Lue keskustelun säännöt.
Pelkääkö jotkut rakkautta oikeasti niin paljon että päästävät mielummin elämänsä rakkauden menemään kuin sitoutuvat?
23.04.2022 |
Olen itse törmännyt tähän selitykseen lähinnä miesten kohdalla, mutta en väitä etteikö kyseistä ilmiötä tapahtuisi naisillakin. Mitä olette mieltä, onko sellaisessa tilanteessa pohjimmiltaan kyse siitä, että ihminen ei vain ollut "se oikea" vai siitä että sitoutumiskammo ei katso rakkauden määrää? Jos jättää henkilön jota väittää rakastavansa, onko kyse siitä että ei oikeasti uskalla myöntää itselleen että ehkä rakkaus ei vain ollut aitoa?
Aihe tuli mieleen kun kävin taannoin melko syvällisen keskustelun tutun noin 40v. miehen kanssa, johon itselläni ei ole mitään suhdetta tai tunteita. Puhuttiin kuitenkin rakkaudesta ja kysyin häneltä, onko hän ollut koskaan aidosti rakastunut. Hän kertoi että on, mutta että erosi vuosia sitten elämänsä rakkaudesta koska ei halunnut/osannut sitoutua. Muutkin suhteet ovat päättyneet erot samasta syystä, mutta kuulemma heistä yksi nainen on ollut ylitse muiden. Väitti, että ajattelee exää edelleen rakkaudella eikä ole tavallaan koskaan päässyt yli... Kysyin sitten tietysti, miksi ei sitten häneen sitoutunut, jos hän oli kerran se oikea ja rakastaa edelleen noin paljon. Mies selitti, että nainen olisi halunnut perinteistä sitoutumista (haaveili suhteen vakavoitumisesta eli yhteenmuutosta, aikanaan ehkä naimisiin ja mahdollisesti lapsia) mutta se ei ollut miestä varten eikä vain voinut viedä suhdetta pidemmälle. Ei kuulemma vain pysty antamaan sellaista sitoutumista kenellekään. Tällaisia tarinoita kuulee toisinaan ja omakin viimeisin exäni on tällainen "yksinäinen susi" mutta hän on vielä suht nuori. Ikänsä vuoksi olen hänestä edelleen epävarma, oliko kyse todella siitä että hän ei vain ollut nuoruuttaan, kokemattomuuttaan ja yleistä epäkypsyyttään valmis sitoutumaan ja oikeaan suhteeseen. Vai oliko kyse siitä etten vain ollut hänelle TARPEEKSI tärkeä, kun kuitenkin päästi kaikesta huolimatta menemään. Tuntuu todella ristiriitaiselta saada tällainen palaute ihmiseltä, johon on täysin rakastunut. "Rakastan sinua yli kaiken, mutta en ole valmis" kuulostaa siis itsestäni vieraalta koska eihän täällä kukaan ole elämän isoimpiin asioihin koskaan valmis, mutta silti on elettävä ja otettava riskejä. Toisaalta itselleni on ollut aina luontaista hypätä tunteiden mukaan ja olen uskaltanut aina rakastaa, vaikka turpaan on tullut. On petetty ja kohdeltu huonosti menneisyydessä, mutta silti en osaisi kuvitella elämääni ilman rakkautta. Otan mielummin ne suhteen haasteet ja mahdolliset sydänsurut, kuin ikävöin vuosia ihmistä jota todella rakastan ja kaipaan.
Vai onko kyse myös kiintymyssuhteista? Välttelevästi kiintynyt pelkää muita enemmän aitoja tunteita? Ollaanko me ihmiset tässä vain todella erilaisia, vai ovatko jotkut itselleen epärehellisiä ja ymmärtävät asian vasta kun se oikea astuu kohdalle? Vai onko kyse ajoituksesta: Ihminen voi olla oikea, aika väärä? Pelkäävätkö jotkut vain enemmän kuin rakastavat, ja sitä on turha yrittää analysoida liikaa?
