Lue keskustelun säännöt.
Meeri, 39: ”Sain lapsen, joka särki sydämeni”
16.04.2022 |
Raskasta luettavaa, todella ahdistavaa suorastaan. Voin vain kuvitella miten rankkaa tuo on.
Kommentit (568)
Vierailija kirjoitti:
Ilmeisesti ketjuun ilmestyi aikuinen versio väkivaltaisesta sisarusten hakkaajasta.
Tai hakatuksi tulleesta. Emme tiedä taustoja, joten niitä on turha analysoida 🤷
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jes, on tosiaan erittäin reilua syyllistää ihmisiä siitä, että ovat sattuneet synnyttämään tavalla tai toisella "viallisia" ihmisyksilöitä tähän maailmaan. Tämä varmasti kannustaakin ihmiset tekemään tänne lisää niitä kaivattuja tulevaisuduen veronmaksajia.
Jes, on tosiaan erittäin reilua syyllistää ihmisiä siitä, että ovat sattuneet syntymään tavalla tai toisella "viallisena" ihmisyksilönä tähän maailmaan.
Miksi huomaat epäkohdan vain kun aktiivisessa roolissa olevaa kritisoidaan? ":D"
Ps. kukaan ei ihmisiä synnytä "veronmaksajiksi" vaan omaksi viihdykkeekseen. Työttömyys tulee lisääntymään entisestään, kun yhä vähenevistä työpaikoista taistellaan paitsi valtavien ihmismassojen, myös keinotekoisen älyn kanssa.
Kuka sanoo, että heitäkään pitäisi syyllistää? Miksi pitää syyllistää ketään? Eikö voi millään hyväksyä, että jotkut ongelmat eivät ole kenenkään vika?
"Veronmaksaja"-juttu oli ironialla sanottu. Syntyvyyden laskustahan ollaan jatkuvasti huolissaan. Ei se nyt ainakaan ratkea sillä, että neuropsykiatrisista häiriöistä kärsivien ongelmien katsotaan olevan lähtökohtaisesti niiden vika, jotka ovat heidät tähän maailmaan synnyttäneet.
Ei minustakaan pidä ketään syyllistää, mutta sellainen vaikutelma haastattelusta ja nyt siihen liittyvästä keskustelusta tulee.
Vierailija kirjoitti:
Äh, tämä keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, kunnes joku oman elämänsä psykoanalyytikko pesiytyi tänne narsistiaiheineen.
Jotkut ei yleensäkään ymmärrä, että ihan kaikki keskustelut eivät koske narsisteja, eivätkä ihan kaikki maailman ongelmat johdu narsisteista.
Ehkä tunnisti jutun kommenteista oman narsistivanhempansa. Täällä vedetään hyvin pitkälle meneviä johtopäätöksiä kuhunkin suuntaan hyvin pienestä määrästä tietoa. Taattua av-laatua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi palstahullu bongattu: joku käy poistamassa lapsen näkökulmaa ajattelevat kommentit.
Minä löydän monta kommenttia joissa toivotaan parempaa tulevaisuutta ja avun löytymistä lapselle :) ei huolta siis, ei niitä kaikkia ole poistettu <3
Se on varmaan toi sama palstahullu - Vela, joka niitä poistelee :DOnko lapsen näkökulmasta kirjoitettuja viestejä todellakin poistettu?
Täällä riehui palstahullu joka jankkasi palstavelasta joka viestissä. Juuri muita viestejä ei silloin tullut pitkään aikaan, joten luulen lainaamasi henkilön itse poistaneen muiden viestit. Tuon lähettämänsä kommentin jälkeen poisti yhden itse kirjoittamani, koska siinä ei lukenut noita hänen hyväksymiään elementtejä "parempaa tulevaisuutta" ja "avun löytymistä lapselle". Siksi piti mainita erikseen, että mikä on sitä oikeaa lapsen näkökulmaa ajattelevaa, muut voi poistaa.
Itse kyseenalaistin lisääntymisen, kun lapselle koituu siitä kärsimystä.
Tämmöisessä perheessä kasvaminen on niille ”terveille” lapsille todella rankkaa. Itse opin vasta 46-vuotiaana puolustamaan itseäni. Kotona kukaan ei minua puolustanut eikä minun tarpeeni tai ongelmani oleet huomion arvoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi palstahullu bongattu: joku käy poistamassa lapsen näkökulmaa ajattelevat kommentit.
Minä löydän monta kommenttia joissa toivotaan parempaa tulevaisuutta ja avun löytymistä lapselle :) ei huolta siis, ei niitä kaikkia ole poistettu <3
Se on varmaan toi sama palstahullu - Vela, joka niitä poistelee :DOnko lapsen näkökulmasta kirjoitettuja viestejä todellakin poistettu?
Täällä riehui palstahullu joka jankkasi palstavelasta joka viestissä. Juuri muita viestejä ei silloin tullut pitkään aikaan, joten luulen lainaamasi henkilön itse poistaneen muiden viestit. Tuon lähettämänsä kommentin jälkeen poisti yhden itse kirjoittamani, koska siinä ei lukenut noita hänen hyväksymiään elementtejä "parempaa tulevaisuutta" ja "avun löytymistä lapselle". Siksi piti mainita erikseen, että mikä on sitä oikeaa lapsen näkökulmaa ajattelevaa, muut voi poistaa.
Itse kyseenalaistin lisääntymisen, kun lapselle koituu siitä kärsimystä.
