Meeri, 39: ”Sain lapsen, joka särki sydämeni”

Mitäh? Miten tuo lapsi muka särki Meerin sydämen? Miten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten muka joku autisti taapero pystyy/ymmärtää skarppaa ja esittää normaalia uskottavasti tunteja päiväkodissa? Niin uskottavasti että ammattilaiset ei tajua/näe mistä on kyse?

Ei pystykään. Ei lapsi mitään esitä, vaan käyttäytyy sen mukaisesti mitä häneltä vaaditaan ja minkälainen ympäristö on. Kuormittuneena oireet näkyvät selkeämmin. Päiväkodissa samanlaisena toistuva struktuuri päivästä toiseen tukee lapsen toimintakykyä (sekä autismikirjon lapsen että ihan neurotyypillisen lapsen kohdalla). Pienen lapsen käytöksessä erilaiset tavat toimia menevät helposti ihan kypsymättömyyden piikkiin. Lapsethan tunnetusti kypsyy eri tahtiin, joten helposti ajatellaan ettei lapsi vielä osaa käyttäytyä toivotulla tavalla. Vahvat autismikirjon piirteet tulevat esiin kyllä selkeästi, mutta moni saa diagnoosin vasta kun ikää tulee enemmän, ja sen myötä tietysti odotetaan jo tietynlaista käyttäytymistä. Jos ei vielä kouluiässäkään ole oppinut ihan perus sosiaalisiataitoja, ja aina tulee väärinymmärryksiä, tai jos lapsi on hyvin kiinni rutiineissa eikä kestä yhtään ennakoimattomuutta tai rutiineista poikkeamista, alkaa kyllä ympäristö herkemmin reagoida asiaan. Aistiherkkyydetkin tulevat selkeämmin näkyviin. Esimerkiksi suun alueen aistiherkkyys voi aiheuttaa erittäin valikoivaa syömistä, mutta pienen lapsen kohdalla helposti ajatellaan ettei lapsi vaan vielä ole tottunut tiettyihin ruokiin. Tai jos lapsi on ääniherkkä, ja käyttäytyy levottomasti sen vuoksi, voidaan ajatella että lapsi ei vielä ymmärrä minkälaista käytöstä missäkin tilanteessa edellytetään, tai jos hän itkee kovista äänistä, ajatellaan että hän on herkkä, ja pelästyy ääniä. Poikkeavuudet näkyvät siis isompana selkeämmin.

Minun käsitykseni siitä, millaiseen manipulointiin pienet lapset pystyvät, muuttui jo nuorena. Olin jotain 14-v. kun yhden tuttavan (kaikin puolin varsin omituinen) 4-vuotias tytär yhtäkkiä tuijotti kyläilyn aikana äitiäni ja sanoi, "mä kerron äidille, että sä löit mua". Sen jälkeen tyttö alkoi itkeä ja kertoi toden totta äidilleen, että minun äitini oli juuri lyönyt häntä.

Onneksi tilanteen oli nähnyt sivusta tytön yksi sukulainen. En tiedä, olisiko tytön äiti uskonut pelkästään äitiäni ja minua enemmän kuin lohduttomasti itkevää tytärtään.

Hyi olkoon. Tuollainen lapsi se vasta sairas on ja pelottava.

Oma siskoni oli tuollainen. Alkoi itkeä hillittömästi hyökättyään ensin kimppuuni ilman syytä revittyään hiuksiani. Hauskinta tässä oli se että hänen kätensä olivat yhä kiinni hiuksissani kun äiti tuli niitä irrottamaan, että voisi itse rankaista minua tukistamalla. Mietin siinä retuutuksessa ettei minua kiinnosta kuka mua tukistaa, ihan turha vaihdos.

Nykyään ovat yhteistuumin diagnosoineet minut aspergeriksi välien katkaisun vuoksi, molemmilla matala koulutus.

No me ei tykätä susta, joten sä olet sairas!

t. Sun äiti ja sisko

Sairas vai asperger?

ohis

Miehenä olisin lähtenyt kävelemään ajat sitten. Kuka jaksaa oikeasti vammaisen lapsen kanssa?

Miksi pisti huonot geenit eteenpäin?

Vierailija kirjoitti:

Ton nyt tunnisti autismin kirjon häiriöiseksi jo parin kappaleen jälkeen. Missä alppikylässä noi asuu ettei kukaan tunnista muka diagnoosia. Ihmettelen.

