Meeri, 39: ”Sain lapsen, joka särki sydämeni”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia. Saattaa mennä monen ihmisen elämä pilalle. 

Onko tää sama tyyppi, joka käy kommentoimassä tätä joka ketjuun? Pohtiiko hän sitä, tehdäkö lapsia vai ei, ja käy raportoimassa aina, kun tulee ruksi ei-sarakkeeseen? Vai mistä on kyse?

Haha, samaa mietin, on pistänyt silmään tää!

Joko tuo on selitys, tai kyseessä uusi palstahullu :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia. Saattaa mennä monen ihmisen elämä pilalle. 

Onko tää sama tyyppi, joka käy kommentoimassä tätä joka ketjuun? Pohtiiko hän sitä, tehdäkö lapsia vai ei, ja käy raportoimassa aina, kun tulee ruksi ei-sarakkeeseen? Vai mistä on kyse?

Todennäköisimmin monella on samankaltaisia ajatuksia. Olen minäkin tuota usein ajatellut, vaikka en välttämättä olisi lasten hankkimista vastaankaan ollut, jos olisin sopivan miehen ajoissa löytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia. Saattaa mennä monen ihmisen elämä pilalle. 

Onko tää sama tyyppi, joka käy kommentoimassä tätä joka ketjuun? Pohtiiko hän sitä, tehdäkö lapsia vai ei, ja käy raportoimassa aina, kun tulee ruksi ei-sarakkeeseen? Vai mistä on kyse?

Todennäköisimmin monella on samankaltaisia ajatuksia. Olen minäkin tuota usein ajatellut, vaikka en välttämättä olisi lasten hankkimista vastaankaan ollut, jos olisin sopivan miehen ajoissa löytänyt.

Olen eri, mutta pakko kommentoida: varmasti näin on kyllä, ihmisillä on taipumus kääntää heille tapahtuneet asiat heidän onnekseen, niin että moni joja ei lapsia vaikka ole saanut halustaan huolimatta, huokaisee helpotuksesta tällaisen jutun luettuaan.

Tää kyseinen kommentoija tosin on selvästi sama, joka käy vähän joka ketjuun laittamassa tällaisen "taas yksi syy olla tekemättä lapsia", vaikka välillä aihe edes suoraan liity lapsiin. Yhdessäkin ketjussa muija valitteli, kuinka päiväkodin henkilökunta ei ikinä anna hänen miehelleen heidän lasten asioita koskevia juttuja hoidettavaksi, vaikka mies on se joja lapset useimmiten vie ja hakee hoidosta, ja kuinka tämän takia esim päiväkodin retkistä ei oltu tiedotettu heille ajoissa. Nainen joutui käyttää osan työpäivästöön metsästäen muksuille jotain eräretkivarusteita kiireellä tms. Niin sinne tää neropatti pisti sanan kommentin, "taas syy miksen hanki lapsua" :D niinku Okei, kommentti oli validi tähän keskusteluun koska......?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia. Saattaa mennä monen ihmisen elämä pilalle. 

Onko tää sama tyyppi, joka käy kommentoimassä tätä joka ketjuun? Pohtiiko hän sitä, tehdäkö lapsia vai ei, ja käy raportoimassa aina, kun tulee ruksi ei-sarakkeeseen? Vai mistä on kyse?

Todennäköisimmin monella on samankaltaisia ajatuksia. Olen minäkin tuota usein ajatellut, vaikka en välttämättä olisi lasten hankkimista vastaankaan ollut, jos olisin sopivan miehen ajoissa löytänyt.

Pidän silti vähän outona, että pitää kommentoida tuota joka ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohis (ehkä), mutta jos persoonallisuushäiriöitä ei voi diagnosoida lapsilla, niin mitenkäs sitten lapset joilla on selkeästi sosiopaattisia tai psykopaattisia piirteitä? Joskus ainakin muistan lukeneeni, että sosiopatia/psykopatia on periaatteessa sama kuin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, mutta voi toki olla, että tuo oli vain kirjoittajan mielipide.

Jotkut lapset kasvavat ainakin päällisin puolin normaaleissa oloissa ja osaavat jo nuorena manipuloida muita samalla kun kuitenkin osoittavat noita ylläolevia piirteitä (esim. kiduttavat pieniä eläimiä). En tiedä voisiko tuollaistakin laittaa sitten jonkin autismin piikkiin?

