Meeri, 39: ”Sain lapsen, joka särki sydämeni”

Periytyvyys kannattaa miettiä puolisonvalinnassa.

Mun yhden kaverin pojalla on asperger. Ko. poika oli pienenä ja teininä aina läsnä kotibileissä. Ei siis kavereiden luona kylässä tai tuonut omia kavereita noina aikoina, koska kavereita ei ollut. Hän alkoi huutamaan meille vieraille ja haastamaan isänsä kanssa riitaa. Tultuaan esimurrosikään nämä huutelut alkoivat olemaan seksuaalisävytteisiä. Heillä vierailu alkoi olemaan ihan sietämätöntä, eikä siellä lopulta varmaan monikaan käynyt. Poika meni autistiluokalle ja kait luki ylioppilaaksi. On nyt parikymppinen ja asuu vieläkin äitinsä kanssa, vanhemmat ovat eronneet. En ole nähnyt tätä poikaa livenä vuosiin, mutta valokuvissa on jotenkin pelottavan näköinen. En haluaisi tavata. Pojan äidillä on myös asperger, hän on pärjännyt kyllä hyvin työelämässä.

Vierailija kirjoitti:

Luin joskus jonkun jenkkiläisen jutun lapsista, joilla on vaikea psykopatia. Melko samaltahan tuo vaikuttaa. Kerran ymmärtää asioissa vain välinearvoa ja pystyy suunnitelmallisesti kostamaan, tuskin on pelkästä autismista kysymys.

Äitiä on ajateltu narsistisena, ei autistisena.

Yhdellä lapsella tuli voimaksat aggressiivisuutta jonkun infektion seurauksena. PANS. Lapsi laitettiin suljetulle osastolle.

ehkä hassuin kirjoitusvirheeni, voimakasta -> voimaksat

Vierailija kirjoitti:

Periytyvyys kannattaa miettiä puolisonvalinnassa.

Entä jos on kaksi narsistia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen:

The Fifth Child, Doris Lessing

Hyytävä kuvaus persoonallisuushäiriöisestä lapsesta.

Mutta voiko lapsella edes diagnosoida persoonallisuushäiriötä, koska kehitys on kesken? En tiedä, siksi kysyn. 

Lapsella ei diagnosoida persoonallisuushäiriöitä. Pers.häiriöt syntyvöt epäterveissä vuorovaikutussuhteissa tai traumojen seurauksena ja usein voidaan diagnosoida vasta aikuisuudessa.

Perheellä oli epäterveet vuorovaikutussuhteet. Niin heille kerrottiin, eri sanoin.

Vierailija kirjoitti:

Uskoakseni tämä narsismikeskustelu on täysin turhaa, varsinkin jos se koskee lehtijutun äitiä. Kyllä varmasti on suuri myllerrys elämässä kun saa sairaan lapsen ja diagnoosin vasta vuosikausien kuluttua. Siinä lähtee tilanteeseen aivan tyhjän päältä ja elää jatkuvassa äärimmäisessä stressissä.

No tämän narsistijankkaajan mielestä ilmeisesti neuropsykiatrisista häiriöistä kärsiviä lapsia ei ole oikeasti olemassakaan, on vain huonoja ja huonompia vanhempia. Etenkin äitejä.

Vierailija kirjoitti:

Surullinen tarina. Ihmettelin jo aika alkuvaiheessa, miksi vanhemmat eivät heti kääntyneet yksityisen tahon puoleen, kun julkiselta puolelta ei apua löytynyt. Me suomalaiset alistumme liian helposti ns. auktoriteettien edessä, oli sitten kyseessä neuvolan, päiväkodin tai koulun henkilökunta psykologeista ja lääkäreistä puhumattakaan. Moni tuntuu pelkäävän, että julkisen puolen tahot loukkaantuvat, jos ei tyydy heidän "diagnoosiinsa", vaan lähtee hakemaan apua omalla kustannuksella yksityiseltä puolelta. Voi hyvinkin olla, että julkisella puolella on niitä herkkähipiäisiäkin, jotka halukkaasti syyllistävät niitä, jotka ovat hankkineet apua muualta, eivätkä ole alistuneet siihen, mitä heille on sanottu. Tiedän kyllä, että palvelut yksityisellä puolella maksavat maltaita, mutta kun on kyseessä oman lapsen ja koko perheen hyvinvointi, niin jostain ne rahat vain pitäisi pyrkiä raapimaan kasaan. Mitä aikaisemmin, sitä parempi. Ei sillä jutun lapsella ole hyvä olla, se on varmaa, mutta ehkä nyt apu löytyy.

