Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Tämä "Sain lapsen, joka särki sydämeni" -juttu. Miten tarina on päätynyt lehtiin? Paljon muitakin kysymyksiä herää

Vierailija
17.04.2022 |

Se, miten äiti puhuu lapsestaan...

Lukekaa itse.

https://www.is.fi/perhe/art-2000008739809.html

Kommentit (382)

Vierailija
281/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kannattaa muistaa sekin, että psykopatian ymmärretään nykyisin olevan synnynnäinen piirre (narsismi kehittyy varhaisvuosina). Aina joskus harvoin johonkin perheeseen syntyy psykopaattityttö, vaikka pojat ovatkin yliedustettuja.

Vierailija
282/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ystävälläni on vähän vastaava lapsi, nyt kymmenvuotias. Ei ihan yhtä paha kuin jutun lapsi. Ystävä on ollut ihan uupunut tämän kymmenen vuotta, vuorovaikutusongelmat alkoivat jo vauva-aikana. Vanhemman sisaruksen kanssa niitäei ole ollut. Todellakin sympatiani jokaiselle vanhemmalle, joka painii vastaavissa ongelmissa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen itse tuon tarinan ”Konsta”, eli neuroepätyypillisen erityislapsen nuorempi, ns. normaali sisarus. Tunnistin tuosta tarinasta aivan liian monta osa-aluetta. Meilläkin sisko meni välillä isovanhempien luokse, mutta tämä lähetettiin etuajassa takaisin kotiin huonon käytöksen vuoksi. Sisko ei saanut oikeaa diagnoosia, ja annettu ”hoito” pahensi hänen vointiaan entisestään. Kukaan ei kuunnellut äitiäni, kun tämä yritti saada apua, vaan tätä suorastaan syytettiin siskoni ongelmista.

Toivon, että tuo perhe saa tukea paremmin kuin meidän perheemme. Siskoni sai oikean diagnoosin vasta aikuisena, jolloin koulut oli menneet penkin alle, eikä hänellä ollut mitään toimintatapoja arjessa selviämiseen. Nykyään hän on kolmekymppisenä työkyvyttömyyseläkkeellä ja edelleen täysin riippuvainen vanhemmistamme. Odotan kauhulla, mitä tulee käymään, kun vanhemmat eivät enää kykene huolehtimaan tyttärestään.

Vierailija
284/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis miten oikeasti voidaan neuvolassa, lääkärissä ynm. missata tälläinen, heti jutun alusta asti ihan selvää että lapsi on autismi spektrillä, harmi että diagnoosin saaminen kesti. Toivottavasti perhe saa jatkossa asiallista apua, vertaistukea ja lapsi saa työkaluja arjessa pärjäämiseen!

Vierailija
285/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole kovin uskottava juttu, äiti tarinoi omiaan?

Kyllähän kesäkandiki ois tunnistanu että nyt nepsy-tutkimuksiin samantien yms.

Vai äiti itse ollut hankala lekureiden kans ja lapsi hiljaa?

Vierailija
286/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole uskottava se kohta, jossa äiti kertoo lapsensa olleen aivan pitelemätön, mutta päiväkodissa käyttäytyi aivan normaalisti. Ei ole mitään syytä, miksi päiväkodista valehdeltaisiin tuollaisessa tilanteessa. Vaikuttaa koko juttu keksityltä tai liioitellulta.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrän täysin. Lapsi on jätetty vaille hoitoa, syrjäytetty kaikin mahdollisin tavoin yhteiskunnan taholta. Vain äidin ja isän rakkaus pitää häntä pinnalla. Kun vaan tietäisitte. Näitä tarinoita on satoja, tuhansia. Loputtomasti. Aivan liian usein diagnoosin saaminen viivästyy ja kehitys on lähtenyt aivan vika suuntaan ja vanhemmat ovat aivan loppu. Olen nepsy-aktiivi ja kuulen vastaavia tarinoita koko ajan. Suomi on kehitysmaa mitä tulee neurokirjon häiriöiden tunnistamiseen ja hoitoon. Edes dg ei takaa mitään kun osaamattomat räpeltävät mutulla näiden lasten parissa ja vanhempien kokemus sivutetaan. Etenkin tyttöjen diagnosointi on todella lastenkengissä. Mielestäni Suomi on yhteiskuntana epäonnistunut ison väestöryhmän auttamisessa. Yleinen asenneilmapiiri on tietämätön, julma ja haluton ymmärtämään eikä ammattilaisillakaab ole tarvittavaa osaamista oikein millään tasolla. Tavalliset opettajat, koululääkärit terkkareista puhumattakaan... turhautumiseni on sillä tasolla etten jaksa edes taistella. Paitsi kun jälleen luen uuden tarinan joka on aina tuttu, jaksan taas.