Joka tapauksessa, artikkelin lapsesta tuli minullekin mieleen Nancy Spungen, mikä diagnoosi hänellä sitten loppujen lopuksi olikaan. Todella ahdistavaa luettavaa (kuten oli Nancy-kirjakin).

Voidaan kai havaita mikäli lapsen persoonallisuus poikkeaa jotenkin ikäisistään yleensä. Tunnekylmyydestä ainakin puhutaan todennäköisten psykopaattien taimien kohdalla. Aivot ja persoonallisuus kuitenkin kehittyvät vielä, joten lopputulos ei ole selvillä. Lasten käytöksessä ja ajattelussa myös isompaa vaihtelua pidetään normaalina. Voi olla periaatteessa normaalia seota ja lyödäkin vaikka kaveria kun taas aikuiselta sellainen ei ole enää yhtä ymmärrettävää ja normaalin käytöksen rajoissa.

Siitähän oli muutama vuosi sitten juttua, että psykopaattisuutta voitaisiin pitää autismin yhtenä äärilaitana, kyseessähän on "vika aivoissa". Tästä ei ole kuitenkaan paljon keskustelua ollut koska autisteja ei tahdota leimata psykopaateiksi vaikka psykot olisivatkin autisteja. Hyvin autistiset tahdotaan käsittää sosiaalisesti kömpelöiksi, hyvin aidoiksi ja empaattisiksi.

Psykopaateilla ja autisteilla ei kyllä ole mitään tekemistä keskenään.

Niinpä. Tuossa kommentissa on kyllä tosi lahjakkaasti sotkettu kaikki mahdollinen keskenään. Autismin yksi keskeinen tunnuspiirre on, että ihminen ei kykene lukemaan toisen ihmisen sanatonta viestintää, mikä aiheuttaa ongelmia vuorovaikutukseen. Psykopaateilla ei liene tätä ongelmaa.

Kyllä se nyt on yleensä naisten tietoisuudessa jollakin tasolla, että lapsi voi olla vammainen tai vaikea ja yleensä äiti on se, joka eniten vastuuta saa/joutuu kantamaan. Tämä juttu nyt haistahtaa hyvin keksityltä syystä, että äiti vaikuttaa etsineen itse tietoa ja lukeneen aiheesta ja hänellä on ollut pääsy nettiin, mutta käynti yksityisellä tuli sitten mieleen vasta lapsen ollessa 10 v. Oireet kuitenkin aika ilmeiset... sitä ennen lasta oli ilmeisesti käytetty jollakin poppamiehellä eikä ollut löytynyt rohtoa. Mikä lie sitten ajatus tarinalla, että saadaan kaikki unikoulumutsit tai uupuneet vanhemmat roudaamaan lapsensa yksityiselle arvioitaviksi kun julkisella osaaminen on "todistetusti" muka näin huonoa. Perus san omaroskaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia. Saattaa mennä monen ihmisen elämä pilalle. 

Onko tää sama tyyppi, joka käy kommentoimassä tätä joka ketjuun? Pohtiiko hän sitä, tehdäkö lapsia vai ei, ja käy raportoimassa aina, kun tulee ruksi ei-sarakkeeseen? Vai mistä on kyse?

Todennäköisimmin monella on samankaltaisia ajatuksia. Olen minäkin tuota usein ajatellut, vaikka en välttämättä olisi lasten hankkimista vastaankaan ollut, jos olisin sopivan miehen ajoissa löytänyt.

Pidän silti vähän outona, että pitää kommentoida tuota joka ketjuun.

No en tiedä. En minä ole noin ikinä sanonut (ajatellut vain), mutta täytyy myöntää, että tällä palstalla näkee säännöllisesti paljon pahempia ja aiheeseen kuulumattomiakin kommentteja.

Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.

Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taas yksi hyvä syy olla tekemättä lapsia. Saattaa mennä monen ihmisen elämä pilalle. 

Onko tää sama tyyppi, joka käy kommentoimassä tätä joka ketjuun? Pohtiiko hän sitä, tehdäkö lapsia vai ei, ja käy raportoimassa aina, kun tulee ruksi ei-sarakkeeseen? Vai mistä on kyse?