Lapsessa ei ollut vikaa - perhen vuorovaikutuksessa oli.

Nyt lapsessa on vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllästynyt ihan kaikkeen jonka otsikossa joku ”särkee sydämen”. Anglismi, kopioitu ja kulunut fraasi englanninkielisestä mediasta. Keksikää jotain muuta.

Keksipä itse, kun kerran asian puheeksi otit. Muutenkin, tuo otsikko ei ollut nyt tässä pointti vaan autistinen tyttö, jota ei diagnosoitu ajoissa, ja jonka elämästä ja lähiperheen elämästä meni siksi 10 vuotta harakoille.

Miksi vain tyttö olisi pointti? Äiti on vähintään yhtä mielenkiintoinen tapaus.

Ja mistä tiedät, ettei diagnoosin aiheellisuus syntynyt siksi, että vuorovaikutusongelmat saivat jatkua.

-eri

Vierailija kirjoitti:

Ällistyttävää, ettei perhe mennyt yli kymmeneen vuoteen yksityiselle lääkärille. Ihan liikaa odotetaan yhteiskunnalta ja julkiselta sektorilta.

Piti odottaa, että kaikki olisi vain ja ainoastaan lapsen syytä; että hänet voisi diagnosoida? Diagnoosi tai ei mitään, se on narsistien (jota isäkin luultavasti on, ellei sitten totaalinen nössökkä) vaihtoehto.

Vierailija kirjoitti:

Miten on edes mahdollista, ettei nykyaikana noin klassista nepsylasta tunnisteta terveydenhoidossa 😳 Olen jälleen järkyttynyt kehitysmaa-Suomesta!

Muistakaa, että nyt puhutaan tapahtumista vuosien mittaan.

Ehkä tyttö oli vasta 4-vuotias, kun hänen vanhemmilleen kerrottiin (neuvolasta/perhesairaalasta): Ainoat haasteet ovat perheen vuorovaikutuksessa.

Ei ihmistä voi tuosta vain diagnosoida siksi, että hänellä on kamalat vuorovaikutussuhteet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Surullinen tarina. Ihmettelin jo aika alkuvaiheessa, miksi vanhemmat eivät heti kääntyneet yksityisen tahon puoleen, kun julkiselta puolelta ei apua löytynyt. Me suomalaiset alistumme liian helposti ns. auktoriteettien edessä, oli sitten kyseessä neuvolan, päiväkodin tai koulun henkilökunta psykologeista ja lääkäreistä puhumattakaan. Moni tuntuu pelkäävän, että julkisen puolen tahot loukkaantuvat, jos ei tyydy heidän "diagnoosiinsa", vaan lähtee hakemaan apua omalla kustannuksella yksityiseltä puolelta. Voi hyvinkin olla, että julkisella puolella on niitä herkkähipiäisiäkin, jotka halukkaasti syyllistävät niitä, jotka ovat hankkineet apua muualta, eivätkä ole alistuneet siihen, mitä heille on sanottu. Tiedän kyllä, että palvelut yksityisellä puolella maksavat maltaita, mutta kun on kyseessä oman lapsen ja koko perheen hyvinvointi, niin jostain ne rahat vain pitäisi pyrkiä raapimaan kasaan. Mitä aikaisemmin, sitä parempi. Ei sillä jutun lapsella ole hyvä olla, se on varmaa, mutta ehkä nyt apu löytyy.