Asun pääkaupunkiseudulla, hyvällä alueella. Olemme keskituloisia, normaaleita ja silti lapsemme diagnoosi vaati monta vuotta ja lukemattomia yrityksiä meiltä vanhemmilta. Sanoin jo lapsen ollessa vauva, että on autistinen, eikä ns. Normaali vauva, mutta ei kuunneltu. Päiväkodissa kävimme perheneuvolassa pyytämässä apua - mitään ei löytynyt. Koulun alkaessa lapsi muuttui aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi ja SILTI kesti lähemmäs 2 vuotta saada apua, vaikka tein aivan kaikkeni sen eteen. Soittelin lastensuojeluun, lääkäreille - you name it. Nyt lapsi on saanut diagnoosin ja apua, mutta silti tuntuu että vielä olisi töitä.

Mietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi ollut niin aktiivinen hakemaan apua..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ton nyt tunnisti autismin kirjon häiriöiseksi jo parin kappaleen jälkeen. Missä alppikylässä noi asuu ettei kukaan tunnista muka diagnoosia. Ihmettelen.

Asun pääkaupunkiseudulla, hyvällä alueella. Olemme keskituloisia, normaaleita ja silti lapsemme diagnoosi vaati monta vuotta ja lukemattomia yrityksiä meiltä vanhemmilta. Sanoin jo lapsen ollessa vauva, että on autistinen, eikä ns. Normaali vauva, mutta ei kuunneltu. Päiväkodissa kävimme perheneuvolassa pyytämässä apua - mitään ei löytynyt. Koulun alkaessa lapsi muuttui aggressiiviseksi ja väkivaltaiseksi ja SILTI kesti lähemmäs 2 vuotta saada apua, vaikka tein aivan kaikkeni sen eteen. Soittelin lastensuojeluun, lääkäreille - you name it. Nyt lapsi on saanut diagnoosin ja apua, mutta silti tuntuu että vielä olisi töitä.

Mietin, mitä olisi tapahtunut, jos en olisi ollut niin aktiivinen hakemaan apua..

Tai aktiivinen lisääntymään...

Miten hän vasta joskus 10-vuotiaana sai autismidiagnoosin, vaikka perhe oli hakenut jo pitkään apua?

Tosiaan varmaan vielä persoonallisuushäiriö mukana.

Millainen elämä hänellä mahtaa aikuisena olla. Periytyykö lapsilleen.

Kaverini miehellä on autismia ja se on periytynyt ainakin heidän pojalleen.

Lapsellemme on pelkkä lukihäiriö, mutta diagnoosin daaminen kesti 4 vuotta, vaikka kaikkemme yritimme. Tiesin heti ekaluokqllq, että hänellä on se. Luulimme, että opettajan tai erityisopettajan kautta apua löytyy. Ei löytynyt. Sanottiin, että ei jää kiinni luki-srulaan. Ei ongelmia.

Luin täältä vauva-palstalta, että apu pitää pyytää koulupsykologilta. Sinne mentiin. Sanoi, että selvä lukihäiriö, älykkyys testattiin ja normaali. Sitten alkoi tapahtua ja lapsi pääsi neuropsykologiseen kuntoutukseen. Neuropsykologi harmitteli, että turhan myöhään aloitetaan. (10-vuotiaana)

Vierailija kirjoitti:

Miksi pisti huonot geenit eteenpäin?

Kellä oli huonot geenit?

Vierailija kirjoitti:

Tuo tyttö on kuin minä. Tutkittu, tutkittu ja tutkittu. Tutkimusrumba alkoi jo vauvaiässä, kun huusin koko ajan enkä nukkunut. Eka asperger-epäily 6-vuotiaana koulukypsyystesteissä, ei diagnoosia koska osasin katsoa silmiin. Teininä jouduin osastolle itsetuhoisuuden vuoksi. Tuolloinkin mulla epäiltiin aspergeria ja en ymmärrä miksi sitä diagnoosia ei mulle asetettu. Se olisi pelastanut mut ja perheeni niin monilta hirveiltä asioilta. Me naiset ollaan väliinputoajia ihan jokaisella elämän osa-alueella. Lääketiede on tehty miehiä varten. 

Ei siis diagnoosia vieläkään ja ikää 30... Viime vuonna tuli sekamuotoisen persoonallisuushäiriön diagnoosi, olen kuulemma vanhempieni pilaama. Työelämässä en ole ollut päivääkään, kuten arvata saattaa. 