Todennäköisimmin monella on samankaltaisia ajatuksia. Olen minäkin tuota usein ajatellut, vaikka en välttämättä olisi lasten hankkimista vastaankaan ollut, jos olisin sopivan miehen ajoissa löytänyt.

Olen eri, mutta pakko kommentoida: varmasti näin on kyllä, ihmisillä on taipumus kääntää heille tapahtuneet asiat heidän onnekseen, niin että moni joja ei lapsia vaikka ole saanut halustaan huolimatta, huokaisee helpotuksesta tällaisen jutun luettuaan.

Tää kyseinen kommentoija tosin on selvästi sama, joka käy vähän joka ketjuun laittamassa tällaisen "taas yksi syy olla tekemättä lapsia", vaikka välillä aihe edes suoraan liity lapsiin. Yhdessäkin ketjussa muija valitteli, kuinka päiväkodin henkilökunta ei ikinä anna hänen miehelleen heidän lasten asioita koskevia juttuja hoidettavaksi, vaikka mies on se joja lapset useimmiten vie ja hakee hoidosta, ja kuinka tämän takia esim päiväkodin retkistä ei oltu tiedotettu heille ajoissa. Nainen joutui käyttää osan työpäivästöön metsästäen muksuille jotain eräretkivarusteita kiireellä tms. Niin sinne tää neropatti pisti sanan kommentin, "taas syy miksen hanki lapsua" :D niinku Okei, kommentti oli validi tähän keskusteluun koska......?

Hehehe, sama jankkaaja bongattu täälläkin! Kerran vastasinkin hänelle, että se on hei ihan ookoo, ettet ole halunnut/halua lapsia. Tosin vähän jännä, miksi tulet sitä vauva palstalle toitottamaan joka päivä? En itsekään käy kirjoittelemassa minnekään koirafoorumille, (jossa ruoditaan esim koiran eroahdistusongelmia ja kuinka se ulvoo kaikki päivät kerrostalossa niin että naapurit häiriintyy) kuinka "minulla ei onneksi ole koiraa, eikä tule!" 😂

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän ohis (ehkä), mutta jos persoonallisuushäiriöitä ei voi diagnosoida lapsilla, niin mitenkäs sitten lapset joilla on selkeästi sosiopaattisia tai psykopaattisia piirteitä? Joskus ainakin muistan lukeneeni, että sosiopatia/psykopatia on periaatteessa sama kuin antisosiaalinen persoonallisuushäiriö, mutta voi toki olla, että tuo oli vain kirjoittajan mielipide.

Jotkut lapset kasvavat ainakin päällisin puolin normaaleissa oloissa ja osaavat jo nuorena manipuloida muita samalla kun kuitenkin osoittavat noita ylläolevia piirteitä (esim. kiduttavat pieniä eläimiä). En tiedä voisiko tuollaistakin laittaa sitten jonkin autismin piikkiin?

Joka tapauksessa, artikkelin lapsesta tuli minullekin mieleen Nancy Spungen, mikä diagnoosi hänellä sitten loppujen lopuksi olikaan. Todella ahdistavaa luettavaa (kuten oli Nancy-kirjakin).

Psykopatia ei ole persoonallisuushäiriö.

Epäsosiaalisen persoonallisuushäiriön äärimuoto on psykopatia

En ole alan ihminen, mutta olen ymmärtänyt dokumenteista, että psykopatia/sosiopatia näkyy erilaisena aivotoimintana ja "oikein" kasvatettuna tällaisesta lapsesta voi tulla normaali yhteiskunnan jäsen. Persoonallisuushäiriö taas juontaa juurensa traumoihin/huonoon kohteluun. Miten psykopatia on epäsosiaalinen persoonallisuushäiriön äärimuoto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivänä on sentään mahdollista saada apua tuollaiseen. Ennenvanhaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kahlita lapsi seinään kiinni.

Juu ennen vanhaan se häpeä oli varmasti suurempi, koska ihmiset tietämättömyyttään tuomitsivat tuollaisen lapsen käytöksen huonon kasvatuksen tulokseksi. Aivan sama, vaikka vanhemmilla olisi viisi muutakin lasta, jotka hyväkäytöksisiä ja normaaleja.

