Ihmettelettekö koskaan suomalaisten häpeäkulttuuria? Hävetään milloin mitäkin

Palstalla eniten itseään ylentävät häpeävät niiin kamalasti toisten puolesta.

En nyt tiedä onko se varsinaisesti häpeämistä vaan jonkunlaista ujostelua joskus, etenkin ulkomailla. Suomalainen koittaa matkia vaikka meikäläisiä tapoja syödä aamiaista ollessaan ulkomailla. Ihan kuin se nyt olisi niin hirveää, että suomalainen haukkaa voileivästä suoraan, eikä ota siitä paloja irti kuten "ulkomailla tehdään". Mikä vika siinä on, että haukkaa leivästä? Syömisessä on tarkoitus syödä. 

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä onko se varsinaisesti häpeämistä vaan jonkunlaista ujostelua joskus, etenkin ulkomailla. Suomalainen koittaa matkia  vaikka meikäläisiä tapoja syödä aamiaista ollessaan ulkomailla. Ihan kuin se nyt olisi niin hirveää, että suomalainen haukkaa voileivästä suoraan, eikä ota siitä paloja irti kuten "ulkomailla tehdään". Mikä vika siinä on, että haukkaa leivästä? Syömisessä on tarkoitus syödä. 

Koittaa siis matkia muita ja peitellä meikäläisiä tapoja, sorry

Minusta se häpeäkulttuuri on valitettavasti katoamassa. Ennen lapset käyttäytyivät esim. koulussa koska jos eivät itse tajunneet hävetä niin viimeistään lastaan syvästi häpeävät ja kasvonsa menettäneet vanhemmat laittoivat lapsensa ruotuun. Nykyään haistattelee opettajille sekä alakoululainen että sen vanhemmat.

Ihminen haluaa kuulua johonkin ryhmään ja tulla hyväksytyksi. Tämä juontaa juurensa selviämisvaistoon.

On ihmisiä joille ryhmään kuuluminen ei ole ole tärkeää, mutta he eivät voi olla liian originelleja muiden reaktioiden takia.

Herkille voi kehittyä tunne siitä, että aivan jatkuvasti suurennuslasin alla, naapurit, työkaverit ym. Ja seuraa ahdistusta.

Syynä kasvatus, kun joka asiasta moititaan ja torutaan eikä anneta tarpeeksi hyvää palautetta lapselle.

Esim. Ruotsissa kaikkien on sanottava aina mielipiteensä, tällöin oppii kertomaan omista ajatuksista. Suomessa voi vain olla hiljaa ja hautoa mielessään asioita, joita alkaa esim. häpeämään kun ei uskalla sanoa niistä mitään eikä näin voi huomata, että on muitakin joilla on samoja ajatuksia.

Joka puolella maailmaa tunnetaan häpeää, mutta sen aiheet vaihtelevat. Espanjalaisista ystävistäni olen joskus hämmästynyt seuraavia: Eräs nuori mies häpesi kauheasti sitä että oli tullut humalaan edellisen illan illanistujaisissa (ei edes örveltänyt mitenkään) ja yksi nuori nainen selitti, miten olisi tosi häpeällistä joutua menemään yksin erääseen tapahtumaan, joten mieluummin jäi kotiin. Kuulemma yksin ulkona liikkuminen on tosi noloa ja kiusallista ja kaikki tuijottavat.

Ranskalainen kollegani kertoi hävenneensä silmät päästään, kun hänen lapsensa opettaja oli kertonut tämän olleen koulussa aikuisille epäkohtelias.

Luulen että heitäkin on vastaavasti Suomessa ihmetyttänyt tietty häpeämättömyys monissa asioissa: meillä ei yleensä ymmärretä hävetä vaikka on esim. käyttäydytty tosi tökerösti muita kohtaan tai jopa loukattu jne.

Mua inhottaa kävellä pihalla kun naapurit katsoo ikkunasta kuitenkin. Voin liukastua tai horjahtaa.

Ei tietääkseni ole häpeäkulttuuri, vaan kiusaajakulttuuri. Meillä on sellaista hiljaista kiusaamista. Ei välttämättä aina kiusata suoranaisesti, vaan se on sellaista passiivi-aggressiivista seläntakana puhumista, mulkoilua, huokailua, netissä haukkumista jne.

Sosiaalihistorioitsija Juha Siltala on tutkinut aihetta. Jos kiinnostaa, kannattaa tutustua esimerkiksi kirjoihin Suomalainen ahdistus ja Miehen kunnia.