Ymmärrän myös että käsitys rakkaudesta muuttuu elämän myötä kun ikää tulee lisää. Voi ajatella, että rakkautta oli riittävästi, mutta ihminen ei ollut muuten itselle sopiva tai elämäntilanteet ovat liian erilaiset. Tiedän että nämä ovat isoja kysymyksiä mutta toivottavasti joku innostuu pohtimaan tätä kanssani... Tällä ei ole tarkoitus myöskään loukata ketään, haluaisin vain oppia ymmärtämään tuota pelkoa paremmin. Kertokaa omia kokemuksia!
Kommentit (93)
Kannattaa ottaa ne omat pelkonsa puheeksi ennenkuin vain pakenee ja katoaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei näin. Se kun toinen ihminen tulee tunnetasolla lähelle, saa itsestä esille hyvin haavoittuvan puolen. Se pelottaa ja tekee yllättävän kipeää, jos on traumataustaa. Se on yllättävää, koska yksin ollessa saattoi tuntea itsensä niin vahvaksi ja itsenäiseksi, ettei tiennyt tällaista kipeää ja heikkoa puolta olevankaan itsessä. Tästä ilmiöstä pitäisi saada ihan koulutusta ja neuvoa. Eli sinänsä luonnollinen ilmiö ja siitä voi päästä yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No onhan rakkaus yksi pelottavimpia asioita maailmassa.
Niinpä, mutta luulisi että jos on päässyt suhteeseen rakastamansa ihmisen kanssa ja saa rakkautta takaisin, siitä ei haluaisi luopua? Ymmärrän sen siinä vaiheessa, kun on vielä torjutuksi tulemisen pelko läsnä. Pelkääkö ihmiset enemmän sitä kyllästymistä kuin varsinaisesti rakastamista?
Monihan kuvittelee myös etukäteen perhearjesta ties mitä kunnes totuus paljastuu, ettei itsestä olekaan vanhemmaksi ja lapset heivataan toisen hoidettavaksi. Ehkä joillain miehillä on tällaisia oletuksia myös parisuhteesta, että sehän on vain seksiä ja sitä että joku aina iloinen ja laittautunut nainen palvelee ja viihdyttää kun itselle sopii. Mennään paniikkiin kun joutuisikin tekemään myös itse töitä suhteen eteen ja kohtaamaan aitoja tunteita? Tai erotaan aina heti alkuhuuman jälkeen kun ei ymmärretä rakastumisen ja rakastamisen eroa, kuin ikuiset teinit.
Miehet laskevat päässään sitoutumisen edut ja haitat.
Edut saa nykyään ilman sitoutumista.
Vierailija kirjoitti:
Miehet laskevat päässään sitoutumisen edut ja haitat.
Edut saa nykyään ilman sitoutumista.
Niin saa, jos etsii vaan seuraa ja seksiä. Sellaisia kevyempien juttujen ystäviä on aina ollut ja tulee aina olemaan, ei tuo ole mikään uusi ilmiö vaikka Tinder ym. korostaakin tätä suhteiden kertakäyttökulttuuria.
Kumppanuutta tai henkistä intiimiyttä on vaikeampi löytää ilman sitoutumista, eikä sitä korvaa Tinder. Ehkä perheen perustamisesta haaveilu on laskenut kun sitä ei tuputeta enää ainoana normina, mutta suurin osa kaipaa silti rakkautta ja tunneyhteyttä. Se mikä on parikymppisenä sinkkuna ollut jännittävää ja hauskaa, ei välttämättä enää tuo vanhempana oikein samoja kiksejä. Olen myös monelta mieheltä kuullut, että kyllä heistäkin seksi tuntuu ihan erilaiselta rakastuneena. Ei sitä samaa jaksa kauaa ilman tunteita jos homma on perustunut uutuuden viehätykseen eikä kemiaan, eikä toisaalta niiden tunteiden kanssa seksiä harrastaessa voi aina välttyä sydänsuruilta. Ei miehetkään ole turvassa siltä että joskus rakastuu ja sattuu. Paitsi tietenkin jos kovettaa itsensä, välillä tuntuu että siihen tämä kulttuuri jopa kannustaa niin miehiä kuin naisiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se ikuinen kysymys; mitä on rakkaus? Rakkaus on rehellisesti vastattuna ”Haihtuva illuusio”, joka voi muuntautua kiintymykseksi, riippuvuudeksi, vihaksi ja/tai halvennukseksi, mutta itse rakkaus on aina tuo alussa mainittu ”Haihtuva illuusio”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä on tämä "syvällinen rakkaus" tai "aito rakkaus"?