No sinä et kyllä hämää yhtään ketään noilla asioiden vääristelyilläsi. "Taas yksi syy olla tekemättä lapsia" taitaa olla sun vakiofraasisi asiaan kuin asiaan koska lapsia ei autistimielestäsi kuulu tehdä ja sillä sipuli... ja johan jaksat jankata sitäkin, ettet ole ikinä ennen asiaasi kampanjoinut palstalla ja se on joku muu, mutta hulluhan sä olet eikä siitä mihinkään pääse.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pikkuveljestä. Joskus lapset näkevät sisaruksensa traagisen kohtalon, ja mukautuvat siihen välttääkseen saman kamaluuden. Se ei tarkoita, että he eläisivät terveessä ympäristössä... Esimerkkitapauksessa pikkuveli on oppinut palvelemaan narsistisen äidin toiveita, ja siskosta on tullut jopa väline olla suositumpi ("...kysyy usein, miksi emme voi antaa Iidaa pois, kun hän on niin kamala ja vammainen.")
Siis oliko tuossa jutussa äidin sanomana tuollainen lause?! Jessus! Meni ohi. Voi Iida-parkaa, kun hän tätä lukee. Vaikka lause "on" veljen sanoma, äitihän tässä toistaa sitä julkisesti osoittaakseen, kuinka kamala hänen tyttärensä on, kun velikin toivoo, että miksi EMME (siis me muut, äiti ja minä - psykologit voisivat tulkita...) voi antaa häntä pois... ja äiti haluaa tämän lehteenkin vielä perinnöksi painattaa. Tulee koko Suomellekin selväksi.
Kallistun yhä enemmän sille kannalle, että äidillä on jokin, ei niin pieni ongelma, kuten persoonallisuushäiriö. Ymmärrän ohimenevät stressitilanteet ja perheenjäsenen vakavan sairauden tms. aiheuttaman huolen, stressin, paineen ja riidat, mutta haloo... Miksi emme voi vaan antaa pois....
Tämän palstan heikkous on se että tänne kommentoi henkilöt joilla ei ole mitään tarttumapintaa aiheeseen. On aivan ymmärrettävä juttu että sisarukset niin kuin vanhemmat kärsivät tilanteesta ja sikdi sisaruksille pitäisi olla tarjolla terapiaa, muuta kuin kehuja reippaudesta. Kuvittele elämä jossa joudut jatkuvasti harvoja päiviä lukuunottamatta huomioimaan sisaruksesi käytös. Ja koskaan se ei ole vastavuoroista, sinä olet a i n a se joka luovut ja taivut. Ei ihme että voit heikkona hetkenä sanoa jotain niin kamalaa.
Mutta miten se päätetään kenen sanomana se on ok? Kun esim. omassa lapsuudenperheessäni tuon tasoista kamalaa sanoi äiti tai sisarus, se selitettiin inhimilliseksi ja heikosta hetkestä johtuvaksi. Kun sen sanoin minä, se kirjattiin heti ylös ja äiti alkoi diagnosoimaan miksi olen niin sairas. Itse siis sanoin sen vain kerran ja äiti ja sisarus useita kertoja. Virheeni nostettiin esille yhä uudelleen kaikkien tulevien riitojen yhteydessä (joissa en edes ollut osallisena), äiti ei kuulemma nyt jaksa riidellä sisaruksen kanssa koska sairas lapsensa on jo vienyt kaikki voimat 🤷♀️
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi palstahullu bongattu: joku käy poistamassa lapsen näkökulmaa ajattelevat kommentit.
Minä löydän monta kommenttia joissa toivotaan parempaa tulevaisuutta ja avun löytymistä lapselle :) ei huolta siis, ei niitä kaikkia ole poistettu <3
Se on varmaan toi sama palstahullu - Vela, joka niitä poistelee :DOnko lapsen näkökulmasta kirjoitettuja viestejä todellakin poistettu?
Täällä riehui palstahullu joka jankkasi palstavelasta joka viestissä. Juuri muita viestejä ei silloin tullut pitkään aikaan, joten luulen lainaamasi henkilön itse poistaneen muiden viestit. Tuon lähettämänsä kommentin jälkeen poisti yhden itse kirjoittamani, koska siinä ei lukenut noita hänen hyväksymiään elementtejä "parempaa tulevaisuutta" ja "avun löytymistä lapselle". Siksi piti mainita erikseen, että mikä on sitä oikeaa lapsen näkökulmaa ajattelevaa, muut voi poistaa.
Itse kyseenalaistin lisääntymisen, kun lapselle koituu siitä kärsimystä.
No sinä et kyllä hämää yhtään ketään noilla asioiden vääristelyilläsi. "Taas yksi syy olla tekemättä lapsia" taitaa olla sun vakiofraasisi asiaan kuin asiaan koska lapsia ei autistimielestäsi kuulu tehdä ja sillä sipuli... ja johan jaksat jankata sitäkin, ettet ole ikinä ennen asiaasi kampanjoinut palstalla ja se on joku muu, mutta hulluhan sä olet eikä siitä mihinkään pääse.
eri
En ole kyseistä fraasia viljelevä henkilö(t). Sinällään tästä on ihan turha vääntää anonyymillä palstalla. En voi todistaa mitään sen enempää kuin sinäkään. En sentään käyttäydy niin järjettömästi että alan sinua syyttelemään sen fraasin viljelystä (tai minkään muunkaan), vaikka olisitkin ko. henkilö. Sitä kun en tiedä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta vanhempia ei voi aina syyttää lasten huonosta (eikä aina hyvästäkään) käytöksestä. Samassa perheessä voi olla hyvin ja huonosti käyttäytyviä lapsia, vaikka kasvuympäristö on aivan sama. Yhdestä lapsesta tulee alkoholisti tai rikollinen, toisista ihan tasapainoisia, kunnollisia aikuisia. Monet lasten ja nuorten ongelmat ovat jo syntymässä saatuja: geenit, luonne, persoonallisuushäiriö ja myöhemmin lapsen omia valintoja.
