Lue keskustelun säännöt.
Tämä "Sain lapsen, joka särki sydämeni" -juttu. Miten tarina on päätynyt lehtiin? Paljon muitakin kysymyksiä herää
17.04.2022 |
Kommentit (382)
Minä olisin antanut huostaan jo ajat sitten. Parempi olisi siellä kun minun hoivissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehen veli on diagnosoimaton asperger ihan selvästi. Oli suht normaali lapsena ja kävi jopa amista, ennen kuin menetti kaksi läheistä ihmistä juuri murrosiän kynnyksellä.
Sen jälkeen kuulemma masentui ja lopetti koulun ja hautautui kotiin.
Asuu yhä äitinsä kanssa nelikymppisenä, ei poistu huoneestaan vaan istuu koneella.
Syö saman aterian joka päivä, pukeutuu samoihin vaatteisiin ja aina tiettynä päivänä kuusta matkustaa bussilla kaupunkiin ostamaan kaupasta sen yhden ja saman asian.
On niin rutinoitunut, ettei taatusti kykene tuosta syklistään enää irtautymaan.
Eli jos olet assi ja tiedostat tarpeesi rutiineihin ( kuten joku täällä mainitsi), muista että sitä venettäsi voidaan keikuttaa yhtäkkiä tahtomattasi.
Kannattaa hakeutua terapiaan ennaltaehkäisevästi.
Tämä sun miehen veli ei ole mikään asperger ja suotavaa olisi, jos näitä termejä ei heiteltäisi kuin horoskooppimerkkejä ihmisten niskaan.
Tämä on hyvin tyypillinen kehityskaari, jossa masennus aiheuttaa eristäytymisen, josta puolestaan seuraa pelkotiloja mailmaa kohtaan, ja jos ihminen on yksinäinen ja jo lähtökohtaisesti omaa heikon itsetunnon, epämääräiset pelot hautaavat ihmisen alleen ja estävät paluun muiden ihmisten pariin, koska jo ajatus aiheuttaa paniikkikohtauksia. Eräänlainen onneton ketjureaktio siis, jonka lopputulemana on eristäytyminen. Ja siellä tuon omituisen käytöksen takana istua kököttää ihan normaali ihminen, jonka onneton olosuhteiden ketju teki omituiseksi. Japanissa tunnetaan termi hikikomori. Termi yleensä koskee vain nuoria mutta tuo tyyppi kuulostaa kyllä tismalleen ns. hikikomorilta ja nuorenahan tuo eristäytyminen hänellä alkoi.
Mitään neurologista vaivaa hikikomorikäytöksessä ei ole takana. Tyypillisin syy japanilaisilla hikikomoreilla on massiivinen epäonnistuminen esim. kouluelämässä ja siitä seuraava häpeä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole uskottava se kohta, jossa äiti kertoo lapsensa olleen aivan pitelemätön, mutta päiväkodissa käyttäytyi aivan normaalisti. Ei ole mitään syytä, miksi päiväkodista valehdeltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vaikuttaa koko juttu keksityltä tai liioitellulta.
Minustakin on hälyttävää, jos lapsi käyttäytyy päiväkodissa normaalisti (kasvatuksen ammattilaisten mielestä, jotka vieläpä näkevät väestön koko spektrin lapsia ja siten ovat todella harjaantunteita arvioissaan), mutta kotona äidin mielestä lapsi on kuin hirviö. Silloin on ongelma kotona.
Höpöhöpö, autisti (osa siis) pystyy pinnistelemään tilanteissa normien mukaisesti, aika pitenee kasvun myötä mutta kuormitus purkautuu kun pääsee taas ”turvatilaan”. Meillä onnistui kaverisynttörit, koulu, harrastukset, rippileiri ja kukaan ei uskonut millaista kotona oli niiden jälkeen. Sitten kun lapsi itse tajusi että hänen täytyy säädellä itse kuormitustaan ja löysi keinoa sen purkamiseen, tilanne helpottui.
