Tämä "Sain lapsen, joka särki sydämeni" -juttu. Miten tarina on päätynyt lehtiin? Paljon muitakin kysymyksiä herää

Vierailija kirjoitti:

Siitä on todisteena perheen toinen lapsi, joka on normaali.

Ongelmaperheissä kohdellaan aina lapsia eri tavoin, se on yksi niiden tunnusmerkeistä.

Saman perheen lapset kertovat hyvin erilaisista vanhemmista ja lapsuuksista, ja se perhe (vanhemmat) on silti ollut sairas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhea itkuvirsi jostain pyhän ja auvoisan äitiyden toteutumattomuudesta. Ihan täyttä kuraa. Lapset eivät ole olemassa sitä varten, että saisi toteuttaa jotain kuvittelemaansa äitiyttä, vaan jokainen lapsi on omanlaisensa. Vanhemman on sopeuduttava ja etsittävä toimivat keinot. Sen sijaan, että katselee haikeana tyttärensä yksinäisyyttä, mitä jos keskustelisit ja kasvattaisit? Missä on se aktiivinen ote arkeen? En usko, että on haastavia lapsia, on vain osaamattomia vanhempia. Aivan taatusti supernanny saisi homman toimimaan. 

Typerys olet! Siellä jutussa kyllä kertoi, mitä oli tehnyt. Apuakin oli pyytänyt. Sitä vaan ei julkinenpuoli tarjoa.

Jos et ymmärrä yhtään mitään lapsista etkä kasvattamisesta, niin pidä turpasi kiinni. Lapset eivät standardeja ja toiset ovat ongelmallisempia kuin toiset.  Jos sinulla olisi edes järjen hiven, olisit tajunnut, että perhe hallitsee kyllä kasvattamisen paremmin kuin esim sinun vanhempasi. Siitä on todisteena perheen toinen lapsi, joka on normaali.  Jos sinulla olisi edes hiven älyä ja olisit opetellut edes lukemaan, niin olisit ymmärtänyt jutun lopussa olevat lauseet, joissa todetaan, että lapsi on nyt tutkittu ja ongelma on selvinnyt.

Tilanteesta päästään nyt eteenpäin, kun tiedetään, mikä on lapsen ongelma ja sen ongelman hoitamiseen on saatu ohjeita.

Jutun äiti taisi löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Tuli tästä jutusta mieleen, että onko niin, että vaikeista vaikeintakaan lasta ei Suomessa saa minnekään laitokseen? Että ne ovat menneisyyttä?

Koko ajan ollaan säästösyistä menty enemmän ja enemmän avo- ja kotihoitoon, eli vanhempien niskaan vain nämäkin tapaukset koko loppuelämäksi. Laitokseen ei lasta valitettavasti taida saada kokonaan ellei ole "erikoislapsi", joka on muutenkin vaikeasti kehitysvammainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huh tuota artikkelia. Kun sitä luki, tuli väistämättä mieleen, että miksi ei ole mitään paikkaa, jonne nuo väkivaltaiset "erityislapset" voi hyväksytysti jättää ammattilaisten hoitoon koko elämän ajaksi - siis yhteiskunnan, omaisten, kavereiden ja kaikkien hyväksymänä? Itse en ole ikinä onneksi lapsia halunnut, mutta jos olisin halunnut, niin en taatusti haluaisi joutua tuollaiseen myllynkiveen kahlituksi.

Äiti joutuu koko ajan nukkumaan kersansa vieressä, yöstä ja vuodesta toiseen, koskaan ei pääse minnekään lomailemaan ilman "erityislasta" joka pilaa kaiken... Aivan karmeaa elämää, ja koko ajan pitää hampaat irvessä vakuutella rakastavansa elämänpilaajaa, koska muuten on huono äiti ja vielä huonompi ihminen. 

Voitaisiinko jo siitä "veri on vettä sakeampaa" -hokemasta päästä eroon, ja myöntää että kaikkia lapsia ei kannata pitää väkisin vanhempiensa kasvatettavina, koska se vain tekee vanhempien elämästä kiirastulta?