Yhteiskunta pilaa meidät kaikki

Vierailija kirjoitti:

Miten hän vasta joskus 10-vuotiaana sai autismidiagnoosin, vaikka perhe oli hakenut jo pitkään apua?

Tosiaan varmaan vielä persoonallisuushäiriö mukana.

Millainen elämä hänellä mahtaa aikuisena olla. Periytyykö lapsilleen.

Kaverini miehellä on autismia ja se on periytynyt ainakin heidän pojalleen.

Koska me eletään PASKAYHTEISKUNNASSA, joka ei välitä veromaksajistaan yhtään mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Mitäh? Miten tuo lapsi muka särki Meerin sydämen? Miten?

Meeri varmaan ajatteli, että mitähän ne muut ihmiset minusta nyt ajattelee ja koki häpeää.

Suomalaisilla on sellainen vamma, että ne hirveästi miettii sitä, että mitähän noi muut musta ajattelee, jos mä teen näin tai noin.

Vierailija kirjoitti:

Miten hän vasta joskus 10-vuotiaana sai autismidiagnoosin, vaikka perhe oli hakenut jo pitkään apua?

Tosiaan varmaan vielä persoonallisuushäiriö mukana.

Millainen elämä hänellä mahtaa aikuisena olla. Periytyykö lapsilleen.

Kaverini miehellä on autismia ja se on periytynyt ainakin heidän pojalleen.

Lapsilla voi olla tunne-elämän häiriöitä, mutta ei persoonallisuushäiriötä.

Vierailija kirjoitti:

Tuo tyttö on kuin minä. Tutkittu, tutkittu ja tutkittu. Tutkimusrumba alkoi jo vauvaiässä, kun huusin koko ajan enkä nukkunut. Eka asperger-epäily 6-vuotiaana koulukypsyystesteissä, ei diagnoosia koska osasin katsoa silmiin. Teininä jouduin osastolle itsetuhoisuuden vuoksi. Tuolloinkin mulla epäiltiin aspergeria ja en ymmärrä miksi sitä diagnoosia ei mulle asetettu. Se olisi pelastanut mut ja perheeni niin monilta hirveiltä asioilta. Me naiset ollaan väliinputoajia ihan jokaisella elämän osa-alueella. Lääketiede on tehty miehiä varten. 

Ei siis diagnoosia vieläkään ja ikää 30... Viime vuonna tuli sekamuotoisen persoonallisuushäiriön diagnoosi, olen kuulemma vanhempieni pilaama. Työelämässä en ole ollut päivääkään, kuten arvata saattaa. 

Ai tuollaisilla jokseenkin autistisilla naisilla menee huonosti koska heitä alidiagnosoidaan? Ei miehillä mene yhtään paremmin: miehillä menee huonosti koska heitä ylidiagnosoidaan, kaikenmaailman narsisteiksi, sosiopaateiksi ja psykopaateiksi. Parempi ettei olisi diagnoosia ollenkaan kuin tuollainen diagnoosi, koska se noille tarjottu "hoito" on aikamoista väkivaltaa.

t. Hoidon uhri

PS. Sinä taas olet hoitamattomuuden uhri. Mutta nyt kun ne on lätkäissyt sulle persoonallisuushäiriön diagnoosin niin älä enää edes pyri hoitoon, koska tuosta diagnoosista alkaen hoito pahenee vauhdilla tosi pahaksi. Persoonallisuushäiriön diagnoosi on se "kriittinen kynnys" jonka jälkeen kannattaa pysyä hoidoista kaukana.

Mä en tajua mitä tuo Meeri valittaa. Meeri halusi lapsen, sai lapsen. Eli hänellä on syytä onneen. Kun saa mitä haluaa - on onnellinen. Niin. Meeri sai mitä halusi eli Meerillä on syytä olla onnellinen. Mutta ei, Meeri ei ole onnellinen, vaan valittaa. Jotkut varmaan valittaa aina. Tyhjänvalittajat.