Olen eri, mutta olen ymmärtänyt että autistien mielen teoria ei ole kehittynyt niinkuin muilla, eli eivät pysty ajattelemaan että toisella on erilliset ajatukset kuin itsellä. Siksi erikoista että mielen teorian puutokset näkyisivät vain kotona?
Enemmänkin kuormitus kuulostaa jonkinlaiselta hermoston herkkyydeltä, joka yksilöllistä tai ylikuormitukselta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole uskottava se kohta, jossa äiti kertoo lapsensa olleen aivan pitelemätön, mutta päiväkodissa käyttäytyi aivan normaalisti. Ei ole mitään syytä, miksi päiväkodista valehdeltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vaikuttaa koko juttu keksityltä tai liioitellulta.
Minustakin on hälyttävää, jos lapsi käyttäytyy päiväkodissa normaalisti (kasvatuksen ammattilaisten mielestä, jotka vieläpä näkevät väestön koko spektrin lapsia ja siten ovat todella harjaantunteita arvioissaan), mutta kotona äidin mielestä lapsi on kuin hirviö. Silloin on ongelma kotona.
Höpöhöpö, autisti (osa siis) pystyy pinnistelemään tilanteissa normien mukaisesti, aika pitenee kasvun myötä mutta kuormitus purkautuu kun pääsee taas ”turvatilaan”. Meillä onnistui kaverisynttörit, koulu, harrastukset, rippileiri ja kukaan ei uskonut millaista kotona oli niiden jälkeen. Sitten kun lapsi itse tajusi että hänen täytyy säädellä itse kuormitustaan ja löysi keinoa sen purkamiseen, tilanne helpottui.
Olen eri, mutta olen ymmärtänyt että autistien mielen teoria ei ole kehittynyt niinkuin muilla, eli eivät pysty ajattelemaan että toisella on erilliset ajatukset kuin itsellä. Siksi erikoista että mielen teorian puutokset näkyisivät vain kotona?
Enemmänkin kuormitus kuulostaa jonkinlaiselta hermoston herkkyydeltä, joka yksilöllistä tai ylikuormitukselta.
Miten muiden ajatukset liittyvät siihen, jos itsellä on omissa nahoissaan sietämätön olla?
Oletko kuullut autistic meltdownista?
Eri minäkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole uskottava se kohta, jossa äiti kertoo lapsensa olleen aivan pitelemätön, mutta päiväkodissa käyttäytyi aivan normaalisti. Ei ole mitään syytä, miksi päiväkodista valehdeltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vaikuttaa koko juttu keksityltä tai liioitellulta.
Minustakin on hälyttävää, jos lapsi käyttäytyy päiväkodissa normaalisti (kasvatuksen ammattilaisten mielestä, jotka vieläpä näkevät väestön koko spektrin lapsia ja siten ovat todella harjaantunteita arvioissaan), mutta kotona äidin mielestä lapsi on kuin hirviö. Silloin on ongelma kotona.
Höpöhöpö, autisti (osa siis) pystyy pinnistelemään tilanteissa normien mukaisesti, aika pitenee kasvun myötä mutta kuormitus purkautuu kun pääsee taas ”turvatilaan”. Meillä onnistui kaverisynttörit, koulu, harrastukset, rippileiri ja kukaan ei uskonut millaista kotona oli niiden jälkeen. Sitten kun lapsi itse tajusi että hänen täytyy säädellä itse kuormitustaan ja löysi keinoa sen purkamiseen, tilanne helpottui.
Olen eri, mutta olen ymmärtänyt että autistien mielen teoria ei ole kehittynyt niinkuin muilla, eli eivät pysty ajattelemaan että toisella on erilliset ajatukset kuin itsellä. Siksi erikoista että mielen teorian puutokset näkyisivät vain kotona?
Enemmänkin kuormitus kuulostaa jonkinlaiselta hermoston herkkyydeltä, joka yksilöllistä tai ylikuormitukselta.