Minä olin tuo lapsi, väkivaltainen en myöhemmin ollut muita kohtaan, mutta sylissä rimpuilut kyllä. Kavereitakin oli, mutta kyvyttömyys rauhoittua, impulsiivisuus, kaiken vaikeus ja temppuaminen tuttua kertomuksista. 80-luvun lapsena ei dg:tä ennen nyt aikuisikää, vaikka koulutkin menivät huolella penkin alle. Ymmärrän vanhempien tunteita, olen ne saanut itse nähdä ja aikuisena ymmärrän paremmin. Silti minut tekee hyvin surulliseksi tuollainen puhe, en näitä tilanteita tahallani aiheuttanut, muuhun en pystynyt. Häpeä on valtava, mutta en tilannetta pystynyt muuttamaan. Satuttaa olla rasite, ei toivottu. En valinnut syntyä näiden ongelmien kanssa ja niiden kanssa toimeentuleminen on pitkä, hidas tie. Pahinta on se, ettei ymmärrä itsekään miten päätyy olemaan se paha lapsi, vaikka ei ole tarkoitus. Vaikka kaipaa rakkautta, on vaan liikaa ja minnepä sitä sitten menisi.

Asiaa pahentaa vuorovaikutuksen vinoutuminen ja itsetunnon romuttuminen. Se vaikeuttaa edelleen itsensä "korjaamista" ja esimerkiksi tunnetaitojen ja tunteiden käsittelyn taitoja, joihin tarvitsisi erityisesti tukea. Tragedia kyseessä, muttei sen lapsen valitsema ja toivoma, se täytyisi erottaa.

Mitä ihmettä sinä mölötät? Missä sanottiin, että lapsi olisi sen valinnut?  Ei missään! Äiti kertoi, miten surullinen oli siitä, että lapsi yritti saada ja olla kavereitten kanssa tosissaan, mutta ei vain onnistunut.

Mikä sinun on tässä kuvauksessa vaikea ymmärtää? Mitä väärää muka on siinä, että äiti kertoi siitä, miten kovasti lapsi yritti ja miten raskasta sitä oli katsella, että lapsi joutui jatkuvasti pinnistämään ja pettymään, mikä sitten purkautui väsyneenä raivona??? Koskaan äiti ei väittänyt lapsen ongelmaansa valinneen eikä raivonneen vain ollakseen paha.

Mikä on sinun ongelmasi siinä, että äiti kertoo avoimesti ongelmasta? Että hän kertoo, miten ympäristö reagoi, miten se vaikutti koko perheen tilanteeseen? Mikä ongelmasi siinä, että äiti toteaa yrittäneensä löytää tytölle apua, yrittäneensä selvittää, miksi tyttö käyttäytyy kuten käyttäytyy?  Oliko tämä todellakin sinusta väärin ja täysin arvotonta? Minusta ei.  Oliko sinusta todella väärin, että perhe sitkeän yrittämisen jälkeen (yksityiselle lapsensa vietyään, jotta lapsi tutkittiin kunnolla tai ylitsepäitsensä tutkittiin, kun julkinen puoli tylysti kieltäytyi lasta tutkimasta ja perhettä tukeamasta) sai selville, miksi lapsi toimii kuten toimii ja nyt ollaan päästy vihdoin tilanteeseen, jossa lasta voidaan auttaa ja samalla koko perhettä?

Onko sinusta todellakin väärin, että lasta autetaan?

Mikä on ongemasi siis?  Mikä ongelmasi siinä, että perhe kertoo oman kokemuksensa, jotta muut vastaavassa asemassa olevat perheet voivat saada uskoa siihen, että asioita voidaan muuttaa ja näiden perheiden ystätävät ja muutkin ihmiset paremmin ymmärtävät, mistä on kysymys?