Vierailija
288/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin. Lapsi on jätetty vaille hoitoa, syrjäytetty kaikin mahdollisin tavoin yhteiskunnan taholta. Vain äidin ja isän rakkaus pitää häntä pinnalla. Kun vaan tietäisitte. Näitä tarinoita on satoja, tuhansia. Loputtomasti. Aivan liian usein diagnoosin saaminen viivästyy ja kehitys on lähtenyt aivan vika suuntaan ja vanhemmat ovat aivan loppu. Olen nepsy-aktiivi ja kuulen vastaavia tarinoita koko ajan. Suomi on kehitysmaa mitä tulee neurokirjon häiriöiden tunnistamiseen ja hoitoon. Edes dg ei takaa mitään kun osaamattomat räpeltävät mutulla näiden lasten parissa ja vanhempien kokemus sivutetaan. Etenkin tyttöjen diagnosointi on todella lastenkengissä. Mielestäni Suomi on yhteiskuntana epäonnistunut ison väestöryhmän auttamisessa. Yleinen asenneilmapiiri on tietämätön, julma ja haluton ymmärtämään eikä ammattilaisillakaab ole tarvittavaa osaamista oikein millään tasolla. Tavalliset opettajat, koululääkärit terkkareista puhumattakaan... turhautumiseni on sillä tasolla etten jaksa edes taistella. Paitsi kun jälleen luen uuden tarinan joka on aina tuttu, jaksan taas.

Puhut paljon, mutta mitä yrität sanoa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Äiti kertoo miten lapsi EI ole normaali muiden seurassa. Lue oikein!

Kertoo miten lapsi jaksaa tsempata hoidossa, ja ei jaksa tsempata kotona. 

Ongelmia sillä lapsella on esim. silloin, kun se haluaa kavereita on yrittää olla kavereiden kanssa.

Mieti minkä takia, olisiko sen takia ettei se ole koskaan kokenut hyväksyntää (vanhemmiltaan) ei sillä ole mitään kokemusta miten toimimalla saadaan hyväksyntää, ei sillä ole minkäänlaista itsetuntoa toimia muiden kanssa (koska se ei ole saanut hyväksyntää), se on vain se viallinen vikalapsi, jossa on kaikki viallista, ihan vauvasta asti.

Tuo koko kuvio on erittäin tuttu, ne jotka tietää tunnistaa tuon kyllä.

Huolestuttavaa, että tuo koko juttu menee monille niin helposti läpi, ja lapsi on teidänkin mielestä viallinen, kun nuo vanhemmat on täysin epänormaaleita, valehtelijoita, joilla on agenda, ja paljastaa sen hyvin helposti.

Jännä, ettei lapsi jaksa tsempata etsiessään kavereita… 😏

Kyllähän tuollaiset ongelmat näkyisivät myös kouluympäristössä. Muutenhan lapsella olisi sieltä koulusta kavereita. Ja toisin päin, kyllä luulisi että koulusta päin huolestuttaisiin jos lapsi räjähtää sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti. Ja sitä kautta olisi kyllä tutkimuksiin päässyt, varsinkin kun vanhemmat vielä kertovat kotielämästä. Kyllähän tässä jutussa on hieman ristiriitaisuuksia.

Ei koulua kiinnosta onko lapsella kavereita vai ei.

No se kyllä kiinnostaa jos lapsi saa toistuvasti kilarit keskellä koulupäivää. Kommentoin tuossa jutun ristiriitaa, että lapsella ei ole kavereita koska saa aina raivarit kun yrittää olla toisten lasten kanssa, mutta kuitenkin sinnittelee koulupäivän ajan niin hyvin, ettei koulussa olla lainkaan huolestuttu lapsesta, eikä siis vanhemmat ole saaneet keneltäkään lapsen lähipiiristä tukea siihen, että lapsi pääsisi tutkimuksiin. Niin onhan tuo hieman ristiriitaista. Sitä en väitä yhtään etteikö tutkimuksia olisi vaikea saada jossain päin maata, mutta outoa että kukaan viranomainen ei ota vanhempia tosissaan noin vakavista ja selvistä oireista huolimatta. Ja esim että päiväkodissa ei voinut olla kuin muutaman tunnin, no eikö siellä sitten huolestuttu? Onhan siinäkin täytynyt tapahtua jotakin, että päiväkotipäivän pituus on vain muutama tunti. Mm. nämä asiat lehtijutussa vaikuttavat oudoilta. Ja itsellä on nepsy-lapsi, niin jotain kokemusta on, miten nämä yleensä menee. Ja kyllä minullekin on tuttua vanhempien syyllistäminen, varsinkin kun meillä ne oireilut tapahtui kodin ulkopuolella, niin monen viranhaltijan oli hyvin vaikea uskoa meitä vanhempia että kotiympyröissä ei ollut ongelmia.