Kasvuympäristö ei saman perheen lapsilla ole sama useastakin syystä. Kokemukseen vaikuttaa mihin kohtaan sisarussarjaa tulee syntymään, millainen luonne on vanhempien luonteeseen ja sisaruksiin nähden ja mitä muita erilaisia ominaisuuksia on. Käytökseemme vaikuttaa myös paljon asioita joita ei tietoisiin aivoihin rekisteröidä, joten emme ole niistä edes tietoisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tarinan lapsi paljon kuulostaa omalta asperger-lapseltani, jos otetaan pois kaikki eteenpäin kasvaminen ja hyvät puolet. Ymmärrän lapsen äitiä, mutta en silti samaistua häneen. En ole itse noin uupunut ja lapsemme on oppinut runsaasti hyviä toimintamalleja. Ymmärsin jo lapsen ollessa 3-vuotias, että autismipiirteinen hän on. Tutkimuksiin päästiin 4-5-vuotiaana, jossa jo ensinäkemältä neurologi huomasi, että lapsi kyllä varmaan on kirjolla, mutta lapsuusiän autismia se ei ole. Onnemme lienee, että pääsimme neurologiselle suoraan ja osasin kyllä kertoa lapsen piirteet niin, että saivat nopeasti asiasta kiinni. Eli pääsimme hyvin nopeasti tutkimaan autismikirjoa, sen sijaan että olisi tutkittu vain "jotain". Suomessa hyvätasoisen autismikirjon tutkiminen vaatii sen, että vanhempi epäilee jo sitä suoraan. Ei asperger-lapsesta huomaa 3-vuotiaana suoraan, että hän on autistinen. Asianmukaisissa tutkimuksissa sen kyllä näkee jo 3-4-vuotiaalta tästä huolimatta.
En silti näe lastani taakkana. Hänellä on lämmin suhde meihin ja kahteen pienempään sisaruksen. Kyllä, ihan kaksi lasta on vielä uskallettu tehdä. Lapsella on omat haasteet, mutta raivokohtaukset ovat vähenneet huomattavasti ihan sen jälkeen, kun päiväkodissa ja kotona opimme tukemaan lasta oikein. Yhteys lapseen aukeaa hänen mielenkiinnon kohteiden kautta. Olemme yhdessä selvittäneet kaiken dinosaurusten sukupuutosta, sähköstä, Suomen historiasta. Lapseni ei ole ikinä ollut se lapsi, joka olisi pitänyt meteliä osaamisestaan. Kun hän oli 6-vuotias huomasimme että hän osaa lukea. Ei hän koskaan sitä meille ollut sanonut. 7-vuotiaana hän osasi kertotaulun täysin, enkä ikinä ollut nähnyt hänen sitä harjoittelevan. Toki jotain harjoittelua hän oli tehnyt, mutta oman päänsä sisällä kertomatta muille. Pikkusisarukset rakastavat isosisarustaan ja en ole katunut päivääkään, että autismikirjolaisellamme on normaaleja sisaruksia opettamassa elämää. Väkivaltaa emme ole hyväksyneet, mutta sen opettaminen pois oli pienempänä todella haastavaa, johon on lopulta vaadittu ADHD (sai diagnoosin eskari-iässä) lääke ja monen ammattilaisen yhteistyö. Mahdotonta se ei ole, ja tulee muistaa, että osa ns. normaaleistakin lapsista lyö vielä toista herkästi harmin tullessa alle kouluiässä. Tämä vaatii aikuisilta sinnikkyyttä.
Mielestäni tulevaisuus on hänelle auki. Me matkustamme, kyläilemme ja harrastamme. Kaiken joudumme ennakoimaan emmekä käy esimerkiksi kylässä sellaisissa paikoissa, joissa lapsemme erityisyyttä ei haluta ottaa yhtään mitenkään huomioon. Emme usein sovi monelle päivälle menoa peräkkäin. Tukiverkosto meillä on huomattavasti huonompi kuin normaaleilla perheillä, ja tähän toivoisin tukea yhteiskunnalta. Osaavan lastenhoitajan löytäminen on vaikeaa. Mielestäni juttu oli surullista luettavaa, siinä näkyi suuri toivottomuus ja lapsen näkeminen vailla hyviä puolia. Tämä varmasti johtuu siitä, että äiti on kokenut voimakasta syyllisyyttä vuodet ja jäänyt yksin asian kanssa. Ajan kanssa se kääntyy helposti niin, että lapsi on paha ja mahdoton opettaa ja kasvattaa. Näinhän ei ole. Autismikirjo ei tarkoita sitä, että yksilö olisi kylmä ja tunteeton tai kyvytön oppimaan. Voi kun tietäisitte kuin usein olemme lohduttaneet lasta, kun luontodokumentissa joku pentu on hylätty tai jäänyt jälkeen laumasta. Kannattaa muistaa, että haastattelu on epätoivon kokemuksessa, jolloin se kuvakin siitä omasta lapsesta helposti vääristyy.