En kommentoinut artikkelia mitenkään, vaan toin esille että keskustelun kommentit tekevät minut surulliseksi. Ymmärrän, että tilanne on vaikea kaikille ja käsitän että artikkeli voisi osaltaan olla vanhempieni kirjoittama. Kerroin, että ymmärrän myös vanhempieni koettelemuksia, nyt aikuisena paremmin. Ja varmasti mekin olisimme tarvinneet apua, jota emme saaneet. Mutta toki asiassa on minunkin puoleni ja ajattelin sitäkin tuoda esiin, artikkelissa kun on vain vanhemman näkemys. Ja kommenteissa korostuu ongelmien seuraukset muille, mutta ei niistä kärsiväkään voi niitä valita. Sitä tarkoitin. Myös haasteista kärsivä ihminen kaipaa hyväksyntää, siinä mielessä emme poikkea muista vaikkemme sitä osaa tuoda aina oikein esille. Kyllä siinä sen lapsenkin sydän särkyy ihan oikeasti, artikkelin otsikkoa lainaten. Nepsyongelmat eivät tarkoita tunteettomuutta kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhea itkuvirsi jostain pyhän ja auvoisan äitiyden toteutumattomuudesta. Ihan täyttä kuraa. Lapset eivät ole olemassa sitä varten, että saisi toteuttaa jotain kuvittelemaansa äitiyttä, vaan jokainen lapsi on omanlaisensa. Vanhemman on sopeuduttava ja etsittävä toimivat keinot. Sen sijaan, että katselee haikeana tyttärensä yksinäisyyttä, mitä jos keskustelisit ja kasvattaisit? Missä on se aktiivinen ote arkeen? En usko, että on haastavia lapsia, on vain osaamattomia vanhempia. Aivan taatusti supernanny saisi homman toimimaan. 

Typerys olet! Siellä jutussa kyllä kertoi, mitä oli tehnyt. Apuakin oli pyytänyt. Sitä vaan ei julkinenpuoli tarjoa.

Jos et ymmärrä yhtään mitään lapsista etkä kasvattamisesta, niin pidä turpasi kiinni. Lapset eivät standardeja ja toiset ovat ongelmallisempia kuin toiset.  Jos sinulla olisi edes järjen hiven, olisit tajunnut, että perhe hallitsee kyllä kasvattamisen paremmin kuin esim sinun vanhempasi. Siitä on todisteena perheen toinen lapsi, joka on normaali.  Jos sinulla olisi edes hiven älyä ja olisit opetellut edes lukemaan, niin olisit ymmärtänyt jutun lopussa olevat lauseet, joissa todetaan, että lapsi on nyt tutkittu ja ongelma on selvinnyt.

Tilanteesta päästään nyt eteenpäin, kun tiedetään, mikä on lapsen ongelma ja sen ongelman hoitamiseen on saatu ohjeita.

Kannattaa lukea kultalapsesta ja mustasta lampaasta. Kiltti lapsi ei ole yhtä kuin hyvä vanhemmuus. Sekin on ihan täysin myytti, että vanhemmat olisivat tasapuolisia lapsiaan kohtaan tai rakastaisivat yhtä paljon. 

Näin.

Uskomatonta, että tuo kuvio menee vieläkin läpi suurimmalle osalle.

Ei olisi voinut olla klassisempaa kuvausta kultalapsesta ja syntipukista, kuin tuon artikkelin äidin kuvaus lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Miettikää myös sitä missä pikkulapsi oppii manipuloimaan ympäristöään mm. keksimällä kidnappausjuttuja.

Oppiiko se sellaista täysin normaalissa terveessä perheessä, terveiden vanhempien esimerkillä.

Manipulointi on selviytymiskeino, miettikää millaisessa tilanteessa tuo lapsi kokee olevansa, kun se on jo noin pienenä kehittänyt itselleen noin äärimmäisiä selviytymiskeinoja. 

Manipulointi ja esim. sen raivokohtaukset EIVÄT ole merkki pahasta ihmisestä (niin kuin tuossa jutussa väitetään), vaan ihmisestä, joka on  äärimmäisessä hädässä ja yrittää kaikin keinoin selviytyä. Kyse on pienestä lapsesta, jolla on hätä ja sillä on jo nyt aivot kehittyneet siihen tilaan, jossa ne yrittää selviytyä.