Vierailija
290/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Autismin kirjo ei tarkoita vain negatiivisia asioita. Monilla autisteilla on erityislahjakkuuksia, joita tulisi löytää. Kun lapsi löytää oman lahjakkuutensa niin tilanne helpottaa. Monet ovat ilmiömäisiä esim. lukemisessa, piirtämisessä, musiikissa. Heitä ei pidä moittia autismistaan tai verrata muihin. Heistä tulee löytää omat hyvät puolensa. Autistilla tulee olla harrastuksia joita voi tehdä yksin, piirtäminen, musiikki jne. Jostain löytyy oma lahjakkuus. Ammattitukea kannattaa hakea.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Austilapsille on tärkeä, että löytävät oman jutun, mistä ovat kiinnostuneita. Monet pitävät rutiininomaisista, säännöllisistä asioista. Lapselle voi antaa yksin pelattivia pelejä, pelikortteja, piirustuspaperia ja kyniä jne. Autisti viihtyy yleensä yksin. Kuitenkaan häntä ei pidä jättää huimiotta vaan tulee kannustaa, kehua. Monet autistit pärjäävät hyvin aikuisina. Heidän erityisyyttään tulee kunnioittaa eikä harmitella sitä kun eivät ole kuten muut. Ulkopuolista ammattitukea kannattaa hakea.

Vierailija
292/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä nyt parikin seikkaa mitä tulee mieleen:

- Jutusta saa selkeän kuvan, että nuorempi poika (jolla ei ole noita ongelmia ja helpompi) on se äidin kultalapsi, onko oikein lopulta ketään kohtaan?

- Miksi ihmeessä ei ole menty yksityiselle/vaadittu(!) oikeasti julkisella niitä tutkimuksia, kyseessä kuitenkin oma lapsi eikä mikään huonosti tuottava sijoitus johon ei ole varaa = minä vaikka lainaisin ne rahat tuossa tilanteessa jostain!

- Miksi tämä äiti kertoo tarinan lehteen, haluaako hän tuoda tarinansa julki vai uhriutua? Puhutaanko kotona lasten kuullen noin, entäs kun tyttö on esim Teini ja lukee nämä jutut, miten vaikuttaa itsetuntoon = onko hetkeäkään mietitty, että tytön minäkuva tulee vääristymään pahasti jo lehtijuttujen perusteella? Samoin lapsi kyllä vaistoaa, ettei häntä rakasteta.

Ei tämä äiti ole mikään uhri tässä = aikuinen ihminen olisi hakenut apua jo kauan sitten (tavalla tai toisella tapellen) mutta ei olisi riepotellut lapsensa elämää lehtiin asti, että miten kamalaa on.

Sitten taatusti jostain "mystisestä" syystä vanhana mietitään, miksi aikuinen tytär ei välitä......

En antaisi vanhemmalleni koskaan anteeksi tuollaista haastattelua, jossa hän kertoisi kuinka vaikeaa minua on rakastaa, ja vuokseni elämä on pilalla. Itse asiassa hän ei olisi minulle enää ihminen.

No niinpä, perhe tarvitsee (ja olisi tarvinnut apua jo vuosia sitten) kyllä apua.

Mutta julkinen uhriutuminen äidiltä, tulee kuva että esikoista kadutaan ja vain poikaa rakastetaan = mitä tuo äiti kuvittelee tekevänsä tyttärensä tunne-elämälle ja perhesuhteille???

Eiköhän tyttö aikuistuttuaan tajua, sitten onkin välit poikki ja taas voidaan uhriutua:(

Jokaiselle raskaana olevalle naiselle pitäisi kai jutun kirjoittajan mielestä (hyi htto sitä toimittajaa, joka tuohon lähtenyt) rautalangasta vääntää, että lapsella ei ole palautusoikeutta ja että lapsi voi aina olla sairas/sairastua/ei ole sellainen kuin etukäteen kuviteltiin?