Tämä. Ylläolevassa kommentissa äiti on nähnyt lapsensa vahvuudet, juuri kuten pitää. Aloituksen jutussa äiti ei ollut lapsessaan mitään vahvuuksia nähnyt.
Meeri ei rakasta lastaan, vaan on häneen avoimen pettynyt koska ei täytäkään äidin illuusiota unelmaelämästä. Meeri vihaa lastaan. Minusta lapsi pitäisi huostata, mutta ei itsensä tähden, vaan täysin kädettömän ja itsekkään äidin.
No kyllähän myös itsensä tähden, kun ei kykene tarjoamaan äidilleen sitä elämää, jonka tämä yritti lapsella itselleen hankkia.
Se on tullut jo selväksi, että sinulla on jokin tooooosi paha äititrauma. Mutta miksi se pitää tunkea tähän keskusteluun? Yrittää sotkea omat ongelmasi tuohon "Meeriin"?
-ohisTähän keskusteluun kuuluu jokaisen tarkasteleminen kriittisesti, ei pelkästään lapsen joka on tahtomattaan syntynyt. Mehän kun emme tunne heistä ketään.
En ole kirjoittanut kaikkia viestejä joten kyseenalaistamiseen kykenee näköjään joku muukin.
Miksi pitäisi tarkastella monelta kantilta? Se kuuluu niihin höpöhöpö paperinpyörittelytöihin. Oikeilla töillä tienaa enemmänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.
Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.
Toisaalta jos ensimmäinen lapsi on erityisen hankala, niin elämä on jo ”pilalla” eikä ole enää mitään menetettävää, joten sama se on tehdä lisää lapsia ja jos niistä tulee normaaleita, niin niiden kasvua seuraillessa voi saada jopa voimaa kestää se perheen hankala lapsi.
Yhden hankalan lapsen kanssa elämä on joka tapauksessa pelkkää sitä yhtä hankalaa lasta, eikä hävittävää enää ole.
Tässä kommentissa on enemmän tykkäyksiä kuin miinusta :(
Siis sillä syntyvällä lapsella ei ole enää mitään menetettävää, jos syntyykin sairaraana? :(
Kuinka itsekkäitä ihmiset ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olipa hyvä kirjoitus. Olen usein miettinyt salaa mielessäni mitä jos saan samanlaisen lapsen kuin tuo Iida.
Minun oma sisarukseni on erityislapsi, hänellä on yksi autisminkirjoon kuuluva häiriö. Kotielämä oli yhtä kaaosta. Vanhempani eivät oikein osanneet hoitaa häntä tai hänen ongelmiaan, mutta ei välttämättä olisi tuon kirjoituksenkaan kaltainen asioita oikeasti pohtiva ihminen.
Sisarus löi ja suuttui helposti, ei osannut oikein leikkiä muiden kanssa, oli omituisesti kiinnostunut joistain asioista, ei ymmärrä tai välitä sosiaalisista normeista. Ja oma ongelmansa on se että vanhempani eivät osaa tehdä asialle mitään. Sopivia tukitoimia ei ole juuri hyödynnetty ja nyt ihmetellään ja voivotellaan kun sisarus on täysin syrjäytynyt. Lisäksi kasvatus oli epätasa-arvoista. Sisarus sai kaiken minun kiusaamisen anteeksi ja häntä piti ymmärtää, en saanut oikeutta itse ollenkaan noissa tilanteissa.
Kun sisarus on vammainen ilman virallista vammaisdiagnoosia kuitenkaan, on aika vaikeaa. Sitä ei ymmärrä muut, eikä siitä voi puhua. Olisi niin mukavaa että olisi sisarus kenen kanssa voi jutella ja olla ystävä. Olin kasvaessa aina aika yksinäinen, mm.perheolojen takia muut tytöt vieroksui minua. Kaiholla katson kun muilla on ikuisina ystävinä aina omat sisarukset, kun muut kaverisuhteet on niin häilyviä. Mutta ei minulla. Sisarus on vaan niin erilainen. Meillä on eroa ÄO:n suhteenkin aika paljon. Ei siitä perusjuttelustakaan vaan tule mitään, kun toista ei kiinnosta maailmanmeno samalla tavalla kuin minua. Meillä ei ole mitään yhteistä. Ikäeroakin on jonkun verran, niin lapsenakaan ei ollut yhteisiä leikkejä. Ne mitä yritettiin leikkiä, sisarus lähinnä rikkoi lelujani ja se oli muka hauska leikki. Enkä saanut uusia leluja rikottujen tilalle.
Mutta kun luki tuon jutun, ajattelin että onhan se kyllä aika vaikeaa hoitaa lasta jolla on käytöshäiriöitä. Minua pystyi kasvattamaan niin paljon huolettomammin koska olen normaali. Eli vaikka vanhemmat olisivat tehneet vaikka mitä, ei se olisi ollut helppoa.
Ja pahinta on suru sisaruksesta, kun minäkin näen kuinka hän on yksinäinen ja masentunut. Mutta hän ei vaan osaa ja kykene olemaan kuten muut. Asuu vanhempieni kanssa. Mielestäni olisi 9 vanhempieni tehtävä koittaa kuntouttaa sisarusta tai hankkia jokin hoitopaikka tai koti tuetun asumisen yksiköstä. Mutta he ovat ihan luovuttaneet. Odottavat kai että minä hoidan kaiken. Lyhistyn tämän taakan alle eikä heitä kiinnosta yhtään miltä se minusta tuntuu että oletetaan että hoidan kaikki asiat.
