Tämä "Sain lapsen, joka särki sydämeni" -juttu. Miten tarina on päätynyt lehtiin? Paljon muitakin kysymyksiä herää

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Ihmettelen samaa. Itselläni on minua liki 15 vuotta nuorempi pikkusisarus, joka autismin kirjoilla. Hän aloitti 3-vuotiaana päiväkodissa, ja kyllä sieltä jo ekana vuonna tuli palautetta, ettei lapsi ole neurotyypillinen, ja he puoltavat tutkimuksia. Ja kyllä, vanhemmat valittivat neuvolassa jo varmaan 1,5-vuotissn kohdalla, ettei lapsi ole ihan normaali. Ei kuunneltu. Puheterapiaan pääsi vissiin 2-vuotiaana, tai siis koko perhe ja hän opettelu yhdessä apu viittomia, koska tää kyseinen pikkusisarus alkoi puhua vasta 5-vuotiaana.

Tämä siis tapahtui 2000-luvun alussa. Nykyään on hieman päälle parikymppinen, asuu yhä kotona ja lukee kolmatta vuotta eläinlääkiksen pääsykokeisiin. Se on vähän kuin pakkomielle hänelle. Mulla on valitettavasti kutina, ettei pääse ikinä sisään sinne. Hänellä ei ole muuta elämää, kuin tuo haave eläinlääkiksestä, ei kavereita, ei urheile, ei tee mitään muuta kuin lukee :(

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan keksitty juttu, moni asia pisti miettimään tuossa jutussa; esimerkiksi se että päiväkodissa ei erityisyyttä huomattu edes kysyessä, nykyään pk:ssa tartutaan aika herkästi eri asioihin jos vähääkään lapsi eroaa ns. paperilla odotetusta käytöksestä niin hyvässä kun pahassa. Lisäksi ei 7 vuotias ala kassalla huutaa jotain kidnappaus tarinaa, tuo oli suoraan jostain kopsattua. Muutenkin kertojan sävy oli jokseenkin kummallinen.

Niinpä, miten ihmiset eivät huomaa!? 🤦🏼‍♀️ 😣 Keskustellaan vain, aivan kuin kerrottu juttu olisi jotenkin todellisuutta. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä, ei voi muuta sanoa. Kertoja, IS, Kodin Valehtelukuvalehti ja keskustelijat, joille menee läpi ihan sellaisenaan.

Minä kirjoitin tänne kommentin lähipiirini aspergerista. Tämä ongelma koskettaa monia ja auttaa, kun tietää, ettei ole ainoa joka tuskastuu erityislapseen. Kirjoitus toimi keskustelun herättäjänä. Minulle ei oikeastaan ole väliä onko se totta vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Olen kuullut että se kyllä on mahdollista. Meidän nepsy lapsemme taas on päinvastainen tapaus, kotona ei koskaan ole ollut mitään ongelmia, mutta kouluympäristössä ylivirittyy, koska paljon ääniä (ruokalassa ja käytävillä kaikuu jne.), sosiaalisia tilanteita ja vielä painetta suoriutua kouluhommista (lapsi vaatii itseltään täydellisyyttä). Koulussa kaksi ensimmäistä luokkaa meni siinä kun laittoivat pienryhmässä vielä erilliseen komeroon piirtelemään angry bird juttuja. Kuitenkin kotona teki läksyt aina hetkessä. Mutta koulussa ei saanut mitään opetusta. Opetin esim itse hänet lukemaan. Eikä lapsi pystynyt vastaanottamaankaan opetusta siinä hälyssä ja ehkäpä koulun aikuisten asenteissakin olisi ollut jotain korjattavaa. Sitten pääsi erityiskouluun, joka pienempi ja jossa pienemmät ryhmät ja oikea suhtautuminen lapsiin joilla erityistarpeita. Vaikka alku oli tässäkin koulussa vaikea, niin oppimisen suhteen ratkaisu on ollut oikea. Kotona pienestä lähtien lapsi on ollut aurinkoinen ja onnellinen lapsi, mutta koulumaailmassa koetut ongelmat ja huonot kokemukset ovat murentaneet itsetuntoa, mitä nyt sitten yritetään korjata.