Manipulointi on keino jolla yritetään saavuttaa etuja itselle. Lapsi kokeilee esim. saako huutamalla , jankkaamalla tai muuten haluamansa ja heti. Mikä tämä jankkaaja on joka luulee että tarina on keksitty ja vanhemmat on huonoja ja lapsi hädässä?

Ilmoitin sinut nettipoliisille, kiusaaja-apina!

No, ainakin poliisi saa sitten päivän naurut. Mutta oikeasti, älä häiritse poliisia, jolla on ihan oikeitakin caseja hoidettavana.

Ehdin lukea vain tuon lehtijutun. Mulle tuli heti mieleen Nancy Spungen.

Oli aikoinaan sitten Sex Pistols-bändin basistin tyttöystävä. Huonostihan siinä kävi. Mutta lapsuus kuulostaa samalta kuin Nancyn.

Hänen äiti, Deborah Spungen, kirjoitti kirjan Nancy. On suomennettu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näitä asioita on turha kommentoida ihmisten, jotka eivät niistä mitään tiedä. Itselläni on lapsi, jolla on vaikean kehitysvammaisuuden sivudiagnoosina autismin kirjo. Yhtä helvettiä on välillä ollut, ihmisen jaksamisella on rajansa. Olen mm. suunnitellut tappavani itseni ja tämän lapsen. Onneksi olemme saaneet paljon apua kehitysvammapalveluiden kautta.

Minulla on ollut myös oppilaana juuri artikkelin kaltainen lapsi. Lapsi oli äärimmäisen raskas kaikille ympäristössään, ja päätyikin lopulta sijoitukseen vanhempien uuvuttua täysin. Myös itse olin rättiväsynyt ja sairasloman tarpeessa väännettyäni tämän lapsen kanssa päivät ja omani kanssa vapaa-ajan.

Eli te, jotka ette asioista tiedä, pitäkää päänne kiinni.

Höpöhöpö. Minulla on tuo Asperger-ADHD-yhdistelmä itselläni, ja olin aivan mahdoton lapsi, osittain aikuinenkin. Kyse on asennoitumisessa. Ja vain siinä.

No sinä et tiedä mitä tunteita ne aikuiset on vuosien saatossa sinun kanssa kokeneet… jos olit mahdoton, oli varmasti raskasta monille sun ympärillä oleville.

Mitä sitten? Elämä _on_ kaikilla pääsääntöisesti raskasta! Jos tässä lähdetään jokaisen tunne-elämän mukaan pillittämään, voidan saman tien perustaa itkijänaiskuoro ja kuolla pois Kun On Niin Saatanan Vaikeaa ja Raskasta!

No kun ei ole.

Elämä mun toisen lapsen kanssa ei ole juuri yhtään raskasta.

Erityisen kanssa se on erityisen raskasta. Se on vaan fakta ja totuus, jonka joutuu toki hyväksymään. Ja sun kirjoituksen perusteella huomaan että sun kanssa elämä ei varmaan ole läheisille helppoa vieläkään.

Sinun elämäsi on kokonaisuus _molempien_lapsiesi kanssa - mikä ihme siinä on vaikeaa ymmärtää? Ja tällaisena kokonaisuutena Se On Raskasta! Silti se on sinun elämäsi, osasi ja ristisi - jaksoit sitä tahi et! Ei hyvän tähden tätä tyhmyyden, väistelyn ja toteutumattomien toiveiden määrää! Miten helvetissä te selviäisitre sodasta? Kitisemällä, että EIKÄ - rauhan aikana ei ole vaikeaa?