Todellakin hyvä, että kehitys kehittyy ja tietoisuus lisääntyy. Ei kuitenkaan vielä olla riittävällä tasolla, kun yhä kuulee näitä tarinoita joissa kärsitty vuosikymmen ilman apua!

Täällä on tälläkin hetkellä ketju, jossa äidin kasvatusta haukutaan ja lapsi leimataan, että eipä ne asenteet ole miksikään muuttuneet.

Tytöt eivät saa tarpeeksi nopeasti tai ollenkaan diagnoosia sukupuolensa vuoksi.

Minä pidän itseäni napakkana ja läsnä olevana vanhempana. Tytölläni oli jo todella pienenä merkkejä mm. impulsiivisesta luonteesta, jossa meiltä vanhemmilta vaadittiin todella paljon kärsivällisyyttä. Tilanteet kärjistyi tytöllä nollasta sataan ja kotona ja pienetkin asiat, esimerkiksi pukeminen oli tuskan taival useasti.

Ja nämä ihan näin pienesti tiivistettynä..

Kerran sitten päätin avata tämän vaivaavan asian neuvolassa ja tämä terveydenhoitaja siellä oli sitä mieltä että nykypäivänä ei vaan ole samanlaista auktoriteettia kuin ennen vanhaan. En puolustanut tuolloin itseäni vanhempana minkä ehdottomasti tekisin nykypäivänä, koska tiesin itse ettei kyse ollut auktoriteetin puutteesta. Neuvolan tuki jäi saamatta, huolestani ei kirjattu mihinkään mitään.

Muutama vuosi tästä eteenpäin, tytölläni diagnosoitiin ADHD. Ja vieläkin minua v*tuttaa ajatella sitä tilannetta kun tytön käytös laitettiin meidän vanhempien syyksi. Ja sitä kuinka tiukkana jouduin itse olemaan vasu keskusteluissa ja eskarin kehityskeskusteluissa, koska asioihin ei puututtu tarpeeksi napakasti sukupuolensa vuoksi, aina vaan kerrottiin niistä ongelmista mutta sillä että "seurataan, seurataan".

Sitten en enää jaksanut sitä että taas jatketaan seurailua, kysyin suoraan että eikö hän pääse tutkimuksiin koska on tyttö. Se auttoi ja pari kk tästä tyttö pääsi tutkimuksiin ja moni asia lähti etenemään.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.

Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.

Toisaalta jos ensimmäinen lapsi on erityisen hankala, niin elämä on jo ”pilalla” eikä ole enää mitään menetettävää, joten sama se on tehdä lisää lapsia ja jos niistä tulee normaaleita, niin niiden kasvua seuraillessa voi saada jopa voimaa kestää se perheen hankala lapsi.

Yhden hankalan lapsen kanssa elämä on joka tapauksessa pelkkää sitä yhtä hankalaa lasta, eikä hävittävää enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.

Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.

Mikäli käsitin oikein, toinen lapsi on laitettu alulle vanhimman ollessa vähän päälle 2v. Siinä vaiheessa vanhemmilla on kenties ollut oletus, että "tämä on joku vaihe, joja helpottaa ajan myötä", varsinkin jos mitään ongelmaa ei ole terveydenhuollon toimesta tunnistettu.

Meillä esikoinen ei ole autisti, mutta oli ns vaativa vauva ja hankala uhmaikäinen. Sittemmin ollut aurinkoinen, sosiaalinen ja hyvinköyttäytyvä lapsi. Meidän lapsilla on ikäeroa 2,5v, eli ollaan just tuommoisia "törppöjä" jotka tekee toisen lapsen vaik ja ekan kanssa elämä on selviytymistä. Toinen olikin sitten ns helppo vauva :)

Apua on vaikeaa saada jos lapsi tsemppaa kodin ulkopuolella ja sitten kotona sokka irtoaa. Tai jos jollain elämän osa-alueella käytös on kuitenkin neurotyypillistä ja lapsi pärjää näennäisen hyvin esim. koulussa.

Järkyttävää ettei terveydenhuollossa ole huomattu tytön selkeää oirehdintaa. Tai sitten ei ole lainkaan kuunneltu vanhempia, koska ihan näin sh:n koulutuksellakin pystyin heti tuosta tarinasta poimimaan jo selkeitä autismin piirteitä.

Haluaisin kannustaa tuota äitiä, on varmasti yrittänyt kaikkensa.

