Lue keskustelun säännöt.
Pelkääkö jotkut rakkautta oikeasti niin paljon että päästävät mielummin elämänsä rakkauden menemään kuin sitoutuvat?
23.04.2022 |
Olen itse törmännyt tähän selitykseen lähinnä miesten kohdalla, mutta en väitä etteikö kyseistä ilmiötä tapahtuisi naisillakin. Mitä olette mieltä, onko sellaisessa tilanteessa pohjimmiltaan kyse siitä, että ihminen ei vain ollut "se oikea" vai siitä että sitoutumiskammo ei katso rakkauden määrää? Jos jättää henkilön jota väittää rakastavansa, onko kyse siitä että ei oikeasti uskalla myöntää itselleen että ehkä rakkaus ei vain ollut aitoa?
Aihe tuli mieleen kun kävin taannoin melko syvällisen keskustelun tutun noin 40v. miehen kanssa, johon itselläni ei ole mitään suhdetta tai tunteita. Puhuttiin kuitenkin rakkaudesta ja kysyin häneltä, onko hän ollut koskaan aidosti rakastunut. Hän kertoi että on, mutta että erosi vuosia sitten elämänsä rakkaudesta koska ei halunnut/osannut sitoutua. Muutkin suhteet ovat päättyneet erot samasta syystä, mutta kuulemma heistä yksi nainen on ollut ylitse muiden. Väitti, että ajattelee exää edelleen rakkaudella eikä ole tavallaan koskaan päässyt yli... Kysyin sitten tietysti, miksi ei sitten häneen sitoutunut, jos hän oli kerran se oikea ja rakastaa edelleen noin paljon. Mies selitti, että nainen olisi halunnut perinteistä sitoutumista (haaveili suhteen vakavoitumisesta eli yhteenmuutosta, aikanaan ehkä naimisiin ja mahdollisesti lapsia) mutta se ei ollut miestä varten eikä vain voinut viedä suhdetta pidemmälle. Ei kuulemma vain pysty antamaan sellaista sitoutumista kenellekään. Tällaisia tarinoita kuulee toisinaan ja omakin viimeisin exäni on tällainen "yksinäinen susi" mutta hän on vielä suht nuori. Ikänsä vuoksi olen hänestä edelleen epävarma, oliko kyse todella siitä että hän ei vain ollut nuoruuttaan, kokemattomuuttaan ja yleistä epäkypsyyttään valmis sitoutumaan ja oikeaan suhteeseen. Vai oliko kyse siitä etten vain ollut hänelle TARPEEKSI tärkeä, kun kuitenkin päästi kaikesta huolimatta menemään. Tuntuu todella ristiriitaiselta saada tällainen palaute ihmiseltä, johon on täysin rakastunut. "Rakastan sinua yli kaiken, mutta en ole valmis" kuulostaa siis itsestäni vieraalta koska eihän täällä kukaan ole elämän isoimpiin asioihin koskaan valmis, mutta silti on elettävä ja otettava riskejä. Toisaalta itselleni on ollut aina luontaista hypätä tunteiden mukaan ja olen uskaltanut aina rakastaa, vaikka turpaan on tullut. On petetty ja kohdeltu huonosti menneisyydessä, mutta silti en osaisi kuvitella elämääni ilman rakkautta. Otan mielummin ne suhteen haasteet ja mahdolliset sydänsurut, kuin ikävöin vuosia ihmistä jota todella rakastan ja kaipaan.
Vai onko kyse myös kiintymyssuhteista? Välttelevästi kiintynyt pelkää muita enemmän aitoja tunteita? Ollaanko me ihmiset tässä vain todella erilaisia, vai ovatko jotkut itselleen epärehellisiä ja ymmärtävät asian vasta kun se oikea astuu kohdalle? Vai onko kyse ajoituksesta: Ihminen voi olla oikea, aika väärä? Pelkäävätkö jotkut vain enemmän kuin rakastavat, ja sitä on turha yrittää analysoida liikaa?
Ymmärrän myös että käsitys rakkaudesta muuttuu elämän myötä kun ikää tulee lisää. Voi ajatella, että rakkautta oli riittävästi, mutta ihminen ei ollut muuten itselle sopiva tai elämäntilanteet ovat liian erilaiset. Tiedän että nämä ovat isoja kysymyksiä mutta toivottavasti joku innostuu pohtimaan tätä kanssani... Tällä ei ole tarkoitus myöskään loukata ketään, haluaisin vain oppia ymmärtämään tuota pelkoa paremmin. Kertokaa omia kokemuksia!
