Miksi hoitajia pidetään "panttivankeina" ja sanotaan, että jos hoitajille antaa korotuksen, kaikki muutkin julkisella sektorilla vaativat?
Mielestäni olisi yksinkertaisinta, että hoitajille annettaisiin ne palkankorotukset ja piste. Mutta muut alat saisivat odottaa vuoroaan. Ne ehtii katsoa myöhemminkin ja hoitajat ovat yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittinen ala. Siksi se pitää hoitaa ensin.
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Hoitajien ja muiden kunta-alan työntekijöiden vastuut painivat aivan eri mittaluokissa. Sairaanhoitajille ja hoitajille palkkaa lisää. Lomautetaan opettajat puoleksi vuodeksi, kukaan ei huomaa. Opetusta joutuu antamaan päivittäin kotona, kävi koulussa tai ei.
Kunta-alan lomia voisi myös tarkastella, hoitajille kuuluisi samat lomat kun opettajille!
Et sinäkään juuri uutisia ole seurannut? Jo korona-aika etäopetuksineen on entisestään lisännyt lasten ja nuorten pahoinvointia. Tulevaisuudessa maksamme tästä kovaa hintaa.
Tuohon loma-asiaan en edes viitsi vastata, täysin tuulesta temmattu ajatus, kun jo nyt hoitajien pidemmät lomat sekoittavat henkilöstön määrää hoitopaikoissa.
Palkat on ihan linjassaa muihin julkisen alan vastaaviin joten turhaa koko poru.
Kouluissa lasten määrä vähenee jatkuvasti.
Vanhusten määrä puolestaan lisääntyy jatkuvasti ja kun hoitajia ei ole, vähällä määrällä hoidetaan yhä vanhemmat ja monisairaammat potilaat. Työmäärä on suuri, vuoteeseen hoidettavia potilaita on paljon, siis potilaita jotka eivät pysty puhumaan, ilmaisemaan kipua, kääntymään itse, pissa ja kakka valuvat vaippaan. He eivät syö itse ja kun syövät syöminen on todella hidasta sillä nieleminen on vaikeaa ja meinaa valua keuhkoihin. Ja tämä on vasta sitä PERUSHOITOA. Tämän lisäksi tulevat vielä ne sairaanhoidolliset ongelmat, kuten karmivat makuuhaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta totta. Nyt on arvioitava mikä on sellainen ala, jota ilman yhteiskunta ei pärjää päivääkään. Ja hoitajat on siinä listassa kärjessä. Saa valittaa, mutta niin se vaan on. Eli jos jollekin on annettava se korotus, se saa mennä hoitajille.
Miksi *** ssä? Tuolla perusteella aina pitää maksaa lisää sairaanhoitajille, jos he vaan haluavat lisää. Ei vaan tule tapahtumaan.
Jos nyt sovitaan asianmukaiset korotukset ja pitkä diili, ei sairaanhoitajat vaadi sen enempää. Kunnollinen nosto ja sillä selvä. Hoitajat on keskimäärin paljon kiltimpiä kuin yksikään äijävaltainen ala, joten he eivät huvikseen tuolla rettelöi.
Päinvastoin. Ihmisen terveydestä tai hengestä väilttämättä kiristetään kohtuuttomia korvauksia. Aivan pöyristyttävää käytöstä. Minulla ei ole mitään sympatiaa tuota toimintaa kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Keskustellaanko mistä revitään rahat palkkojen korotukseen.
Otetaanko vaikka sosiaalituista, työttömyystuista, vai koulutuksesta? Näillä leikkauksilla ei siis nosteta asiakkaiden saamaan palvelutasoa, vaan ainoastaan motivoidaan keskimääräisiä paremmin ansaitsevia sairaanhoitajia. Vai tehdäänkö vanhat temput ja otetaan velkaa lapsien piikkiin? On niin mukavaa porsastella, kun muut maksavat huvitukset.