Kirjoittaja ehkä halusi tuoda esiin että kaikkien lasten kanssa ei ole raskasta. Itselläni esimerkiksi on kaksi lasta eikä kummankaan kanssa ole raskasta. Elämässä on vaikeuksia, mutta ne ovat laadultaan ohimeneviä eikä elämäni todellakaan ole kokonaisuutena raskasta. Sukulaistyttöni on ollut vuosia masentunut ja hänellä on tuollainen luulo, että kukaan ei oikeasti nauti elämästä tai ole onnellinen, vaan teeskentelee vain. Se on sairauden aiheuttama vääristynyt kuva elämästä. Omasi vaikuttaa vähän samalta.

Tyhmä. Olet oikeasti syntymätyhmä tai käynyt nyt tätä varten erillisen kurssin. Oiekeasti.

Sivusta kommentoin, että en tajunnut nyt tätä tyhmä-kommenttia ollenkaan.

Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu.

Piipitykselläsi ei ole merkitystä, etenkään, jos olet tuollainen, joka ei ole alkuunkaan pärjännyt nepsylapsensa kanssa. Minulla tosiaan on Asperger ja ADHD, kaksi korkeakoulutukintoa ja kaksi lasta; molemmat akateemisia, toiselle Asperger koska perinnöllisyys. Ja ei, ei ole ollut kauheaa, onnetonta, narinarinari! On ollut ihan hyvää elämää! Ajatella! Asenne!

Huh! Perheesi ja muut lähipiirisi ihmiset voivat olla ihan toista mieltä.

Minulla on läheisissä ihmisissä, omassa perheessäni, pari neuroepätyypillistä ihmistä ja elävät kyllä täysin omissa kuplissaan ja ajatuksissaan.

Eivät oikeasti ymmärrä, että toinen voi kokea, ajatella, tuntea asioista ihan muuta kuin itse. Se on raskasta.

Usein jäävät kiinni tähän ajatukseen tunteesta, siihen tapaan että sehän on vain tunne, en minä sellaisia tunne, enkä mieti, ihan tyhmää ajatella jotain tunteita, nönnönnöö!

Ja kyllä, minulla meni juuri nyt tunteisiin.

Autismin kirjolainen/ neuroepätyypillinen perheessä, hyvin lähellä, on raskasta, uuvuttavaa, ja koko perhe väsyy, olipa se kirjolainen/epätyypillinen kuka tahansa siinä perheessä.

Empatiakyvyn puute, sosiaalisten taitojen puute, jankkaaminen, jumittaminen, yksisilmäinen musta-valkoinen ajattelu, erityismielenkiinnon kohteet ja harrastukset, jotka ajavat ohi kaikesta.

En ymmärrä, miten aloituksessa käsitelty perhe on jaksanut ja selvinnyt näinkin pitkään.

Oman perheeni kirjolaiset ovat huomattavasti lievemmästä päästä kirjoa ja silti olen välillä aivan poikki.

Uupumuksen tunnetta ja yksinäisyyttä lisää vielä se, että tätä ei useinkaan tajua kuin muut saman kokeneet. Ja autismin kirjon diagnosointi ja ymmärrys koko asiaa kohtaan on terveydenhoidossa ja kouluissa lähes olematonta.

" Sivusta voitte seurata, millaista vanhempana on vääntää asperger lapsen kanssa. Se on usein juuri tuollaista. Päätöntä. Agressiivista. Impulsiivista. Toinen elää omassa maailmassa jossa on hänelle yksi oma totuus. Sosiaaliset taidot heikot, vaikka voi tosin olla kieleltään terävä ja sinänsä fiksu. "

" Empatiakyvyn puute, sosiaalisten taitojen puute, jankkaaminen, jumittaminen, yksisilmäinen musta-valkoinen ajattelu, erityismielenkiinnon kohteet ja harrastukset, jotka ajavat ohi kaikesta. "

Minun äitini on Autistinen ja kaikkea tuota mitä kirjoititte. Olen hänen luonteenpiirteidensä ja käytöksen vuoksi syvästi traumatisoitunut lapsuudessa ja nuoruudessa ja traumoja käsitellyt trauma-ja psykoterapiassa.