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni mikään määrä rakkautta ei riitä siihen että pitäisi muuttaa yhteen, mennä naimisiin tai tehdä lapsia, jollei sitä itse halua.
Eli nämä eivät käy mittariksi mielestäni.Mitä se sitten on se sitoutuminen... itse olin lähdössä kävelemään kun mies puhui ettei aio sitoutua enää. Myöhemmin kävi ilmi että hänelle sitoutuminen oli kihlaus ja avioliitto.
Minä kun vain odotin että seurustellaan vakavissaan, yksinoikeudella, asuen omissa kodeissamme.Se on kyllä jännä että sitten tilanne muuttui, ja olemme olleet viimeisen 5 kk aikana vain muutaman viikon erillämme. Yhteenmuutostakin hän jo puhui...
Minä en voi kuin miettiä että onko laskenut hyötyvänsä rahallisesti.
Ei nyt millään pahalla mutta jos tuollaista mietit niin juokse
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta tulin juuri jätetyksi miehen toimesta, joka ei ole koskaan ennen minua rakastanut aidosti ketään. Myös minä rakastin ja rakastan edelleen häntä erittäin syvästi. Olin valmis sitoutumaan ja tekemään vaaditun työn suhteemme eteen, mutta mies ei ollut valmis vielä "aikuisuuteen" (minulla on lapsia). Suru on kova ja ikävä varmasti kalvaa pitkään, jos aina, kumpaakin.
Onko se aitoa rakkautta jos ei halua olla toisen rinnalla ja tukena hyvinä ja pahoina aikoina? Rakkaus antaa toisen mennä, mutta haluaako mennä jos rakastaa "aidosti"? En tiedä. Pohdin vain.
Ymmärtäisin jos olisi joku oikea syy, mutta ettei ole valmis aikuisuuteen? Sanahelinää.
Toisen lapset on ihan oikea syy. Aikuisuuttahan tosin osoittaa myöntää ettei itsestä ole siihen. Mitäs sanahelinää se on, jos haluaa elää vapaana, juhlien tms. ja ilman lapsiarkea.
Ollaan ikuisesti lapsia / nuoria. Sitoutuminen ja perheen perustaminen vaatii aikuistumista. Meillä on asiat vähän liian hyvin ja päästään kaikesta liian helpolla niin sitoutuminen vaikuttaa suurelta ja raskaalta asialta.
Mitä enemmän annat, sen enemmän saat.
Vierailija kirjoitti:
Liikaa tekstiä.
Ihan liikaa. Miksi pitää tehdä tuollaisia romaaneita noista aloituksista ja vielä suurin osa ilman kappalejakoa. Kuka jaksaa lukea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta tulin juuri jätetyksi miehen toimesta, joka ei ole koskaan ennen minua rakastanut aidosti ketään. Myös minä rakastin ja rakastan edelleen häntä erittäin syvästi. Olin valmis sitoutumaan ja tekemään vaaditun työn suhteemme eteen, mutta mies ei ollut valmis vielä "aikuisuuteen" (minulla on lapsia). Suru on kova ja ikävä varmasti kalvaa pitkään, jos aina, kumpaakin.
Onko se aitoa rakkautta jos ei halua olla toisen rinnalla ja tukena hyvinä ja pahoina aikoina? Rakkaus antaa toisen mennä, mutta haluaako mennä jos rakastaa "aidosti"? En tiedä. Pohdin vain.
Ymmärtäisin jos olisi joku oikea syy, mutta ettei ole valmis aikuisuuteen? Sanahelinää.
Toisen lapset on ihan oikea syy. Aikuisuuttahan tosin osoittaa myöntää ettei itsestä ole siihen. Mitäs sanahelinää se on, jos haluaa elää vapaana, juhlien tms. ja ilman lapsiarkea.
Sanahelinää on siinä puhe siitä aidosta rakkaudesta. Kiintymystä ja ihastusta varmasti, rakkauttakin ehkä, mutta aitoa? Mnääh. Jos toista rakastaa oikeasti, rakastaa mielestäni ehdoitta. Silloin sen toisen osapuolen kanssa haluaa olla, oli lapsia tai lapsiarkea tai ei.
Ei nämä toki kovin yksiulotteisia asioita ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkä tämä aloituksen mies tiesi, ettei pystyisi olla pettämättä ja ei halunnut sitä tuskaa rakkaalleen tuottaa. Joskus sekin on rakkauden teko, että lähtee, kun itse ei pysty toiselle tarjoamaan sitä mitä toinen tahtoo.