Ja tällaisia epämääräisiä hermostollisia vaivoja syntyy pilvin pimein, kun raskauden aikana otetaan alkoa. Ihan pienetkin määrät ovat hermomyrkky ja voivat saada pahaa jälkeä aikaan mutta syyseuraussuhdetta on mahdotonta jälkikäteen täsmällisesti enää löytää ja todistaa. Siksi edelleen luullaan, että tietyillä raskausviikoilla voi huoletta ottaa sen viinilasin ruuan kanssa. Ei kannattaisi. Mahtaisko tämäkin lapsiparka olla kännissä ja läpällä tehty? Näistä asioista pitäisi enemmän puhua ja varoittaa lasta aikovia. Ei pisaraakaan viinaa, ei yhdynnässä, ei raskauden millään viikolla. Koska koskaan ei tiedä, kenellä hermomyrkkybingossa tulee se huono rivi täyteen :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole uskottava se kohta, jossa äiti kertoo lapsensa olleen aivan pitelemätön, mutta päiväkodissa käyttäytyi aivan normaalisti. Ei ole mitään syytä, miksi päiväkodista valehdeltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vaikuttaa koko juttu keksityltä tai liioitellulta.
Minustakin on hälyttävää, jos lapsi käyttäytyy päiväkodissa normaalisti (kasvatuksen ammattilaisten mielestä, jotka vieläpä näkevät väestön koko spektrin lapsia ja siten ovat todella harjaantunteita arvioissaan), mutta kotona äidin mielestä lapsi on kuin hirviö. Silloin on ongelma kotona.
Höpöhöpö, autisti (osa siis) pystyy pinnistelemään tilanteissa normien mukaisesti, aika pitenee kasvun myötä mutta kuormitus purkautuu kun pääsee taas ”turvatilaan”. Meillä onnistui kaverisynttörit, koulu, harrastukset, rippileiri ja kukaan ei uskonut millaista kotona oli niiden jälkeen. Sitten kun lapsi itse tajusi että hänen täytyy säädellä itse kuormitustaan ja löysi keinoa sen purkamiseen, tilanne helpottui.
Olen eri, mutta olen ymmärtänyt että autistien mielen teoria ei ole kehittynyt niinkuin muilla, eli eivät pysty ajattelemaan että toisella on erilliset ajatukset kuin itsellä. Siksi erikoista että mielen teorian puutokset näkyisivät vain kotona?
Enemmänkin kuormitus kuulostaa jonkinlaiselta hermoston herkkyydeltä, joka yksilöllistä tai ylikuormitukselta.Ja tällaisia epämääräisiä hermostollisia vaivoja syntyy pilvin pimein, kun raskauden aikana otetaan alkoa. Ihan pienetkin määrät ovat hermomyrkky ja voivat saada pahaa jälkeä aikaan mutta syyseuraussuhdetta on mahdotonta jälkikäteen täsmällisesti enää löytää ja todistaa. Siksi edelleen luullaan, että tietyillä raskausviikoilla voi huoletta ottaa sen viinilasin ruuan kanssa. Ei kannattaisi. Mahtaisko tämäkin lapsiparka olla kännissä ja läpällä tehty? Näistä asioista pitäisi enemmän puhua ja varoittaa lasta aikovia. Ei pisaraakaan viinaa, ei yhdynnässä, ei raskauden millään viikolla. Koska koskaan ei tiedä, kenellä hermomyrkkybingossa tulee se huono rivi täyteen :(
Voi tulla autistinen lapsi, vaikka olisi raivoraitis.
Lapsi on diagnosoitu. Varmasti ollut vaikeaa ja raskasta. Sympatiat ja voimia perheelle.
Selvasti rakastaa lapsiaan. Kumpaakin.
Miski pitaa aina marista ja narista ja haukkua muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole uskottava se kohta, jossa äiti kertoo lapsensa olleen aivan pitelemätön, mutta päiväkodissa käyttäytyi aivan normaalisti. Ei ole mitään syytä, miksi päiväkodista valehdeltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vaikuttaa koko juttu keksityltä tai liioitellulta.