Korotus myös aiheuttaa sen että asiakkaiden saamien palveluiden parantaminen on jatkossa entistä kalliimpaa, joten todennäköisesti sitä ei tule tapahtumaan.
On niin mukava esittää taloustieteilijää ja insinööriä, kun syöpä ei nakerra elimistössä. Vielä se sinullekin tulee aika, kun makaat paskat housussa kuolemanpelossa sairaalassa ja hoitajat tekevät työtä kurjan henkesi eteen. Ei olla sitten enää niin oikeistolaista markkinamiestä. Voi kuule, olen nähnyt tämän työssäni niin monta kertaa. Itsevarmat julistajat ovat vikiseviä pikkulapsia, jotka takertuvat hoitajiin peloissaan. Mutta ei heitä ole aikaa palvella sen enempää, koska samalla osastolla on 20 muuta jotka vaativat apua ja hoitajakutsut piippaa koko ajan. Ja niin jäädään yksin sinne pelosta kankeana..

Poistetaan ammattiyhdistysten jäsenmaksun verovähennysoikeus ja laitetaan kannabis verolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hoitajien ja muiden kunta-alan työntekijöiden vastuut painivat aivan eri mittaluokissa. Sairaanhoitajille ja hoitajille palkkaa lisää. Lomautetaan opettajat puoleksi vuodeksi, kukaan ei huomaa. Opetusta joutuu antamaan päivittäin kotona, kävi koulussa tai ei.
Kunta-alan lomia voisi myös tarkastella, hoitajille kuuluisi samat lomat kun opettajille!
Et sinäkään juuri uutisia ole seurannut? Jo korona-aika etäopetuksineen on entisestään lisännyt lasten ja nuorten pahoinvointia. Tulevaisuudessa maksamme tästä kovaa hintaa.
Tuohon loma-asiaan en edes viitsi vastata, täysin tuulesta temmattu ajatus, kun jo nyt hoitajien pidemmät lomat sekoittavat henkilöstön määrää hoitopaikoissa.
Eli, sinä veisit hoitajilta myös oikeuden lomiin, pakkotyön lisäksi?
Hoitajat eivät ole enää kunta-alan työsopimuksessa. Tästä johtuen hoitajille pystytään antamaan erillinen palkankorotus, muu on vain selittelyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja millähän hoitajat perustelevat sen, että heille annetaan jättikorotukset ja muille ei mitään?
Sillä, että se on yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittinen ala. Koulut voi olla kiinni kuukauden, mutta sairaalat ei päivääkään.
Onhan tämä nyt ihan selvä, että hoitajat menevät prioriteeteissa kärkeen.
Ei ole mitenkään kriittinen ala yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta totta. Nyt on arvioitava mikä on sellainen ala, jota ilman yhteiskunta ei pärjää päivääkään. Ja hoitajat on siinä listassa kärjessä. Saa valittaa, mutta niin se vaan on. Eli jos jollekin on annettava se korotus, se saa mennä hoitajille.
Rekka- ja jakeluauton kuljettajat ovat vieläkin tärkeämmässä roolissa. Jos tavaraliikenne ei toimi, muutamassa viikossa isoissa kaupungeissa tulee kaikilla nälkä, eikä ainostaan sairaille.
Tuolle linjalle ei ehkä kannata mennä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta totta. Nyt on arvioitava mikä on sellainen ala, jota ilman yhteiskunta ei pärjää päivääkään. Ja hoitajat on siinä listassa kärjessä. Saa valittaa, mutta niin se vaan on. Eli jos jollekin on annettava se korotus, se saa mennä hoitajille.
Miksi *** ssä? Tuolla perusteella aina pitää maksaa lisää sairaanhoitajille, jos he vaan haluavat lisää. Ei vaan tule tapahtumaan.
Jos nyt sovitaan asianmukaiset korotukset ja pitkä diili, ei sairaanhoitajat vaadi sen enempää. Kunnollinen nosto ja sillä selvä. Hoitajat on keskimäärin paljon kiltimpiä kuin yksikään äijävaltainen ala, joten he eivät huvikseen tuolla rettelöi.