Kaffebulla kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni mikään määrä rakkautta ei riitä siihen että pitäisi muuttaa yhteen, mennä naimisiin tai tehdä lapsia, jollei sitä itse halua.
Eli nämä eivät käy mittariksi mielestäni.Mitä se sitten on se sitoutuminen... itse olin lähdössä kävelemään kun mies puhui ettei aio sitoutua enää. Myöhemmin kävi ilmi että hänelle sitoutuminen oli kihlaus ja avioliitto.
Minä kun vain odotin että seurustellaan vakavissaan, yksinoikeudella, asuen omissa kodeissamme.Se on kyllä jännä että sitten tilanne muuttui, ja olemme olleet viimeisen 5 kk aikana vain muutaman viikon erillämme. Yhteenmuutostakin hän jo puhui...
Minä en voi kuin miettiä että onko laskenut hyötyvänsä rahallisesti.Ei nyt millään pahalla mutta jos tuollaista mietit niin juokse
Miksi niin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos Ap tästä aloituksesta.
Minulla on meneillään eräs hyvin vakava ihmissuhde. Se alkoi muutama vuosi sitten ystävyytenä. Silloin emme olleet edes koskaan nähneet toisiamme, vaikka asuimme naapureina.
Kuitenkin keskustelimme tuntikausia puhelimessa. Tällöin tämä mies kertoi minulle sillä hetkellä kokemastaan rakkaussurusta. Kertoi myös menneistä vastaavista traumoista.
Itkee vieläkin suuren rakkautensa perään, joka kuoli autokolarissa raskaana ollessaan. Ja outoa on surunsa siksi, että oli raskaana toiselle miehelle.
Mies on hylätty lastenkotiin vastasyntyneenä. Teininä pääsi kasvatuskotiin, mutta lastensuojelu haki hänet pois, koska isäpuoli hakkasi jatkuvasti tajuttomaksi.
Jatkan myöhemmin tänään ettei tämä tule liian pitkäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole kyse sen enempää rakkaudesta kuin pelkäämisestäkään. Halutaan vaan pitää ovet auki.
Näin olen ymmärtänyt ja että tuo vapauden kaipuu on joillekin vain niin vahva. Mutta kummallista miten jotkut silti jäävät ns. sydämeen asumaan ja valitsee mielummin sen vuosikausia kestävän ikävän toista kohtaan. AP
"Mä vaan olen tällainen, pelkään rakkautta" = Haluan vaan panna sinua.
Sydämeen jäät asumaan sinä naisena, johon kannattaa ehkä myöhemminkin koettaa ottaa yhteyttä, kun ei ole ketään parempaa tarjolla ja pitäis saada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämä aloituksen mies tiesi, ettei pystyisi olla pettämättä ja ei halunnut sitä tuskaa rakkaalleen tuottaa. Joskus sekin on rakkauden teko, että lähtee, kun itse ei pysty toiselle tarjoamaan sitä mitä toinen tahtoo.
En usko tällaiseen. Kyllä se ihminen lähtee itsekkäistä syistä eli siksi, ettei itse koe saavansa tämän ihmisen kanssa sitä mitä haluaa. Ei siksi ettei halua tuottaa toiselle tuskaa, jota tuottaa varmasti vähintään yhtä paljon myös lähtemällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole kyse sen enempää rakkaudesta kuin pelkäämisestäkään. Halutaan vaan pitää ovet auki.
Näin olen ymmärtänyt ja että tuo vapauden kaipuu on joillekin vain niin vahva. Mutta kummallista miten jotkut silti jäävät ns. sydämeen asumaan ja valitsee mielummin sen vuosikausia kestävän ikävän toista kohtaan. AP
"Mä vaan olen tällainen, pelkään rakkautta" = Haluan vaan panna sinua.
Sydämeen jäät asumaan sinä naisena, johon kannattaa ehkä myöhemminkin koettaa ottaa yhteyttä, kun ei ole ketään parempaa tarjolla ja pitäis saada.