Minustakin on hälyttävää, jos lapsi käyttäytyy päiväkodissa normaalisti (kasvatuksen ammattilaisten mielestä, jotka vieläpä näkevät väestön koko spektrin lapsia ja siten ovat todella harjaantunteita arvioissaan), mutta kotona äidin mielestä lapsi on kuin hirviö. Silloin on ongelma kotona.
Höpöhöpö, autisti (osa siis) pystyy pinnistelemään tilanteissa normien mukaisesti, aika pitenee kasvun myötä mutta kuormitus purkautuu kun pääsee taas ”turvatilaan”. Meillä onnistui kaverisynttörit, koulu, harrastukset, rippileiri ja kukaan ei uskonut millaista kotona oli niiden jälkeen. Sitten kun lapsi itse tajusi että hänen täytyy säädellä itse kuormitustaan ja löysi keinoa sen purkamiseen, tilanne helpottui.
Olen eri, mutta olen ymmärtänyt että autistien mielen teoria ei ole kehittynyt niinkuin muilla, eli eivät pysty ajattelemaan että toisella on erilliset ajatukset kuin itsellä. Siksi erikoista että mielen teorian puutokset näkyisivät vain kotona?
Enemmänkin kuormitus kuulostaa jonkinlaiselta hermoston herkkyydeltä, joka yksilöllistä tai ylikuormitukselta.Ja tällaisia epämääräisiä hermostollisia vaivoja syntyy pilvin pimein, kun raskauden aikana otetaan alkoa. Ihan pienetkin määrät ovat hermomyrkky ja voivat saada pahaa jälkeä aikaan mutta syyseuraussuhdetta on mahdotonta jälkikäteen täsmällisesti enää löytää ja todistaa. Siksi edelleen luullaan, että tietyillä raskausviikoilla voi huoletta ottaa sen viinilasin ruuan kanssa. Ei kannattaisi. Mahtaisko tämäkin lapsiparka olla kännissä ja läpällä tehty? Näistä asioista pitäisi enemmän puhua ja varoittaa lasta aikovia. Ei pisaraakaan viinaa, ei yhdynnässä, ei raskauden millään viikolla. Koska koskaan ei tiedä, kenellä hermomyrkkybingossa tulee se huono rivi täyteen :(
Voi tulla autistinen lapsi, vaikka olisi raivoraitis.
Dokaaja älähti, kun kalikka kalahti...Toki voi tulla autisti ilman dokaamista, mutta mitä sitten? Pienennät kaikkien mahdollisten riskien määrää, kun et dokaa, kun olet raskaana, et edes sitä viinilasillista ruuan kanssa. Ongelmana on sekin, että samaan aikaan, kun käytät alkoa, käytät kemikaaleja, altistut ilmansaasteille, raskasmetalleille ja kaikelle muulle. Se viina voi olla juurikin se viimeinen pisara, joka kaataa tuon kokonaiskuorman sille puolelle aitaa, että vaurioita tulee. Ja tämä tyttöhän ei välttämättä edelleenkään ole autisti. Nuo raivokohtaukset voivat täysin viitata myös toisen tyyppiseen neurologiseen vaivaan, ja tällaisia alkoholi + kaikki se kemikaali- ja myrkkykuorma, jolle altistumme, saavat aikaan. Nykyään ei sentään enää ole lyijybensaa, mutta kaikkea muuta on sitten sitäkin enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole uskottava se kohta, jossa äiti kertoo lapsensa olleen aivan pitelemätön, mutta päiväkodissa käyttäytyi aivan normaalisti. Ei ole mitään syytä, miksi päiväkodista valehdeltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vaikuttaa koko juttu keksityltä tai liioitellulta.
