitä sitten? Sekö estää lasten hoidon kotona ollessa? Miksi ap ei anna isän hoitaa esim. nukutusta?
Tietysti tämäkin on naisen vika. Lempeä isi siinä vieressä anelee, että saisiko auttaa ja nukuttaa vaikka vauvan, mutta nainen ei anna tai muuten taas toimii väärin...? Ihanko olet tosissasi?
Mutta kun lapsen nukkumaanmenoaikaan telkkarista tulee uutiset, jääkiekkoa, jalkapalloa tai joku miljoonanan kerran uusittu autonrassausohjelma, niin eihän mies just silloin ehdi lasta nukuttamaan. Lapsen pitää ajoittaa oma nukkumaanmeno siihen, miten se isukille sopii eikä toisinpäin.
Tämä on taas naisen oman pään sisällä rakennettu oletus. Jos äiti ei lasta laita nukkumaan, isä kyllä laittaa. Varsinkin, jos hän tietää, että näin toimiessaan hänetnkin olemassaolonsa taas muistetaan minen vuoden jälkeen.
Olen kyllä jutellut hyvin monen naisen kanssa lasten nukkumaanmenosta ja niitä miehiä, jotka hoitavat sen osaltaan, on ollut hyvin vähän. Pienten lasten iltahommiin menee helposti tunti tai kaksi, ennen kuin lapsi on unessa.
Oma mies ei joko ollut siihen aikaan kotona tai telkkarista tuli jotain "tärkeää", joten hän ei tehnyt edes mitään kotihommia illalla. Kun minä vihdoin pääsin siivoamaan keittiötä lasten nukahtamisen jälkeen ja siitä sitten vihdoin sohvalle, niin en todellakaan kuunnellut mitään miehen ehdotteluja. Eri juttu olisi ollut, jos mies olisi hoitanut jomman kumman.
Jos iltahommiin menee tunti tai kaksi, teet jotain väärin. Ja väitätkö, että jos olisit jättänyt jommankumman tekemättä, maailma olisi kaatunut tai lapsi jäänyt nukahtamatta? Tuskin
Perheessä tärkein suhde on parisuhde, koska äidin ja isän hyvä parisuhde pitää huolta lasten kodista. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen mm. sanoo, että vanhempien parisuhde menee lasten edelle. Tämä ei silti tietenkään tarkoita sitä, että lapsi sivuutettaisiin.
Tuo on vaikea vaihe kun lapsi on juuri siinä iässä, että liikkuu nopeasti, mutta järkeä ei ole päässä lainkaan. Onko mies sanonut mitään konkreettista. Okei, kaipaa myös huomiota, mutta mitä se käytännössä tarkoittaa? Yhteisiä aktiviteetteja? Vai vaikka sitä, että istuisitte illalla sohvalla sylikkäin.?
Kun saatte tähän jotain selvyyttä niin sitten voidaan suunnitella. Aivan ensiksi sinä tarvitset hoitoapua, jotta et olisi koko ajan niin väsynyt. Kukaan ei pysty antamaan kunnolla huomiota, jos on liian rasittunut. Jos mies kerran tekee pitkää päivää niin olisiko mahdollista palkata vaikka MLL:n hoitaja käymään säännöllisesti, jotta sinä saat nukkua ja muutenkin levätä? Kun sinun energiataso paranee, voidaan miettiä mihin mahdollista vapaata käyttää.
Ja onko arjessa tapoja huomioida parisuhdetta? Esim juurin ennen nukkumaanmenoa istuskella siellä sohvalla sylikkäin juttelemassa. Asioiden ei aina tarvitse olla isoja. Lähtekää pienestä liikkeelle. Usein jotain muutoksia voi tehdä, jos halua löytyy molemmilta osapuolilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuinka moni nainen hyväksyisi parisuhteen joka lapsen syntymän myötä muuttuisi siihen että sinulla itsellä ei ole mitään muuta arvoa kuin palvelijan ja sylkykypin rooli jota ei arvosteta millään tavalla vaikka kuinka autat ja huomioit toista?
? No sitähän se perinteinen äidin rooli on ollut?
No ei ole.
En lukenut ketjua kokonaan, mutta sellainen juttu että halaa miestäsi välillä. Tai huomioi muuten, kosketa. Miehelläsi voi vaan olla sinua ikävä, olet varmaan muuttunut lapsen tulon myötä esim. väsyneemmäksi.
Siis ihan pieniä juttuja arjen keskelle, onhan ensimmäisen lapsen tulo uusi ja outo asia.
No mulkku luonne on asia erikseen.