Päinvastoin. Ihmisen terveydestä tai hengestä väilttämättä kiristetään kohtuuttomia korvauksia. Aivan pöyristyttävää käytöstä. Minulla ei ole mitään sympatiaa tuota toimintaa kohtaan.
Ymmärsinkö että on oikein kiristää muilla keinoilla mutta tällä keinolla ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja millähän hoitajat perustelevat sen, että heille annetaan jättikorotukset ja muille ei mitään?
Sillä, että se on yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittinen ala. Koulut voi olla kiinni kuukauden, mutta sairaalat ei päivääkään.
Onhan tämä nyt ihan selvä, että hoitajat menevät prioriteeteissa kärkeen.
Ei ole mitenkään kriittinen ala yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Hyvä vitsi ;D
On nämä oikeistolaiset ylimielisiä. Mitään ei haluttaisi maksaa, mutta ensimmäisenä ollaan vonkumassa apua ja palvelua, kun sairaus iskee. Korona-aikaan nämä pelkurit soittelivat hätänumerot tukkoon, kun saivat pelosta psykosomaattisia oireita. Itku ja vinkuminen kuului pelokkaasta äänestä. Luvattiin hoitajille tukea, kunhan vain he jaksavat ja siitä selvitään. No nyt on suunnilleen selvitty, mutta mitä tekee tämä vikisijä? Aloittaa sen saman pelin, että ei me voidakaan maksaa, ei se nyt niin paha ollut.. ihan naurettavaa. Minkälaisia ihmisiä nämä ovat? Kuvittelevatko he, että heillä on oikeus nauttia hyvää hoitoa antamatta mitään? Itse ovat hyvätuloisia, mutta eivät anna sentin senttiä yhteiseen panokseen? Syöpä ei katso, kehen se iskee. Se ei kysy varallisuutta eikä puoluekantaa. Eikä infektiot. Eikä sairaudet ylipäänsä. Jos haluaa saada hoitoa, on siitä maksettava. Niin se vaan menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keskustellaanko mistä revitään rahat palkkojen korotukseen.
Otetaanko vaikka sosiaalituista, työttömyystuista, vai koulutuksesta? Näillä leikkauksilla ei siis nosteta asiakkaiden saamaan palvelutasoa, vaan ainoastaan motivoidaan keskimääräisiä paremmin ansaitsevia sairaanhoitajia. Vai tehdäänkö vanhat temput ja otetaan velkaa lapsien piikkiin? On niin mukavaa porsastella, kun muut maksavat huvitukset.
Korotus myös aiheuttaa sen että asiakkaiden saamien palveluiden parantaminen on jatkossa entistä kalliimpaa, joten todennäköisesti sitä ei tule tapahtumaan.
On niin mukava esittää taloustieteilijää ja insinööriä, kun syöpä ei nakerra elimistössä. Vielä se sinullekin tulee aika, kun makaat paskat housussa kuolemanpelossa sairaalassa ja hoitajat tekevät työtä kurjan henkesi eteen. Ei olla sitten enää niin oikeistolaista markkinamiestä. Voi kuule, olen nähnyt tämän työssäni niin monta kertaa. Itsevarmat julistajat ovat vikiseviä pikkulapsia, jotka takertuvat hoitajiin peloissaan. Mutta ei heitä ole aikaa palvella sen enempää, koska samalla osastolla on 20 muuta jotka vaativat apua ja hoitajakutsut piippaa koko ajan. Ja niin jäädään yksin sinne pelosta kankeana..
Et sitten viitsinyt vastata kysymykseeni, vaan aloit ainoastaan haukkumaan. Vaikutat sekä mukavalle että älykkäälle. Realismi on näköjään epämiellyttävää.