Minustakin on hälyttävää, jos lapsi käyttäytyy päiväkodissa normaalisti (kasvatuksen ammattilaisten mielestä, jotka vieläpä näkevät väestön koko spektrin lapsia ja siten ovat todella harjaantunteita arvioissaan), mutta kotona äidin mielestä lapsi on kuin hirviö. Silloin on ongelma kotona.
Höpöhöpö, autisti (osa siis) pystyy pinnistelemään tilanteissa normien mukaisesti, aika pitenee kasvun myötä mutta kuormitus purkautuu kun pääsee taas ”turvatilaan”. Meillä onnistui kaverisynttörit, koulu, harrastukset, rippileiri ja kukaan ei uskonut millaista kotona oli niiden jälkeen. Sitten kun lapsi itse tajusi että hänen täytyy säädellä itse kuormitustaan ja löysi keinoa sen purkamiseen, tilanne helpottui.
Olen eri, mutta olen ymmärtänyt että autistien mielen teoria ei ole kehittynyt niinkuin muilla, eli eivät pysty ajattelemaan että toisella on erilliset ajatukset kuin itsellä. Siksi erikoista että mielen teorian puutokset näkyisivät vain kotona?
Enemmänkin kuormitus kuulostaa jonkinlaiselta hermoston herkkyydeltä, joka yksilöllistä tai ylikuormitukselta.
Et ole ymmärtänyt mitään. Autistilla on erilainen käyttöjärjestelmä ja se vie voimia kun yrittää ymmärtää millä käyttöjärjestelmällä muut ja tilanteet toimii. Lapseni, joka on siis todella älykäs niin lapsuus ja nuoruus oli tosi rankkaa, aikuisuus helpompaa.
Ajattele vaikka pientä as-lasta kaverisynttäreillä, hän joutuu säätäämään oman koneistonsa turbovaihteelle ja kahden tunnin päästä on aivan puhki. Sitten kun pääsee kotiin, koneisto ei ota enää mitään vastaan. Silloin se että saappaat menevät väärässä järjestyksessä naulakkoon voi aiheuttaa totaalisen raivarin. Ja sama lapsi on ollut juuri pari tuntia ihan ok. Sitten kun yrität tätä selittää jollekin niin kotonaan on jotain vikaa, juu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin lapsi niin naapurissa asui minua vuotta nuorempi poika, hänellä oli myös pikkusisko. Poika oli ihan järjettömän aggressiivinen. Kun hän tuli pihalle, muuta lapset lähtivät pois. Kerran hän juoksi minut kiinni, löi ilmat pihalle ja kaatoi maahan niin kovalla voimala että olin hetken tajuttomana.
Poika oli väkivaltainen myös kotona. Vanhemmat olivat korkeasti koulutettuja ja uraorjentoituneita. Pojan isä rankaisi poikaa fyysisesti eli yritettiin piiskata hiljaiseksi. Tuolloin oli ruumiillinen kuritus jo kriminalisoitu. Käsittääkseni pojalle ei haettu mitään apua. Nykyään on laitoskierteessä, ollut vankilassa ja suljetulla osastolla. Vanhempiin ei ole enää mitään yhteyttä. Ehkä kaameinta on se että kun vanhemmilta kysytään jotain lapsistaan niin kertovat että heillä on yksi tytär.
Olen lukenut saman jutun jo monta vuotta sitten... is kierrättää vanhoja juttuja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö siinä jutussa tuotu esille, että jotenkin surua aiheuttaa sekin, että ei voi paistaa makkaraa nuotiolla tai ajaa pyörällä. Se jäi vähän avoimeksi, että miksi ei. Ymmärtäisin, jos olisi kyse moniraajahalvauksesta… Voimia erityislapsen kanssa, se on raskasta, mutta onkohan tässä vedetty nyt hieman liioitellen. Mitä sitten lapsen kuullen puhutaan näistä ja mustamaalataanko kaikki. Se ei ainakaan vaikuta mitenkään myönteisesti mihinkään.