Kaikilla ei vaan ole sitä rahaa. Siksi.

Meinaatko, että itsensä voi ostaa "syyttömäksi"?

Vierailija kirjoitti:

Siskolla on asperger. Meilläkin äiti ajatteli minun kauttani juuri noin, että koska toinen osaa käyttäytyä ja on pidetty, niin kodista ei johdu sisareni käytös. Vaikka aspergerin toteaminen oli valtava helpotus, niin niitä sisaren ongelmia se ei ole poistanut. Muut ihmiset eivät pidä hänestä, oli diagnoosi tai ei.

Tyypillinen narsistin logiikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen kirja Nancystä, äidin kirjoittama. Deborah Spungen on äiti. Tässä pätkä artikkelista:

”If you believe Deborah Spungen’s memoir (the Spungen family declined to be interviewed for this article), Nancy devoted her life to pissing people off. Born in 1958 and raised in the Philadelphia suburbs, she was difficult from birth: impossible to console, prone to tantrums, hostile, insatiable, demanding, and a bully to her younger sister and brother. “A 7-year-old ran our household,” Deborah writes. “When she wanted something, no matter how big or small, she hollered and screamed and backed us into a corner until we were the ones to back down. We gave in to her. Why? Because there was absolutely no peace in the house until she got what she wanted.” When she was a bit older, Nancy attacked her mother with a hammer. The family brought her to a succession of doctors, psychologists, and clinics; at 11, she was diagnosed with schizophrenia, although Deborah says the doctor didn’t disclose the diagnosis to the family. ”

Hassua, ihan täysin sama tuli mieleen. Se oli raskas kirja lukea. Nancy oli todella sekaisin, mikä lie olisi ollut oikea diagnoosi. Skitsofreniaan en usko.

Kyllä, minulle myös. Minäkään en nyt enäämuista mikä diagnoosi/diagnooseja hänellä oli, vai oliko mitään. Rankalta tuntui sitä kirjaakin lukea aivan kuten tätäkin lehtiartikkelia.

Nancy syntyi vuonna 1958, joten ei tainnut olla mitään modernia diagnoosia. Ja aikuisena ei tainnut olla mitenkään hoitomyönteinenkään.

(Kumma kuvitella Nancyä ja Sidiä nykypäivän "boomereina", jos olisivat tähän asti selvinneet hengissä. Mutta kaipa huumeet olisivat matkan varrella heidät jo vieneet ilman sitä tragediaakin.)

mikä on boomer?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea uskoa esim tuota kidnappaus huutoa. Lukiessa tuntu, että keksitty vähän ekstraa jotta saisi enemmän hyväksyntää  

HEHHEH, niinhän sitä luulisi. Joku kyllä tunnistaa minut tästä avautumisesta, mutta oma AUT+keva tyttäreni on tehnyt samaa. Oli esim. itselleen epämieluisan miespuoleisen kouluavustajan kanssa pitkällä ruokavälkällä lenkillä koulun ympäristössä. Mies oli pitkätukka-hevarin näköinen, olikohan korvis ja tatuointejakin. Tyttäreni oli nätti ja n. 13v, juoksi karkuun läheiseen hääpukuliikkeeseen, jota piti venäjä/ virotaustaiset naiset. Tytär huusi heille "hädissään", että mies on kaapannut hänet. Myyjät olivat soittamassa poliisit paikalle. Ohjaajalla oli aikamoinen vakuuttelu että hän on kouluavustaja. He soittivat minulle, ja myyjät rauhoittuivat vasta kun tytär puhui kanssani luontevasti puhelimessa.

Kerran olimme ostamassa kummipojalle synttärilahjaa Anttilan leluosastolta. Tytär oli niin kateellinen, kun hänelle ei ostettu mitään, että sai raivarit ja riehui ympäriinsä ja alkoi huutaa "äiti älä lyö minua!" Ja todellakaan en ole ikinä lyönyt häntä, ja siinäkin tilanteessa olin röysin rauhallinen. Pyysin myyjää kutsumaan vartijat paikalle, ettei minua syytettäisi turhaan mistään.