Elämä vain ei ole reilua, tiedän perheen jossa useampi lapsi ja yksi vammautui pahasti vauvana kolarissa = kaikkea ei vaan voi ennakoida, se on riski joka otetaan, kun lapsia hankitaan.

Tott kai on fakta, ettei lapsesta ole palautusoikeutta ja koskaan ei tiedä, millaisen lapsen saa. Mutta ihmisellä saa silti olla haaveita millaista elämä on lapsen kanssa, se on ihan normaalia. Ja on han se nyt hirveän raskasta kos oma lapsi ei tule kenenkään kanssa toimeen, joudut kuuntelemaan kun lapsi kiroilee ja huutaa kavereillaan ja yrittää vahingoittaa nuorempaa sisarustaan koko ajan. Ymmärrän jutun äidin väsymystä täysin, varmasti kokee vihan tunteita lastaan kohtaan, ihme olisi, jos ei. Silti varmasti myös rakastaa kaikesta huolimatta. Tärkeintä tuossa tilanteessa on saada apua ja ennen kaikkea vertaistukea saman kokeneilta, se tuo lohtua ja toivoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Austilapsille on tärkeä, että löytävät oman jutun, mistä ovat kiinnostuneita. Monet pitävät rutiininomaisista, säännöllisistä asioista. Lapselle voi antaa yksin pelattivia pelejä, pelikortteja, piirustuspaperia ja kyniä jne. Autisti viihtyy yleensä yksin. Kuitenkaan häntä ei pidä jättää huimiotta vaan tulee kannustaa, kehua. Monet autistit pärjäävät hyvin aikuisina. Heidän erityisyyttään tulee kunnioittaa eikä harmitella sitä kun eivät ole kuten muut. Ulkopuolista ammattitukea kannattaa hakea.

Siis autistilapsille

Vierailija
294/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun olet tavannut yhden autistin, olet tavannut yhden autistin. Tämä pätee hyvin tässäkin. On aika yleistä että koulussa tsempataan ja koulun tuoma struktuuri ja rutiini riittää pitämään pakan jotenkin kasassa mutta vapaassa leikissä tulee ongelmia. Välkät kestää 10-15 min, ei siinä isoja leikkejä ehdi saamaan aikaan ja isossa laumassa rynnitään. Ihan eri yrittää kahden kesken pari tuntia leikkiä. Meillä piti as-lapsella kannatella näitä leikkejä vielä 12-vuotiaana. Nuorempana ei osannut yhtään pyytää leikkiin vaan esim yritti saada huomiota pikkukivillä muita heittelemällä ja sitten täys kilari kun muut ylläri juoksikin karkuun. Itsellä sanan mukaisesti on sydän särkynyt monta kertaa kun kuulee muiden lasten huutavan xx tulee äkkiä piiloon. Koulussa ei ikinä ole mitään ongelmaa kenenkään mielestä ja pk pesi kätensä niin äkkiä kuin pystyi. Palavereja vetkutettiin ja hups olikin kesälomat ja Oho syksy näin pitkällä jne. Surkeaa johtamista ja vastuun pakoilua, osaamattomuutta ja jotain outoa salailua mistä en saa kiinni ketä se hyödyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Äiti kertoo miten lapsi EI ole normaali muiden seurassa. Lue oikein!

Kertoo miten lapsi jaksaa tsempata hoidossa, ja ei jaksa tsempata kotona. 

Ongelmia sillä lapsella on esim. silloin, kun se haluaa kavereita on yrittää olla kavereiden kanssa.

Mieti minkä takia, olisiko sen takia ettei se ole koskaan kokenut hyväksyntää (vanhemmiltaan) ei sillä ole mitään kokemusta miten toimimalla saadaan hyväksyntää, ei sillä ole minkäänlaista itsetuntoa toimia muiden kanssa (koska se ei ole saanut hyväksyntää), se on vain se viallinen vikalapsi, jossa on kaikki viallista, ihan vauvasta asti.

Tuo koko kuvio on erittäin tuttu, ne jotka tietää tunnistaa tuon kyllä.

Huolestuttavaa, että tuo koko juttu menee monille niin helposti läpi, ja lapsi on teidänkin mielestä viallinen, kun nuo vanhemmat on täysin epänormaaleita, valehtelijoita, joilla on agenda, ja paljastaa sen hyvin helposti.

Jännä, ettei lapsi jaksa tsempata etsiessään kavereita… 😏

Kyllähän tuollaiset ongelmat näkyisivät myös kouluympäristössä. Muutenhan lapsella olisi sieltä koulusta kavereita. Ja toisin päin, kyllä luulisi että koulusta päin huolestuttaisiin jos lapsi räjähtää sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti. Ja sitä kautta olisi kyllä tutkimuksiin päässyt, varsinkin kun vanhemmat vielä kertovat kotielämästä. Kyllähän tässä jutussa on hieman ristiriitaisuuksia.