No voi. Mutta eihän ne kovin mukavia perhehetkiä ole, jos yksi vetää siellä laavullakin kilarit. Pyöräily tälläisen lapsen kanssa voi olla jopa vaarallista. Oma poika ei vielä 9-vuotiaanakaan pysynyt tien reunassa. Kun jouduin siitä useasti sanomaan, sai kilarit. Sit esim. ei suostunut jatkamaan matkaa. Ja siis ei oikeasti suostunut, vaan jäi keskelle maata myttynä makaamaan vaikka muut ois jatkanu matkaa ja kadonnut näkyvistä… kun siskonsa kanssa olivat pienempiä (2v ja 5v) usein meidän reissut esim. lähipuistoon meni niin että isompi sai jossain kohtaa kiukut eikä suostunut enää potkupyöräilemään eikä kävelemään. Kiukutteli ja heittäytyi roikkumaan rattaiden sivuille, niin etten päässyt niillä eteenpäin. Kotiin pääsin sitten kun toisella kädellä työnsin siskoa rattaissa, toisessa kainalossa roikutin jotenkuten riehuvaa veljeä ja potkupyörä jäi sinne jonnekkin pöpelikköön josta mies haki sen myöhemmin.
Ei noita kauhean montaa kertaa tarvi tapahtua, niin tulee olo ettei enää edes jaksa lähteä ja yrittää.
Positiivista kasvatusta meillä on aina ollut paljon. Ollut myös tarrapalkkiosysteemit sun muut. Selkeät rajat. Minä olen tosi rauhallinen ja sen aina minusta sanovat muutkin, mutta edes minulla ei hermot kestä kaikkea.
Raskainta on just tuo kun aletaan epäilemään sun kykyjä vanhempana tai antamaan neuvoina itsestäänselvyyksiä. Tälläisen lapsen vanhemmat tarvitsee vertaistukea ja vahvaa ammattilaisten tukea.
Myöhemmin kouluiässä lapsella todettiin
Kielenkehityksen merkittävä viive
Yliherkkyys kosketukselle ja äänille
Add
Asperger diagnoosi vielä tod.näk. tulossa
En voi sille mitään, mutta joskus tuntuu että joskus näille pitäisi laittaa tiukat rajat eikä rauhallisesti lässyttää ja antaa tarroja. Olen seurannut joskus vierestä miten autisminkirjo-adhd-lapsen äiti anellen määkii lapselleen sen sijaan, että napakasti ja auktoriteetilla sanoisi mitä nyt tehdään.
Ja sivuseikkana, miksi näitä autistisia/adhd/add lapsia on nykyään niin paljon? Kenelläkään kellot hälytä?
Vierailija kirjoitti:
Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.
Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.
Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.
Tässä syy miksi en tee lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö siinä jutussa tuotu esille, että jotenkin surua aiheuttaa sekin, että ei voi paistaa makkaraa nuotiolla tai ajaa pyörällä. Se jäi vähän avoimeksi, että miksi ei. Ymmärtäisin, jos olisi kyse moniraajahalvauksesta… Voimia erityislapsen kanssa, se on raskasta, mutta onkohan tässä vedetty nyt hieman liioitellen. Mitä sitten lapsen kuullen puhutaan näistä ja mustamaalataanko kaikki. Se ei ainakaan vaikuta mitenkään myönteisesti mihinkään.
No voi. Mutta eihän ne kovin mukavia perhehetkiä ole, jos yksi vetää siellä laavullakin kilarit. Pyöräily tälläisen lapsen kanssa voi olla jopa vaarallista. Oma poika ei vielä 9-vuotiaanakaan pysynyt tien reunassa. Kun jouduin siitä useasti sanomaan, sai kilarit. Sit esim. ei suostunut jatkamaan matkaa. Ja siis ei oikeasti suostunut, vaan jäi keskelle maata myttynä makaamaan vaikka muut ois jatkanu matkaa ja kadonnut näkyvistä… kun siskonsa kanssa olivat pienempiä (2v ja 5v) usein meidän reissut esim. lähipuistoon meni niin että isompi sai jossain kohtaa kiukut eikä suostunut enää potkupyöräilemään eikä kävelemään. Kiukutteli ja heittäytyi roikkumaan rattaiden sivuille, niin etten päässyt niillä eteenpäin. Kotiin pääsin sitten kun toisella kädellä työnsin siskoa rattaissa, toisessa kainalossa roikutin jotenkuten riehuvaa veljeä ja potkupyörä jäi sinne jonnekkin pöpelikköön josta mies haki sen myöhemmin.