En osaa varmasti sanoa onko lehtijutun tapahtumat liioiteltuja tai keksittyjä, erikoista kyllä on, ettei lapsi ole päässyt julkisella puolella mihinkään tutkimuksiin, vaikka on käyttäytynyt väkivaltaisesti ja kyllähän nuo muutkin käyttäytymisen piirteet aika yleisiä ovat autismin kirjolla olevilla. Että jotenkin on outoa, ettei kymmenen vuoden aikana kukaan viranomainen ole ottanut tosissaan vanhempien hätää. Tosin voihan se olla mahdollista, itselläkään ei niin kovaa luottoa ole suomalaiseen terveydenhuollon toimivuuteen omien kokemusten perusteella.

Minulla on myös todettu ADHD ja yliherkkyyksiä. Silti olin lapsena todella rauhallinen. Alan ammattilaisena tajusin kirjoituksesta heti, mikä tuon lapsen ongelma on. Jos minä olisin ollut tuossa maksalaatikkotilanteessa, olisin sanonut lapselle, että syö tai on ilman. Kyllä nepsyjen pitää mukautua yhteiskuntaan ja rajoihin aivan samalla tavalla kuin muidenkin.

Ja minullekin tuli mieleen Nancy.

Kyllä lapselle voi kertoa mitä hänen käytöksestään seuraa ja miten muut lapset suhtautuvat siihen. Jos teet näin, muut lapset pitävät sinua outona ja karttavat sinua pysyvästi. Siinä ei sen jälkeen varsinkaan mitkään väkinäiset yritykset auta. Yksi julkinen raivari riittää siihen, että saat oudon maineen pysyvästi. Tai että väkisin ja aggressiivisesti ei kannata yrittää mitään, varsinkaan yrittää hankkia kavereita. Lisäksi kertoa lapselle se, että hän ja vanhemmat tarvitsevat tähän ongelmaan ulkopuolista apua. Tiedän, että näitä täytyy toistaa uudelleen ja uudelleen.

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei ole tyytyväinen mihinkään. Pikkuveli on kultalapsi ja tätä rakastaa, mutta rakastaako tätä isosiskoa eli ongelmalasta?

Opetttele lukemaan!  Älä tule kommentoimaan artikkelia, jota et ole ilmiselvästi edes lukutaidottomana pystynyt lukemaan.

Jos osaisit lukea, niin siellä kyllä äiti selkeästi kertoo rakastavansa tätä ongelmallista lastakin.

Ymmärrän, että olet itse julmetun sisarkateellinen ja ajattelet, että äitisi rakasta valtavasti enemmän sisaruksiasi kuin sinua ymmärtämättä miksi näin oli.  Mutta sinun ongelmasi on sinun ongelmasi. Älä rupea projisoimaan sitä tähän tapaukseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei ole tyytyväinen mihinkään. Pikkuveli on kultalapsi ja tätä rakastaa, mutta rakastaako tätä isosiskoa eli ongelmalasta?

Opetttele lukemaan!  Älä tule kommentoimaan artikkelia, jota et ole ilmiselvästi edes lukutaidottomana pystynyt lukemaan.

Jos osaisit lukea, niin siellä kyllä äiti selkeästi kertoo rakastavansa tätä ongelmallista lastakin.

Ymmärrän, että olet itse julmetun sisarkateellinen ja ajattelet, että äitisi rakasta valtavasti enemmän sisaruksiasi kuin sinua ymmärtämättä miksi näin oli.  Mutta sinun ongelmasi on sinun ongelmasi. Älä rupea projisoimaan sitä tähän tapaukseen.

Kumpikohan teistä kahdesta projisoi, mieti hyvin tarkkaan.

Ohis.

Eihän tuossa mustamaalattu lasta ja kehuttu toista.

On fakta että nepsylapsi on usein haastava käytökseltään.

Heidän perheessä on toimen lapsi joka ei ole haastava. Ymmärrän tuon ajatuksen hyvin, äiti miettii onko itse voinut aiheuttaa ongelmia, ja normaalin lapsen synnyttyä on voinut todeta että ei. Pystyy kasvattamaan " normaalin lapsen".