Voisikohan tuollaisen lapsen kanssa saada apua jos vaan jättäisi sen kakaran sinne kauppaan raivoamaan. Jos ei vaan enää pärjää ja apua ei saa. Sitten ainakin viranomaiset tajuaa että jotain pitää tehdä ja alkaa tulemaan tukitoimia.

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua tuossa jutussa lähinnä häiritsee, että lapsi muka jaksaa skarpata aina koko hoitopäivän.

Tuossa jutussa on kaikki tyypilliset merkit vanhemmista, joissa on se vika.

-lapsi on normaali muiden seurassa

-lapsi mustamaalataan ja samalla kerrotaan miten upea olento se toinen lapsi on

-lapsi ei anna koskea itseensä 

-selitystä miten unelmat eivät toteutuneet lapsen kautta (se lapsi on ihminen, eikä mikään unelmakone), sillä on muunlainen arvo kuin välinearvo, tuo jo paljastaa miten sairaasta ihmisestä on kyse

-tuokin on tyypillistä, että on se ns. normaali, hyvä lapsi, ja se syntipukkipaska, joka on kaikin tavoin vain huono, eikä vanhemmat ole tehneet mitään, siis mitään pahaa ikinä, eikä koskaan

jne.

Ja tuo menee taas läpi kaikille, yrittäkää edes avata silmiänne, kun tuollainen vanhempi taas jossakin yrittää mustamaalata lapsensa.

Äiti kertoo miten lapsi EI ole normaali muiden seurassa. Lue oikein!

Kertoo miten lapsi jaksaa tsempata hoidossa, ja ei jaksa tsempata kotona. 

Ongelmia sillä lapsella on esim. silloin, kun se haluaa kavereita on yrittää olla kavereiden kanssa.

Mieti minkä takia, olisiko sen takia ettei se ole koskaan kokenut hyväksyntää (vanhemmiltaan) ei sillä ole mitään kokemusta miten toimimalla saadaan hyväksyntää, ei sillä ole minkäänlaista itsetuntoa toimia muiden kanssa (koska se ei ole saanut hyväksyntää), se on vain se viallinen vikalapsi, jossa on kaikki viallista, ihan vauvasta asti.

Tuo koko kuvio on erittäin tuttu, ne jotka tietää tunnistaa tuon kyllä.

Huolestuttavaa, että tuo koko juttu menee monille niin helposti läpi, ja lapsi on teidänkin mielestä viallinen, kun nuo vanhemmat on täysin epänormaaleita, valehtelijoita, joilla on agenda, ja paljastaa sen hyvin helposti.

Jännä, ettei lapsi jaksa tsempata etsiessään kavereita… 😏

Kyllähän tuollaiset ongelmat näkyisivät myös kouluympäristössä. Muutenhan lapsella olisi sieltä koulusta kavereita. Ja toisin päin, kyllä luulisi että koulusta päin huolestuttaisiin jos lapsi räjähtää sosiaalisissa tilanteissa jatkuvasti. Ja sitä kautta olisi kyllä tutkimuksiin päässyt, varsinkin kun vanhemmat vielä kertovat kotielämästä. Kyllähän tässä jutussa on hieman ristiriitaisuuksia.

Ei koulua kiinnosta onko lapsella kavereita vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Ehdin lukea vain tuon lehtijutun. Mulle tuli heti mieleen Nancy Spungen.

Oli aikoinaan sitten Sex Pistols-bändin basistin tyttöystävä. Huonostihan siinä kävi. Mutta lapsuus kuulostaa samalta kuin Nancyn.

Hänen äiti, Deborah Spungen, kirjoitti kirjan Nancy. On suomennettu.

Siis tuon lehtijutun lapsen toimintatapa on kuin Nancyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli tästä jutusta mieleen, että onko niin, että vaikeista vaikeintakaan lasta ei Suomessa saa minnekään laitokseen? Että ne ovat menneisyyttä?

Koko ajan ollaan säästösyistä menty enemmän ja enemmän avo- ja kotihoitoon, eli vanhempien niskaan vain nämäkin tapaukset koko loppuelämäksi. Laitokseen ei lasta valitettavasti taida saada kokonaan ellei ole "erikoislapsi", joka on muutenkin vaikeasti kehitysvammainen. 