Huh! Mielenkiintoista kuulla myös sisaruksen näkökulma. Sisaresi on ansainnut kuntoutusta ja diagnoosin, sinä.ja vanhempasi taas apua ja muutakin elämää. Toivon, että löydätte apua! Eikö sosiaalitoimeen voi tehdä huoli-ilmoitusta? Jos sillä pääsisi liikkeelle. Voimia! ❤
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muka joku autisti taapero pystyy/ymmärtää skarppaa ja esittää normaalia uskottavasti tunteja päiväkodissa? Niin uskottavasti että ammattilaiset ei tajua/näe mistä on kyse?
Ei pystykään. Ei lapsi mitään esitä, vaan käyttäytyy sen mukaisesti mitä häneltä vaaditaan ja minkälainen ympäristö on. Kuormittuneena oireet näkyvät selkeämmin. Päiväkodissa samanlaisena toistuva struktuuri päivästä toiseen tukee lapsen toimintakykyä (sekä autismikirjon lapsen että ihan neurotyypillisen lapsen kohdalla). Pienen lapsen käytöksessä erilaiset tavat toimia menevät helposti ihan kypsymättömyyden piikkiin. Lapsethan tunnetusti kypsyy eri tahtiin, joten helposti ajatellaan ettei lapsi vielä osaa käyttäytyä toivotulla tavalla. Vahvat autismikirjon piirteet tulevat esiin kyllä selkeästi, mutta moni saa diagnoosin vasta kun ikää tulee enemmän, ja sen myötä tietysti odotetaan jo tietynlaista käyttäytymistä. Jos ei vielä kouluiässäkään ole oppinut ihan perus sosiaalisiataitoja, ja aina tulee väärinymmärryksiä, tai jos lapsi on hyvin kiinni rutiineissa eikä kestä yhtään ennakoimattomuutta tai rutiineista poikkeamista, alkaa kyllä ympäristö herkemmin reagoida asiaan. Aistiherkkyydetkin tulevat selkeämmin näkyviin. Esimerkiksi suun alueen aistiherkkyys voi aiheuttaa erittäin valikoivaa syömistä, mutta pienen lapsen kohdalla helposti ajatellaan ettei lapsi vaan vielä ole tottunut tiettyihin ruokiin. Tai jos lapsi on ääniherkkä, ja käyttäytyy levottomasti sen vuoksi, voidaan ajatella että lapsi ei vielä ymmärrä minkälaista käytöstä missäkin tilanteessa edellytetään, tai jos hän itkee kovista äänistä, ajatellaan että hän on herkkä, ja pelästyy ääniä. Poikkeavuudet näkyvät siis isompana selkeämmin.
Minun käsitykseni siitä, millaiseen manipulointiin pienet lapset pystyvät, muuttui jo nuorena. Olin jotain 14-v. kun yhden tuttavan (kaikin puolin varsin omituinen) 4-vuotias tytär yhtäkkiä tuijotti kyläilyn aikana äitiäni ja sanoi, "mä kerron äidille, että sä löit mua". Sen jälkeen tyttö alkoi itkeä ja kertoi toden totta äidilleen, että minun äitini oli juuri lyönyt häntä.
Onneksi tilanteen oli nähnyt sivusta tytön yksi sukulainen. En tiedä, olisiko tytön äiti uskonut pelkästään äitiäni ja minua enemmän kuin lohduttomasti itkevää tytärtään.
Hyi olkoon. Tuollainen lapsi se vasta sairas on ja pelottava.
Oma siskoni oli tuollainen. Alkoi itkeä hillittömästi hyökättyään ensin kimppuuni ilman syytä revittyään hiuksiani. Hauskinta tässä oli se että hänen kätensä olivat yhä kiinni hiuksissani kun äiti tuli niitä irrottamaan, että voisi itse rankaista minua tukistamalla. Mietin siinä retuutuksessa ettei minua kiinnosta kuka mua tukistaa, ihan turha vaihdos.
Nykyään ovat yhteistuumin diagnosoineet minut aspergeriksi välien katkaisun vuoksi, molemmilla matala koulutus.
Täällä onkin aika paljonkin sisarusten näkökulmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monilta osin tämä käytös on kuin oman lapseni käytöstä, valitettavasti. Olin kokematon äiti ja täysin paniikissa kun sain suuritarpeisen tyytymättömän vauvan. Ainoa vauva, joka ei äiti-lapsitapaamisilla viihtynyt missään hetkeäkään. Ainoa lapsi, joka ei muskarissa pystynyt keskittymään hetkeäkään, vaan kävelyn opittuaan juoksi vain ympäri luokkaa ja paukutti kaapinovia. Ainoa lapsi, joka ei pystynyt omasta tanssiryhmästään osallistumaan esitykseen koska ei malttanut harjoitella koko syksyn aikana mitään. Tämä selvisi kenraaliharjoitukissa, joita vanhemmat pääsivät seuraamaan.