En nyt ymmärrä, olen hokenut tytön ollessa 4v että on autismin kirjo. Nyt kun on 7v niin on virallinen diagnoosi. Ongelma on että kirjoittaja luulee nyt diagnoosin saatuaan kaikki muuttuu ja helpottuu. Mikään ei muutu, ongelmat pysyvät. Ainoa mitä pystyy tekemään on lääkitys ja yrittää kestää. Yrittää tehdä ympäristö sopivaksi, oppia kiinnipitotekniikka ja olla lehmän hermot. Siinäpä se on. Ei auta terapiat eikä sopeutumisvalmennukset jos on tarpeeksi aggressiivinen lapsi. Auttaa lievemmälle tapaukselle toki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo tyttö on kuin minä. Tutkittu, tutkittu ja tutkittu. Tutkimusrumba alkoi jo vauvaiässä, kun huusin koko ajan enkä nukkunut. Eka asperger-epäily 6-vuotiaana koulukypsyystesteissä, ei diagnoosia koska osasin katsoa silmiin. Teininä jouduin osastolle itsetuhoisuuden vuoksi. Tuolloinkin mulla epäiltiin aspergeria ja en ymmärrä miksi sitä diagnoosia ei mulle asetettu. Se olisi pelastanut mut ja perheeni niin monilta hirveiltä asioilta. Me naiset ollaan väliinputoajia ihan jokaisella elämän osa-alueella. Lääketiede on tehty miehiä varten. 

Ei siis diagnoosia vieläkään ja ikää 30... Viime vuonna tuli sekamuotoisen persoonallisuushäiriön diagnoosi, olen kuulemma vanhempieni pilaama. Työelämässä en ole ollut päivääkään, kuten arvata saattaa. 

Ai tuollaisilla jokseenkin autistisilla naisilla menee huonosti koska heitä alidiagnosoidaan? Ei miehillä mene yhtään paremmin: miehillä menee huonosti koska heitä ylidiagnosoidaan, kaikenmaailman narsisteiksi, sosiopaateiksi ja psykopaateiksi. Parempi ettei olisi diagnoosia ollenkaan kuin tuollainen diagnoosi, koska se noille tarjottu "hoito" on aikamoista väkivaltaa.

t. Hoidon uhri

PS. Sinä taas olet hoitamattomuuden uhri. Mutta nyt kun ne on lätkäissyt sulle persoonallisuushäiriön diagnoosin niin älä enää edes pyri hoitoon, koska tuosta diagnoosista alkaen hoito pahenee vauhdilla tosi pahaksi. Persoonallisuushäiriön diagnoosi on se "kriittinen kynnys" jonka jälkeen kannattaa pysyä hoidoista kaukana.

Kerrotko tarkemmin mitä tarkoitat?

Meerin elämäntilanne vaikuttaa hankalalta, kurjalta, ankealta. Mutta miksi hän hankkiutui tuollaiseen tilanteeseen, miksi hän teki elämästään tuollaista?

Niin, kyllähän tuo lapsi rumasti käyttäytyy kodin ulkopuolella. Mutta mistäköhän lapsi on ruman käyttäytymisen oppinut? Ei lapsi tyhjästä keksi tuolla lailla käyttäytyä, vaan jossain hän on joutunut huonon vaikutteen alaiseksi. Ja mistäköhän lapsi eniten vaikutteita saa, keneltä?

Kotoahan käyttäytyminen opitaan, perheenjäseniltä, etenkin vanhemmilta. Lapsilla on tapana käyttäytyä kuten vanhempansa. Se miten vanhemmat kotona käyttäytyvät lastaan kohtaan - sillä samalla lailla lapsi kodin ulkopuolella käyttäytyy muita lapsia kohtaan.

No eihän tuossa lehtiartikkelissa ole yhtään mitään järkeä. Tuo Meeri tahtoo lapselleen ilmeisesti jonkinlaisia terveydenhoitopalveluita. Mutta tuossa artikkelissa tuo Meeri ei kerro mistään lapsensa terveysongelmista. Miksi se tahtoo terveydenhoitopalveluita jos lapsella ei ole terveysongelmia, häh?

Koko artikkelin ajan Meeri vain kertoo ihan kaikesta muusta kuin terveysongelmista, ihan kaikesta muusta.

Jos tahtoo terveydenhoitopalveluita niin pitäisi kertoa terveysongelmista. Mitä ihmeen järkeä on kertoa kaikesta muusta, kaikesta sellaisesta mikä ei mitenkään liity aiheeseen? Ensin valitetaan yhdestä asiasta mutta sitten sen enempää ei puhuta siitä, vaan vaihdetaan puheenaihetta ja puhutaan tuhannesta muusta asiasta. Mitä järkeä?

Täyttä hömppää koko lehtiartikkeli. Aivan täyttä hömppää.