Jos minulta kysyy muista lapsista esim nepsylapseni hoitokontakti, niin vastaus on juuri tuo. Sisko on kiltti ja sosiaalinen, paljon kavereita ja pärjää omatoimisesti. Se on totuus. Nepsylapsi on herkkä, hermostuu ja aggressiivinen. Se on myös totuus. Ei toinen silti ole lempilapseni, itseasiassa ulospäin saattaa näyttää että nepsy olisi suosikki. Hullua, eikö!

Tuollaista se on. Jos poikkeaa joukosta epätyypillisesti, ei löydetä mikä on vikana. Oman lapsen vaikea lukivaikeus jäi tutkimatta, koska hän pärjäsi koulussa. Ei vaikka kuinka yritin pyytää tutkimuksia. Piti siis itse aloittaa ne yksityisellä. Ja kun diagnoosi ja tukitoimet meni kouluille ei niitä juuri noudatettu. Myöhemmin, kun pyysi koulun erityisopettaja testaamaan onko mitään edistystä tapahtunut. Kun hän viimein testin teki, niin yllättyi kuinka vaikeaa lukivaikeus lapsella oli. Eli tukea ei tule, ellei vaikeudet näy vahvasti ulospäin.

On todella hienoa, että kyseinen äiti on kertonut realistisesti, millaista on elämä ongelmalapsen kanssa ja miten vaikeaa on saada apua ja tukea.

Tyhmänkin pitäisi sentään ymmärtää, että tietysti puhutaan myös ongelmalapsen vaikutuksesta sisartensa elämään ja niistä ongelmista, miten tällainen sisaruspari tuo perheen arkeen. Vanhemmat, joilla on myös normaali lapsi osaavat varsin hyvin erottaa nämä erot.

Jos jollain on ongelma siitä, että juttu on kerrottu, silloin kyse on vain ja ainoastaan hänen omasta tyhmyydestään ja kykenemättömyydestään ymmärtää ihan normaaleja asioita.

Ei tarvitse lukea tirkistelymielessä aloittajan kaltaisten yksinkertaisten tyyppien todellakaan näitä juttuja.

Sen sijaan fiksut lukekoon, jotta ymmärtävät, miten erilaisissa tilanteissa ihmiset elävät ja varsinkin ne lukekoon, joilla on samoja ongelmia.   -   Ikävää vaan, että jutun tapauksessakin yhteiskunnalta ei tullut mitään tukea ja apua perheelle, vaan vasta yksityisten palveluiden kautta löytyi syy lapsen käyttäytymiseen ja nyt pitkällä viiveellä päästään auttamaan ja normalisoimaan lapsen ja koko perheen elämää. Juttu osoittaa todellisen epäkohdan. Paljolta olisi säästytty, jos varhaiskasvatuksessa olisi otettu perheen huolet todesta ja ohjattu asiantuntijoiden pakeille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli ap:lla on asperger ja ADHD ja tuntui kurjalta lukea jonkun äidin kuvaus siitä millaiselta tuntuu elää haastavan nepsylapsen kanssa. Ymmärrän.

Itsepä kärsit ilkeysvammasta.

Ehkä. Jonkun on sanottava suoraan. Ehkä me nepsyt tosiaan olemme parhaita vanhempia nepsylapsille: ainakin heistä tulee toimintakykyisiä ilman outoja odotuksia ja vanhemman pettymyksiä.

Adhd saattaa olla parempi vanhempana kuin assi. As vanhemman lapsena itse neurotyypillisenä on meinaan helvettiä kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Miettikää myös sitä missä pikkulapsi oppii manipuloimaan ympäristöään mm. keksimällä kidnappausjuttuja.

Oppiiko se sellaista täysin normaalissa terveessä perheessä, terveiden vanhempien esimerkillä.

Manipulointi on selviytymiskeino, miettikää millaisessa tilanteessa tuo lapsi kokee olevansa, kun se on jo noin pienenä kehittänyt itselleen noin äärimmäisiä selviytymiskeinoja. 