Tuttua tuo kiukuttelu, huonot yöunet, tuntien raivokohtaukset. Äitienpäivä, jona kirjaimellisesti pissasin housuuni kun karjuin niin kovaa lapselle hänen jatkettuaan ärsyttämistäni, korvan juuressa kirkumista ja kiukuttelua. Perhetyöntekijät kävivät meillä säännöllisesti lapsen ollessa 1.5v kun koin etten enää jaksa sitä jatkuvaa epänormaalia kiukuttelun ja tyytymättömyyden määrää. Lapsi vain huusi, kierti ympäri asuntoa, potki tavaroita, kiukkusi ja raivosi. Yritin etsiä palapelejä, legoja, piirustusvälineitä, viihdyttää ja syöttää, mutta mikään ei poistanut tyytymätöntä raivon ja kiukun ilmettä lapsen kasvoilta.
Olin ensimmäiset 6.v käytännössä aivan pulassa. Miehen ollessa samanlainen lyhythermoinen, kaikki vastuu jäi minulle. Toisen lapsen synnyttyä tajusin myös esikoisen vaativan temperamentin, koska lapsi numero 2 oli itse aurinko. Koin korjaavaa äitiyden kokemusta, nautin joka hetkestä hänen kanssaan.
Kun he joskus tulevat keskustelemaan omista lapsuuksistaan keskenään, he varmasti kertovat aivan erilaista tarinaa. Kuopukselle ei ole käytännössä tarvinnut koskaan suuttua, puhe ja ohjaaminen riittää. Hänen kanssaan pärjää helposti ja voi nauttia ihan erilaisesta arjesta.
Esikoisen suhteen odotan myös kauhulla murrosikää. Koen itsekin, että tämä äitiys on jollain lailla rikkonut minut. Olen itse herkkä ja kiltti, ja lapsen vaativa temperamentti on ollut minulle todella vaikea hyväksyä. Olen monta kertaa ajatellut, että ei tullut sellainen lapsi jota odotin. Kyllä hänet hoidan ja häntä rakastan, mutta samalla häpeän ja mietin miksi juuri minulle piti sattua tällainen perhekokemus kohdalle. Asioista on todella vaikea nauttia ja monen jutun tekeminen perheenä on mahdotonta lapsen temperamentin takia.
Tämä lehtijuttu toi lohtua. Ehkä jatkan esikoisen luonteen kanssa itsekin lääkärin vastaanotolle.
Tuo Meerin perhe on LINNOITTAUTUNUT KOTIINSA.
Todennäköisesti koko naapurusto ihmettelee tuota perhettä, ja myöhemmin naapurusto muistelee tuota perhettä tähän tapaan: "Se perhe oli ihan kummallinen. Ne ei koskaan mennyt minnekään eikä tehnyt mitään. Ne vaan oli aina kotona. En tiedä mitä ne siellä teki, ehkei ne tehnyt siellä mitään, ehkä ne vaan istui siellä hiljaa paikallaan."
Joissain harvoissa tapauksissa kyse on silloin hyvinvoivasta onnellisesta erakkoperheestä, jolle eristäytyminen sopii ja on luontevaa, siis niinkuin jotkut taiteilijat vaikkapa eristäytyvät vuosikausiksi voidakseen keskittyä taiteisiinsa. Mutta nythän ei kyse ole siitä, kun tuo Meeri itsekin valittaa tilannetta. Joten kyseessä on eristäytynyt pahoinvoiva friikkiperhe.
Ja silloinhan kyse on siitä, että perheen vanhemmat pitävät lapsia vankina kotona. Ei se ole enää mikään koti, vaan vankila. Ja ei ne vain "istu siellä hiljaa paikallaan", vaan ne tekee siellä väkivaltaa. Vuosikausien ajan vanhemmat pitävät lapsia vankina ja tekevät lapsia kohtaan ympärivuorokautista väkivaltaa, lapset elävät pelossa. Lopputuloksena lapsista tulee ihan aidosti vammaisia. Ja jos joskus aikuistuttuaan lapset pääsevät lapsuudenkotivankilasta ulos, niin ne lapset tulevat käyttäytymään aivan pimahtaneesti.
Aikuisuudessa niillä lapsilla on edessä vaikkapa jotain tälläistä: mielisairaala, todellinen vankila, kodittomuus, elävät teltassa Turun metsissä, alkoholismi, päihteidenkäyttöä, hortoilua paikkakunnalta toiseen, pitkäaikaistyöttömyys, työvoimatoimiston järjestämät pupujenpussauskurssit, muut sosiaaliviranomaisten järjestämät "kuntouttavat palvelut" joilla pyritään integroimaan henkilö osaksi yhteiskuntaa,...
Joten loppuelämä pilalla. Ainoa hyvä puoli tuossa loppuelämässä: ei se silti todennäköisesti sisällä yhtä paljon kärsimystä kuin mitä tuo lapsuus on. Koska ei tuo lapsuudenkoti ole vain väkivaltainen vankila, vaan kurituslaitos, kidutuskammio. Kun muut ihmiset täyttävät 18v heillä on "loppuelämä edessä, jee!", mutta kun kidutetut lapset täyttävät 18v niin heillä on "lapsuuden kidutus takana, luojan kiitos". Pahin on silloin takana, mutta ei mitään hyvää ole enää edessä. Hautaan valmiita ihmisiä, heidät pitäisi päästää suoraan eläkkeelle, ei todellakaan pitäisi yrittää integroida yhtään minnekään, vaan pitäisi päästää syrjään kuolemaan.
NOIN KÄY KUN LASTENSUOJELUVIRANOMAISET JÄTTÄVÄT TYÖNSÄ TEKEMÄTTÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äh, tämä keskustelu oli ihan mielenkiintoinen, kunnes joku oman elämänsä psykoanalyytikko pesiytyi tänne narsistiaiheineen.