Ei koulua kiinnosta onko lapsella kavereita vai ei.

No se kyllä kiinnostaa jos lapsi saa toistuvasti kilarit keskellä koulupäivää. Kommentoin tuossa jutun ristiriitaa, että lapsella ei ole kavereita koska saa aina raivarit kun yrittää olla toisten lasten kanssa, mutta kuitenkin sinnittelee koulupäivän ajan niin hyvin, ettei koulussa olla lainkaan huolestuttu lapsesta, eikä siis vanhemmat ole saaneet keneltäkään lapsen lähipiiristä tukea siihen, että lapsi pääsisi tutkimuksiin. Niin onhan tuo hieman ristiriitaista. Sitä en väitä yhtään etteikö tutkimuksia olisi vaikea saada jossain päin maata, mutta outoa että kukaan viranomainen ei ota vanhempia tosissaan noin vakavista ja selvistä oireista huolimatta. Ja esim että päiväkodissa ei voinut olla kuin muutaman tunnin, no eikö siellä sitten huolestuttu? Onhan siinäkin täytynyt tapahtua jotakin, että päiväkotipäivän pituus on vain muutama tunti. Mm. nämä asiat lehtijutussa vaikuttavat oudoilta. Ja itsellä on nepsy-lapsi, niin jotain kokemusta on, miten nämä yleensä menee. Ja kyllä minullekin on tuttua vanhempien syyllistäminen, varsinkin kun meillä ne oireilut tapahtui kodin ulkopuolella, niin monen viranhaltijan oli hyvin vaikea uskoa meitä vanhempia että kotiympyröissä ei ollut ongelmia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Outoja piirteitä jutussa:

- miten voi jo 3 kk epäillä, onko vauvalla kaikki OK? Ei ole mitenkään superharvinaista, että lapsi vain itkee, esim. koliikkia tms. Tuosta tuli mielikuva, että vauvan henkistä puolta epäiltiin jo tuolloin äidin toimesta, mikä tuossa iässä on, no, outoa.

- äidin maininta, että äiti opettelee olemaan hermostumatta. Tuli olo, että äiti ehkä inhoaa lapsessa olevia itseltään perittyjä heikkouksia, eikä pysty niitä käsittelemään rauhallisesti.

- äidin ja isän päivittäiset tsemppiviestit - sinänsä kuulostaa kivalta, mutta jäi tunne, että viestien sävy on tyyliin: kukaan muu ei pärjäisi näin hirveän lapsen kanssa.

- ylitsevuotava helpotus, kun lapsi saa diagnoosin. Ikään kuin olisi vain kaikin keinoin koko ajan haettu vahvistusta (muiltakin kuin omalta perheeltä), että tytössä on jotain vialla.

Vierailija
296/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi autistiset ihmiset lisääntyvät, vääntävät viattoman kärsimykseen ja sitten uhriutuvat siitä itse? Kuulostaa provosoivalta mutta en ihan aidosti ymmärrä sitä itsekkyyden määrää.

Vierailija
297/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olette huvittavia ja luvalla sanoen hieman yksinkertaisia. Tästäkin yritätte vääntää äidin syyn. Ei ihme, että Suomessa voidaan huonosti. Netti paljastaa ihmisten todellisen luonteen armottomasti.

Vierailija
298/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuttuja juttuja monien nepsy-lasten vanhemmille.

Vierailija
299/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuttuja juttuja monien nepsy-lasten vanhemmille.

Ja monien nepsy-vanhempien lapsille.

Vierailija
300/382 |
17.04.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä näkee perus setin perheneuvolassa ja lastenpsykiatrialla. Ei haluta nähdä/asettaa autismidiagnoosia (sama koskee kehitysvamma). Kaipa taustalla se, että ei haluta tehdä kenellekään "pahaa mieltä" tai kohdata mahdollista vanhempien vastustusta. Sitten lapsi ei saa tarvitsemaansa apua, parhaat herkkyyskaudet kuntoutukselle menevät ohi ja kaikki kärsivät.

Näitä näki jatkuvasti nuorisopsykiatrialla ja sielläkin osa työntekijöistä ei uskaltanut suoraan tuoda havaintoja esiin. Edelleen olisi pitänyt vaan hyssytellä ja odottaa, että kyllä se siitä kohta helpottaa.