Manipulointi ja esim. sen raivokohtaukset EIVÄT ole merkki pahasta ihmisestä (niin kuin tuossa jutussa väitetään), vaan ihmisestä, joka on  äärimmäisessä hädässä ja yrittää kaikin keinoin selviytyä. Kyse on pienestä lapsesta, jolla on hätä ja sillä on jo nyt aivot kehittyneet siihen tilaan, jossa ne yrittää selviytyä.

Vierailija kirjoitti:

Huh tuota artikkelia. Kun sitä luki, tuli väistämättä mieleen, että miksi ei ole mitään paikkaa, jonne nuo väkivaltaiset "erityislapset" voi hyväksytysti jättää ammattilaisten hoitoon koko elämän ajaksi - siis yhteiskunnan, omaisten, kavereiden ja kaikkien hyväksymänä? Itse en ole ikinä onneksi lapsia halunnut, mutta jos olisin halunnut, niin en taatusti haluaisi joutua tuollaiseen myllynkiveen kahlituksi.

Äiti joutuu koko ajan nukkumaan kersansa vieressä, yöstä ja vuodesta toiseen, koskaan ei pääse minnekään lomailemaan ilman "erityislasta" joka pilaa kaiken... Aivan karmeaa elämää, ja koko ajan pitää hampaat irvessä vakuutella rakastavansa elämänpilaajaa, koska muuten on huono äiti ja vielä huonompi ihminen. 

Voitaisiinko jo siitä "veri on vettä sakeampaa" -hokemasta päästä eroon, ja myöntää että kaikkia lapsia ei kannata pitää väkisin vanhempiensa kasvatettavina, koska se vain tekee vanhempien elämästä kiirastulta?

Minä olin tuo lapsi, väkivaltainen en myöhemmin ollut muita kohtaan, mutta sylissä rimpuilut kyllä. Kavereitakin oli, mutta kyvyttömyys rauhoittua, impulsiivisuus, kaiken vaikeus ja temppuaminen tuttua kertomuksista. 80-luvun lapsena ei dg:tä ennen nyt aikuisikää, vaikka koulutkin menivät huolella penkin alle. Ymmärrän vanhempien tunteita, olen ne saanut itse nähdä ja aikuisena ymmärrän paremmin. Silti minut tekee hyvin surulliseksi tuollainen puhe, en näitä tilanteita tahallani aiheuttanut, muuhun en pystynyt. Häpeä on valtava, mutta en tilannetta pystynyt muuttamaan. Satuttaa olla rasite, ei toivottu. En valinnut syntyä näiden ongelmien kanssa ja niiden kanssa toimeentuleminen on pitkä, hidas tie. Pahinta on se, ettei ymmärrä itsekään miten päätyy olemaan se paha lapsi, vaikka ei ole tarkoitus. Vaikka kaipaa rakkautta, on vaan liikaa ja minnepä sitä sitten menisi.

Asiaa pahentaa vuorovaikutuksen vinoutuminen ja itsetunnon romuttuminen. Se vaikeuttaa edelleen itsensä "korjaamista" ja esimerkiksi tunnetaitojen ja tunteiden käsittelyn taitoja, joihin tarvitsisi erityisesti tukea. Tragedia kyseessä, muttei sen lapsen valitsema ja toivoma, se täytyisi erottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Äiti kertoo miten lapsi EI ole normaali muiden seurassa. Lue oikein!

Vierailija kirjoitti:

Tuollaista se on. Jos poikkeaa joukosta epätyypillisesti, ei löydetä mikä on vikana. Oman lapsen vaikea lukivaikeus jäi tutkimatta, koska hän pärjäsi koulussa. Ei vaikka kuinka yritin pyytää tutkimuksia. Piti siis itse aloittaa ne yksityisellä. Ja kun diagnoosi ja tukitoimet meni kouluille ei niitä juuri noudatettu. Myöhemmin, kun pyysi koulun erityisopettaja testaamaan onko mitään edistystä tapahtunut. Kun hän viimein testin teki, niin yllättyi kuinka vaikeaa lukivaikeus lapsella oli. Eli tukea ei tule, ellei vaikeudet näy vahvasti ulospäin.

Se, että suomalaisissa kouluissa ei tunnisteta lukivaikeuksia on aivan järkyttävää ja kestämätöntä. 