Jotkut ei yleensäkään ymmärrä, että ihan kaikki keskustelut eivät koske narsisteja, eivätkä ihan kaikki maailman ongelmat johdu narsisteista.
Ohis, mutta olen lukenut kaikki viestit ja koko pitkä ketju on alusta loppuun sitä samaa kyökkipsykologiaa.
Ainoa muutos oli uusi näkökulma, lapsen kritisoimisesta vanhemman kritisoimiseen, ja tämä oli ilmeisesti se punainen vaate sinulle.
Minä en onneksi ole lukenut ketjun kaikkia viestejä. Mutta niin, tosiaan: tuo että ketä kritisoidaan. Tai oikeastaan: kehen täytyy huomio kohdistaa. Lapseen vai vanhempaan? Noh: eihän me mitenkään kertakaikkiaan voida kohdistaa huomiota siihen lapseen eli Iidaan, koska eihän me tiedetä siitä Iidasta yhtään mitään! Ei yhtään mitään! Koska eihän tuo artikkeli välttämättä kerro Iidasta mitään.
Se äiti, Meeri, on kirjoittanut tuon artikkelin. Ja se äitihän saattaa kirjoittaa ihan mitä vaan!
Vai kun joku tällä palstalla lukee mitä Kristallikissa kertoo äidistään, niin ajatteleeko joku lukija mukamas silloin sitä äitiä, ajatteleeko joku että ne jutut oikeasti kertoo siitä äidistä jotain, että nyt me tiedetään jotain siitä äidistä? Häh? Voiko joku olla niin pihalla? Kun on aivan selvää että ne Kristallikissan sekoboltsitarinat kertoo ainoastaan siitä että Kristallikissa on itse aivan sekaisin eikä sen äiti liity siihen mitenkään! Joten Kristallikissaahan lukijan pitäisi kritisoida tai "narsistianalysoida" tai "kyökkipsykologisoida". Kun Kristallikissa kertoo äidistään niin meidän kuuluu unohtaa se äiti, ja Kristallikissan kuuluu olla meidän huomion kohteena.
Tuo Meeri saattaa olla ihan sama juttu. En nyt jaksa analysoida Meeriä niin tarkkaan että tietäisin kuinka pahasti hän on seonnut, mutta Meerillä vaikuttaa olevan ainakin yksi jättimäinen yhtäläisyys Kristallikissan kanssa: Kristallikissaa ja Meeriä kohtaan ei ole tehty mitään pahaa, kukaan ei ole tehnyt heille mitään pahaa - mutta silti he kokevat olevansa uhreja! Tuo on erittäin huolestuttavaa, jo tuo seikka kertoo siitä että Meeri on sekaisin, mielisairas, ja se lapsi pitäisi pelastaa turvaan pois Meeriltä.
Tietysti onnekkaassa tapauksessa olisi niin ettei Kristallikissalla edes ole mitään äitiä, eikä tuolla Meerillä edes ole mitään lasta. Kenties he ovat niin totaalisen hulluja että he vain kirjoittelevat jostain mielikuvitusäidistä ja mielikuvituslapsesta. Se olisi hyvä juttu, koska silloin yksikään äiti tai lapsi ei joudu heidän uhreikseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uusi palstahullu bongattu: joku käy poistamassa lapsen näkökulmaa ajattelevat kommentit.
Minä löydän monta kommenttia joissa toivotaan parempaa tulevaisuutta ja avun löytymistä lapselle :) ei huolta siis, ei niitä kaikkia ole poistettu <3
Se on varmaan toi sama palstahullu - Vela, joka niitä poistelee :DOnko lapsen näkökulmasta kirjoitettuja viestejä todellakin poistettu?
Täällä riehui palstahullu joka jankkasi palstavelasta joka viestissä. Juuri muita viestejä ei silloin tullut pitkään aikaan, joten luulen lainaamasi henkilön itse poistaneen muiden viestit. Tuon lähettämänsä kommentin jälkeen poisti yhden itse kirjoittamani, koska siinä ei lukenut noita hänen hyväksymiään elementtejä "parempaa tulevaisuutta" ja "avun löytymistä lapselle". Siksi piti mainita erikseen, että mikä on sitä oikeaa lapsen näkökulmaa ajattelevaa, muut voi poistaa.
Itse kyseenalaistin lisääntymisen, kun lapselle koituu siitä kärsimystä.
Mä en tajua miksi tässä keskustelussa ollenkaan puhutaan jostain "avusta sille lapselle". Sehän on se äiti joka tuota tilannetta harmittelee, äiti tuskailee, äidistä tuntuu pahalta. Sillä äidillä on ongelma, hänhän asioiden kanssa painiskelee. Joten se äitihän sitä apua tarvitsee. Löytyisipä sille äidille apua.
Mutta toisaalta: jos aikuinen ihminen ei mene itse apua itselleen pyytämään, niin kuinka hän voisi apua saada?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.
Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.
Toisaalta jos ensimmäinen lapsi on erityisen hankala, niin elämä on jo ”pilalla” eikä ole enää mitään menetettävää, joten sama se on tehdä lisää lapsia ja jos niistä tulee normaaleita, niin niiden kasvua seuraillessa voi saada jopa voimaa kestää se perheen hankala lapsi.
Yhden hankalan lapsen kanssa elämä on joka tapauksessa pelkkää sitä yhtä hankalaa lasta, eikä hävittävää enää ole.