Tyttöautistit ovat halutessaan mestareita oveluudessa ja manipuloimisessa, vaiika heillä olisi jehitysvamma. Tämä on yksi syy siihen, miksi heitä ei voi jättää vueraan hoitoon, sellaisen joka ei "osaa lukea lasta", vaan kasvattaa ja tulkitsee suoraviivaisesti. Autistien kanssa täytyy osata olla askel edellä joka tilanteessa, ja olla äärimmäisen hyvä lukemaan lasta. Harva oppii tätä taitoa, se on synnynnäistä jos sitä on. Paras hoitaja aikoinaan oli MLL:n hoitaja, lukiotytyö, jolla ei ollut kokemusta autisteista. Todella umpisurkeaa kasvatustieteen maisteria ja psykologia on sen sijaan tullut vastaan. Nykyinen avustaja on erinomainen, koulutukseltaan kokki. Paljon on hyviä ja huonoja hoitajia ollut tältä väliltä.

Kasvatustieteen koulutus ei anna herkkyyttä kohdata ihmistä, jos sitä ei ole luonnostaan.

Korostin lainauksessa kohdan, jota kommentoin.

Tiedän, että moni narsisti tekee näitä sadistisia jekkuja. Mutta eikö niin, että ne eivät lapsen käytöstä muuta parempaan?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se nyt on yleensä naisten tietoisuudessa jollakin tasolla, että lapsi voi olla vammainen tai vaikea ja yleensä äiti on se, joka eniten vastuuta saa/joutuu kantamaan. Tämä juttu nyt haistahtaa hyvin keksityltä syystä, että äiti vaikuttaa etsineen itse tietoa ja lukeneen aiheesta ja hänellä on ollut pääsy nettiin, mutta käynti yksityisellä tuli sitten mieleen vasta lapsen ollessa 10 v. Oireet kuitenkin aika ilmeiset... sitä ennen lasta oli ilmeisesti käytetty jollakin poppamiehellä eikä ollut löytynyt rohtoa. Mikä lie sitten ajatus tarinalla, että saadaan kaikki unikoulumutsit tai uupuneet vanhemmat roudaamaan lapsensa yksityiselle arvioitaviksi kun julkisella osaaminen on "todistetusti" muka näin huonoa. Perus san omaroskaa

Olet kyllä asian ytimessä. Tässä on tyypillinen esimerkki siitä, jossa joku joutuu kärsimään päivittäistä helvettiä niin kauan, että kaikki voidaan varmuudella syytää hänen syykseen.

Vierailija kirjoitti:

Tätä ei varmaan saisi kirjoittaa, mutta olen ihmetellyt aina, että jos ensimmäinen lapsi tuntuu raskaalta ja särkee sydämen, niin miten uskalletaan tehdä toinenkin. Yhtä hyvin se toinen olisi voinut olla saman tyylinen kuin ensimmäinenkin. Sitten oltaisiin vielä enemmän vaikeuksissa, kun sydän olisi särkynyt tuplasti.

Mutta hyvä tietysti, että nuorempi lapsi on helpompi.

Uusi vauva on paras kosto, mitä voi olla! Vauvalla onnistuttiin kostamaan tytölle niin pahasti, että hän ehkä jopa toivoi saavansa vauvan hengiltä; hän sai siihen tilaisuuksiakin.