Kun lapsi nro 1 on vaikea, todella vaikea , niin miksi ihmeessä tehdä lapsi nro2 kärsimään ja pelkäämään pahimmillaan nyrkkeilysäkiksi?

Täsmälääkityksellä rauhoittuu ja pystyy keskittymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.

Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.

Mikäli käsitin oikein, toinen lapsi on laitettu alulle vanhimman ollessa vähän päälle 2v. Siinä vaiheessa vanhemmilla on kenties ollut oletus, että "tämä on joku vaihe, joja helpottaa ajan myötä", varsinkin jos mitään ongelmaa ei ole terveydenhuollon toimesta tunnistettu.

Meillä esikoinen ei ole autisti, mutta oli ns vaativa vauva ja hankala uhmaikäinen. Sittemmin ollut aurinkoinen, sosiaalinen ja hyvinköyttäytyvä lapsi. Meidän lapsilla on ikäeroa 2,5v, eli ollaan just tuommoisia "törppöjä" jotka tekee toisen lapsen vaik ja ekan kanssa elämä on selviytymistä. Toinen olikin sitten ns helppo vauva :)

Tämä! Kaikki toitottaa, kuinka ne lapsen ekat kolme elinvuotta on jokatapauksessa aina rankkoja, siinä esikoisen äitin helposti miettii niin, et jaahas no tämä helpottaa parin vuoden sisällä, tehdään toinen lapsi nyt niin sellainen 3v ikäero on ihan inhimillinen. Ja itse en tunne ketään, joilla useampi lapsi olisi vaikka koliikkivauva! Siksi moni koliikkivauvan vanhempi hankkii sen seuraavan (ei kaikki) koska todennäköisyys siihen, että seuraavallakin on koliikki, on kuitenkin pieni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.

Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.

Mikäli käsitin oikein, toinen lapsi on laitettu alulle vanhimman ollessa vähän päälle 2v. Siinä vaiheessa vanhemmilla on kenties ollut oletus, että "tämä on joku vaihe, joja helpottaa ajan myötä", varsinkin jos mitään ongelmaa ei ole terveydenhuollon toimesta tunnistettu.

Meillä esikoinen ei ole autisti, mutta oli ns vaativa vauva ja hankala uhmaikäinen. Sittemmin ollut aurinkoinen, sosiaalinen ja hyvinköyttäytyvä lapsi. Meidän lapsilla on ikäeroa 2,5v, eli ollaan just tuommoisia "törppöjä" jotka tekee toisen lapsen vaik ja ekan kanssa elämä on selviytymistä. Toinen olikin sitten ns helppo vauva :)

Tämä! Kaikki toitottaa, kuinka ne lapsen ekat kolme elinvuotta on jokatapauksessa aina rankkoja, siinä esikoisen äitin helposti miettii niin, et jaahas no tämä helpottaa parin vuoden sisällä, tehdään toinen lapsi nyt niin sellainen 3v ikäero on ihan inhimillinen. Ja itse en tunne ketään, joilla useampi lapsi olisi vaikka koliikkivauva! Siksi moni koliikkivauvan vanhempi hankkii sen seuraavan (ei kaikki) koska todennäköisyys siihen, että seuraavallakin on koliikki, on kuitenkin pieni.

Juuri näin. Meillä oli raskas vauvavuosi, mutta koska pikkulapsivaihe ei kestä loputtomiin, tehtiin perään toinen muksu niin sanotusti "samaan konkurssiin". Tää toinen vauva olikin sellainen superhelppo tapaus, toisin kuin esikoisella hällä ei koliikkia, ei refluksia, ei allergioita, nukkui hyvin....

Vähän vastaavaa tapausta vuosia erittäin läheltä seuranneena voin sanoa, että todellakin on läheisten elämä pilalla, niin kauhealta kuin se kuulostaakin.

Vaikka lastensuojelu ja muut varmasti tekevät parhaansa vähillä resursseillaan, niin viime kädessä se lapsi on kuitenkin täysin vanhempien ”ongelma” oli tilanne kuinka paha tahansa. Ja valitettavasti tämä tilanne imee kaiken energian myös muista sukulaisista. Lapsen äiti inhoaa/häpeää lastaan niin, ettei enää suostu juurikaan hoitamaan tätä, isä yksinhuoltajana.