Miksi olisi sitten halunnut muuttaa yhteen? Miksi esitteli vanhemmilleen? Miksi halusi tutustua perheeseeni, viettää aikaa yhdessä? Miksi sitten teki kaikenlaista muutakin kuin kävi harrastamassa seksiä? Miksi seksi ei tuntunut olevan se suhteen ainut liima? Tuo on yksi mahdollinen näkökulma, mutta joissain tapauksissa liian yksipuolinen. Tai ehkä nämä ovat elämänkatsomuksestakin kiinni. Toiset ovat ikuisia romantikoita ja toiset kyynisempiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut, mutta otsikkoon vastaan, että rakkaus ei ole aitoa, eikä hyvää jos tuollaineen tulee esteeksi. Silloin on jo syntynyt epäluuloja toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tämä aloituksen mies tiesi, ettei pystyisi olla pettämättä ja ei halunnut sitä tuskaa rakkaalleen tuottaa. Joskus sekin on rakkauden teko, että lähtee, kun itse ei pysty toiselle tarjoamaan sitä mitä toinen tahtoo.
Toisaalta on helpompaa olla pettämättä, jos oikeasti rakastaa. Jos toinen ei tyydytä omia tarpeita ja on epävarma suhteesta, katsoo helpommin ympärilleen. Toki toiset vain ovat niin epävarmoja että kaipaavat mahdollisimman paljon huomiota ja hyväksyntää mahdollisimman monilta ihmisiltä. Sen yhden huomio ei riitä egolle vaikka häntä rakastaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En lukenut, mutta otsikkoon vastaan, että rakkaus ei ole aitoa, eikä hyvää jos tuollaineen tulee esteeksi. Silloin on jo syntynyt epäluuloja toisesta.
Eli pelko on sama kuin epäluulot?
Onhan tuo mahdollista.
Itselläni on ainakin mahdotonta päästää ketään liian lähelle vaikka olisin miten kiinnostunut. En ole siis myöskään ikinä aloittanut seurustelua vaikka olisin saanut vastakaikua.
Minulla on diagnosoitu estynyt persoonallisuus häiriö ja ilmeisesti tuo ihmisten välttely kuuluu taudin kuvaan. Varmasti on vaikuttanut myös sekin, että olen todella erakkoluonne, enkä jaksa olla ihmisten kanssa tekemisissä joka päivä.
Tuossa aloituksessa pistää silmään tuo, että jotain seurustelua on kuitenkin silti aloitettu? Joten en ihan oikein pysty tuohon samaistumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa ole kyse sen enempää rakkaudesta kuin pelkäämisestäkään. Halutaan vaan pitää ovet auki.
Näin olen ymmärtänyt ja että tuo vapauden kaipuu on joillekin vain niin vahva. Mutta kummallista miten jotkut silti jäävät ns. sydämeen asumaan ja valitsee mielummin sen vuosikausia kestävän ikävän toista kohtaan. AP
Jäävät sydämeen asumaan siksi, että ovat olleet parasta mitä kohdalle on sattunut. Ei siinä mistään oikeista tunteista tai ikävästä ole kyse. Kun parempi löytyy, äkkiä se aiemmin sydämessä ollut unohtuu. Eri asia sitten löytyykö sitä koskaan. Loppujen lopuksi, onko kukaan tällaiselle ihmiselle tarpeeksi hyvä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liikaa tekstiä.
Näillä kommenteilla ihminen ei paljasta itsestään ikinä mitään muuta, kuin että ei ole elämässään opiskellut eikä harrastanut koskaan lukemista. Se ei sinänsä ole mikään kehumisen arvoinen asia. Kokeile Jodelia, jos täällä tuo sallittu merkkimäärä on liikaa?
Olen eri, mutta en viitsinyt lukea. Opiskelen yliopistossa ja siellä saa lukea ihan riittävästi. Miksi lukisin myös vapaa-aikanani?
En usko että rakkautta on. On vain valehtelevia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä juuri sillä hetkellä ei tajuta, että elämän rakkaus on siinä ja lähdetään eteenpäin, etsimään parempaa. Myöhemmin asia tajutaan.
Asia tajutaan siinä kohtaa kun todellisuus iskee vasten kasvoja ja tajutaan, ettei parempaan ole mahdollisuuksia tai ettei parempaa ole ehkä olemassakaan. Onko se sitten rakkautta, minun mielestäni ei.
Niinpä. Tunnen myös ihmisen joka on useampaan kertaan pettänyt kumppaniaan (jos nyt ei suoraan seksiä harrastanut, niin kuitenkin tehnyt asioita jotka pahoittaisivat kumppanin mielen ja särkisi sydämen) mutta ei eroa koska "kuitenkin rakastaa toista". Mielestäni rakastunut ihminen ei toistuvasti petä, jos tietää että toinen haluaa olla kanssaan aidosti.