Tässä kommentissa on enemmän tykkäyksiä kuin miinusta :(
Siis sillä syntyvällä lapsella ei ole enää mitään menetettävää, jos syntyykin sairaraana? :(
Kuinka itsekkäitä ihmiset ovat?
Joo. Ja häiriintynyttä on myös jos joku oikeasti ajattelee omasta lapsestaan siihen tapaan mitä tuo lainaamasi henkilö viittasi ja mitä muitakin kommentteja tässä keskustelussa on ollut:
1. Lapseni on "hankala".
2. Minun pitää "kestää" lastani.
3. Teen lapsia jotta saan niiden kasvun seurailusta voimia.
Ja lukemattomia muitakin yhtä häiriintyneitä juttuja keskustelu täynnä. Myös tuo Meeri on häiriintynyt, hän "teki lapsia jotta saisi sellaisen perheen josta aina haaveili". Ja nyt kun ei saanutkaan unelmiensa täyttymystä niin voi kamalaa miten kohtalo on häntä kolhinut, onpas murheellista, sääliksi käy tuota Meeriä, yhyy, surraan kaikki Meerin puolesta, ollaan myötätuntoisia empaattisia ihmisiä. Koko palsta täynnä samalla lailla häiriintyneitä ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muka joku autisti taapero pystyy/ymmärtää skarppaa ja esittää normaalia uskottavasti tunteja päiväkodissa? Niin uskottavasti että ammattilaiset ei tajua/näe mistä on kyse?
Ei pystykään. Ei lapsi mitään esitä, vaan käyttäytyy sen mukaisesti mitä häneltä vaaditaan ja minkälainen ympäristö on. Kuormittuneena oireet näkyvät selkeämmin. Päiväkodissa samanlaisena toistuva struktuuri päivästä toiseen tukee lapsen toimintakykyä (sekä autismikirjon lapsen että ihan neurotyypillisen lapsen kohdalla). Pienen lapsen käytöksessä erilaiset tavat toimia menevät helposti ihan kypsymättömyyden piikkiin. Lapsethan tunnetusti kypsyy eri tahtiin, joten helposti ajatellaan ettei lapsi vielä osaa käyttäytyä toivotulla tavalla. Vahvat autismikirjon piirteet tulevat esiin kyllä selkeästi, mutta moni saa diagnoosin vasta kun ikää tulee enemmän, ja sen myötä tietysti odotetaan jo tietynlaista käyttäytymistä. Jos ei vielä kouluiässäkään ole oppinut ihan perus sosiaalisiataitoja, ja aina tulee väärinymmärryksiä, tai jos lapsi on hyvin kiinni rutiineissa eikä kestä yhtään ennakoimattomuutta tai rutiineista poikkeamista, alkaa kyllä ympäristö herkemmin reagoida asiaan. Aistiherkkyydetkin tulevat selkeämmin näkyviin. Esimerkiksi suun alueen aistiherkkyys voi aiheuttaa erittäin valikoivaa syömistä, mutta pienen lapsen kohdalla helposti ajatellaan ettei lapsi vaan vielä ole tottunut tiettyihin ruokiin. Tai jos lapsi on ääniherkkä, ja käyttäytyy levottomasti sen vuoksi, voidaan ajatella että lapsi ei vielä ymmärrä minkälaista käytöstä missäkin tilanteessa edellytetään, tai jos hän itkee kovista äänistä, ajatellaan että hän on herkkä, ja pelästyy ääniä. Poikkeavuudet näkyvät siis isompana selkeämmin.
Minun käsitykseni siitä, millaiseen manipulointiin pienet lapset pystyvät, muuttui jo nuorena. Olin jotain 14-v. kun yhden tuttavan (kaikin puolin varsin omituinen) 4-vuotias tytär yhtäkkiä tuijotti kyläilyn aikana äitiäni ja sanoi, "mä kerron äidille, että sä löit mua". Sen jälkeen tyttö alkoi itkeä ja kertoi toden totta äidilleen, että minun äitini oli juuri lyönyt häntä.
Onneksi tilanteen oli nähnyt sivusta tytön yksi sukulainen. En tiedä, olisiko tytön äiti uskonut pelkästään äitiäni ja minua enemmän kuin lohduttomasti itkevää tytärtään.
Hyi olkoon. Tuollainen lapsi se vasta sairas on ja pelottava.
Oma siskoni oli tuollainen. Alkoi itkeä hillittömästi hyökättyään ensin kimppuuni ilman syytä revittyään hiuksiani. Hauskinta tässä oli se että hänen kätensä olivat yhä kiinni hiuksissani kun äiti tuli niitä irrottamaan, että voisi itse rankaista minua tukistamalla. Mietin siinä retuutuksessa ettei minua kiinnosta kuka mua tukistaa, ihan turha vaihdos.
Nykyään ovat yhteistuumin diagnosoineet minut aspergeriksi välien katkaisun vuoksi, molemmilla matala koulutus.
No me ei tykätä susta, joten sä olet sairas!
t. Sun äiti ja sisko
Olen sitäkin miettinyt että kuinka helposti nuo ongelmat periytyy. Molempien vanhempien suvuissa on jonkin verran lapsia joilla on mm.oppimisvaikeuksia, adhd tai autismia. Onko tuohon olemassa mitään pätevää geenitestiä jolla voisi alttiutta testata etukäteen? Ihan selvästi oma toinen vanhempani on myös jotenkin poikkeava, ja sieltä ne ongelmat on tulleet myös sisarukselle.