Mutta muut alathan ovat odottaneet vuoroaan jo vuosikausia samalla kun hoitajilla on meneillään ties monennetko työtaistelut ja lakot. Sairaanhoitajien palkkoja on nostettu niin että ne ovat jo täysin irrallaan muista vastaavan koulutuksen tehtävistä. Tästä on jo opittu myös se, että ei hoitajille riitä mikään. Jos heidän palkkaansa taas nostetaan, seuraavaksi on taas heidän mielestään hoitajien vuoro. Ja sen jälkeen. Ja sen jälkeen. Kenenkään muun vuoro ei ole milloinkaan, aina on vain hoitajien vuoro, koska he ovat mukamas ainoat kriittisellä alalla toimivat. Samalla oikeasti pienipalkkaiset kärvistelevät pelkkien naurettavien indeksikorotusten varassa ties kuinka monetta kymmenettä vuotta putkeen. Nyt on oikeasti muiden vuoro kuin hoitajien! Hoitajien palkkaa voisi jopa alentaa ja antaa välillä muillekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, mutta totta. Nyt on arvioitava mikä on sellainen ala, jota ilman yhteiskunta ei pärjää päivääkään. Ja hoitajat on siinä listassa kärjessä. Saa valittaa, mutta niin se vaan on. Eli jos jollekin on annettava se korotus, se saa mennä hoitajille.
Rekka- ja jakeluauton kuljettajat ovat vieläkin tärkeämmässä roolissa. Jos tavaraliikenne ei toimi, muutamassa viikossa isoissa kaupungeissa tulee kaikilla nälkä, eikä ainostaan sairaille.
Tuolle linjalle ei ehkä kannata mennä.
Niinhän se on että kuljetukset toimivat pääosin pyörillä, mutta silti AKT saa olla lakossa ja hoitajat eivät.
Tottakai kaikki vaatii korotuksia, miksi ei vaatisi? Kuntapuolen palkat laahaa perässä ihan joka alalla. Ja harva kunnan työpaikka on semmoinen ettei haittaisi jos työntekijät lakkoilee/on poissa. Siellä jäisi hoitajien palkat maksamatta, ruuat sairaalaan toimittamatta, osastojen lääketilaukset toimittamatta, siivous ja katujen kunnossapito tekemättä, sosiaalityö, koulut, päivähoito jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja millähän hoitajat perustelevat sen, että heille annetaan jättikorotukset ja muille ei mitään?
Sillä, että se on yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittinen ala. Koulut voi olla kiinni kuukauden, mutta sairaalat ei päivääkään.
Onhan tämä nyt ihan selvä, että hoitajat menevät prioriteeteissa kärkeen.
Ei ole mitenkään kriittinen ala yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Okei. Kaikki hoitajat jää viikoksi töistä pois ja sairaalat suljetaan. Mitä tapahtuu?
Sitä minäkin. Eli kyllä ne vaan on. Ihan naurettavaa selittää muuta. Miksi muuten noita pakkolakeja tehtäisiin, ellei siksi ettei yhteiskunta kestä ilman hoitajia. Tajuat sen itsekin, jos oikein yrität.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja millähän hoitajat perustelevat sen, että heille annetaan jättikorotukset ja muille ei mitään?
Sillä, että se on yhteiskunnan toimivuuden kannalta kriittinen ala. Koulut voi olla kiinni kuukauden, mutta sairaalat ei päivääkään.
Onhan tämä nyt ihan selvä, että hoitajat menevät prioriteeteissa kärkeen.
Ei ole mitenkään kriittinen ala yhteiskunnan toimivuuden kannalta.
Hyvä vitsi ;D
Terveydenhuolto on kokonaisuudessaan pelkkä tukitoimi, ei oikeasti yhteiskunnallisesti mitenkään kriittinen tekijä.
Tämä on totta. Ja korona-ajan kunniavelka on nyt maksettava, vaikka miten harmittaisi. Ne rahat kaivetaan vaikka perseestä, mutta ne kaivetaan.