Selittäkää mulle, mitä se tarkoittaa.
Miksi sitoutumista, esim. pitkäaikaista rakkautta tai parisuhdetta pidetään jotenkin tavoiteltavana asiana?
Miksi tuntuu, että varsinkin naiset, ajattelevat, että se olisi jotenkin hienoa?
Tai vaikka se, että mennään naimisiin? Miksi se on "enemmän" sitoutumista osoittavaa kuin vaikkapa avoliitto? Tai yhteinen polkupyörä?
Onko ne asioita, mitä me oikeasti haluamme vai kuvittelemmeko me vain, että niitä asioita meidän kuuluu haluta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä on tämä "syvällinen rakkaus" tai "aito rakkaus"?
Selittäkää mulle, mitä se tarkoittaa.
Tuossa viestiäsi edeltäneessä viestissähän se tuli selväksi.
Vierailija kirjoitti:
Miksi sitoutumista, esim. pitkäaikaista rakkautta tai parisuhdetta pidetään jotenkin tavoiteltavana asiana?
Miksi tuntuu, että varsinkin naiset, ajattelevat, että se olisi jotenkin hienoa?
Tai vaikka se, että mennään naimisiin? Miksi se on "enemmän" sitoutumista osoittavaa kuin vaikkapa avoliitto? Tai yhteinen polkupyörä?
Onko ne asioita, mitä me oikeasti haluamme vai kuvittelemmeko me vain, että niitä asioita meidän kuuluu haluta?
Eihän kukaan tässä väittänytkään että pitkäaikainen parisuhde = avioliitto. Mutta jos ei suunnitella yhtään mitään yhteistä, edes sitä yhteistä polkupyörää, voi naiselle tulla sellainen vaikutelma että mies pitää vaan varalla/vaihtoehtona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä on tämä "syvällinen rakkaus" tai "aito rakkaus"?
Selittäkää mulle, mitä se tarkoittaa.
Ainakin itselleni se on yhdessä kasvamista ja tahtoa pysyä yhdessä ja selvittää tulevat haasteet parina. Ikään kuin toisen ottamista osaksi itseä.
Jos vertaa siihen että pinnallinen/epäaito rakkaus yleensä käsitetään hetkellisenä, hyvin väliaikaisiin asioihin perustuvana. Pinnallinen rakkaus voi perustua esim. alkuhuuman hormonimyrskyyn eli seksuaaliseen himoon, johonkin pinnalliseen kuten toisen ulkonäköön tai asemaan, tai johonkin hyötymiseen toisesta. Syvällinen rakkaus tarkoittaa että rakastuu ihmiseen ihmisenä tai sieluna, näkee toisessa muutakin kuin ulkokuoren ja sen hetkiset edut. Aito rakkaus kestää aikaa, elämäntilanteiden vaihtumista, vaikeitakin keskusteluja, etäisyyttä jne. ei lähdetä heti pakoon kun tulee ensimmäinen kriisi. Epäaidossa rakkaudessa väitetään rakastavan mutta oikeasti luovutetaan heti, kun joutuisi itsekin panostamaan/menemään itseensä. Aito rakkaus kasvattaa ihmisenä, koska se pakottaa tarkastelemaan itseään ja omaa käytöstä syvemmin jos ei halua menettää tai loukata toista.
Mulla on muuten sama, mutta en pysty harrastamaan seksiä ihastumatta. Joten mulla on vaan mielikuvitus-miesystäviä. Todellisia tyyppejä, esimerkiksi tubettajia. Mieluummin sellaisia, joilla ei ole paljon suosiota koska he vastaavat kommentteihini, toisin kuin suositut. Kommentoin kuitenkin vain aikani ja lopetan sitten. Riittää kun sain huomiota ja olen siitä sitten rakastunut ja turvallisesti katselen vain videoita.