Tämä perhe ei halunnut lasta laitokseen. He halusivat vain tietää, mistä lapsen ongelma johtuu ja miten häntä voidaan auttaa.

Ja lopuksi sitten panivat pennoset kasaan ja menivät yksityiselle klinikalle, jossa lapsi tutkittiin, ongelma ja ongelman syyt todettiin ja nyt lapsi saa sitä apua, mitä olisi tarvinnut jo päiväkoti-iässä ja joka olisi tehnyt hänen ja muidenkin elämästä helpomman. 

Tässä tapauksesa siis kävi hyvin. Valitettavasti vain Suomessa on valtava ongelma siinä, että liian monet jäävät vaille apua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutun äiti ei hyväksy lastaan sellaisena kuin tämä on.

Sehän se ongelman ydin on. On myös rakentanut illuusion ”onnellisesta elämästä”. Kermapersesukupolvea jolta realiteetit hukassa.

Kyllä ennen osattiin olla oikein kun survastiin suonsilmään hankalat tapaukset. Ei ollut mitään kermaperseilyä.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän täysin "Iidan" äitiä, oma lapsoseni, einokainen, oli suurinpiirtein samanlainen. pl väkivltaisuus.

 Nyt hän on jo aikuinen, ja niiin rakas minulle edelleen. 

Ihmettelen syvästi miten vuosi toisen jälkeen edelleen voi olla näin, ettei lapsia tutkita, eikä OSATA diagnosoida, vaikka itse pystyin päättelemään jo muutamasta lauseesta mikä tytärtä vaivaa. Minä, jolla ei ole MITÄÄN koulutusta alalle. 

Nimenomaan kouluttamattomilta se diagnosointi taitaakin parhaiten onnistua muutamasta lauseesta :)

Vierailija kirjoitti:

Kauhea itkuvirsi jostain pyhän ja auvoisan äitiyden toteutumattomuudesta. Ihan täyttä kuraa. Lapset eivät ole olemassa sitä varten, että saisi toteuttaa jotain kuvittelemaansa äitiyttä, vaan jokainen lapsi on omanlaisensa. Vanhemman on sopeuduttava ja etsittävä toimivat keinot. Sen sijaan, että katselee haikeana tyttärensä yksinäisyyttä, mitä jos keskustelisit ja kasvattaisit? Missä on se aktiivinen ote arkeen? En usko, että on haastavia lapsia, on vain osaamattomia vanhempia. Aivan taatusti supernanny saisi homman toimimaan. 

Ei sitä lasta pysty keskustelemaan tai kasvattamaan kehitysvammasta pois. Joku supernanny tai sitten 24/7 hoitolaitos, joka on tarkoitettu väkivaltaisille kehityshäiriölapsille toimisi kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Tämä koko juttu oli esitetty niin että teki äiti mitä tahansa, lapsi vaan oli kauhea. Tämä on vain äidin kertomus ja uhriutuminen, ei herättänyt myötätuntoa. Tuli sellainen olo, että lapselle on pakko saada jokin diagnoosi, vaikka asiantuntijat sanoo, että kyse on heidän välisen kommunnikaation ongelmista. Myöskään isän mielipidettä ja ajatuksia ei kysytty, miksi?

Kyllä siellä on myötätuntoa ja ymmärrystä mukana. Vika ei ole äidissä. Vika on sinussa. Luet juttua omien lapsuudenkokemustesi perusteella ja poimit vain ne yksittäiset sanat, jotka kuvastavat omaa huonoa lapsuuttasi. Räyhäät sitten typeryyksiä, jotta saat uhriutua.