Olen nähnyt ihan riittävästi äitejä, jotka pyrkivät kontrolloimaan esikoista kiusaamalla vauvaa ja sitten sanovat: "katso, miten sait vauvan itkemään!" He hankkivat "syyn" kohdella esikoista aggressiivisesti. Kasvaessaan vauva näkee, että äiti on paha esikoiselle ja on ok myös vähän lavastaa sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi vaikea uskoa esim tuota kidnappaus huutoa. Lukiessa tuntu, että keksitty vähän ekstraa jotta saisi enemmän hyväksyntää  

HEHHEH, niinhän sitä luulisi. Joku kyllä tunnistaa minut tästä avautumisesta, mutta oma AUT+keva tyttäreni on tehnyt samaa. Oli esim. itselleen epämieluisan miespuoleisen kouluavustajan kanssa pitkällä ruokavälkällä lenkillä koulun ympäristössä. Mies oli pitkätukka-hevarin näköinen, olikohan korvis ja tatuointejakin. Tyttäreni oli nätti ja n. 13v, juoksi karkuun läheiseen hääpukuliikkeeseen, jota piti venäjä/ virotaustaiset naiset. Tytär huusi heille "hädissään", että mies on kaapannut hänet. Myyjät olivat soittamassa poliisit paikalle. Ohjaajalla oli aikamoinen vakuuttelu että hän on kouluavustaja. He soittivat minulle, ja myyjät rauhoittuivat vasta kun tytär puhui kanssani luontevasti puhelimessa.

Kerran olimme ostamassa kummipojalle synttärilahjaa Anttilan leluosastolta. Tytär oli niin kateellinen, kun hänelle ei ostettu mitään, että sai raivarit ja riehui ympäriinsä ja alkoi huutaa "äiti älä lyö minua!" Ja todellakaan en ole ikinä lyönyt häntä, ja siinäkin tilanteessa olin röysin rauhallinen. Pyysin myyjää kutsumaan vartijat paikalle, ettei minua syytettäisi turhaan mistään.

Tyttöautistit ovat halutessaan mestareita oveluudessa ja manipuloimisessa, vaiika heillä olisi jehitysvamma. Tämä on yksi syy siihen, miksi heitä ei voi jättää vueraan hoitoon, sellaisen joka ei "osaa lukea lasta", vaan kasvattaa ja tulkitsee suoraviivaisesti. Autistien kanssa täytyy osata olla askel edellä joka tilanteessa, ja olla äärimmäisen hyvä lukemaan lasta. Harva oppii tätä taitoa, se on synnynnäistä jos sitä on. Paras hoitaja aikoinaan oli MLL:n hoitaja, lukiotytyö, jolla ei ollut kokemusta autisteista. Todella umpisurkeaa kasvatustieteen maisteria ja psykologia on sen sijaan tullut vastaan. Nykyinen avustaja on erinomainen, koulutukseltaan kokki. Paljon on hyviä ja huonoja hoitajia ollut tältä väliltä.

Kasvatustieteen koulutus ei anna herkkyyttä kohdata ihmistä, jos sitä ei ole luonnostaan.

Korostin lainauksessa kohdan, jota kommentoin.

Tiedän, että moni narsisti tekee näitä sadistisia jekkuja. Mutta eikö niin, että ne eivät lapsen käytöstä muuta parempaan?

Ymmärränkö nyt oikein, että on "sadistinen jekku" ostaa kummipojalle synttärilahjaa, jos ei samalla osta omalle lapselle lepyttelylahjaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivänä on sentään mahdollista saada apua tuollaiseen. Ennenvanhaan ei ollut muuta mahdollisuutta kuin kahlita lapsi seinään kiinni.

Juu ennen vanhaan se häpeä oli varmasti suurempi, koska ihmiset tietämättömyyttään tuomitsivat tuollaisen lapsen käytöksen huonon kasvatuksen tulokseksi. Aivan sama, vaikka vanhemmilla olisi viisi muutakin lasta, jotka hyväkäytöksisiä ja normaaleja.

Todellakin hyvä, että kehitys kehittyy ja tietoisuus lisääntyy. Ei kuitenkaan vielä olla riittävällä tasolla, kun yhä kuulee näitä tarinoita joissa kärsitty vuosikymmen ilman apua!

Täällä on tälläkin hetkellä ketju, jossa äidin kasvatusta haukutaan ja lapsi leimataan, että eipä ne asenteet ole miksikään muuttuneet.

Mikä ketju? Entä jos kyseessä on vaurioittava henkilö. Onko aihe tabu?