Meeri, 39: ”Sain lapsen, joka särki sydämeni”
Raskasta luettavaa, todella ahdistavaa suorastaan. Voin vain kuvitella miten rankkaa tuo on.
Kommentit (568)
Mä olin tuollainen samanlainen lapsi. Minä en vaan koskaan saanut diagnoosia, ei niitä siihen maailmanaikaan juuri annettu (olen syntynyt 1970-luvulla). Mutta minun elämäni on mennyt lopulta hyvin, lapsuus ja murrosikä oli karmeat, opiskeluaikana tuli juhlittua ja tuhlattua liikaa mutta se oli ensimmäinen aika jolloin nautin elämästäni eikä ahdistanut koko ajan. Työelämään mentyäni kuitenkin rauhoituin ja kaikki on mennyt hyvin. Miestä tai perhettä en ole halunnut, ihmisten seura tuntuu aktivoivan minussa kaikki kielteiset luonteenpiirteet ja ahdistuksentunteet. Olen onneksi oppinut nauttimaan yksinolosta, vaikka lapsena en sietänyt sitä yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Tosi vaikea uskoa esim tuota kidnappaus huutoa. Lukiessa tuntu, että keksitty vähän ekstraa jotta saisi enemmän hyväksyntää
Ai miten niin? Yksi lapsistani, erittäin kiltti ja rauhallinen poika, pahoitti aina mielensä verisesti, jos häntä jotenkin kiellettiin ja sanoi kovaan ääneen äiti älä lyö. Mikä aiheutti monia vihaisia katseita
Aikamoinen valittaja tuo Meeri, elämäntapauhriutuja, marttyyri. Ihan vain ruikuttaja.
Sen mielestä sen lapsi on sairas. Noh: lakkaa ruikuttamasta ja paranna se lapsi. Sitten se ei enää ole sairas vaan terve. Nih. Ongelma ratkaistu, niin helppoa se on. Mutta ruikuttajat osaa vaan ruikuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Aikamoinen valittaja tuo Meeri, elämäntapauhriutuja, marttyyri. Ihan vain ruikuttaja.
Sen mielestä sen lapsi on sairas. Noh: lakkaa ruikuttamasta ja paranna se lapsi. Sitten se ei enää ole sairas vaan terve. Nih. Ongelma ratkaistu, niin helppoa se on. Mutta ruikuttajat osaa vaan ruikuttaa.
PS. Ja ruikuttajan lisäksi tuo Meeri on tyhjänpuhuja. Se puhuu siitä lapsestaan toimittajalle, neuvolan työntekijöille, sukulaisilleen ja varmaan monille muillekin ihmisille. Mutta Meeri ei tee mitään, siis ei paranna lastaan. No eihän asiat tapahdu sillä lailla että vain puhuu, puhuminen on turhaa, kun pitäisi tehdä jotain. Tyhjänpuhujat vain puhuvat ongelmista mutta eivät tee niille mitään.
Mitä silloin kun tuo lapsi kasvaa aikuiseksi? Syyllistyykö hän suutuspäissään väkivaltarikokseen? Kuinka hän sitten pärjää vankilassa? No, varmaan aika rutiinien ja tiukkojen päiväjärjestyksen mukaan se vankilaelämä menee, mutta pieniä muutoksia tulee sielläkin mm. ruokalistaan tulee muutoksia, muutokset ohjelmaan, vangit ja henkilökunta vaihtuu puhumattakaan heidän mielentiloista jne.
Autismi on perinnöllistäkin. Miten on vanhempien osalta tutkittu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuli mieleen kirja Nancystä, äidin kirjoittama. Deborah Spungen on äiti.
Ensimmäinen asia mikä tuli mieleen kun luin tuota artikkelia oli juurikin Nancy. Hyvä kirja, vaikka surullinen tositarina onkin.
Nancy oli kyllä minun mielestäni ADHD enemmän kuin As, mutta joo, surullinen tarina kaikkiaan.
Nancylla kokeiltiin mm. Ritalinia, mitä käytetään edelleen jenkeissä adhd:n hoitoon. Ei apua ollut. Pelkkä adhd ei selitä Nancyn oireilua. Itse uskon yhdistelmä diagnoosiin enemmän.
PS. Onko Meeri sekaisin vai paha ihminen?
Koska siis sehän on manipulointitekniikka: ei ikinä puhuta siitä mistä oikeasti on kyse. Sitähän Meeri tekee. Mutta tekeekö meeri sen huomaamattaan vahingossa vai tahallaan? Eli onko Meeri sairas vai paha? Kuuluuko Meeri mielisairaalan vai vankilaan?