Vierailija kirjoitti:

Kristallikissa kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan keksitty juttu, moni asia pisti miettimään tuossa jutussa; esimerkiksi se että päiväkodissa ei erityisyyttä huomattu edes kysyessä, nykyään pk:ssa tartutaan aika herkästi eri asioihin jos vähääkään lapsi eroaa ns. paperilla odotetusta käytöksestä niin hyvässä kun pahassa. Lisäksi ei 7 vuotias ala kassalla huutaa jotain kidnappaus tarinaa, tuo oli suoraan jostain kopsattua. Muutenkin kertojan sävy oli jokseenkin kummallinen.

Niinpä, miten ihmiset eivät huomaa!? 🤦🏼‍♀️ 😣 Keskustellaan vain, aivan kuin kerrottu juttu olisi jotenkin todellisuutta. Kyllä ihmiset ovat tyhmiä, ei voi muuta sanoa. Kertoja, IS, Kodin Valehtelukuvalehti ja keskustelijat, joille menee läpi ihan sellaisenaan.

Minä kirjoitin tänne kommentin lähipiirini aspergerista. Tämä ongelma koskettaa monia ja auttaa, kun tietää, ettei ole ainoa joka tuskastuu erityislapseen. Kirjoitus toimi keskustelun herättäjänä. Minulle ei oikeastaan ole väliä onko se totta vai ei.

Totta tämä, että on aivan sama onko juttu kirjaimellisesti totta, kunhan se herättää ihmisiä keskustelemaan. Toki autismin kirjolla itse olevat eivät voi tätä hyväksyä. Kaiken pitää olla kirjaimellisesti ja todistetusti totta ja silti ne tulevat vänkyttänäön omia pakkomielteitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä koko juttu oli esitetty niin että teki äiti mitä tahansa, lapsi vaan oli kauhea. Tämä on vain äidin kertomus ja uhriutuminen, ei herättänyt myötätuntoa. Tuli sellainen olo, että lapselle on pakko saada jokin diagnoosi, vaikka asiantuntijat sanoo, että kyse on heidän välisen kommunnikaation ongelmista. Myöskään isän mielipidettä ja ajatuksia ei kysytty, miksi?

Kyllä siellä on myötätuntoa ja ymmärrystä mukana. Vika ei ole äidissä. Vika on sinussa. Luet juttua omien lapsuudenkokemustesi perusteella ja poimit vain ne yksittäiset sanat, jotka kuvastavat omaa huonoa lapsuuttasi. Räyhäät sitten typeryyksiä, jotta saat uhriutua.

Kiinnostaisi tietää, miten voit tämän jutun perusteella tietää, ettei äidissä ole mitään vikaa ellet sitten itse ole jutun kirjoittaja ja ajattele tietäväsi niin? Kirjoituksen perusteella juuri äiti on se ongelma, ei lapsi. 

Kristallikissa kirjoitti:

Esim. tämä kohta, herättää pelkkää myötähäpeää, jos on lukenut sen Spungenin kirjan, niin samanlainen kopio lause kirjasta on ja niin surkeasti se istuu suomalaiseen todellisuuteen:

”Kassalla Iida alkoi huutaa: apua, nainen kidnappaa minut, en tunne häntä. Vartijat tulivat.” En usko hetkeäkään, että 7-vuotias on sanonut näin, Suomessa.

Artikkelista puuttui enää vain se, miten ”Iida” olisi saanut 2-vuotiaana raivarin, koska banaani katkesi, eikä äiti osannut korjata sitä ja että lapsi on nyt 19-vuotias huumeidenkäyttäjä, joka seurustelee jonkun luuserinuorisoidolirocktähden kanssa.

Nancyn tarinahan tapahtuu 1970-luvulla. Ei silloin ollut vielä mitään lapsipsykiatriaa, ei osattu hoitaa. Ja Nancyn poikaystävä ei ollut mikään nuorisoidoli. Punkkaripiireissäkin vieroksuttiin koko bändiä.

Iso julkisuus tuli vasta Nancyn kuoltua. Briteissä olivat tunnetumpia ennen sitä.

Harvoin näkee sellaista kuin tässä ketjussa viimeisimmillä sivuilla, että aikuinen ihminen oikeasti sanoo toisille Tyhmä! Ja vielä monta kertaa, aggressiivisesti.