Jos tunnistettaisiin, vähenisi häiriökäyttäytyminenkin selvästi. Tunnistaminen olisi kaikkien etu, niin oppilaan oma etu kuin myös luokkakavereittenkin etu.

En ymmärrä, miksei viimeistään armeijassa voitaisi selvittää tätä. Siellä sitä voisi hoitaa tämänkin asian kuntoon vapaa-ajalla, jos henkilö haluaa tai ainakin tietäsi ongelmansa ja voisi hakea apuja, jos myöhemmin tulee järkiinsä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Miettikää myös sitä missä pikkulapsi oppii manipuloimaan ympäristöään mm. keksimällä kidnappausjuttuja.

Oppiiko se sellaista täysin normaalissa terveessä perheessä, terveiden vanhempien esimerkillä.

Manipulointi on selviytymiskeino, miettikää millaisessa tilanteessa tuo lapsi kokee olevansa, kun se on jo noin pienenä kehittänyt itselleen noin äärimmäisiä selviytymiskeinoja. 

Manipulointi ja esim. sen raivokohtaukset EIVÄT ole merkki pahasta ihmisestä (niin kuin tuossa jutussa väitetään), vaan ihmisestä, joka on  äärimmäisessä hädässä ja yrittää kaikin keinoin selviytyä. Kyse on pienestä lapsesta, jolla on hätä ja sillä on jo nyt aivot kehittyneet siihen tilaan, jossa ne yrittää selviytyä.

Apina saatana! Autisti ei saa raivokohtauksia manipuloidakseen!

Itsellänikin on autismin kirjolla oleva tyttö, jonka diagnoosi tuli liian myöhään, mutta silti tämä artikkeli on jotenkin outo. Voi johtua kirjoittajastakin, ihan kappalejaotkin on jotenkin outoja ja tarkoitushakuisia. Alkaen siitä, että äiti on 39v, saanut lapsen vähän yli kolmekymppisenä ja silti lapsi on nyt 10v? Artikkeli pilaa tärkeän asian liioittelevalla ja lasta haukkuvalla tyylillä. Joko lapsi tai vanhemmat halutaan näyttää tahallaan huonosda valossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Miettikää myös sitä missä pikkulapsi oppii manipuloimaan ympäristöään mm. keksimällä kidnappausjuttuja.

Oppiiko se sellaista täysin normaalissa terveessä perheessä, terveiden vanhempien esimerkillä.

Manipulointi on selviytymiskeino, miettikää millaisessa tilanteessa tuo lapsi kokee olevansa, kun se on jo noin pienenä kehittänyt itselleen noin äärimmäisiä selviytymiskeinoja. 

Manipulointi ja esim. sen raivokohtaukset EIVÄT ole merkki pahasta ihmisestä (niin kuin tuossa jutussa väitetään), vaan ihmisestä, joka on  äärimmäisessä hädässä ja yrittää kaikin keinoin selviytyä. Kyse on pienestä lapsesta, jolla on hätä ja sillä on jo nyt aivot kehittyneet siihen tilaan, jossa ne yrittää selviytyä.

Manipulointi on keino jolla yritetään saavuttaa etuja itselle. Lapsi kokeilee esim. saako huutamalla , jankkaamalla tai muuten haluamansa ja heti. Mikä tämä jankkaaja on joka luulee että tarina on keksitty ja vanhemmat on huonoja ja lapsi hädässä?

Vierailija kirjoitti:

Äiti ei ole tyytyväinen mihinkään. Pikkuveli on kultalapsi ja tätä rakastaa, mutta rakastaako tätä isosiskoa eli ongelmalasta?

Vuosia ponnistellut lapsen kanssa ja sun johtopäätös on, että se ei rakasta sitä, kun sanoo toisen lapsen olevan helpompi hoidettava?

Vois kuvitella, että ois laittanut adoptioon sen muksun, jos ei rakastais, vaikka toki sekään ei suoraan tarkoita etteikö rakastais lastaan.

Tällaisista keskusteluista tulee se George Carlinin pätkä mieleen aborttia vastustavista että "hän on valmis keskustelemaan asiasta päättäjien kanssa, kun ne on ensin kasvattanut pari tenavaa minimipalkalla"