Ei noita kauhean montaa kertaa tarvi tapahtua, niin tulee olo ettei enää edes jaksa lähteä ja yrittää.
Positiivista kasvatusta meillä on aina ollut paljon. Ollut myös tarrapalkkiosysteemit sun muut. Selkeät rajat. Minä olen tosi rauhallinen ja sen aina minusta sanovat muutkin, mutta edes minulla ei hermot kestä kaikkea.
Raskainta on just tuo kun aletaan epäilemään sun kykyjä vanhempana tai antamaan neuvoina itsestäänselvyyksiä. Tälläisen lapsen vanhemmat tarvitsee vertaistukea ja vahvaa ammattilaisten tukea.
Myöhemmin kouluiässä lapsella todettiin
Kielenkehityksen merkittävä viive
Yliherkkyys kosketukselle ja äänille
Add
Asperger diagnoosi vielä tod.näk. tulossaEn voi sille mitään, mutta joskus tuntuu että joskus näille pitäisi laittaa tiukat rajat eikä rauhallisesti lässyttää ja antaa tarroja. Olen seurannut joskus vierestä miten autisminkirjo-adhd-lapsen äiti anellen määkii lapselleen sen sijaan, että napakasti ja auktoriteetilla sanoisi mitä nyt tehdään.
Ja sivuseikkana, miksi näitä autistisia/adhd/add lapsia on nykyään niin paljon? Kenelläkään kellot hälytä?
Helppo diagnosoida ja lääkitä.
Koko ajan mietitään hoitoresursseja. Eikö olisi aika miettiä, mikä aiheuttaa huonovointisuuden. Vanhemmille neuvoloita, joissa motivaatiota lapsesta huolehtimiseen nostetaan ym.
Se että lapsi ei halua että siihen kosketaan särähti korvaan, koska minä en halunnut myöskään lapsena ja se johtui vanhemmista eikä siitä ettenkö oikeasti olisi halunnut syliin. T.näkymätön lapsi
Kiintymyssuhteen ongelmat voivat aiheuttaa sosiopaatin ja huolestuttavaa tuo väkivaltainen toiminta. Eli pitäisi olla kärpäsenä katossa jotta tietäisi missä vika. Julkisuuskuva on julkisuuskuva ja todellisuutta meillä ainakin salataan hautaan asti
Vierailija kirjoitti:
Se että lapsi ei halua että siihen kosketaan särähti korvaan, koska minä en halunnut myöskään lapsena ja se johtui vanhemmista eikä siitä ettenkö oikeasti olisi halunnut syliin. T.näkymätön lapsi
Et sitten lukenut koko artikkelia. Lapsihan nimen omaan halusi iltasin hipsuttelut ja aina vielä tietyssä järjestyksessä, eikä äiti sillpin saanut tehdä mitään muuta.
Tuo on yksi syistä, miksen lapsia koskaan yrittänyt. Tuollainen tilanne olisi äärimmäisen raskasta sekä aikuisille että lapsille, mutta minkäs teet. Ja siihen(kin) pitäisi kuitenkin henkisesti varautua etukäteen, joten ei kiitos.
Hyvin ymmärrän, että diagnoosi oli helpotus. Varmasti auttoi syyllisyyden tunteeseen ja siihen epätoivoon, kun kukaan ei usko, millaista kotona on. Totta kai jokainen meistä on vieraskorea, lapsetkin. Toivottavasti saavat apua tilanteeseensa, kun diagnoosi on taustatukena.